perjantai 2. joulukuuta 2016

Viimeiset marraskuussa loppuneet kasvotuotteet

Nyt tulisi viimeiset marraskuun loppuneet ja ne olivatkin kaikki kasvoille suunnattuja tuotteita :).

Tämä 10ml minikokoinen Dermalogica Skin Hydrating Booster Drops tehotipat loppui jo muistaakseni marraskuun ensimmäisenä päivänä :D.
Tämähän tupsahti Syyskuun Livboxista ja oikein mielenkiinnolla ja innoissani tämän käytin.
Tätä käytin aika lailla vain aamuisin, illallakin käytin, mutta tunsin että haluan jotain täyteläisempää hoitamaan yöksi. Mutta tämä sopi ainakin mulla täydellisesti meikin alle, kun ei tehnyt yhtään rasvaiseksi ihoa päivävoiteesta huolimatta.
Jätti pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi kasvot ja laitoin tätä vain 5-6 tippaa. Oli suhteellisen riittoisaa, vaikka lähes päivittäin käytin siitä asti kun tuon sain, noin pari kuukautta kesti.
Tykkäsin tästä kaikin puolin tosi paljon, mutta en tiedä, tykkäsinkö kuitenkaan niin paljoa, että haluaisin täyteen hintaan (lähemmäs 100e) tämän ostaa... Ehkä jos hyvään alennukseen tulee, mutta kaapista löytyy vielä useampi pullo seerumeja ja öljyjä, pakko ne käyttää pois ennen kuin vanhenevat aivan.

Sain myöskin käytettyä tämän 100ml Iroisie Gentle Facial and Eye Cleansing Gel kasvojenpuhdistusgeelin, joka tuli Syyskuun Jolie-boksista.
Tätä pystyi käyttämään niin kuivalle kuin märällekin iholle pois huuhdellen, mutta itse käytin 99% kuivalle iholle pyöritellen ja poistin (kostutetuilla) kasvonpuhdistusliinoilla. Vedellä käytettäessä puhdisti suurimman osan silmämeikistäkin, kuivalla iholla en saanut pelittämään kovin hyvin silmien puhdistukseen.
Kohtuullisesti puhdisti molemmilla tavoilla, mutta kasvovesilappuun jäi vielä likaa pyyhkiessä eli mun ei kannata kyllä kasvovedestä koskaan luopua :D.
Koostumukseltaan oli kellertävää, suht juoksevaa geeliä ja tuoksu sellainen luonnonkosmetiikkamainen.
Ihan kiva oli päästä kokeilemaan, mutta tuskin tulen ostamaan uudelleen, ei sytyttänyt valitettavasti täysin.

Loppunsa kohtasi myös tämä 50ml minikokoinen Lumene Lähde Pure Arctic Miracle 3in1 Micellar Cleansing Water misellivesi, joka tuli surullisen kuuluisasta Lokakuun Livboxista.
Kuten olen aiemminkin sanonut, niin en ole saanut toimimaan misellivesiä (kasvojen tai silmien) meikinpuhdistuksessa vaan olen käyttänyt ne kasvovesinä ja niin kävi myös tämän kanssa.
Tällä tosin kostutin kuivahtaneita puhdistusliinoja, joilla sitten taas puhdistin pois tuon yllä olevan Iroisien putsarin. Siinä toimi ihan kivasti, samoin "kasvovetenä".
En varmaan tätä(kään) aio enää uudelleen ainakaan itse hankkia niin kuin en muitakaan misellivesiä, adoptoida voin kyllä hylätyt pullot :D. Ihan kiva oli kuitenkin kokeilla tämä pieni pullo ja kiva, että näitä minipulloja on ihan myynnissäkin!

Viimeisenä löytyy Avon Clearskin Professional Clarifying Toner Pads "kasvovesi"laput.
Nämä oli tosiaan sellaisia todella ohkaisia lappuja, joihin oli ainetta imeytetty. Ensimmäiset pari lappua oli melko kuivat, mutta loput olivat jopa turhan märkiä. Puristin niistä aluksi ylimäärät lavuaariin ennen kasvojen puhdistusta, kunnes älysin puristaa nesteen tuonne purkkiin ja laitoin sinne vielä muutaman vanulapun. 5 vanulappuakin käytin ja vielä muutaman vanutupon loppuihin nesteisiin.
En nyt mitään silmin havaittavaa muutosta nähnyt, ehkä finnejä ei ilmestynyt naamaan niin herkästi, vaikka suklaata tulikin mässättyä melko paljon. Näin talviaikaan kuitenkin hieman kuivatti ihoani, varsinkin nenän aluetta.
Kesäajalle voisin ehkä joskus ostaa uudelleen, kuuriluontoisesti ovat ehkä parhain käyttää :).

Tässäpä oli siis marraskuun purkit, ei siis mitään hurjaa määrää tullut :p.
Lopuksi sitten joulukalenterien tämän päivän luukkujen esittelyt:

Teekalenterista löytyi lisää vihreää teetä, erona eiliseen on tähtianiksessa ja mustapippurissa.
Tästä tykkäsin jopa enemmän mitä eilisestä! Tuli jollain tavalla enemmän jouluinen tuoksu ja fiilis :D.

LookFantasticin kalenterista paljastui sitten 70ml minikokoinen Rituals... The Ritual of Sakura Organic Rice Milk & Cherry Blossom Magic Touch Body Cream vartalovoide.
Merkistä iso plussa, mutta tuntien mun kropparasva-varaston tilanteen, niin pienoinen epätoivon huokaus saattoi päästä :D. Vaan kyllä ahdistus vielä helpottaa, kunhan edes parista isommasta purkista pääsisin tässä piakkoin eroon, sitten tulisi käyttöön muutama minikoko :). Onneksi tämäkin on vain 70ml, joten kovin moneen kertaan ei tästä riitä :). Kieltämättä haluaisin päästä testaamaan jo näitä, mutta pitää vaan vanhemmasta päästä ensin käyttää rasvoja pois...

Piiiitkästä aikaa taas katti-kuvaa, kerrankin sain aikaiseksi otettua kameralla, kun pitihän sen Neffin tulla katsomaan, mitä mä sohvalla oikein teen. Aina kun mahdollista, pitää osallistua mukana :D. Salama vaan ei ole silmien ystävä :p.




Tällaista siis tänne taas!
Jeeee, Mr.Insinööri tulee viimein huomenna kotiin <3. Yritän ehtiä ennen sen tuloa tehdä yhteenvedon, jos vaan ajoissa jaksan aamusella herätä tai päivitän sitten illalla :).
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Kylläpä vaikuttaa kivalta tuo LF-kalenteri ainakin näin parin päivän perusteella. :) Ja mullapa taitaakin olla unohtuneena jossain nuo dermalogican tehotipat, pitääkin kaivella se käyttöön! Neffi auttaa somasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oon ollut tosi tyytyväinen aloitukseen, todennäköisesti ja toivottavasti sama jatkuu ^_^.
      Otahan ihmeessä kokeiluun nuo tipat, mä kyllä tykkäsin niiden tuomasta tuntumasta!
      Neffi on aina auttamassa ja tuijottamassa, jopa silloin kun ei oikeasti tarvisi (kuten vessassa käydessä, käy monesti jopa siinä samalla hiekkalaatikolla itsekin...) :D.

      Poista
  2. Olen katsonut tuon LF-kalenterin unboxausvideon ja joo, ehkä harmittaa etten itse hankkinut :D Aika timanttinen sisältö.

    Mie ostin tuon Lumenen misellin Sokokselta, pitää varmaan korkata seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siitäkö on tullut jo sellainenkin :D. Noh, itse oon päättänyt nyt olla spoilaamatta itseäni sisällön suhteen, niin on joka aamu kiva yllättyä ^_^.
      Mutta oon kuullut, kun monet sanoneet, että vielä parempi sisältö on nyt kuin viime vuonna :D. Mitä muiden viime vuoden kalenteria seurasin, niin siksi nyt tilasinkin tämän, kun tykästyin niin paljon jo siihen viime vuotiseen :D.

      Poista
    2. Mie olen Youtubesta katsonut aika moniakin unboxauksia, tosin 90 % on niitä joita ei meille saa tmv. :D

      Poista
    3. Aivan :D.
      Mä en jotenkin videoita jaksa katsella kovinkaan paljoa :).

      Poista

Suositut tekstit