perjantai 29. huhtikuuta 2016

Meikkejä tullut lisää ja hiusjuttuja loppunut

Hallooo!!
Onkohan täällä enää ketään seuraamassa tätä blogia :D.
Noh, tosiaan niin kuin oon puhunut aiemmissa postauksissa, niin nyt tuo niska-hartiaseudun jumi sai tällä viikolla täydellisen yliotteen ja sain taas muun muassa alkuviikosta kesken työpäivän maata sängyllä (jep, meillä on siellä käytävän syvennyksessä sellainen "näytteenotto"-sänky) pari tuntia huimauskohtauksen kourissa -.- Vaan oon ylpeä itsestäni, sain 2 pientä PCR-tarkistusgeeliä ajoon siinä kuitenkin ennen kuin aloin aivan täysin pitkin seiniä kävelemään :D. Työkaveri tosin joutui toisen niistä kuvaamaan, kun kohtaus ei ehtinyt rauhoittua siihen mennessä. Toisen sain kuitenkin itse katsottua ja pääsin pyörällä vielä kotiinkin :p.
Mutta on tämä oikeasti ollut aivan täyttä helv*ttiä, kun en saa mitään nyt tähän jumiin tehoamaan. Keskiviikkona kävin 75min hieronnassa ja tänään tuntuu kuin en olisi hieronnassa käynyt kuukauteen...
Eli olen koneella istumista yrittänyt vältellä, sen mitä olen nettiä selannut, olen tehnyt kännykällä.

Tämän takia siis tulee nuo parit loput esittelyt sekä yhteenveto siirtymään toukokuun alkuun, kun en ole kuviakaan saanut muokattua valmiiksi niihin :/.
Vaan tänään päätin uhmata kroppaani ja tehdä tämän postauksen :D.

Nyt siis parit hiusjutut ja ensiksi tämä Yves Rocher Hair Repair Oil hiusten öljyhoito sai loppunsa tuossa jokunen aika sitten, kun käytiin äitini luona saunomassa ja kyläilemässä.
Tykkään saunaan laittaa ensimmäisiin löylyihin ensin öljyhoidon hoitamaan hiuspohjaa ja hiuksia ja tätä en siis muulloin käyttänyt kuin näillä saunareissuilla. Pitkäaikaisista vaikutuksista en siis voi sanoa mitään, koska saunomaan pääsen keskimäärin kerran kuukaudessa, joskus harvemminkin.
Mutta ei tästä sellaista lähmäistä fiilistä jäänyt hiusten kuivuttua pesun jälkeen, joten voin oikein hyvin jatkaa tätä menetelmää ja voin kyllä tähän käyttöön lisääkin ostaa tätä!
Nyt mulla ei ole mitään öljyä itselläni, ellei sitten tässä tarkoituksessa voi käyttää niitä hiusseerumeja/-öljyjä...?? Äitin luota löytyy Avonin hoito, joten sen pystyn käyttämään siellä :).
Saisikohan tämän tarpeesta hyvän tekosyyn tehdä taas pitkästä aikaa tilaus Yvesille :p.

Toiseksi sain loppumaan tämän Sokoksen nettikaupasta aikanaan tilatun (ei ollutkaan Hulluilta Päiviltä) Four Reasons There's Nothing to See Here Invisible Dry Shampoo kuivashampoon.
Yksi todella pitkä miinus tulee heti siitä ärsyttävästä kilkattajasta!! Hieman tympäsi aamu 6:n jälkeen alkaa tuota suihkimaan hiuksiin, joutui kyllä varovasti sekoittelemaan, ettei hirveää meteliä syntyisi...

Hoksasin yksi aamu ottaa kuvat tästä ihan hiuksissani, mutten tietenkään hoksannut ottaa kuvaa ennen laittamista :p.
Tässä siis reippaampi kerros suihkittuna.
Kuen näkyy, niin saa halutessaan hyvinkin näkyvän kerroksen aikaan, mutta mä vaan tykkään että tuo näkyy ensin. Tuntuu, että tehoaisikin ehkä paremmin :p.

Vaan kyllähän siitä sitten väkisinkin jää vähän "pölyä" näkyviin, vaikka kuinka tarkkaan koittaisi harjata sen pois.
Mutta pientä rakennetta tämä kyllä antoi tyveen samalla, mistä plussaa!
En kuitenkaan kilkattajan takia aio ostaa enää uudelleen ja mun mielestä Batiste on vaan tätä parempaa ja riittoisampaa.
Kiva oli testata kuitenkin!

Tänään juhlittiin meidän tutkimusryhmän kanssa Grill It!:issä lounaan merkeissä, kun ohjaajani sai professuurin, sitten he saivat ison jutun julkaistua korkea arvoisessa lehdessä ja toki samalla myös vappua ja kevättäkin juhlistettiin :). Niin ja minä ja pari muuta työkaveria saatiin parin kuukauden apurahatkin ^_^. Itseltäni puuttuisi tältä vuodelta vielä 1kk, mutta 3 hakemusta on edelleen vetämässä :). Täytyy pitää peukkuja, että jostain vielä tärppäisi!
Menin sitten syönnin jälkeen viimein Valkeaan vähän ostoksille!
Ensin kävin Granitista pienen lahjan ostamassa Mr.Insinöörin serkun huomisiin tupareihin.

Ja sitten kuten kuvasta näkyy, niin itsellekin tuli ostettua jotain... :D
TBS:llä oli pakko käydä nuuhkimassa tuota uutta kesä(?)sarjaa ja oikein kivalta se tuoksui, joten pitihän se kroppakuorinta ostaa testiin :p. Oli yllättäen kanta-asiakasbonuksia kertynyt, niin hintaa jäi vain 12,50e.

Ja Sokokselle pääsin myös kunnolla hipelöimaan Urban Decay-tuotteita <3. Päätin, että ostan nyt nuita 24/7 Glide-on silmänrajauskyniä, kun näitä laitoin aikanaan verkkokaupan toivelistaani kunnon satsin :D.
Mukaan tarttui nyt tällä erää sävyt Ether (violetti-chrome) ja Freak (vaalea neon?vihreä).

NYXin hyllylläkin piti käydä, vaan siinä oli sen verran porukkaa, etten päässyt kunnolla hipelöimään tuotteita. Sieppasin sitten mukaani vain irtopuuterin ja Jumbo luomivärikynän sävyssä 604 Milk, kun näitä muistelin Glitz&Glamin Minnan suositelleen.
Irtopuuteria (tai lähinnä kivipuuterien jämistä muodostunut irtopuuteri) löytyy kyllä ennestään, mutta sitä olen lähinnä luomivärien varisemisen estoon käyttänyt silmien alusilla, tätä voisin käyttää ihan naamallekin :p. Katsotaan, vaalentaako samalla tummempia meikkivoiteita, vai pitääkö käydä ostamassa kuitenkin se TBS:n mixeri :p
Milk-kynää haluan kokeilla, korostaako puuterisia luomivärejä kunnolla, siinä olen nyt käyttänyt Avonin ihon sävyistä halppissarjan sävyä (näkynyt monesti meikkipostauksissa) :).
Nuihin ei omaa rahaa mennyt, koska olin saanut pari S-ryhmän lahjakorttia ja tarkoituksella niitä hillonnut tähän asti, että pääsen Sokokselle ne kuluttamaan :D.

Eli on tässä purkkeja loppunut, mutta on siis myös edelleen niitä tullutkin :p.
Huomenna yritän seuraavan postauksen tehdä, jos vain kroppani sallii!
Palataan asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Rasvaa ja Saippuaa Käsille

No niin, tänään tuntuu taas, että pystyy koneellakin vähän aikaa istumaan. Kävin tuossa aamupäivästä pumpissa pitkästä aikaa ja ehkä se hivenen saattoi auttaa tuonne hartiaseudulle! Katsotaan, miten etenee :).
Vaan nyt käytän tämän olon hyödyksi ja esittelen pari loppunutta!

Nestemäistä käsisaippuaa jälleen käytetty ja nyt vuorossa oli tämä Cattier Nanah Mint & Pomegranate Hand Cleansing Gel with Clay.
Tämän tilasin aikanaan Cosmeryalta, enkä ollut aiemmin kokeillutkaan tämän merkin tuotteita :).
Kirkasta ja suhteellisen juoksevaa geeliä oli, pesi ihan samalla tavalla kuin muutkin nestesaippuat, ehkä ihan hivenen hellävaraisempaa ja ei-niin-kuivattavaa oli kuin monet muut.
Mutta tuoksu oli valitettavasti sellainen, mistä en pitänyt oikeastaan ollenkaan, sen verran voimakas oli myös, että tuoksui käsiä pestessä, eikä tarvinnut nenään tunkea käsiä haistaakseen jotain.
Jotenkin tunkkainen se oli omaan nenääni. Selvästi minttu tuli esiin, mutta varmaankin granaattiomena tai savi ei sovi sen kanssa yhteen :p.
Tätä tuoksua en ostaisi uudelleen, mutta lisää voisin tätä merkkiä kuitenkin testailla!

Otin seuraavaksi käyttöön sitten tämän jo jokin aika sitten Oriola Netshopista tilaamani Freshdermin vaniljan tuoksuisen tapauksen.
Tästä sitten toivon mukaan ensi kuussa tulee tarinaa :).

Ja tuttuun tapaan taas käsivoidettakin käytetty loppuun, tällä kertaa loppujana oli Dermosil Vitamin E Hand Cream 40ml minikoossa.
Muistaakseni toissa joulun aikaan oli myynnissä käsivoidesetti, jossa tämä oli.
Muutamia tämän sarjan tuotteita on tullut käytettyä ja se tietty tuoksu tässä sarjassa on, mikä ei mun lempparituoksu olekaan. Suhteellisen heikko se kuitenkin oli, ettei itseäni haitannut.
Koostumus oli melko juoksevaa, mutta kuivunutta voidetta kertyi korkkiin eli välillä joutui niitä paperilla ottamaan pois.
Vaan kosteutustehot ei valitettavasti riittänyt vieläkään, varsinkaan kuivien kynsinauhojen alueelle :(. Tosi paljon ja usein piti lisätä, kun kädet tuntui voiteen imaisevan nopeasti ja jäljelle jäi vain melko kuivakka tunne :/.
En siis tätä ostaisi uudelleen täysikokoisena, mutta kyllä näistä miniseteistä tämän voi käyttää aina pois.

Nyt otin seuraavaksi tuohon työpöydälle käyttöön seuraavan Dermosilin minivoiteen samasta setista sekä Marisalta saadun 20ml näytteen :).
Katsotaan, loppuvatko molemmat ensi kuun aikana. Vähän laiskaa on meinannut olla viime aikoina tämä käsien rasvaaminen...

Tällaisia tällä erää!
Pahoittelut hieman tahmeasta ajatuksen juoksusta, nyt ei oikein lähde selkeämpää asiaa päästä...
Mä varmaan huomenna yritän seuraavien postausten kuvia saada muokattua, jos vaan sen verran pystyn koneella istumaan.
Palaillaan siis pian asiaan!
Miumoi <3

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Avonia ja Lahjuksia

Täällä ollaan edelleen elävien kirjoissa, vaikkakin väsymys on armotonta ja tuntuu, ettei eilinen 1½ tunnin hieronta edelleenkään saanut hartioita antautumaan jumeista. Lievästi sanottuna alkaa olla aika toivoton olo, mutta huomenna on vakaa aikomus suunnata taas pitkästä aikaa Combatiin töiden jälkeen, josko kunnon riehunta saisi vetreytymistä aikaan...
Onhan tässä jo tosiaan kipukoukut, hieronnat ja lääkkeet kokeiltu, niin pitää sitten korvien tinnituksesta huolimatta suunnata salille viimein, kun vähän olen sitä huimauskohtauksen pelossa vältellyt :p. Tässä jo vielä vakavammin oon alkanut miettiä, jos törsäisin sittenkin pariin PT-kertaan, että saisin kuntosalinkin puolelle kunnon ohjelman ja uskaltautuisin sitten sinne viimein... Ei tässä enää mitään menetettävääkään ole :D.

Vaan sain taas tehtyä Avonille tilauksen 5.jaksossa ja sekin oli edelleen pieni paketti :).
Olenkin päättänyt, että todennäköisesti teen tilauksen tuolta nyt vaan joka toinen jakso, niin saan seuraavien jaksojen kuvastot ilmaiseksi, kun en enää niitäkään tilaa ylimääräisiä nippuja.
Ihan hyvä päätös jo tämäkin tälle kosmetiikkanarkkarille :D.

Ja tässäpä oli minun oma saldoni tuosta 5.jaksosta!
Ilmaisina oli 6. ja 7. jaksojen kuvastot ja ale-lehdykät.
Itselleni tilasin sitten tuollaiset lasinaluset, joihin voi liidulla kirjoittaa, intiimipesun sekä uutuutena olleiden Naturals-sarjan Vitamin Boost-hiusnaamion (löytyy myös shampoo sarjasta) sekä Yogurt-kroppakuorinnan (löytyy myös suihkugeeli ja vartalovoide).
Nuo uutuudet on helppo testata tuoksultaan näillä tuotteilla, kun kuluvat nopeasti :).
Intiimipesun tilaamiseen oli sitten selvä syy:

Sain nimittäin entisen eli Avon Simply Delicate Gentle Feminine Wash intiimipesuaineen käytettyä loppuun!
Näistä ei kylläkään ole montaa sanaa sanottavana, mulla kaikki kokeilemani ovat toimineet asiassaan oikein hyvin; rauhoittaa ja puhdistaa, ei ole tullut ärsytystä minnekään ja tuoksukin on tässä mieto, tosin ei senkään suhteen ole koskaan ollut ongelmia muun merkkistenkään kanssa.
Nyt siis lähti käyttöön samainen tilaamani pullo, en tajunnut että tilasin saman, kun olisin voinut jonkun muun tuoksuisen ottaa sitten vaihteluksi kokeiluun :D.

Sitten sain lisäksi toissa päivänä töistä meijän toiselta laborantilta tämän kerran kokeillun 100ml minikokoisen Louis Widmerin Summer Edition suihkugeelin.
Hän oli saanut apteekissa tämän kaupan päälle ja tyttärensä oli kokeillut suihkussa, mutta oli liian hajustettu heidän nenäänsä. Minä sitten totuttuun tapaan adoptoin tämän hylätyn purkin jälleen :D.
Mutta voimakas tuoksu on tässä kyllä omaankin makuun, joten menee suoraan käsisaippuaksi!

Tällaista siis tällä kertaa tännepäin kuuluu.
Yritän siis edelleen vältellä liiallista koneella istumista, joten ei tule edelleenkään päivittäin postauksia :/.
Tuossa loppuneiden purkkien kuvia yhdistelin jälleen monesta yksittäisestä postauksesta muutamaan saman aihealueen postaukseen. Esiteltäviä kyllä riittäisi yksittäin jokaiselle päivälle, mutta kun tuo niska-hartiaseutu ei nyt vaan kestä sitä :/... Hyvä jos töissä pystyy koneella istumaan, huomenna olisi taas yhden apurahahakemuksen teko vuorossa...
Katsotaan siis, miten tuo liikunnan lisäys vaikuttaa seuraavaksi kroppaan!
Kirjoittelen kyllä vielä tällä viikolla, todennäköisesti viikonloppuna :).
Miumoi <3

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Saatuja juttuja

Heipsan!
Taas on täytynyt pitää vähän taukoa koneelta, kun ei nuo hartiajumit vaan antaudu :/. Nytkin korvia tinnittää vähän väliä ja toivon, että selviän tiistaihin ilman huimausta, kun sitten olisi taas kunnollinen 1½h hieronta-aika!
Vaan jotta saisin kertyneitä juttuja esiteltyä eteenpäin (purkkejakin alkaa loppua enemmän ja enemmän nyt), niin tässäpä tulisi seuraavaksi juttua Marisalta saamistani tuotteista!

Marisa oli pääsiäisen aikaan käymässä Berliinissä ja hän pyysi mua miettimään, jos halusin hänen diilaavan mulle jotain tiettyjä juttuja. Noh, mulla kävi niin, etten ehtinyt ja muistanut googletella ollenkaan merkkejä, enkä muutenkaan oikein keksinyt ja halunnut mitään :D. Laitoinkin Marisalle sitten viestin, että shoppailehan vaan itsellesi tällä erää ja katsotaan sitten seuraavalla kerralla, kun itse tokenen tästä kosmetiikka-koomasta :D.

Vaan kävikin niin, että olin lounaalla tapaamassa pitkästä aikaa rakasta R:ää, kun sain siinä sitten tekstiviestin Marisalta hänen olevan lentokentällä (Edit. tavaratalossa) ja siellä oli Benefitin piste, että haluanko jotain sieltä.
Noh, pari minuuttia piti pähkäillä, mitä mä nyt äkkiseltään keksisin ja sitten muistin kosmetiikkabloggaajien hehkuttaneen tätä Hoola-aurinkopuuteria, joten käskin napata sen mukaan (maksoi 35e) :D. No nyt tietenkin myöhemmin on tullut muutama muukin juttu mieleen, vaan täytyy seuraavaan kertaan odottaa :D.

Hoola on siis tuollainen mattapinnan jättävä, suht vaalea aurinkopuuteri, joka muiden kehujen mukaan sopii kaikille ja jopa ihan vaaleille ihonsävyille.
Kerran olen vasta ehtinyt tuota testata ja kyllä tuo on ihan näpsäkkä tapaus, mutta jouduin kyllä itse varomaan enemmän tämän annostelussa kuin esimerkiksi Lumenen vaaleamman aurinkopuuterin (joka tuli aikanaan Livboxista) kanssa.
Pitäisi ehkä pieni vertailu tehdä nyt tämän, Lumenen ja Guerlainin kesken, kun nuo mattaiset aurinkopuuterit tällä hetkellä omistan :).
Lisäksi mulla on 2 hehkuvampaa aurinkopuuteria Avonilta ja The Body Shopilta :).

Sitten yllätyin täysin, kun mukana oli vielä tuotteita, joita en osannut odottaa yhtään :D.
Tai tuo Balea-jalkavoide oli odotettavissa (mutta unohdin sen), koska Marisa oli testannut sitä ja sai ikävän reaktion :/. Tarjouduin sitten ottamaan sen itselleni kokeiluun, niin ei tarvinnut suoraan roskiin heittää :).
Tänään itse asiassa kokeilin sitä ensimmäisen kerran, eikä mulla ainakaan tehnyt mitään, en kyllä huomannut tuota lämmittävää efektiäkään :D. Sekaan laitoin tosin vähän argan-öljyä (jonka sain vajaana MP:ltä), jota oon muutenkin jalkavoiteiden sekaan laittanut. Eli mä käytän tuon ihan hyvillä mielin nyt :D.
Muut olivat sitten 20ml minikokoiset jalkavoide, käsivoide ja 5ml hajuvesi, sekä 2kpl 8ml näytekokoista kasvonaamiota ^_^.
Tuon mini-hajuvedenhän sainkin jo kerran aikanaan Marisalta ja myös käytettyä, niin nyt hän laittoi sitten toisen, kun olin tästä tykännyt :D.
Totuttuun tapaan, minähän otan ilomielin kokeiluun kaikki hylätyt kosmetiikat, joiden kohtalona olisi muuten esim. roskakori :D.

Tällaista tänne!
On nyt hieman tullut siis kosmetiikkaa lisää tässä kuussa, mikä ihan hitusen harmittaa, vaikkakin ennustin jo tämän ennusteissakin :p. Toivoin niin, että kuitenkin pystyisin miinuksilla jatkamaan :D. Vaan kokeillaan sitä taas ensi kuussa :).
Seuraavaksi postailen pitkästä aikaa Avonin tilauksesta eli plussat eivät tähänkään loppuneet :D.
Miumoi <3

torstai 14. huhtikuuta 2016

Hullari-ostokset

Heipsböö!
Viimein sain tämän työpöydän raivattua tulleista purkeista ja laitettua ne listoihin :D. Muutenkin taas illat menneet niin nopeaa ja pitihän mun piipahtaa hieronnan jälkeen illalla vielä tänään aukaistussa Kauppakeskus Valkeassa :D.
Vielä en sen kummemmin käynyt liikkeissä, vaan lähinnä fiilistelin, mitä löytyy mistäkin. Noh, Sokoksella piti käydä kosmetiikka-puolella todistamassa omin silmin, että kyllä, Urban Decay ja Nyx ovat kuin ovatkin tulleet myös tänne peräpohjolaan myyntiin <3 <3. En malta odottaa, että pääsen kunnolla peustaamaan niitä hyllyjä, vielä kun mulla on pari pientä S-ryhmän lahjakorttiakin odottanut tätä, että Sokos tulee viimein takaisin tänne :D. Tiedän siis niiden tuhlauskohteen :p.
Muutenkin paikka näytti oikein kivalta ja innolla odotan, että pääsen kahviloita ja ruokapaikkojakin testaamaan ^_^.

Mutta nyt voisin palata viime viikkoon sen verran, että esittelen mun Hullujen Päivien kosmetiikka-saaliin!
Keskiviikkona lähti nämä kaksi Guerlain-tuotetta mukaan: Ombre Éclat Eye Primer silmämeikinpohjustaja sekä Terracotta Joli teint Natural Healthy Glow Powder Duo aurinkopuuteri sävyssä 00 Light.
Pohjustajaa olen kerran ehtinyt testata ja lupaavalta vaikutti, mutta pitää tehdä taas UDPP:n kanssa vertailu jossain vaiheessa :).
Aurinkopuuteria oon käyttänyt jo muutamaan otteeseen, mutta tuo Light olikin mulle turhan vaalea, melkein pystyisin käyttämään normaalina puuterina koko kasvoille, eikä olisi yhtään liian tumma :D. Nooh, eipähän pääse övereitä tekemään ja voi huolettomasti käyttää :D. Kuluu varmaan supernopeasti mun muihin aurinkopuutereihin verrattuna!

Muistaakseni perjantaina lähti sitten tämä kaksikko mukaan:
Balmi Super Cube Lip Balm, Roseberry huulirasva ja 500ml L'Occitane Verveine Shower Gel suihkugeeli.
En vaan voinut tuota suihkaria vastustaa, vaikka hetken pyörittelin kädessä :D. Saatan ehkä käsisaippuana tuon käyttää tarvittaessa, ainakin ehkä osittain...

Ja joo, huulirasvoja kyllä löytyy, vaan en sitten pystynyt tätä ruusukultaista pakettiakaan vastustamaan :p.
Tuo rasvan muotoilukin on aivan huippu, tosi helppoa sipaista huulille!

Ja sunnuntaina sitten lähti mukaan vielä tämä kaksikko eli Tigi Bead Head Oh Bee Hive! Matte Dry Shampoo kuivashampoo tuplapakkaus. Vähän riskillä nyt menin, kun ei ole aavistustakaan, miten tämä toimii... Toivotaan, että olisi hyvää tavaraa!



Siinäpä ne oli! Ainoastaan 6 tuotetta!
Aika hyvin maltettu... Enimmäkseen ostin jälleen Herkun puolelta syötävää ja herkkuja :p. Sitten muita, jotka tarttui mukaan oli elokuvaliput, taitettava leikkuulauta, Balmuirin metallinen pilarikynttilä ja Iittala Satumetsä-muki (0.4l). Olen tuota mukia himoinnu vuosia ja harmittelin tosi paljon, kun lopettivat sarjan teon, vaan nyt se on ilmeisesti tullut vähäksi aikaa takaisin myyntiin :). Huippua!
Eli kyllä tuonne sai siis rahaa menemään taas, onneksi ei ole kuin 2 kertaa vuodessa (ja noh, täällä ei ole enää kuin kerran tämän jälkeen) :D...
Saa nähdä, miten överiksi alkaa mennä sitten Sokoksen 3+1-päivät :D.
Noh, mutta seuraavaksi pitäisi vielä lisää diilaustuotteita esitellä ja tänään tuli Avoninkin tilaus... Plussa-postaukset eivät todellakaan siis lopu :p.
Miumoi <3

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Too Faced Sweet Peach Eye Shadow Collection Palette

Hei vaan taas!
Eilen sanoi tietsikka hetkeksi sopimuksen irti (levytila oli täynnä), niin en päässyt jatkamaan postauksia. Vaan nyt taas toivottavasti hetken aikaa pelittää :p.


Seuraavaksi esittelyyn siis toinen saamani luomiväripaletti eli Too Faced Sweet Peach!

Maaliskuussa jo kuolasin tätä Limited Edition-palettia, kun näin kuvia instagramissa ja kyllähän tämäkin on niin suloinen <3.

Myös tässä on tuttuun tapaan painava ja metallinen tuo palettiosa.
Ja on tämä kyllä niin piristävän värinen!!! Ei tätä pysty kyllä kauaa huonotuulisena katsomaan, väkisinkin alkaa hymyilyttää :D.

Ja onhan tämä sisältökin aivan herkullinen <3.
Tässä tuoksui selvästi persikka, mutta tuoksu ei ollut ihan yhtä voimakas kuin suklaapaleteissa. Piti aika lähelle nenä tuoda, että tuoksui!
Yllätyin, että tosiaan tykästyin näinkin paljon tähän palettiin, kun tosiaan sävyt näyttivät suhteellisen hempeiltä. Vaan "pelko" oli turha; pari kertaa olen jo ehtinyt tällä meikata ja vahvuuttakin kyllä saa hyvin. Varsinkin yksi sävy yllätti täysin, mutta tämä paljastuu sitten meikki-postauksessa :).

Lisää lähikuvaa auringossa :D.

Tässä sitten sisällä otettu kuva ja tarkoituksella vaalennettu, että sävyjen nimet näkyisi hyvin.

Ja kun sentään muistin, niin tässä vielä pahvipakkauksessa ollut kuva sävyjen nimistä.
Tässä paletissa rakastuin ensisilmäyksellä seuraaviin sävyihin:

* Lucious
* Just Peachy
* Bless Her Heart
* Tempting
* Bellini
* Peach Pit
* Delectable
* Talk Derby to Me

Vaikkei tämä muodoltaan ollut aivan yhtä suloinen kuin Bon Bons, niin värikkyys ja sävyt antavat sen reilusti anteeksi ^_^. Olen jo tähänkin rakastunut <3.
Yritän pian laittaa meikki-postausta, kun siinä odottaa jo 4 meikkiä (joista 3 tehty näillä uusilla) :D. Jos vielä muistaisi, mitä on tullut lätkittyä mihinkin kohtaan :p.
Miumoi <3

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Too Faced Chocolate Bon Bons

No niin, nyt tulisi pari seuraavaa postausta sitten ne jutut, joista olin eilen jo ihan fiiliksissä!

Eli sain vihdoinkin käsiini nämä jo pidempään ja vähän vähemmän pitkään haaveilemani Too Faced-paletit ja saan tästä olla todella kiitollinen Kvartsiharakka-blogin Johikselle, että hän teki tilauksen ja diilasi mulle nämä <3.
Chocolate Bon Bonsista oon haaveillut jo pitkään viime vuoden puolelta ja Sweet Peach-limited edition-palettia aloin kuolaamaan heti, kun näin kuvan instagramissa. Olisin varmasti saanut Bon Bonsin Marisan kautta jossain vaiheessa ja ehkä jopa halvemmalla (nyt tuli postikulut ja alvit lisäksi hintaan mukaan), mutta päätin, että otan sen nyt, kun oli mahdollisuus :D.
Teen molemmista oman postauksensa (ansaitsevat todellakin sen!) ja esittelen ensin Chocolate Bon Bonsin.

Bon Bons kuuluu siis Chocolate Bar-palettien sarjaan ja itsehän siis omistan ensimmäisen alkuperäisen Chocolate Barin. Sarjan toinen, Semi-Sweet ei itselleni iskenyt (hyvä vaan :D), mutta tämä kolmas vei sitten jälleen täysin sydämeni!

Siis voiko näin suloista ja söpöä palettia oikeasti edes olla?!? <3

Ja sydämen muotoiset pannut?! Jep, olin täysin mennyttä nähtyäni aikanaan ensimmäisen kerran kuvan tästä paletista :D.
Ja sävytkin oli tosi kivoja, tässä oli vielä useampi värikkäämpikin tapaus kuin Chocolate Barissa (rakastan sitäkin toki edelleen!). Lisäksi oli tuttu ja veikeä suklaan tuoksu myös tässä ^_^.

Eilen paistoi aurinko jo sen verran lämpimästi parvekkeelle, niin yritin sitäkin käyttää hyödyksi ja ottaa parit eri kuvat tästä. Tässä sävyt ovat hivenen liian vaaleat.
Pakkaus oli muista suklaa-paleteista tuttu metallinen ja jämäkkä pakkaus ja sävyjen nimet oli tässä laitettu pakkaukseen, eikä ensimmäisen paletin tapaan erikseen muovisuojaan.

Tässä sitten vielä sisällä otettu (ei salamaa) kuva, että sain sävyjen nimet kunnolla kuvattua :).

Ja muistinpa ottaa viime tipassa myös pahvipakkauksen takaa kuvan näistä sävynimistä :).

Ihastuin ensin seuraaviin sävyihin, jotka tulee varmasti ensimmäisenä kokeiluihin:
* Molasses Chip
* Café Au Lait
* Black Currant
* Totally Fetch
* Earl Grey

Jospa taas nämä saavat minut heräämään innokkaampana aamuisin :D.
Oletteko te innostuneet samalla lailla näistä paleteista tai onko teillä jotain muita himotuksen kohteita?
Yritän huomenna ehtiä kirjoitella sitten tuon Sweet Peach-paletin esittelyn.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Livbox Huhtikuu 2016

Esitelläänpä nyt tuo Livbox pois alta, vaikka olisinkin halunnut nyt ihan muita postauksia tehdä :D. Noh, ne tulee sitten seuraavaksi ^_^.

Aloituskuva ensin. Ei näköjään tuo silkkipaperi enää muutu eri väriseksi :/.
Teemana oli "Hipiä heleäksi".

Ja sisältö näytti tältä. Hyvin runsas jälleen, mutta tuskastunut huokauskin pääsi, arvaatteko minkä tuotteen kohdalla? :D
Täysikokoisia 3kpl + pitkäaikaistilaajan lahja, 2 minikokoa ja yksi näyte. Lisäksi oli alekoodi Anttilan nettikauppaan Colgate valkaisukynälle ja hammasharjalle.

Ja tämähän se oli tuskan huokauksen aiheuttaja eli Colgate Max White Expert White Toothpaste hammastahna (ovh 4,95e/75ml).
Tarvitseeko edes kommentoida, kun mitään uutta sanottavaa ei tule edellisten tapausten sanomisiin :D.
Ainahan hammastahnat tulee käytettyä, mutta en ole päässyt vielä näiden Livbox-tahnojen kimppuun ollenkaan, kun muita käyttänyt ensin...
Sanon sen, mitä oon muutamista blogeista jo lukenut eli olisi tullut vaikka tuo valkaisukynä vaihteeksi...

Toinen vähän pienemmän huokauksen aiheuttaja oli tämä täysikokoinen Garnier Respons Mythic Oil Body Dry Oil kuivaöljy vartalolle (ovh 6,95e/150ml).
Ja noh, tarvitseeko tätäkään selittää? :D Kroppavoidevarastot, anyone :p.
Olisihan tämä mielenkiintoista testata, mutta laitoin jo veljelleni kyselyä, haluaako hän tämän kokeiluun, kun hän käyttää kesällä kuivaöljyjä aurinkosuojasuihkeiden kanssa.
Eli en nyt laittanut listoihin tätä, vaan annan veljelle ja otan sitten takaisin, jos hän ei tästä tykkää :).

Kolmas täysikokoinen tuote oli tämä Lumene Arctic Glow Lip Oil huuliöljy sävyssä 100 Hohde / Shine (ovh 11,90e/8ml).
Näistä huuliöljyistä, kun näin kuvan, niin halusin kyllä päästä testaamaan, kun olen YSL:n vastaavista tykännyt todella paljon ja eipä siis Livbox tuottanut pettymystä, pääsi siis taas jotain uutta testaamaan :).
En ole peilistä tätä vielä katsonut, mutta maku ei ollut hirmuisen hyvä tässä, oli sellainen vähän liian teollisen esanssinen. Kyllä tämä kuitenkin käytettyä tulee :). Ehkä boksin parhain tuote, vaikka olikin taaaaas Lumenea :D.

Pitkäaikaistilaajalahjana oli Glitz&Glam-Minnan suosikki eli Ecotools Bath & Shower Mitt pesukinnas (ovh 5,40e).
Kiva on päästä tällaista kokeilemaan suihkukukkien ja kuorintahanskojen oheen, vaikuttaa oikein kivalta!
Tänään pitää ottaa testiin :).

Myös tämä oli Minnan suosikki eli 20ml näyte Sim System 4 Oil Cure Hair Mask hiusnaamio (ovh 14,90-18,90e/215ml).
Ne muutamat tuotteet joita oon testannut Similtä, ovat olleet yllättävän kivoja, joten oikein mielelläni tämänkin testaan, jos tästä olisi apua hilseilevälle päänahalleni. Harmi, että on näin pienikokoinen, mutta jospa tästä pariin kolmeen kokeiluun riittäisi :).

Minikokoisena löytyi tämä FAB-kauneusstudion Hannan ja Kristan suosikkituote eli 50ml Schwarzkopf Osis+ Big Blast Volumising Gel tuuheuttava geeli (ovh 12,90e/200ml).
Näitä muotoilutuotteita on kyllä nyt tullut melko paljon, että saa nähdä milloin saan näitä vähenemään :D.
Kaikki tuuheuttavat jutut on toki tervetulleita, mutta kun en juurikaan föönaa hiuksia, niin tällaisista föönin kanssa käytettävistä tuotteista en hirveästi saa hyötyä irti :/. Juuri ja juuri pystyn suolasuihkeita ja hiuspuuteria käyttämään (CP-vammani takia kun en hirveästi pysty hiuksiani laittamaan), että voin tupeerata tyveä, mutta en tiedä, soveltuuko tämä sellaiseen käyttöön...? Mutta kyllä mä varmaan sen verran uhraan, että föönillä tätä testaan :). Oli kuitenkin hieman plaah-tuote.

Ja viimeisenä tuotteena oli 100ml minikokoinen Cutrin Chooz Super Strong Hairspray hiuskiinne (ovh 15,90e/300ml).
Noh, vähän hymähdin, kun viime boksissakin oli 200ml hiuskiinteenäkin käytettävä tuote :D. Ja tokihan mulla _oli_ hiuskiinne loppumassa silloin, mutta eipä ole enää :D. Ihan mielenkiinnolla kyllä testaan ja käytän tämän, mutta jospa nyt ei taas hetkeen tulisi näitä hiuskiinteitä :D.

Tällainen oli siis tämän kuun boksi!
Kaiken kaikkiaan ihan kiinnostavia tuotteita oli kyllä mukana ja hyvä fiilis jäi, vaikka nuo muutaman huokaukset pääsikin :).
Jos ei nyt tänä vuonna enää hammastahnaa tulisi, okei?! :D
Kyllä mä jatkan tätä tilausta edelleen :).
Mitäs te tykkäsitte?

Seuraavaksi tulee myös lisää plussia, mutta niistä olen 110% täysin fiiliksissä ^_^. Instagramia seuraavat voivat tietääkin jo asiasta :D.
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kirkastusta Kasvoille Kiivi-vedellä

Hellou!
Eilen oli tosiaan hieronnan aika ja kyllä oli nuo hartiat aika lailla kivikovat. Lähtivät onneksi vähän jo pehmenemään ja liikkuvuuskin tuli paremmaksi, mutta kyllä sinne työtä edelleen jäi :/. Ensi viikolla lyhyelle ajalle jatkamaan!
Nyt voisin yrittää pikaisesti päivittää ensimmäisen loppuneen tänne ennen niitä plussailu-postauksia :D. Livboxinkin sain haettua eilen, pitäisi vielä sisältö kuvata :).

Sain taas pitkästä aikaa käytettyä kasvoveden loppuun, nyt oli kyseessä Marisalta diilauksena aikanaan saatu Bernard Cassiere Intense Brightening Kiwi Care Lotion.
Koostumus oli kellertävää juoksevaa vettä. Aloin tuossa jonkin aika sitten miettiä, että olikohan tämä kuitenkin sellainen hoitovesi, joka olisi kädellä pitänyt kasvoille taputella :D. Noh, mä nyt käytin tämän vanun kanssa kasvovetenä :p.
Tuntui ainakin likaa ja meikin rippeet puhdistavan ihan hyvin (ei ole taaskaan todistusaineistoa) pois eli kaitpa tämä sen suhteen "kirkasti" kasvoja :D. En huomannut mitään erikoisempaa tuoksua tässä.
Ihan kelpo tuote, ei ole mitään pahaa sanottavaa!
Harmi kun tätä merkkiä on niin hankala saada, niin ei ehkä sen takia tule hommattua tätä uudelleen ja muistelen, että tuo olisi ollut silloin poistumassa oleva tuote... Eli en tiedä, saako tätä edes enää.

Nyt olen ottanut käyttöön (tai lähinnä jatkanut käyttöä) myöskin Marisan diilauksena saadun Bourjois vitamiini-kasvoveden. Tästä sitten taas juttua muutaman kuukauden päästä, kunhan saan loppumaan :).





Laitan seuraavaksi varmaan Livboxin esittelyn tulemaan, joten palataan asiaan toivottavasti nyt viikonlopun aikana :).
Miumoi <3

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Sokos 3+1 tilaukseni

Nyt onkin hyvä päivää ennen Hullareiden alkua näyttää, mitä tilasin Sokoksen 3+1 päiviltä!

Ja täytyy kyllä sanoa, ettei hirveästi tule ikävä tätä nettikauppa-tilauksien "pakkaamista", josta on esimerkiksi "Kahvia ja kosmetiikkaa"-blogin Pirjokin maininnut.
Tässä oli siis suojana vain tuo 1x kaksoistyyny ja 2x yksinäinen tyyny, joista toinen oli tyhjä... Muistelen, että tilatessani Urban Decay Naked 3 ja Smoky-paletit suojaa ei ollut tuonkaan vertaa... Itselläni on vielä käynyt tuuri näiden kanssa, kun tuotteet ovat ehjänä säilyneet! Tässäkin mukana oli puuteri ja ehjänä säilyi, vaikka mun piti paketti tuoda pyörän tarakalla möykkyistä metsätietä pitkin...
Yksi syy on siis jälleen olla iloinen, että Sokos tänne aukeaa ja tosiaan se Urban Decayn pistekin vielä tulee!!
Mutta tässäpä lähemmin siis tilaukseni:

Keskiviikkona tilasin siis nämä ja perjantaina sain käydä hakemassa automaatilta.
Melko hillityn tästä tilauksesta sain (itseni tuntien)!!
Kuivashampoota menee pullollinen 1-2kk aikana, joten halusin testiin nuo Batisten uusimmat versiot.
Vartalokuorintaakin kuluu purkillinen/tuubillinen/palanen kuukaudessa, niin Lumenen ja Laveran versiot tuskin kauaa varastossa säily :).
Shiseidon puuterin ostin testiin, kun kivipuuteria mulla ei ole kuin käytössä oleva Oriflamen versio ja siinä jo mukavasti pannu paistaa! Puuteri tuli siis oikeasti tarpeeseen :).
Footnerin kuorintasukat halusin testata, vaikka Dermosilin versioita on 2kpl kaapissa, voin verrata ovatko samanlaisia :).
Mossa kasvoöljy oli oikeastaan ainoa heräteostos, öljyjä ja seerumeja löytyy kyllä varastosta nyt turhan paljon :D. Ja otinkin sitten tuon käyttöön sen The Body Shopin tilalta, kun tällä on lyhyempi käyttöikä.
Invisibobble-ponnareita oon käyttänyt pelkästään, kun normiponnarit olen täysin hukannut... En muista yhtään minne olen sen jättiläiskasan onnistunut työntämään...

Eli tällainen oli tämä tilaus, ei siis kovin hillitön :p. Kosmetiikkakoomasta ollaan siis hiljalleen alettu heräämään :D.
Huomenna sitten Hullareille ja Avonin tilaus pitäisi myös tehdä illalla :p.
Onko teillä pysyneet ostelut hallinnassa, vai lähdettekö nyt tuhlaamaan?

Vaan nyt lähden rullaamaan ja painelemaan hartioita ja niskaa... Eilisestä asti on taas korvia tinnittänyt ja jäykkyyttä esiintynyt, huimauskohtaus on siis lähellä :(. Jos nyt torstaihin selviäisi, niin sitten olisi taas hierontaa luvassa...
Eli nyt poistun koneelta!
Miumoi <3

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Mitäs sitä tässä kuussa loppuis?

No niin, nyt voisi tässä The Walking Deadin finaalijaksoa odotellessa katsella taas kristallipalloa kohti ja pohtia, mitä tulevan kuun aikana voisi loppua varastoista :).
Täytyy kyllä sanoa, että hitusen petyin viikonloppuna, kun purkkeja etsin kuvattavaksi, ei ollut kyllä mikään mairitteleva määrä ja osa taitaa kuitenkin olla sellaisia, etteivät pääse tässä kuussa loppumaan... Noh, katsotaanpa!

Hiusmömmöjä löysin huikeat 4kpl...
Kuivis loppuu, jos jatkan käyttöä samaan tapaan kuin tähänkin asti.
Öljyhoitoa on yhteen käyttöön eli jos päästään käymään mun äitin luona saunomassa (tykkään saunassa käydessä käyttää vain nuita), niin purkki kokee loppunsa :).
Mini-shampoo loppuu kyllä aika varmasti. mutta suihke menee rajoille...
Lisäksi hoksasin eilen yhden shampoon, joka voisi EHKÄ loppua, mutta katsotaan, onnistunko siinä tuon minin lisäksi.

Vartalotuotteita löytyi peräti 5kpl...
Suihke on tuossa kuvassa etiketin alareunaan, mutta oon jo ehtinyt 2-3mm sen alle sitä suihkimaan, toivossa on hyvä siis elää!!
Jalkavoide loppuu seuraavan suihkukerran jälkeen ja miniöljyä käytän sen kanssa, mutta sekin taitaa mennä rajoille, ehtiikö loppua.
Roll-on dödö loppuu hyvin suurella todennäköisyydellä, mutta BB-kroppa voide on taas vähän sellainen, josta en mene vannomaan, koska olen käyttänyt sitä vain sääriin eli pikkuiset läntit kuluu vain kerrallaan... Käytön aloitin elokuussa meidän häämatkalla eli hitaasti tuolla säärikäytöllä kuluu :D. Mutta yrittänyttä ei laiteta!!

Tähän oli tarkoitus laittaa vain käsijutut, mutta vahigossa tuli tuo kroppakuorinta tähän :D. Se onkin muuten jo loppunut!
Nestemäinen käsisaippua loppuu hyvin todennäköisesti, varsinkin, kun Mr.Insinööri on pienessä flunssassa nyt... Palasaippua loppuu EHKÄ, hyvin pieneksi ainakin yritän sen saada :D.
Käsivoidetta kuluu nyt selvästi paljon vähemmän ilmojen lämmettyä, mutta uskoisin saavani tuon kulutettua, kun alle puolet on jäljellä.

Sitten naamajutut, taas huikeat 4kpl sain riivittyä kasaan...
Tuo ripsari vaan edelleen täällä hengailee, vielä en oo viitsinyt heivata pois, kun väriä irtoaa... Katsotaan, muuttuuko tilanne kuukauden sisään.
Sensai-hoitovesi on yllättävän riittoisa, tosin en käytä sitä kuin iltaisin 6-8 tippaa, koska aamukäytössä on TBS:n vastaava ja tuo Sensai sopii paremmin iltaan paremman kosteuttavuutensa takia. Vaan katsotaan, alanko holvaamaan tuota, että saan täysikokoisen putelin käyttöön... Todennäköisesti tämän kanssa en halua alkaa tuhlailemaan, koska on sen verran hintavaa ainetta :D.
Silmänympärysvoide tulee loppumaan, käytän loput vaikka kasvoille, jos sattuu jäämään :p. Haluan vaihtaa jo seuraavan tuubin ja pelottaa, että kohta sieltä Livboxista kuitenkin tulee joku täysikokoinen tapaus jälleen :D.
Silmämeikinpoistoaine loppuu, jos meikkailen ahkerasti, riittoisa tapaus kyllä tuokin on ollut toisaalta...
Sain lisäksi jo 1.päivä ensimmäisen tuotteen loppumaan, joten sitä ei ole kuvissa :).

Näiden lisäksi pyrin taas näytteitäkin vähentelemään parhaani mukaan :).
Eli nyt lähden kokeilemaan 12 täysikokoisen ja 4 minikokoisen käyttämistä, lisäksi 2 siis on jo loppunut. Epäilen kyllä tämän perusteella, että plussa-kuukausi tulee ihan varmasti, kun nyt on jo plussaa melko paljon tullut, enkä ole vielä Avonin tilausta tehnyt ja Hulluilla Päivillä tai Sokoksen avajaisissa käynyt :D. Niin ja Livboxikaan ei ole vielä tullut!
Tosin mitäpä voi taas olettaa, kun takana 2 miinus-kuukautta... Noh, en luovuta, kyllä tämä tästä :D.
Palaillaan seuraavaksi asiaan vaikka sen mun Sokos-3+1-päivien tilauksen kanssa :).
Miumoi <3

Suositut tekstit