sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Ensimmäinen Notino-tilaukseni

Heissan!
Nytpä olisi syntien tunnustusaika, hyvä tehdä näin pääsiäisenä :p.
No olihan tämä ihan tarkoituksella suunniteltu tilaus, mutta mukaan tarttui myös muutama ei-suunniteltu purkki...
Eli viimein päädyin tekemään ensimmäisen tilaukseni Notinon nettikauppaan, vaikka onhan se jo pitkään ollut Suomeen saatavilla. Varsinkin, kun kuulin aikanaan, että joitakin Avonin tuotteita on siellä tilattavissa, niin se oli lohdullinen tieto, jos ikävä tulee joitain tuotteita :D.
Ja lisäksi siellä on myös Oriflamea sekä Yves Rocheriakin! Täytyy sanoa, että hieman yllätyin näistä...
Onhan tuo suomen kieli kieltämättä vähän tönkköä paikoin sivulla, mutta kyllä siitä onneksi selvän sai. Samoin nyt, kun selailin sivuja, niin hinnatkin näyttää muuttuvan melko nopeasti tuotteilla!
Vaan koska vartalosuihkeet alkoi huventua varastosta, niin päädyin pääasiallisesti niiden takia tämän nyt testaamaan.

Paketti oli pakattu hyvin, muovi oli jännästi venytetty tuonne tuotteiden alle, jolloin se toimi myös pehmusteena. Ehjänä tuli perille!
Mitäs tuolta paketista sitten löytyi?

Noh, pitihän se saada noita aiemmin mainittuja merkkejä :D.
Avonilta nappasin tuollaisen 200ml kroppasuihkeen tai oikeastaan tuo on Eau de Cologne.
Oli niin mielenkiintoinen tuoksuyhdistelmä (Mustikkamuffinssi, Karamelli, Kaakaojauhe), että pakko kokeilla :D. En ole avannut vielä tuoksuteltavaksi. Ja tällä hetkellä ei näköjään ole saatavilla sivuilla, nopeasti muuttuu tilanteet.
Oriflamelta halusin tuon vedenkestävän silmämeikin poistoaineen, kun sitäkään ei enää kaapissa ole.
Vuosia oon tuota käyttänyt eri pulloissa ja hyväksi todennut. Toivottavasti ei ole tässä välissä muuttunut!
Katsoin ensin Oriflamen omat sivut, mutta oli nykyisessä jaksossa normaaliin hintaan (noin 19e), joten otin nyt täältä, kun hinta oli alle 9e.
Ja sitten tosiaan huomasin selaillessa, että Yvesiäkin täältä saa :o.
Harmittelin, kun tein viimeisen tilauksen Yvesiltä, etten ottanut tuota kahvin tuoksuista suihkugeeliä isommassa 400ml koossa (oli ihanan tuoksuinen), niin sepäs oli Notinolla saatavilla. 
Kuten ennusteissa nähtiin, niin tuolloin aiemmin tilattu 200ml pullo on loppumassa, mutta nyt ei tarvitse vielä luopua tuoksusta :D.

Vaan sitten niitä kroppasuihkeita.
Nappailin ostoskoriin täysin tuoksukuvausten ja hinnan perusteella :D.

* 200ml La Rive Sweet Memory: Persikka, Mansikka, Mustikka; Jasmiini, Luumun Kukka, Kuusama; Vanilja, Karamelli
* 150ml Revuele Nutty Caramel Snug: Karamelli, Pähkinät
* 75ml Chanson D’eau Vanilla: Päärynä; Jasmiininektari; Paahdettu Vanilja
* 250ml Skil Strawberry Fizz: Minttu, Ahomansikka, Makeiset; Mansikka, Orvokki, Appelsiininkukka; Persikka, Vanilja, Vadelma

On näköjään taas alekoodi ja hinnat tosiaan muuttuneet. Oli silloinkin alekoodi, kun tein tilauksen, mutta en muista enää yhtään, mistä tuotteista se tuli. Kaikkiin koodi ei käynyt.

Sitten oli vaan pakko ottaa mukaan vielä tämä tuoksumuistelu eli Victoria's Secret Amber Romance suihke ja kroppavoide.
Tuoksu: Meripihka, Vanilja, Makeat Vivahteet, Sokeri, Maito, Santelipuu, Kirsikka, Kamomilla, Aloe Vera.
Näissä on nyt reippaampi ale tällä hetkellä, kun itse maksoin muistaakseni täyden hinnan molemmista (21e suihkeesta ja 24e voiteesta)... Tai liekkö nuistakin tuli sen 15% alea...
Harmittavasti ei näy tuossa sähköpostiin tulleessa tilausvahvistuksessa yksittäiset tuotteiden alet, oli vaan tuotteiden yhteisale rapiat 12e.

Tämä Treaclemoon-setti oli täysin hetken mielijohde, koska tämä oli poistoalessa vain noin 5e (nyt taas hinta muuttunut vähän kalliimmaksi).
Tuossa oli siis 80g kylpypommi, 50ml kroppavoide ja 100ml suihkugeeli sekä kroppasuihke.
En vaan tuohon hintaan voinut jättää klikkaamatta ostoskoriin :D.

Ja viimeiset mieliteot oli sitten nämä Frudia-tuotteet...
Oon pitkään halunnut testata merkkiä, mutta monesti tilausta jonnekin tehdessä (jossa tämä myynnissä) on ollut monet tuotteet loppu.
Nyt sitten nappasin testiin Persikka-suihkugeelin, Mango-kasvojen puhdistusvaahdon ja kasvovoide-minisetin.
Olin klikkaillut noita 10g mini-kasvovoiteita jo koriin, mutta tuo setti tuli paljon halvemmaksi, sillä yksittäin nuo minivoiteet olisi ollut 3,40-6,50e/kpl.

Siis en kestä, miten sööttejä nuo kasvovoidepurkit oli <3.
Ja itse voiteet on ollut myös hyviä!
Päädyin laittamaan iltakäyttöön Avocadon, Pomegranaten ja Intensive Blueberryn ja aamukäyttöön muut kolme.

Plussaa siis tuli ihan "kivasti" :p.
Ja mähän sitten meninkin vielä katsomaan, mitä Hullareilla olisi tarjolla... Ei olisi pitänyt... Saattaa olla, että pyhistä ajatuksista huolimatta teen sinnekin tilauksen...
Eniten pähkäilen varsinkin sitä, kun olisi 500ml Maria Nila Heal shampoo-hoitissetti tarjouksessa 62e... Shampoota en tarvisi, mutta se hoitoaine olisi nyt tuossa setissä halvemmalla litrahinnalla...
Peeveli !!!
Ärsyttää, kun ehdin Sokokselta sen Redkenin hoitiksen jo täydentää :/.
Ankaraa pähkäilyä täällä siis, oli kyllä paljon mielenkiintoisia tuotteita tuollakin nyt myynnissä.
Katsotaan, mihin repsahdan lopulta!
Miumoi <3

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Ennustukset, Huhtikuu 2026

Hei taas!
Onneksi tuli pääsiäisloma tähän väliin, niin saa nämä perinteiset postaukset nyt suhteellisen nopeasti tehtyä :D.
Nyt pitäisi jälleen ennustella huhtikuun mahdolliset loppuvat tuotteet. Eipä niitä edelleenkään montaa ole, mutta toteutuessaan olisi kyllä ihan kiva kuukausi tulossa!

Kasvotuotteista tuo naamio ja hoitoneste ovat täällä jo pitkään pyörineet, mutta Cosrxilla on vihdoin todelliset mahdollisuudet loppua tässä kuussa!
Luulisin myös putsarin loppuvan ja se olisi kyllä ihan kiva juttu viime aikojen plussien takia :D.

Wuhuuu, meikkituotteitakin olisi tälle kuulle!
Tuo luomiväri on siinä ja siinä, vaikka noin vähissä onkin, koska ei lopulta tarvitse kovin paljoa laittaa kerralla. Katsotaan kuitenkin, miten käy!

Viimeisenä kroppajutut ja 1 hiustuote.
Olisipa huippua, jos ihan suihkukäytössä saisin nuo kaikki 3 suihkugeeliä/-vaahtoa käytettyä!
Ei niitä paljoa olisi, Yvesiä ja Avonia oli ehkä 2cm pullojen pohjalla.
Vaahto ei enää heiluttaessa hölskynyt ja viimeksi käyttäessä aika hitaasti tuli ulos tavaraa eli se on kyllä aivan loppumaisillaan.
Hiustuote loppuu myös varmasti.

Lähden siis tässä kuussa yrittämään 10 täysikokoista tuotetta.
Tulee kuitenkin plussakuukausi jälleen, siitä pitää Notinon tilaus huolen :D.
Eli sinne tein tuossa viikonloppuna tilauksen ja hain sen toissapäivänä.
Muuta ei ole tarkoitus tilata tai ostaa, tosin mulla ei ole korvaajaa tuolle vihreälle peiteaineelle, kun se unohtui laittaa tilaukseen mukaan...
Eli sen saatan käydä katselemassa vielä jossain vaiheessa.
Huomenna varmaan postailen tuon Notinon synti-tilauksen :D.
Miumoi <3

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Deck of Panning-projekti, Päivitys nro44, Huhtikuu 2026

Heissan!
Nyt kun sain työpöydän raivattua ja listattua tilaus-tavaroista, niin mahtuu tähän taas tekemään postauksia :p.
Eli on aika katsoa Deck of Panning-projektin päivitys nro 44 Huhtikuulle!
Täältä löytyy edellinen nro 43 päivitys ja Täällä on alkuperäinen Intro-postaus.
Kortit on katsottu Maaliskuun pelialustasta, joka tuli kuun puolessa välissä saataville.

Perinteiseen tapaan sain 3 tavoitetta täyteen!

Colourpopin palettia käytin 7 kertaa, ennen kuin kaikki pannut oli käyty läpi kertaalleen.
Avonin mono-luomiväri pitää ottaa uudelleen käyttöön taas jossain vaiheessa, kun mun mielestä pannun näkyminen ei varmasti jäänyt kovin kauas... Tai sitten se oli vain epätoivoista ajattelua :D.
Half Lightia käytin tasaiset 7 kertaa ja käyttö alkaa olla hieman haastavaa, kun alkaa selkeästi kovettua... Pitäisi sekoittaa uudelleen tuohon keskelle, josko olisi helpompi sitten käyttää. Välillä oon sellaista öljyistä mikseriä sipaissut pintaan, mutta tuo rakenne pitäisi kyllä rikkoa kunnolla. Täytyy pohtia asiaa!
Kynsilakkoja sain peräti kerran käytettyä :D. On toki nollaa parempi!

Nostin taas 3 uutta korttia, jospa vaihtelua tulee jälleen!

Tällainen olisi Huhtikuun suunnitelma, jota tosin hieman aloin nyt epäillä tässä pari päivää tehtynä :D.

Ensimmäisenä korttina tuli Pata 8, joka oli "Non makeup item".
Päädyin ottamaan mukaan toisen näistä jäljellä olevista Escadan 4ml miniatyyrituok-suista.
Tämä Sexy Graffiti EdT saa olla nyt työpäivien tuoksuna 10 kertaa, katsotaan tuleeko minkä verran vajausta tuolla käytöllä!

Toinen kortti oli Pata 4, joka oli "Bronzer".
Yksipuolisia näistä näköjään tulee, kun (onneksi) en ole aurinkopuutereita 
hommannut aivan holtittomasti eli vaihtoehtoja ei montaa ole :D.
Niinpä tällä kertaa mukaan lähti tämä vanha tuttu Benefit Hoola ja tavoitteeksi 10 käyttökertaa.
Jotain yllättävää tapahtui jo 1.käyttökerralla!

Viimeisenä korttina tuli vihdoin punaista eli Ruutu 8, joka oli "Easy Peasy Lemon Squeezy" eli helppo tavoite.
Päädyin ottamaan taas mukaan muutaman Clionadh Cosmeticsin multichrome-luomivärin eli sävyt Oculus, Vermilion ja Bloodline.
Tavoitteeksi otin pannut näkyviin kaikkiin.
Oculuksessa oli jo pieni kiilto ihan nurkassa ja spoilerina voin jo sanoa, että 2 käytön jälkeen se on jo selvemmin näkyvissä.
Nuo muut katsoin mukaan sen perusteella, että kuopat _näytti_ syviltä, mutta nyt tässä kerran molempia käyttäneenä aloin hieman epäröidä asiaa, että ovatko sittenkään kovin helppoja tai nopeita pannuttaa :D.
No, niissä ainakin jännitys säilyy nyt kuun loppuun asti!

Ihan mielenkiintoinen kuukausi on siis jälleen tulossa!
Ei tuo Half Light olisi enää kovin kaukana loppumisesta, täytyy siis yrittää yhdistellä noihin Vermilioniin ja Bloodlineen :D. Ja ehkä sen uudelleen sekoittelun voisi tehdä myös, niin helpottuisi käyttö.
Ja kynsilakkojen kanssa... Yritän taas petrata :D.

Seuraavaksi tulee sitten ehkä huomenna pienet ennustelut ^_^.
Miumoi <3

tiistai 31. maaliskuuta 2026

Yhteenveto Maaliskuu 2026

Moikka moi!
Niin tämä maaliskuukin hurahti lähes huomaamatta...
Täytyy tosiaan toivoa, että huhtikuu olisi vähän aktiivisempi, mutta toki jos ei purkkeja lopu, niin tyhjästä on paha nyhjästä postauksia :D.
Mutta vedetään nyt yhteen tämä kuukausi, niin päästään aloittamaan taas puhtaalta pöydältä!
Ensin Miinukset:

-Yves Rocher Coconut Bath & Shower Gel (50ml mini)
-Rituals… The Ritual of Namasté Purify Velvety Smooth Cleansing Foam (30ml mini)
-Formula 10.0.6 Be Berry Bright Exfoliating Mud Mask (100ml)
-Oriflame Love Nature Energising Fragrance Mist with Organic Mint & Rasberry (200ml)
-Yves Rocher Hydra Végétal Intense Moisturizing Care Day/Night Cream & Night Mask (75ml)
-Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo (350ml)

Yhteensä 4 täysikokoisella ja 2 minikokoisella tuotteella vähentynyt.
Sitten Plussat:

+Lumene Nordic Berry Curl Waterproof Mascara (8ml)
+Lumene Nordic Berry Curl Waterproof Mascara (8ml)
+We Care Icon Fabulous Volume Mascara, Black (10ml)
+It Cosmetics Bye Bye Redness Concentrated Derma Serum (30ml)
+Kiku Masamune Sake Skin Care Cream (150g)
+Kiku Masamune Bright Moist Sake Skin Care Lotion (500ml)
+Smuuti Skin Pear Cleansing Balm (100ml)
+Hwarang‘ Peony Grinding Cleansing Balm (50ml)
+Hwarang‘ Peony Grinding Cleansing Balm refill (50ml)
+Mjuuk Strong Hairspray (250ml)
+Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo (350ml)
+Redken All Soft Conditioner (500ml)

Yhteensä 12 täysikokoisella tuotteella lisääntynyt.
Nettona maaliskuussa purkit lisääntyi 8 täysikokoisella, mutta myös vähentyi 2 minikokoisella tuotteella.
Hyväksyn tuloksen, koska oli jo vähän tiedossa, että plussaa tulee.

Toki yllätin itsenikin tällä kertaa noiden 3+1-ostosten kanssa, mutta se nyt meni tällä kertaa näin :p. Mitään en kadu, koska tuli oikeasti kiva olo noista ostoksista ja pääsi/pääsee testaamaan uusia tuotteita.
Huhtikuun jälkeen palaan taas ruotuun, koska ilman plussia ei siitäkään selvitä :D.
Vaan seuraavaksi tulee taas Deck-päivitystä, sain tässä juuri kuvat otettua ja tuotteet päätettyä.
Katsotaan, jaksanko sen päivittää jo huomenna!
Miumoi <3

lauantai 28. maaliskuuta 2026

Sokos 3+1 Päivää Kevät 2026, Ostokset

Hellou!!
Nyt on yläkerran vessan lattialaatat saumattu, niin pidän eilisen lupaukseni eli se "tuhoa" tehnyt Sokoksen 3+1 Päivää ostosten esittely tulisi nyt!
Pidemmittä puheitta asiaan!

Tällaiselta näyttää ostosten yhteiskasa :D.
Pitkästä aikaa tulikin yllättäen vähän enemmän ostettua kuin alustavasti luulin, kun kaikkia tuotteita oli vielä saatavilla.
Lisäksi kävin vaatepuolella ostamassa farkut, kun Vero Modan versiot oli alle 30e. En suostu kuluttamaan farkkuihin enää paljoa yli tuota 30e, koska mulla ne kuluu aina haaroista puhki reilussa puolessa vuodessa, kiitos pyöräilyn...
Mä katselin myös EMP:ltä yksi ilta, että siellä oli alessa parit farkut, mutta ei tullut sillon tehtyä tilausta ja tuskin on enää jäljellä... Tai pitää yrittää katsella sivuja tiheämmin, niin voisi sitten tilata, kun osuu taas kohdalle.
Sitten ostin perinteisesti paketin KarpaLact-kapseleita ja Herkusta kana-caesar-salaattia :D.

Nyt oli kyllä todella paljon sellaisia tuotteita (muitakin), joita olisi tehnyt mieli napata mukaan.
Esim. jos mulla ei olisi silmämeikinpohjustajia sitä 4kpl ennestään, niin olisin napannut ehdottomasti UDPP:n varastoon ja toinen olisi ollut It Cosmeticsin Bye Bye Under eye-peitevoide. Mulla on se mun ensimmäinen tuubi hädin tuskin puolessa välissä ja onkohan se ollut jo jotain kolmatta vuotta käytössä.
Voin omasta puolesta sanoa, että on 100% hintansa arvoinen ja vielä enemmän, jos alesta saa!
Mähän ostin sen -20% alella ja silloin se maksoi 19e :D. Mutta maksaisin täysin tuon nykyisen 23e alehinnankin mukisematta.
Vaan katsotaan nuo kosmetiikat tarkemmin!

Hiustuotteita nappasin nämä.
Mulla on vielä se parisen vuotta (?) sitten ostettu 500ml Wella Eimi-hiuslakka käytössä, mutta aloin tosissani miettiä, riittääkö se enää syksyn alepäiviin asti!
Tuo Mjuukin 250ml lakka oli vaan 5,60e eli on halvempi kuin tuo Wella oli (19,90e), joten testaan, onko se yhtä pitävä.
No Batistea ei tarvinne perustella, 1 jättipullo oli enää varastossa ja käytössä 200ml XXL-pullo parhaillaan, joten nyt selviän taas syksyyn.
Entistä Redkeniä mulla on pikkuisen vajaa puolet jäljellä 500ml pullosta ja toki mulla on nyt aika paljon hoitoaineita käytössä, mutta ei ihan täydellisesti se Dermosilin kosteuttava hoitis toimi tähän verrattuna, niin halusin nyt varastopullon ostaa odottamaan. Litrahintakin (64e) on vielä alempi kuin Maria Nilan Heal-hoitiksella (80e), niin ihan ok diili vielä toistaiseksi.

Joooo, mulla on kaksoispuhdistuk-sen 1.vaiheeseen tarkoitettuja putsareita 4kpl + täyttöpullo, mutta vain 1 niistä on tarpeeksi hyvä käytettäväksi lavuaarin ääressä eli ei-suihkupäivinä...
Se on myös Hwarangin putsari (bellflower), joka olisi ollut nyt 18e myös tarjouksessa tuolla, mutta halusin ostaa kokeiluun tuon grinding-version eli kun pakkausta kiertää, niin sieltä "leikkautuu" balmia ulos siivuina.
Olihan tuo 50ml tuplapakkaus kalliimpi (23e) kuin tuo perinteinen bellflower-balmi, mutta kun tykkään kokeilla aina uusia juttuja, you know :D.
Sitten tuo Smuuti oli vähän heräteostos, kun se osui silmiin siinä samalla alueella :D. Tykkäsin siitä vesimeloni-versiosta, joten piti (taas) ostaa tuo päärynä testiin.
Koostumus olikin täysin eri, kun siinä on "kuorivia" rakeita mukana, jota en hoksannut lukea. Täytyy kokeilla seuraavan kerran kun meikkaan eli maanantaina viimeistään :D. Eilen kokeilin tuon Hwarangin ja yhtä hyvä oli kuin bellflower-versiokin.

Ripsiväreihinkään en halua enää nykyään törsätä kovinkaan paljoa 10e enempää, niin nappasin 5e kokeiluun We Care Iconin volume-version.
Sitten tilaamani ja nyt käyttämäni Oriflamen vedenkestävä ripsiväri on aivan katastrofi, jolla aion aivan pian heittää vesilintua, niin ostin nyt kokeiluun tuon Lumenen version, vaikka olikin tuplapakkauksessa.
Mun vaan täytyy hommata vedenkestävän silmämeikin putsari, kun mun jämät on nyt aivan finito, yhteen puhdistukseen enää tavaraa jäljellä... Oon Notinolle suunnitellut tilausta, kun samalla voisi niitä kroppasuihkeita tilata... On jo ostoskori tehtynä :D.

Viimeisenä sitten pienenä heräteostoksena ihonhoitoa.
Mulla on seerumeja kaapissa ne Dermosilin C-vitamiini ja sitten se kasvovesiseerumi sekä jäljellä kesäksi vähän spf45-seerumia.
Aattelin nyt kokeilla, onko tuosta It Cosmeticsin Bye Bye Redness seerumista apua punoitukseen.
Ja pitkään oon lukenut/kuullut kehuja noista Kiku Masamune-tuotteista, niin piti se viimein ostaa kokeiluun, kun halvemmalla sai :D.
Eli mukaan lähti 500ml Bright Moist Sake Skin Care Lotion kasvovesi ja 150g Sake Skin Care Cream voide.
Kasvovoiteita mulla ei montaa ole, niin oikeutin sillä tuon voiteen. Sitä voi halutessaan kropallekin käyttää :D.
Eli kasvovettä ja voiteita tarvitsee aikaisintaan ensi vuonna ostaa lisää.
Tosin epäilen kasvoveden riittävän pidempään, jos käytän sitä vain iltaisin, kun aamukäyttöön löytyy vielä muita kasvovesiä :p.

Näiden takia nyt käy taas niin, että Hullareille en tule tekemään tilausta ja parempi varmaan olla edes katsomatta mahdollista kuvastoa, kun se joskus ehkä tulee sähköpostiin.
Sen Notinon tilauksen laitan varmaan tässä piakkoin eli huhtikuulle tulee myös plussaa, mutta sitten taitaa olla täydennykset tehty hetkeksi...
Vaan seuraavaksi tulee vielä yhteenveto-postaus!
Tämä kuukausi meni nyt näin, mutta jospa huhtikuu olisi parempi postailujen suhteen!
Miumoi <3

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Loppuneet Tuotteet, Maaliskuu 2026

 Heihoiiii !!
Jooo, hengissä ollaan! Oon vaan ollut todella saamaton istumaan koneelle...
Päänsäryt ja niskakipukin on lisääntynyt, niin ei niidenkään takia ole sitten jaksanut istahtaa päivittämään, vaikka olisikin ollut joinain päivinä suunnitteilla postailu :/.
On sitten tullut vaan jäätyä sohvalle selaamaan kännykkää ja pelailemaan pelejä...
Tänään oli taas vapaa päivä töistä ja kroppa ei nyt varoitellut mistään, niin päätin, että nyt edes nämä loppuneet esittelen yhteen syssyyn!
Ei niitä montaa lopulta tullut tälle kuulle, mutta ensi kuu vaikuttaa taas varovaisen lupaavalta.

Myös se, miksi nyt esittelen kaikki loppuneet samaan syssyyn, niin huomenna toivottavasti esittelen kuukauden plussat, joilla tänään tuhosin tämän kuun miinukset :D.
Vähän pääsi yllättämään nuo Sokoksen 3+1 Päivät viime viikolla, kun kuvasto tuli postilaatikkoon! En jotenkin yhtään muistanut, että jälleen on se aika vuodesta... Päivät vaan menee täysin huomaamatta eteenpäin...
Eli katsotaan, mitä sain loppumaan ja millä vähän oikeutin muutaman tämän päivän ostoksista :p.
Nyt on hyvä mennä tuotteiden kanssa loppumisjärjestyksessä!

Kuukauden ensimmäinen loppunut oli jo ensimmäisinä päivinä tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Coconut Bath & Shower Gel suihkugeeli.
Tämä oli koostumukseltaan hieman sellainen emulsiomainen ja ei tämä ehkä ihan niin paljoa kuivattanut ihoa, mitä yleensä suihkugeelit voi tehdä.
Tuoksussa tunnisti kookoksen, mutta omaan nenään tuoksu ei ollut kovin voimakas.
Ei mikään huono tapaus! Jos jaksaisi alkaa selvittää, että saisi tilata tuotteita (olikohan sähköpostilla), niin mikä ettei voisin tätä tilata uudelleen.
Nyt mulla on nämä minimini-suihkugeelipullot loppuneet, pari 100ml miniä on vielä listoilla.

Seuraavaksi loppui, ihme kyllä, tämä 30ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Namasté Purify Velvety Smooth Cleansing Foam kasvojen puhdistusvaahto, joka tuli muistaakseni Goodieboxista.
Hemmetin riittoisa tuote :D. Tosin melko monet näistä tämän tyyppisistä vaahtoputsareista on mulla todella riittoisia. Tuntui, että puolikkaan herneen kokoinen määräkin saattoi välillä olla liikaa!
Sopii hyvin kaksoispuhdistuksen 2.vaiheeksi, yksinään tekee helposti aika narskuvaksi ihon. Ei siis ole ihanteellinen aivan rutikuivalle ihotyypille, mutta itse tosiaan tykkäsin näin pintakuivalla sekaiholla talvellakin käyttää 2.vaiheen puhdistuksessa. Kesäaikaan voisin varmaan yksinäänkin käyttää aamuisin, kun iho rasvoittuu enemmän.
Voisin kyllä ilolla ostaa täysikokoisena, jos tulee joskus vastaan. En tosin tiedä, onko tätä Namastea enää myynnissä...

Ja jälleen yksi ikivanha boksituote loppui! Kyseessä oli tämä 100ml Formula 10.0.6 Be Berry Bright Exfoliating Mud Mask kasvonaamio, joka taisi tulla Betteboxin aikaan...
Käytin saunassa yleensä vaikka onkin savinaamio. Ei päässyt täysin kuivumaan iholle siellä :D. Viimeisen kerran käytin ihan viikonloppuaamuna kunnon puhdistavana naamiona ja kyllä tämä kuivuessaan hieman kiristi iholla :D.
Jotain kuorivia rakeita tässä oli, mutta omaan makuuni ei ollut kovin kuoriva. Mä toki oon "raastavien" kuorintojen ystävä ja sellaisia ei nykyään pahemmin tule vastaan.
Vaan tulipahan nyt tämäkin käytettyä ja pääsee testaamaan jotain muuta savinaamiota seuraavaksi, joskus tulevaisuudessa!

Sitten loppui tämä 200ml Oriflame Love Nature Energising Fragrance Mist with Organic Mint & Rasberry vartalosuihke, jonka taisin viime vuonna tilata tarjouksesta ihan pääasiallisesti vessatuoksuksi.
Käytin toki joitain kertoja kropalle ja siinäkin toimi oikein hyvin sekä oli oikein kivan tuoksuinen.
Nyt on vaan pitkän aikaa sitten käytetty kaikki ei-niin-kivan-tuoksuiset suihkeet ja hajuvedet vessatuoksuina pois, että täytyy siihen käyttöön tilata aina oma pullo :D.
Tätäkin voisin kyllä tilata uudelleen, kivan tuoksuinen sarja!

Toinenkin Yves Rocher-tuote loppui eli tämä 75ml Hydra Végétal Intense Moisturizing Care Day/Night Cream & Night Mask monikäyttöinen kasvovoide.
Tämän olin listannut yönaamioksi eli iltaisin käytin (en edelleenkään täysin ymmärrä yövoiteen ja yönaamion eroa...).
Todella hyvin tämä kosteutti näin talviaikaan yllättävän pienellä määrällä ja pienesti jää ikävä tätä nyt...

Kuukauden viimeisenä tuotteena loppui tämä 350ml jättipullo Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo kuivashampoota.
Tämä on niin tuttu tuote täällä, ettei mitään uutta sanottavaa ole, takuuvarma tuote itselleni. Varastossa oli vielä 1 samanlainen pullo, mutta käyttöön on lähtenyt seuraavaksi 200ml XXL-versio.
Saattoi tänään tulla jotain vielä varastoon ;).


Puuhhh, tässäpä ne oli... Ei mitään ilotulitusta tosiaankaan, mutta onneksi nollille ei edelleenkään jääty :D.
Nytpä tuo niska alkoi taas varoitella kivun alulla, joten lopetanpa tämän nyt tähän ja palataan toivottavasti huomenna plussien kanssa asiaan!
Miumoi <3

lauantai 7. maaliskuuta 2026

Ennusteet, Maaliskuu 2026

Heissan!
Tässäpä tulisi lupailemani miniennusteet tälle kuulle.
Mini sellaiset, koska viime kuun hieman runsaampi määrä jälleen teki tästä kuusta hiljaisemman :p.

Kasvotuotteita löysin nämä... Ja näistäkin osa on "toivotaan, toivotaan"-listalla :p.
Varsinkin Cosrxin hoitoneste on riittoisa tapaus ja tuo määrä saattaa kestää vielä "huonolla" tuurilla muutaman kuukauden... Mutta katsotaan, miten se hupenee, kun nyt tietoisesti käytän aina iltaisin!
Formulan savinaamio loppuu todennäköisesti, kun joudun avaamaan ja kaivelemaan sitä seuraavaksi.
La Rosée-naamio on toivelistalla, mutta en edelleenkään pidätä hengitystä sen kanssa...
Muiden uskoisin loppuvan.

Sitten vielä kroppa- ja hiustuotteet...
Nämä sentään kaikki loppuu aivan varmasti :D.
Pitää katsoa, otanko taas jonkun suihkugeelin enemmän tehokäyttöön, vaikkei taida enää kovin ikivanhoja tapauksia löytyäkään hyllystä... Tai ehkä siellä pari Avonin suihkaria taitaa olla vanhemmasta päästä, joten ehkä ne pitää ottaa nyt käyttöön kunnolla, kun tuoksua on vielä jäljellä.

Eli tässä kuussa yritän ainakin 7 täysikokoista ja 2 minikokoista tuotetta saada vähemmäksi.
Ei siis todellakaan mitään ilotulitusta tiedossa, mutta onhan nuokin aina eteenpäin!
Tilauksia eli plussailuja ei ole suunnitelmissa, mutta vähän oon Notinoa katsellut sillä silmällä, jos niitä kroppasuihkeita tilaisin varastoon jossain vaiheessa... Kun niitä tulee myös vessatuoksuina käytettyä, niin ei tarvisi hajuvesiä käyttää siihen...
En ehkä tässä kuussa kuitenkaan tilaa, kun haaveilen kampaajalla käynnistäkin näin 2 vuoden jälkeen :p.
Lisäksi uudet farkutkin pitäisi taas hommata rikkinäisten tilalle eli EMP:tä pitäisi alkaa selaamaan ja katsomaan, onko siellä tarjouksia farkuista.
Pitää siis miettiä, missä järjestyksessä minkäkin toteuttaa :p.
Mutta täällä aletaan nyt loppuvia odottelemaan, niin palaillaan sitten asiaan!
Miumoi <3

perjantai 6. maaliskuuta 2026

Deck of Panning-projekti, Päivitys nro43, Maaliskuu 2026

Hei taas!
Nyt kun pääsi taas postaus venymään, niin aloitetaan suorilta eli tässäpä tulee Deck of Panning-projektin päivitys nro 43 Maaliskuulle!
Taas Täältä löytyy edellinen nro 42 päivitys ja Täällä on alkuperäinen Intro-postaus.
Kortit on katsottu Helmikuun pelialustasta, joka tuli kuun puolessa välissä saataville.

Tällaista tapahtui Helmikuussa... 3 tavoitetta sentään täyttyi :p.

Niin kuin arvelinkin, niin kynsilakkoihin en vain jostain syystä saanut tartuttua... En tiedä, mikä ihme siinä on niin vaikeaa!! Katsotaan, saanko nyt otettua itseä niskasta kiinni...
Harmi tosin, että Half Lightissa ei ihan mennyt satanen rikki :D.

Uudet kortit oli jälleen ihan kivoja!

Tällaisen suunnitelman sain sitten Maaliskuulle aikaan!

Ensimmäisenä korttina tuli Risti 10, joka oli "Glowy".
Olisin tähän voinut ottaa jonkun korostusasian, mutta päädyin luomiväripalettiin, josko tänäkin vuonna ehtisin käyttää muutamaan otteeseen kaikki paletit läpi.
Mukaan lähti Colourpop Golden state of Mind, joka on täysin shimmer-paletti ja tavoitteeksi otin NPLB eli no pan left behind eli kaikkia pannuja käytän vähintään kerran.
Sopivasti oli kannessa vielä edellinenkin kirjanpito :D.

Toinen kortti oli Pata 4, joka oli "OOHHH The Shame!" eli tuote, jota en ole jostain syystä vielä käyttänyt.
No mulla ei sellaisia tuotteita ole, mutta päätin ottaa tuotteen, jota en ole pitkään aikaan käyttänyt.
Muistelin, että tätä Avon True Colour Mono Shadow sävyä Blue Icy en tainnut viime vuonna käyttää kertaakaan...
Eli nyt tulee ainakin 10 käyttökertaa!

Viimeisenä korttina tuli Risti 9, joka oli "Matches nails" eli kynsien sävy.
Noh, koska mulla nyt ei ole mitään kynsillä, niin se tarkoitti nudea tai kirkasta sävyä.
Päädyin ottamaan mukaan "nude" paletin ja lähimmäs sitä pääsi tämä Too Faced Chocolate Bar paletti. Periaatteessa tämä olisi mennyt myös nuihin nykyisiin kynsilakkasävyihinkin, vaikka olisin kynnet lakannut :D.
Tavoitteeksi otin 10 käyttökertaa.

Jälleen suhteellisen helppo saada ainakin nuo 3 tavoitetta täyteen.
Toivon todella, että ryhdistäydyn nyt kynsien lakkaamisessa... Niitä pulloja mun pitäisi oikeasti saada vähentymään...
Ehkäpä voisin nyt heti ottaa ja lakata kynnet!
Varmaan huomenna tulee sitten pikkuiset ennustelut!
Miumoi <3

sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

Yhteenveto, Helmikuu 2026

Moiiii !!!
Eilinen menikin melko tiiviisti ensin vähän lukiessa ja sitten yläkerrassa remppaa edistämässä eli vessan seiniä laatoittamassa...
Puoli 8 maissa tultiin alas, niin en jaksanut enää siinä alkaa konetta avata, kun piti suihkuvedet ja saunakin alkaa laittaa tulille.
Noh, ehtipä tämän yhteenvedon nytkin laittaa, joten tässäpä se tulee eli miten Helmikuu päättyi?
Ensin miinukset:

-Tonymoly Skin Purifying I’m Seaweed Mask Sheet (21g kangasnaamio näyte)
-Oriflame The One 5-in-1 Wonder Lash Mascara, Black (8ml)
-The Body Shop Vanilla Chai Foaming Bath (300ml)
-Oriflame Love Nature Nourishing Body Cream with Organic Cacao Butter & Coconut Oil (200ml)
-Avant Advanced Bio Ultra-fine Texture Day Moisturiser (50ml)
-Colourpop x My Little Pony Ultra Glossy Lip, Ponyland (2.41g)
-Urban Decay Liquid Moondust Eyeshadow, Solstice (5ml)
-Diego Dalla Palma Eye Pencil, 01 Black
-Oriflame Activelle Actiboost 72h Power Move Anti-perspirant Deodorant Spray (150ml)
-Dermosil Pigment Drops, Fair (14ml)
-MAC Fix+ Alcohol-free Multitasking Setting Spray (100ml)
-Yves Rocher Cuir de Nuit Eau de Parfum (30ml)
-Escada Island Kiss Eau de Toilette (4ml mini)

Yhteensä 11 täysikokoisella ja 1 minikokoisella tuotteella sekä 1 näytteellä vähentynyt.
Sitten plussat:

+Dermosil Hair Solutions Hydrating Conditioner (250ml)
+Dermosil Mauri Kunnas Ski Hand Soap (500ml
)
+Dermosil Emotion Refreshing Body Mist (150ml)
+Dermosil Skin Solutions Vitamin C Serum (30ml)
+Dermosil Youth Hydrating Serum Toner (30ml)
+Dermosil Youth Melt Away Cleansing Balm (75ml)
+Dermosil Skin Comfort Eye Gel Cream (15ml)
+Dermosil Twisty Energising Day Cream (15ml mini)
+Dermosil Twisty Calming Night Cream (15ml mini)
+Oriflame The One Make-up Pro On Screen Finish Primer (30ml)
+Oriflame OnColour Multiple Lash Mascara (8ml)
+Oriflame Wellosophy Smooth & Hydrate Eye Balm (15ml)
+Oriflame Treasured Moments Hand Cream (75ml
+Oriflame Amber Elixir Perfumed Body Cream (250ml)

Yhteensä 12 täysikokoisella ja 2 minikokoisella tuotteella lisääntynyt.
Nettona kuukausi meni plussalle 1 täysikokoisella ja 1 minikokoisella tuotteella, mutta myös väheni 1 näytteellä!
Oon iloinen, että melkein meni yksi yhteen loppuneet ja tulleet :D.
Mahtavaa, että noinkin paljon loppui nyt, mutta sehän tarkoittaa, että tulevat kuukaudet ovat erittäin hiljaisia loppuneiden kanssa...
En vielä ehtinyt ennusteita kuvata, kun kuvasin vasta Deckin kuvat, mutta montaa tuotetta ei taida maaliskuun aikana loppua, ellei jotain yllätyksiä tapahdu :/.
Katsotaan sitä tarkemmin sitten ennuste-postauksessa!
Miumoi <3

perjantai 27. helmikuuta 2026

Viimeiset loppuneet, Helmikuu 2026

Heihoi taas!
Nyt viimein tulee viimeiset loppuneet, joten pidemmittä puheitta aloitetaan!

Tämä 21g Tonymoly Skin Purifying I’m Seaweed Mask Sheet kangasnaamio oli se, joka ennen ennustekuvia "loppui".
Lainausmerkeissä siksi, että tuttuun tapaan mä rutistan ylimääräiset seerumit purkkiin ennen naamion kasvoille laittoa ja sitä on vieläkin purkissa jäljellä.

Nyt kävi vaan niin, että rutistelin ehkä vähän liikaakin seerumia talteen, kun kangas tuntui kuivuvan melko nopeasti kasvoille, eikä asettelukaan oikein täydellisesti onnistunut sen takia... Lisäksi vahingossa repäisin naamion rikki...
Ei mennyt ihan putkeen :p.
Sitten hoksasin, että olisi pitänyt tämä säästää kesäkuukausille, koska oli purifying eli puhdistava. Huomasi selvästi, ettei ollut sellainen niin kosteuttava tapaus, mitä yleensä kangasnaamiot ovat olleet.
Toisaalta finnejä on nyt tämän kuun aikana noussut kasvoille enemmän, niin sen puoleen oli ihan hyvä olla käytössä tämänkin jämäseerumi (jota siis puristin varmaan 15ml purkkiin).
Näille menneille pakkasille ei siis ollut ihan optimaalinen, kun iho kaipaa kosteutusta, mutta olisi ollut hyvä kesällä kokeilla, miten toimii.

Tästä porukasta seuraavana loppui tämä 300ml The Body Shop Vanilla Chai Foaming Bath kylpyvaahto, jonka käytin nyt loppuun suihkussa.
Koska tämä oli jo niin ikivanha, päätin, että haluan nyt käyttää tämän pois ja nauttia tuoksusta, kun se vielä jäljellä suunnilleen oli.
Tämä aikoinaan joulun aikaan myynnissä ollut Vanilla Chai-sarja on kyllä yksi ihanimpia tuoksuja, mitä oon koskaan nuuhkinut <3.
Paljon näitä silloin eri muodossa jemmasin ja nyt on kaikki tästä tuoksusta käytetty </3.
Ihana tuoksu, hyvin vaahtoava, ei mitään huonoa sanottavaa.
Ikävä tulee :'(.

No sitten, kun tuli tilattua uusi vartalovoide, niin sain siis tämän 200ml Oriflame Love Nature Nourishing Body Cream with Organic Cacao Butter & Coconut Oil vartalovoiteen käytettyä kuun alkupuoliskolla.
Tämä nyt ei täysin vakuuttanut, mikä hieman yllätti!
En tiedä, onko tämä kylmempi talvi vaikuttanut siihen, että oma kropan iho on vaatinut kosteutusta enemmän ja tuntui, että tämä ei ihan täydellisesti riittänyt kosteuttamaan...
Tuntui, että sellainen kalvon tapainen jäi iholle ja tuntui, että olisi voinut enemmänkin laittaa voidetta iholle.
En siis ole varma, tulenko uudelleen tätä ostamaan, ainakaan talvea vasten.

Laitetaan tähän perään, kun sama firma eli sain loppumaan myös tämän 150ml Oriflame Activelle Actiboost 72h Power Move Anti-perspirant Deodorant Spray vartalosuihkeen tai deodoranttisuihkeen.
Kyllä tämä varmaan toimi niin kuin muutkin vartalosuihkeet on mulla toiminut, mutta en tiedä, käytinkö tätä jotenkin liikaa, kun kului näinkin nopeasti tuo määrä... Nämä painepakkaukset on varmaan vähän erilaisempia käyttää kuin pumpattavat suihkeet :D.
No nyt mulla on Dermosililtä käytössä se vasta tilattu suihke, niin katsotaan, kuluuko se yhtä nopeasti :D.
Kyllä mä tämänkin voisin uudelleen ostaa joskus tarjouksesta.

Hohoiiii, sain kuin sainkin viimein käytettyä tämän 50ml Avant Advanced Bio Ultra-fine Texture Day Moisturiser päivävoiteen!
Tämä tuli Goodieboxista aikanaan.
Oli oikein pätevä päivävoide. Sopi hyvin meikin alle, eikä ollut onneksi liian kosteuttava mun sekaiholle, oli kevät tai talvi.
Riittoisa tapaus oli myös, tosin taisin hinnan takia vähän säästellä tätä :D.
Voisin kyllä käyttää lisääkin, mutta ei tähän merkkiin ole mulla varaa :p.

Sitten vähän yllättäen sain loppumaan tämän 30ml Yves Rocher Cuir de Nuit Eau de Parfum hajuveden.
Tämän sain kaupan päällisenä, kun aikanaan tein viimeisen tilauksen Yvesille.
Fragranticassa oli yllättävän vähän tästä selitetty, nuotit:
Vanilja, Kaakao, Vaaleanpunainen pippuri, Kahvi
Mä siis tykkäsin kyllä tämän tuoksusta, mutta monesti tuntui olevan hivenen liian voimakas eli monesti päänsärkyä uhkaili, vaikken olisi kuin 1 suihkauksen laittanut.
Yritin saada "puolikasta" suihkausta monesti, mutta tämä pullo ei oikein siihen taipunut.
Lopulta päätin, että koska tuoksuja löytyy hyllystä, niin käytän tämän pääasiassa vessatuoksuna.
Vähän harmitti siihen käyttää, mutta oli siihenkin käyttöön tarvetta tuotteelle, niin parempi oli tämä "uhrata".
Ehkä Eau de Toilette olisi voinut olla miedompi kunnolla hajuvesikäyttöön.

Ja viimeisenä sain myös tämän ikivanhan 4ml minikokoisen Escada Island Kiss Eau de Toilette hajuvedenkin käytettyä.
Nämä miniatyyrit on helppoja käyttää töihin, kun pystyy määrää säätämään.
Muistaakseni joskus aikoinaan taisin 3+1 Päiviltä tilata tämän 4:n minihajuveden pakkauksen (aikana, jolloin täällä Oulussa ei ollut välissä Sokosta).
Fragrantican mukaan:
*Ensituoksu: Mango, Kärsimyskukka, Appelsiini
*Sydäntuoksu: Persikka, Magnolia
*Pohjatuoksu: Punaiset marjat, Myski, Puunuotit
Hoksasin, että Fragranticassa oli myös vuonna 2004 tehty tuoksu...
En nyt ihan satavarmasti muista mikä vuosi se oli, kun ostin sen setin...
Ei kun on se tuo 2011-versio, tuo lehtipuu laatikossa on sama kuin 2011-hajuvesipullossa ja näytti olevan muita kuvia myös.
Enivei, tykkäsin kuitenkin paljon, oli edelleen kivan makean hedelmäinen tuoksu.
Voisin isommassa koossa käyttää :D.
Nyt mulla on vielä 2 miniatyyria käytettävänä siitä setistä :D.

Tällaista siis loppui tässä kuussa!
Laitan huomenna sitten yhteenvedon jossain vaiheessa, niin on tämä helmikuu taputeltu!
Miumoi <3

tiistai 24. helmikuuta 2026

Loppuneita Meikkejä, Helmikuu 2026

Moikka!
Oon tässä välillä tehnyt eri juttuja, niin itse postailu meni nyt vähän myöhään :D.
Saanpahan nyt vielä tämän vuorokauden puolella tehtyä, niin se on tärkeintä!
Eli otsikko jo kertoo asian, on siis meikkejäkin muutama lähtenyt pois!

Sain kuin sainkin jo alkukuusta sanoa hyvästit tälle 8ml Oriflame The One 5-in-1 Wonder Lash Mascara, Black ripsivärille. Se alkoi jo uhkaavasti kuivahtaa sen verran, että tuli kiire ottaa kuva ripsissä ilman muuta meikkiä :D.

Tässä oon yrittänyt ottaa kuvat 1.kerroksella (keskellä) ja 2.kerroksella (alin).
Kuten oon aiemmin sanonut, niin itseltäni löytyy hyvin ripsiä ja pituutta niissä omasta takaa, mutta ne vaan pitää saada näkyviin :D.
Tämä ripsiväri teki sen oikein mallikkaasti ja harja oli sellainen, että erotteli melko hyvin myös ripset.
En kuitenkaan harjan muotoilusta tykännyt kovin paljoa, kun se oli tuollainen "toispuoleinen" ja kuitenkin joutui hieman näkemään vaivaa, että sain haluamani tuloksen.
Ostin tämän tarjoushintaan muistaakseni 9,90e, joten siihen nähden oli ihan pätevä tapaus.
Normihintaan en ostaisi, mutta alle 10e mikä ettei voisin joskus taas napata tilaukseen.
Monesti siellä on eri ripsareita tarjouksessa tuohon hintaan, niin otan sitten ostoskoriin sen, mikä silloin osuu silmiin.

No sitten päätin, että tämä 2.41g Colourpop x My Little Pony Ultra Glossy Lip, Ponyland huulikiilto on tullut tiensä päähän viimein.
Jos olisin stopperin vielä irrottanut, niin toki tavaraa olisi riittänyt vaikka kuinka...
Mutta koska tämä(kin) on niin ikivanha tapaus, niin en ala enää näistä Colourpopin kiilloista stoppareita poistamaan :D.
Oon saanut käytettyä sen, mitä tarvitsee tälläkin tavalla.
Jälleen, en suosittele käyttämään näin vanhoja kiiltoja tai nestemäisiä tuotteita.
Tässä ei vielä ollut haju mennyt pahaksi, niin pystyin käyttämään ja kun en vaan pysty täysiä purkkeja heivaamaan roskiin, ellei ole aivan pakko.
Siispä käytän niitä, kunnes alkavat kävellä mua vastaan :D. Omalla vastuulla siis :p.

Tämä kiilto oli tuollainen violettiin menevä, jossa oli aika paljon glitteriä. Siksi käytin vain meikatessa "kosteuttamaan" huulia, kun ne glitterit oli herkästi joka puolella omaa naamaa.
Vaan nyt on taas yksi kiilto vähemmän varastossa!

Sitten tämä Diego Dalla Palma Eye Pencil, 01 Black silmänrajauskynä koki myös loppunsa.
En saanut enää teroitettua terää, niin päätin sen olevan nyt loppu :D.
Tämä on tullut LookFantasticin joulukalenterista 2020 eli onneksi nyt loppui :p.
Oli ihan perusmusta rajauskynä, jota käytin vain sisärajauksiin pääasiassa.
Koska ei ollut kohl-laatua, niin eihän tämä kauaa vesirajassa pysynyt.
Mähän aiemmin Oriflamelta tilasin kohl-kynän kokeiluun, niin se on nyt lähtenyt sisärajauksiin käyttöön ja ehkä vähän pidempään se pysyy paikallaan.
Ja kuten sanottua, niin rajauskyniksi en kyniä enää osta, kun luomiväreillä niitäkin saa tehtyä. Sisävesirajaan testailen mustia kyniä sitten aina, kun entiset loppuu (nyt siis Oriflamelta käytössä). Eli nyt saa muutaman vuoden odotella uutta :p.

No sitten eräänä aamuna aattelin, että laitan puuterisen luomivärin alle tätä 5ml Urban Decay Liquid Moondust Eyeshadow, Solstice nestemäistä luomiväriä...
Paitsi se ei ollut enää nestemäinen/ voidemainen... 
Oli siis täysin päässyt kuivumaan, kun poistin stopperin jossain vaiheessa :p.
Tätä tykkäsin rajauksena käyttää, mutta olihan tämänä lopulta hieman "turha", kun mulla tämä sävy on ihan puuterisena luomivärinä.

Tuollaista hiutaletta tuubista tuli ulos :D
Eli kiitän tätä nyt palveluksesta ja jatkan alkuperäisen luomivärin käyttöä, kaunis duochrome-sävy tämä kyllä on!

Huomasin myös tuossa eräs viikonloppu, kun aloin uutta meikkivoide-miksausta tekemään, että tämä 14ml Dermosil Pigment Drops, Fair pigmenttitippa-neste oli alkanut haista.
Nyt siis tietenkin päätin heivata tämän menemään, mutta onneksi pullon pohjalle ei enää paljoa jäänyt.
Käytin tätä tosiaan meikkivoide-sekoitukseen, kun löytyy vielä pari liian tummaa meikkivoidetta kokoelmasta.
Ihan ok lisä oli siihen sekoitukseen, ei pysty oikein muuta sanomaan :D.
Mulla löytyy ihan valkoisiakin pigmenttitippoja, niin ehkä niitä enemmän suosin lopulta.

Viimeisenä päätin tulleiden plussa-tuotteiden takia, että siirrän tuon 100ml M.A.C. Fix+ Alcohol-free Multitasking Setting Spray kiinnityssuihkeen jämät tuohon täyttöpulloon, niin saan taas 1 pullon vähemmäksi meikkipöydältä.
Käytin yllättäen sitä ihan kiinnityssuihkeena, mutta en tiedä, tekikö se omalle meikille yhtään mitään vai enkö vaan osaa käyttää nuita...
Päivän aikana on hyvin lasien takia lähtenyt nenän varresta meikit kävelemään, oli suihketta tai ei.
Ja nyt kun M.A.C. kuuluu Esteé Lauderin omistamiin brändeihin, niin en enää osta tätä(kään) merkkiä.
Tuo täyttöpullo toki jää käyttöön ja siinä olevan Fix+:n jämän käytän siveltimen kostuttamiseen, kun luomiväreistä haluan intensiivisemmän ^_^.

Puuuuhhhh!!
Oon kyllä tähän meikkituotesaldoon melko tyytyväinen!
Toki nythän ei sitten taas hetkeen lopu mitään meikkejä :p.
Vaan jatketaan seuraavien loppuneiden parissa ehkä huomenna (en lupaa mitään).
Miumoi <3

Suositut tekstit