sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Goodiebox Helmikuu 2020

Hellou taas pitkästä aikaa!
Raskaat viikot on vaan jatkuneet eli ei ole ollut voimia juuri mihinkään ylimääräiseen :/.
Tämä viikonloppu oli sentään kiva, kun pääsi taas ystäviä näkemään!
Perjantaina ystävänpäivän kunniaksi käytiin ensin syömässä Mr.Insinöörin kanssa ulkona ja sieltä juoksin taidemuseolle tapaamaan rakasta bestistäni R:ää, kun siellä oli Ellen Thesleffin Aurinkosuudelma-avajaisnäyttely. Ensimmäinen kerta, kun kävin katsomassa täällä ajan kanssa jotain taidetta :D. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus! Siellä vaan oli ihan jäätävä määrä porukkaa, mutta onneksi ei paniikki iskenyt :p.
Eilen sitten päivällä meikkasin taas pitkästä aikaa pidemmän kaavan mukaan ja illalla käytiin 3 ystävän kanssa syömässä ja lasillisella. Oli todella mukavaa hetkeksi päästä tuulettumaan, mutta kotona olin jo ennen 10 uutisia :D.

Mutta sitten tähän postauksen aiheeseen!
Eli niin kuin oli Tammikuun Bette Boxin kohdalla puhetta, niin Goodiebox osti Betten firman eli Helmikuusta lähtien boksi onkin nyt Goodiebox ja tämä on siis mun ihka ensimmäinen sellainen.
Mr.Insinööri oli eilen ihana ja kävi mulle hakemassa paketin tekstiviestin saavuttua, kun en jaksanut lähteä erikseen kävelemällä hakemaan sitä. Jalat oli hellänä perjantaista, kun silloin askelia tuli tallattua yli 27t (kävelin kuitenkin eilen vielä kaupungille ja takas kotiin sen reippaat 4km myös :p)...

Boksi tuli valkeassa laatikossa ja tämä itse boksi on kyllä erittäin jämäkkää materiaalia!
Jätän kyllä tämän itselleni tai Mr.Insinöörille käyttöön!
Goodieboxinhan voi tilata itselleen 24,95e/kk hinnalla, mutta itse saan nyt tämän tosiaan sillä ikivanhan Betten/Livboxin hinnalla eli 13,90e. Katsotaan, kuinka kauan tuo hinta pysyy voimassa, mutta tilaan kyllä niin kauan kuin tuo hinta säilyy, koska nythän mä saan tämän ihan naurettavan halvalla arvoon nähden, joka on ilmeisesti aina vähintään 75e :D.

Tuotteiden ja teeman esittelykortti oli tällainen.
Helmikuun teemana on Yourselfishness ja Energize eli muistutetaan siitä oman ajan otosta ja pienestä itsekkyydestä, jotta saisi ladattua akkuja ja sitä myöten jälleen lisää energiaa jatkaa eteenpäin.
Teema kyllä osuu ja uppoaa tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni... Tulee siis tarpeeseen!

Helmikuun Goodiebox näytti sisältä sitten tältä.
Kortin mukaan nyt oli 4 täysikokoista tuotetta ja 1 minikokoinen tuote.
Tuttuun tapaan mulla itsellä on tapana merkitä plussa-tuotteet listoihin tietyllä lailla, niin listasin nämä nyt 4 täysikokoiseksi tuotteeksi ja 1 näytteeksi :).

Ensimmäisenä täysikokoisena löytyi tämä Mudmasky Aftermask Vitamin Serum kasvoseerumi (ovh. 59e/30ml).
Tämähän kattoi sitten boksin hinnan jo täysin yksinään :D.
Tosin mitä nyt tässä pikaisesti googlailin, niin parilla oudolla saksalaissivustolla näytti hinta olevan 10-13e ja Mudmaskyn omilla sivuilla oli 49e. Eli ehkä laskisin tuon arvon 49e mukaan kuitenkin.
En ole ennen tästä merkistä kuullutkaan ja se on ilmeisesti hollantilainen yritys.
Erittäin mielenkiinnolla testaan ja lähteekin käyttöön varmaan tässä aika lailla piakkoin, kun olen useampia seerumeja/öljyjä käyttänyt nyt viime aikoina samaan aikaan vuorotellen riippuen siitä, mitä iho on kaivannut :).
Nyt kun tuossa kädelle pikaisesti kokeilin, niin tämä ei tuoksu miltään ja käden pinta jäi kivan pehmeäksi.

Toisena täysikokoisena tuli Goodieboxin oman merkin Goodiebox Essentials Cotton Cloud Face Mist kasvosuihke (ovh. 9,95e/150ml).
Tätäkään merkkiä en ole "yllättäen" kokeillut aiemmin, joten innolla testaan.
Myös tämä lähtee heti käyttöön yhdessä aiemmin avatun Herbinan suihkeen kanssa, sillä yksi kasvosuihke pääsi jo loppumaan tuossa muutama päivä takaperin :D.
Tuoksua nyt nuuhkin, niin aika hennon raikas oli. Tämäkin siis on näin ensisilmäyksellä oikein jees!

Sitten tämä oli merkitty täysikokoiseksi, mutta itse aina merkkaan näytteiksi eli Love Beauty and Planet Blooming Radiance Sheet Mask kangasnaamio (ovh. 3,50e/kpl, 21ml).
Listoihini oon aina kangasnaamiot merkinnyt näytteiksi, koska kangas menee heti käytön jälkeen roskiin ja pussin pohjalla oleva seerumi riittää vain muutamaan käyttöön (käytän aina ne jämät normaalin seerumin tapaan).
Kiva päästä taas uutta kangasnamiota kokeilemaan, kun näitä ei tule itse ostettua varta vasten!
Tämä oli vaihtoehtoinen tuote ja toisena vaihtoehtona oli Starskin-merkin kuoriva sieni, jonka ovh. oli ilmeisesti noin 10,50e.

Seuraavaksi löytyi 50ml Bio2You Nutritive Night Face Mask yönaamio (ovh. 25,56e/75ml eli purkin arvo on noin 17e).
Tämä oli minikokoinen, mutta taas omiin listoihini merkitsin täysikokoiseksi, kun monet yönaamiot ovat olleet myös 50ml kokoisia.
Bettestähän tuli kerran merkin kasvovoide ja ensin purkkia katsoessani luulin tämän olevan sama tuote :D. Onneksi ei ollut eli pääsen uutta tuotetta taas testaamaan heti ^_^.
Myös tämä oli vaihtoehtoinen tuote ja toisena vaihtoehtona oli täysikokoinen 30ml Dr.Botanicals-merkin yönaamio, jonka ovh. on ilmeisesti 9,90e.

Viimeisenä täysikokoisena oli J.Mäki Professional Repair Hair Conditioner hoitoaine (ovh. 13,90e/300ml).
Tämä oli tuttu merkki, kun Bette Boxista tuli aikanaan Colour-sarjan shampoo ja hoitis.
Nytkin muina vaihtoehtoina oli tuo Colour- ja Volume-hoitoaineet sekä lisäksi Naobay-merkin hoitoaine, jonka ovh. on 11,95e/250ml.
Tuo Naobay olisi kiinnostanut, kun en ole aiemmin kuullutkaan merkistä, mutta katsotaan, toimiiko tämä korjaava versio paremmin kuin värjätyille hiuksille tarkoitettu. Niin ja toivottavasti tuo pumppupullo toimisi paremmin!!

Tällainen oli siis itselleni ensimmäinen, Helmikuun Goodiebox!
Täytyy sanoa, etten voi valittaa! Oon kyllä oikein tyytyväinen sisältöön ja kaikki lähtee käyttöön joko heti tai pian (vain kangasnaamio menee jonon perälle odottamaan vuoroaan) :).
Boksin arvoksi sain noin reilut 93e (seerumin arvoksi laskin sen 49e) ja vaihtoehtoisilla tuotteilla olleen noin vajaa 92e eli rahoille tuli kyllä reilusti vastinetta, maksoi sitten Goodieboxin omalla hinnalla tai Betten siirtyneellä hinnalla.
Eli en voi kyllä arvoakaan valittaa, kun 14e sain lähes 100e edestä purkkeja, mikä kyllä lämmittää mieltä näin työttömänä ollessa :D.
Vaan miltä näyttää teidän silmään? Onko tuttu boksi entuudestaan? Saa kertoa kokemuksia, jos ootte aiemmin tilanneet, että millaisia on olleet sisällöt eli kannattaisiko tilata myös tuolla normaalilla 24,95e hinnalla!

Eipä mulla tämän ihmeempiä tällä kertaa ole!
Edelleen yritän saada tänne postauksia aikaiseksi jossain vaiheessa, sillä purkkeja olen nyt enemmän tyhjennellyt... Toivottavasti tuleva viikko olisi hieman kevyempi henkisesti, kun menneellä viikolla saatiin monta ikävää äitin asiaa hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Esimerkiksi irtisanottiin äitin asunto ja osoite siirtyy meille maaliskuun alusta, joten toivottavasti äiti sitten vihdoin siirretään hoitoon takaisin tänne lähemmäs mua ja mun veljeä... Päästäisiin useammin vierailemaan...
Mutta palaillaan asiaan taas toivottavasti pian!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. En oo vielä omaa boxia saanut. Toivottavasti on samoja kun sulla. Tsemppiä sinulle ja läheisillesi. Äidin sairastuminen on varmasti rankka kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitko samanlaiset tuotteet vai oliko vaihtoehtoiset?

      Kiitos, voimia tarvitaan edelleen... Maaliskuu tulee olemaan todellakin "hermolomaa", että pääsen kunnolla käsittelemään tämän asian.
      Nyt oon vaan yrittänyt tsempata itseä jaksamaan vielä vähän aikaa, että tuon oman työkokeilun saa kunnialla päätökseen...

      Poista
  2. Boxi tuli tänään...mutta pääsen vasta loman jälkeen sen avaamaan. Aika moni on boxiin ollu tyytymätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, siinähän on pitkään menny paketin saapumisessa :O !!
      Aijaa, onko tyytymättömyyttä ollu jossain keskustelupalstoilla vai heidän sivuilla?
      En oo ehtiny pahemmin lueskella muiden mielipiteitä, mutta ne muutamat blogipostaukset, mitkä on silmiin osuneet, niin ovat olleet positiivisia...
      No toivottavasti oot itse tyytyväinen, kun pääset boksin kimppuun! Ite oon tykänny tosi paljon nuista kasvotuotteista (kangasnaamiota en oo vielä kokeillu), mitä oon nyt ehtinyt käyttämään!

      Poista
  3. Mie sain pr-näytteenä tämän ja oli sama sisältö, ainoastaan hoitoaineesta sain Volume -version.

    Kangasnaamio oli todella kiva! Tuoksui hyvälle ja istui kasvoillekin :)

    Tästä negatiiviset kommentit taisi johtua siitä, kun joidenkin mielestä muistutti paljonkin Bette Boxin jäämistöä esim. J.Mäki ja Love Beauty & Planet. Ja bokseja on lähetetty ilmeisesti kahdesta paikasta (en tiedä, tuleeko Goodieboxit Suomesta vai Tanskasta), mutta omani tuli Suomesta lähetettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katsoinkin Instassa, että olit saanut boksin ^_^!
      Jospa mä myös jossain vaiheessa malttaisin taas nuita mun kangasnaamioita käytellä pois, muutama varastossa edelleen on :).

      Ahaa okei! No kieltämättä kyllä itsellekin tuli Betten kaikuja merkeistä eli saattaa hyvinkin jäämistöä olla... Mutta toisaalta ovat puhuneet, että merkkivalikoima nyt vain laajenee eli onko kuitenkin nuo vanhat merkit sitten edelleen yhteistyössä..

      Poista

Suositut tekstit