torstai 30. kesäkuuta 2022

Loppuneet Vartalotuotteet, Kesäkuu 2022

Hellou!
Niin siinä kävi, että kunnon flunssaoireet iski mullekin päälle maanantai-aamuna herätessäni :(.
Ei Mr.Insinöörikään sitten lähtenyt työreissuun nyt, vaikka onkin jo suhteellisen ok yskää lukuunottamatta. Eipähän muille tartu tämä...
Ihan tuskaa ollut sairastaa näiden helteiden aikaan, nyt jaksoin tulla tähän koneelle, kun ilmasointilaite huutaa huoneessa. Muuten kämpässä onkin jo lähemmäs +30C.
Ei "onneksi" ole nyt muuta kuin järkyttävä nenän vuotaminen ja yskä, ääni alkaa olla vähän paineessa, kun tuota kurkkua rykii nonstop :/.

Mulla jää Heinäkuun puolelle vielä kasvotuotteet sekä yhteenveto, mutta tässä tulee kaikki loppuneet kroppatuotteet yhdistäessäni pesu- ja hoitotuotteet nyt yhteen postaukseen.

Aloitetaan käsisaippuoista.
Sain kuin sainkin tämän 360ml IDC Institute Smoothie Mango Scented Hand Wash saippuan loppuun, jonka tilasin Sokoksen 3+1 Päiviltä keväällä.
Tässä tosin pumppu meni rikki aika kriittisessä vaiheessa, niin käytin suihkussa muutamaan kertaan ja loput laitoin seuraavaan esiteltävään pulloon.
Koostumukseltaan tämä oli yllättäen sellaista vähän hyytelömäistä, jonka huomasi tuon pumpun rikki mentyä suihkussa käyttäessä. Tuli kädelle "klönttimäisenä", vaikka oli kuitenkin nestemäistä. Todella jännä koostumus.
Ei tuoksunut omaan nenääni kovin voimakkaasti, mikä oli itselleni pettymys, tuoksuista kun tykkään.
En tiedä, uskallanko ostaa enää uudelleen, harmitti tuon pumpun outo rikki meneminen.

Sain sitten ottaa käyttöön tämän 500ml Dermosil Goodwill Marmalade Hand Soap käsisaippuan, johon laitoin nuo mango-saippuan sekä yhden kohta esiteltävän suihkugeelin loput.
Pullo alkoi pumpata "tyhjää" eilen illalla, joten tänään huuhdon sen suihkussa käydessäni puhtaaksi.
Tässä oli kyllä erittäin tunnistettava marjaisa marmeladi-tuoksu, tykkäsin todella paljon!
Onhan tuo pullo itsessään vähän kömpelön muotoinen ja iso lavuaarin reunalle (muuta tavaraa ehkä liiaksi seassa :D), mutta voisin ostaa joskus taas uudelleen. Ja tosiaan tämän Goodwill-sarjan tuotteiden myynnistä osa menee hyväntekeväisyyteen.
Mulla on jäljellä vielä suihkugeeli!

Suihkugeelejäkin loppui!
Tämä 200ml Human+Kind Tropical Splash Shower Mousse Bodywash suihkumousse loppuikin heti ensimmäisellä saunomiskerralla, eikä edes kunnolla riittänyt pesemiseen :D.
Aiemmin oon kookos-version käyttänyt ja ihan jees oli tämä trooppinenkin versio.
Mousse oli varsinkin loppuvaiheessa jo sellaista "löysempää kermavaahtoa".
Edelleen siis vannon Ritualsin suihkuvaahtojen nimeen :D.

Kellarin suihkuun lähti käyttöön vielä viimeinen Human+Kind vaahto.
Tuon edellisen oon ottanut käyttöön viime lokakuun alussa eli ensi vuoteen taitaa mennä, ennen kuin tämä viimeinen pullo loppuu :D.

Niin kuin ennusteissa taisin sanoa, niin päätin käyttää näitä ikivanhoja minikokoja pois ja ensiksi loppui 50ml Yves Rocher Mango Passion Fruit Shower Cream suihkuvoide ja sitten...

...50ml Yves Rocher Pineapple Coconut Shower Cream suihkuvoide.
Enemmän ehkä pidin tuosta Mango-versiosta, mutta molemmat olivat todella kivoja kesäkäyttöön.
Suihkugeelit Yves Rocherilla on kyllä aina olleet kivoja! Varmasti niitä tilaan, kunhan joskus tulee taas tilaus tehtyä sinne.
En ole piiiiitkään aikaan käynyt selaamassa Yves Rocherin sivuja ja nämä taisikin olla viimeiset omistamani Yvesin tuotteet.
Voisi kyllä taas joku kaunis päivä tehdä tilausta tai ainakin katsoa, mitä siellä nyt on tarjolla :D.
Pitäisiköhän peräti joulukalenteri hommata nyt täältä :D.

Myös tämä Bette Boxista Lokakuussa 2017 tullut 60ml TreacleMoon One Ginger Morning Bath and Shower Gel suihkugeeli loppui, kun päätin ne vähät loput laittaa tuohon Dermosilin käsisaippuan sekaan.
Tämä oli kyllä kertakaikkisen ihanan tuoksuinen, en tiedä oliko tässä inkivääriä, mutta itselle tuli enemmän lime tai vastaava mieleen tuoksusta.
En tiedä, oliko tässä jopa liiankin voimakas tuoksu :D. En varmaankaan joka suihkukerralla voisi käyttää, kun saattaisin kyllästyä, mutta tällä tavalla silloin tällöin käytettynä oli aivan ihana piristysruiske <3.
En myöskään tiedä, haluaisinko sitä 500ml täyttä kokoakaan ostaa juuri siksi, mutta näitä minipulloja kyllä ehdottomasti. Toki se isompi tulee halvemmaksi :D.

Sitten olisi vielä ihonhoito.
Sain tämän äitin jäämistön (tai taisi tämä olla mulla jo, kun äiti oli vielä hengissä) 150ml Avon FootWorks All in One Pedicure Cream jalkakuorinnan käytettyä.
Tilasin tämän vahingossa äitille, kun luulin olevan pelkkä jalkavoide, mutta tämä olikin enemmän tosiaan kuorinta.
Ei tämä myöskään kosteuttanut jalkoja samaan tapaan kuin nyt tällä hetkellä käytössä olevat pari muuta jalkakuorintaa.
Kuorintana oli ok, mutta ennemmin käyttäisin hohkakiveä. Meni kuitenkin noin suihkussa pikakäytössä ensiapuna.
Varastossa/käytössä on 3 kuorintaa ja Lushin ikivanha kuorintapala, mutta jospa ne saisin tässä tämän vuoden aikana tehokäytettyä.
En muistanut ottaa kuvaa, mutta nyt on tämä Jolie-boksista tullut Naturativen jalkakuorinta tehokäytössä eli ikivanha tapaus tämäkin ja sen kyllä nyt jo huomaa... Täytyy toivoa, että saan tämän nyt tässä piakkoin kulutettua pois. Joka suihkukerralla yritän käyttää, niin ehkä se siitä hupenee :p.

Tämän 50ml minikokoisen JOIK Rasberry Bon Bon Body Butter vartalovoin sain kuin sainkin käytettyä ja tämähän on tullut 2017 vuoden JOIKin joulukalenterista.
Kyllä nämä luonnonkosme-tiikat vaan kärsii, tässäkin alkoi öljy jo erottumaan erikseen ja tuoksussa ei ollut enää mitään viitettä vadelmaan.
Tässä oli kunnolla glitteriä, niin käytin vain sääriin sen takia.
Ei tässä kosteutustehojakaan enää juurikaan ollut, tuntui iholla vähän sellaiselta kalvolta ja välillä lähti murenemaan pois.
En tiedä, onko tätä myynnissä, mutta tuon kimalteen takia en ostaisi täysikokoista purkkia.

Ja viimeisenä porukasta sain loppuun myös "normaalin" kroppaemulsion, kun tämä 50ml minikokoinen Ziaja Cashmere Nourishing Body Lotion loppui.
Tämä on tullut Bette Boxista Toukokuussa 2019.
Tämän tuoksu oli aika neutraali, ehkä sellainen perusvoidemainen. Ei herättänyt intohimoja itselläni.
Koostumus oli suht juoksevaa, mutta vähän pulloa joutui heiluttelemaan, että voide tuli ulos. Kosteutusteho oli kuitenkin hyvä omalle suht normaalille iholle, pieni määrä riitti kosteuttamaan, mutta toisaalta kelit alkoi olla jo lämpimät tätä käyttäessä.
Ehkä voisin joskus ostaa täysikokoisena, jos tätä on vielä myynnissä, mutta toisaalta muut tuoksut saattaa kiinnostaa enemmän :).

Katsotaan, jaksanko jo huomenna kirjoitella nuo viimeiset loppuneet tänne, ainakin tuo ilmastointilaite on iso plussa näillä keleillä eli se auttaa istumaan täällä yläkerran koneella!
Mr.Insinööri kävi myös äsken hakemassa Beauty Bayn tilaukseni pakettimaatista! Päätin, että laitan ne Heinäkuun plussiksi, kun en jaksa niitä nyt alkaa kuvaamaan.
Eli palaillaan asiaan taas!
Miumoi <3

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Pieni Eleven-tilaus pitkästä aikaa, Kesäkuu 2022

Hellou!
Juhannusterveiset korona-taloudesta... :(.
Niin se tuo pirulainen saavutti tämänkin talon, kun Mr.Insinööri sai positiivisen tuloksen toissailtana.
Oireet oli alkanut todella äkisti ja rajusti tuolloin päivällä, joiden seurauksena oli jopa lanssikyyti päivystykseen. Muuta ei onneksi löytynyt ja oireet olleet nyt vain normiflunssaa ja köhää.
Itselläni ei eilen ollut vielä mitään, niin lyhyt työpäivä meni maskissa (ja onneksi aika lailla yksin itsekseni) ja selvitellessä labrapäälliköltä, mitä teen kun toissapäivänä oli virkistyspäivä ja oli yhteinen lounassyönti sisätiloissa ja muuten oltiin ulkona.
Ei niitä näköjään sen kummempia ohjeita ole kuin oireettomana altistuneena voi käydä töissä, mutta suositeltavaa välttää isoja ihmisjoukkoja ja käyttää maskia. Toki yritin ihmisille kertoa ja pyysin kertomaan eteenpäin, kun itse en kovin montaa ehtinyt nähdä siellä ollessa.
Monella kyllä on töissäkin jo kertaalleen ollut tuo, mutta tokihan se voi uudelleenkin tulla.
Harmittava sattuma kyllä tuo :/.

Nyt tänään on vaan alkanut tuntua, että taitaa olla flunssaoireet tulossa, nenä on alkanut vuotaa enemmän kuin normaalisti :(. Vaikeaahan se on samassa talossa ollessa tietenkin välttää tuota, vaikka oonkin nyt yrittänyt eri huoneessa välillä viettää aikaa ja Mr.Insinööri on nukkunut olkkarissa. Harmi, ettei tuo kellari ole vielä(kään) valmis, sinne olisi pystynyt hyvin linnottautumaan :p.
Onneksi nyt tuli tämä juhannus ja viikonloppu, niin pystyy seuraamaan tilannetta. Epäilen kyllä, että ei taida olla alkuviikosta töihin menoa...

No mutta, tein tosiaan viime viikonloppuna niitä tilauksia pitkästä aikaa ihan urakalla, niin eilen illalla sain ensimmäisen oven taakse!

Se oli Eleveniltä tehty tilaus ja tällaiset sieltä lähti mukaan!
Vertailin Beauty Bayta ja tätä ja päätin sitten osan tilata molemmista. Tuo ABH oli halvempi Elevenillä, niin päätin sitten muutaman muunkin tuotteen ottaa mukaan, vaikka olikin vähän kalliimpia kuin Beauty Baylla.
Tosin Beauty Bayn paketille taitaa tulla vielä alvit maksettavaksi, niin eipä se hintaero sitten paljoa ole.
Pääasiallinen ostos ja syy tilauksiin oli tuo Mario Badescu Special Cleansing Lotion “O“.
Mulla on vielä vuosia vanhassa pullossa vähän tavaraa jäljellä, mutta tuo on ollut todella pitkään joka paikassa ei saatavilla, niin päätin nyt napata pullon varastoon odottamaan, kun se oli tilattavissa.
Badescun kasvosuihkeita on ollu kiva testailla (aiemmin tullut joulukalentereista), niin nyt halusin taas uusia kokeiluun. Klikkasin myös Aloe-Kurkku-version ostoskoriin, mutta se ehti loppua ennen maksua ja olin jo Beauty Bayn tilauksen laittanut eteenpäin eli sitä ei nyt saanut testiin.
Kasvoille mulla on nyt käytössä vaan Ziajan SPF20 päivävoide, joka on jo aika vajaa, niin päätin ostaa kokeiluun tuon Hawaiian Tropicin SPF30 voiteen. Hyvään aikaan tulikin, jos nyt pääsee ulos noiden luvattujen helteiden aikaan!
Yankee Candle-kynttilöitä oon katsellut pitkään ja halunnut kokeilla, niin nyt samaan syssyyn otin tuollaisen vähän kesäisemmän tuoksun testiin :D.

Ensiksi pahoittelut ällöstä kuvasta...
Oon täällä joitakin kertoja puhunut, etten enää halua ABH:a tukea. Noh kyllä, nyt sen päätöksen pyörsin tämän kulma-primer kynän kanssa...
Mulla on ollut jo hävyttömän kauan käytössä tuo Brow Pro-kulmapaletti, jonka kulmapohjustaja on ollut kieltämättä aivan loistava. Sen avulla oon saanut oikeasti alle minuutissa levitettyä puuteriset kulmasävyt kulmiin.
Tuon kynän nähdessäni halusin nyt ostaa sitten sen kokeiluun, että onko se samaa tavaraa kuin tuossa paletissa.
Noh, koostumuksen ulkonäkö on kyllä kynässä ihan erilainen, joten saapa nähdä, toimiiko yhtä hyvin... Noh, ainakin pitkään tuo kynä tulee säilymään eli turhan usein en ainakaan kyseistä brändiä rahoita xD. Jospa tässä löytyisi joltain toiselta merkiltä vastaava yhtä hyvä primer.

Eli tällaista tänne siis tällä kertaa!
Jos ei vaan tuo oma olo mene kovin paljon huonommaksi, niin ainakin yhden loppuneiden satsin voisin esitellä taas pois. Vielä oon parin tuotteen kanssa pohtimassa, että odotanko ne mukaan, vai siirränkö ne ensi kuuhun.
Palaillaan siis toivottavasti pian asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Loppuneet meikkituotteet, Kesäkuu 2022

Heissan!
Sain kuin sainkin päätöksen tehtyä, niin tässäpä tulisi loppuneita meikkituotteita!
Vaikka mukana on yksi yllätysloppuja, niin en usko enää muita tulevan tähän ryhmään :D.

Nyt mä sitten kyllästyin tähän 10ml Absolution Le Mascara, Noir ripsiväriin, jonka oon aikanaan saanut kosmediileriltäni Marisalta.
Melko pitkään tämän kanssa näköjään menin, kun viime marraskuussa oon ottanut jo käyttöön :D.

Tässä on vähän huono vertailukuva, kun ylemmän kuvan otin toissapäivänä ja alempi on otettu äkkiä muistin aikana alkukuusta :D.
Tämä siis teki kyllä ihan kivan runsaat ripset, mutta...

...tässä syy, miksi en lopulta tykännyt tästä ripsiväristä (kuva otettu illalla ennen suihkuun menoa).
Yksikään käyttämäni ripsiväri ei ole koskaan varissut näin paljon, mitä tämä Absolution varisi ihan alusta asti. Harmi, etten hoksannut ottaa silmälaseista kuvaa, ne oli joka ilta aivan mustaa murua täynnä :/.
Ei siis tule ikävä, vaikka en toki tiedä, millainen tämä olisi ihan tuoreeltaan käytettynä eli oliko tämä kärsinyt säilytyksestä ennen käyttöönottoa.
Jälleen yksi opetus, ettei kannattaisi olla kovin isoa arsenaalia kaapissa odottamassa...

Nyt on jonosta lähtenyt käyttöön tämä Lumenen versio ja viimein otin näiden vapaapäivieni aikana heti kuvat käytössä :D. Juurikin tuo ripsikuva ilman ripsaria on näistä parin päivän kuvauksista!
Ripsivärien osalta alkaa myös olla vihdoin kohtuullinen tilanne: varastohyllyllä odottaa enää 2 täysikokoista ja 1 minikoko käyttöään! Lisäksi käytössä on vedenkestävä ripsari, sille oon huomannut kunnon käyttöä silmien ulkonurkissa, kun silmät on alkanu herkästi vuotamaan.

Sitten päätin myös että tämä 3ml Avon True Power Stay Concealer, Neutral Fair peiteaine on nyt kohdannut loppunsa, kun en saanut enää millään omistamallani siveltimellä tuolta pohjan reunoilta tavaraa pois.
Tästäkään en muistanut ottaa iholla kuvia, mutta yllättäen pidin tästä peiteaineesta aika paljon!
Ei kertynyt heti minuutin sisään levityksestä juonteisiin eli oli hieman aikaa rauhassa työstää muutakin naamaa kuin silmänalusia :D. Tietty puuterilla kiinnitin kaikki sitten lopuksi.
Voisin kyllä kuvitella tilaavani uudelleen käyttöön!
Nyt on kuitenkin käytössä se Max Factorin Panstick, kun sain kulutettua Wet n' Wildin peitepaletista myös peiteaineen. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa voisin tilata tämän varastoon, kun joskus taas Avonille tilauksen teen.

Sitten siihen yllätykseen, eli sain loput tipat tästä 100ml M.A.C. Prep+Prime Fix+ Skin Refresher/Finishing Mist kiinnityssuihkeesta yhdistää uuteen pulloon!
En juurikaan suihkinut kasvoille tätä (ihan muutamia kertoja vain), vaan käytin tätä luomivärien laittoon eli kostutin siveltimen ennen luomivärin laittoa.
Kuten kaikki ovat tätä kehuneet siinä, niin itsekin yhdyn kehukuoroon ja uusi pullo lähti tosiaan käyttöön ja aion vastaisuudessakin ostaa tähän käyttöön tätä!
Molemmat olen alesta ostanut noin 16e hintaan ja tämä pullo kesti yli vuoden käytössä.
Ja tunnustettakoon tässä, että Beauty Bayn tilauksen tehdessäni mukaan klikkasin tästä Cherry-pakkauksen ostoskoriin, joka oli toki 2x kalliimpi... Mutta aion ottaa sen täyttöpulloksi sitten aikanaan, kun on niin kaunis, joten en suostu katumaan törsäämistäni tuohon pulloon :D.

Ja viimeisenä se, jota eilen vielä pohdin on tämä 
The Beauty Crop Wing Woman Liquid Eyeliner nestemäinen rajaustussi, joka on tullut Goodieboxista Maaliskuussa 2021.

Kyllä tällä meikäläinenkin sai ihan rajauksen tehtyä, mutta nyt alkoi olla jo niin kuiva, että oli hankaluuksia käyttää enää.
En aio enää käyttää rahojani erillisiin rajauskyniin tai
-tusseihin, koska oon huomannut, että saman lopputuloksen saan aikaan tuolla Fix+:lla kostutetulla rajaussiveltimellä ja luomiväreillä.
Saapahan siis entisestään luomiväreille käyttöä nyt ja mustia luomivärejäkin löytyy useammasta paletista (äkkiä laskettuna ainakin 5) puhumattakaan muista tummista sävyistä tai väreistä!
Eli jälleen on yksi tuoteryhmä nyt nollilla \o/.

Tässäpä oli tämänkertaiset!
Nyt on enää kropan ja kasvojen hoitopurkkeja jäljellä, niin täytyy katsoa hetken aikaa, tuleeko niihin vielä loppuvia!
Katsotaan siis, milloin palailen asiaan :).
Miumoi <3

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Loppuneita hiustuotteita, Kesäkuu 2022

Heissan!
Vihdoin sain tähän postaukseen muokattua kuvat, kun eilen loppui vielä yksi tähän tuoteryhmään kuuluva pullo :D.
Helpompi esitellä nyt kaikki loppuneet, kun hiuksiin liittyviä ei tule enää loppumaan ja ei mulla näistä tuotteista montaa sanaa ole sanottavana :).
Tähän alkuun pitää ensin tunnustaa, että tein sittenkin eilen 2 tilausta, Beauty Baylle ja Elevenille... Ei niistä onneksi montaa tuotetta tule listoille asti, mutta repsahdin nyt kuitenkin :D.
Ja tuossa ennen kuin aloin naputella tätä, tein tilauksen vielä Fixyllekin, kun piti sitä korjausnestettä tilata lisää ja lisäksi tilasin kokeiluun myös glittereille tarkoitetun binderin.
Nyt on ollut jostain syystä sellainen fiilis, että tekisi mieli tilailla kaikkea mahdollista vähän joka paikasta. Suht pitkään onkin mennyt ilman tätä fiilistä! Voin kuitenkin olla iloinen, että sain pidettyä mieliteot aisoissa ja vaikka nuo tuotteet tulisi tämän kuun aikana, niin purkkeja on kuitenkin loppunut niitä enemmän! Mitään en siis edelleenkään pilannut, vaikka meinasikin pienoinen morkkis iskeä :D.

Mutta mennään nyt niihin loppuneisiin!

Ensimmäisenä poruksasta kohtasi loppunsa tämä 150ml Pulpe de Vie Hair Mosturizing Mask & Conditioner hiusnaamio, jonka hommasin kokeiluun kevään Sokoksen 3+1 Päiviltä.
Ei siis kauaa ehtinyt vanhentua hyllyllä :D.
Käytin tätä muutamaan otteeseen, kun kulutin sen violetin sävyttävän naamion pois. Siinä toimi kivasti, mutta valitettavasti yksinään käytettynä tämä ei ihan niin hyvin riittänyt selvittämään kaikkia takkuja ja pehmentämään hiuksia.
Sen takia en aio tätä ostaa enää uudelleen, ei yltänyt Maria Nilan Heal-sarjan hoitoaineen tasolle (jota en vielä tilannut uudelleen eleveniltä, vaikka pyörittelinkin sitä mielessä).

Ja niin sain ensimmäisen kuivashampoonkin kulutettua loppuun tälle vuodelle, kun tämä 400ml jättipullo Batiste Clean & Classic Original Dry Shampoo kuivista loppui.
En ottanut kuvia tästä hiuksissa, koska Batisten kuiviksia on tullut jo aiemmin kuvattua ja käytettyä pullo tolkulla ja edelleen tämä teki, mitä piti.
Tässä jättipullossa oli tosin se miinus, että kuivashampoo sotki suuttimen tympeän näköiseksi, mitä ei niissä 200ml pulloissa tapahdu.
Mutta joo, tulee varmaan taas syksyn Hullareilta/3+1 Päiviltä ostettua!

Käyttöön lähti nyt toinen jättipullo ja lisäksi käytössä on ollut tuo ikivanha Oriflamen vartalopuuteri.
En vaan ole saanut käytettyä kropalle kuin muutamia kertoja, niin päädyin sitten kuivis-käyttöön :D.
Päällishiuksiin oon käyttänyt kuivashampoota (siksi kuluu nyt hitaammin) ja sitten alle tuota vartalopuuteria, kun muuten se jää vähän liian selkeästi näkyviin.
Hyvin on kulunut tuokin nyt, puuteria on jäljellä "enää" Paradise-tekstin i:n kohdalle! Eiköhän tuokin purkki tämän vuoden aikana viimein lopu!

Ja viimeinen loppunut hiustuote oli eilen tyhjentynyt 300ml L’Oreal Serie Expert Neutralising Shampoo for Grey and White Hair hopeashampoo, jonka oon...öööö.... Olinkohan 2020 kampaajakäynnillä ostanut. Silloin taisin laittaa vaaleita raitoja ja viime vuoden lopulla oli violetin vuoro, jos en nyt ihan mene sekaisin kuukausissa :p.
Pitäisi oppia ottamaan kuvat näistä shampoistakin ennen ja jälkeen käytön, mutta nooh, ei voi mitään.
Mielestäni käytön jälkeen hiusten sävy oli muuttunut viileämmäksi eli voisin kuvitella ostavani taas vaalennuksen jälkeen tätä uudelleen kampaajaltani.
Toki hiuksissa on edelleen vaaleita raitoja eli olisi vieläkin tarvetta hopeashampoolle, mutta pitää katsoa, mitä seuraavalla kampaaja-reissulla keksitään, todennäköisesti alkusyksystä :D.

Päästiinpä alkuun näiden kanssa viimein!
Oon nuo loppuneet jälleen jaotellut ryhmiin, niin joudun nyt miettimään, mitä mahdollisesti vielä tyhjenee, niin ei tarvisi erikseen esitellä :D.
Mutta ehkä huomenna postailen yhden ryhmän, kunhan saan päätettyä yhden tuotteen kohtalon :D.
Katsotaan siis, miten käy!
Miumoi <3

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Fixy Repair Kit-leikkimisen lopputulos

Hellou!
Nyt jaksan taas vähän täällä yläkerran kuumuudessa istua, niin katsotaan vihdoin mun edellisellä kerralla lupaamani Fixy Kit-leikin lopputulos!
Mullahan on nyt tosiaan tämä kätevä Fixy Kit, joka on mullistanut oman elämäni ja auttanut saamaan laatikoihin paremmin tilaa :D.
Päätin tuossa 5.6. jälleen leikkiä sen kanssa, että saisin joitain luomivärejä (tai lähinnä pakkauksia) pois laatikoista. 


Ajatus lähti siis ensin liikkeelle tästä ikivanhasta Avon True Colour Quartet Eyeshadow Palette, Mystery luomiväripaletista, jonka otin mukaan tämän vuoden pannuprojektiin aikeinani kuluttaa viimein pois.
Tässä on kulutus tuolta tammikuulta leikkipäivään eli 5.6 asti ja ehdin käyttää palettia yhteensä 64 kertaa. Punaista käytin poskipunana ja beigeä korostuspuuterina.
Uskon, että olisin saanut käytettyä loppuun asti samalla tavalla, mutta halusin "eroon" muutamista muistakin luomiväreistä :D.

Ensiksi kuitenkin uudelleen pannutin tuon violetin sävyn, niin sain sen käyttöön magneetti-palettiin, jossa on myös 2 muuta uudelleen pannutettua frankenshadow-sävyä (ruskea-duo ja vaaleanvihreä).
Oon jo 3 kertaa käyttänyt tuota uutta pannuakin ja vuoden lopussa selviää, saanko uudelleen pannun näkyviin vai peräti loppuun käytettyä :D.

No toinen leikin aihe oli se, että halusin tehdä uuden poskipunan ja tässä on siihen käyttämäni sävyt.
Isot ruksit tarkoittaa sitä, että käytin sävyn kokonaan ja pienemmät, että käytin osan sävystä.

Tällainen sekasotku siitä ensin tuli ja vähän kyllä jännitti, että tuleekohan tästä mitään :D.

Ja tulihan siitä tosi kaunis sävy <3. Tuollainen hohtava, kylmä vaaleanpunainen.
Tätäkin olen jo 4 kertaa ehtinyt käyttää ja tämänkin seuraamista jatkan nyt pannuprojektin merkeissä vuoden loppuun ^_^.

Sain siis laittaa pois tämän tyhjän Avonin paletin, että...

...tämän 2.5g Lumene Blueberry Long-wear Crystal Eyeshadow, 29 Apilaniitty / Clover Field luomivärin, jota myös monesti käytin yksin poskipunana.
Tämä oli kyllä todella kiva sävy <3.

Ja tässä sitten näkyy teon jälkeen muiden sävyjen tilanne.
J* paletista sain siis jälleen yhden sävyn pois parempaan käyttöön ja Too Facedin paleteistakin sain sävyjä vähän käytettyä.
Hetken mietin myös, jos olisin samaan syssyyn uudelleen pannuttanut isoon pannuun duoksi nuo J* paletin 2 tumminta mattaa, niitä oon käyttänyt lähinnä rajauksina, mihin ovat kyllä käteviä ja olisi helppo magneettipaletista käyttää...
Haaveilen kyllä, että saisin tuon paletin pois, kun on niin valtavan kokoinen, mutta pitää nyt sietää sitä vielä jonkin aikaa. Täytyy saada uusi inspiraatio leikkimiseen, kun jonkin verran tuo uudelleen pannutus aina aikaa vie :D.

Mutta sain 2 palettia pois tilaa viemästä! Oon erittäin iloinen ^_^.
Ja nyt mulla on alkanut purkkejakin tyhjentyä kiitettävästi, niin täytyy taas ryhdistäytyä postausten kanssa :D.
Eli palaillaan asiaan jälleen loppuneiden kanssa, toivon mukaan pian!
Miumoi <3

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Kristallipallo-katsaus, Kesäkuu 2022

Hellou!
Tuossa aamupäivällä vasta sain kuvattua nämä ennustekuvat ja purkkeja joutui kyllä pohdiskelemaan reippaasti tällä kertaa!
Katsotaan, mitä sain kasattua mukaan!

Hiustuotteita löysin vain nämä kaksi säälittävää pulloa, mutta just kun kuvan nappasin, niin muistin sen jätti-Batistenkin olevan todella vähissä eli se olisi varmaan kolmantena purkkina.

Kroppatuotteita löysin nämä.
Aika säälittävä määrä myös :D.
Kellarin purkkeja en käynyt nyt läpi. Varmaan Mr.Insinööri tuo huomenna kotoaan tullessaan taas puukuormaa, niin pääsee yli 3 viikon jälkeen saunomaan ja kunnolla vettä lämmittämään (jota tarvitsen varsinkin kylpyveteen) eli kellarin kylppäriä ei ole tullut nyt käytettyä hetkeen. Sieltä muistaakseni yksi suihkari on loppumassa eli jos on saunomis- tai kylpymahdollisuuksia, niin se voisi lisäksi loppua.
Nuo mini-suihkarit otin tuohon, josko viimein käyttäisin pois. Turhaan säästelen enää, kun en mä tule pääsemään yhtään mihinkään reissuun edelleenkään lähivuosia...
Mulla on niitä Sephoran näyte-suihkareitakin vielä muutama jemmassa, niin pitää varmaan nekin käyttää vihdoin.
Täysikokoisia suihkugeelejä ei varmaan nyt lopu, kun aattelin käyttää nuita nestesaippuoita pois vaihteeksi. Tuo pullo oikealla on 390ml saippua eli uskoisin saavani sen käytettyä, kun on jo nyt melkein puolessa välissä.
Kellarin vessaan vaihdoin kaapissa olleen Gunryn 500ml kookos-saippuan Dermosilin 500ml saippuan tilalle. Dermosilin pullosta ei näe läpi, että paljon on jäljellä, mutta yllätyin kuinka kevyt se oli! Se saattaa loppua sitten heinäkuussa, kun otan seuraavaksi tehokäyttöön!
Jalkakuorintakin on todella vajaa, joten ehkä nyt ahkeroin suihkussa senkin, kun ei muuten ole tullut hoidettua jalkoja aikoihin (eli sitä jalkakylpyä).
Kroppakuorinta on vähän arvoitus, sillä en tiedä, mitä teen näiden kanssa:

Eli katselin Korresin ja L'Occitanen minivoiteita, että ne on pakko ottaa heti käyttöön myös, sillä L'Occitanen parasta ennen-päivän olin katsonut väärin (ollut jo 2019 ja oon jonossa menossa 2021 alussa) ja Korres on luonnonkosmea, niin pitää katsoa, onko jo tuoksu muuttunut. Onneksi ovat vaan 30ml ja 40ml ja käytän sitten jaloille, jos ei muuten miellytä.
Ziaja on jo puolessa välissä eli loppuu aika varmasti.
Dermosiliä oon käyttänyt jalkavoiteena nyt lämpimämmillä keleillä ja purkki on noin puolessa välissä, Tenderit otan aktiivikäyttöön taas syksyllä.
JOIKin jämät kuluu varmasti loppuun, käytän sääriin.
Eli vähän nyt riippuu, millaista säätä ja lämpöä on seuraavat viikot, että käytänkö tuota kroppakuorintaa (joka siis kosteuttaa) vai mini-kroppavoiteita :D.

Viimeisenä sitten kasvotuotteet.
Eipä niitäkään montaa ole, vaikka yksi onkin jo päätynyt loppuneisiin. Lisäksi 1 tuote on jo loppu, joka ei siis kuviin enää ehtinyt.
Tuo MuruMuru on yllätys, oli yllättävän vajaa, niin päätin ottaa yritykseen mukaan, vaikka käytän sitä vain vapaa-aamuina.

Lähden siis yrittämään ainakin 13 täysikokoista ja 7 minikokoista tuotetta tässä kuussa.
Ei tosiaan ole mitään kulutusjuhlaa, mutta toki jokainen loppunut on aina eteenpäin!
Lisäksi edelleenkään ei ole aikomuksena mitään isompia ostoksia ostaa, joten miinukselle pääsy on realistinen mahdollisuus jälleen ^_^.

Tuossa ennen kuin tulin kirjoittelemaan, niin sain kasattua meikkipöydälle valmiiksi muutamat tuotteet, joilla taidan ehkä huomenna leikkiä Fixy Kitin kera.
Eli sieltä saattaa parit jutut tyhjentyä myös ^_^.
Ja saanpahan taas yhden postauksen tänne sitten tehtyä :D.
Kyllä tämä tahti alkaa selvästi hidastua, kun purkit alkaa tosissaan vähentyä kaapista, eikä ole enää kymmentä vastaavaa odottamassa käyttöä.
Nooh, vielä hetkeen ei tarvitse pohtia, millaista blogia aion sitten jatkaa, kun kosmetiikkavarastot on kuosissa ;D.
Tällaista siis täällä!
Voi olla, että seuraava postaus on sitten tuo Fixy-leikin lopputulos ;).
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

Suositut tekstit