torstai 30. elokuuta 2018

Kasvoja taas puhdistettu, hoidettu ja meikattu

Heippa!
Tässä tulisi nyt heti pidemmittä puheitta menneiden viikkojen aikana loppuneet kasvotuotteet, joita löytyy laidasta laitaan!

Aloitetaan puhdistustuotteista.
Tämä 50ml minikokoinen Lumene Lähde Pure Arctic Miracle Bi-Phase Micellar Water miselli-vesi loppui ensimmäisten joukossa.
Tämä on taas Bette Boxin saalista, tullut Maaliskuussa.
Oli erilainen perinteisiin miselli-vesiin verrattuna, koska oli 2-faasinen eli sisälsi ilmeisesti jotain öljyä.
puhdistusteho ei ollut kuitenkaan mielestäni juurikaan sen parempi eli en puhdistaisi kunnon bilemeikkiä tälläkään.
Jälleen siis aamupuhdistuksessa ja kasvovetenä käytin pois, niillä töin palveli hyvin.
En siis tätäkään ostaisi uudelleen, ellen sitten hoitavaa kasvovettä halua (ja niitäkin on kyllä olemassa).

Sitten sain kulutettua tämän CultBeautylta muuan kuukausi takaperin kokeiluun tilaamani Pixi Lash Nourish Makeup Remover Pads silmämeikinpoistoaine-laput.
Tuossa rasiassa oli 80 lappua ja yllättäen ne olivat todella ohuita!
Siitä plussaa, että pysyivät kosteina koko tämän ajan, meniköhän mulla nyt noin 3kk käyttää.
Kuitenkin jos halusi oikeasti pelkästään näillä puhdistaa silmämeikin, niin lappuja meni 3-4kpl kerralla (molemmin puolin) ja kyllä silmänympärykset hieman ärtyi siitä hankaamisesta...
Yleensä tykkäsin siis käyttää vaan viimeistelyyn, missä toimi paremmin.
En siis näitäkään todennäköisesti osta enää.

Äsken kun puhuin hoitavista kasvovesistä, niin yksi sellainen tosiaan loppui tässä kuussa.
Sehän oli tämä 100ml mini Avène Gentle Toning Lotion, joka on tullut Bette Boxista vuosi sitten Helmikuussa.
Tämäkin oli 2-faasinen eli sekoittaa piti ennen käyttöä, muuttui vähän maitomaisen näköiseksi, mikä oli aika hauska.
Puhdisti myös tehokkaasti iltapuhdistuksessa mahdollisesti jääneet jämät kasvoilta, mutta pääasiallisesti käytin tätä aamuisin. Ehkä tämä jollain tavalla myös vähän kosteutti ihoa eli talvipakkasille sopii kesää paremmin.
Tätä voisin kuvitella ostavani uudelleen ihan normaalikokoisenkin pullon, oli positiivinen kokemus!


Seuraavaksi tuttu tuubi eli tämä Toukokuun Bette Boxista tullut 7ml minikokoinen Ultrasun SPF30 Face Moisturising Anti-ageing Sun Protection kasvojen aurinkosuoja loppui kuin loppuikin.
Mähän kulutin Heinäkuussa vanhemman tuubin jo ja ei tämä toinenkaan tuubi mielipidettä muuttanut.
Kelpo tuote ja voisin joskus ostaa täysikokoisenakin!

Lisää vielä Bette Box-tuotteita, nyt loppui myös 5ml minikokoinen Lumene Nordic Nude Natural Perfection CC Cream SPF 25, Fair/Medium CC-voide, joka tuli Kesäkuun Boxissa.
Olipahan kyllä aika jännä tuote! Ulkonäöltään oli ihan lähes valkeaa voidetta, jossa oli niitä iholle sulautuvia sävypalleroita.
En tiedä, oliko tämä vaan sävyltään niin vaalea, mutta sävyä en huomannut tämän muuttavan kasvoilla mihinkään suuntaan. Siltikin iho näytti jotenkin tasaisemmalta tätä käytettyäni!!
Pahimpia punoittavia finnejä tai tummia silmänalusia ei toki yksinään peittänyt, mutta peiteaineen ja puuterin kanssa sai aikaan aika kivan kevyen hellemeikin!
Jos ei laatikosta noita meikkivoiteita löytyisi ennestään niin jäätävää määrää, niin voisin kyllä tämän ostaa täysikokoisena nopeita ja kevyempiä meikkipäiviä varten!

Viimeisenä "loppui" vähän yllättäen 10g Make Up Store Compact Powder, Translucent kivipuuteri.
Eihän tämä siis loppunut, vaan nuo reunoilla olleet jämät hajosivat sen verran, ettei oikein hyvin pystynyt enää tuossa rasiassaan käyttämään.
Käytin koko kasvoille alussa, mutta sitten aloin käyttää suurimmaksi osaksi silmänalusten "bakingiin" eli leivontaan :p. Toimi siinä omaan makuuni ihan hyvin, kun oli sopivan vaalea!
Hyvä puuteri ja mikä ettei voisin täyttöpannun ostaa (tuon tyhjän saa napsautettua irti tuosta rasiasta). Siitä miinusta, että oli hankala kuljettaa mukana, kun herkästi irtosi tuo pannu rasiasta, pelotti että puuteri rikkoutuu sen takia, kun heiluu rasiassa irrallaan.

Puuterijämät heivasin sitten tähän tuttuun jämäpurkkiin, jota käytän niin koko kasvoille kuin myös bakingiin.

Vielä löytyy muuan kroppatuote esiteltäväksi!
Katsotaan, ehdinkö huomenna sen naputella, kun meen taas väikkäriä kirjottelemaan ja muokkaamaan (tänään sain melkein vatsahaavan yhden taulukon takia...) ja sitten ystäväni JH tulee käymään, ennen kuin lähtee takaisin Helsinkiin, kun oli täällä kesän töissä :). Hänen kanssaan pitää myös väikkäri-asioita keskustella, kun olisi suunnitelmissa väitellä samana päivänä, että voitaisiin yhteiset juhlat pitää (rahan säästön nimissä) :p.
Jospa mä ehtisin tännekin sitten myöhemmin illalla höpöttelemään!
Miumoi <3

tiistai 28. elokuuta 2018

Jälleen Batistella kuivapesua

Heissan taas!
Jälleen pieni paussi ehti tulla kaikesta huolimatta...
Eilen aloin kuvia tähän postaukseen muokkaamaan, mutta en hoksannut, että iltajumppa-venyttely menee niin myöhään, joten itse postaus jäi naputtelematta.
Lisäksi oli eilen muutenkin pää ja ajatukset muualla ja sekaisin... Sain silloin aamulla sitten varattua Siirille sen viimeisen ajan eläinlääkäriin... Aivan hirveää oli ja ihme, että kaikelta itkulta sain sen varattua :'(. Tasan viikko on nyt yhteistä aikaa vielä jäljellä...
Onneksi tähän tuli nyt muuta ajateltavaa, kun eilen oli myös pitkä väikkäri-palaveri ja tänään olin taas TE-toimiston työnhakukurssilla, niin ehkä tämä loppuviikko menee ilman isompia romahduksia.

No mutta, siirretään ajatukset kepeämpiin juttuihin eli kosmetiikkaan ja tuttuja pulloja olen taas saanut kulutettua!

Eli tietysti se oli kuivashampoota ja ensiksi loppui tämä Batiste Luxe Opulent & Bold Dry Shampoo, joka oli erikoiserää, ei siis varmaan ole isommin enää myynnissä...?

Tuoksu oli tässä sellainen parfyymimäisen oloinen, siitä en isommin välittänyt.
Tehot oli Batiste-laatua, ehkä hivenen enemmän joutui muihin Batiste-versioihin verrattuna suihkimaan, ei pölähtänyt hiuksiin yhtä valkeana kuin monet muut.
Tuoksun takia en jää ikävöimään, mutta jos sattuu jostain halvalla löytymään vielä, niin kyllä mä voin tätä ostaa silti uudelleen :).

Sitä vastoin tämä Batiste Fruity & Carefree Pink Pineapple Dry Shampoo oli tuoksultaan erilainen!

Jos tykkää makeista tuoksuista, niin sellainen tässä pullossa oli! Rakastuin aika päätä pahkaa :D.
Kyllä harmittaa, että tämäkin on erikoiserää...
Tehot oli samat kuin tuossa Luxe-versiossa.
Ehdottomasti ostan lisää, jos jostain satun bongaamaan vielä, olkoon vaikka täydellä hinnalla :D.

Käyttöön on lähtenyt taas seuraava pullo, ei mulla taida muilta merkeiltä nyt ollakaan kuivashampoota (poislukien ne Bette Boxista tulleet sävyttävät versiot).
Muistaakseni tämä pullo taitaa olla tuttu täällä :). Juttua kuitenkin tulee sitten syyskuussa, koska ihan varmasti saan silloinkin kuivista kulutettua!

Tällaistapa tänne siis tällä hetkellä. Loppuneita olisi vielä 2-3 postaukseen riippuen yhdistänkö jälleen muutamat yhteen vai en :p. Yritän saada ne tänne kuitenkin ennen kuun vaihdetta, niin pysyisi vaihteeksi oikeassa tahdissa. Toisaalta ehkä vannomatta paras...
Miumoi <3

tiistai 21. elokuuta 2018

Tuuheutta ripsiin: Lumene True Mystic Volume Mascara

Heipsmoi!
Oli tarkoitus jo eilen naputtaa tämä lyhyempi postaus, mutta eilen illalla alkoi Oulu-opiston järjestämä Venyttely, johon ilmoittauduin syyslukukaudeksi. Ilmoittauduin myös keskiviikkoisin olevaan ABSolution30-treeniin, josko näillä saisin heräteltyä lempeästi itseäni tästä liikuntahorroksesta ja voisi alkaa miettimään sitten sitä salijäsenyyttä uudelleen ensi keväänä (toki töitä pitäisi saada...) :). Tästä alkuinspiraatiosta saan kyllä kiittää Naapuri-M:aa, kun houkutteli noihin mukaan, mä kyllä oikeasti tarvitsen sitä p*rseelle potkijaa selkeästi :D. Ja työttömänä sain noista alea, jolloin maksua tuli yhteensä noille kahdelle tunnille vain 38e/syyslukukausi. Ei paha! Normihinta olisi ollut 68e, mikä ei myöskään ole paha 4kk liikunnasta! Harmi, ettei aiemmin ole hoksannut nuita Oulu-opiston tunteja, täytyy ehdottomasti pitää mielessä, varsinkin kun paikka on 1km päässä kotoa :D.
Mutta mennään kosmetiikkaan ja ensimmäiseen loppujaan!

Eli tämä 11ml Lumene True Mystic Volume Mascara, Mystic Black ripsiväri tuli tiensä päähän tai siis oikeastaan päätin, että on aika luopua siitä, kun alkoi jo sen verran paakuttamaan ja kuivumaan.
Olin kuullut aika paljon hyvää tästä, kun aikanaan päätin hankkia kokeiluun (jostain tarjouksesta tämä taisi lähteä mukaan...).
Hylsy oli todella kaunis, jonka sävy muuttui valon mukaan violetista siniseen, tykkäsin!!
Harja oli melko kookas, mutta mielestäni olen kookkaampiakin käyttänyt.
Massa oli enemmän voidemaista kuin märkää eli oli omille ripsilleni paljon sopivampi koostumus.
Käytin tätä Maaliskuusta asti eli kesti peräti 5kk!! Ei huono ollenkaan!

Ja sitten suoraan lopputulokseen.
Olikohan kuva otettu muistaakseni 3.käyttökerralla... Montaa kertaa en ollut ehtinyt vielä käyttää kuitenkaan.
Omat ripseni ovat siis kohtuullisen tuuheat ja pitkät, mutta kaipaavat silti "ryhdikkyyttä" ja väriä tullakseen esiin.
Mielestäni Lumene hoiti hyvin tämän vaatimuksen!
Vaan oli harja jotenkin hieman vaikean mallinen, sellainen kolmion muotoinen, niin massan ripsiin harjaaminen oli välillä hitusen haastavaa. Koon takia ulkoripsiin oli myös haastavaa saada väriä ilman, että sitä oli myös luomessa jonkun kerran.
Ei siis ollut aivan täydellinen haastaja Estée Lauderin ripsarille, mutta kyllä mä tarjouksesta voisin tätä ostaa uudelleen ja maksaa noin 10e (mikä taisi olla tämän hinta ostaessani).
Ei siis ollut huono kokemus missään nimessä!

Nyt oon pari viikkoa käyttänyt tätä seuraavaa Lumenen ripsaria, joka taisi tulla Bette Boxista.
Tämä on taas aivan erilainen tuohon mystiseen ripsiväriin verrattuna näiden viikkojen perusteella, mutta katsotaan mihin suuntaan se lähtee kehittymään!





Eipäs mulla tämän kummempia tällä kertaa!
Kirjoitellaan taas seuraavasta loppuneesta seuraavalla kerralla ^_^.
Miumoi <3

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Bette Box Elokuu 2018

Heissan!
Tässäpä viimein tulisi tämä Elokuun Bette Box esittely!
Oon taas vältellyt kotona koneella istumista, kun oon vaihteeksi huimauksesta saanut pari viikonloppua kärsiä :/. Oon viikolla käynyt väikkäriä vähän muokkailemassa siihen monografia-muotoon, kun tuskastuin tähän odotteluun ja kun asiat eivät etene mihinkään. Siellä sitten hartiaseutu taas stressistä jännittyy, niin ei sitten kotona ole kovin paljoa uskaltanut tietokoneella istua.
Mutta nyt, kun sain yhden työhakemuksen laitettua ja kuvat muokattua tähän, niin voin läppärillä vähän rennommin naputella sohvalla :).

Todennäköisesti kaikki jo tietävät sisällön, mutta laitetaan tämä tuttu aloituskuva silti :).

Arkeen paluu oli teemana boksissa tällä kertaa ja sisältä löytyi 2 täysikokoista ja 3 minikokoista tuotetta sekä 2 näytettä. Jaottelua oli taas pitkäaikaistilaajille.

Voiteita löytyi...
* Dove Replenishing Ritual Body Lotion vartalovoide (ovh. n. 3,39e/250ml)
* 8ml mini Hohde Anti-age Tehovoide (ovh. n. 44,90e/40ml)
Nyt kyllä petyin, jälleen kropparasvaa, toinen kuukausi peräjälkeen :(. Se plussa tässä oli, että tuoksui aivan ihanalle mangolle, mitä vähän nuuhkin. Saa sitten nähdä, ehtiikö tuoksu haihtua, jos joskus 2-3v päästä pääsen tämän kimppuun... :/
Tehovoide vaikutti mielenkiintoiselle, mutta lähti myös kaappiin odottamaan käyttövuoroaan.
Iso miinus tuosta isosta "ilmainen näyte"-tekstistä tuubin kyljessä.
Listoihini tämä tuli kuitenkin mininä, koska 5ml ja yli ovat mulle minejä, kestävät kuitenkin käytössä 2-3 viikkoa.

Ja hiuksille löytyi tuotteita myös:
* 100ml mini Love Beauty & Planet Coconut Water & Mimosa Flower Volume and Bounty Shampoo (ovh. n. 9,90e/400ml)
* 100ml Love Beauty & Planet Coconut Water & Mimosa Flower Volume and Bounty Conditioner hoitoaine (ovh. n. 9,90e/400ml)
Vaikuttivat molemmat mielenkiintoisilta, kun en ole merkistä aiemmin kuullut.
Olin kuitenkin hieman pettynyt, koska shampoota ja hoitsikkaa tuli jo edellisessäkin boksissa, vaihtelua tuotteisiin kiitos!!
Testasin toissapäivänä, kun käytiin naapurissa saunomassa, niin shampoo pesi aika takkuiseksi ja aika paljon piti hoitoainetta laittaa, jos halusi sillä selväksi hiukset. Hoitoaine ei siis täysin vakuuttanut.

Sitten pitkäaikaistilaajille löytyi:
* 10ml näyte Yes To Clear Skin Detoxifying Charcoal Mud Mask kasvonaamio (ovh. n. 4,90e/10ml)
* Ibero meikkisienet 8kpl (ovh n. 3,90e/8kpl pkt)
Naamio vaikuttaa jälleen mielenkiintoiselta! Tämän listasin näytteeksi, kun riittää vain 2-3 käyttökertaan.
Meikkisienet muuten oli jees, mutta edellinenkin setti, joka tuli aikoja sitten rasiassa, on vielä käyttämättä, kun on monia muitakin sieniä käytössä.
Oli tylsä siis, mutta kyllä mä näitä käyttää voin.
Lyhytaikaisille tilaajille oli 4kpl setti.

Ylimääräisenä extra-tuotteena oli:
* 2ml näyte Lanvin Modern Princess Eau Sensuelle Eau de Toilette hajuvesi
En ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta kuvauksen perusteella voi olla mulle taas liian kukkainen tuoksu... Mutta katsotaan, miten käy!

Tällainen oli sisältö tällä erää...
Täytyy myöntää, että nyt olin aika pettynyt, koska toistoa tuli liikaa tuotteiden kanssa, vaikka sinällään mielenkiintoisia olivatkin. Lisäksi boksin arvokin jäi selvästi todella matalaksi :(.
Itse lunastin tämän vielä pisteillä ja 1 boksin saisin vielä ilmaiseksi, mutta syyskuu tulee maksettuna. Veloitus ehti tapahtua just muutama päivä tämän boksin saannista.
En nyt oikein tiedä, mitä siellä Bettessä on meneillään nykyisin, kun boksit lähtee liikkeelle todella myöhään, tuotteet ovat yhä enemmän markettipuolelta ja sitten Facen sivuilla eivät enää vastaile palautteeseen, mitä ennen tapahtui paljon :(.
Niin kuin olen aiemmin sanonut, niin mulla tulee tämä alkuperäisellä 13,90e hinnalla ja sillä voin tätä tilata, mutta viime ajat ovat näyttäneet selvästi, etten todellakaan maksaisi nykyistä 18,90e hintaa, minkä takia olenkin vähän jumissa tämän kanssa, koska en voi keskeyttää tilausta menettämättä tuota halvempaa hintaa (toki muistaakseni 2kk voi jättää tilaamatta ilman tuota menetystä)...
Nooh, jospa ensi kuussa ei olisi shampoota tai kroppavoidetta (hoitsikkaa voi mun puolesta tulla, kun niitä ei löydy varastosta kuin nuita minejä ja pari täysikokoista pulloa).

Tällaista tällä kertaa, jatketaan sitten seuraavassa postauksessa vihdoin loppuneiden kanssa, kunhan hartiat eivät ala taas temppuilla!
Miumoi <3

tiistai 14. elokuuta 2018

Jättimäinen Avon-tilaus 10/18 jaksosta

Heissan!
Sain kuin sainkin mun Avonin paketin sitten, mutta joutuipa sitä etsimään ja soittelemaan matkahuollossa käydessäni. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tässä siis kuvaa heinäkuun 10.jakson paketin sisällöstä. Ainoastaan 5 tuotetta oli rakkaan ystäväni R:n tilaamia, loput mun xD.
Päätin tosiaan, että teen nyt kunnon tilauksen ja tilaan kaikki uutuudet, että saa testiin ne ja lisäksi noin 20% alen sekä paketin ilman postareita. Omasta tilauksestani maksoin siis "vain" noin 80e ja se sisälsi seuraavaa:

En sitten voinut vastustaa suihkugeelejä...
Kaikki uusia tuoksuja ja tuo Caribbean Colada oli demona myynnissä konsulteille (on nyt tämän kuun jaksossa myynnissä kuvastossa).
Kaikki tuoksuvat pullon suusta aivan ihanille! Oon ehtinyt vasta Kir Royalen testata suihkussa ja harmittavasti tuoksu ei ollut ihan yhtä voimakas ja makea käytössä. Enemmän olisi siis voinut mun puolesta tuoksua :D. Caribbeanissa tuoksuu enemmän ehkä tuo papaija, en kovin selvää kookoksen tuoksua tunnistanut muutaman nuuhkaisun perusteella. Ei ollut kuitenkaan yhtään huono, katsotaan millainen on käytössä :).
Fruity Margarita oli makean appelsiininen, mutta persikka selkeästi pehmensi tuoksua. Ihana <3.
Suihkuvaahdon koostumukseen suhtaudun varauksella, mutta tuoksu oli kiva pullosta nuuhkittuna!

Tätä jo himoitsin pari jaksoa sitten, kun tuli myyntiin, nyt oli myynnissä demosettinä konsulteille.
Jooh, kroppavoidehan sieltä löytyy, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen tänä vuonna, että ihan itse olen ostanut/tilannut. Muut mitä on tullut, ovat tulleet sitten Bette Boxeista.
Tuoksu ei ollut mikään kovin voimakas, saa nähdä miten käytössä sitten tuoksuu.

Tämä oli raikastava-setti, jonka halusin tuon minikokoisen intiimipesun takia :D. Se on helppo ottaa matkoille tarvittaessa mukaan.
Samainen roll-on on parhaillaan käytössä eli tuokin tulee kyllä käytettyä ja suihkugeelin päätin laittaa eteenpäin eli se ei jää mulle, vaikka ihana tuoksu onkin :).

Ja pitihän mun ostaa kokeiluun nämä uudet kroppasuihkeetkin tai mitä nämä nyt on!
Tuo Dance Forever oli myynnissä demona. Saa nähdä, millaisia ovat!
Melko kalliitahan nuo on Naturalsin suihkeisiin verrattuna, mutta kerranko noita kokeilee :) .

Vielä jatkuuuuu...
Kasvojenpuhdistusbalmi ja uutuutena ollut hiusnaamio.
Rakastuin diilauksena aiemmin saamaani Skinfoodin balmiin, niin pakko saada testata, onko muillakin merkeillä yhtä hyvä :D.
Hiusten hoitoaineita ja naamioita ei montaa löydy, niin oikeutin sillä tuon hiusnaamion :D.
Eilisen pikaisen testauksen perusteella, ei huono!!

Viimeisenä sitten vielä meikkejä ja kaikki uutuuksia, tuo hohdepuikko (Candlelight) oli myynnissä demona konsulteille. Parin testauksen perusteella en saanut poskille hohtoövereitä, enemmänkin olisi voinut hohtaa, mutta en ole vielä kunnolla hangannut poskille :D.
Huulipuna on kaunis myös yksinään huulilla, en ole testannut vielä minkään muun sävyn päällä.
Puuterihelmiä en voinut vastustaa, uusi muoto houkutti liikaa :D.
Loistavasti sopi mulle tuo keskimmäinen Light-sävy (Fair ja Medium löytyy myös), ehkä Medium voisi myös sopia. Noita eri sävyjähän olisi helppo sekoitella keskenään :D.
Täydellisen mattaa pintaa ei tullut, mutta ei tämä huono puuteri mielestäni ole, ihan peruskiva puuteri! Testaus toki jatkuu eri meikkipohjilla :).

Puuuuhhh, tässäpä tuli sitten kunnolla plussat tälle kuulle :p. Ja mulla on vasta 3 tuotetta tähän mennessä loppunut xD. Onneksi on vielä puolet kuusta jäljellä!
Oliko teille tuttuja tuotteita tai ootteko tilanneet samoja kokeiluun? Mitä ootte tykänneet?
Mutta esittelen sitten seuraavaksi Bette Boxin, kun senkin olen saanut viime viikolla :).
Miumoi <3

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Myöhästyneet Ennusteet

Heipsböö!
Seuraavaksi päästään vihdoin elokuun juttujen pariin ja nyt olisi luvassa se ennuste-katsaus, mikä kyllä hieman lannisti...

Hiustuotteita löytyi alustavasti vain nämä 3 eli totutusti kuivashampoota loppuu varmasti, mutta lisäksi saattaa loppua myös tuo hiuksiin jätettävä hoitosuihke.
Toivon toki, että jotain yllätyksiä tulisi vielä vastaan...

Kropalle tarkoitettuja tuotteita löysin vain nämä eli taas tuttuun tapaan kuorintaa tulee loppumaan. Myös tuon mini-voiteen uskon loppuvan viimein, kunhan tänne ei enää helteitä tulisi :p.
Suihkeella ja dödöllä on myös hyvät mahdollisuudet loppua, ovat aika vähissä!

Nämä kasvotuotteet ovat sitä vastoin aika epävarmoja... Riittuu jälleen lämpötiloista, miten tulen mitäkin tuotetta käyttämään ja puhdistustuotteitakin on useampia käytössä samaan aikaan.
Toivotaan kuitenkin parasta!

Viimeisenä sekaseurakunta.
Suurella todennäköisyydellä heivaan tuon ripsarin viimein pois ja huulipunakin alkaa olla tiensä päässä.
Muut menevät ehkä-kategoriaan, mutta parempi ainakin yrittää.

Kuvista jäi taas vahingossa pari minikokoista tuotetta pois, joita lähden myös vähentämään eli kaiken kaikkiaan tässä kuussa yritän saada ainakin 14 täysikokoista ja 7 minikokoista tuotetta käytettyä.
Heikolta kyllä nyt näyttää, sillä varmasti tulee plussa-kuukausi, jos sen Avonin paketin saan käsiini ja tänään huomasin, että ilmeisesti Bette Boxikin on viimein lähtenyt matkaan.
Katsotaan siis miten käy!!
Mutta katsotaan myös, mitä seuraavaksi kirjoittelen tänne, kun vielä ei ole purkkeja loppunut :D.
Miumoi <3


tiistai 7. elokuuta 2018

Yhteenveto Heinäkuu 2018

No niin, viikko ollaan menty jo elokuutakin eteenpäin (kauhea, miten nopeasti tuo aika menee!!), mutta nyt saan vihdoin tänne tämän erittäin helteisen Heinäkuun yhteenvedon!
Käydään suoraan asiaan ja aloitetaan vähentyneistä:

-Cutrin Sensitive Rescue Dry Scalp Care Moisturizer (75ml)
-Avon Naturals Nourishing Indulgence Spiced Orange & Ginger Shower Gel (200ml)
-Acorelle High Protection SPF30 Sun Gel (5ml mini)
-Kisby Dry Shampoo (150ml)
-Avon ColorTrend Shimmer Liner, Turquoise
-Lumene Lip Liner Pencil, 08 Nude/Kanerva
-Lumene Lip Liner Pencil, 024 Tulip/Tulppaani
-Lumene Cranberry Kiss Lipliner, 10 Brightness/Iloa elämään
-Fleur de Santé Lip Liner
-Oriflame Lip Definer, Walnut
-Yves Rocher Luminelle Lip Contouring Pencil, Naturel
-Ultrasun SPF30 Moisturising Anti-ageing Face Sun Protection Cream (7ml mini)
-Schwarzkopf BonaCure Scalp Genesis Purifying Shampoo (30ml mini)
-Sebamed Fresh Shower Mild Shower Gel (20ml mini)
-Avon Senses Sunny California Glow Pink Grapefruit & Frangipani Shower Crème (250ml)
-Patyka Double Action Smoothing Face Scrub (20ml mini)
-Oriflame Tender Care Lip Balm (4g)



Yhteensä 12 täysikokoisella ja 5 minikokoisella tuotteella vähentynyt.
Sitten tulleet:

+Batiste Stylist XXL Volume Spray (200ml)
+Batiste Tropical Coconut & Exotic Dry Shampoo (200ml)
+Dermosil Soft Natural Mint Organic Body Butter (200ml)
+Nivea Dry Fresh 48h Protection Anti-perspirant Roll-on (50ml)
+Korres Olympus Tea 3-in-1 Cleansing Emulsion (16ml mini)
+Four Reasons Black Edition Hydro Wash Shampoo (100ml mini)
+Four Reasons Black Edition Daily Treatment Conditioner (100ml mini)
+Clionadh Cosmetics Archeo Eyeshadow Palette
+Clionadh Cosmetics Tropic of Capricorn Collection Highlighter, Sorbet (Light) (6g)
+Clionadh Cosmetics Celebration Trio Collection Highlighter, Funfair (6g)
+Clionadh Cosmetics Celebration Trio Collection Highlighter, Festival (6g)
+Clionadh Cosmetics October Charity Highlighter, Blushed (6g)
+Clionadh Cosmetics Witchcraft Collection Duochrome Eyeshadow, Crystalline (2g)
+Clionadh Cosmetics Witchcraft Collection Duochrome Eyeshadow, Prophecy (2g)
+Clionadh Cosmetics Witchcraft Collection Duochrome Eyeshadow, Gecko’s Tail (2g)
+Clionadh Cosmetics Witchcraft Collection Duochrome Eyeshadow, Eye of Newt (mini)
+Clionadh Cosmetics Exclusive Eyeshadow, Half Life (2g)

Yhteensä 13 täysikokoisella ja 4 minikokoisella tuotteella lisääntynyt.
Nettona varastoihin tuli 1 täysikokoinen tuote, mutta 1 minikokoisella myös vähentyi. Ei mielestäni huono tilanne ollenkaan!
Ja kunhan saisin värkättyä nuo Clionadh Cosmeticsin tuotteet magneettipalettiin, niin saisi vähentää ne mono-luomiväreistä/korostustuotteista paleteiksi :p.
Tästä saisin yhden tekosyyn tehdä tilauksen pitkästä aikaa esim. ColourPopille, kun olen heidän isointa magneettipalettia (mahtuu 24 luomiväripannua) katsonut sillä silmällä, saisin siihen suurimman osan omistamistani CP-luomiväreistä mahtumaan ja voisin pienempiä käyttää näille muille merkeille :).
Pitää toki vähän katsoa, mistä tulisi halvimmaksi tilata tuollainen isompi paletti (saa antaa vinkkejä!!).

Ei siis itseni mielestä pahasti mennyt kuukausi, vaikka luulin enemmän loppuvan purkkeja, nuo roskiin menneet inventoinnit kyllä nyt pelastivat :D.
Täytyy nyt hetimiten alkaa katsomaan läpi, josko tämän kuun aikana saisi noita purkkeja viimein enemmän loppumaan... Toivottavasti uusi helleaalto ei tule pilaamaan näitä hyviä suunnitelmia, että pystyy tuotteita käyttämään :p.
Mites teillä siellä on mennyt vähennykset? Menikö myös yhtä "heikosti"?

Tähän mun täytyy tosin tunnustaa, että helppo ei kyllä tästä kuusta tule, sillä päätin räväyttää ja tein aika ison tilauksen Avonille viime viikolla eli sieltä tulee aika paljon plussaa, kun päätin kaikki uutuudet tilata kokeiluun.
Niillä oli myös ale-prosentit muuttuneet, kun muuttivat heinäkuusta alkaen jaksotuksen menemään niin, että 1 jakso on voimassa koko kuukauden, eikä 3 viikkoa mitä oli ennen.
Nyt sitten ne ale-rajat on myös nousseet, niin siksi aattelin, että tilaan nyt entistä harvemmin isompia tilauksia säästääkseni postikulut ja saadakseni edes noin 20% alen tuotteista.

Kävikin vaan sellainen juttu, että mun paketti on matkahuollolla tällä kertaa kadonnut... Tilasin sen tuonne lähi-kauppaan, mutta mulle tuli eilen tekstari, että paketti onkin haettavissa pääpisteeltä. No menin sinne, niin se olikin lähtenyt sieltä jonnekin, mutta järjestelmässä ei lukenut minne...
Noh, sain ohjeen mennä lähikauppaan varalta kysymään, josko paketti olisi kuitenkin sinne mennyt vain saadakseni tietää, että siellä on maaliskuussa loppunut matkahuollon piste -.-
Nyt ei auta kuin odottaa tässä pari päivää, että ilmaantuisiko se paketti takaisin tuonne pääpisteelle...
Kiva oli vasta nyt saada selville, ettei tuonne lähikauppaan voi enää tilata paketteja... Täytyy tässä laittaa Avonillekin infoa, että poistavat sen sieltä listastaan :/.
Katsotaan siis, tuleeko tälle kuulle plussaa vai ei...

Tällaista tänne vaihteeksi, ei nyt mene asiat ihan putkeen :p. Mutta jospa se aurinko taas alkaisi tähänkin risukasaan paistaa!
Yritän saada sen ennustepostauksen huomiseksi näytille, pitäkää peukkuja, että edes se onnistuisi :p.
Miumoi <3

maanantai 6. elokuuta 2018

Viimeiset pienet Heinäkuun loppuneet

Heissan!
En sitten enää ehtinyt kirjoitella ajastettua postausta, kun piti lähteä hakemaan äiti kissavahdiksi meille ja tuli sitten vietettyä aikaa hänen kanssaan.
Eilen sitten vaihteeksi meni koko päivä huimauskohtauksen kourissa, tuntuu, että nuo kohtaukset kestää nykyisin aina vaan pidempään, kun ennen meni vain pari tuntia ja nyt kesti noin 7h... Kiva oli yksin olla katteja huolehtimassa, kun piti koittaa saada siivottua karvapallo-oksuja sekä ruokittua ja lääkittyä ne samalla :/. Nooh, siitäkin selvittiin, vaikka parit pikkuitkut väänsinkin, kun oli niin kurja olo...
Mutta tässäpä nyt vihdoin ne viimeiset Heinäkuun loppuneet purkit!

Vihdoin myös tämä 5ml minikokoinen Acorelle High Protection SPF30 Sun Gel aurinkosuojageeli koki loppunsa! Tämä on tullut jo 2 vuotta sitten Jolie Boksista :D.
Koostumukseltaan oli kellertävää geeliä. Kokeilin kerran kasvoille, mutta oli niin kauheaa jankkia, että päätin käyttää muulle kropalle ja nyt tänä kesänä viimein käytin kunnolla lähinnä dekoltee-alueelle ja päälle oli pakko laittaa vartalopuuteria, että saa sen tahmeuden pois...
En todellakaan fanittanut tätä, enkä tule uudelleen hankkimaan, ei ollut minun kuppi teetä!

Kiitos helteisen Heinäkuun, myös tämä viime vuoden Toukokuussa Bette Boxista tullut 7ml minikokoinen Ultrasun SPF30 Moisturising Anti-ageing Face Sun Protection Cream aurinkosuojavoide kasvoille tuli tiensä päähän. Samainen tuubi tuli jälleen tämän vuoden toukokuussa, joka lähti heti perään käyttöön.
Tämä toimi mulla ihan kohtuullisesti meikin alla, mutta vähän mattaisempi lopputulos olisi ollut parempi varsinkin otsalleni. Käytin nyt lähinnä puuterimaisia meikkipohjia ja ne eivät ainakaan kovin pahasti levinneet helteillä, Blotting-paperia meni silti otsan alueelle jonkin verran.
Jäi ihan hyvä fiilis ja ehkä voisin kesäksi ostaa täysikokoisenkin tuotteen!

Jälleen myös yksi huulirasva on vimein käytetty, joka oli tämä Oriflame Tender Care Lip Balm.
Kaivoin tuolta jämät vielä käytössä olevaan samaiseen Tender Care-purkkiversioon, tavaraa kun oli vielä reilun puolen sentin verran tuolla hylsyssä, enkä vaan raaskinut heivata menemään :D.
Mulle tämä klassikko Tender Care on sopinut ihan hyvin ja kiva oli kokeilla tämä puikkoversio myös, vaikka kyllähän nämä huulilta lähtee melko nopeasti. 1,5h päästä piti laittaa huulille jotain lisää.
Huulirasvoja löytyy jäätävä määrä varastosta, joten uutta en pääse ostamaan vuosiin :p.

Viimeisenä loppui sitten tämä 20ml minikokoinen Patyka Double Action Smoothing Face Scrub kasvokuorinta, jonka sain viime vuonna Syyskuussa Jolie Lux Boxista. Harmittelin viime viikolla, kun ehti taas myynnissä ollut Lux Box myydä loppuun ennen kuin pääsin tilaamaan sitä :(. En ole raaskinut Jolie Boxia vielä tilata uudelleen, mutta nuo yksittäiset Lux Boxit ovat kiinnostaneet ja olisi ollut kiva tilata se pitkästä aikaa tällä kertaa. Noh, ei voi mitään!
Tämä kuorinta oli aika hellävarainen, mutta kyllä tästä yllättäen sai jotain tuntumaa iholle. Herkemmälle iholle varmasti aika loistava kuorivuudeltaan, itse rouheita kuorintoja rakastavana pystyin käyttämään tätä vaikka päivittäin.
Jätti ihon sellaiseksi nihkeän tuntuiseksi eli kai tämä jollain tavalla vaikutti hellävaraisuudestaan huolimatta!
En kuitenkaan osta itselle täysikokoista tuubia, sillä odotan nyt vain, että saan nykyiset kuorintavarastot pieneksi, että voisin ostaa hyvällä mielellä sen Lushin Cup o' Coffee -kuorinnan :D.

Tässäpä nämä oli!
Ei kyllä ollut tuo Heinäkuu mitään loppuvien räiskettä, kiitos järkyttävän helteen... Ei vaan jaksanut meikata ja ylipäänsä käyttää iholle yhtään mitään ylimääräistä, kun sen hikoili kuitenkin pois ja oli koko ajan niin ällöttävä olla!
Yritän huomenna saada yhteenvedon näkyviin, niin päästään sitten vihdoin Elokuun kimppuun kunnolla. Nyt kun meidän talokin on hieman viilentynyt, niin täällä pystyy taas hengittämään! Vielä kun saisin nuo hartiat taas parempaan kuosiin, niin uskaltaisin paremmin koneella istua...
Mutta palataan asiaan, toivon mukaan useammin :)!
Miumoi <3

perjantai 3. elokuuta 2018

Heinäkuun viimeiset loppuneet ja ostetut hiustuotteet

Heissan!
Nyt täällä yläkerrassa voi tänään hengittää viimein, kun hieman satoi aamupäivästä, joten piti tulla muokkaamaan viimeiset jäljellä olleet kuvat \o/. Nyt siis hieman pitenee tämä elokuun aloitus, mutta tällä nyt mennään toistaiseksi! Eipä tälle kuulle ole edes ehtinyt mitään loppua, saati sitten että olisin jaksanut edes ennustuksiakaan vielä miettiä :p. Eli vielä seuraavat 2 postausta käsittelee Heinäkuuta.

Vihdoin, vihdoin mä sain tämän 75ml Cutrin Sensitive Rescue Dry Scalp Care Moisturizer hiuksiin jätettävän päänahan hoidon loppuun! Tuubi on tullut jo Tammikuussa 2016 Livboxista :D.
Tässä ei sitten ollutkaan enää kuin 1 kerraksi tavaraa eli tuubi loppui jo heinäkuun alussa ensimmäisenä.
Iso plussa annostelunokasta, sillä oli kätevä levittää ainetta suoraan päänahkaan!
Koostumus oli sellaista hieman läpikuultavaa geelimäisen voidemaista.
Tehoista en osaa sanoa isoja, koska ei tullut kovin aktiivisesti käytettyä, mutta kyllä tämä mielestäni päänahkaa rauhoitti kun tätä oli laittanut.
Pitäisi oppia käyttämään näitä useamman kerran viikossa, että osaisi tarkemmin tehoista sanoa!
Nyt mulla on kaapissa yksi Mr.Insinööriltä käyttämättä jäänyt neste, niin käytän sen pois, vaikka se ei olekaan mun listoilla :p.

Lisää päänahalle tavaraa, sain loppumaan myös tämän Syyskuussa 2017 Bette Boxista tulleen 30ml minikokoisen Schwarzkopf BonaCure Scalp Genesis Purifying Shampoo tuubin.
Pienen kokonsa takia käytin tätä enimmäkseen silloin, kun käytiin naapurissa saunomassa.
Mielestäni kyllä syväpuhdisti ainakin hiukset, sen verran takkuiseksi ja karheaksi jätti. Vaikutuksesta päänahkaan en osaa sanoa, kun varmaan nyt kesäajalla mulla ei samalla lailla hilsehdi se, pikemminkin rasvoittuu.
Mutta syväpuhdistavaksi shampooksi voisin harkita kyllä täysikokoistakin pulloa, jos tätä nyt enää edes myynnissä on.

Viimeisenä tästä joukosta loppui 150ml Kisby Dry Shampoo kuivashampoo, jonka tilasin aikanaan eleveniltä.
Kilkatinta ei ollut, siitä plussa!!

Kuitenkin tämä jätti jotenkin kylmäksi, sillä tehoja olisin halunnut enemmän. Nyt joutui melko reippaasti suihkimaan, että sai edes tuon kuvassa näkyvän lopputuloksen aikaan.
Tämäkään ei itselläni voittanut Batistea, eli en aio ostaa uudelleen.

Batistesta puheenollen, tässä oli mun ainoat ale-shoppailut kosmetiikan puolelta Heinäkuussa. Sokokselta ostin tämän 2-packin, kun oli 9,90e hintaan :).

Vielä on muutamat pienet esiteltävänä, ajastan postauksen ehkä huomiseksi aamuksi, jos ehdin tässä vielä kirjoittaa illan aikana. Huominen päivä ollaan hautajaisissa, niin en jaksa reaaliajassa sitten kirjoitella enää illalla...
Tässä on tosiaan ollut normaalia raskaammat viikot takana, kun ensin Mr.Insinöörin mummo menehtyi ja sitten pari päivää siitä Siirillä oli taas eläinlääkäri-kontrolli, jossa meijän ell sanoi nähtyään muutaman ottamani videon Siiristä, että nyt ollaan oikeasti laina-ajalla ja ehkä piakkoin pitäisi se viimeinen raskas päätös tehdä... Kunhan ensin ollaan nuo hautajaiset saatu pois päiväjärjestyksestä, niin saa sitten alkaa tätä asiaa miettimään kunnolla...
Kun tietäisi, milloin olisi "oikea" hetki, ettei toinen ehtisi kärsiä :'(...
Onko siellä kellään kokemusta tästä ja siitä, kun vanha eläin alkaa hiipumaan hiljalleen? Oletteko odottaneet, että selvästi kunto romahtaa, vai olisiko armeliaampaa päästää pois jo, kun on vielä ns. kunnossa (ruoka maistuu ym.)? Tässä tilanteessa päätöksen teko on ihan järkyttävän vaikeaa, varsinkin kun itse joutuu tekemään sen ensimmäistä kertaa... Tosin alkaa tuntua, että saatan ehkä sen päätöksen tehdä jo tämän kuun aikana...

Pahoittelut synkästä lopetuksesta, tällaista täällä nyt vaan on tällä hetkellä taustalla :(. Päivä kerrallaan nyt pakko vain mennä eteenpäin. Onneksi ajatuksia on saanut siirrettyä kellariremonttiin menneinä päivinä, sekin hiljalleen etenee, kun nyt on ollut seinien tekoa vuorossa, tiilien kantamista ja imurointia.
Mutta palaillaan purkkien kanssa asiaan sitten mahdollisesti siinä ajastetussa postauksessa!
Miumoi <3

Suositut tekstit