Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
maanantai 28. heinäkuuta 2025
Viimeiset loppuneet, Heinäkuu 2025
Arveluttaa tässä ukkosen pauhatessa istua koneella, mutta ehkä tästä selviää...
Kuten eilen lupailin, niin tänään olisi esittelyssä viimeiset loppuneet. Eipä niitä tosin paljoa tälle kuulle ollut.
Nyt lisäksi tuossa iltasella käytiin punaherukkapensaissa ja ensimmäiset marjat sai vihdoin aamupalaa varten poimia. Paljon siellä oli alkanut marjoja punertaa, joten joutuu nyt joka ilta käydä katsomassa puskat läpi :D.
Vaan katsotaanpa ne purkit läpi!
Tämä ikivanha 145ml The Body Shop Vitamin C Glow-revealing Liquid Peel kasvokuorinta loppui jo aika alkukuusta.
Tämän hommasin jo silloin, kun nämä eri versiot nestemäisistä kuorinnoista tuli myyntiin eli siitä on jo "hetki" aikaa...
Nyt siis päätin, että kesän aikana vaan kulutan pois tämän "kasvopesuna", että saan hyllyltä pois venymästä.
En oikein alun alkaenkaan saanut tätä toimimaan omilla kasvoilla.
Tämä ei myöskään meinannut peseytyä pois kasvoilta kunnolla, joten senkään takia ei minusta tämän fania tullut. Joitakin vastaavia, mitä oon kokeillut, niin ovat käyttäytyneet eri tavalla, joten voi olla, että tämä ei nyt vaan toiminut itselläni.
Onneksi on nyt pois haitolta :D.
Tämän 150ml Cutrin Vieno Sensitive Deep Soothing Care hiusten tehohoidon sain käytettyä ainoana hiustuotteena vasta tuossa kuun puolen välin paikkeilla.
Ostin kokeiluun kevään Hullareilta eli ei päässyt juurikaan vanhenemaan :D.
Kuitenkin koska mulla oli päässyt hiukset venähtämään pituutta ja 20cm latvoista alkoi olla huonokuntoista, niin tämä ei jaksanut niitä shampoon aiheuttamia takkuja täysin selvittää.
Kun kävin tuossa alkukuusta opiskelijakampaajalla leikkaamassa hiukset (ei ollut aikoja mun luottokampaajalle, eikä oikein varaa värjäykseen), niin tähän lyhyempään pitkään polkkaan toimi vähän paremmin, vaikka ei silloinkaan ihan täysin silonneet hiukset.
Oli siis kiva kokeilla, mutta ei tule ikävä.
Lopulta pieneksi yllätykseksi sain kuin sainkin loppumaan tämän 30ml Origins Ginzing Ultra-Hydrating Energy-Boosting Cream kasvovoiteen, jota käytin niin aamuisin kuin iltaisinkin.
Tämän tilasin viime syksynä Hullareilta.
Aika tehokkaasti nämä tuotteet pääsee nykyään käyttöön :D. Tätä toki vähän säästellen käytin, koska oli niin ihana kuin muistinkin.
Kosteutti hyvin ihon ja oli aivan ihanan appelsiinimaisen tuoksuinen.
Valitettavasti tuossa viikkoja sitten sain Instassa yhdeltä tililtä selville, että nykyinen Estée Lauderin omistaja on pro-Israel ja ilmeisesti rahoittanut Israelia, googlailemallakin löytyi asiasta jotain tietoa.
Täältä löytyy firman tällä hetkellä omistamat brändit ja valitettavan monta itselleni sopinutta brändiä sieltä löytyy :'(...
Eli Origins on yksi niistä ja tässä nykyisessä tilanteessa en aio itse ostaa tulevaisuudessa kyseisiltä brändeiltä mitään, elleivät sitten siirry pois omistuksesta.
Harmittaa todella paljon, mutta pystyn kuitenkin elämään asian kanssa.
Kosmetiikkabrändejä on niin jäätävä määrä maailmassa, että varmasti löytyy muita sopivia tilalle. Vaivaa toki joutuu hieman näkemään, mutta onneksi muitakin hyväksi havaittuja brändejä löytyy ennestään.
No sitten tuossa viime viikolla muistaakseni sain käytettyä loppuun tämän 100ml Banila Co Clean It Zero Original Cleansing Balm puhdistusbalmin, jonka oon myös tilannut viime syksyn Hullareilta.
Nyt kun on tullut loman aikana meikkailtua sen 6pv/vko tahdilla, niin hyvin alkaa nämä kasvopesutkin vähentyä!
Tätä oon minikokoisina jo aiemmin käyttänyt ja hyväksi todennut, jonka takia täysikokoisen hankinkin.
On oikein hyvä 1.vaiheen balmi.
Nyt mulla on vaan käytössä ilmeisesti lämpimällä vedellä poistettava ripsiväri, niin siihen tämä ei meinannut jaksaa tehota.
Voin kyllä ostaa tätä taas uudelleen, koska muuten toimi hyvin, eikä ärsyttänyt silmiä muuten.
Viimeisenä tänä aamuna päätin tyhjentää tämän 100ml MuruMuru Make Me Melt Cleansing Oil puhdistusöljyn, jonka oon hankkinut keväällä Hullareilta.
Tämä ei ihan täydellisesti puhdistanut ihoa ja lisäksi silmät ihan vähän ärtyi tätä käyttäessä.
Mulla kuitenkin alkoi tuo kellarin kylppärissä oleva täyttöpumppu vähentyä, niin piti se jollain täyttää ja tämä MuruMuru oli tässä välissä siihen sopiva.
Ehkä suihkukäytössä saan tämän paremmin toimimaan :).
Vaan nyt täytyy lähteä iltapalalle, niin palataan piakkoin yhteenvedon kanssa!
Miumoi <3
lauantai 27. tammikuuta 2024
Sekalaiset Loppuneet vol.1, Tammikuu 2024
Heissan taas!
Kyllä se vaan jäi aika köyhäksi tämä tammikuu loppuneiden purkkien suhteen.
Tuossa menneellä viikolla sain vielä muutaman loppumaan, niin esittelen ne tänään ja huomenna pikku-erissä.
Tässä satsissa on kasvo- ja hiustuotteet.
Nämähän ovat aivan omiaan näin talvipakkasilla eli kosteuttavat hyvin ainakin oman ihon, eikä mun iho ole edelleenkään ollut tämän talven aikana hilseilevän kuiva.
Toki kerrostan kasvovesiä ja seerumeja myös tällaisten alle.
Ainoa, mistä en tästä tykännyt, enkä sen takia ostaisi täysikokoisena (en muista, oliko täysikokoinen 75ml vai 100ml) uudelleen, oli tuoksu (yllätys yllätys :D). En muutenkaan ole avokadojen ystävä, eikä minusta tullut myöskään sen tuoksun (?) ystävä, jos ne tältä tuoksuu.
Ei se mikään paha ollut, mutta huomasin hieman nyrpisteleväni nenää tätä käyttäessä.
Eli ilomielin jatkan seuraaviin kokeiluihin. Mullahan on vielä käytössä se helkkarin kallis Avant-merkin naamio ja myös Goodieboxista tullut täsmälleen samoilla ainesosilla, koostumuksella ja tuoksulla tullut (yhtä kallis) Symbiosis London-merkin naamio, sekä Yvesiltä tilattu 75ml 3-in-1 naamio.
Oon myös muutaman vuoden pähkäillyt, milloin tilaisin kokeiluun Huxleyn yönaamion, se on ollut monesti Hullareilla tarjouksessa... En ehkä nyt keväällä vielä hommaa sitä, mutta ehkäpä syksyllä!
Tällä viikolla sain viimein käytettyä tämän 125ml Lumene [Valo] Nordic-C Pure Glow Cleansing Balm kasvojen puhdistusbalmin.
Minähän luulin ostaessa, että tämä on samanlainen puhdistusbalmi kuin korealaiset ym. versiot eli kuivalle iholle sulaa öljymäisenä.
No ei todellakaan puhdistanut meikkejä sillä tavalla juuri ollenkaan...
Ja kun ensimmäisen käytön jälkeen luin ohjeet (niitähän ei tietty voinut ensin lukea...), niin tätähän ei olisi silmiin edes saanut käyttää...
Siinä tämä oli sitten vähän parempi, kun käytin sen Yliopiston Apteekin puhdistusöljyyn jälkeen, niin tämä liuotti sitä öljyä paremmin pois iholta. Se kun ei veteen emulgoitunut.
Mutta joo, ei ollut hyvä siihen, mihin kuvittelin tämän ostavani :D. En siis aio ostaa uudelleen. Vähän harmittaa, ettei nämä Lumenen putsarit ole toimineet minun käytössä, mutta ei voi mitään. Kaikki ei sovi kaikille!
Katsokaapa tätä!!
Tämä pannu-projektissa jo jonkun vuoden mukana ollut 1.1g Alima Pure Natural Definition Brow Pencil, Medium kulmakynä loppui mulla 22.1.24 ja tämän vuoden projektissa ehdin käyttää 8 kertaa.
Tuossa ei terä lähtenyt ainakaan vielä kävelemään, mutta en saanut enää yhtään enempää teroitettua tuota, ruskea osa jäi vain näkyviin, enkä saanut sormilla otetta niin, että olisi saanut enää pyöräytettyä. Yritin hampaillakin kokeilla, mutta ei sekään onnistunut :D.
On se nyt loppu!
Ihan kiva tätäkin oli käyttää, mutta niin kuin olen sanonut, niin en aio enää itse ostaa yhtään kulmatuotetta, kun mulla on se ABH kulmapaletti ja ruskeita luomivärejä pystyn hyvin myös käyttämään siinä tehtävässä ja niitäkin on loppuelämäksi asti :p.
Nyt oon seuraavaksi sitä Lord & Berry kulmakynää alkanut tehokäyttämään ja viimeisenä kulutan sen Realher-kynän. Haluan nuo kynät saada ensin pois, niin sitten pääsen kunnolla taas ABH-paletin sekä niiden luomivärien kimppuun.
Viimeisenä tästä porukasta loppui myös tällä viikolla tämä 200ml Klippoteket Blonde Hair Dry Shampoo kuivashampoo.
En muistanut ottaa tästä kuvia hiuksissa, mutta nyt muistan, minkä takia vaihdoin Batisteen... Tämä oli jotenkin "märempää" ja "jauhetta" ei tuntunut tulevan hiuksiin kunnolla eli hiukset tuntui jäävän edelleen jotenkin likaisen näköisiksi.
En myöskään muista edellisestä käyttämästäni pullosta, että oliko siinä tätä ärsyttävyyttä, mutta tässä se oli: se saakelin kilkatinpallo !!!
Ei hitsi, että mä en vaan voi sietää sitä :D. Ärsyttävä, kun en tajunnut ennen ostoa heiluttaa... Vai tilasinko mä tämän Hullareilta... Joo, viime syksynä tilasin!
Sehän se selittää :D.
Eli aion vastedeskin pysyä Batistessa ja nyt kun tännekin on tullut Oulun keskustaan 2 Normal-liikettä, niin siellähän on Batistet 3,90e 200ml pullot.
Ei siis tarvitse enää jemmaamalla jemmata halvempia pulloja :D.
Nyt ei siis ole muuta kuin Batistea varastossa (2x 400ml ja tämän lisäksi toinen 200ml pullo) ja tarvitsee vasta syksyllä aikaisintaan ostaa lisää.
Tämä tuoksu on muuten aikas kiva! Jospa olisi lisää saatavilla sitten myöhemmin!
Huomenna tosiaan yritän esitellä viimeiset loppuneet, niin pysyy suunnilleen aikataulussa nämä postaukset jälleen ^_^.
Alan taas seuraavaksi lakata kynsiä :D. Jospa saan sen Deck of Panning-tavoitteen täyteen, niin saan enemmän kortteja nostaa ensi kuulle ;).
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3
sunnuntai 3. joulukuuta 2023
Viimeiset Loppuneet, Marraskuu 2023
Niinpä se taas venähti uuden kuukauden puolelle postailut...
Noh, ei auta, tässäpä tulee siis kaikki muut loppuneet marraskuulta!
Sentään jotkut ennusteet toteutui!
Alkukuusta loppui tämä 100ml Avon Advance Techniques Supreme Oils Bi-Phase Spray Treatment hiuksiin jätettävä hoitosuihke.
Tätä oon tainnut jo pari, ellei jo useammankin pullon käyttää vuosien varrella.
Koostumukseltaan on tosiaan 2-faasinen öljymäinen suihke ja omille hiuksille on sopinut ihan hyvin, varsinkin näin talviaikana ja varsinkin nyt, kun en ole kohta vuoteen käynyt kampaajan penkissä poistamassa huonoja kuivettuneita latvoja...
Varastossa ollut toinen pullo lähti suoraan käyttöön ja täytyy katsoa vielä tarkemmin, olisiko tätä sattunut olemaan myynnissä nyt joulukuun kuvastossa, kun pitää tehdä se Creamy Fantasy-sarjan tilaus sitten loppukuusta :p.
Jatketaan Avonilla.
Tämä 1000ml eli litran pullo Avon Apple Pie Bubble Bath kylpyvaahtoa "pelasti" mun suihkugeeli-kategorian lopulta miinukselle sen kaiken marraskuun suihkugeeli- ja kylpyvaahto-ilottelun jälkeen :D.
Mä olin tämän pullon siirtänyt jo aikaa sitten käsisaippua-kategoriaan, kun ei tämän tuoksu lopulta säväyttänyt käytössä niin paljoa kuin luulin tilatessani. Oli siis ihan ok, mutta nyt mun hyllyille ei jää enää "ihan kivat" kylpyvaahdot ja suihkugeelit venymään, vaan ne menee suoraan käsisaippua-käyttöön.
Varsinkin nyt, kun tuli taas viime kuussa kerrytettyä pulloja lisää kaappiin ja kylpyammeen viereen :p.
Pullo oli lähes täysi eli tuli käytettyä melkein kokonaan käsisaippuana, toki nyt mun täyttöpumppu on täynnä tätä vielä ja käsisaippuaksi otin vaihteluksi käyttöön syksyllä 3+1 Päiviltä ostetun Ziaja-setin 500ml suihkugeeli-pumppupullo.
Jotain Apple Pie-tuoksua näytti olevan nytkin myynnissä, mutta hillityssä 250ml pullossa! Harmi, ettei ollut silloin, kun tuli tuo jätti tilattua :D.
Mutta ei tule nyt tilattua sitä pientäkään pulloa uudelleen, ei tämä säväyttänyt.
Ja sitten viimeisenä loppui myös ikivanha 5ml minikokoinen Avon True Glow Nightfall Eau de Toilette, joka oli tuossa huulikiiltopurkin toisessa päässä roll-on muodossa.
Huulikiiltoa en ole käyttänyt enää ikuisuuksiin, tuoksupää oli vielä ihan hyvässä kuosissa ja roll-on annostelija oli loistava työkäyttöön eli tuli käytettyä työpäivinä.
Fragrantican mukaan:
* Ensituoksu: Vadelma ja Ruusu
* Sydäntuoksu: Orkidea ja Jasmiini
* Pohjatuoksu: Meripihka, Myski ja Puunuotit
Ei tämä suosikiksi yltänyt, mutta oli kuitenkin ok ja pystyin käyttämään pois.
Tykkäsin aikanaan tuosta huulikiillosta paljon, se oli sellainen makeantuoksuinen glitter-kiilto :D.
Vaan on se mukava päästä yksi kerrallaan eroon näistä ikivanhoista tuotteista :p.
Ja nyt huomaa, että syksy ja talvi tuli, kun alkaa käsivoiteita kulumaan aivan uudella tahdilla.
Tämä 30ml minikokoinen (lasken kaikki alle 50ml minikokoisiksi omissa listoissani) The Body Shop Vanilla Marshmallow Hand Cream käsivoide oli käytössä töissä ja piti nyt tarkistaa, milloin otin käyttöön, niin syyskuun alkupuolella oon vienyt töihin ja marraskuun alkupuolella tämä jo loppui.
Eli kyllä sen kulutustahdin huomaa lisääntyneen vuosi vuodelta, kun syksy tulee ja kädet kuivuu aina vaan herkemmin...
Nämä Kausituoksu-voiteet on kyllä aika kevyitä eli useamman kerran pitää parin herneen verran levittää käsiin, jos kunnon kosteuttavuutta näillä haluaa.
Noin muuten nämä on kivoja, kun imeytyy nopeaa eli sopii hyvin juurikin töihin, kun haluaa vaan sen pahimman kireyden hellittävän ennen kotiin lähtöä.
Nyt mulla ei ole enää TBS-voiteita jäljellä, mutta kyllä varmaan taas jossain vaiheessa tulee näitäkin ostettua, kunhan varastot hupenee.
Nyt on töihin lähtenyt tämä muistaakseni Bettebox-aikana tullut Lumenen 30ml käsivoide.
Otin ensin toisen voiteen, mutta se oli hitusen liian tuhti ja voimakkaan tuoksuinen, että piti tuoda se takaisin kotiin ja vaihtaa tähän Lumeneen.
Laitan sen ensiksi aikomani sitten jalkavoiteeksi, kunhan edellinen voide siinä käytössä loppuu (todennäköiösesti tämän kuun aikana) :D.
No sitten sain kuin sainkin käytettyä jälleen yhden kasvovoiteen, joka oli tämä 15ml minikokoinen Origins Ginzing Oil-Free Energy-Boosting Gel Moisturizer.
Aivan ihana kasvovoide <3. Tässä oli ihanan piristävä sitruksen tuoksu ja tätä oli vaan ilo levittää aamuisin kasvoille. Meikki ei myöskään rullannut mihinkään tämän kanssa.
Harmittavasti tätä sarjaa ei ole enää tällä nimellä myynnissä, vaan purkit ja nimet ovat muuttuneet eri näköisiksi.
Mä niin toivon, etteivät ole sisältöä muuttaneet, koska haluaisin todella paljon ostaa näitä täysikokoisena, kunhan saan vielä muutamat voiteet käytettyä varastosta pois.
Tämäkin tuli minisetissä, niin pitää niitä uudistuneitakin purkkeja ostaa minisetteinä ensin :D.
No sitten sain käytettyä tämän 25ml minikokoisen Yabe Feed your Skin Feed your Mind Soothing and Nourishing Face Mask kasvonaamion, joka on tullut Goodieboxista aikanaan.
Tässä olisi ollut kuunneltavissa joku tuollainen ilmeisesti rentouttava podcast, mutta en kokeillut sitä ollenkaan :D.
Tämä naamio tuli käytettyä täysin jälleen suojaavana naamiona saunassa ja tämäkin toimi siinä käytössä oikein mallikkaasti, ei punoittanut naama saunan jälkeen niin paljoa kuin olisi ilman mitään naamiota punoittanut.
Ei tätä kuitenkaan ikävä jäänyt ja nyt on taas seuraava naamio saunassa käytössä :).
Sain myöskin syksyn ostoksia "tuhottua", kun nämä kaksi puhdistusbalmia eli 7ml minikokoiset Banila Co Clean It Zero Purifying Cleansing Balm sekä Banila Co Clean It Zero Revitalizing Cleansing Balm loppuivat.
Tilasin tosiaan syksyn Hullareilta tämän 4 minin setin kokeiluun ja nyt on 2 käytetty.
Näistä kahdesta riitti yhteensä 9 käyttökertaan itselläni eli noin 4.5 käyttöä per purkki.
Oon kaikki 4 testannut, enkä itse huomannut mitään eroa näiden välillä.
Puhdistivat oikein hyvin meikit jo 1.vaiheessa, ihan pikkuisen oli ripsaria silmien alla poispesun jälkeen, mutta nekin jämät lähti sitten 2.vaiheessa täysin pois.
Voisin mielelläni ostaa täysikokoisena, menivät parhaimpiin 1.vaiheen putsareihin ^_^.
Viimeisenä oli sitten pieni yllätys jälleen eli täällä jo lukemattomia kertoja nähty 10g Lumene Blur Longwear Powder Foundation SPF15, 1 Classic Beige / Kultahiekka meikkipuuteri.
Alkoi olla jo hieman haastavaa saada reuna-rinkulasta puuteria kasvoille, joten päädyin pilkkomaan jämät purkkiin ja ottamaan jälleen uuden rasian käyttöön.
Arkiaamujen nopea pelastaja edelleen <3. Täytyy taas alkaa metsästämään tarjouksia tästä :D.
Pitää toki nestemäisiäkin meikkivoiteita välillä käyttää, että niitäkin saa viimein pois varastosta. Täytyy ottaa niitä nyt ensi vuoden käyttötavoitteeksi enemmän :D.
Siinäpä ne oli!
Ei siis marraskuu ollut loppuneiden kulutusjuhlaa, mutta toivottavasti jotain on vielä tässä joulukuussa pelastettavissa!
Yritän huomenna saada yhteenvedon tänne. Koitan tehdä lyhyitä työpäiviä nyt ennen joulua, että saa plussatunteja käytettyä vähemmäksi :D.
Palataan siis pian toivottavasti asiaan!
Miumoi <3
sunnuntai 29. lokakuuta 2023
Loppuneita Kasvotuotteita, Lokakuu 2023
Jälleen tulee viikon ainoa postaus :p.
Ei se auta kuin esitellä kaikki loppuneet "kerralla", tässä tulee kaikki kasvoihin liittyvät tuotteet ja mukana on kuin onkin muutamat yllätykset!
Kuukauden ensimmäinen loppuja, eikä ennusteissa mukana ollut, oli tämä ikivanha 4g Avon ColorTrend Ice Sheers Flavoured Lip Balm, Delicious Berry huulivoide.
Toinen huulivoide tätä sarjaa ja tämä oli käytössä vessassa hampaiden pesun jälkeen.
Kyseinen huulirasva huulilla eli tuollainen glitterinen tapaus tämäkin.
Onneksi nämä on käytetty, vaikka tokihan varastosta löytyy näitä ikivanhoja rasvoja edelleen, seuraava lähti taas käyttöön, joka on myös Avonin ColorTrend-sarjaa :D. Ei ole onneksi glitterinen!
Huulituotteilla jatkuu, myös tämä aika vanha 3.25g Colourpop Crystal Lip Balm, Aquamarine huulirasva loppui ennen ennusteiden kuvaamista.
Tämä oli käytössä tietokonepöydällä.
Tämä oli tuollainen sinertävän hohtoinen, niitä oli myynnissä muutamassa eri sävyssä.
Ei ollut kovinkaan hoitava tapaus alussakaan.
Onneksi on nyt käytetty tämäkin pois.
Tämä 4g Clinique Colour Surge Butter Shine Lipstick, 37 Pink-a-boo huulipuna oli ensimmäinen yllätys!
Tullut Livboxin aikana eli hävettävän vanha myös...
Se mistä huomasi tuon iän, niin oli pehmentynyt, mutta pystyi käyttämään edelleen :p.
Tässä oli taas se "my lips but better"-sävy, josta tykkäsin paljon.
Tämä myös tuntui hoitavan huulia jonkin verran eli meni sävyä antavasta huulivoiteesta :D.
Harmittaa, ettei tätä ole enää myynnissä, tosin Google antoi esim. LookFantasticille "coming soon"-sivun, toki hylsy on täysin erilainen, metallinen ja arvostelutkin sivulla tosi vanhoja :p.
Jos tätä nyt joskus vielä myydään ja saan nuo vanhat varastot kulutettua, niin tätä voisin ostaa uudelleen!
Ja vieläkin huulituotteita!
Myös tämä oli täysi yllätys, tämä on jokin ikivanha Oriflamen huulirasva :D.
On myös pyörinyt laukkujen ja takin taskujen pohjalla niin kauan, että kaikki tekstit on kulunut pois.
En siis yhtään muista, minkä niminen tämä oli, mutta se muistikuva oli, että jokin kesäajan myynnissä ollut tämä oli :D.
Kiva oli kyllä saada näin monta vanhaa huulituotetta pois varastoista!
Ja en tosiaan suosittele käyttämään näin vanhoja tapauksia, mutta kun näissä ei mitään tuoksu- ym. muutoksia ollut, eikä tullut reaktioita, niin itse uskalsin käyttää ja käytän vastaisuudessakin, jos vaan mahdollista :p.
Oonhan mä myös roskiin heittänyt monia, yleensä tuoksumuutosten takia. Katkeria oppitunteja, kuten sanottua, mutta onneksi nyt en ole ostanut mitään itse pitkään aikaan, vaan oon yrittänyt sinnikkäästi käyttää näitä vanhoja vähemmäksi.
ColourPopin kiiltoja on vielä jonkin verran ja ne huolestuttaa, kun niihin tulee selvästi nopeammin tuoksumuutokset :(.
Ei auta kuin yrittää käyttää niin pitkälle kuin pystyy ja sitten vaan heivata pois...
Noh mutta, jatketaan!
Alkukuusta loppui myös tämä 15ml minikokoinen Omorovicza Silver Skin Savior Face Mask kasvonaamio.
Tai itse käytin saunanaamiona tämän :D.
Tämä tuli LookFantasticin joulukalenterista 2020 eli onneksi ei ole ihan mahdottoman vanha, niin kuin nuo huulituotteet :D.
En huomannut mitään erikoista, piti mielestäni saunapunoituksen kurissa.
En aio ostaa täysikokoista, saunaan käy kyllä halvemmatkin naamiot :D.
No sitten loppui kuin loppuikin tämä 100ml Mádara Melting Cleansing Oil puhdistusöljy, jonka oon ostanut Keväällä Hullareilta.
Yritin kuvata koostumusta tuolla lusikalla, mutta ei onnistunut :/.
Tämä on tosiaan todella kauniin näköistä, sellaista pinkinhohtavaa.
Valitettavasti tehot ei sitten riittäneet ollenkaan ripsivärille varsinkaan, niin käytin tätä enimmäkseen aamupesussa ja silloin, kun meikkiä ei ollut naamassa.
En siis aio ostaa uudelleen ja nyt tämän syksyn ostoksista löytyi onneksi jo parempia tapauksia ^_^.
Halusin kuitenkin hyllylle enemmän tilaa, niin päätin kaapia pullon loput tuohon purkkiin eli jäljellä oli vielä jotain 20ml tavaraa.
Tilasin tämän kokeiluun Lykolta viime syksynä, kun oli sen verran halpa kokoon nähden (alle 12e).
Koostumus oli tuollainen hieman läpikuultavahko geelivoide.
Ei ole mitään pahaa sanottavaa, mielestäni on toiminut ihan hyvin, ehkä ennemmin kesäaikaan käyttäisin tuon kevyemmän koostumuksen takia. Aion kuitenkin tässä muiden seerumien ohessa käyttää tuon purkin pois, vaikka talvi kiristääkin otettaan :p.
Olisin voinut ostaa uudelleenkin, mutta tuossa surffatessani äsken Lykon sivuilla tämä onkin poistunut myynnistä ja hintakin oli alle 5e ollut jossain vaiheessa :D.
Kesäajalle tosi hyvä voide! Ei tämä mikään superhyper erikoinen ollut, mutta perushyvä ja jos kukkaronnyörejä pitää taas enemmän kiristää, niin voin ostaa uudelleen!
Oli myös oikein sopiva kesäajalle ja tässäkin koostumus oli sellainen läpikuultavahko geelimäinen voide.
Dermalogican tuotteet ei ole tainneet koskaan tuottaa pettymystä, mitä olen päässyt joitain mini-tuotteita testaamaan, tätäkin voisi kesäajalle ostaa ihan ilolla. Harmi vaan, että nämä on aika hinnakkaita...
Monesti tosin Hullareilla on joitain tuotteita tarjouksessa, niin täytyy sieltä kytätä :D.
Jälleen yllätyksiä esittelyyn eli perhana tämä 5ml minikokoinen Origins Ginzing Refreshing Eye Cream silmänympärys-voide otti ja loppui itsenikin yllättäen!
Tämä tuli viime syksyn Hullari-tilauksessa tilaamassani minisetissä ja samaisen setin kasvovoidekin taitaa pian loppua...
Siis mä rakastin tätä, tämä oli täydellinen aamukäyttöön, kun koostumus oli vähän sellainen hohtava eli pikkuisen kirkasti sy-ihoa. Kosteutti myös hyvin, eikä meikki rullannut tämän kanssa.
Origins on ilmeisesti tätä Ginzing-sarjaa uudistanut, kun tätä ei meinaa omaan silmään enää tällä nimellä löytää, mutta uskon, että varmasti voisin ostaa täysikokoisena tämän, tähän en tule kyllästymään isommassa koossakaan <3.
Porukasta viimeisenä loppui tämä 400ml Clinique Moisture Surge Hydrating Lotion kasvovesi, jonka tilasin kokeiluun Lykolta viime syksynä.
Päädyin tänä aamuna pumppaamaan jämät toiseen samanlaiseen pulloon, kun tämä oli se paketissa falskannut versio ja sain uuden veloituksetta :D.
Ei ole pahaa sanottavaa, ihan hyvä kosteuttava kasvovesi, mutta hieman piti enemmän kerrostaa, että sai sen kosteuttavuuden. Toki kun muitakin tuotteita käytän, niin 2 pumppausta riitti hyvin.
Oikein hyvä tuote hinta-laatusuhteeltaan (alle 15e muistaakseni maksoi silloin) ja ilolla käytän toisenkin pullon, jonka reklamaatiossa päädyin ottamaan :).
Puuuuuhhhh, siinäpä ne oli...
Toinen lähes samanmoinen satsi odottaa kroppatuotteita...
Katsotaan, ehdinkö saada sen postauksen tänne ennen kuukauden vaihtumista!
Tuo talvi kun armotta tulee, eikä vieläkään eristeitä ole ylhäällä, niin kaikki ylimääräinen aika on pakko pyhittää remontille... Sitten kun kaikkea muutakin pitää tehdä tietyin väliajoin (kaupassakäynnit, puiden kannot ym.), niin joinakin iltoina en sitten minä pääse yhtään remppaamaan...
Nytkin Mr.Insinööri lähti kotikotonaan käymään, kun huomenna pitää sahalta tuoda taas puutavaraa tänne eli tänään ei tapahtunut yläkerrassa mitään :p.
Pääsinpähän tämän päivittämään sentään :D.
Toivossa on hyvä elää, että ehkä huomenna voisi päivittää taas, mutta vannomatta paras!
Miumoi <3
torstai 31. maaliskuuta 2022
Viimeiset loppuneet, Maaliskuu 2022
Olen kuin olenkin suunnittelemassani aikataulussa :D. Vaikkei tänään ollutkaan ihan niin lyhyt päivä töissä kuin ajattelin, niin huomenna olen vapaalla eli saan yhteenvedon tänne ja pystyn alkaa suunnittelemaan heti ennustuksia huhtikuulle!
Mutta katsotaan nyt viimeiset loppuneet purkit tälle kuulle ja ne ovatkin kasvoille tarkoitettuja tuotteita.
Ensimmäisenä porukasta loppui jo alkukuusta tämä 150ml Origins Three Part Harmony Tri-Phase Essence Lotion hoitoneste.
Tämähän tuli tilattua kokeiluun kesällä 2020 Oriolalta, jolloin lähti vähän mopo käsistä :p. Niin ne kuitenkin on tässä pikku hiljaa loppuneet yksi kerrallaan!
Tämä oli tuollainen 3-faasinen neste eli piti hyvin sekoittaa ennen käyttöä.
Ja olihan tämä aivan ihana <3. Jo 1 kerros ja muutama tippa riitti omalle iholle kosteuttamaan, eikä välttämättä olisi tarvinnut muita mömmöjä käyttää kasvovoiteen alla, jos tätä halusi useamman kerroksen laittaa.
Aion todellakin ostaa uudelleen, kun saan vähemmäksi mun Whamisan sekä Lancômen kasvovedet ^_^.
Ja samaan syssyyn loppui viimein myös samaisessa tilauksessa tullut 100ml Origins Original Skin Cleansing Makeup Removing Jelly kasvojenpesuaine.
Koostumus oli sellainen öljyisen geelimäisen jellymäinen, aika hauska itse asiassa :D
Nimen takia toivoi tätä kaksoispuhdistuksen 1.vaiheeksi, mutta valitettavasti mulla ei saanut puhdistettua meikkejä tarpeeksi, vaan jäi todella paljon jäämiä kasvo-/misellivesilappuun.
Siirsinkin sitten suosiolla vapaapäivien aamupuhdistukseen, siinä toimi kivasti ja jätti myös vähän kosteuttavan tunteen iholle.
En kuitenkaan taida enää uudelleen tätä ostaa.
Nyt käytän vapaapäivien aamuputsareina näitä, koska nämäkään ei itselleni kaksoispuhdistuk-sen 1.vaiheeksi käyneet. Toki mulla on myös se minikokoinen de_Curen entsyymiputsarikin vielä. Saa nähdä, saisinko vihdoin huhtikuussa senkin loppumaan :D.
Sain myös vihdoin käytettyä tämän 75ml Ziaja Goat’s Milk Gently Exfoliationg Enzyme Peeling entsyymikuorinnan kasvoille.
Tämä tuli Tammikuussa 2019 Bette Boxista.
Tästä ei ole oikein muuta sanottavaa kuin että en oikein välittänyt. Mä tykkään mekaanisesti kuorivista, niin tämähän ei sellainen ollut.
Mutta kyllä tämä yllättäen jätti ihon sellaiseksi nahkean puhtaan tuntuiseksi eli ehkä tämä jotain teki :D.
En kuitenkaan itse ostaisi uudelleen.
Mekaanisista kuorinnoista puheen ollen sain VIHDOIN käytettyä tämän 13g minikokoisen Dermalogica Daily Microfoliant kuorivan puhdistuksen.
Mun piti vähän aikaa miettiä, olinko listannut tämän kasvoputsareihin vai kuorintoihin ja todennäköisesti oli putsareissa :D.
Tämä purkki on tullut mulle Syyskuussa 2015 Livboxista :D...
Se sanottakoon puolustuksena, että yhdistin aikanaan toisen samanlaisen minipurkin tähän, jonka sain LookFantasticin kalenterista, joten yhteensä mulla on ollut 26g tavaraa käytettävänä ;D.
Ne muutamat tuotteet, joita oon Dermalogicalta päässyt testaamaan, niin ovat olleet kyllä loistavia, eikä tämäkään ollut poikkeus.
Tämä tuntui sopivan kuorivalta, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, etteikö olisi voinut lähes joka päivä käyttää.
Monesti sitten tein vapaapäivien aamuisin myöskin kaksoispuhdistuksen, jossa tämä oli 2.vaiheena. Toimi hyvin!
Voisin kyllä tämän ostaa joskus uudelleen, mutta mulla on edelleen melkein täysi vuosia vanha Sensain jauhekuorinta sekä Fourth Ray Beautylta samanmoinen eli pitää käyttää ne ensin pois :D.
Ai niin ja onhan mulla se Flow Kosmetiikan mansikkamaito-naamiojauhe, joka kyllä kuoriikin aika tehokkaasti :D.
No sitten hieman yllättäen loppui myös tämä 15ml Herbina Silmänympärysvoide, jonka oon saanut Lokakuussa 2019 Bette Boxista.
Tämä oli oikein perushyvä sy-voide, joka teki oikein loistavasti hommansa. Riitti ainakin itselleni kosteuttamaan sy-alueen ja tarvittaessa on se Goodieboxista tullut sy-seerumikin :D.
Käytin aamuisin ja ei myöskään rullannut meikin alla.
Voisin ihan hyvin ostaa, kun on huonompi rahatilanne, mutta aina kun mahdollista, niin haluan muita testailla :).
Nämä löytyi sitten vielä varastosta eli hetkeen en pääse sy-voiteita ostamaan :D.
Otin nyt aamukäyttöön taas tuon saman Herbinan, jonka sain, kun rakas ystäväni Katri voitti Herbinan Instagram-arvonnassa itselleen ja ystävälleen tuotesetit :D.
Iltakäytössä mulla on Dermosilin yönaamio sy-alueelle ja tosiaan tarvittaessa käytössä alle seerumi.
Ei siis tarvitse haaveilla ihan heti ostavani uusia :p.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä sain käytettyä tämän ikivanhan 150ml Lumene Glow Reveal 60 Second Facial kasvonaamion, joka on siis tullut jo Elokuussa 2016 Livboxista...
Hyvin tätä vieläkin käytti, mutta eniten potkin itseäni siitä, että tätä piti mennä jemmaamaan näin kauan, kun eihän tätä tietenkään ole enää myynnissä :'(.
Rakastuin tähän täysin <3.
Tässä myöskin vanha kuva (asuttiin vielä edellisessä kämpässä :D) kasvoista ennen ja jälkeen. Harmi, etten älynnyt ottaa tuoretta kuvaa...
Mutta kyllä tämä kirkasti selkeästi kasvoja, siksi itkenkin, ettei tätä ole enää ostettavissa.
Oli täydellinen varsinkin silloin, kun halusi pikaista virkistystä kasvoille ja esim. ennen juhlia.
Koostumukseltaan tämä oli harmaata "mutaa" :D. Ja oli tässä siis jotain kuorivia rakeita, mutta ne eivät olleet kovin voimakkaita.
Oli siis aivan ihana ja nyt jään nurkkaan itkemään, kun tätä ei enää ole, nyyyyhh :(.
Ehkäpä tuo aiemmin mainitsemani Flow Kosmetiikan mansikkamaito-naamiojauhe voisi edes osittain korvata tämän, vaikkei se toki ole yhtä nopea käyttää...
Puuuhhh, tässäpä oli kaikki!
Siis tämä Maaliskuu on ollut aivan mieletön purkkien kanssa, voin jo suoraan vihjata ennen huomista yhteenvetoa :D.
Nyt sitten voikin pitkästä aikaa tehdä hyvällä omallatunnolla tilauksia (tein tässä samalla kirjottaessa Dermosilille listan, kun Mr.Insinöörin serkku tekee tilauksen...), käydä 3+1 Päivillä viikonloppuna ja ehkä Hullareiltakin voisi jotain katsoa, jos siellä on netissä mitään enää jäljellä...
Ei huolta, kyllä tämä hallinnassa pysyy ja huomenna saatte tietää Maaliskuun lopputuloksen ;).
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3
maanantai 30. elokuuta 2021
Loppuneet Kasvotuotteet, Elokuu 2021
Kroppahan se on yrittänyt tässä työkiireessä sanoa sopimusta irti, niin on ollut parempi varalta pysyä pois koneen äärestä :D.
Nyt sitten kuukausi ehti loppumaan, joten pakko on tässä viimeiset loppuneet esitellä pikaisesti parissa osassa :p.
Tässä postauksessa tulee kasvotuotteet (sekä yksi hiustuote) ja seuraavassa sitten muuhun kroppaan liittyvät tuotteet.
Pidemmittä puheitta aloitetaan!
Tässä on se kuukauden ainoa hiustuote eli 400ml jättipullo Batiste Clean & Classic Original Dry Shampoo kuivashampoota loppui viimein.
En ottanut kuvia hiuksissa, kun tätä alkuperäisversiota on tullut muuan pullo myös käytettyä aiemmin ja aika lailla samalla tavalla nämä kaikki Batisten kuivikset mulla käyttäytyy!
Rakastan Batistea edelleen ja uusi samanlainen jätti on otettu käyttöön seuraavaksi!
Täytyy varmaan syksyn alepäiviltä taas hommata kuivashampoota varastoon pari pulloa, kun varasto alkaa jälleen huveta!
Sitten jälleen on yksi kasvorasva vähemmän hyllyssä, kun tämä 8ml minikokoinen Hohde Anti-age Tehovoide loppui.
Tämä tuubi on tullut Elokuussa 2018 Bette Boxista eli hyvä oli saada jo pois (vaikka taitaa siellä ehkä vanhempiakin rasvoja vielä olla).
En tiedä, oliko kuitenkin jo näinkin "nopeasti" ehtinyt vanheta, kun haju antoi siihen vähän viitteitä, vai oliko se haju vain tälle tuotteelle ominainen.
Oli miten oli, en tykännyt ja yritinkin siksi käyttää enemmän kaulalle ja dekolteelle, jotta olisi vähän kauempana nenästä.
Rasvana toimi ihan ok, siinä ei ollut vikaa.
En tiedä, onko merkkiä enää saatavissa, mutta vielä en saa rasvoja edes ostaa. Ei tämä kyllä sykähdyttänyt mihinkään suuntaan eli tuskin tulee hommattua uudelleen, vaikka jostain saisikin.
Sitten loppui myös tämä vuosi sitten kesällä Oriolalta tilaamani 150ml Origins Ginzing Energy-boosting Treatment Lotion Face Mist kasvosuihke.
Siis tämä oli aivan I-HA-NA <3.
Aivan loistava kosteuttaja kasvoveden jälkeen ennen seerumia ja voidetta <3. Enemmän kerrostamalla olisi seeruminkin korvannut :D.
Ja tuoksu <3. Ihanan appelsiinimainen eli aamuväsymyksessä piristi todella loistavasti!
Suihkeen sumu oli myös tarpeeksi hienojakoinen eli siitäkin plussaa!
Voisin ehdottomasti ostaa uudelleen ja varmasti ostankin, kunhan tässä jossain vaiheessa teen täydennyksiä varastoille jostain päin :D.
Ensiksi loppui 20ml Sleek MakeUP Mattifying Primer meikinpohjustaja, joka tuli LookFantasticin viime vuoden joulukalenterista.
Todella kivan tuntuinen pohjustaja, ei rullautunut pois meikin alta minkään kasvorasvan tai seerumin yhdistelmällä, mitä tässä ajassa ehdin käyttää!
Jätti pinnan myös vähän mattaisemmaksi kuin mitä olisi ollut ilman.
Voisin kyllä ostaa uuden tuubin eli pitää pohtia tilauksen tekoa LookFantasticille (ei oikein helpolla taida muualla olla myynnissä) ja katsoa, mitä muuta tilaisin samalla sieltä...
Viimeisenä porukasta loppui tämä jo vuosia vanha 9g Max Factor PanStik Stick Foundation, 12 True Beige meikkivoidepuikko.
Käytin tätä niin koko kasvoilla meikkivoiteena kuin nyt loppuaikana peiteaineena silmänalusille.
Ei valitettavasti ole kuvatodistusaineistoa naamasta, mutta tykkäsin tästä sen verran, että todennäköisesti nappaan uuden seuraavasta alesta ^_^.
Varsinkin mun mustille silmänalusille oli loistava tuote muiden tuotteiden joukkoon ja toimi myös koko kasvoille nopeana meikkinä hyvin!
Nyt kun vaan yritän niitä nestemäisiä meikkivoiteita epätoivoisesti saada hitaasti vähemmäksi, niin en ehkä vielä saa hommata tätä lisää :D.
Tässäpä oli tämä erä eli suurin osa oikein hyviä tuotteita ^_^.
Laitan huomenna sitten ne viimeiset loppuneet, nyt täytyy lähtä tekemään jotain ruokaa, kun nälkä iski :p.
Miumoi <3
lauantai 14. marraskuuta 2020
Lokakuun viimeiset loppuneet ja Yhteenveto Lokakuu 2020
Nyt on ollut todella vaikeaa aikaa viime viikot, hartiat on ollut todella koetuksella ja päivittäin saanut miettiä, tuleeko huimauskohtaus päälle vai ei (vielä ei ole tullut, vaikka töitä tehdessä monesti tuntuu päässä heittävän)...
Nyt päätin ottaa riskin, että saan jo nämä lokakuun jutut pois alta, kun marraskuukin on jo puolessa välissä...
Eli katsotaan pikaisesti viimeiset lokakuun loppuneet muutamalla sanalla ja niiden jälkeen sitten koko yhteenveto!
Tämän 250ml Löwengrip Good to Go Caramel Cream Dry Shampoo kuivashampoon käytin jo lokakuun ensimmäisinä päivinä loppuun.
En koskaan ehtinyt aamulla ottaa kuvia siitä miltä näytti hiuksissa, mutta ei tämä sitä vaaleaa huntua hiuksiin jättänyt.
Ei yltänyt minulla Batisten tasolle, mutta tuoksusta tykkäsin hurjasti, todella kinuskinen tuoksu, mutta ei sellainen esanssinen kuitenkaan. Ei ole tuoksuherkille!
Kilkatinkin tästä löytyi, joten senkään takia en sitten muuten tästä tykännyt.
Kiva oli kokeilla, mutta en varmaan muissa tuoksuissa taida enää kokeilla... Ellen sitten päätä Batistea käyttää pääasiallisesti ja tästä sitten laittaisi vähän tuoksua piristämään :p.
Sitten loppui tämä 75ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Ayurveda Indian Rose & Sweet Almond Oil Nurturing Shower Oil suihkuöljy. Tämä tuli Heinäkuussa Goodieboxista.
Tästä riitti 2 kylpykertaan ja 2 suihkukertaan. Tuoksu oli ihan kiva ja kyllä iho jäi mukavan pehmeäksi. Voisin ostaa vaikka täysikokoisenakin!
Tämä 200ml Origins Clean Energy Gentle Cleansing Oil puhdistusöljy ei vielä loppunut, mutta sain pullon tyhjennettyä siihen mun säästämääni täyttöpumppupulloon.
Oikein pätevä puhdistaja, toimii mulla erittäin hyvin!
Jos jää pidemmäksi aikaa vaikuttamaan silmiin, niin silloin alkaa hieman tuntumaan silmissä hieman epämiellyttävälle. Tunne loppuu heti, kun alkaa huuhdella öljyä pois. Huuhtoutuu myös hyvin veden mukana.
Voisin ostaa uudelleen!
Ostan aina, kun tulee hyvänkuuloisia tuoksuja näistä. Tämä tuoksui siis omaan nenääni Fazerinalta, mutta toiset taas ei tykänneet yhtään, mitä joitain kommentteja aikanaan olen lukenut :D.
Ensin loppuneet tuotteet:
-Löwengrip Good to Go Caramel Cream Dry Shampoo (250ml)
-Affect Smooth Finish Pressed Powder, D-0005 (10g)
-Femfresh Daily Intimate Wash (50ml mini)
-Avon Simply Delicate Refreshing Feminine Wash (300ml)
-Avon ColorTrend Highlight Eyeshadow, Halo
-Sephora Mono Eyeshadow, No11 Creme Caramel
-Oriflame Giordani Gold Eye Silk, Opal (1,75g)
-Alima Pure Pearluster Eyeshadow, Champagne (1,75g)
-Bellá Pierre Glow Powder, SP003 Champagne (2,35g)
-Rituals… The Ritual of Ayurveda Indian Rose & Sweet Almond Oil Nurturing Shower Oil (75ml mini)
-Origins Clean Energy Gentle Cleansing Oil (200ml)
-Avon Chocolate Orange Bubble Bath (500ml)
Yhteensä 10 täysikokoisella ja 2 minikokoisella tuotteella vähentynyt.
Sitten tulleet tuotteet:
+Formula 10.0.6 Bare Face Beauty Skin Moisturizing Cleansing Oil (110ml)
+It’s Skin Hyaluronic Acid Moisture Toner (150ml)
+Sim Sensitive System 4 Climbazole Scalp Tonic (500ml)
+Schwarzkopf Osis+ Bodifying Dry Shampoo (300ml)
+Schwarzkopf Osis+ Extreme Hold Hairspray (100ml mini)
+Tigi Bed Head Mini Hard Head Hard Hold Hairspray (100ml mini)
+La Rosée 3 in 1 Regenerating Stick Mask (75ml)
+Emité Make Up Nail Lacquer, Hone (11ml)
+de_CURE NºEye5 Revitalizing Eye Repair (7ml mini)
Yhteensä 6 täysikokoisella ja 3 minikokoisella tuotteella lisääntyi.
Nettona Lokakuu meni 4 täysikokoisella tuotteella miinukselle ja 1 minikokoisella plussalle.
Mielestäni kuukausi meni siis oikein kivasti nyt vaihteeksi!
Toivon myös tästä marraskuusta tulevan hyvä, mutta jutellaan siitä enemmän huomenna, kun laitan vielä ennustepostauksen tulemaan :D.
Miumoi <3
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Heihoi! Pitkästä aikaa!! Viime viikon lopulla loppui vasta vähän enemmän purkkeja, niin päätin esitellä ne vasta isommissa satseissa, kun vä...
-
Heissan! Vaikka onkin viikko kulunut kuukautta jo, niin vielä ehtii ennusteet oikein hyvin näytille :D. Katsotaan siis, mitä tällä kertaa sa...




















































