torstai 30. huhtikuuta 2020

Kauneusbloggaajien meikkihaaste: Vappu 2020

Helou Helou!
Nyt olisi vuorossa se postaus, josta olen ollut jo pari viikkoa todella innoissani!
Päädyttiin tekemään kauneusbloggaajien porukan kanssa jälleen meikkihaaste, tällä kertaa vapun kunniaksi ja itsekin pystyin taas pitkästä aikaa osallistumaan ^_^. Tuli selkeästi huomattua, että olin todella tämän piristyksen tarpeessa!

Ideana haasteessa oli siis tehdä vappumeikki kolmella eniten äänestyksessä ääniä saaneella värillä.
Eniten ääniä saaneet värit olivat: Pinkki, Vihreä ja Keltainen.
Itselläni tuli aika helposti mieleen oman kokoelmani paletit ja yksittäiset luomivärit, joita käyttää meikissä, osin siitäkin syystä, että esimerkiksi keltaista minulta ei montaa löydy :D.


Nämä siis tulivat aika lailla ensimmäisenä mieleeni isommin miettimättä ja enempää en sitten alkanut laatikkoja penkomaan:
-Keltaiset:
* Clionadh Cosmetics (CC) "Maize" Matte Eyeshadow (ylin, Harvest Moon Collection)
* Colourpop (CP) "Rager" Metallic Pressed Powder Shadow (keski, I Hope It's a Pony Birthday Collection)
* Colourpop "Play by Play" Metallic Pressed Powder Shadow (alin)
-Vihreät:
* Colourpop Just My Luck Palette (JML)
* Make Up Geek (MUG) "Fantasy" Foiled Eyeshadow (ylävasen)
* Make Up For Ever (MUFE) "ME-304 Emerald Green" Eyeshadow (yläoikea)
* Clionadh Cosmetics "Gecko's Tail" Duochrome Eyeshadow (alavasen, Witchcraft vs. Alchemy Collection)
* Clionadh Cosmetics "Reflectance" Iridescent Multichrome Eyeshadow (alaoikea, Stained Glass Collection)
-Pinkit:
* Colourpop Ooh La La Palette (OLL)
-Glitter:
* Glitternisti Cosmetic Glitter, Fiji XL

Koska kaikkia näitä en yhteen meikkiin osannut tunkea ja ensimmäisen meikin jälkeen nälkä kasvoi syödessä, päädyinkin tekemään sitten peräti 3 meikkiä viime viikolla :D.
Jooohh, vähempikin olisi ehkä piisannut, varsinkin kun tätä postausta kirjoitteli...
Eipä siinä, aikaa näin kotona ollessa on ja oli mukavaa saada kolmena päivänä värkkäillä rauhassa värien kanssa. Testasin myös itselleni hieman uudempaa meikkaustyyliä, kun en ensimmäiseen meikkiin ollut kovin tyytyväinen. Syyn näette kohta!

Tässäpä tulee Meikki nro1:
Ensimmäinen meikki meni itsenikin yllättäen lähes täysin mattaisena!
* Luomivako: CP JML "Kiss My Hass"
* Kulmaluu: CP JML "Chances are..."
* Sisänurkka: CP JML "Mary Jane"
* Ulkoluomi: CP OLL "Sandbar"
* Sisäluomi: CC "Maize"

Omaan tyyliini tuttuun tapaan ensin lähikuvat salamalla otettuna.
Se on kyllä jännä, miten peiliin katsoessa nuo liikkuvan luomen värit näytti siltä, että olisi tullut laitettua todella korkealle luomelle...
Totuus iski vasten kasvoja, kun pääsin näitä kuvia katsomaan kunnolla koneella :/.

Tässä lähikuva ikkunan edessä otettuna.
Varsinkin illalla huomasin selvästi, kuinka raskaat luomet mulla todellisuudessa on, sillä tuo pinkki oli levinnyt todella "korkealle" vihreän alueelle.
Siksi päädyinkin tekemään kokeiluksi uudet meikit vielä seuraavina päivinä.
Värimaailmasta pidin kuitenkin paljon ja kauniisti nuo värit sekoittuvat oranssiksi keskiluomella ^_^.

Koko kasvokuva ilman laseja salamalla otettuna.
En listannut kasvomeikkejä nyt tällä kertaa sen kummemmin, sillä varsinkin meikkivoiteita sekoittelen useita toisiinsa ja yritän vaan saada niitä vanhimmasta päästä epätoivoisesti kulutettua vihdoin pois.

Koko kasvokuva laseilla salamalla otettuna.
Huulissa on kuitenkin vanhempi Bette Boxista (tai Livboxista) tullut Lumenen Natural Code huulikynä sävyssä "1 Cotton Candy". Poskipuna on Manna Kadar (myös Bettestä tullut ja on mun nykyisessä pannu-projektissa) ja korostuspuuteri on Essencen Go for the Glow-paletista, joka on myös mukana pannu-projektissa.

Tässä vielä kasvot laseilla ikkunan edessä
Mulla oli huoneessa kellertävä kattolamppu päällä, niin näissä luonnonvalo-kasvokuvissa joutui muokkaamaan aika reippaasti pois sitä punaisuutta...

Sitten seuraavana päivänä tehty Meikki nro2:
Tähän tuli pikkuisen lisää kimallusta edelliseen verrattuna:
* Luomivako: CP OLL "Sandbar"
* Kulmaluu + Sisänurkka: CP "Rager"
* Ulkoluomi: MUFE "ME-304 Emerald Green"
* Keskiluomi: MUG "Fantasy"
* Sisäluomi: CC "Maize"

Lähikuva salamalla otettuna.
Tässä meikissä lähdin kokeilemaan peiteaineen kanssa värkkäämistä ja nostin liikkuvan luomen värit niin ylös kuin mihin oma yläluomi laskeutuu.
Eipähän nyt sekoittunut mikään sävy tuohon luomivaon pinkkiin :'D.
Ulkonurkkaan laitoin teipit, että siitä tulisi vähän skarpimpi.

Lähikuva ikkunan edessä.
Harmitti vähän, että peiteaineen takia tuo keltainen Maize ei tähän meikkiin tullut niin kirkkaan keltaisena, mitä se todellisuudessa on.
Mutta rakastuin taas uudelleen tuohon MUGin luomiväriin <3. Pitää kyllä taas ottaa ne kaikki 8 omistamaani sävyä runsaampaan käyttöön!

Kasvot ilman laseja salamalla otettuna.

Kasvot laseilla salamalla otettuna.

Kasvot ilman laseja ikkunan edessä.

Kasvot laseilla ikkunan edessä.
Kasvot on samoilla meikeillä tehty kaikissa kolmessa.

Tässä sitten vielä Meikki nro3:
Tähän halusin vielä enemmän kimallusta, kun se nyt on se mun normaali tyyli yleensäkin :D.
* Luomivako: CC "Maize"
* Kulmaluu: CP "Play by Play"
* Sisänurkka: CC "Reflectance"
* Sisäluomi: CC "Gecko's Tail"
* Ulkoluomi: CP OLL "Sandbar" + "Big Sugar"
* Glitter: Glitternisti "Fiji XL"

Lähikuva salamalla otettuna.
Tässäkin peiteainetta käytin nostamaan sävyt tarpeeksi ylös.
Mun täytyy kyllä keksiä jokin toinen keino tuohon, vei ihan älyttömästi aikaa se mun värkkääminen :D.
Toki nyt on hyvin aikaa, mutta jos joskus sinne labrahommiin töihin pääsen tämän korona-kevään jälkeen, niin olisi kiva myös tämän tyyppinen meikki saada tehtyä nopeammin aamu-unisena.
Täytyy alkaa tekniikkaa hiomaan :p.

Lähikuva ikkunan edessä.
Tähän meikkiin tuli yllättäen tällainen keväisen hempeä ja vähän pastellisempi sävymaailma.
Suunnittelin, jos olisin pinkin päälle lisännyt vielä enemmän kimallusta Colourpopin Super Shock pigmentillä, "Slave2Pink"-sävyllä, niin sillä olisi saanut vieläkin harakkamaisemman version :D.
Vaihtoehtoja olisi siis piisannut melko pitkälle!

Kasvot ilman laseja salamalla otettuna.

Kasvot laseilla salamalla otettuna.

Kasvot ilman laseja ikkunan edessä.

Kasvot laseilla ikkunan edessä.

Tässä siis oli omat näkemykseni kyseisellä värikombolla! Instagramissa (Anzuanssu85) löytyy sitten puhelimella otetut kuvat jossain vaiheessa päivää!
Mikä meikki näistä oli teidän suosikki?
Itse tykkäsin ehkä eniten 2.meikistä, mutta kaikissa oli omat hyvät hetkensä :D.

Tähän vappumeikkihaasteeseen osallistui itseni lisäksi siis 11 muuta kauneusbloggaajaa ja tässä on linkit muiden tekemiin upeisiin meikkeihin:

* Blinger Shimmer

* Charlotta Eve

* Meikkiholisti

* MissAria

* Hannamaria

* Maria Glow

* Meikkimonsteri

* Mizz Annie

* Gingerbiscuit

* Dioriina

* Be Beauty or Creepy

Jos saitte meikeistä ja tästä Pinkki-Keltainen-Vihreä-värikombosta inspiraatiota tehdä oman vappumeikkinne, niin olisi todella kiva nähdä niitä!
Jos otatte haasteen vastaan esim. Instagramissa, niin käyttäkää hashtagia: #vappumeikkihaaste niin me nähdään kaikki upeat meikit ^_^.
Ja jättäkää kommenttina linkki blogiinne, jos innostutte blogipostauksen tekemään meikistä, niin pääsen nekin katsomaan!

Viettäkää nykytilanteesta huolimatta oikein kiva Vappu, vaikka nyt se tapahtuukin (toivottavasti kaikilla) näin virtuaalisesti ja perheen kesken.
Kyllä tästä selvitään <3.

Ja huomenna palaan langoille sitten Huhtikuun yhteenvedon merkeissä!
Miumoi <3

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Huhtikuussa loppuneet vartalotuotteet

Hellou!
Nyt olisi aika käydä läpi tämän kuun viimeiset loppuneet!
Oon aika tyytyväinen tämän kuun vähennyksiin, vaikka plussaa tulikin nyt pitkästä aikaa reippaammin :D. Täytyy toivoa, että seuraavat kuukaudet tasoittaa jälleen tämän kuukauden "tuhoja" :D.
Mutta ne loppuneet, tässä postauksessa on kaikki kroppatuotteet!

Tämän viime Syyskuussa Bette Boxista tulleen 50ml minikokoisen Bio2You Natural Face Body Hair Oil monitoimiöljyn päädyin käyttämään kylpyammeessa.
Jeeeee, mä kävin kuin kävinkin kylvyssä piiitkästä aikaa tässä kuussa :D. Jotenkin tuo alkuvuosi vaan hujahti huomaamatta niin, että edellisestä kylvystä olikin yli 4kk aikaa... Toivon nyt, että pääsen taas siihen 1-2krt/kk rytmiin, varsinkin kun tuonne kellariin pääsee vihdoin helposti rappusia pitkin :D. Voisi alkaa niitä Lushin suihkujellyjäkin käyttämään hiljalleen tuolta pakkasesta pois :p.
No mutta tämä öljy! Toimi hyvin kylvyssä ja iholle jäi öljykerros kosteuttamaan. Jälkeenpäin ajatellen olisi tarvinnut vain puolet pullosta käyttää kerrallaan, sillä ammeen yli loiskunut vesi teki lattian aika liukkaaksi.
En käyttänyt tätä muuten (tai en ainakaan muista...), niin muihin öljyn ominaisuuksiin en osaa sanoa mitään.
Olisin varmaan kropalle käyttänyt tämän, jos ei noita kropparasvoja olisi niin paljon tuolla kaapissa...

Taas yksi minikokoinen suihkugeeli on myös käytetty, kun tämä 55ml Dove Deeply Nourishing Body Wash loppui. Tämä on tullut jo peräti Toukokuussa 2015 Livboxista...
Tämän siitä jemmailusta ja keräilystä saa... Noh, parempi käyttö myöhään kuin ei milloinkaan :p.
Tykkäsin tästä yllättävän paljon, vaikkei esim. tuoksunut juuri miltään.
Pesi hyvin, mutta iho ei mielestäni jäänyt niin kuivan tuntuiseksi kuin yleensä normaalien suihkugeelien jälkeen.
Voisin joskus (kun kaapit on tyhjemmät) katsella kaupan hyllyiltä näitä Doven suihkugeelejä enemmänkin!

Näin tämän korona-kevään aikana tulee käsiä pestyä ja sainkin taas yhden nestesaippuan kulutettua, kun tämä 250ml Dermosil Sweetheart Hand Soap loppui.
Tämähän oli se ihania pikkuisia sydämiä sisältävä käsisaippua <3.
Edelleen esteettisesti yksi kauneimpia saippuoita, joita oon käyttänyt <3.
Harmittaa, etten jemmannut näitä 2 pulloa enempää, kun oli Dermosilillä myynnissä :(. Yksi Tindra-pullo on vielä kaapissa, jota hetken nyt aion säästellä :p.
Molempia voisin siis lisää ostaa, ihan vaan ulkonäön takia <3.

Sweetheartin jälkeen kulutin tämän äitiltä otetun jämäpullon eli Avon Senses Peaceful Reflection Daily Hand Wash käsisaippuan pois.
Pullossa oli enää ehkä 1/3 jäljellä jotain täyttösuihkugeeliä, mutta listoihin meni tämän pullon nimellä :).
Pumppu oli tässä tympeän jäykkä eli ei jää ainakaan täyttöpulloksi (toki täyttöpulloja löytyy itseltäni jo 2 ennestään :p).
Käyttöön lähti tämän jälkeen jälleen Dermosilin pumppupullossa oleva suihkugeeli, joka loppuu ihan pian :). Pitää ensi kuussa ottaa sitten se toinen äitiltä otettu käyttämätön käsisaippua käyttöön! Sen jälkeen saa alkaa urakoimaan suihkugeelejä täyttöpullossa, kunnes raaskin sen viimeisen Tindra-käsisaippuan käyttää. Muita nestesaippuoita ei olekaan sitten enää kaapissa :o!!

Myös toisen äitin jämäpullon kulutin, kun tämä Vaseline Intensive Care Spray Moisturiser suihkutettava kroppavoide loppui.
Tässä oli enää sen verran vähän jäljellä, ettei moneen käyttökertaan riittänyt.
Äitini siis piti tästä, mutta pidin myös itse.
Erittäin kätevä, kun suihkuttamisen jälkeen ei kovin paljoa tarvinnut levitellä enää, imeytyi hyvin ja kosteutti ihoa.
Mullehan tuli Bettestä (tai Livboxista) myös tällainen ja ehdin sen viime vuonna viedä äitille, kun hän pyysi lisää vartalovoidetta. Noh, eipä ehtinyt käyttää ja nyt se täysi pullo on taas tuolla odottelemassa käyttövuoroaan.
Bettestä (tai Livboxista) tuli myös se vihreäkuosinen Aloe(?)-versio, joka myös odottaa käyttövuoroaan. Oon ihan tyytyväinen, että ne ovat mulla! Hyvä kokemus jäi eli käytän ne kyllä mielelläni, kun niiden aika tulee!

Jeee, toinenkin kroppavoide loppui!
Tämän 75ml minikokoisen Nivea Creme Cream voiteen sain rakkaalta ystävältäni Katrilta muistaakseni joululahjaksi jokunen vuosi takaperin!
Nyt tämä on siis viimein tullut käyttövuoroon :p.
Muutaman kerran käytin tätä kropalle, mutta valitettavasti oli omaan makuun liian jankkia, että purkki päätyi jalkarasvaksi.
Itselläni meni siis todella pitkään työstää tätä iholle, kun tämä ei normaalien emulsioiden tapaan edes liukunut helposti iholla. Ei siis myöskään imeytynyt kovin nopeasti iholle.
Kuivempi ihoiselle varmaan voi olla ihanteellinen, mutta esim. tuohon Vaselinen suihkutettavaan versioon työstämisen vaiva on todella suuri :D.
Ihon tämä kuitenkin kosteutti erittäin hyvin, mutta en fanittanut sitä lähmäistä tunnetta, joka jäi melko pitkäksi aikaa iholle. Jalkavoiteena meni kyllä hyvin! Tuoksu oli se perusvoidemainen nivea, mikä ei myöskään sytytä, mutta menee kyllä :).
En siis itse ostaisi uudelleen, mutta kiva oli testata näin lahjana saatuna ^_^.

Vielä yksi voide loppui, kun sain kulutettua myös tämän 15g minikokoisen Neal’s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm monitoimivoiteen, joka on tullut Marraskuussa 2016 Jolie-boxista.
Tuolloin olin tästä erittäin innoissani, kun tämä on tosiaan todella monikäyttöinen rasva.
Valitettavasti kun avasin purkin, niin tuote oli aivan liian ruusuisen tuoksuinen omaan nenääni, että olisin voinut käyttää sitä muuten kuin jalkapohjissa eli mahdollisimman kaukana nenästäni...
Jalat olivat siis erittäin kosteutetut, kun käytin tuota Niveaa ja tätä Beauty Balmia suihkun jälkeen.
Tuoksun takia en kuitenkaan kykene ostamaan uudelleen käyttöön, mikä harmittaa, kun olisi ollut mielenkiiintoista kokeilla eri käyttökohteita tälle!

Jalkateemalla jatkuu vielä.
Päädyin näin karanteenioloissa käyttämään myös pitkästä aikaa nämä Dermosil Spa & Sauna Exfoliating Socks kuorivat sukat.
Olikohan nämä jo 3.kerta näillä.
Nyt ei paljoa haitannut jalkojen kuoriutuminen, kun kukaan (miestä lukuunottamatta) ei sitä vaihetta päässyt näkemään :D.
Tällä kertaa mulla oli vähän sinnikkäämpää kuivuutta jalkapohjissa, niin ihan täysin ei sitä vienyt uusiutumisen jälkeen mennessään.
Pitää kyllä alkaa taas oikeasti jalkakylpyjä harrastamaan enemmän, kun ei pelkkä joka toinen päivä rasvausta riitä... En nimittäin ole tämän 2,5v täällä asumisen aikana tehnyt jalkakylpyjä ollenkaan... Ei kun anteeksi, oon ehkä pari kertaa tainnut tehdä! Tuli nyt muutama kerta hämärästi mieleen... Ammeessa kylpemistä en osaa laskea tähän :p.
Katsotaan, saanko otettua itseäni niskasta kiinni paremmin, kun nyt tuonne kellariin pääsee siis helpommin!

Vaan tässäpä oli Huhtikuun viimeiset loppuneet!
Oon iloinen, että taas hieman kului nuita voiteita pois, vaikka tuntuu, että niiden määrä on koko ajan vakio eikä ne yhtään vähene tuolta... Aina kun vanhasta päästä saa niitä käytettyä, niin uuteen päähän tulee heti purkki lisää, vaikken itse ole yhtään ostanut :p. Onneksi oon aina välillä saanut annettua niitä eteenpäin sieltä uutuus-päästä, kun todellinen tilanne olisi ilman sitä paljon karumpi.
Ja onneksi myös toukokuussa tulee taas pari rasvaa käytettyä, niin saa jälleen jonosta seuraavia käyttöön! Aion voittaa vielä joku kaunis päivä tuon katastrofin :D

No joo, mutta. Yhteenveto-postaus tulee vasta ehkä vappupäivänä, sillä nyt alan vappuaatoksi kirjoittamaan postausta! Olkaa siis 30.4. klo 6 valmiina ;D.
Miumoi <3

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Huhtikuussa loppuneet hiustuotteet

Heissan!
Nyt oon päätynyt siihen, etten näiden viimeisten päivien aikana enää kuluta purkkeja loppuun, vaan säästän ne taas tulevalle kuulle ^_^.
Seuraavaksi olisi vuorossa loppuunkulutetut hiustuotteet ja suurin osa näistä onkin Bette Boxista tulleita!

Tuossa ihan kuun alussa loppui aivan ensimmäisenä tämä 200ml Batiste Dry Shampoo & A Hint of Colour for Brunettes sävyttävä kuivashampoo, joka tuli Tammikuun Bettestä.
Tämä siis erosi normaalista Batisten kuivashampoosta siinä, että mukana oli vähän sävyttävää "väriä".

Tässä kyseinen kuivashampoo siis omissa hiuksissani.
Kyllä siinä ehkä hivenen vaaleanruskehtavaa sävyä oli mukana.
Myös rasvaisuutta vei kohtuudella mennessään, mutta odotin tältä enemmän, Batistea kun oli kuitenkin.
En siis tule itselleni tätä sävyttävää versiota ostamaan, vaan käytän mielelläni niitä normaaleja versioita.

Seuraavista loppuneista olen todella iloinen!
Ensin loppui tämä 30ml minikokoinen Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding Shampoo, joka tuli Bettestä Helmikuussa 2019.
Shampoita on kyllä hyllyt notkuneet, joten helpotuksen huokauksia pääsi tämän kuun aikana useampikin!
Tämä oli kyllä melko pesevä tapaus itselleni, takutti jonkin verran.
Koska mulla ei ole nyt vaalennettua tukkaa, niin en osaa siihen mitään sanoa, mutta aika perusshampoo fiilis tästä jäi...
Ei siis jäänyt mieleen sen kummemmin, joten tuskin tulee ainakaan tarkoituksella ostettua uudelleen.

Toinenkin blondeille tarkoittu shampoo loppui, kun kulutin ahkerasti tätä 200ml L’Oreal Elvital Color-vive Purple Shampoota viime kesästä lähtien.
Pullo tuli vuosi sitten Huhtikuussa Bette Boxista.
Otin tämän viime kesänä käyttöön, kun värjäytin hiukset kampaajalla violettiin vivahtavaksi. Hyvä syy käyttää tuo violetti shampoo siten pois :D.
En kyllä muuten osaa tästä muuta sanoa kuin että oli ihan pesevä tapaus myös, takkuja tuli siis. Tarvitsi siis hyvän silottavan hoitiksen, että sain hiukset selviksi.
Ehkä jos joskus taas blondiksi värjään, niin voisin vielä ostaa kokeiluun (jos ei muuhun ole varaa), mutta muuten jää kaupan hyllylle.

Viimeisenä shampoona loppui vielä 250ml Noughty Care Taker Scalp Soothing Shampoo, joka myös tuli viime keväänä, Maaliskuussa Bettestä.
Merkki oli itselleni outo ennen tätä kokeilua, mutta tosi kiva, että sain nimenomaan tämän päänahkaa rauhoittavan version.
Toimi oikein kivasti, varsinkin jos laiskuuksissani jäi 2-3 päivää pesemättä hiukset... Rauhoitti yllättävän hyvin sen raastavan kutinan!
Huomasin myös, että vaikka vaahdotin hiukset tällä kahteen otteeseen, niin tämä ei takuttanut hiuksia kovinkaan pahasti, vaan ne jäivät yllättävän pehmeiksi.
Hyvä kokemus oli siis ja tätä voisin ostaa kyllä mielelläni uudelleen!

Viimeisenä Bette-tuotteena tällä erää loppui tämä vähän vanhempi 100ml minikokoinen TRESemmé Expert Keratin Smooth Conditioner hoitoaine, joka on tullut Toukokuussa 2017 Bettestä.
Aika hitaasti tuli siis käytettyä, vaikka saman sarjan shampoo onkin loppunut jo aikoja sitten :p.
Olisin saanut tämän halutessani myös nopeamminkin käytettyä, sillä ei tämä mun hiuksia kovinkaan hoitanut tai varsinkaan takkuja selvittänyt, käyttipä sitä miten paljon tahansa.
Jos siis käytin tätä yksinään, niin aika paljon jouduin hiuksiin jätettäviä aineita käyttämään, että takut selvisi harjan kanssa.
Ei siis ollut minun juttu, eikä tule ikävä.

Seuraavaksi kulutin tämän 60ml minikokoisen The Body Shop Banana Truly Nourishing Conditioner hoitoaineen pullon pohjan pois.
Tässä oli todella vahva banaanin tuoksu ja se oli sitä luokkaa, että alkoi melkein yskittää. Siitä huolimatta pidin tuoksusta :D.
Hoitotehot eivät kovin takuttuneessa tukassa riittäneet niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta runsaammalla kädellä käyttäessäni sain kohtuullisen lopputuloksen aikaan ja jonka vielä viimeistelin jätettävällä hoitoaineella tai hiusöljyllä.
En todennäköisesti tule täysikokoista pulloa ostamaan, ehkä minikokoisen voi ostaa joskus, jos haluan tuoksua fiilistellä :).

Myös tämä 60ml The Body Shop Strawberry Clearly Glossing Conditioner hoitsikka koki loppunsa ja hoitotehot olivat aika lailla samaa luokkaa kuin tuossa banaani-versiossa. Enemmän käytettynä selvitti hiukset kohtuudella.
Ihana mansikan tuoksu tässä oli kuitenkin, niin sen takia voisin vaikka joskus täysikokoisen pullon tarjouksesta ostaa :D.
Käyttäessäni yhdessä esim. Maria Nilan Heal-hoitoaineen kanssa, kaikki toimi eli tuoksu oli kiva ja hiusten takut selvisivät :p.
Onneksi mini-shampoo on vielä jäljellä, niin sillä saa tunnelmoida tuoksua edelleen :D.

Huomenna tulee sitten kuun viimeiset loppuneet, kun sain jo kuvat muokattua ja postausaihion tehtyä luonnoksiin ^_^. Sitten saakin alkaa kirjoittaa vappuaatoksi erästä kivaa postausta ;).
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Huhtikuussa loppuneita tuoksuja

Heissan!
Pitkästä aikaa olisi taas muutama tuoksukin loppunut, niin käydään ne nyt läpi.

Ensin porukasta loppui tämä 15ml minikokoinen Avon Hello Kitty Flower Friendship Eau de Cologne hajuvesi.
Tämä oli yksi kolmesta settiin kuuluneesta mini-hajuvedestä, jonka tilasin muutama vuosi takaperin, koska Hello Kitty :D.
Koska nämä on lapsille enemmän suunnattu, niin eihän näissä kovin voimakas tai kestävä tuoksu ollut.
Koska tämä oli kukkaisin versio, niin päädyin nyt kuluttamaan pois vesatuoksuna, että saan tuoksujakin vähemmäksi ja hyllyssä olisi vain ne, joita todella rakastan.
Vielä siis löytyy sininen vesimäisempi ja keltainen hedelmäisempi pullo kaapista. Kunhan äitiltä otettuja hajuvesiä saan kulutettua pois, niin varmaan nekin lähtee sitten vessasuihkeeksi käyttöön.

Samaisessa käytössä oli myös tämä 15ml mini Avon Secret Fantasy Eau de Toilette hajuvesi, joka myös on ehtinyt olla mulla jo useamman vuoden, suurimmaksi osaksi meikkipussissa.
Fragrantican mukaan tuoksunuotit ovat:
* Ensituoksu: Omena, Mansikka, Ananas, Vesimäiset tuoksunuotit
* Sydäntuoksu: Jasmiini, Syreeni, Freesia
* Pohjatuoksu: Santelipuu, Meripihka, Valkoinen myski
Tässäkään ei mitään vikaa ollut ja ihollekin tuli kiitettävästi suihkittua. Silti ei vain pidemmän päälle säväyttänyt, niin kuin on ne lempihajuvedet tehneet (Nina Ricci Nina EdT, YSL Black Opium EdP, Burberry Brit EdT).
Kun pullossa oli enää 1cm verran pohjalla, niin päädyin laittamaan vessatuoksuksi loput, että saan nopeammin pois kaapista.
Olisin siis varmasti iholle käyttänyt tätä enemmän, jos ei olisi muitakin hajuvesiä :D. Onneksi ostin vain tuon pienen pullon, kun harkinnassa oli myös täysikokoinen 50ml pullo :D.
Tämäkin tuoksuperhe on Avonilla laajentunut, onkohan näitä 4 tai 5 erilaista kaiken kaikkiaan.

Sitten viimeisenä vessatuoksuna käytössä ollut 10ml minikokoinen Avon Slip Into… Daring Eau de Toilette myös loppui.
Fragrantican mukaan tuoksunuotit olivat:
* Ensituoksu: Kvitteni, Nektariini, Päärynä
* Sydäntuoksu: Jasmiini, Orkidea, Pioni
* Pohjatuoksu: Vanilja, Nahka, Santelipuu
Tätä taisin ehtiä vajaa puolet käyttää iholle, mutta saman syyn takia päädyin nopeammin kuluttamaan pois vessassa.
Ei siis ollut mitään vikaa, mutta ei riittänyt säväyttämään.

Sitä vastoin tämä hieman yllättäen loppunut 1ml näyte Givenchy L’Interdit Eau de Toilette tuoksusta oli kiva!
Fragrantican mukaan tuoksunuotit ovat:
* Ensituoksu: Unikko
* Sydäntuoksu: Tuberosa, Appelsiininkukka, Myski
* Pohjatuoksu: Vetiver, Patsuli
Tämä taisi tulla joskus Bette Boxista, samoin aiemmin käyttämäni EdP-versio.
Nyt kun katsoin nuo tuoksunuotit, niin yllätti, että oli noinkin kukkainen, kun omalla iholla haistoin vain aika makean tuoksun.
Enemmän ihastuin ehkä kuitenkin siihen EdP-versioon kuin tähän eli mieleni tekisi hommata täysikokoisena se EdP :D.
Joku kaunis päivä!

Viimeisenä ja vähän yllättäen loppui tämä 50ml Rexona Maximum Protection Confidence Roll-on Anti-perspirant Deodorant dödö.
En yhtään arvannut, että tämä loppuisi, mutta ei tästä enää pari päivää sitten tullut ulos mitään.
Rexona ei ole koskaan pettänyt ja tämä ei muuttanut mielipidettä. Laitoin tätä yleensä iltaisin suihkun jälkeen vähän kainaloihin ja muuten käytin sitten päivällä toista deodoranttia, kun niitäkin on kaappiin kertynyt. En pelkkään deodoranttiin vaan luota, niin pitää välillä laittaa anti-perspiranttiakin. Toki nyt kun on vain kotona hillunut mitään tekemättä, niin alumiiniton dödökin on riittänyt ihan ok:sti.
Mutta joo, voisin ostaa uudelleen, mutta nuo ylläriboksit ovat aika hyvin pitäneet mut dödöissä(kin) :D. Ei siis ole tarvinnut itse juurikaan ostella niitäkään, nyt toki Hullareilta tilasin sen Löwengripin kokeiluun :D.
Anti-perspirantiksi lähti nyt käyttöön Niveaa (ehkä myös tämäkin Nivea pitäisi käyttää viimein pois...), josta onneksi näkee kulumisen, ei tule ylläreitä :p.

Ei taida tässä tekstissä olla nyt kovin järkeä tällä kertaa, kun haluan vaan mennä jostain syystä tuonne kellariin imuroimaan :D.
Saatiin pari päivää sitten kellarin portaat vihdoin valmiiksi ja paikoilleen \o/. Siinä menikin se 5kk ensimmäisestä paikoillaan olosta... Tuo äitin tilanne + työkokeilu sotki oman jaksamisen, niin siksi eteni hitaasti (mä kun hioin askelmien reunat ja Mr.Insinööri hioi muut pinnat ja maalasi ne sitten).
Vaan nyt olisi pikkuvessan vuoro seuraavaksi! On vaan pohdinnassa, että ostetaanko sinne samaa laattaa kuin kylppärissä vai sittenkin jotain erilaista... Koristelaattaa jäi sinne koristeeksi myös, niin se käytetään hyödyksi sekä lattialaatat, joita jäi jäljelle, mutta "pää"laattaa ei jäänyt kuin 4kpl + jämäpaloja muutama, niin voisi tuon vessan halutessaan laatoittaa erilaiseksi eri laatalla. Sitäki tosin mietin, että jos olisi kellarissa kuitenkin samanlaiset kylppäri ja vessa, kun tiedän jo keskikerroksen kylppäriin laatat, tosin se on myös vaihtoehtona yläkerran vessaankin :D.

Pohdinnat ja tekemiset ei kyllä pääse täällä loppumaan siis!
Mutta palataan seuraavien loppuneiden kanssa taas asiaan!
Miumoi <3

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Huhtikuussa loppuneita kasvotuotteita

Heissan!
Nyt viimein pääsen loppuneiden kimppuun :D. Tässä itse asiassa voi tulla taas pikkuisen kiire esittelyjen kanssa ennen kuun loppua, niin mennään jälleen useamman tuotteen kera!

Ensiksi tästä porukasta loppui 50ml L’Oreal Smooth Sugars Clearing Face Scrub kasvokuorinta.
Tämähän oli se "kiivi"versio, joka houkutti mut ostamaan kokeiluun :D.
Kuorinta oli mulla käytössä lähinnä saunailtaisin ja valitettavasti tässäkin versiossa sokeri suli todella nopeasti eli kuorivuutta ei tullut nimeksikään, vaikka joukossa oli muutamia kiivin (?) siemeniä. Käyttö olikin sitten lähinnä suojaavana "naamiona" saunassa, mutta silloinkin se lähti valumaan nopeasti naamalta ja tällöin sai osviittaa myös mausta, mikä ei ollut yhtään miellyttävä :p. Herkemmän ihon omaaville varmaan ihan passeli kuorinta.
En siis tule kasvokuorinnaksi tätä uudelleen ostamaan. Naamiona voisin harkita, mutta ei sekään oikein innosta enää. Ennemmin ostan sitten kokeiluun jonkun uuden naamion.

Sitten sain käytettyä tämän 15ml minikokoisen
-Lumene Ajaton Nordic Ageless Radiant Youth Pressed Serum kiinteän kasvoseerumin, joka tuli Bette Boxista Lokakuussa 2018.
Oli siis erilainen kasvoseerumi kuin yleensä eli koostumus oli vaaleanpunertavaa voidetta, samantyylistä kuin purkissa olevat kasvovoiteet.
Annostelussa piti olla tarkka ja käytin ehkä puolikkaan herneen koon verran, yhtään enempää laittaessa oma ihoni tuntui hieman rasvoittuvan.
Kyllä tämä hyvin ajoi asiansa ja piti ihon hyvin kosteutettuna talviaikaan. Toki alle käytän myös kaikkea muuta, mutta en huomannut ihon menevän ainakaan huonompaan suuntaan tätä käyttäessä.
Tätä oli kiva kokeilla juuri tuon "erikoisemman" koostumuksen takia, mutta kalliin hinnan takia jää varmaan uudelleen osto tekemättä. Toki seerumejakin löytyy nyt varastosta kiitettävästi, joten kulutellaan ne pois!

Myös toinenkin Bette-tuote loppui ja se oli tämä 100ml Vichy Mineral Micellar Water misellivesi. Pullo tuli Bette Boxista viime Marraskuussa.
Kuten aiemminkin olen sanonut, niin en osta itse näitä misellivesiä, mutta voin näin saadessani käyttää pullot pois joko aamuisin välillä vesipesun korvaten tai sitten kasvoveden sijaan. "Sotamaalaus"meikkiä mikään misellivesi ei ole mulla putsannut kunnolla, niin siihen en viitsi enää vanua lähtä tuhlaamaan eli viimeistelyyn vain.
Tuossa tehtävässä toimi oikein hyvin eli ei huonoa sanottavaa.
Sitä toki oon nyt vähitellen alkanut miettimään, pitäisikö puhdistavamman kasvoveden sijaan alkaa kuitenkin ostamaan näitä misellivesiä ennemmin, kun puhdistavaa kasvovettä kuitenkin käytän esim. kaulan puhdistukseen ja kasvojen puhdistuksen viimeistelyyn niinä päivinä, kun en käy suihkussa...
Pitää pohtia siis tätä! Nyt kuitenkin käytössä on puhdistavia kasvovesiä, niin näitä en itse vielä ala ostamaan.

Viimeisenä tällä erää loppui eilen tämä 122,75ml Fourth Ray Beauty BFD Cleansing Oil kasvojen puhdistusöljy.
Merkki on siis Colourpopin ihonhoitotuotteiden sisarmerkki.
Mulle on aika poikkeuksitta sopinut tähän mennessä käyttämäni tuotteet, eikä tämä puhdistusöljykään tuonut pettymystä.
Kolme painallusta otin 1.vaiheessa meikin puhdistamiseen öljyä ja se riitti hyvin kasvoille ja silmille.
Öljy ei kirvellyt tai tehnyt sameaksi silmiä ja huuhtoutui loistavasti pois iholta vedellä. Ihan muutamia pikku rippeitä saattoi ripsiväristä jäädä, jos en ollut kunnolla käynyt läpi ripsiä, mutta nekin rippeet lähti toisen vaiheen putsarilla (joka on ollut myös Fourth Ray Beautyn).
Tykkäsin siis tästä tosi paljon, ainoa miinus tulee ehkä tuosta pienestä pullon koosta. Jos olisi ollut edes 150ml, niin olisi varmaan yhtä aikaa loppunut sen 2.vaiheen putsarin kanssa. Pieni vika :).
Voisin mielelläni tilata tätä uudelleen, mutta nyt tämän koronan takia vältän ulkomailta tilailua toistaiseksi, kun ei varmaan paketit liiku yhtä nopeasti tällä hetkellä ja kun muutenkin tuntuu nyt olevan kaikki automaatit ym. tupaten täynnä.

Sainpas tämänkin alulle, vaikkei näiden esittelyjen kanssa onneksi vielä hengenhätä tulekaan :D.
Joudun tosiaan kuitenkin suunnittelemaan kuun vaihdetta vähän enemmän, sillä vappuaatoksi on tulossa pitkästä aikaa taas vähän erilaisempi postaus!
Kiva saada vähän enemmän eloa tänne vihdoin, kun tämä alku vuosi on ollut niin järkyttävän kamala...

Oon tietysti äitin takia edelleen erittäin surullinen, kun ei ole päässyt eikä edelleenkään pääse katsomaan häntä pitkään aikaan. Vointi on onneksi ollut tasainen ja äiti on ollut virkeämpi/hereillä enemmän. Yksittäisiä sanoja silloin tällöin on sanonut hoitajille ja lääkärille, mutta ei valitettavasti sen enempää. Harmittaa, kun tuossa ois varmasti ollut vierailut todella hyödyksi...
Pääasia kuitenkin on, ettei hän ole vielä mitään tauteja saanut. Toki vähän jännittää, miten käy kun äiti siirretään todennäköisesti piakkoin pidempi aikaiseen hoitoon johonkin hoivakotiin, uutisista kun on saanut kuulla, ettei niiden tilanne ole mikään hirmu hyvä mitä koronaan tulee...
Täytyy toivoa, että tilanne rauhoittuisi lähitulevaisuudessa ja pääsisi taas vierailemaan, ettei äiti meitä vaan unohda. Päivä kerrallaan siis!
Mutta jatketaan piakkoin seuraavien loppuneiden parissa!
Miumoi <3

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Goodiebox Huhtikuu 2020

Heippa!
Enpä sitten taaskaan kerinnyt loppuneita esittelemään, kun tänään tuli tekstiviesti, että Huhtikuun Goodiebox olisi noudettavissa automaatista!
Jälleen Mr.Insinööri oli kiva ja kävi rautakauppa-kierroksensa jälkeen (piti käydä uusi maalaussieni ostamassa rikki menneen tilalle, että saa viimeiset kellarin portaat maalattua) kotiin tullessa mulle boksin hakemassa.

Kolmas boksi (itselleni) oli vaaleanpunertavan sävyinen ja teemana oli Perfectly Imperfect.

Tällaiselta näytti sisältö. Vaan mulla ei ollut pakettikorttia mukana nyt :(. Piti siis tuotteiden hinnat käydä sivuilta katsomassa.
Tällä kertaa tuotteita löytyi 5, joista 4 oli täysikokoisia ja 1 minikokoinen.

Ensimmäinen täysikokoinen tuote oli hiuksille ja se oli Rose Avenue Glamorous Volumizing Dry Shampoo kuivashampoo (ovh. 26,50e/250ml, saatavuus: oma nettikauppa).
Jälleen merkki, josta en ole aiemmin kuullut! Rose Avenue on tanskalainen, ilmeisesti hiustuotebrändi.
Todella kaunis ja ylellinen tuo pullo, miellyttää kovasti omaa silmää! Kuivashampoota kuluu tosiaan itselläni ihan hyvin, mutta tietenkin nyt, kun sain varastot täydennettyä, niin täältä tulee lisää :D. Nooh, onpahan Batistelle vähän vaihtelua :D.
Aion siis piakkoin testata tämän, tänään en vielä ehtinyt.

Toinen täysikokoinen tuote oli Dr Botanicals Lm Lemon Superfood All-in One Rescue Butter monitoimivoide (ovh. 18e/50ml, saatavuus: esim. BeautyBay ja LookFantastic).
Oon ehkä joskus ohimennen merkistä kuullut, mutta en ole sen kummemmin päässyt siihen perehtymään tai testaamaan mitään.
Vähän kiinnostaisi ottaa jo nyt heti käyttöön tämä, mutta nyt mulla on kuitenkin jo muitakin avattuja monikäyttöbalmeja, että pakko vielä hetkeksi laittaa tämä tuubi odottamaan.

Minikokoisena tuli sitten tämä 6ml Pestle & Mortar Pure Hyaluronic Serum kasvoseerumi (ovh. 43e/30ml, saatavuus: oma nettikauppa ja LookFantastic).
Jälleen yksi itselleni aivan outo ihonhoitomerkki, joka toimii Irlannissa, mutta mitä pikaisesti sivuja selailin, niin merkin perustajan juuret näyttää olevan Intiassa.
Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja aina seerumit ovat tervetulleita testiin!
Menin naksauttamaan tuon pullon korkin auki vahingossa, joten pitää ottaa käyttöön pikimmiten :p.

Sitten mukana oli kasvojen epätäydellisyyksille eli finneille Masque Me Up Spot On Perfect Pimple Patches finniliuskat/-tarrat (ovh. 13e/22kpl pkt, saatavuus: Nice Beauty-nettikauppa).
Taas merkki, jos en ole aiemmin kuullut, eikä tätä pika-googlailulla missään itselle tutuissa paikoissa näyttänyt olevan myynnissä.
Oon monesti miettinyt, että pitäisi ostaa finneille kokeiluun tällaisia, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nytpä pääsee näitäkin kokeilemaan!

Viimeisenä boksista löytyi N.A.E. Delicatezza Fragrance-free Shower Gel (ovh. 3,89e/200ml).
Ainoa tuttu merkki tämänkertaisessa boksissa :D. Tosin ei tämäkään ole sen tutumpi kuin Bette Boxista tulleen deodorantin kautta, enkä ole vielä sitäkään saanut käyttööni :p. Merkin tuotteita on toki silmiin osunut kauppojen hyllyllä ja oon kyllä halunnut ostaa joskus niitä testiin!
Kiva siis päästä taas yksi tuote kokeilemaan ja suihkugeelit ovat noin yleisesti ottaen kivoja :). Vähän tosin harmittaa, että tuli tuoksuton versio, itselle kun tuoksut ovat ne the juttu suihkareissa.

Tältä siis näytti huhtikuun boksi, oliko teillä samat tuotteet, vai löytyikö vaihtelua?
Oli jälleen oikein mieluisa sisältö ja kaikki tuotteet kiinnostaa tosi paljon! Boksin arvoksi laskin noin 70e eli oikein loistava saalis omalla 13,90e hinnalla :D.
Varmaan tuo voide menee kroppa-/jalkarasvaksi ja suihkugeeli käsisaippuaksi jossain vaiheessa (koska varastot), mutta ei ainakaan näin ensisilmäyksellä mikään ollut täysin plaah!

Eipä tällä kertaa tämän enempää, kun pitää lähteä saunomaan!
Jospa plussia ei enää tule, niin pääsen niiden loppuneiden kimppuun vihdoin :p.
Miumoi <3

Suositut tekstit