Heihoi!
Pitkästä aikaa!!
Viime viikon lopulla loppui vasta vähän enemmän purkkeja, niin päätin esitellä ne vasta isommissa satseissa, kun vähänlaisesti niitä on joka tapauksessa...
Eli tässä postauksessa tulee nyt loppuneet kasvotuotteet.
Kuukauden ensimmäinen loppunut oli tämä ikivanha 5ml minikokoinen Avène Diacnéal Treatment Care for Acne-prone Skin finnihoito, jonka sain aikoinaan ystävältä.
Löysin pikaisella googletuksella vanhan tekstin (ei siis ole ollut enää aikoihin myynnissä :p), niin 30ml on tästä ollut normaali kokoinen tuote.
Käytin tätä kuitenkin ns. täsmätuotteena finnien päälle ja tässä kuussa varsinkin on ollut finnejä enemmän niin kasvoilla kuin selässä eli sain sitten hyvin käytettyä tämän vihdoin pois.
Tällä tavalla ahkerasti käytettynä finnit pienentyi nopeasti, mutta epäsäännöllisestihän tätä on tullut käytettyä, kun vähän unohtui hyllylle.
Lisäksi on tullut käytettyä finnilappuja tämän ohi, niin kauan kesti saada tämä pois hyllyltä :p.
Varastossa ovat odottaneet pitkään vielä nämäkin finnihoidot, mutta nyt siirsin molemmat käyttöön tuonne peilikaappiin, etteivät varmasti unohdu käyttää tulevaisuudessa, iäkkäitä kun nämäkin jo ovat...
Kiitettävästi olenkin nyt muistanut käyttää näitä!
Lisäksi on jäljellä BeautyBayn finnilappuja, joita vuorotellen käytän näiden kanssa.
No sitten vastapainoksi sain vähän uudempiakin tuotteita kulutettua!
Ensin loppui tämä 10g minikokoinen Frudia Pomegranate Nutri-moisturizing Cream kasvovoide, joka tuli setissä tilatessani Notinolta.
Koostumukseltaan tämä oli vaaleanpunertavaa geeliä, mutta kosteutti sen verran ihoa, että nyt kesäaikaan oli parempi käyttää iltaisin.
Mulla jäi tästä oikein positiivinen olo! Ehkä talviaikaan voisi käyttää myös päivävoiteena.
Voisin jopa täysikokoisena ostaa tämän joskus.
Yllättäen sain käytettyä myös toisen saman setin purkin eli 10g minikokoisen Frudia Avocado Relief Cream kasvovoiteen.
Tämä oli koostumukseltaan selvästi tuhdimpaa, vähän sellaista öljymäisempää geelivoidetta. Ei ollut kuitenkaan sellaista kiinteämpää voidetta, mitä on tummanvioletissa purkissa.
Tämä oli minun iholle näin kesäaikaan jopa iltaisin käytettynä liian tuhtia, kasvot olivat aamullakin vielä melko rasvaiset.
Lisäksi tuoksu oli tässä sellainen vähän tunkkainen, mistä en välittänyt.
Tätä en halua ostaa täysikokoisena, mutta tuli mieleen, että jalkavoiteeksi tämä olisi voinut olla myös sopiva, jos en kasvoihin olisi tätä purkkia käyttänyt :D.
Tästä porukasta viimeisenä loppui tuossa muutama päivä sitten, hieman yllättäen, tämä Avon Glimmerstick Waterproof Eye Liner, Pearly silmänrajauskynä.
Tätä katselin silloin alkukuusta ennusteisiin, mutta olin varma, ettei ehdi loppua, kun oli mielestäni sen verran paljon jäljellä. Sininen rajauskynä sitä vastoin vielä porskuttaa :D.
Tosin toissapäivänä, kun teroitin sitä, niin aika hankalaksi alkaa jo käymään, joten ehkä syyskuussa on sekin loppuneissa!
Mutta tätä Pearly-sävyä oon tainnut pari kynää kuluttaa vuosien aikana. Oli siis sävyltään sellainen helmiäishohtoinen valkea.
Käytin luomivärien alle, mutta kyllä tämä pakkautui juonteisiin siinä käytössä, kun koostumus on lopulta jotenkin sellainen voidemaisempi, vaikka vedenkestävä pitäisi olla (toki rasvankestävyyttä tämä ei luvannutkaan :p).
Nopeita nämä kierrettävät kynät on kyllä käyttää, kun aktiiviseen käyttöön tulevat. Muutamia löytyy vielä eri sävyissä, mutta eiköhän nekin tule tätä tahtia käytettyä parin vuoden sisään melko hyvin.
Yritän huomenna laittaa sitten viimeiset loppuneet, niin maanantaille jää yhteenveto!
Nyt alan kuvaamaan Deck-päivityksen kuvat ^_^.
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Finnihoidot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2026
maanantai 27. lokakuuta 2025
Loppuneet Pesutuotteet, Lokakuu 2025
Hei hoi, täällä taas!
Kuten luvattu, niin tässäpä tulee seuraava satsi loppuneita ilman sen kummempia alustuksia :D.
Tästä porukasta ensimmäisenä koki loppunsa tämä ikivanha 236ml Mario Badescu Special Cleansing Lotion “O“ for Back and Chest puhdistusvesi.
Ja tässä tapauksessa kun puhun ikivanhasta, niin kertoo jotain, kun käyttöön ottamani "uusi" pullo on ostettu vuonna 2022, kun luulin, että piakkoin mulla tämä pullo loppuu...
Eli suhteellisen harvoin on tarvinnut tätä käyttää.
Tämä on siis puhdistusvesi selälle ja rintakehän alueelle eli kyseisten alueiden finnihoitona oon käyttänyt. Käytin tätä kuurina silloin, kun tuntui finnejä olevan enemmän selässä ja/tai muualla yläkropassa.
En tiedä, onko tätä aikoinaan hypetetty paljonkin, mutta monesti tämä tuntui olevan loppu nettikaupoista. Siksi sen jemmapullon ostinkin silloin 3 vuotta sitten, että on jo uusi pullo varmasti odottamassa tämän loppuessa.
Koska hikoilen selästä, niin sinne herkästi alkaa finniä puskea. Nyt kun tuon harjoittelun myötä poljen pyörällä sen 16km/pv, niin hikoilu on aivan jäätävää...
Sitä myöten finnien tulokin on lisääntynyt, joten tämä onkin ollut taas reippaassa käytössä aina suihkun jälkeen.
Tehoaa hyvin ja kuivattaa patit alkuunsa!
Tuote on siis tuollaista pahanhajuista keltaista nestettä, jonka pohjalla on sakkaa (ilmeisesti hiivaproteiinia), jonka takia pullo pitää muistaa ravistella hyvin ennen käyttöä.
Haju tulee varmaan kamferista, mutta oon kestänyt sen, koska sen verran hyvä tuote tämä on.
Aion siis ostaa taas lisää, kunhan tämä pullo joskus hupenee :D.
Sitten loppui tämä 200ml Dove Shower Mousse with Coconut Oil suihkuvaahto.
Kuten joskus sanottua, niin tykkään näitä kokeilla ja etsiä sitä täydellistä vaahtoa :D.
Tämän koostumus oli täydellistä jämäkkää kermavaahtoa ja tätä voi myös sheivaamiseen käyttää halutessaan, loistava tuote siihenkin.
Se mitä jäi kaipaamaan tästä(kin), oli tuoksu. Se ei ollut kovin voimakas tässäkään, minun makuuni siis.
Mutta voisin kuitenkin taas joskus ostaa uudelleen, kun vaahto oli sen verran ihana <3.
Pitäisi ostaa Ritualsilta suihkuvaahto, että saisi sitäkin muistella välissä :D. Ehtii päästä tässä kokeilujen välissä unohtumaan, millaista se OG tuote on!
Nyt mulla on käytössä Dermosilin Youth-sarjan vaahto ja sekin vaikuttaa hyvältä!
Viimeisenä porukasta on yllätystuote eli 65g Dermosil Classic Bath Bomb kylpypommi, joka on jo muutaman vuoden hyllyssä odotellut käyttöä.
Nyt tuossa toissa viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kylvyssä lämmittelemässä, kun kämppä oli niin viileä ja päätin tämän käyttää pois.
Eihän tämä Lushin kylpypommeihin millään yltänyt...
Vähän poreili ja vesi jäi sellaiseksi maitomaiseksi ja hailakan vihertäväksi, mutta sävy saattoi tulla muista kylpyvaahdoista :p.
Onhan näitä mukava kokeilla, mutta kieltämättä vähän Lushia aloin ikävoidä :D.
Kyllä mä muiltakin merkeiltä näitä silti ostelen kokeiluun aina, kun on myynnissä. Ehkä on silti turha haaveilla, että pääsisivät sen oman alkuperäisen lempparin tasolle :p.
Postailen viimeiset loppuneet todennäköisesti ylihuomenna, kun huomenna mennään tyttökavereiden kanssa syömään, eikä mun ole järkeä käydä max tunnin takia kotona mutkaa.
Palaillaan siis asiaan!

lauantai 30. maaliskuuta 2024
Viimeiset Loppuneet, Maaliskuu 2024
Hellou!
Näinpä siinä jälleen (ei niin yllättäen) kävi, että täytyy nyt tämä iso joukko loppuneita purkkeja esitellä kerralla, niin jos huomenna saan sitten yhteenvedon tänne :p.
Käydään siis suoraan asiaan!
Kuukauden ensimmäinen loppunut oli tämä 75ml Avon Care Revitalising with Banana Hand Cream käsivoide.
Selkeä ja itselleni ihan kiva banaanin tuoksu.
Kosteutusteho oli ihan ok, aika nopeasti imeytyi ja piti pariin kertaan laittaa, että sai kunnon kosteuttavan tunteen.
Ehkä kevät-puolelle parempi käsivoide kuin ydintalveen.
Huomisen jälkeen Avonia ei saa Suomesta, eikä tätä tainnut enää olla myynnissäkään.
Joulukuun tilauksessa tilasin vielä yhden Care-sarjan käsivoiteen, joten se on vielä Avonilta jäljellä.
Lisäksi on vielä 2 muuta täysikokoista ja 3 miniä.
Loppupuolella kuuta sain käytettyä myös tämän 40ml minikokoisen Dermosil Holly Jolly Winter Fruits Hand Cream käsivoiteen, joka oli tässä työpöydällä käytössä.
Tätä olen jo yhden tuubin aiemmin käyttänyt, kun sain nämä kiitos-lahjana osallistumisesta kohortti-terveystutkimukseen vuoden 2020 alussa :D..
Tämäkin oli aika samanlainen kosteutustehoiltaan näin talviaikaan kuin yllä oleva. Ihan jees siis, mutta kului nopeampaa, kun piti pariin otteeseen kerrostaa.
Näissä oli kuitenkin se hyvä, että imeytyivät, eivätkä jääneet lähmäiseksi ihon pinnalle pyörimään.
Tätäkään ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavilla :p.
Dermosililta toki jatkan käsivoiteiden testailua taas, kun joskus tilausta sinne tulee.
Seuraavana kuun puolivälin paikkeilla loppui tämä 30ml Dermosil Skin Solutions Winter Glow Facial Serum kasvoseerumi.
Käytin tätä enimmäkseen syksy-talviaikaan yötä vasten ja oli mielestäni erittäin loistava seerumi.
Tuntui iho jo todella kosteutetulta tämän laiton jälkeen ennen kuin lisäsin yövoiteen päälle. Toki alla oli tietenkin kosteuttavat kasvovedet ym.
Olisin kyllä mielelläni tilannut tätä lisää talveksi, mutta tietenkin tätä(kään) ei ole enää myynnissä :(.
Onneksi alkaa kohta nuo varastot olla siinä kuosissa, että piakkoin saa alkaa reaaliaikaisesti ostamaan ja käyttämään seerumejakin.
Toki mun täytyy ne kangasnaamiot käyttää tässä pois, niin niistä saa hyvin kosteuttavaa seerumia käytettäväksi lisäksi.
Jäljellä olevia seerumeja (3 täysikokoista ja 1 mini) mulla on jokaista alle puoli pulloa jäljellä, parissa taitaa olla enää 1/3 pullo jäljellä tarkalleen ottaen!
Ennustuspostauk-sen kuvista jäi vahingossa tämä Avon Clearskin Blemish Clearing Patches finnitarra-paketti pois, vaikka tarroja oli enää 2kpl jäljellä.
Sain siis käytettyä ne, kun sopivasti otsaan kasvoi ihonalainen finni.
En tiedä, eroaako nämä juurikaan muista finnitarroista, selvästi pienensi ja kuivatti finnejä, kun parina yönä käytti.
Kalliitahan nämä oli, kun tuo 12 tarraa maksoi normaaliin hintaan yli 8e.
BeautyBayltä tilasin silloin viime vuoden puolella heidän oman finnitarra-paketin, jossa oli 72 tarraa (osa isompia ja osa pienempiä) ja hinta on tällä hetkellä tarjouksessa alle 12e (normihinta 15e).
Eli näitä Avonin versioita ei jää ikävä, kun halvempia on tarjolla :).
Normal-liikkeessäkin näytti olevan 36 tarran paketti 4e luokkaa eli testailut jatkuu muilla merkeillä.
No sitten, olikohan kuun loppupuolella, loppui tämä 5ml minikokoinen Lancôme Youth Activating & Light Infusing Eye Cream silmänympärysvoide, joka tuli ostamassani viime kevään Sokoksen 3+1 Päivien setissä.
Käytin tätä iltaisin enimmäkseen, nyt loppuvaiheessa myös aamuisin.
Ja joo, mä pienesti rakastuin tähän... En hoksannut ottaa ulkonäöstä kuvaa, mutta oli sellainen helmiäismäinen voide ja kosteutti juuri sopivasti. Oli omalle sy-alueelle hyvä sekä aamuisin että iltaisin, vaikka oli talviaikakin.
En keksi tästä mitään huonoa sanottavaa ja voisin riemusta kiljuen ostaa uudelleen ja vaikka täysikokoisena.
Tai miinusta taitaa tulla hinnasta, en ole uskaltanut katsoa normikoon hintaa... Tuo setti, jossa oli 50ml päivävoide, 15ml yövoide ja tämä, maksoi silloin muistaakseni noin 50e.
Ja voin jo tähän spoilata, että huhtikuussa tulee loppumaan nuo muut ja nekin on ihania... Perkele.
Ja sain loppumaan myös tämän 5ml minikokoisen Clinique All About Eyes Eye Cream silmänympärysvoiteen, joka vuorostaan tuli tilaamassani viime kevään Stockmannin Hullujen Päivien setissä.
Oon vuosia sitten kokeillut sen Rich-version, josta pidin muistaakseni aika paljon, joten innolla avasin tämänkin purkin.
Ei tämäkään huono ollut, mutta koostumus oli selvästi kevyempi ja tämä jätti vähän sellaisen silikonimaisen tunteen iholle.
Ei kuitenkaan rullautunut meikin alla eli sopi itselläni siihenkin. Tuon Lancômen loputtua käytin kuitenkin iltaisin loppuun, kun se ihofiilis ei oikein jättänyt rauhaan.
En ostaisi täysikokoisena uudelleen, mutta jos tämä minikoko sattuu olemaan jossain kiinnostavassa Cliniquen setissä mukana, niin silloin toki voin tämän käyttää.
Ei kuitenkaan saanut minua riemusta hyppimään.
Nyt mulla on käytössä tämä Syksyn 2021 Hullareilta tilatun Bobby Brown setin 3ml sy-voide, joka on ainoa sy-voiteeni!
Aion siis käydä nyt ensi viikolla kiertämässä Sokoksen 3+1 Päivät, josko sy-voiteen ostaisin. Pitää myös vitamiinivarasto täydentää.
Kuvastossa ei näkynyt oikein kiinnostavia sy-voiteita, niin täytyy katsoa löytyykö paikan päältä, vai olisiko sitten Hullareilla jotain tarjolla.
Uskoisin tuon Bobby Brownin kestävän syksyyn, joten mitään kovin kiirettä ostamiseen ei onneksi vielä ole.
Sitten sain loppumaan tuosta samasta Hullari-tilauksesta viime keväänä myös tämän 150ml Cosrx Propolis Synergy Toner kosteuttavan kasvoveden.
Otin tämän muistaakseni käyttöön aika lailla heti tilauksen saatuani, mutta käytin sitä vain iltaisin, kun aamuisin on käytössä Cliniquen kasvovesi, jonka sain Lykolta korvauksena tilaamastani vuotaneesta pullosta.
Tämä oli siis riittoisa tapaus, kun vuoden kesti! Eikä tätä tosiaan montaa tippaa tarvinnut laittaa kerrallaan. Pari kerrosta kuitenkin kerrostin varsinkin nyt talvella.
Tykkäsin kyllä tästä! Ei mitään huonoa sanottavaa, teki mitä pitikin.
Oon kaiken kaikkiaan selvinnyt tänä talvena ilman kuivia länttejä kasvoissa tai silmäluomilla eli käyttämäni tuotteet ovat toimineet hyvin ^_^.
Voisin kyllä ostaa uudelleenkin ja edelleen jatkaa merkin testailua.
Ja mitä olisi kuukausi ilman suihkugeeliä tai käsisaippuaa!
Kuten sanoin viime kuussa, niin aion nyt käyttää nämä omistamani uudet Avonin suihkugeelit käsisaippuoina, kun pumppu sopi pulloihin.
Tämä 250ml Avon Senses Dancing Skies Shower Cream oli siis seuraava loppunut.
Käytin tätä pariin otteeseen myös suihkussa, mutta vaikka ulkonäkö oli ihana (tästä tilaus-postauksesta näkyy vihreä hehku), niin en sitten tuoksuun tykästynyt niin paljoa.
Pullo loppui muistaakseni täsmälleen kuun puolessa välissä, joten seuraavaa suihkugeeliäkin on jo melkoisesti käytetty tähän mennessä :).
Täytyy katsoa, otanko sen jälkeen hetken paussin ja käytän täyttöpumppua.
Toisenkin sain käytettyä, kun tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Bourbon Vanilla Bath & Shower Gel kylpy- ja suihkugeeli loppui.
Tätä käytin vain suihkussa, tai pikkuisen täytin myös täyttöpumppu-pulloa.
Tästä mulla on myös 400ml pullo, jonka sain ilmaiseksi tilauksen mukana, niin päädyin käyttämään tässä välissä pois tämän minin. On vielä 3 miniä jäljellä siitä setistä, jonka tilasin :).
Tämä on oikein kiva vanilja-suihkugeeli niille, jotka vaniljasta tykkäävät.
Toki Yves Rocherkin lopetti Suomessa, joten näitäkään ei enää helposti saa :/.
Onneksi on vielä pitkäksi aikaa eri tuoksuja jäljellä :p.
Tämä 150ml Urang Natural Cleansing Oil puhdistusöljy ei tainnut olla muistaakseni ennusteissa mukana, mutta päädyin tuossa kuun puolen välin paikkeilla, että heivaan pullon jämät (oli ehkä 1-2cm pohjalla) tuohon kellarin kylppärissä olevaan Huxleyn pulloon.
Tämän tilasin viime syksyllä Hullareilta.
Tämäkään ei yltänyt minun parhaiden puhdistusöljyjen listalle.
Oli työläämpi puhdistaa veden kanssa pois kasvoilta ja ripsiväriä jäi jonkin verran silmien alle pesun jälkeen, mutta toisen vaiheen putsari senkin onneksi puhdisti.
Ihan hitusen tämä myös ärsytti silmiä, joten senkään takia ei suosikiksi yltänyt.
En siis aio enää tätä(kään) ostaa uudelleen, mutta saipahan testattua :).
Sitten sain tehokäytettyä pois tämän kellarin kylppärissä oleilleen vanhan 200ml Ziaja Antioxidation Acai Berry Micellar Cleansing Face Scrub Gel puhdistusgeelin.
Tätähän tuli mulle aikanaan Betteboxista 2 pulloa, kun ensimmäisen boksin luulin kadonneen teille tietymättömille ja se sitten ilmestyikin haettavaksi parin kuukauden jälkeen :D.
Tässä oli siis pieniä kuorivia rakeita ja tämä tuntui olevan parhaimmillaan kesäaikaan ja aamupesuun. Toisen vaiheen putsariksi ei ollut täydellinen, kun jäi kyllä kasvovesilappuun edelleen meikistä jämiä tämän jälkeen.
Meikittömien kasvojen puhdistuksen siis on ihan jees, mutta tuskin tulen uudelleen enää hommaamaan.
Viimeisenä loppujana tälle kuulle oli sitten kuivashampoota eli 200ml Batiste Ocean Breeze Dry Shampoo.
Samanlainen oli kuin muutkin Batistet eli toimii mun hiuksissa ^_^.
Tuoksukin oli ihan jees omaan makuun, vaikka se Rose Gold on edelleen oma suosikki.
Voisin kyllä tätäkin ostaa uudelleen, jos tulee vastaan vielä jossain.
Siinäpä ne oli!
Lopulta tämä kuukausi meni yllättävän hyvin, jota tosin saa kiittää sitä kynsituotteiden declutterointia...
Mielenkiinnolla odotan, mitä huhtikuussa tapahtuu, varsinkin kun työttömyys alkaa ja kotona on enemmän!
Mutta yritän saada huomenna sen yhteenvedon tänne, niin pysytään suunnilleen aikataulussa!

Tunnisteet:
Avon,
Batiste,
Clinique,
Cosrx,
Dermosil,
Finnihoidot,
Kasvopesut,
Kasvovedet,
Kuivashampoo,
Käsisaippuat,
Käsivoiteet,
Lancôme,
Seerumit,
Silmänympärysvoiteet,
Suihkugeelit,
Urang,
Yves Rocher,
Ziaja
sunnuntai 28. elokuuta 2022
Loppuneet Kasvotuotteet, Elokuu 2022
Hellou taas pitkästä aikaa!
Purkit on vähentyneet tuskaisan hitaasti edelleen tämän kuun aikana eli ei ole hirveästi ollut kirjoiteltavaa. Lisäksi oon hartioita/niskaa yrittänyt säästää ja viime viikolla tämä yläkerta oli taas lämpimien ilmojen johdosta sen verran kuuma, ettei huvittanut koneelle istua :p.
Mutta tuossa muutama päivä sitten sain kuitenkin otettua kuvat Deck of Panning-projektin päivitystä varten! Taustatyötä oon siis täällä tehnyt :D.
Katsotaan nyt kuitenkin ne muutamat loppuneet kasvotuotteet ja alkuviikosta esittelen loput.
Porukasta ensimmäisenä loppui tämä 35ml minikokoinen Huxley Secret of Sahara Essential Face Mist kasvosuihke, jonka tilasin kokeiluun keväällä Hullareilta.
Tämä taitaa olla Huxleylla normikokoinen, mutta laitoin tämän listoihin minikokoiseksi, kun täysikokoiset yleensä ollut sen 100ml.
Käytin yleensä iltaisin ja olihan tämä kyllä kivan kosteuttava!
Koostumus ja ulkonäkö oli vähän läpikuultavan maitomainen.
Suihke oli täydellinen eli just sopivan hienojakoinen! Aion säästää pullon käyttöön, kun Mr.Insinööri otti omaan käyttöön säästämäni Lumenen kasvosuihkepullon, jossa oli samanlainen hienojakoinen suihke.
Voisin kyllä ostaa uudelleen, sitten kun rahatilanne on parempi. Kuitenkin tuon kokoiseksi aika tyyris, niin täytyy ostaa nyt halvempia käyttöön, kunnes töiden jatko selviää.
Ja nythän mulla on käytössä 2kpl Mario Badescun 59ml suihketta, jotka tilasin BeautyBayltä, niillä pärjään ensi vuoden puolelle :).
Lisää Hullari-tuotteiden loppumisia, seuraavaksi tyhjentyi tämä 400ml Garnier Micellar Cleansing Water misellivesi, jonka tilasin viime syksynä Hullareilta.
Oon monesti sanonut täällä, niin en tosiaan meikin putsaamiseen käytä misellivettä, kun ei vaan tehoa siihen. Käytänkin vain arkiaamuina nopeaan kasvojen putsaamiseen sekä iltaisin puhdistavan kasvoveden tilalla viimeistelemään puhdistuksen.
Varsinkin ei-suihkupäivinä kun pesen kasvot lavuaarin ääressä, niin siinä jää varsinkin kaula ja hiusraja pakosta vähemmälle huomiolle eli niille alueille jää meikinrippeitä. Siihen siis soveltuu oikein hyvin mulla misellivedet.
Mähän täytän näistä isoista pulloista säästämääni pienempään 100ml pumppupulloon ja nyt tosiaan tämä Garnier tyhjeni siihen.
Toki oon lisäksi käyttänyt puhdistusapuna aina silloin, kun leikin Fixy-kitillä ja pressaan lyuomivärejä ym.
Seuraavaksi käyttöön lähtee Matsmartilta tilattu 500ml Bioderman misellivesi eli sillä pärjään varmasti seuraavan vuoden, kun tämä 400ml kesti myös melkein vuoden päivät.
Sitten sain käytettyä nämä Masque Me Up Spot on Perfect Skin Patches finnitarrat, jotka on tulleet Goodieboxista Huhtikuussa 2020.
Pienempää kokoa oli 12kpl ja isompaa 10kpl ja kyllä nämä varmaan sen pahimman kivun vei sekä vähän kuivatti pienemmäksi finnejä. Aiempaa kokemusta ei ollut tällaisista ja näitäkin käytin joskus ja jouluna :D.
Näiden käytön seurauksena tilasin silloin joskus Avonilta vastaavia ja nyt ne lähtee käyttöön seuraavaksi. Varmaan muiltakin merkeiltä tilaan kokeiluun, kun törmään niihin.
No sitten sain jälleen yhden vanhemman tuotteen käytettyä, kun tämä Swiss Clinic Face Perfecting Dry Mask kuiva kangasnaamio meni roskiin.
Tämä tuli vuoden 2017 eleven-joulukalenterista ja taisi olla hinnaltaan parinkympin luokkaa.
Tämä oli tosiaan siitä jännä, että kangas oli kuiva ja tätä pystyi käyttämään 3 kertaa. Aattelin ensin käyttää 4 kertaa, mutta huomasin jo tehon selvästi vähenevän tuolla 3.kerralla.
Pohjalle laitoin kerroksen kasvovettä ja pari kerrosta kasvosuihkeita.
Kyllä tämä vaan toi kosteutta lisää iholle, mikä ihmetytti todella paljon :D.
Itse naamio oli kyllä aika nafti mun kasvoille ja mulla rikkoutuikin toinen korvalenkki ensimmäisellä kerralla.
Kankaassa oli ylhäällä ja alhaalla korvanlenkit ja kuvasta näkeekin, että mun kasvoille naamio oli hieman tiukka, kun toinen korva "rullautuu".
Oli kyllä kiva kokeilla, mutta en aio tuohon hintaan ostaa uudelleen, kun normaaleista kangasnaamioista käytän sitä ylijäänyttä seerumiakin jo monta viikkoa.
Ja viimeisenä sain kuin sainkin käytettyä tämän Deck of Panning-projektissa mukana olleen Avon Glimmerstick Eye Liner, Ultra Violet silmänrajauskynän!
16 kertaa sain käyttää luomivärien alle pohjalle.
Onhan tämä aivan ihana sävy ja taisi olla toinen rajaus, jonka tätä sävyä käytin.
Oon kuitenkin päättänyt, etten enää rajauskyniä osta, kun voin luomivärejä käyttää samaan tehtävään, niin täytyy tosiaan yrittää saada näitä kertyneitä kyniä nyt käytettyä pois.
Toimii ihan hyvin värillisenä pohjana ja siten tosiaan saa nopeammin käytettyäkin.
Mutta tästä varmaan lisää sitten projekti-päivityksessä!
Nyt en varmaan hetkeen tee violetteja meikkejä :D.
Tällaista täällä on loppunut kaikessa hiljaisuudessa. Muutama tuote tosiaan tulee vielä esittelyyn, mutta on kyllä ollut aika hiljainen kuukausi.
Syyskuussa ei ehkä ole niin hiljaista, sillä saatoin tehdä tässä Clionadh Cosmetics-tilauksen, kun heillä on nyt muutaman päivän 6-vuotissynttäri ale eli heidän Stained Glass-kokoelma on harvinaisessa alessa...
Ja aion ensi viikolla tehdä pitkästä aikaa isomman Avonin tilauksen ja lisäksi pyöritän eleven-tilausta mielessä (se Maria Nilan hoitoaine ja samalla muuta täydennystä)... Paitsi että nyt se tarjous mitä katsoin, olikin hävinnyt sivulta... Eli ehkä tuo eleven jääkin pois vielä :D.
Noh, tämä kuukausi on mennyt kuitenkin ihan jees, mutta syyskuu ei ehkä menekään ihan niin hyvin :p.
Katsotaan, miten käy!
Mutta palataan asiaan pian niiden viimeisten loppuneiden kanssa!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020
Heinäkuussa loppuneet meikit ja kasvotuotteet
Hellou!
Nyt tulisi vihdoin ensimmäinen kahdesta isommasta loppuneiden postauksesta!
Otsikon mukaisesti tässä on mukana kasvotuotteet ja parit meikit.
En saanut kuin 1 rajauskynän kolmesta loppuvasta kulutettua tämän kuun aikana :D.
Kyseinen rajaus oli Avon Glimmerstick Chromes Eye Liner, Burgundy Shock.
Ylempi kuva on totuudenmukaisempi värin suhteen.
Tässä sävy vielä kädellä ja silmissä.
Päätin muutamana arkiaamuna ottaa kuvat näistä rajauksista, niin ei ainakaan unohdu :D.
Mutta tykkäsin tästä sävystä, oli tuollainen todella kylmä violetti, melkein voisi sanoa, että hopeinen violetti.
Oon tykännyt paljon näistä sarjan rajauskynistä (ja niitä kyllä löytyy kaikissa sävyissä :p).
Varmasti kunhan saan pois vanhempia käytettyä, niin tulen tilaamaan taas lisää.
En nyt näin äkkiseltään muista, onko tätä Chrome-versiota vielä myynnissä Avonilla.
Tämä 2g minikokoinen MAC False Lashes Extreme Black Mascara ripsiväri ei sinällään loppunut. Tämä taitaa olla viimeinen ripsari lahjaksi saamastani setistä.
Tosiaan ei siis loppunut, mutta oli alusta asti jotenkin sellainen "kuiva", ei varisevan kuiva, mutta joutui useamman "kerroksen" laittamaan, että sai omaan makuun edes vähän näyttävämpää lopputulosta.
Erittäin siistiksi kyllä jätti ripset eli paakuista ei ollut pelkoa!
Päädyinkin sitten siihen, että käytän nyt harjaa Lumenen ripsivärin kanssa, sillä se taas on vastaavasti ihan liian runsas ja märkä massainen ripsari. Sipaisen siis Lumenea vähän ripsiin ja levitän tällä MACin harjalla sen varovasti, niin on tullut suht siisti, mutta vähän näyttävämpi lopputulos vähän pienemmällä vaivalla.
En tosiaan muistanut ja ehtinyt kuvata tätä ripsissä, mutta ei tämä tosiaan tehnyt muuta kuin antoi väriä vähän. Ei siis ollut mun juttu!
Myöskään tämä 7ml Avon Clearskin Invisible Blemish Corrector finnihoito ei loppunut.
Tuubi on kuitenkin jo vuosia pyörinyt mulla, niin nyt päädyin siihen, että heivaan sen jämineen pois, olisikohan 1cm verran ollut pohjalla tavaraa.
En myöskään kovin aktiivisesti muistanut käyttää, niin tehoista en osaa sanoa juuta tai jaata... Pitäisi yrittää olla aktiivisempi näiden kanssa :p. Nestettä laitettiin finnin päälle sellaisella huulikiilloista tutulla aplikaattorilla, se oli kyllä kätevä!
Tämäkään ei heti loppunut, mutta halusin pullon pois pyörimästä vihdoin altaan reunalta!
Kyseessä oli peräti 400ml jättiläinen Lancôme Galatéis Douceur Gentle Softening Cleansing Fluid for Face and Eyes kasvoputsaria.
Vuosia aiemmin käytin pullollisen ja olin tyytyväinen. Muistaakseni sain tämän pullon sitten Marisalta, kun hänellä oli ylimääräisenä pyörinyt kaapissa.
Vaan nyt en ollutkaan yhtään tyytyväinen...
Tämä on jo aikoja sitten otettu kuva pelkästään tuolla Lancômella pesun jälkeen.
Vanulapun puolikkaalla molemmilla puolilla otettu silmämeikkijämät ja vanupallolla sitten kasvoveden kanssa molemmin puolin.
Siirryinkin käyttämään tätä jossain vaiheessa vain aamupesuna tai iltaisin kun muilla aineilla ensin meikit putsattu.
En siis aio enää ostaa uudelleen, ellen nimenomaan aamuputsariksi hanki jotain ainetta.
Kuivaihoisille on tosin kiva, sillä kosteuttaa mukavasti ihoa.
Lancômen (ja monen muun putsarin) kanssa on tullut vuosia käytettyä jo tätä 125ml Sensai Step 2 Silky Purifying Creamy Soap kasvoputsaria.
Sensain puhdistusöljyn kanssa käytin tätä ensin, mutta tämä on niin pirun riittoisaa, että öljy loppui jo kauan aikaa sitten :p. Tarvitsee käyttää paljonkin vähemmän kuin herneen verran.
Tämä on siis kaksoispuhdistuksen 2.vaiheeseen tarkoitettu ja on erittäin pesevä, sillä iho jää todella narskuvaksi. Ei ole kuivaihoisille!
Voisin ehkä joskus uudelleen hankkia, mutta nyt löytyy vielä muutama muu kaapista, niin käytetään ne ensin pois :).
Tämäkään ei vaan vielä loppunut...
Sillä halusin tosiaan molemmat pullot vihdoin pois pyörimästä, niin päätin pienempiä purkkeja hyödyntää.
Sensai (vasen) on 30ml purkissa ja Lancôme on 50ml purkissa, jonka tosin viikonloppuna sain kuin sainkin käytetttyä loppuun!
Sensaita on edelleen varmaan puolet tuosta määrästä jäljellä :D.
Päädyin taas pitkästä aikaa käyttämään myös yhden kangasnaamion pois ja vuorossa oli tämä Holika Holika Lemon Pure Essence Mask Sheet, joka on tullut vuoden 2018 eleven-joulukalenterista.
Oli todella märkä ja olenkin nyt monesti päätynyt ennen kasvoille laittoa puristamaan kankaastakin vähän seerumia pois.
Laitan seerumin aina näistä purkkiin talteen ja käytän sitten tulevina päivinä ja iltoina kasvoille.
Varmaan noin 5ml taisi jäädä yli seerumia, niin taisi muistaakseni riittää 6-7 aamu-ilta käyttöön hyvinkin.
Ihon teki kyllä ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi!
Jos ostaisin näitä itse, niin ehkä joskus voisin tilata taas, jäi jotenkin yllättävän kiva fiilis tästä!
Viimeisenä vaan ei vähäisempänä sain vihdoin loppumaan tämän 40ml Iroisie Soin Botanique Lissant Botanical Anti-wrinkle Smoothing Care Face Cream kasvovoiteen, joka on tullut jo Helmikuussa 2017 Jolie-boxista. Jeeee, jälleen yksi kasvovoide vähempänä!! Kunhan ei taas seuraavassa Goodieboxissa olisi rasvaa...
Mutta käytin tätä aamuisin ja sopi itselleni ihan hyvin meikin alle. Ei lähtenyt meikkivoiteetkaan rullaamaan alla, eikä otsa kiiltänyt kovin pahasti muutaman tunnin päästä.
Tuoksu oli se tutun yrttinen haju, josta en edelleenkään välitä.
En siis tuoksun takia ostaisi uudelleen, mutta muuten oli kiva kokemus!
Tässäpä nämä!
Toivottavasti huomenna kykenen ja ehdin postata viimeiset loppuneet! Jos en, niin ehkä sitten perjantaina :).
Nyt iski väsymys niin täysillä päälle, että en jaksa oikolukea tekstiä nyt, vaan katson sen huomenna sitten.
Miumoi <3
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Luovuttamisia vol.... 4??
Tämä postaus on ehkä vaihteeksi lyhyemmän puoleinen, kun nyt esittelyssä jälleen loppuneiden sijasta luovutuksia. Tosin eipä näihin tuubeihin enää kovin paljoa tavaraa jäänyt, mutta kun päivämäärät menneet umpeen aikaa sitten, niin... Parempi heittää pois :).
Ensiksi päätin heittää pois tämän jo aiemmin esittelyssä olleen Oriflamen Eye Primerin. Kuten ensimmäisessä niin myös tässä alkoi faasit erottua toisistaan ja kun tämä ei tosiaan mitään luomivärejä paikallaan pitänyt (lähinnä yläluomen kosteuttajana käytin), niin mitäpä sitä turhaan enää säilömään :). Ikävä ei siis tätä jää, olen löytänyt itselleni sen tosi rakkauden jo UDPP:stä!!
Toinen pois heittämäni tuubi oli apteekki-tuote, Basiron AC 5% Benzoyl Peroxid Gel kasvovoide, jota lähinnä käytin finnien päällä, tosin joskus jos naama tosissaan kukki, niin laitoin myös koko naamaan.
Tätäkään en ole nyt hetkeen käyttänyt, kun finnejä ei ole enää samaan tapaan ollut, joten oli sitten aika heivata tämäkin menemään päiväysten mentyä umpeen jo aikoja sitten. Mielestäni auttoi ihan kelvollisesti kuivattamaan finnejä, ei siis mitään pahaa sanottavaa tästä. En kuitenkaan varmaan uudelleen osta, koska on sen verran iso tuubi, ettei kulu kovinkaan nopeasti pelkässä finnien kuivaus käytössä...
Nyt mulla ei olekaan enää jäljellä kuin yksi finneille tarkoitettu aine \o/.
Mutta nyt täällä on melko rauhallista, kun Mr. Insinööri vei karvahoidokin aamupäivällä kotiin samalla, kun lähti hakemaan matkailijoita lentokentältä. Kyllähän nuo aamulla nahistelivat jälleen, mutta ei sekään enää kovin paha ollut. Huomenna sitten vuorostaan meijän riiviöt pääsevät nahistelemaan keskenään hoitoon :D. Niin, saatiin me pieni tuliainenkin hoitopalkaksi:
Lindtin suklaata <3. Mr. Insinööri lähti vähäksi aikaa lennokkeja värkkäämään, joten saa nähdä, onko sille enää suklaata jäljellä, kun tulee takaisin :D. Ihan hemmetin hyvää suklaata, ei voi muuta sanoa!
Tässä vielä loppuun kuvaa eiliseltä, kun Siiri pääsi taas pitkästä aikaa nauttimaan lämpimästä auringosta parvekkeella <3. Meijän höpsö vanhus se kyllä osaa nauttia <3. Tai noh, kyllähän kissat osaavat ottaa aina tarvittaessa rennosti :D. Ja parempi onkin nyt nauttia, kun vielä pystyvät! Saa nähdä miten MN:n luona käyttäytyvät, varsinkin kun Tahvo on nyt vuorostaan asunnon herrana...
Jospa se tänäänkin paistaisi aurinko, niin saa viettää aikaa partsilla (tosin Siiri jälleen tuolla nukkuu, vaikkei vielä suoraan paistakaan :D ).
Mutta alan tässä suunnitella matkan ajaksi ajastettavat postaukset ja tehdä niitä vähitellen :). Onpahan teille edelleen joka päiväksi sitten jotain luettavaa :).

torstai 12. huhtikuuta 2012
Edelleen finnejä yritetty tappaa
Jos nyt vaihteeksi tulleiden purnukoiden jälkeen jotain loppuneiden esittelyä seuraavat päivät :).
Tämäkin tuote jo alkukuusta loppui:
Kyse on siis tästä vanhasta versiosta Avonin Clearskin-sarjan Immediate Response Blemish Treatment finnihoidosta.
On jo aikaa sitten uudistunut, enkä tiedä ovatko tuubin lisäksi myös sisältöä muuttaneet, mutta tätä käyttäessä en huomannut, että olisi minun pahkuroitani kuivattanut kovinkaan nopeasti. Toki syynsä voi olla myös säännöllisen epäsäännöllisestä käytöstä ja laitoin yleensä tätä vain iltaisin naaman pesun jälkeen.
Joskus muistaakseni yritin kokeilla myös meikin alle, vaan kuivahtanut geeli lähti sitten rullautumaan pois.
En tiedä, aionko uutta versiota ostaa kokeiluun. Voi kylläkin olla, että hetki menee ennen kuin tarvitsee edes uutta ostaa, sillä nämä ovat vielä jäljellä:
Toinen vanhempi Avonin Clearskin-hoitovoide sekä joskus muutama vuosi takaperin apteekista ostettu Basiron-geeli, jota en ole koko kasvoille aina pistänyt, vaan joskus pelkästään finnien päälle. Päiväys on tuosta geelistä mennyt jo aikaa sitten ja tavaraa vielä pari cm jäljellä, mutta koska ihoreaktioita ei ole vielä tullut, niin huoletta olen käyttänyt sitä :D.
Toki voi olla, että kyllästyn siihen jossain välissä ja heitän vesilintua sillä :).
Nyt voisin alkaa selaamaan Stockan Hullut Päivät-kuvastoa (jee, oli tullut sähköpostiin uutiskirjeen tilanneille) tässä paperista versiota odotellessa ja sitten reilun tunnin päästä spinnaamaan :).

torstai 5. huhtikuuta 2012
Yksi näppyjen tappaja loppui ja muuta pohdintaa
Tämä seuraava tuote pääsikin loppumaan jo viime kuun puolella, mutta ajattelin, että kokeilen saada vielä tätä pelittämään, jos sieltä vielä jotain tavaraa tulisi. Ei onnistunut kuitenkaan.
Kyseessä oli Dermosilin Fresh Balance Anti-Spot finnivoide ja tätä käytettiin niin kuin valokynää eli kierrettiin tuota päätä ja tavaraa tuli sitten tuohon "sienimäiseen" päähän.
En vain osaa tästä enää sanoa juuta enkä jaata, kun en ole käyttänyt tätä pitkään aikaan ja tässä ei enää ollut ainetta kuin pariin kertaan, kun aloin tätä uudelleen käyttämään. Muistaakseni tämä ei kuitenkaan silmin nähden finnejä kuivattanut kovinkaan nopeasti, mutta voisin ehkä kerran ostaa tätä uudelleen kokeillakseni.
Eilen mulla loppui jo toinenkin hoito, josta ootte kuvia nähneet ennustuksissa :). Jäljellä mulla on yksi finnihoito ja sitten akneen tarkoitettu kasvovoide, jota oon vain finnien päälle aikanaan käyttänyt.
Nyt oon tosiaan äitini luona kattien kanssa sunnuntaihin asti, Mr. Insinööri lähti omaan kotiinsa eli jälleen yksi "juhlapyhä" ollaan erossa... Välillä meinaa harmittaa, ettei olla näiden reilun 7 vuoden aikana vietetty yhtään juhlapyhää yhdessä (jos ei juhannusta oteta lukuun) :/. Itse kuitenkin halusin taas äipän luona käydä, kun 63v. synttäritkin sillä oli eilen, niin synttärilahjana. Ja toisaalta äitillä on viime aikoina terveyskin reistaillut, niin sekin huolestuttaa :/. Kun veljenikään ei oo pitkään aikaan käynyt äitin luona ja oon niin monesti saanut äidin harmitusta kuulla sen takia, niin täytyy yrittää itse käydä aina kun pystyy...
Sitten Mr. Insinöörinkin isovanhemmat olleet välillä huonommassa kunnossa, niin hän haluaa heitä käydä katsomassa, kun vielä pystyy...
Täytyy vaan luottaa, että kyllä meillekin niitä yhteisiä vapaita ehkä joskus tulee... Ehkä sitten kesällä, jos pääsisi jossain käymään, jos saa kissat hoitoon eikä Mr. Insinöörin tarvitse lähes koko kesälomaansa olla osittain isovanhempiaan huolehtimassa, sitäkin kun on joinakin vuosina käynyt... Siksi olenkin monesti sanonut, että turha meidän on suunnitella mitään yhteistä lomaa, kun muut velvollisuudet menee tällä hetkellä edelle ja muut eivät Mr. Insinöörin vanhempien lisäksi oikein suostu isovanhemmista huolehtimaan...
Tulipas tästäkin taas pitkä teksti, mutta aina vaan välillä alkaa harmittamaan näin pidemmillä vapailla tämä erossa olo :/.
Muutenkin olo edelleen vaan pahenee tuon nuhan suhteen, sitten oli taas migreenikohtauskin vaihteeksi (nyt vasta lääke alkoi tehota) ja kaiken lisäksi ne v**tumaiset päivät meneillään... Ei oikein jaksais :p.
Nyt voisikin käydä penkomassa äitin suklaakätköjä, ottaa kirjan käteen ja alkaa lukemaan!
Hyvää ja Munarikasta Pääsiäistä teille, jotka tätä mun höpöttelyä satutte lukemaan :). Toivottavasti teillä on parempi pääsiäinen!! Palataan taas huomenna asiaan seuraavalla loppuneella :).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Heihoi! Pitkästä aikaa!! Viime viikon lopulla loppui vasta vähän enemmän purkkeja, niin päätin esitellä ne vasta isommissa satseissa, kun vä...
-
Heissan! Vaikka onkin viikko kulunut kuukautta jo, niin vielä ehtii ennusteet oikein hyvin näytille :D. Katsotaan siis, mitä tällä kertaa sa...