Hellou!
Nyt alkaa loppuneiden esittelyt ja tässä postauksessa en mene ihan aikajärjestyksessä, kun halusin nämä tuotteet tähän ensimmäiseen esittelyyn.
Eli otsikon mukaisesti vartalorasvathan on jälleen vähentyneet!
Ensin loppui tämä 50ml Dr. Botanicals Lm Lemon Superfood All-in-One Rescue Butter monitoimivoide, joka on tullut Huhtikuussa 2020 Goodieboxista.
Merkitsin tämän ensin vartalovoiteisiin, mutta nyt huomasin, että oon tämän laittanut kuitenkin monikäytörasvojen kohdalle, kun sain tuubin.
Noh, käytin tämän jalkavoiteena, koska kuten oon muutaman kerran sanonut, niin en omista yhtään virallista jalkarasvaa :D.
Oli kosteuttava ja teki mitä piti pienelläkin määrällä, varsinkin kosteuttavien sukkien kanssa.
Harmitti vaan, ettei tässä ollut oikein minkäänlaista tuoksua, kuvittelin tämän tuoksuvan sitruunalle, mutta harmillisesti ei tuoksunut.
Jotenkin tylsä fiilis jäi, vaikkei sinällään mitään vikaa ollut.
En ehkä ensimmäisenä ole ostamassa uudelleen.
Sitten loppui kroppakäytössä ollut 200ml Avon Naturals Cocktail Collection Rasberry & Cassis Body Lotion vartaloemulsio.
Niin kuin aiemmin oon sanonut näistä, niin ovat aika kevyitä ja sopivat enemmän kesäajalle. Vielä oli ok itselleni näin alkusyksyksi, koska mun vartalon iho ei onneksi ole vielä kovin kuiva (kädet toki eri asia).
Tuoksu jätti pettymyksen, koska tämä ei tuoksunut yhtä herkullisesti, mitä kylpyvaahto.
Kyllä mä näitä Avonin rasvoja tulen varmasti tulevaisuudessa taas tilailemaan, mutta täytyy nyt alkaa ajoittamaan vuodenaikojen mukaan ostot, eikä mitään uutta jemmaamis-katastrofia enää!
Jo viime kuussa lähti käyttöön tämä pullo, kun halusin nuo pullot säästää tämän kuun loppuneisiin :D.
Katsotaan, loppuuko jo joulukuussa! Käytän myös jalkarasvana.
JA TÄMÄ ON SE MUN YLPEYDEN AIHE!
Nämä vartalovoiteet ovat ainoastaan jäljellä mulla kaapissa!
Aivan uskomatonta!!
Mähän en ole itse ostanut rasvoja (Avoneita lukuunottamatta), enää muutamaan vuoteen, kaikki tulleet ovat tulleet bokseista ja joulukalentereista.
Tuon sinisen Love Beauty & Planetin säästän ensi kevääseen ja kesään, kun on geelimäinen, vaikka se olisi oikeasti jonossa seuraavana käyttövuorossa.
Voi myös olla, että tuo Deep Steep lähtee jalkavoide-käyttöön tässä piakkoin.
On mulla myös muutama näytepussukkakin jäljellä, joita oon jalkavoiteena käyttänyt ja loput laittanut sitten muualle kropalle.
Mutta joo, oon aivan hämmentynyt, että oon tässä tilanteessa viimein näiden vartalovoiteiden kanssa, että ensi vuonna pääsen ihan tarpeeseen ostamaan jotain!
Jalkavoiteita en vieläkään aio ostaa, vaan todennäköisesti alan kertyneitä käsirasvoja käyttää seuraavaksi siihen tarkoitukseen :D.
Käsivoiteet taitaa olla mun uusi katastrofi-piste... Niitä on kyllä PALJON edelleen.
Toki toivon, että niitäkin alkaa taas tässä kulumaan, kun kädet kyllä on kuivat korput nykyään syksyisin ja talvisin. Mulla on vaan 5 rasvaa yhtäaikaa käytössä (yläkerran työpöytä, olohuoneen pöytä, makkarin yöpöytä, töissä toimistossa ja käsilaukku), niin kulutushan on tietty hitaampaa aina yhden kohdalla.
Ja sitten ne loppuu kaikki kerralla :p.
Eiköhän nekin ala samalla lailla huveta, kunhan en retkahda ostamaan lisää, käsirasvat kun on olleet mun heikkous myös :D.
Joops, tällaista tänne tällä erää!
Katsotaan, mitä yllätyksiä keksin seuraavaksi!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr.Botanicals. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. marraskuuta 2022
sunnuntai 29. toukokuuta 2022
Viimeiset Loppuneet, Toukokuu 2022
Heips taas!
Pitikin nyt yhdistää nuo viimeiset 2 postausta yhdeksi, kun eilen en käynytkään kirjoittelemassa illalla :).
Eipä siinä, saapahan kulutettua aikaa nyt ennen illan jääkiekko-finaalipeliä ja Mr.Insinöörikin tulee vasta yöllä kotiin.
Elikkäs nyt tulisi viimeiset loppuneet kasvo- ja kroppatuotteet.
Aloitetaan kasvotuotteista, kun tämä 9g KVD Beauty Lock-it Powder Foundation, 135 Light meikkipuuteri yllättäen "loppui" ensimmäisten joukossa.
Oli siis haastavaa noita reunoja käyttää enää, niin päädyin murskaamaan ne rasiaan, johon oon siis kaikki reunapalat aina murskannut jatkokäyttöön :).
Oon aiemmin käyttänyt tästä 146-sävyn.
En koskaan muistanut ja ehtinyt ottaa tästä sävystä kasvoilla kuvia, mutta sävy oli nyt huomattavasti sopivampi, kun ostaessani tämän vertasin sävyä käyttämäni Lumenen meikkipuuterin 1-sävyyn ja L'Orealin 130-sävyyn.
Laatu oli edelleen loistava tässä ja oli myös erittäin peittävä, pieni määrä riitti pitkälle.
Voisin kyllä ostaa uudelleen, mutta yli 30e normaalihinta rajoittaa ostamasta ns. pääasialliseen käyttöön. Ehkä joskus taas asiakasomistaja-päiviltä ostan 20% alella spesiaalimpiin tilanteisiin ja arkikäytössä käytän Lumenea ja L'Orealia.
No sitten kului loppuun tämä 400ml jättipullo Lancôme Tonique Confort Re-hydrating Comforting Toner kasvovettä, jonka ostin Sokoksen 3+1 Päiviltä Kesäkuussa 2021.
Tämä oli ollut mulla vuosikausia "tahtoo kokeilla"-listalla, mutta aina oli muita juttuja, jotka tuli ostettua tämän edelle.
Noh, huomasi kyllä, että korealaista ihonhoitoa käytettyä on vaatimustaso noussut ja tämä ei sille tasolle yltänyt lähellekään.
Ei siis kosteuttanut ihoa lähellekään niin hyvin, mitä nuo mainitut kasvovedet tekee. Tätä sai lotrata todella paljon, jos sitä kostweuttavuutta halusi kunnolla iholle.
Monesti sitten käytinkin lähinnä hoitavampana puhdistavana kasvovetenä vanun kanssa pyyhkien, mikä oli myös välillä haastavaa koostumuksen takia, tämä kun ei ollut ihan sellainen vesimäinen eli ei imeytynyt heti vanuun.
Nyt kuitenki sain tämän pois kokeilulistalta, eikä tule ikävä eli en aio enää uudelleen ostaa.
Jeeeejeeejeee, vihdoin !!!
Sain vihdoin kulutettua tämän 20ml minikokoisen de_CURE Nº Gl0w AHA + BHA Glow Cleanser kasvojen puhdistusaineen, joka on tullut Joulukuussa 2020 Goodieboxista.
En tosiaan päässyt kovin aktiivisesti tätä käyttämään, kun enimmäkseen kerran viikonlopussa käytin, joskus vain kerran kuussa :D.
Siitä hieman jännä käytettävä oli, että levitettiin kuiville kasvoille. Oli hieman vesimäinen koostumus, mikä myös oli yllättävä.
Tällä harvalla käytöllä ei kuivattanut ihoa niin, että olisi selvästi huomannut.
Pesun jälkeen iho jäi aika jännän pehmeän nihkeän tuntuiseksi, positiivisella tavalla.
En kuitenkaan innostunut sillä tavalla, että haluaisin hommata täysikokoisena uudelleen, jotenkin jännittää käyttää kasvojenpesuaineita, joissa on kuorivia happoja, kun ei tiedä, miten silmät sitten reagoi eli liikaa joutuu varomaan pestessä :p.
Mutta oli mielenkiintoista testata tällainenkin tuote!
Viimeisenä kasvotuotteena loppui tämä 30ml Dr.Botanicals Po Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask yönaamio, jonka sain tammikuussa 2021 ilmaiseksi Goodieboxin uudelleenaktivointilahjana ja se oli vuoden 2019 joulukuun boksi.
Tähän oli hitusen pettynyt, sillä yönaamiona oletin tämän olevan todella kosteuttava.
Tämä kuitenkin imeytyi todella nopeasti ihoon ja jos ei alle laittanut kunnolla kasvovesiä ja seerumeja useampaa kerrosta, niin aamulla tuntui jopa hieman kiristelevältä iho. Lisäksi välillä kun laitoin tämän päälle muutaman tipan kasvoöljyä, niin tämä lähti selvästi rullautumaan pois.
Kaiken kaikkiaan oli aika hämmentävä tuote...
Tosin jos nämä nyt oli tuolta joulukuulta 2019, niin olisiko voinut sisältö jotenkin kärsiä...
Kallis tuote tämä ei toki ollut (noin 10e mainittu), eli ehkä voisi jostain ostaa vielä kertaalleen uudelleen kokeiluun "tuoreena". Kuitenkin se kaakaoseerumi samalta merkiltä oli niin ihana, että en haluaisi uskoa laadussa olevan näin jäätävän suurta eroa. Toki hintaero on aika jäätävä :D.
Sitten kroppapuolelle.
Taas tuttuun tapaan kuluttelin suihkugeelejä ja sain tämän 500ml Avon Senses Mood Therapy Happiness Pomegranate & Freesia Shower Crème suihkugeelin loppumaan.
Suurin osa kului automaatti-käsisaippuan pullon täyttöön ja sitten viimeiset rippeet normaaliin täyttöpumppuun.
Toki suihkussakin osan käytin ja oli ihan kiva perussuihkugeeli. En tiedä, oliko yhtään kosteuttavampi kuin normisuihkari, vaikka koostumus vähän "voidemaisempi" oli.
Kylmemmillä keleillä varsinkin tuli ulos välillä sellaisina "klöntteinä" pullosta eli ei sellaisena tasaisena nauhana, miten suihkugeelit yleensä tulee ulos :D. Eli aika hauskaa vaaleanpunaista mömmöä oli, tuoksukin oli kiva.
Pienempikin pullo olisi kyllä riittänyt käyttöön.
Nyt on Avonilla taas uudistunut nämä Senses pullot ja nimet, joten en muista millä nimellä tämä oli nyt, jos tämä tuoksu on vielä myynnissä.
Ja sain kuin sainkin toisenkin suihkugeelin tyhjennettyä, kun tämä 200ml Avon Naturals Cozy Vanilla & Sandalwood Shower Gel suihkugeeli loppui.
Tämänkin käytin suureksi osaksi täyttämällä täyttöpumppu-käsisaippuan.
Saapahan näitä vanhoja suihkugeelejä pois kaapista vähemmäksi :D.
Ihana tuoksu ja ihan perussuihkugeeli oli. Ei mitään pahaa sanottavaa.
Voisin osaa uudelleen.
Jos en ihan väärin muista, niin myös nämä Naturals-pullot taisi olla uusiutumassa Avonilla.
Ja niin, myös itse nestesaippuaa loppui, kun tämä 290ml Dermosil Classic Soft Hands Hand Soap käsisaippua tyhjeni.
Tämä oli ulkonäöltään taas tosi kaunis, vaaleita palleroita, jotka suli käsiä hieroessa.
Tässä jäi mieleen se, että tämä oli jotenkin selvästi "liukkaampi" saippua, kuin mitä oon aiemmin käyttänyt. Joo, tietysti saippua on liukasta, mutta tämä oli jotenkin mieleenpainuvan liukas tapaus :D.
Muuten oli niin kuin mikä tahansa käsisaippua, mutta ulkonäön takia voisin taas uudelleen tilata, mutta valitettavasti ei pikakatsauksella ollut enää sivuilla myynnissä.
Loppuneesta 100g Lush Sugar Mama Sugar Scrub vartalokuorinta-palasta jäi jäljelle vain tämä tuotelappu.
Oli siis beige-ruskea puolipallon muotoinen sokerikuorintapala.
Alkuun sitä palaa pystyi suoraan iholle käyttämään ja se oli ihanan karkea <3. Mä olen siis karkeiden kuorintojen rakastaja, oli sitten kroppa tai kasvot kyseessä.
Loppuvaiheessa pala alkoi pehmetä sen verran, että piti nyppiä käsiin sokeria ja sitä sitten hieroa iholle, mikä ei toki yhtä karheaa enää ollut.
Oon yleisesti tykännyt näistä kaikista Lushin kuorinta-paloista, vaikka ovat hieman haastavampia käyttää. Kunhan taas joskus teen tilausta Lushille, niin varmasti ostan jälleen jonkun palan, mitä sitten siinä vaiheessa on myynnissä ^_^.
Viimeinen loppunut oli täysin yllätys itselleni, kun tämä 60ml Dermosil Body & Mind Honey Milk Deo Roll-on deodorantti loppui.
Tämä ei ollut edes ennustuksissa, mukana, koska uskoin tämän kestävän kesäkuulle :D. No ei kestänyt eli riitti näköjään 4kk käyttöön.
Ei ehkä ihan yhtä pitävä ollut, mitä esim. oli edellinen Löwengripin roll-on, mutta ei tämä huono ollut missään nimessä.
Tuoksu oli omaan nenään todella mieto ja koostumus voidemainen.
Katsoin Dermosilin sivuilta, niin enää ei näytä olevan sivuilla, mikä vähän harmittaa, koska olisin voinut kyllä ostaa suht halvan hinnan (3,60e) takia uudelleen.
Käyttöön on lähtenyt seuraavaksi Rexonan roll-on.
Tässäpä sitten oli kaikki!
En varmaan huomenna ehdi laittaa yhteenvetoa, kun teen todennäköisesti vähän pidemmän työpäivän, että saan taas seuraavat tulokset selville ja excelöityä. Yritän siis tiistaina saada itseäni niskasta kiinni sen verran, että saan yhteenvedon tänne, se kun on kuitenkin aika kiva tällä kertaa :D.
Palataan siis pian asiaan!

lauantai 26. kesäkuuta 2021
Parit kasvoseerumit käytetty, Kesäkuu 2021
Heissan!
Taas nuo päivät on menneet huomaamatta :o.
Laiskuus iski jälleen pienesti tuolloin edellisen postauksen jälkeen, sitten täällä oli 2 päivänä ukkosmyrskyt, joista ensimmäinen oli todella raju ja Oulu pääsi uutisiinkin :(. En niidenkään takia uskaltanut sitten koneelle.
Meilläkin tuli vedet sisään (hyvän kokoiset lammikot) keittiöön ja tähän työhuoneeseen ikkunan karmien välistä, kun satoi niin järkyttävällä paineella ja myrskytuulen kanssa just tuolle ikkunaseinälle :(. Pihalla otti myös pihlaja osumaa, mutta onneksi ei mitään kauheita vahinkoja tullut kuitenkaan. Täytyy myöntää, etten ole koskaan pelännyt ukkosmyrskyä niin paljon, mitä tuolloin. Tässä meijän alueella kun on ihan hirveästi korkeita puita talojen vieressä ja pihoilla, että jos ne olisi alkaneet kaatua juurineen, mitä kymmenet puut tuolla keskustassa kaatui, niin ei olisi naurattanut.
Onneksi olin myös lähtenyt töistä just tuntia aiemmin, vaikka oli mielessä jäädä sinne vielä vähän pidempään. Ei olisi myöskään naurattanut jäädä siihen myrskyyn polkupyörän kanssa...
Noh, tuosta selvittiin ja jälleen opittiin, että luontoäidin kanssa ei ryppyillä!
Ja mullahan nyt toissapäivänä alkoi kokonainen 4 viikon kesälomakin \o/. Töihin taas 27.7. eli teoriassa olisi nyt kunnolla aikaa kirjoitella tännekin :D.
Eilen mulla oli vakaana suunnitelmana postailla, mutta päädyttiin käymään Mr.Insinöörin perheen mökillä Oulujärvellä ja oltiin kotona vasta 9 jälkeen illalla. Mentiin moottoripyörällä ja olihan se aika rankka reissu taas 2v tauon jälkeen kropalle istua kyydissä :D.
Mutta siitäkin selvittiin ja nyt ollaan tässä :p.
Tällä kertaa aattelin pari tuotetta esitellä, molemmat kasvoseerumeja!
Ensiksi loppui tämä 30ml Lumene Sisu [Urban Antidotes] Urban Intense Hydrating Serum tehotiiviste, jonka ostin jokunen vuosi sitten Marisalta. Tämä oli setissä, jossa oli lisäksi minikokoinen syväpuhdistava naamio ja 24h kasvovoide. Voide odottaa vielä käyttövuoroaan.
Tämän sanottiin sisältämiensä antioksidanttien avulla suojaavan ihoa ja lisäksi lukitsevan kosteuden ihoon.
Koostumukseltaan oli sellaista meripihkan väristä viskoosia nestettä.
Koska oon käyttänyt sekaisin kaikkia omistamiani seerumeja, niin muuta en huomannut kuin että kosteutti kyllä ihoa ihan kivasti.
Ihan kelpo seerumi, mutta en tiedä, ostaisinko normaaliin hintaan uudelleen.
En tiedä, onko tätä Sisu-sarjaa enää myynnissäkään Lumenella...
Toisena seerumina sain käytettyä tämän 15ml minikokoisen Dr. Botanicals Cocoa Noir Time Reverse Face Serum seerumin, joka tuli Tammikuussa Goodieboxissa.
Kuten tuossa postauksessa sanoin, niin koostumus oli täysin vesimäinen, mikä itselleni yksikätisenä oli hieman haastavaa, jos en halunnut pipetin kärjellä suoraan tökkiä iholle. Tein niin kuitenkin, vaikkei se olekaan kovin hygieenistä :p.
Mutta siis, mä rakastuin täysin tuohon tuoksuun <3 <3. Käytin tätä vähän aromaterapian tapaan, oli vaan niin ihanan piristävää nuuhkia tämän ihanan kaakaomaista tuoksua <3.
Ja siis kyllä tämä kosteutti myös ihoa loistavasti. Oli kyllä aivan ihana seerumi <3.
Ja uskokaa tai älkää, tuoksun takia olisin valmis kyllä tuhlaamaan tuon postauksessa mainitun reilun 100e täysikokoiseen pulloonkin, että saisin tämän avulla sen ilon aamuihin, mitä tämän minipullon käytössä tuli :D.
Ja kun tuo minipullo kesti mulla noin puoli vuotta, niin pieni summa mielenterveyteni ylläpidosta olisi vuodeksi tuo reilu 100e!
Aktiivisempaan käyttöön ostaisin tietysti halvemman seerumin, mutta silloin tällöin muutama tippa tuoksuterapiana tätä olisi kyllä täydellistä <3.
Nyt siis täytyy alkaa etsimään nettikauppoja, josta tuota saisi mahdollisimman halvalla :D.
Tällaisia tällä kertaa!
Saapa nähdä, miten kesäloma muuttaa purkkien kulutusta nyt seuraavat 4 viikkoa! Tälle kuulle ei varmaan montaa purkkia ehdi enää kuluttaa, mutta katsotaan!
Nyt täytyy alkaa tekemään Neffille kissanruoka-tilaus, niin palaillaan asiaan ^_^.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Heihoi! Pitkästä aikaa!! Viime viikon lopulla loppui vasta vähän enemmän purkkeja, niin päätin esitellä ne vasta isommissa satseissa, kun vä...
-
Heissan! Vaikka onkin viikko kulunut kuukautta jo, niin vielä ehtii ennusteet oikein hyvin näytille :D. Katsotaan siis, mitä tällä kertaa sa...