Heissan taas!
Nyt onkin kunnolla vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta ja tässä on muun muassa jännitetty Leijonien puolesta (mahtava turnaus, vaikka hopeaan piti tyytyä), vietetty Mr.Insinöörin synttäreitä, käyty kampaajalla (instagramia katsoneet varmaan sieltä nähneetkin nyt rokkaavammat hiukset :D), jumppailtu, shoppailtu kavereiden kanssa, päivitetty konetta ja koettu tämän astisen elämäni paskin bändikeikka viikonloppuna. Kyllä, jos olette netissä surffailleet, niin olette varmasti hoksanneet uutisoinnin surullisesta 69 Silmien keikasta... Onneksi ovat anteeksi pyytäneet ja korvaava keikka on luvassa syksyllä, niin jospa odotukset sitten viimein täyttyvät :).
Tuolle illalle tein ihan kivan meikinkin, pitäisi se(kin) tänne laittaa :D.
Vaan nyt jatkan loppuneistä tuotteista, joissa yhteisenä tekijänä ovat kädet.
Varastoni ainoa käsien kuorinta-aine Lush Salted Coconut Hand Scrub loppui.
Viimeisellä kerralla tosin käytin myös rintakehälle kuorintana :D.
Tehot olivat oikein hyvät, merisuolaa kun kuorivana aineena löytyy eli ei ole sen suhteen valitettavaa.
Tuoksu ei ollut niin herkku kuin toivoin. Se ei ollut paha, mutta ei yltänyt suosikiksikaan. En osaa kuvailla tuoksua, mutta sellainen tosi jännä se oli, ei ollut selkeästi kookoksinen kuitenkaan.
Niin kuin olen aiemminkin sanonut, niin onhan tällaiset vähän turhia, kun kroppaa kuoriessa varmasti kädetkin saa kuorittua. Kiva oli silti testata, mutta samaa en varmaan uudelleen osta. Vannomatta toki paras :D.
Sitten on käsisaippuaakin kulunut.
Päätin heivata tämän Lush Magnificent Soap palasaippuan jämät viimein pussiin kaappiin.
Tuoksun kanssa oli aika lailla sama ongelma kuin muillakin eli kun on ehtinyt olla sen 1-3 vuotta kaapissa, niin tuoksu on haihtunut suureksi osaksi. Makeahko mango sieltä kuitenkin vähän leijaili eli ihan kiva oli!
Pesutehot normaaliluokkaa muiden palojen kanssa, kuivatti runsaalla pesulla myös käsiä.
Lisää tätä ei taida pystyä enää hankkimaan...? Mutta kiva oli kokeilla :).
Nyt olen ottanut käyttöön taas seuraavan Lushin palasaippuan varastosta, tämäkin ehtinyt olla kaapissa jonkin aikaa :D.
Nestemäistä saippuaa on myös käytetty, nyt oli vuorossa OriolaNetshopista tilaamani 300ml Freshderm Vanilla Hand Soap.
Tähän oli sellaista keltaista geeliä koostumukseltaan, pesutehot oli hyvät, mutta ei ihan samalla lailla ehkä kuivattanut käsiä, vaikka paljon käyttikin.
Tuoksusta tykkäsin tosi paljon, vaikka melko makea vaniljan tuoksu olikin. Se ei kuitenkaan ollut liikaa ja tuoksu tuli pestessä leijailemaan, ei tarvinnut käsiä laittaa nenään kiinni :).
Voisin kuvitella ostavani lisääkin tätä joskus, oli kiva!!
Seuraavaksi nestemäiseksi päätin ottaa täyttöpullon taas käyttöön, joten siihen piti jotain tyhjentääkin. Siihen tyhjeni sitten kaksi mini-suihkugeeliä, joista ensimmäinen oli työkaverilta saatu 100ml Louis Widmer Summer Edition Shower Gel.
Sain tämän, koska heidän makuunsa tuoksu oli liian voimakas ja niin se kyllä oli minunkin makuuni. Se oli vielä todella kukkainen tuoksu, niin en tosiaan itsekään tykännyt suuremmin.
Geeli oli sellaista läpikuultavan vaaleaa, ei kuitenkaan "kermaista".
Käsisaippuana tosiaan menee, mutta en olisi suihkussa pystynyt käyttää edes tätä pientä tuubia tuon tuoksun takia.
Toisen suihkugeelin, jonka tyhjensin pumppupulloon, oli tämä Katrilta saamani 100ml Mades Cosmetics Body Resort Tropical Mango Bath & Shower Gel.
Pullosta nuuhkittuna tämä tuoksui kivalle, mutta sitten kun kokeilin suihkussa, niin tästä tuli esiin jokin pistävä pohjatuoksu tuon mangon lisäksi, jonka takia päätin siirtää tämänkin käsisaippuaksi.
Ei siis tämäkään yltänyt suosikiksi, vaikka alku vaikuttikin lupaavalta.
Tässäpä nämä oli tällä erää!
Yritän taas huomenna kirjoitella, kun sääennuste lupaili vesisadetta ja Mr.Insinööri lähti jo tänään kotikotiinsa, tuli kaikkia mahdollista tekemistä päällekkäin taas yhdellä kertaa (metsän istutusta, autojen laittoa, isovanhempien vahtimista ym)... Olen nyt sitten koko viikon sunnuntaihin asti yksikseni kattien kanssa, niin aikaa olisi ainakin kirjoitella :D.
Pitää katsoa, jaksanko käydä iltajumpissa sitten, kun olen ensin kissat käynyt ruokkimassa töistä tullessa :).
Mutta hengissä siis täällä ollaan eli palaillaan taas asiaan :D.
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Freshderm. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. toukokuuta 2016
perjantai 29. marraskuuta 2013
Sekalaista seurakuntaa loppunut vol.3
Mennäänpäs suoraan asiaan ja seuraava satsi loppuneita kehiin!
Täytin tuossa muutama päivä sitten mun käsisaippua-pumppupullon tällä Freshdermin Grapefruit Shower Gel suihkugeelillä.
Kyllähän tämä oli melko voimakkaasti greipiksi tunnistettavissa, mutta jostain syystä suihkugeeli-käytössä tämä oli vähän pläääähhh-fiiliksen aiheuttaja. Tuoksu jotenkin laimeni... Sama efekti kävi myös Lime-suihkarin kanssa.
Pesutehot oli normaalin suihkarin luokkaa ja tuntui, ettei ehkä ihan samalla tavalla iho tuntunut kuivalta kuin yleensä.
Käsisaippua-käytössä tosin kädet kuivuu lähes samalla tavalla, mutta tuoksu taas on jostain syystä voimakkaampi o_O.
Käytän siis hyvillä mielin käsien pesussa, mutta en varmaan aio enää uudelleen näitä suihkareita ostaa, nyt nämä on nähty ja testattu :).
Sitten sain loppuun tämän suht vanhan Oriflamen DermoProfessional Step 2 Perfecting Serum kasvovoiteen ja tällaisen setin olen siis jo aiemminkin käyttänyt. Nyt kun mulla oli pelkästään tämä Step 2 yökäytössä, niin iho ei tuohon aiempaan verrattuna reagoinut läheskään samalla tavalla. Toisaalta en nyt huomannut juuri mitään tasoittumista/kirkastumistakaan samalla lailla.
Kosteutti kuitenkin tarpeeksi yötä kohden, joten ihan ok oli käyttää näinkin.
Kaiken kaikkiaan oli tätäkin kiva kokeilla, mutta onneksi nämä vihdoin sain käytettyä pois :D. Kyllästyminen meinasi iskeä!
Noh, sitten sain tiistaina käytettyä jumpan jälkeen tämän Oriflamen Feet Up Aromatic Summer Foot Spray jalkasuihkeen.
Tämän tuoksuna oli Neroli ja Frangipani, enkä tykännyt tuoksusta yhtään!!
Eih, kukkaistuoksut eivät vain ole minun makuun, olkoonkin että oli jalkasuihke...
En tiedä, miten näitä pitäisi oikein arvioida... Viilensi hieman suihkutellessa, mutta en oikein muuta osaa sanoa, kun yleensä hirmukiireellä vaihdan vain sukat jalkaan (housut toki myös) ja kiirehdin sitten kotia kohti. Ajoi siis minun tarpeeseen asiansa, mutta tuoksun takia ei jää ikävä yhtään!!
Huomenna saankin Combat-maratonin jälkeen korkata käyttöön seuraavan jalkasuihkeen, joka on Avonin viime kesän kausituoksu-sarjasta.
Tämän lisäksi mulla ei olekaan enää jalkasuihkeita jemmassa, pitäisiköhän ostaa joku jo odottelemaan :D... Ehkä odottelen kuitenkin, että saan tämän ainakin puolilleen käytettyä :).
Tälle erää viimeisenä esittelyssä sitten eilen loppunut, Turkin matkan ostos, Fruttini Strawberry Starfruit Shower Peeling Sorbet.
Ei näitä Fruttineita turhaan ole hehkutettu, olihan tämä kyllä melko herkku tuoksu :D.
Etäisesti tuli mieleen Rekorderlik (mitensekirjotetaan) mansikka-lime siideri, tosin hitusen pistävän tuoksuvivahteen tuo tähtihedelmä antoi tälle, muuten todella makealle tuoksulle. Välillä tuntui jopa olevan liiankin öklömakea tuoksu, mutta sitten piti pitää vähän paussia käytössä :).
Kuorintatehoiltaankin tämä yllätti positiivisesti! Oletin tämän olevan sellaista suihkugeeliä muutamalla hassulla kuorivalla rakeella, mutta tämä kuorikin yllättävän hyvin :O !!!
Eihän tämä kunnon kuorintaan ollut verrattavissa, mutta silti oli jopa parempi tehoiltaan, kuin joku kokeilemani "oikea" kuorinta.
Eli todellakin aion vastedeskin ostaa näitä, jos vastaan tulee tai jos sattuisin tulemaan hulluksi ja tilaamaan Fruttinin omilta sivuilta tuotteita 16e postikuluilla :D.
Tässäpä oli tämän päivän satsi!
Joku saattoi muuten ehkä tehdä "älä osta mitään"-päivän "kunniaksi" tilauksen BeautyBay:hin... Kiitos vaan sähköpostiin tulleen Black Friday-uutiskirjeen, jossa oli sitten eräs juttu, jota ei voinut vastustaa, kun oli nyt pienessä tarjouksessa... Tilasin sitten pari muutakin juttua itselleni, yhden joululahjan ja seuraavaa blogiarvontaa varten muutaman (toivottavasti) kivan jutun :).
Nyt vaan täytyy toivoa, että paketti tulee perille ennen mahdollista postilakkoa...
Mutta huomenna sitten viimeiset loppuneet esittelyssä!!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Limetillä Freesausta
Heissan!
Tänään oli kaikesta jännittävyydestään ja ahdistuksestaan huolimatta kiva päivä töissä.
Työkaverin kanssa odoteltiin ensimmäisen hakemuksen tuloksia, vaan eihän ne vielä selvinnyt, kun ei meidän yksikön labrapäällikkökään saanut lupaa paljastaa saajia ja ei tullut sähköpostiin tai nettisivuillekaan vielä infoa... Huomenna jännitys siis jatkuu!
Mutta olinpahan vihdoin ja viimein saanut sekä syys- että lokakuun rahatkin tilille, eihän tässä mennytkään kuin 6-7 viikkoa... Ja nyt edelleen joudun Melan kanssa "vääntämään", kun ei sieltäkään ole tullut päätöksiä ja kun tuo apurahakin nyt pätkittyi, niin se varmaan vaikuttaa siihen hakemukseenkin -.-
Ehkäpä se aurinko kohta alkaisi tännekin kunnolla paistamaan...
Nyt sitten seuraavan purkin esittelyyn!
Vuorossa on tämä Oriolan kautta tilaamani Freshderm-merkin Lime Shower Gel suihkugeeli, jonka tyhjensin täytettävään pumppupulloon käsisaippuaksi. Ja hieman nyt se päätös harmittaa...
Silloin kun testasin tätä ensimmäisen kerran suihkussa, niin tuoksu tuntui olevan ihan liian pliisu omaan makuuni, eikä hirveästi mieleeni, mutta mieli muuttuikin sitten tätä tyhjäksi huuhtoessani viime viikolla!!
Tuoksu olikin yhtäkkiä kivan kirpeän limemäinen ja piristi myös mielialaa yllättävästi. Tehoiltaan tämä oli muutoin ihan perussuihkugeeliä, kuivatti mielestäni normaaliin tapaan jonkin verran ihoa. Olomuodoltaan oli melko juoksevaa vaaleanvihreää geeliä.
En nyt kuitenkaan tiedä, ostaisinko uudelleen... Täytyy katsoa, mitä mieltä olen tästä sitten, kun käsisaippuana tätä useammin käytän :).
Yksi muu kiva juttu, jonka sain tänään tietää oli se, että Kuudes Maku ottaa myyntiin Nelituulian konvehteja \o/ !!! Jeeeee, pääsen siis edes jotain makuja näistä ihanista konvhdeista pitkästä aikaa herkuttelemaan, aivan ihanaa!!
Täytyy melkeen viikonlopuksi käydä ostamassa rasia (tai pari) :).
Tällaista siis tänne ja huomenna jatkuu (saa nähdä, tuleeko sitten ilo- vai suru-uutisia :p).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Heippa taas! Tämä viikko on mennyt täysin töitä pakertaessa, kun pari päivää meni tehdessä 9-10h... Ymmärrettävästi halusin sen vähän ajan ...
-
Nonniih, nyt ollaan täällä äitini luona ja voi yrittää alkaa rentoutumaan vähitellen :). Tosin se ei vaan kovin hyvin fyysisesti onnistu, si...