Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvopesut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvopesut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. toukokuuta 2026

Loppuneet Kasvojen pesuaineet, Toukokuu 2026

Heissan taas pitkästä aikaa!
Hitaasti on loppunut purkkeja ja oon aatellut kategorioittain esitellä ne.
Nyt kun kuukausi lähenee loppuaan, niin on hyvä vihdoin alkaa näyttää niitä :D.
Tässä postauksessa on nyt pari vaivaista kasvopesua, mutta toisaalta niitä onkin taas varastoon kertynyt.
Hyvä siis, että edes muutamalla on vähempänä!

Tämä 75ml Dermosil Youth Melt Away Cleansing Balm puhdistusbalmi loppui ensin jo alkukuusta.
Valitettavasti emme tulleet toistemme kanssa toimeen :/.
Suurin ongelma oli se, ettei tämä emulgoitunut kovinkaan hyvin veden kanssa eli poistaminen oli melkoista tuskaa. Siksi myöskään meikit eivät kovin hyvin irronneet tällä ja ripsivärit jäi pandana silmien alle.
Ei siis lunastanut omia vaatimuksiani 1.vaiheen puhdistukselta, enkä aio siksi enää uudelleen ostaa.
Vähän harmittaa, kun kotimaista mielellään suosisin.
Onneksi muita tuotteita löytyy Dermosililtä, mihin olen oikein tyytyväinen :D.

Sitä vastoin tämä 100ml Hwarang‘ Bellflower Cleansing Balm puhdistusbalmi oli täysin päinvastainen kokemus.
Tämä emulgoitui täydellisesti veden kanssa ja tämä vei jopa vedenkestävän ripsivärin mennessään!
Ei myöskään ärsyttänyt silmiä yhtään.
Tämä asetti siis uuden riman puhdistusöljyille sekä -balmeille :D.
Mukana oli kannessa kiinni myös tuollainen spaatteli, oli oikein kätevä.
Ainoa vain, että minun pitää oppia käyttämään oikea määrä tätä, nyt tuli ehkä liikaakin käytettyä kerrallaan :D.
Voisin siis oikein mielelläni ostaa uudelleen, mutta nyt löytyy kaapista se Pioni-rullausversio, jonka ostin 3+1 Päiviltä Maaliskuussa. Tämäkin on muutaman käytön perusteella oikein loistava :p.

Tällaista siis tällä erää, ehkä huomenna tai perjantaina tulee seuraava pikkupostaus. Pitää katsoa millainen työpäivä tulee!
Miumoi <3

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Loppuneet Tuotteet, Maaliskuu 2026

 Heihoiiii !!
Jooo, hengissä ollaan! Oon vaan ollut todella saamaton istumaan koneelle...
Päänsäryt ja niskakipukin on lisääntynyt, niin ei niidenkään takia ole sitten jaksanut istahtaa päivittämään, vaikka olisikin ollut joinain päivinä suunnitteilla postailu :/.
On sitten tullut vaan jäätyä sohvalle selaamaan kännykkää ja pelailemaan pelejä...
Tänään oli taas vapaa päivä töistä ja kroppa ei nyt varoitellut mistään, niin päätin, että nyt edes nämä loppuneet esittelen yhteen syssyyn!
Ei niitä montaa lopulta tullut tälle kuulle, mutta ensi kuu vaikuttaa taas varovaisen lupaavalta.

Myös se, miksi nyt esittelen kaikki loppuneet samaan syssyyn, niin huomenna toivottavasti esittelen kuukauden plussat, joilla tänään tuhosin tämän kuun miinukset :D.
Vähän pääsi yllättämään nuo Sokoksen 3+1 Päivät viime viikolla, kun kuvasto tuli postilaatikkoon! En jotenkin yhtään muistanut, että jälleen on se aika vuodesta... Päivät vaan menee täysin huomaamatta eteenpäin...
Eli katsotaan, mitä sain loppumaan ja millä vähän oikeutin muutaman tämän päivän ostoksista :p.
Nyt on hyvä mennä tuotteiden kanssa loppumisjärjestyksessä!

Kuukauden ensimmäinen loppunut oli jo ensimmäisinä päivinä tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Coconut Bath & Shower Gel suihkugeeli.
Tämä oli koostumukseltaan hieman sellainen emulsiomainen ja ei tämä ehkä ihan niin paljoa kuivattanut ihoa, mitä yleensä suihkugeelit voi tehdä.
Tuoksussa tunnisti kookoksen, mutta omaan nenään tuoksu ei ollut kovin voimakas.
Ei mikään huono tapaus! Jos jaksaisi alkaa selvittää, että saisi tilata tuotteita (olikohan sähköpostilla), niin mikä ettei voisin tätä tilata uudelleen.
Nyt mulla on nämä minimini-suihkugeelipullot loppuneet, pari 100ml miniä on vielä listoilla.

Seuraavaksi loppui, ihme kyllä, tämä 30ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Namasté Purify Velvety Smooth Cleansing Foam kasvojen puhdistusvaahto, joka tuli muistaakseni Goodieboxista.
Hemmetin riittoisa tuote :D. Tosin melko monet näistä tämän tyyppisistä vaahtoputsareista on mulla todella riittoisia. Tuntui, että puolikkaan herneen kokoinen määräkin saattoi välillä olla liikaa!
Sopii hyvin kaksoispuhdistuksen 2.vaiheeksi, yksinään tekee helposti aika narskuvaksi ihon. Ei siis ole ihanteellinen aivan rutikuivalle ihotyypille, mutta itse tosiaan tykkäsin näin pintakuivalla sekaiholla talvellakin käyttää 2.vaiheen puhdistuksessa. Kesäaikaan voisin varmaan yksinäänkin käyttää aamuisin, kun iho rasvoittuu enemmän.
Voisin kyllä ilolla ostaa täysikokoisena, jos tulee joskus vastaan. En tosin tiedä, onko tätä Namastea enää myynnissä...

Ja jälleen yksi ikivanha boksituote loppui! Kyseessä oli tämä 100ml Formula 10.0.6 Be Berry Bright Exfoliating Mud Mask kasvonaamio, joka taisi tulla Betteboxin aikaan...
Käytin saunassa yleensä vaikka onkin savinaamio. Ei päässyt täysin kuivumaan iholle siellä :D. Viimeisen kerran käytin ihan viikonloppuaamuna kunnon puhdistavana naamiona ja kyllä tämä kuivuessaan hieman kiristi iholla :D.
Jotain kuorivia rakeita tässä oli, mutta omaan makuuni ei ollut kovin kuoriva. Mä toki oon "raastavien" kuorintojen ystävä ja sellaisia ei nykyään pahemmin tule vastaan.
Vaan tulipahan nyt tämäkin käytettyä ja pääsee testaamaan jotain muuta savinaamiota seuraavaksi, joskus tulevaisuudessa!

Sitten loppui tämä 200ml Oriflame Love Nature Energising Fragrance Mist with Organic Mint & Rasberry vartalosuihke, jonka taisin viime vuonna tilata tarjouksesta ihan pääasiallisesti vessatuoksuksi.
Käytin toki joitain kertoja kropalle ja siinäkin toimi oikein hyvin sekä oli oikein kivan tuoksuinen.
Nyt on vaan pitkän aikaa sitten käytetty kaikki ei-niin-kivan-tuoksuiset suihkeet ja hajuvedet vessatuoksuina pois, että täytyy siihen käyttöön tilata aina oma pullo :D.
Tätäkin voisin kyllä tilata uudelleen, kivan tuoksuinen sarja!

Toinenkin Yves Rocher-tuote loppui eli tämä 75ml Hydra Végétal Intense Moisturizing Care Day/Night Cream & Night Mask monikäyttöinen kasvovoide.
Tämän olin listannut yönaamioksi eli iltaisin käytin (en edelleenkään täysin ymmärrä yövoiteen ja yönaamion eroa...).
Todella hyvin tämä kosteutti näin talviaikaan yllättävän pienellä määrällä ja pienesti jää ikävä tätä nyt...

Kuukauden viimeisenä tuotteena loppui tämä 350ml jättipullo Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo kuivashampoota.
Tämä on niin tuttu tuote täällä, ettei mitään uutta sanottavaa ole, takuuvarma tuote itselleni. Varastossa oli vielä 1 samanlainen pullo, mutta käyttöön on lähtenyt seuraavaksi 200ml XXL-versio.
Saattoi tänään tulla jotain vielä varastoon ;).


Puuhhh, tässäpä ne oli... Ei mitään ilotulitusta tosiaankaan, mutta onneksi nollille ei edelleenkään jääty :D.
Nytpä tuo niska alkoi taas varoitella kivun alulla, joten lopetanpa tämän nyt tähän ja palataan toivottavasti huomenna plussien kanssa asiaan!
Miumoi <3

perjantai 23. tammikuuta 2026

Lisää loppuneita kasvotuotteita, Tammikuu 2026

Heissan!
Olisi pitänyt näköjään yhdistää edellinen ja tämä postaus, kun samaan osaan kropasta liittyy nämäkin loppuneet tuotteet :D.
Noh, näillä mennään eli tässä tulee lisää pari loppunutta kasvotuotetta!

Kyllästyin koputtelemaan aamuisin tätä 15ml The Inkey List Caffeine Eye Cream silmänympärysvoiteen tuubia, niin kaivelin jämät spaattelilla purkkiin ja sain tuubin pois hyllyltä.
Tämä oli viimeinen tuote keväällä 2024 Hullareilta tilatusta setistä ja tämä oli niistä kaikista paras.
Tämä ei tuoksunut miltään ja teki mitä piti eli sy-alue pysyi hyvin kosteutettuna.
Toki tuon kofeiinin mahdollista vaikutusta en huomannut.
Ei mitään huonoa sanottavaa eli tämän voisin ostaa uudelleenkin käyttöön.

Mulla ei ole nyt enää muita sy-voiteita kuin kesäksi spf50-voide.
Sitten on nämä jämät.
Alempi kellertävämpi on HideHere-sy-voidepussin jämät ja ylempi on tuon The Inkey Listin jämät, mitkä sain kaiveltua talteen.
Näilläkin menen edelleen todella pitkälle eli ei ole kiire hankkia uutta sy-voidetta.

Lisäksi löytyy myös nämä näytteet eli näilläkin pääsee varmasti muutaman kuukauden eteenpäin.
Haaveissa on kuitenkin tilata sitten seuraavan Dermosilin tilauksen yhteydessä kokeiluun se vuosia miettimäni "pallero"voide :D.
Nyt on sekin haave mahdollista viimein toteuttaa.

Toinen loppunut oli tämä 30ml minikokoinen Bobby Brown Soothing Cleansing Oil puhdistusöljy.
Aikaa on näköjään kulunut, kun tämä on tullut vuoden 2021 syksyllä Hullareilta tilatusta setistä...
Oon tätä(kin) säästellyt mahdollisia matkoja varten... Joita ei ole tullut...
Eli viimein otin käyttöön, ettei mene huonoksi!
Oli kelpo puhdistusöljy eli sai meikit irti 1.vaiheessa ja huuhtoutui hyvin veden kanssa pois.
Valitettavasti Bobby Brown kuuluu Esteé Lauderin omistamiin brändeihin ja EL on nyt liian problemaattinen itselleni (yhteydet/rahoitukset Israeliin ja Trumpiin), niin en osta tällä hetkellä kyseisiä brändejä.
Pullon toki nyt säästän niitä mahdollisia reissuja varten.

Kyseisestä setistä mulla on jäljellä vielä tämä minikokoinen pohjustusvoide.
Pitää varmaan alkaa nyt käyttää tätä enemmän, kun aika on kulunut huomaamatta.
Ei ehdi tämäkään mennä pilalle!

Katsotaan, ehtisinkö huomenna postailla!
Käyn viimein siellä Sokoksella katsomassa, onko enää mitään ale-tuotteita jäljellä, kun vain tämä viikonloppu on enää aikaa :D.
Miumoi <3

maanantai 29. joulukuuta 2025

Viimeiset loppuneet, Joulukuu 2025

Heissan!
Nyt tuleekin suoraan viimeiset loppuneet, että huomenna ehdin yhteenvedot (joulukuun ja vuoden) vielä naputtaa. En ehkä uuden vuoden aattona / meidän hääpäivänä viitsi istua sitä naputtamassa :D.
Joten tässä tulee viimeiset 2 loppunutta!

Ensin koki (melkein) loppunsa tämä 200ml Schwarzkopf BonaCure Moisture Kick Spray Conditioner hiuksiin jätettävä hoitoainesuihke.
Piti siirtää nuo jämät käytettäväksi tuossa säästämässäni 50ml pullossa, niin saa jokaisen pisaran käytettyä.
Tätä Moisture Kick-suihketta on tullut käytettyä jokaisessa koossa vuosien varrella, kun on tullut ostettua aina tarjouksista.
On siis omille hiuksilleni oikein pätevä selvittäjä, jos sattuu niin, että hoitoaine ei olekaan kovin hyvä selvittämään takkuja.
Nyt mulla tosin on käytössä vain hyviä hoitoaineita, mutta kyllä tämä on ollut ihan hyvä laittaa lopuksi hiuksiin, niin eivät ole ihan niin leijuvat kuivana.
Voisin siis ostaa milloin vain uudelleen.

Nyt kuitenkin on käytössä tämä kokeiluun tilaamani Dermosilin versio ja eipä tämä kovin kauas tehoissa jää! 
Ilolla jatkan käyttöä ja kokeiluja eri olosuhteissa. Vielä pitäisi jokin huonompi hoitoaine saada testiin tämän kanssa :D.

Viimeisenä sain viime viikolla käytettyä tämän vuosia vanhan 60g Luonkos Healing Oil Cleansing Cake puhdistusöljypalan.
Tämä oli tarkoitettu seka- ja rasvaiselle iholle.

Tässä on vähän ulkonäköä.
Olisi se ehkä pitänyt arvata, ettei nämä kiinteät öljypalat ole samanlaisia kuin balmit tai juoksevat öljyt.
Tämä ei siis emulgoitunut veden kanssa ollenkaan, vaan tämä olisi vain pitänyt jollain liinalla poistaa.
Ei siis soveltunut kaksoispuhdistukseen itselläni.
Käytin pois aamupesuna vapaapäivinä ja pesin pois pesevämmällä puhdistusgeelillä, nyt on käytössä ollut lavuaarin reunalla Dermosilin kasvopesu-pullo ja sen kanssa on lähtenyt tämä hyvin pois, eikä iho jäänyt niin narskuvaksi kuin ilman olisi jäänyt.
Lähti tämä pois myös merkin jauhemaisen putsarin kanssa, mutta se ehti loppua jo paljon aikaisemmin :D.
En aio hankkia tätä uudelleen, kun haluan öljyn emulgoituvan hyvin veden kanssa pois ja siten puhdistavan kunnolla myös meikit.
Tulipahan kokeiltua!

Tässäpä ne oli!
Piti jo tuossa pienessä paniikissa laskeskella yhteenvedon luvut ja paniikki onneksi hellitti sen myötä ;).
Palaillaan siis yhteenvetojen kanssa huomenna!
Miumoi <3

perjantai 28. marraskuuta 2025

Pienet loppuneet kasvotuotteet, Marraskuu 2025

Heihoi!
Ei nyt taaskaan suunnitelmat menneet kuin strömssössä tällä viikolla, kun migreeninkin iski päälle tuossa toissa päivänä -.-
Ja nyt tässä samalla vaihdan kännykkää, kun sain Mr.Insinööriltä synttärilahjaksi uuden puhelimen tuon 8 vuotta vanhan Huawein tilalle... Saa nähdä, miten saan kaikki systeemit pelittämään :p.
Ei tullut kuitenkaan yhtään liian myöhään uusi, kun alkoi melkoisesti jo temppuilla miten sattuu tuo vanha...
Mutta nyt olisi parit käytetyt kasvotuotteet esiteltävänä.

Oon aiemmin tainnut sanoa, että mulla alkaa olla seerumit/hoitovedet vähissä, niin päätin taas yhden jemmatun kangasnaamion käyttää, kun niistä saa seerumia puristettua talteen.
Tällä kertaa vuorossa oli tämä (ehkä 25ml) Masque Me Up Hemp Sheet Mask, joka on tullut aikanaan Goodieboxista.

Tai mä teen aina niin, että kun avaan pussin, niin rutistelen raa'asti sieltä seerumin purkkiin, kun en halua aivan litimärkää kangasta kasvoille :D.
Sitten kun kangas on kasvoilla, niin pussista saa vielä muutaman tipan rutistettua talteen.
Tästä tuli noin puolet tuohon 30ml purkkiin eli 15ml.
Alkukuusta naamion jo käytin, niin vieläkin on seerumia jäljellä, kun käytän vain sen verran, mitä normaalistikin käytän seerumia.

Tässä on sitten kuva naamiosta kasvoilla.
Aika ohut tuo oli ja asettui melko hyvin kasvoille. Mulla on yleensä aikalailla kaikki jääneet repsottamaan tuolta leuan alueelta, joten siinä ei ollut mitään uutta. Tuosta nenän varresta piti napsauttaa katki, että asettui iholle siitä kohtaa.
Iho oli oikein kosteutettu, niin kuin aina näiden kangasnaamioiden jälkeen ja toimii tosiaan jämäseerumikin kunniakkaasti ilman kangasta.
Niin kuin oon sanonut, niin en mielelläni osta näitä roskan takia, mutta yksittäisinä kertoina, kun/jos rahatilanne on tiukka ja seerumi on lopussa, niin näillä saa kyllä halvalla useammaksi viikoksi seerumia käyttöön, kun vaan rutistelee kunnolla ylimääräiset ensin talteen.

Toisena tuotteena sain käytettyä tämän 100ml Smuuti Skin Watermelon Sorbet Balm kasvojen puhdistusbalmin, jonka tilasin kokeiluun Hullareilta keväällä.
Ei siis päässyt kovin vanhaksi :D.
Tämä oli olomuodoltaan vaaleanpunertavaa kaavittavaa "voita", niin kuin yleensä nämä puhdistusbalmit ovat.
Teki mitä piti eli puhdisti hyvin meikit 1.vaiheen puhdistajana ja emulgoitui hyvin veden kanssa. Ihan pikkuisen saattoi silmät välillä ärtyä, kun ripsiväriä puhdisti, mutta tätä ei tapahtunut kuitenkaan joka kerta. Voin siis antaa sen anteeksi.
Olisi ehkä pitänyt testailla enemmän sitä, kuinka vähän tuotetta kerrallaan olisi riittänyt pesuun, nyt kun käytin varmaan vähän liikaakin, niin tuli ehkä törsättyä turhaan tuotetta :p.
Mikä ettei voisin ostaa uudemmankin kerran, ei jäänyt pahaa sanottavaa!

Nyt täytyy lähteä opettelemaan tuota uutta kännykkää (on siis Samsung Galaxy S25) ja järjestämään/asentamaan sovelluksia uudelleen käyttövalmiiksi. Saa nähdä, millainen kamera tuossa on!
Yritän huomenna postata viimeiset loppuneet, niin sunnuntaina saa sitten yhteenvedon eetteriin. Mihin tämä kuukausi oikein meni???!!??
Miumoi <3

lauantai 27. syyskuuta 2025

Sokos 3+1 Päivät Ostokset, Syksy 2025

Heips taas!
Ensimmäinen harjoitteluviikko on selvitty hengissä, mutta voi luoja, kuinka väsynyt mä oon ollut!!
En meinaa 10 uutisia jaksaa katsoa, kun nukahdan istualteen :D. Saa nähdä, kuinka kauan kropalla menee tottua tuohon 8,1km/suunta pyöräilyyn, toki varmasti uusilla asioilla ja uudella tiedolla on aina oma syynsä myös tähän väsymykseen sekä sillä, että herätyskello soi nyt klo 4.50...
Mutta mukavaa on ollut ja tekemistä löytynyt eli oon heti päässyt hommiin, mikä on ollut helpottavaa!
Hyvillä mielin voin odottaa tulevia viikkoja ^_^.

Mutta tänään jaksoin sentään käväistä sen verran kaupungilla, että kävin Sokoksella pyörimässä 3+1 Päivillä.
Niin kuin arvelinkin, niin tässä vaiheessa oli jo aika paljon tuotteita loppuunmyyty, mutta jotain pientä sain mukaani!

Yllättävän pieneksi silti jäi saalis, kun en lopulta muutamaa mielitekoa ostanutkaan, vaikka harkitsin, koska taidan selviytyä varastoilla vielä seuraaviin alepäiviin.
Batisten kuivashampoota katoin, mutta jäljellä oli enää Blush-tuoksua jättikoossa ja muutama XXL volume normikoossa seka mini-originaaleja.
Blush ei ole tuoksultaan suosikkini, niin päätin jättää ostamatta. Jos ehtii varastot loppua, niin Normalistahan sitä saa halvalla myös ostettua samaan hintaan :).

Nämä oli ne kasvojen puhdistusaineet, joita suunnittelinkin ostavani.
Novexpertin puhdistusöljyä jouduin hakemalla hakemaan ja pullo olikin viimeinen, jonka nappasin. Tämäkin on jo muutaman vuoden ollut kokeilulistalla, joten kiva, että viimein sain ostettua pullon.
Hwarang puhdistusbalmi on ollut monien kehuma ja onneksi purkkeja oli vielä jäljellä, niin sain senkin testiin.
Pohdin myös hetken, jos olisin ostanut Mossan puhdistusvaahdonkin kokeiluun 2.vaiheeseen, mutta taidan nyt pärjätä seuraavaan alekertaan vielä nykyisillä varastoilla, vaikka aika vähissä ovatkin. Ovat silti yllättävän riittoisia, niin uskoisin puoli vuotta selviäväni niillä :).

Ja viimeisenä rasvaa!
Mulla on nyt toiseksi viimeinen vartalorasva lähtenyt käyttöön, joten hyvällä mielellä nappasin kokeiluun tuon Lavish Care-merkin 300ml vartaloemulsion.
Todennäköisesti selviän nyt ainakin loppuvuoden, mutta pitää katsoa, tilaanko esim. Dermosililtä jonkun purkin lisäksi, jos joulutuote-tilausta sinne teen.
Mulla on myöskin enää 1 päivävoide käytössä ja sekin tuubi on noin puolillaan. Hyvällä omalla tunnolla ostin kokeiluun taas Smuutilta kasvorasvan, jota voi käyttää aamuin illoin.
Iltarasvoina mulla on 2 tuotetta; toinen puolillaan oleva yönaamio ja toinen 3-in-1 voide (Yves Rocherin tilauksesta), joka on näin pidempään käytettynä vielä turhan tuhtia päiväkäyttöön.
Saakin nyt heti huomenna kokeilla, millainen tuo Smuuti on :).
Harkitsin myös Mossan 100ml hyaluroni jelly-seerumia, mutta maltoin olla vielä ostamatta. Ehkä kasvovesiä kerrostamalla (kun nykyiset seerumi ja hoitoneste loppuu) selviän seuraaviin alepäiviin ensi vuoden puolelle. Nyt vaan täytyy säästää rahaa, niin paljon kuin pystyy.

Tämä oli mieliteko, mutta halpa sellainen (4,50e) eli 140ml siveltimien puhdistussuihke. Mulla on edelleen koskematta Lykolta tilattu 500ml pullo, mutta halusin tuonkin kokeiluun, kun näitä suihkeputsareita ei ole niin helpolla löytynyt ostettavaksi.
Tämä ei tule listoihin.
Lisäksi tuli ostettua vanulappuja ja -puikkoja sekä vitamiineja. Nyt pärjää taas hetken niidenkin kanssa, vaikkakin KarpaLact-kapseleista otin viimeisen paketin. Niitä olisin ottanut pari pakettia, vaan jospa osuisi jokin tarjous piakkoin eteen jälleen. Ne on mulle melkein elinehto :p.

Ei siis tullut isoa määrää listoille tällä kertaa!
Pohdin vielä, tulenko tällä kertaa tekemään tilausta Hullareille, kun nyt ei ole mitään akuuttia tarvetta millekään. Kuvastoa en ole vielä edes katsonut läpi :D. Kyllä mä sen todennäköisesti katson netistä ajankuluksi kuitenkin.
Mutta nyt täytyy lähteä vesi lämmittämään, Mr.Insinööri on pari päivää ollut flunssassa nyt :/. Pelolla odotan, saanko sen itsekin... Toivottavasti en!
Mutta jatketaan huomenna loppuneiden kanssa!
Miumoi <3

sunnuntai 21. syyskuuta 2025

Kasvoja pesty, Syyskuu 2025

Heissan!
Niin kuin eilen tuli lupailtua, nyt tulee seuraava pieni loppuneiden satsi :).
Ja otsikon mukaan aiheena on kasvojen pesuaineet.

Ensimmäisenä porukasta ja muutenkin ensimmäisenä loppuneena oli tämä 50ml minikokoinen Emma S. Cleansing Facial Wash.
Tämä tuli tilattua kokeiluun ensimmäiseen Lyko-tilaukseeni tarkalleen 3v sitten :p. Äkkiä se tuo aika vaan menee...
Tämä on ollut pitkän aikaa käytössä kellarin kylppärissä vain saunailtoina, niin siinä syy näin pitkään käyttöön.
Nyt kun kesällä siirryttiin käyttämään pelkästään kellarin kylppäriä (yläkerrasta vesi- ja patteriputket piti vetää kellariin just keskikerroksen suihkukaapin kautta, tai putket nyt odottaa suihkukaapissa keskikerroksen remonttia :p), niin tämä tuli viimein tiheämpään käyttöön.
Oli perushyvä putsari 2.vaiheeseen ja pieni määrä riitti käyttöön, mutta tuoksu tökki hieman omaan nenään. En osaa tuoksua kuvailla, kun tuli mieleen, että se olisi ennemmin raaka-aineiden tuoksu. Ei tullut mieleen mikään tuttu tuoksu siitä. Ei se sietämätön ollut, mutta vähän kuitenkin häiritsi käyttäessä.
Ei siis tullut himoa ostaa täysikokoisena uudelleen :D.
Samaisessa setissä ollut kasvosuihke oli sitä vastoin tosi kiva eli tilaamani kokeilupakkaus oli oikein hyvä ostos!

Nyt on kylppärin suihkuun lähtenyt seuraavaksi käyttöön tämä seuraava minikoko eli Ritualsin puhdistus.
Tämäkin tulee varmaan kestämään jonkin aikaa, kun pieni määrä riittää käytössä :D.
Vessassa altaan reunalla mulla on käytössä ei-suihkupäivinä Dermosilin Kasvopesu ^_^.

No sitten loppui myös tämä 50ml minikokoinen Dermosil Vitamin E Cleansing Mousse puhdistusvaahto.
Tämän tilasin pitkästä aikaa kokeiluun oman ensimmäisen Dermosilin tilauksen yhteydessä kesäkuussa.
Tätä käytin ei-kiireaamuina eli lähinnä viikonloppuisin ja kesälomalla, kun sain Luonkosin jauhepuhdistuksen käytettyä.
Oon aiemminkin tilannut tämän minin ja en edelleenkään täydellisesti ole sarjan tuoksun ystävä, mutta oli se miellyttävämpi kuin tuossa Emma S-putsarissa.
Vaahto oli ihanan pehmeä ja kermavaahtomainen eli siitä iso plussa.
Muistelen, että se toinen eri sarjassa ollut puhdistusvaahto oli itselleni paremman tuoksuinen, niin pitää jossain vaiheessa tilata se uudelleen kokeiluun muistia virkistämään.
Kyllä mä ehkä tämän minin voisin uudelleen tilata aina välillä, ei kyllästy tuoksuun niin nopeasti :D.

Viimeisenä porukasta tänään aamulla tyhjensin tämän 210ml Beauty of Joseon Ginseng Cleansing Oil puhdistusöljyn.
Ei siis loppunut, mutta täytin täyttöpumpun :D.
Puhdistusteho oli tässä ihan jees, mutta mielestäni olen joillakin muilla öljyillä saanut paremman lopputuloksen.
Lisäksi tässäkin tökki tuoksu omaan nenään sen verran, että sekään ei tehnyt tämän käyttöä ihan niin miellyttäväksi...
En siis aio ostaa uudelleen tätä(kään)...

Mulla on tuo Huxleyn pullo ollut täyttöpumppuna käytössä kellarin kylppärissä eli se sai nyt kunnon täydennyksen.
Laskin, että mulla on tällä hetkellä jäljellä enää 4 täysikokoista ja 3 miniä kasvopesuja sekä tämä täyttöpumppu (listassa mulla on jostain syystä 10 täysikokoista... Pitäisi taas lista päivittää ihan laskemalla tuotteet yksittäin), joista 3 täysikokoista ja 1 mini on öljyputsareita ja yhtä niistä en pysty edes meikkien puhdistukseen käyttämään...
Täytyy siis yrittää Sokoksen 3+1 Päiviltä ostaa taas öljyputsaria kokeiluun.
Kahta tuotetta katselin kuvastosta, mutta saa nähdä, onko niitä jäljellä enää, kun pääsen paikan päälle :p.
Varastot alkaa olla siis kohtuulliset myös tältä osalta!

Eipä mulla muuta tällä erää.
Täytyy katsoa, miten tuo harjoittelu sujuu ensi viikon, että meneekö seuraava postaus viikonloppuun vai onko energiaa muuhunkin. Myöhään päivittelyt menisi, jos 4 asti on päivät ja reilut puoli tuntia menee ainakin pyöräillä kotiin. Katsotaan siis, miten menee!
Miumoi <3

sunnuntai 17. elokuuta 2025

Luonkos Serenity Oat Powder Cleanser käytetty + meikkiä

Heihoi taas!
Toooodella hidasta täällä on loppuneiden kanssa, mutta pientä toivonkipinää EHKÄ alkaa näkyä ja saattaa loppukuusta tulla vielä muutama purkki. Sitä silmällä pitäen aattelin nyt tähän väliin ensimmäisen esitellä, jos päivät uhkaa jälleen loppua kuukaudesta kesken.

Eli kuun ensimmäinen loppunut alkukuusta oli tämä 50g Luonkos Serenity Oat Powder Cleanser jauhemainen kasvopesu, jonka olen ostanut keväällä 2023 Sokoksen 3+1 Päiviltä.
Hitaanlaisesti tuli siis kulutettua, mutta pelitti ihan jees.

Tässä tuo sama jauhemäärä veden lisäyksen jälkeen. Tunne oli aikalailla kuin kaurapuuro kasvoilla :D.
Mulla on Luonkosin öljypuhdistus (vielä vanhempi...), niin sen kanssa tätä käytin vapaapäivinä ja ei-kiirepäivinä aamuisin, kun veden kanssa se öljy ei kasvoilta lähtenyt.
Tuossa käytössä molemmat toimi oikein kivasti ja vähän tekisi mieli ostaa tämä jauhe uudelleen samaiseen käyttöön, kunnes öljykakku on käytetty... 
Täytyy pohtia asiaa, kun muut pesevämmät puhdistuksetkin hoitaa kyseisen ongelman :D.

Sitten taas tähän loppuun viime kuun meikkiä, jonka tein 10.7.:

Tämäkin oli vielä niitä Deck-projektin meikkejä :).

Käytetyt paletit oli Too Faced Sweet Peach (TF), ABH Riviera (ABH)
Kynät pohjana
*Sisäluomi: TF “Just Peachy“ 
*Keskiluomi: ABH “Palermo“
*Ulkoluomi: TF “Delectable“ + ABH “Mediterranean“
*Kulmaluu: KVD Beauty Alchemist Holographic Highlighter Palette “{Ultra-violet} Amethyst“ + TF “Luscious“ 
*Sisänurkka: Affect monoshadow 

Tällä meikillä sain pannun näkyviin ABH:n Mediterranean-sävyyn, mutta se ei tuosta kuvasta näy, kun on vielä sen verran pienikokoinen :).
Silti oon iloinen, että jälleen yhdessä sävyssä on selvää kulumaa!

Vaan eipä mulla tällä erää tämän enempää!
Vielä on yksi meikki esiteltävänä, niin laitan sen seuraavan loppuneen kanssa taas samaan postaukseen.
Koulu on tosiaan alkanut ja torstait mulla on vielä vapaapäivinä, kun silloin muilla on bioanalytiikkaa ja itse sain siitä vapautuksen biokemian tutkintojen takia :D. Kunhan nyt kunnolla opiskelut etenee (muilla vuosikursseilla), niin saan mennä sitten jatkamaan keskeneräisiä töitä tuolloin, kun opettajilla paremmin aikaa opastaa.
Tosin mulla olisi nyt torstaina teams-haastattelu mahdolliseen harjoittelupaikkaan taas, samoin on toisella opiskelijalla... Saa siis nähdä, onko niillä vain 1 paikka tarjolla, vai sattuisiko tuuri ja saataisiinko molemmat paikka sinne...
Saisi sitten sen 4 tarvittavaa näyttöä toivon mukaan sieltä, niin valmistuminen hieman aikaistuisi. Toki mulla on vielä pakollisia töitä tekemättä, jotka tietysti pitää tehdä ennen.
Jännä viikko siis jälleen edessä!
Katsotaan taas, milloin palaan seuraavan purkin kanssa ^_^.
Miumoi <3

maanantai 28. heinäkuuta 2025

Viimeiset loppuneet, Heinäkuu 2025

Heippa taas!
Arveluttaa tässä ukkosen pauhatessa istua koneella, mutta ehkä tästä selviää...
Kuten eilen lupailin, niin tänään olisi esittelyssä viimeiset loppuneet. Eipä niitä tosin paljoa tälle kuulle ollut.
Nyt lisäksi tuossa iltasella käytiin punaherukkapensaissa ja ensimmäiset marjat sai vihdoin aamupalaa varten poimia. Paljon siellä oli alkanut marjoja punertaa, joten joutuu nyt joka ilta käydä katsomassa puskat läpi :D.
Vaan katsotaanpa ne purkit läpi!

Tämä ikivanha 145ml The Body Shop Vitamin C Glow-revealing Liquid Peel kasvokuorinta loppui jo aika alkukuusta.
Tämän hommasin jo silloin, kun nämä eri versiot nestemäisistä kuorinnoista tuli myyntiin eli siitä on jo "hetki" aikaa...
Nyt siis päätin, että kesän aikana vaan kulutan pois tämän "kasvopesuna", että saan hyllyltä pois venymästä.
En oikein alun alkaenkaan saanut tätä toimimaan omilla kasvoilla.
Tämä ei myöskään meinannut peseytyä pois kasvoilta kunnolla, joten senkään takia ei minusta tämän fania tullut. Joitakin vastaavia, mitä oon kokeillut, niin ovat käyttäytyneet eri tavalla, joten voi olla, että tämä ei nyt vaan toiminut itselläni.
Onneksi on nyt pois haitolta :D.

Tämän 150ml Cutrin Vieno Sensitive Deep Soothing Care hiusten tehohoidon sain käytettyä ainoana hiustuotteena vasta tuossa kuun puolen välin paikkeilla.
Ostin kokeiluun kevään Hullareilta eli ei päässyt juurikaan vanhenemaan :D.
Kuitenkin koska mulla oli päässyt hiukset venähtämään pituutta ja 20cm latvoista alkoi olla huonokuntoista, niin tämä ei jaksanut niitä shampoon aiheuttamia takkuja täysin selvittää.
Kun kävin tuossa alkukuusta opiskelijakampaajalla leikkaamassa hiukset (ei ollut aikoja mun luottokampaajalle, eikä oikein varaa värjäykseen), niin tähän lyhyempään pitkään polkkaan toimi vähän paremmin, vaikka ei silloinkaan ihan täysin silonneet hiukset.
Oli siis kiva kokeilla, mutta ei tule ikävä.

Lopulta pieneksi yllätykseksi sain kuin sainkin loppumaan tämän 30ml Origins Ginzing Ultra-Hydrating Energy-Boosting Cream kasvovoiteen, jota käytin niin aamuisin kuin iltaisinkin.
Tämän tilasin viime syksynä Hullareilta.
Aika tehokkaasti nämä tuotteet pääsee nykyään käyttöön :D. Tätä toki vähän säästellen käytin, koska oli niin ihana kuin muistinkin.
Kosteutti hyvin ihon ja oli aivan ihanan appelsiinimaisen tuoksuinen.
Valitettavasti tuossa viikkoja sitten sain Instassa yhdeltä tililtä selville, että nykyinen Estée Lauderin omistaja on pro-Israel ja ilmeisesti rahoittanut Israelia, googlailemallakin löytyi asiasta jotain tietoa.
Täältä löytyy firman tällä hetkellä omistamat brändit ja valitettavan monta itselleni sopinutta brändiä sieltä löytyy :'(...
Eli Origins on yksi niistä ja tässä nykyisessä tilanteessa en aio itse ostaa tulevaisuudessa kyseisiltä brändeiltä mitään, elleivät sitten siirry pois omistuksesta.
Harmittaa todella paljon, mutta pystyn kuitenkin elämään asian kanssa.
Kosmetiikkabrändejä on niin jäätävä määrä maailmassa, että varmasti löytyy muita sopivia tilalle. Vaivaa toki joutuu hieman näkemään, mutta onneksi muitakin hyväksi havaittuja brändejä löytyy ennestään.

No sitten tuossa viime viikolla muistaakseni sain käytettyä loppuun tämän 100ml Banila Co Clean It Zero Original Cleansing Balm puhdistusbalmin, jonka oon myös tilannut viime syksyn Hullareilta.
Nyt kun on tullut loman aikana meikkailtua sen 6pv/vko tahdilla, niin hyvin alkaa nämä kasvopesutkin vähentyä!
Tätä oon minikokoisina jo aiemmin käyttänyt ja hyväksi todennut, jonka takia täysikokoisen hankinkin.
On oikein hyvä 1.vaiheen balmi.
Nyt mulla on vaan käytössä ilmeisesti lämpimällä vedellä poistettava ripsiväri, niin siihen tämä ei meinannut jaksaa tehota.
Voin kyllä ostaa tätä taas uudelleen, koska muuten toimi hyvin, eikä ärsyttänyt silmiä muuten.

Viimeisenä tänä aamuna päätin tyhjentää tämän 100ml MuruMuru Make Me Melt Cleansing Oil puhdistusöljyn, jonka oon hankkinut keväällä Hullareilta.
Tämä ei ihan täydellisesti puhdistanut ihoa ja lisäksi silmät ihan vähän ärtyi tätä käyttäessä.

Mulla kuitenkin alkoi tuo kellarin kylppärissä oleva täyttöpumppu vähentyä, niin piti se jollain täyttää ja tämä MuruMuru oli tässä välissä siihen sopiva.
Ehkä suihkukäytössä saan tämän paremmin toimimaan :).

Vaan nyt täytyy lähteä iltapalalle, niin palataan piakkoin yhteenvedon kanssa!
Miumoi <3

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Loppuneet Kasvotuotteet, Huhtikuu 2025

Heissan!
Nyt olisi vuorossa loppuneita kasvotuotteita, joten pidemmittä puheitta mennään asiaan!

Tästä porukasta ensimmäisenä "loppui" jo alkukuusta tämä 25ml HideHere Hyaluronic Eye Cream silmänympärysvoide, jonka ostin muistaakseni vuosi sitten keväällä 3+1 Päiviltä.
Ja kuten näkyy, niin vielä tämä ei ole loppuloppu, mutta siirsin alkukuusta loput jämät tuohon 5ml sy-voidepurkkiin.
Hoksasin sitten, että olisi kannattanut jo alusta astikin käyttää purkin kautta, niin ei olisi liikaa tullut käytettyä kerralla :D.
Tuossa pussissa on kuitenkin aika iso tuo suuaukko, niin aina tuli tavaraa ulos useamman nuppineulan pään kokoinen määrä, vaikka kuinka vähän yritti puristaa ulos. Muutaman kerran kävi myös pieni onnettomuus, että tuli ruutattua vahingossa satsi lavuaariinkin...
On siis riittoisaa toki, kun on noin iso pussi ja lisäksi kosteuttaa kyllä tarpeeksi sy-aluetta.
Plussaa myös halvasta hinnasta, normihinta taisi olla 9e paikkeilla ja alessa lähti vielä pari euroa muistaakseni pois.
Aion kyllä ostaa varmasti tätä uudelleenkin, nyt pärjään vielä tuolla jämällä sekä toisella sy-voiteella syksyyn ja kesäksi on spf-voide käytössä.

Sitten tuossa toissa viikolla sain saunassa käytettyä viimeiset rippeet tästä 10ml minikokoisesta  Oriflame Love Nature Up-Loved Nourishing Face Mask with Upcycled Banana Flower & Orcanic Acai kasvonaamiosta.
Näitä poispestäviä tulee siis käytettyä nykyään lähinnä saunasuojana kasvoille ja tämäkin toimi siinä ihan kohtuudella.
Pussista riitti muistaakseni 5 käyttökertaan ja ihme kyllä ei kuivunut, vaikka pussi olikin avoin tuon käyttöajan.
Pieni hedelmäinen tuoksu tässä oli ja ulkonäöltään oli vaaleanlilaa voidetta.
Voisin kyllä tätä tilata uudelleenkin samaiseen käyttöön.

Sitten viime viikolla sain käytettyä viimeiset rippeet myös tästä 150ml The Inkey List Oat Cleansing Balm kasvopuhdistuksesta tai puhdistusvoiteesta.
Tämä tuli tilattua Hullareilta vuosi sitten keväällä, kun oli setti myyynnissä.
Tämä oli sitten pettymys. Koostumus oli aika suhteellisen tiivistä tavaraa tuubiin, mutta kesäaikana voide suli myös osittain öljyksi, joka sitten valui ulos hallitsemattomasti. Oli siis itselläni haasteita käytön kanssa, kun täällä meidän kämpässä lämpötilat vaihtelee niin älyttömästi...
Mutta puhdistustehoissakin toivoin parempaa, ripsiväriä ei aina täydellisesti poistanut (tai sitten syy oli ripsivärin).
Tuubi piti tosiaan avata, että sai kaikki käytettyä, kun suuaukosta ei enää saanut mitään ulos, vaikka tavaraa oli vielä useaan käyttökertaan.
En siis aio tätä ostaa enää uudelleen, mutta tulipahan uteliaisuus tyydytettyä ja kokeiltua.
Sy-voide on tosiaan vielä tästä setistä käytössä :).

Viimeisenä tästä porukasta sain eilen käytettyä tämän ikivanhan 40g Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powder kuorintapuuterin.
Tämäkin purkki on niitä peruja, kun Oulussa oli vielä Stocka :p.
Tämä siis oli sellainen kuorintajauhe ja rakeet oli osin valkoisia ja vaaleansinertäviä.
Annostelun kanssa sai taiteilla, sillä jos puuteria tuli vähänkin liikaa, niin se "klimppiytyi" isoksi kasaksi, eikä sellaisena tehnyt oikein mitään :D. Tämä ei myöskään ollut mikään mekaaninen kuorinta, koska tarpeeksi vähän siroteltuna puuteri liukeni vaahdoksi ja käytinkin tätä lähinnä 2.vaiheen puhdistajana. Iho jäi suhteellisen narskuvan tuntuiseksi.
Ja nyt kun "fiksuna" tässä samalla kvg:tin, niin entsyymikuorintahan tämä on :p.
Niin kuin oon sanonut, niin oon huomannut, että tykkään kuorinnoista mekaanisina, joten en aio enää tätä hommata uudelleen. Toki ei olisi enää varaakaan :D.
Kesäaikaan tämä olisi sopinut paremmin, mutta halusin nyt vihdoin tämänkin pois kaapista, kun niin vanha jo oli.

Nyt on vielä muutama tuote jäljellä viimeiseen loppuneiden postaukseen ja toivon mukaan ehkä huomenna voisin saada sen tänne, kun on lyhyempi päivä koulussa. Tiistai-ilta menee sitten kokeeseen lukiessa, kun sellainen olisi keskiviikkona :p.
Katsotaan kuitenkin, millaisessa kunnossa selkä on huomenna koulun jälkeen!
Miumoi <3

keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Stockmann Hullut Päivät tilaus, Kevät 2025

Heips taas!
Nyt pystyy taas hieman istumaan koneella, joten jatketaan plussien esittelyä!
Nyt siis vuorossa olisi Stockan Hullareiden tilaus!

Ei tästäkään nyt tietyllä tavalla mahdoton tilaus tullut, mutta hieman lähti lapasesta erään ryhmän kohdalla...

Hiustuotteita tilasin nämä.
Kuivashampoo kokeiluun, samoin tehohoito. Molemmat ovat 150ml, niin eivät varmasti kovin montaa kuukautta varastossa oleile :).
Cutrin on tullut testattua kerran, mutta täytyy vielä jatkaa testailua ennen lopullista tuomiota.

Ensimmäiset kasvotuotteet.
Ehkä ei vielä olisi ollut Fix+ täyttöpullolle tarvetta, mutta otin nyt kuitenkin, kun vuosi tainnut mennä väliä edellisestä. Varsinkin kun edellisen kerran yritin ostaa ja se olikin matta-versio :p. 
Se on onneksi kasvoille kulunut "pohjustamaan" meikkiä, joten hukkaan ei sekään mennyt.
Mádaran kasvoveden ostin sitä silmällä pitäen, että mun Cliniquen 400ml jätti (tämän Lyko-tilauksen reklamaatiokorvaus-pullo) alkaa olla loppusuoralla, tavaraa on ehkä 3cm enää pullon pohjalla.
Oon nyt ottanut tämän iltakäyttöön ja tuota Cliniquen pulloa käytän aamuisin.
Ihan täysin vakuuttunut en ole vielä Mádarasta, mutta täytyy katsoa, miten ihon vaatimukset muuttuu kesää kohti mentäessä!

Se, mikä meni (taas) överiksi, oli tietenkin puhdistusöljyt eli 1.vaiheen puhdistukset :D. Juuri kun sain edellisiä kulutettua pois :p.
Taas piti ostaa kokeiluun 1 balmi-versio, joka oli tällä kertaa Smuutin 100ml purkki.
Sitten itse öljyjä tuli tilattua MuruMurulta 100ml pullo...

... Beauty of Joseonin 210ml pullo sekä Originsin 150ml pullo...
Vähempikin olisi riittänyt, mutta nappasin tuon Originsin viimeisenä, että sain ilmaiset postikulut :p.
Nooh, kyllä nuokin kulutettua tulee tässä, hyvä syy meikkailla ahkerasti :p. Toki sopivat myös vapaapäivien aamupesuun yhtä lailla.

Tällainen tilaus siis tällä kertaa.
Kuten sanottua, niin hillitty oli, mutta olisin voinut hillitä kasvopesujen suhteen enemmän :D. Nyt kuitenkin meni näin ja sai taas uusia testattavia. Oli mulla mietinnässä jopa aiemmin hyväksi todettujakin ostaa, mutta jälleen testailuhimo veti pidemmän korren.
Vaan nyt on taas plussailut plussailtu hetkeksi, luulisin!
Ei tule mieleen mitään akuuttia, mitä pitäisi hommata, joten nyt alkaa taas miinustelu kunnolla.
Jännitys tiivistyy, mihin lukemaan päädyn tässä kuussa!
Seuraavaksi tosiaan voisin alkaa esitellä miinuksia. Katsotaan, pystynkö pääsiäisen aikaan tekemään pikkupostauksia useamman, vai pitääkö yhdessä esitellä enemmän :).
Miumoi <3

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Viimeiset Loppuneet, Maaliskuu 2025

Heihoi!
Ei taaskaan suunnitelmat onnistuneet, niin kuin aattelin... Alaselkä meni alkuviikosta ja pidempi istuminenkin tekee nyt tuskaa herkästi, niin en sitten pystynyt koulupäivien jälkeen enää tähän koneelle istumaan :/.
Nyt ei onneksi ihan älyttömän pahalle tunnu, kun mulla on tässä perseen alla tasapainotyyny, niin se ehkä auttaa pahimpaan... Oon tässä kuitenkin nyt istunut pitkään, kun piti labraraportteja tehdä ja palautella...

Vaan ennen kuin aletaan seuraavaksi siivoamaan, niin katsotaan viimein nämä viimeiset loppuneet!

Tämän porukan ensimmäinen oli tämä 100ml Avon Senses Pink Sands Body Mist vartalosuihke.
Tämä oli kivantuoksuinen sarja, enemmän hedelmäinen kuin kukkainen tuoksu.
Pienesti jää kyllä tätä ikävä.

Tämä 200ml Oriflame Love Nature Tropical Blend Fragrance Mist with Organic Mango & Passion Fruit vartalosuihke ei ihan loppunut, mutta pumppu meni epäkuntoon, eikä ulos tullut enää mitään!
Käytin tätä vessatuoksuna, mutta kivan hedelmäinen tuoksu tässä kyllä on kropallekin käyttää :).

Piti siis jämille vaihtaa pullo ja vaihdoin tuohon Avonin pulloon suoraan :D.
En saa ihan loppuun asti suihkittua ennen kuun vaihtumista, mutta on nämä mulle loppu kuitenkin.

Sitten päätin siirtää kellarin täyttöpumppupulloon tämän 100ml Evolve Organic Beauty Kalahari Dream Cleansing Oil puhdistusöljyn jämät. Olisikohan jäljellä ollut jotain 30-40ml.
Pari kertaa kokeilin meikin puhdistamiseen 1.vaiheeseen, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen, niin siirsin tämän aamukäyttöön.
Lisäksi pumppua oli hankala käyttää yksikätisenä, kun pumppu oli niin lyhyt. Mulle se pumppuosan pitää ulottua pitkälle, että saan tavaran käteen asti. Nyt se saattoi joko valua pulloa pitkin, jos en tarpeeksi jämäkästi painanut tai sitten lentää ohi käden lavuaariin, jos painoin liian kovaa...
Ei siis ole käsivammaisille tämä pullo!

Saman tekstin voisin kirjoittaa myös tälle 150ml Filorga Skin-Prep Perfecting Cleansing Oil puhdistusöljylle. Tästäkin siirsin nuo jämät täyttöpumppuun.
Samoin tässä oli yksikätiselle liian lyhyt tuo pumppuosa. Tässäkin mulla meni paljon lavuaariin öljyä, kun kättä ei saanut hyvään asentoon.
Puhdistusteho oli tosin vähän parempi kuin tuossa Evolvessa, mutta ei silti yltänyt tiettyjen öljyjen rinnalle.
En ostaisi uudelleen myöskään tätä.

No sitten mulla meni hermot tähän 7.2ml Maybelline Lash Sensational Sky High Mascara, 01 Very Black ripsiväriin.
Massa alkoi olla niin kuivaa, etten meinannut enää saada harjattua sitä ripsiin.
Mä en yhtään tykännyt tuosta harjasta!
Hirveän lerppu ja antoi periksi mun ripsille, oli todella työlästä saada väri ripsiin, kun oli niin taipuisa tuo harja.
Ehdottomasti itse tarvitsen jykevämmän harjan, kun ripsiä löytyy kyllä itseltäni paljon, tällä harjalla ei vaan päässyt niihin kiinni.
En todellakaan osta enää uudelleen, mutta harmittavasti ostin viimeksi sen vedenkestävän version Hullareilta ennen kuin olin tämän avannut... Joudun siis sen kärsimään, kun sitä en ole vielä avannut.

Loppuun vielä jotain positiivista: Nyt paistaa kirkas pannu tässä KVD Beauty Alchemist Holographic Face & Eye Highlighter Palette korostuspaletissa, {Pink} Opal sävyssä \o/. Niin mahtavaa saada joku vaikeampi meikkituote aivan loppuun, vaikka tätä nyt ei vielä loppuneisiin voikaan laittaa :D.
Pieniä voittoja!
Sain myös ABH Riviera-palettiin 2 pannua näkyviin! Kultaiseen Inheritance-sävyyn ja pinkkiin Palermo-sävyyn. Oon niistäkin niin iloinen!

Yritän huomenna saada yhteenvedon tänne, niin on sitten tämä hiljaisempi kuukausi vihdoin taputeltu :D.
Palaillaan asiaan!
Miumoi <3

Suositut tekstit