torstai 28. heinäkuuta 2016

Kuorintasukat

Minun piti jo viime kesänä tehdä tämä postaus, mutta ajan puutteen takia se vaan venähti...
Vaan olen uudelleen käyttänyt nyt alkukuusta taas kuorintasukat, niin viimein tuli optimaalinen aika esitellä ne tarkemmin.

Viime kesänä käytin siis Dermosil Exfoliating Socks kuorintasukat ja nyt sain käytettyä Sokoksen 3+1-päiviltä tilaamani Footner Exfoliating Socks kuorintasukat.
Eroa en näiden välillä kovin paljoa huomannut, ainoastaan vaikutusaika oli eri; Dermosilillä 90min ja Footnerilla 60min (pidin tosin 70min, kun en heti ehtinyt huuhtelemaan jalkoja).

Myös itse sukat olivat aikalailla samantyyppiset, mielestäni Footnerin oli vähän kestävämmät, kun Dermosilin sukat hajosivat kävellessäni vessaan.
Dermosilit tuntuivat olevan myös kosteammat tai oli enemmän nähtävissä nestettä.

Dermosilit sain teipattua nilkkojen ympärille, mutta Footnerin varret jäivät liian lyhyiksi kiinnitykseen. Kosteutta sitovat sukat pitivät onneksi hyvin paikallaan ja nestettä ei tosiaan hirveästi ollut niissä, joten ilman teippaustakin selvisi.

Jalkakuvat ovat Dermosilin sukkien käytön jälkeen, en jaksanut nyt Footnerin tapauksessa alkaa uudelleen yksin venkoilemaan kuvia jaloista :D.
Tässä jalat heti sukkien pois ottamisen ja pesun jälkeen. Kantapäät ja pottuvarpaiden kohdat ovat mulla yleensä ne ongelma-alueet.
Kiristelivät myös käytön jälkeen melko paljon, mutta muistelen lukeneeni Footnerin ohjeista, ettei saisi jalkavoidetta käyttää ettei kuorinta-aineen teho "häviä". Käytinkin jalkavoidetta vasta sitten, kun nahkan irtoaminen alkoi.

Ja sehän alkoi 6 päivässä Dermosilin sukilla ja muistaakseni 5 päivässä Footnerin versioilla.
En ottanut kuvia siitä oikeasti kunnolla kuoriutumaan lähteneestä vaiheesta, sillä huomasin sen tapahtuvan, kun olin Piloxingiin menossa ja otin sukat pois :D.
Hyvin nopeasti laitoin sukat takaisin ja olin tunnin sukilla, vaikka yleensä Piloxingissa ollaan avojaloin :D.
Ohjeissa sanotaan, ettei nahkaa saa repiä itse irti, mutta itse olen molemmissa tapauksissa hyvin varovasti riekaleita irroitellut sen verran, mitä ilman väkivaltaa lähtee. Nahkaa lähti varsinkin suihkun tai saunan jälkeen parhaiten eli jalkoja liottamalla saa hyvin riekaleet irtoamaan.

Mä olen kyllä näistä kuorintasukista tykännyt ja kiva on aina kesän alussa tehdä tämä, kun alkaa sandaalikelit. Mulle on hyvin sopinut, eikä ole tullut mitään reaktioita. Facebookissahan kiersi joistain kuorintasukista kauhujuttuja...
Kun käyttää oikein eli jaloissa ei saa olla haavoja/tulehduksia, käyttää maksimissaan 3-4kk välein ja antaa ihon uusiutua rauhassa, niin isompia ongelmia ei varmasti pitäisi tulla. Eikä nämä tietenkään sovellu herkkäihoisille ja tietyille aineille allergisille.
Varastosta löytyy vielä 2kpl Dermosilin sukkia, joten talveksi ja ensi kesäksi on vielä ja aion varmasti uudelleen hankkia näitä molempia ja testata muitakin merkkejä.
Nyt vaan pitäisi jalkakylpyjä taas tehdä, vaan sekin jäänyt viime kuukausina täysin paitsioon :/. Onneksi sentään rasvaan jalat suihku-käyntien jälkeen, niin jotakin hoitoa jalat saavat :D.
Oletteko te testanneet kuorintasukkia ja mitä olette tykänneet? Vai sopiko teille ollenkaan ne?

Mulla olisi vielä kahteen postaukseen loppuneita esiteltävänä plus Avonin tilauskin odottaa hakemistaan lähikaupan pisteellä...
Huomenna vaan alkaa kuitenkin odotettu Qstock ja meidän pitää aamupäivästä hakea äitini meille katti-vahdiksi, sekä rannekkeet saada vaihdettua ja pitäisi olla ehkä kolmen aikaan jo alueella, niin voi jäädä seuraava postaus vasta sunnuntaille! Katsotaan kuitenkin, miten nuo aikataulut menee :).
Instagramiin tulee varmasti jotain kuvia, jos vaan yhteydet pelaa (tiliäni anzuanssu85 voi katsoa myös koneelta, vaikkei itsellänne olisikaan Instagramia :)).
Nyt vaan täytyy toivoa, ettei tulisi ukkoskuuroja, mitä alkuviikolla vielä ennusti, nyt tosin oli taas ennusteet eriksi muuttuneet, joten peukut pystyssä, että olisi poutaista :p.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Eilisen pienet ostokset ja meikki

Heipsböö!
Eipä jatketakaan vielä loppuneista, sillä aattelin sittenkin esitellä eilisen aamun/aamupäivän pikkuostokset, jotka tein, kun oli treffit rakkaan R:n kanssa ja sain jopa toimia pienenä kosmetiikka-neuvonantajana :D. Täytyy toivoa, että tuotteet toimii, eikä R hauku mua lyttyyn :'D. Vaikka tietystihän kosmetiikka toimii täysin yksilöllisesti ja se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella :).
Mutta itsellenikin tosiaan lähti taas pari pientä juttua kassan kautta kotiin...

Urban Decay-pisteellä taas hurahdin... Mutta tuota itse-täytettävää luomiväripalettia olen jo hetken miettinyt, että saisin siihen omistamani mono-luomivärinapit näppärästi yhteen.
Lisäksi mukaan tarttui 24/7 Glide-on Eye Pencil rajauskynä sävyssä Abyss, joka vähän korvaa kuivunutta tummansinistä rajausta nyt. Ei tuo ihan niin tumma ole, joten pitää mun varmaan kotiuttaa vielä Sabbath-sävy jossain vaiheessa, joka tuntui nyt liian tummalta... Ehkä noista kahdesta saan sitten kivan ja sopivan yhdistelmän tummansinisten luomivärien kanssa :).

Mutta tämä paletti oli kyllä todella kiva ja tykkään ihan mielettömästi tuosta ulkonäöstä! Todella kaunis ^_^.

Sain siihen siis laitettua nyt nuo mun 3 omistamaani sävyä eli monoista tulikin trio ;).
Yksi paikka olisi vielä tyhjänä, mutten vielä keksinyt millä sävyllä sen täyttäisin... Noh, mietiskellään rauhassa, mihinpä tässä valmiissa maailmassa kiire on :D.

Käytiin myös The Body Shopissa, josta en itse ostanut tällä kertaa mitään, mutta R:n piti pari juttua sieltä saada.
Sain kuitenkin yllättäen parit näytteet (olikohan ensi viikolla) tulevista kasvonaamioista! Todella ystävällistä oli myyjältä antaa minullekin nuo näytteet, vaikken niitä odottanut saavani, kun en ostanut mitään! Isot ruusut siis Valkean TBS:n myyjälle hyvästä palvelusta ^_^.

Ja jälleen eilen innostuin tekemään meikkiä silmiin, niin taas tähän loppuun yhteenvetoa siitä:
Rajaukset:
* Sisänurkka: Avon Glimmerstick Waterproof Eye Liner, Pearly
* Ulkonurkka: Urban Decay 24/7 Glide-on Eye Pencil, Ether
Voidemaiset:
* Kulmaluut: Avon Color Trend Eyeshadow Pencil Non-retractable, Peach Nectar
* Sisänurkka: Seppälä The Brilliant Highlighting Eyeshadow Pen, 772 Light Gold
* Ulkonurkka: Seppälä The Brilliant Highlighting Eyeshadow Pen, 925 Light Lilac
Luomivärit:
* Kulmaluut: Yves Rocher Luminelle Mono Eyeshadow, Beige Nacré
* Sisänurkka: NARS Dual-Intesity Mono Eyeshadow, Callisto
* Ulkonurkka: Oriflame Giordani Gold Venetian Affair Marbleised Eye Shadow, Starry Nights

Ja tässä lopputulosta!
Vähän hempeämpi, mutta edelleen runsaasti sitä tuttua hohtavuutta ja metallisuutta, mitä rakastan luomiväreissä yli kaiken <3. Ja hitsi, että mä tykkään tuosta NARSin luomarista, niin ihanan metallinen, varmaan kostealla siveltimellä tulisi vieläkin intensiivisempi sävy, mutta kuva ei todellakaan tuo esiin sitä todellista ihanuutta!

Mä suunnittelin tänään järjesteleväni vaatehuonetta ja meneväni jumppaan, vaan mitä olenkaan tehnyt:
syöpötellyt kana-caesar-salaatilla, hedelmäsalaatilla ja tiramisulla, jotka ostin eilen Sokos Herkusta ja täydentänyt toivomuslistaa BeautyBay:ssa xD.
Joooo, ei ole enää kosmetiikka-koomasta tietoakaan :p.

Tosin päivä meni hieman pilalle, kun aamulla postin mukana tuli lasku yliopistolta.... Joku Kesä-Uuno oli sitten mun palkan laskenut täysin päin p*rsettä ja mulle oli aivan liikaa maksettu lomarahaa >:(. Tuota mä ihmettelinkin palkkapäivänä, kun oli tullut niin paljon rahaa, mutta kun katsoin palkkakuitin, niin katoin vaan, että okei lomarahat oli tullut palkan lisäksi.
Ei mulla ole koskaan ollut noiden lomarahojen kanssa mitään tietoa, minkä verran sitä tulee milloinkin, varsinkin, kun oon välillä apurahalla ja välillä palkalla, enkä osaa aatella sitä ollenkaan sellaisena "oikeutena", minä hyvin monet muut tuntuvat sitä pitävän.
En siis taaskaan osannut odottaa koko lomarahaa tulevan, eikä se mulle ole todellakaan mikään itsestään selvyys :D. Viime kesänäkin mä säikähdin, kun oli yhtäkkiä tullut rahaa tilille, että mitä hemmettiä tämä homma on :D.

Mutta joo, onneksi olin säästötilille siirtänyt kaikki "ylimääräiset" (samaan syssyyn oli tullut kesäajan 3kk apurahat), niin en ole vielä ehtinyt humputella kaikkia kosmetiikkaan :p.
Vaan kyllä tuo aika reippaasti ottaa päähän, kun ei mistään pienestä summasta ole kyse (lisäksi maksuaikaa tuohon on jäänyt huikeat 4 päivää...) ja miten ei ole sillä Kesä-Uunolla jo hälytyskellot soineet päässä, että meniköhän nyt homma oikein...
Noh, pitää ensi vuonna olla tarkkana (jos taaskaan muistan...), kun tulee viimeinen palkkapätkä, että jos jälleen tulee yhtä outo summa tilille, niin soittaa ja kysyä heti asiasta.

Tällaista siis tänne tällä erää :p. Jospa huomenna saan sitten loppuneiden kanssa jatkettua juttua :D.
Miumoi <3

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kummitäti-saippuaa ja kevät-syksyistä meikkiä

Heissan!
Oli tarkoitus taas eilen kirjoitella seuraavan loppuneen lyhyt esittely plus toissapäiväinen meikki, mutta käytiinkin veljeni ja hänen kihlattunsa luona kyläilemässä ja siellä ilta-auringossa istuen vierähtikin muuan tunti :).
Mennään siis pidemmittä puheitta asiaan:

Eli tuttua ja turvallista palasaippuaa taas sain kulutettua, nyt oli vuorossa Lush Godmother Soap, joka olikin jälleen vanhempi tapaus.
En nyt muistanut tehdä inci-listasta parempaa kuvaa, mutta tässä postauksessa se näkyy jotenkuten.
Tätä sanottiin aikanaan muistaakseni Rockstar-saippuan isosiskoksi, joten makeutta tässäkin oli havaittavissa, mutta se ei ollut sellaista karkkimakeaa, vaan enemmän sinne hedelmäisempään ja aikuismaisempaan suuntaan.
Mutta koska tämä oli venynyt 1-2 vuotta kaapissa, niin tuoksu oli jälleen melko tehokkaasti ehtinyt haihtua ja käsiä piti nuuhkia lähellä nenää, että sen erotti.
Muuten tämä oli samanlainen kuin muutkin Lushin palasaippuat eli pesi hyvin ja kuivatti toki käsiä suurissa määrin pestessä. Tuoksu oli tuoreempana toki ihan jees, mutta en tiedä oliko se myski, joka teki siitä kuitenkin itselleni sellaisen ei-niin-huipun.
Tätä ei muistaakseni ole enää myynnissä, eikä mulla hirmu ikävä tätä tule, vaikka olikin kiva kokeilla tämä yksi palanen :).

Olen ottanut seuraavaksi käyttöön tämän Flow Kosmetiikan Piparmittu-saippuan, jonka tilasin muistaakseni Cosmeryalta jo jokin aika sitten.
Olen tosin eilen ja toissapäivänä silpunnut kuppeihin niitä mun jämäsaippuoita, että saan saan sulattaa ne jälleen yhdeksi köntiksi (tai siis kermaiset ja läpikuultavat omikseen) :p. Eli kunhan saan nuo tehtyä ehkä huomenna, niin otan nekin sitten käyttöön tämän kanssa :).

Mutta sitten jälleen uuteen meikkiin, jonka tein toissapäivänä.
Rajaukset:
* Sisänurkka: Avon Color Trend Eyeliner, Anchormate
* Ulkonurkka: Avon Always On Point Eyeliner, Molten Rose
Voidemaiset:
* Sisänurkka: Avon Big Colour Eye Pencil, Mint Breeze
*  Ulkonurkka: Oriflame Sun-sational Eye & Cheek Shimmer, Burnished Pink
Luomivärit:
* Kulmaluut: Oriflame Giordani Gold Eye Silk, Opal
* Sisänurkka: Lumene Arctic Duet Mineral Eye Shadow, 2 Kevät Kuiskaa / Breath of Spring (mennyt rikki, niin purkitettu)
* Ulkonurkka: ColourPop Supershock Shadow, Weenie

Tällainen siitä tuli sitten.
Jollain tavoin keväinen ja syksyinen meikki yhtä aikaa, tai siis sävyistä tulee mieleen :D.
Tykkäsin tästä yhdistelmästä ja varsinkin tuosta keskiosan häivytys-yhdistelmästä sen verran, että eilisen meikin tein myös näillä.
Laitoin kuitenkin Weenien koko luomelle ja sen päälle töpöttelin Lumenen rikkoutunutta vihertävänkultaista sävyä, tuli hauskan näköinen (en tästä ehtinyt ottaa kuvaa) :).
On tämä lomalla olo kivaa, kun on ajan kanssa saanut meikeillä leikkiä! Tänään tein vaan yhden sävyn meikin NARSin mono-luomarilla, kun piti ehtiä käydä äidin luona kylässä, niin en tällä kertaa ottanut siitä kuvaa :).

Niiiin ja taas todistusaineistoa toissapäivältä!
Weeniessäkin pilkottaa pannu :D. Ja itseasiassa eilisen jälkeen vielä vähän enemmänkin!
Nämä pannun paistamisethan sitten tietysti oikeuttivat tekemään tänään pitkästä aikaa tilauksen BeautyBayhin, josta tuli naputettua ostoskoriin muutama Makeup Geek-monoluomari... ja vähän muutakin...
Annetaan siis mennä tämä kuukausi kunnolla plussalle, kun siihen se menee kuitenkin :p. Tosin voi olla, että ne tulee vasta ensi kuussa, mikä kyllä passaa mulle mainiosti :D.
Tilaus- sekä diilaus-postausta on siis tuloillaan ennemmin tai myöhemmin :p.

Mutta palaillaan vielä loppuneiden pariin seuraavalla kerralla!
Miumoi <3

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kasvojen hoitoa ja dramaattisempaa meikkiä

Heipsböö!
Tämä päivä meni sittenkin tiiviisti koneella, kun on pitänyt tehdä katselu- ja diilauslistaa Marisalle, kun hän on Kööpenhaminassa. Katsotaan mitä sieltä löytyy, vai löytyykö mitään ;D.
Ja sain kuin sainkin jälleen meikkiä aikaiseksi, kuvat tulee taas postauksen lopussa!
Ensiksi pois alta muutama mini-tuubi!

Tämän 5ml Clarins Sun Wrinkle Control Cream for Face SPF50 aurinkovoiteen kasvoille sainkin yllättävän nopeasti loppumaan, kun tavaraa ei ollutkaan kovin paljoa viime elokuisen häämatkan jäljiltä jäänyt :).
Alkukesästä ei hirmu hyvin sopinut meikin alle, kun otsa kiilsi melkoisesti.
Ei kuitenkaan ollut sellaista kauheaa jankkia, mitä voisi suojakertoimesta luulla eli siitä plussa. Imeytyi siis kohtuudella, mutta omalla kohdalla otsa oli se ongelmatapaus. Sopii ennemmin pelkästään rannalle mennessä, mutta meikin alle laitan nykyisin pienempää suojakerrointa.
En ostaisi täysikokoista, tuskin kovin paljoa tulisi käytettyä Suomen kesässä ainakaan.

Yötä vasten sain sitten käytettyä tämän 8ml Sephora Rose Sleeping Mask yönaamion tai nämähän on siis yövoiteita hienommalla nimellä. Eroa en itse ainakaan huomannut normaaliin yövoiteeseen.
Hyvin tämä kuitenkin kosteutti ihoa, vaikka olikin tuollainen geelimäinen, eikä naama ollut aivan öljyinen aamulla (muistaakseni). Hentoinen ruusun tuoksu tässä taisi olla.
Pidin sen verran, että laitoin nyt diilaus-listaani 3 muuta eri versiota tästä, jos sattuu löytymään :p. Tämähän tuli mulle viime joulukuussa Sephoran joulukalenterista.

Viimeisenä loppujana tällä erää oli Kesäkuun Jolie-boxista tullut 12.5ml minikokoinen Mádara Exfoliating Oil-to-Milk Face Scrub kasvokuorinta.
Tämä oli koostumukseltaan läpikuultavaa "geeliä", joka muuttui maitomaiseksi vaahdoksi veden kanssa ja jossa oli paljon kuorivia rakeita (incistä yritin katsoa, niin liekö se kuorivuus tullut tuosta sucrose palmitate eli sakkaroosi palmitaatista?).
Mä tykkäsin kyllä tästä!! Yllätyin todella positiivisesti kuorintatehoista, toki mulle saa olla aina lisääkin sitä, mutta kyllä tässä oli todella hyvää yritystä! Jopa niin hyvä, että voisin kyllä täysikokoisen tuubin ostaa käyttöön jossain vaiheessa, kunhan saan muutaman entisen ensin käytettyä pois. Hintakaan ei mikään paha ole, kun vajaalla 25e saa 60ml tavaraa (siihen siis verrattuna, että olen ostanut yli 40e/50ml tuubejakin).
Kiitos vaan Jolie-boxin, tuskin ilman sitä olisin kuitenkaan raaskinut ostaa heti täysikokoista ilman mitään kokemusta!

Eli tällä erää oli varsin positiivisia kokemuksia ^_^.
Sitten lopuksi siihen tämän päivän silmämeikkiin! Nyt en käyttänytkään paletteja vaan yksittäisiä sävyjä, koska mieleeni tuli, että haluankin nyt kunnon sinisen silmämeikin :D.

Meikissä jälleen pohjustajana toimi UDPP.
Rajaukset:
* Sisä- ja ulkonurkka: Avon Glimmerstick Brights Eye Liner, Cobalt Cool
* Keskelle (alle): Oriflame Visions Eyeliner Duo, Atmosphere
* Keskelle (päälle): Avon Glimmerstick Brights Eye Liner, Aqua Shock
* Päällä: Lumene True Mystic Precise Tip Eyeliner, 01 Mystic Black (ei kuvassa)
* Sisärajaus: Avon Little Red Dress Glimmerstick Eye Liner, Blackest Black (ei kuvassa)
Voidemaiset:
* Kulmaluut: Oriflame Velvet Blaze Cream Eye Shadow, Frosted White
* Sisä- ja ulkonurkka: Face Stockholm Cream Eyeshadow, Denim
* Keskelle: RMS Beauty Eye Polish, Inspire
Luomivärit:
* Kulmaluut: Oriflame Giordani Gold Eye Silk, Opal
* Sisä- ja ulkonurkka: Oriflame Silver Shimmer Eye Powder, Midnight Star
* Keskelle: Avon Precision Glimmer Eye Shadow, Icy
* Luomivako: ColourPop Supershock Pigment, Erotic

Ja tällainen tuli lopputuloksesta!!
Taas tuttua ja turvallista hohtavuutta ja metallia :D.
Nyt sain vaihteeksi kunnolla käyttää noita mun aivan vanhimpia omistamiani Oriflamen jauhevärejä sekä rajausta, eikä tuo Avoninkaan jauheväri mikään uusi enää ole :p.
Eihän se toki suositeltavaa ole käyttää noin vanhoja luomivärejä, mutta toisaalta vain minä niitä käytän, eikä ole itselläni tullut ongelmia, niin en todellakaan aio vielä heittää niitä pois :p.
Ja jälleen tuo ColourPopin Erotic yllätti niin mahtavasti sekoittuessaan sinisen sävyihin ja muuttuessaan aivan erilaiseksi <3. I'm in love!

JA HEI KATTOKAAS TÄTÄ!!!
Pannua näkyvissä nyt jo :D :D !!!
Tänään tuli esiin tuo pikkuruinen rako :D.
Näillä luomiväri-varastoilla (ja lisää vaan haaveilen ja diilautan...) täytyy olla näistä pienen pienistä voitoista iloinen :D. Kyllä ne vähitellen kuluvat :p.

Tällaista siis tähän päivään!
Jospa huomenna vihdoin ja viimein ehtisi vähän ulkoilemaankin, ellei sitten jo ukkoskuurot valtaa taivasta... Noh, siinä tapauksessa huomennakin tulee postausta :p.
Katsotaan, miten käy!
Miumoi <3

torstai 21. heinäkuuta 2016

Mattaa puuteria ja ensimmäinen lomameikki

Heipsan!
Nyt se olisi sitten loma alkanut ja tänään on ollut siis ensimmäinen lomapäivä.
Aika tosin vierähti torkkuessa ja sitten meikin teossa. Vähänkö oli mahtavaa vaan rauhassa istua parvekkeella auringonpaisteessa ja käydä läpi luomiväripaletteja, millä tekisin tämän päivän silmämeikin :D.
Ennen tuota silmämeikkiä esittelen nyt yhden loppuneen:

Tässä Oriflame The One Matte Velvet Powder, Nude Porcelain (8g) kivipuuterissa oli vielä reunoilla jäljellä tavaraa, mutta päätin murskata ja kipata ne mun irtopuuteri-jämärasiaan. Tästä rasiasta töpöttelen puuteria sitten silmien alle tehdessäni silmämeikkejä, ettei varisseet luomivärit jää poskiin isommissa määrin :).
Tästä nyt ei sen kummempaa kuvaa ole kasvoilla, mutta esimerkiksi tässä postauksessa olen tätä käyttänyt.
Sävy oli sopivan vaalea, mikä oli hyvä, koska omistan niin paljon niitä Livboxista tulleita liian tummia meikkivoiteita. Puuterillakin on hyvä yrittää vähän niitä vaalentaa, vaikka nythän mulla on se TBS:n vaalea sävymikseri.
Nimestäkin voi päätellä, että mattapintaa lupaili ja kyllä tämä sen teki, toki nyt kesällä otsa ei valitettavasti kauaa kiillottomana säily, mutta ei se aivan rasvaa tihkuvakaan kuitenkaan ollut.
Hyvä peruspuuteri oli! En tosin tiedä, aionko ostaa vielä joskus uudestaan, ehkä jos osuu hyvä tarjous eteen :). Tästä maksoin muistaakseni 8,90e tarjouksessa.

Nyt on käyttöön lähtenyt tämä kevään Sokoksen 3+1 päiviltä tilaamani Shiseidon väritön kivipuuteri. Pitäähän näitä kalliimpiakin päästä välillä kokeilemaan :D.

Mutta nyt siihen tämänpäiväiseen silmämeikkiin! Pitkään pohdin tosiaan parvekkeella, minkälaisen meikin teen, mutta halusin kuitenkin käyttää piiiitkästä aikaa Avonin palettejani siihen :).

Tällaiseen settiin sitten päädyin! Pohjustajana tuttu ja turvallinen UDPP.
Rajaukset:
* Sisänurkka: Avon Glimmerstick Diamonds Eye Liner, Golden Diamond
* Ulkonurkka (alle): Oriflame Visions Eyeliner Duo, Atmosphere
* Ulkonurkka (päälle): Avon Glimmerstick Diamonds Eye Liner, Brightest Blue
* Sisärajaus: Avon Little Red Dress Glimmerstick Eye Liner, Blackest Black
* Päälle: Lumene True Mystic Precise Tip Eyeliner, 01 Mystic Black (ei kuvassa)
Voidemaiset:
* Sisänurkka: Avon Color Trend Eye Liner, Rich in Gold
* Ulkonurkka: RMS Beauty Eye Polish, Inspire
Avon True Colour Eye Shadow Quartet-paletit:
* Awakening: Keltainen (sisänurkka), Vedensininen (ulkonurkka)
* Attraction: Vaalea (kulmaluut), Tummansininen (ulommaisin nurkka)

Ja tässä sitten lopputulos.
Jälleen kerran silmien räpsäisy väärään aikaan Lumenen rajauksen kanssa pilasi oikean silmän :p.
Mutta värimaailmasta tulikin tosi kiva fiilis!!!
Myös tuosta keskiosan häivytys-vihreästä tuli tosi hieno, kunnon lomameikki tästä kyllä tuli :D.
Outoa tosin oli itselleni, kun tuo Awakening-paletin värit olivat mattavärejä, niin ei tullut hohtoa nyt yhtään, enkä ole kovin tottunut siihen :D.
Laitoin ensin kulmaluulle tuota Awakening-paletin vaaleaa, mutta se oli pelkkää glitterin varisemista (en muistanut kulmaluulle laittaa mitään voidemaista pitoa), niin piti käyttää Attraction-paletin vaaleaa, joka pelitti paremmin.

Oli kyllä hauskaa käyttää näitä pitkästä aikaa! Katsotaan mitä keksin huomenna, täytyy nyt käyttää näitä vähemmän käytettyjä paletteja, kun viime aikoina olen aina enemmän ja vähemmän tarttunut Urban Decay- tai Too Faced-paletteihini :).
Jospa nyt loman aikana saisin varastossa olevia meikkikuviakin enemmän julkaistua (toivossa on hyvä elää...) sekä tietysti noita loppuneitakin :p. Tosin nyt on kyllä niin kivat kelitkin viimein ulkona, että koneella istuminen ei isosti houkuta... Mutta katsotaan, miten tämä loma lähtee etenemään, on tässä 2,5 viikkoa aikaa :).
Palaillaanpa siis asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Piristystä elämään (taas lisää...)

Heipsböö!
Tässäpä tulee pikainen iltapostaus nyt niistä mun viime aikaisista plussailuista, joihin olen repsahtanut tässä muutaman päivän aikana.

Ensimmäiseksi sain alkuviikosta hakea töissä ollessani Oriflame-diileriltäni piiiitkästä aikaa pienen tilauksen, jonka tein 9.jaksosta.
Kyseessä olivat:
* The One Colour Unlimited Eye Shadow Stick, Peacock Nacre (hohtava oliivinvihreä)
* The One Long Wear Nail Polish, Gold Nacre (kulta-oliivinvihreä duochrome)
* Mustapää-/finnirauta

Kävi jälleen siis se perinteinen, etten voinut vastustaa kiusausta noiden kahden ensimmäisen kanssa, tai sen verran vastustin, etten tilannut useampaa sävyä xD. Alkaa kyllä uhkaavasti nuita kynsilakkoja kertyä, mutta onneksi olen taas vähän enemmän innostunut käyttämään niitä (=1-2krt/vko lakkaan) :D. Luomiväripuikko käy loistavasti oliivinvihreän luomivärin alle (testattu on)!!
Ja tuo rauta on ollut mun pelastajana, saa ihohuokosia tyhjennellä, ennen kuin ehtivät liikaa tukkeutua :D.

No sitten Dior-palettiperheeni sai uuden, 3.jäsenensä, kun kohtasin tämän 5 Couleurs Iridescent Eyeshadow Paletten 859 Graphic Lights paletin kauneusbloggaajien FB-sivujen kirppiksellä <3. Mietin ja googlettelin ensin ehkä puoli tuntia, ennen kuin päätin, että kyllä mä tämän tarvitsen :D. Kyseinen kaunistus on siis vuoden 2009 kesäkokoelman Limited Edition-paletti, joten senkin takia ajattelin, ettei tämä muutaman kerran käytettynä ja 35e hintaan ollut todellakaan huono ostos!
Ennen näiden kuvien ottoa, ehdin itsekin jo pariin otteeseen kokeilla tätä :D. Ekaan meikkiin käytin kaikkia sävyjä ja toiseen muistaakseni 2-3 sävyä, en vain ehtinyt ottaa niistä kuvia :/.
Lomalla aion kyllä meikata ahkerasti ja otan varmasti kuvia varastoon :D.

Ja viimeisenä eilisen yksinäisen sadepäivän piristykset!
Stockalta kävin katsomassa viimein vähän ale-laaria ja mukaan lähti -40% alesta:
* O.P.I. Nail Lacquer, My Gecko Does Tricks, 8e
* Chanel Le Vernis Nail Colour, 681 Fortissimo, 19.50e
Oli niin kivan hohtavia sävyjä, etten voinut jättää nuita sinne :p. O.P.I. pääsikin jo heti eilen illalla kynsille, tosi piristävä metallinen vaaleanvihreä sävy ^_^.
Sokoksella kävin taas vähän lisää alessa pyörimässä, mutta sieltä tarttui mukaan vain normaalihintaiset tuotteet (ja tarpeeseen!):
* Make Up Store Blush Large 500 sivellin, 28e
* Urban Decay Original Primer Potion, 21.90e

Sivellin tuli puuterisiveltimeksi, kun entinen halppis-setissä ollut Oriflamen sivellin alkoi jo rikkoutua ja lisäksi oli turhan kovan ja pistävän tuntuinen. Päätin nyt viimein ostaa vuosien jälkeen laadukkaamman siveltimen vihdoin käyttöön :D. Muut kasvosiveltimet ovat edelleen Avonilta, ovat toimineet moitteettomasti :p.
Uusi UDPP piti viimein ostaa entisen pilalle menneen tilalle, vaikka ihan kohtuudella pärjäsin NARSin versiolla onneksi tämän vajaa 2 viikkoa :).

Tässäpä toivottavasti taas vähäksi aikaa (in your dreams...) plussailut. Ei siis paha, mutta kun niitä on tullut nyt ihan tarpeeksi, eikä loppua ihan vielä näy (toivon tosin seuraavien tulevan vasta ensi kuussa :p)...
Mutta tulevalla viikolla on seuraavaksi luvassa sentään loppuneita :D.
Miumoi <3

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Livbox Heinäkuu 2016

Heissan taas!
Jälleen sitten vierähti aikaa tähän postaukseen. Tuli pidettyä parit jumppaillat ensin ja lisäksi jäin torstaina taas yksin tänne kissojen kanssa. Eilen sitten ei vaan ollut kosmetiikka kovin suuresti mielessä, kun jälleen ihmiset sekoilee entistä enemmän ja lisäksi sain kuulla rakkaan ystäväni olleen autokolarissa, mutta josta oli selvinnyt onneksi pelkillä mustelmilla ja järkytyksellä.
Tuli taas mietiskeltyä eilen illalla, että koskaan ei voi tietää, mitä seuraavana päivänä tapahtuu...
Pitäkää huolta rakkaistanne ja rakastakaa nyt, kun vielä voitte <3.

Noh, tänään päätin sitten sadepäivän piristykseksi käväistä kaupungilla pikkuisen shoppailemassa (kosmetiikka ja kissa-videot piristävät aina mieltä) ja sain nyt iltasella vihdoin muokattua nuo Livboxin kuvatkin eli viimein tämän boksin esittely luvassa!

Pistetääs nyt vielä tämä aloituskuva, jos ei joku tähän mennessä ole vielä omaa boksiaan saanut :).

Ja tällaiselta näytti sisältö. Suomalaisuus ja hellepäivät olivat tällä kertaa teemana eli boksista tuli nyt pelkästään suomalaisia merkkejä.
Mukana oli 3 täysikokoista tuotetta, 3 minikokoa ja 2 extra-näytettä.

Aloitetaan täysikokoisista. Elivo Arganöljy Käsivoide (ovh 3,70e/50ml) oli itselleni tuntematon merkki eli tässä tuli kivasti boksin idea esiin. Käsivoiteita kuluu myös, joten kyllä tämä tulee käytettyä, vaikkakin nyt on niitä muutama ehtinyt tulla lyhyen ajan sisään.
Yhden kerran testasin ja itselleni ehkä on enemmän talviajaksi käyttöön eli varastoon meni odottelemaan.

Toisena täyskokoisena löytyi Herbina Blue Lagoon Body Mist vartalosuihke (ovh 6e/100ml).
Olin jo aiemmin joistain blogeista lukenut näistä uutuus-tuoksuista ja kiinnostuin niistä todella. Nyt siis ilahduinkin nähtyäni tämän boksissa :)!
Muutenkin mulla kuluu kiitettävästi näitä kroppasuihkeita pyöräilyjen ja hikoilun takia, niin käyttöön tämä tulee jossain vaiheessa :).

Viimeisenä täysikokoisena tuotteena tuli Lemon Juice & Glycerine Hoitovoide Kantapäille (ovh 5,60e/75g/72ml). Muina vaihtoehtoina oli in-shower suihkuvoide, vartalovoide ja hoitava jalkavoide.
Ehkä olisin tuon suihkuvoiteen ottanut näistä vaihtoehdoista (kaapista tosin löytyy ostettuna :p), mutta ei ole tullut tätä testattua.
Voi olla, että annan tämän kuitenkin äitilleni jossain vaiheessa... Hänellä on suurempi tarve näille kantapäävoiteille, kiitos diabeteksen. Ainakin aikanaan hän tykästyi LV:n jalkavoiteeseen, jonka luovutin hänelle :).

Sitten minikokoina löytyi nämä paljon kohua aiheuttaneet MSCHIC Natural Beauty Mineral Foundation n.7g meikkivoide sävyssä Vanilla 2W (ovh 24e/30ml) sekä Mineral Primer n.5g meikinpohjustaja (ovh 26e/30ml).
Itsekin muiden tavoin hämmästelin tuon pohjustajan määrää ja olin jo laittamassa kyselyä asiakaspalveluun, kunnes huomasin FB-sivuilla että sähköpostissa pahoitteluviestin. Kyseessä oli ollut väärinkäsitys ja informaatiokatkos. Pienempiä tuubeja ei ollut ehtinyt tulla, niin oli sitten yksi ihminen tuubittanut tuotteet noihin isompiin 11g tuubeihin ja tästä ei ollut mennyt tieto eteenpäin töissä olleelle Livbox-tiimiläiselle (muut olivat olleet lomalla).
Asiakaspalvelu oli sitten jälleen kaikessa ihanuudessaan hyvittänyt tämän mokan kaikille 30 pisteellä. Asiakaspalvelu on Livboxilla kyllä parhaimmasta päästä, mitä tiedän eli edelleen isot pointsit siitä!

Mutta itse tuotteista, testattu on molempia.
Jälleen vaan meikkivoide oli aivan liian väärän sävyinen, tuo oli lähes oranssia minulla :D. Onneksi tilasin sen The Body Shopin vaalean sävymixerin, niin sain tämän pelittämään sen kanssa paremmin. Hyvin siis riittää kokeiltavaksi tuosta pienemmästäkin (oli noin puoleen väliin tuubia) määrästä, kun pitää miksata sävyä :D.
Pohjustajaakin on kokeiltu ja ihan pätevää ainetta on! Voisin vaikka ostaa täysikokoisenkin tuubin.
Tuosta kuvasta näkyvästä määrästä käytän monta kertaa, olen jo 3:sti käyttänyt, eikä ole juuri tuosta huvennut eli en kovin suurta määrää laita kerrallaan (ehkä puolikkaan herneen tai koko herneen verran).

Jälleen löytyi pitkäaikaistilaaja-lahjakin, vaikka nyt se oli minikokoinen tuote eli 18g Vitalis Ihovoide Ivana Helsinki-kuosissa (ovh 2,80e/18g). Tykkään kyllä tuosta kuosista :).
Suoraan sanottuna olisihan sitä voitu laittaa myös täysikokoinen versio, hintaeroa ei olisi tullut paljoa, kun oli halpa tuote kyseessä...
Lapsuus/nuoruus tästä tuotteesta tulee mieleen, silloin viimeksi oon tainnut tätä käyttää :D. Eiköhän tämä käyttöön tule jossain vaiheessa!

Extra-näytteinä oli 2kpl Vuokkoset-siteitä ja 10ml Herbina Aqua Spa vartaloemulsio.
Vuokkosia on tullut käytettyä, joten on tuttu tuote ja merkki, Herbinakin tulee käytettyä, vaikkei tuosta näytteestä ihan koko kroppaan välttämättä riitä, kokeillaan vaikka jalkoihin :D.

Tällainen oli siis tämänkertainen Livbox!
Suomi-teemasta tykkäsin tosi paljon, mutta tämä olisi voitu toteuttaa ehkä mielenkiintoisemminkin... Ehkä olisi voinut olla vaihtoehtoisina tuotteina (samankaltaisia) myös muutaman pienemmän ja tuntemattomamman suomalaisen merkin tuotteita. Toki vaikka olisi vaihtoehtoisina tuotteina, niin voihan se silti olla liian suuri määrä pienille merkeille...
Ja Lumene puuttui :O ?! Vaikka sitä onkin kritisoitu, kun joka boksissa ollut jotain, niin kyllähän se Suomi-boksiin olisi aivan ehdottomasti kuulunut!
Olihan tämä taas vähän tylsä, kun oli jälleen vain marketti-tuotteita ja nyt jäi arvokin tosi matalaksi (vaikka itse maksan vain sen 13,90e), mutta kyllä mä ilahduin nuista muutamasta tuotteista sen verran, että hyväksyvästi nyökyttelin katsellessani sisältöä.
Kyllä mä silti odottelen, että tulisi joskus jälleen sellainen todella WAU-boksi, nyt sen olen saanut Jolie-boksista :/.
Mutta en mä tätä edelleenkään laita tauolle, ei vaan pysty :D. Katsotaan sitten ensi kesänä, jos/kun oon työttömänä ja pitää rahaa säästää :p. Tosin niitä ilmaisboksejakin saan jo useamman sitten :D.
Mille puolelle te kuulutte, pettyneisiin vai ilahtujiin?

Jos ehdin, niin huomenna tulee taas plussailu-postaus :p. Ihan höpöksi tämä kuukausi on kyllä mennyt xD !!
Miumoi <3

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Jolie-box Heinäkuu 2016

Heipsböö!
Vihdoin ensimmäinen kahdesta esiteltävästä boksista tulisi tässä ja se on Jolie-box :D.
Eilen oltiin vasta 8 jälkeen kotona, kun käytiin ensin moikkaamassa Mr.Insinöörin siskon perhettä pitkästä aikaa ja sen jälkeen kaupassa, niin en jaksanut enää alkaa loppuun muokkaamaan kuvia.

Tässä vielä aloituskuva, JOS joku ei ole vielä ehtinyt sisältöä nähdä (mitä tosin epäilen) :D.

Ja tällaista löytyi boksista! Tällä kertaa mukana oli peräti 5 täysikokoista tuotetta, 2 minikokoa ja 5 näytepussukkaa. Varastot kiittävät tätä saldoa :D...

1.täysikokoisena oli Neal's Yard Remedies Facial Wipes puhdistusliinat (9,50e/25kpl pkt).
Sisältävät aloe veraa ja valkoista teetä, voi puhdistaa kasvot meikkiä myöten ja sopivat myös vartalon iholle sekä lapsille.
Näitä en ole vielä ehtinyt testata, mutta kyllä nämä varmasti käyttöön tulee.
Jälleen tuntematon merkki itselleni :). Vähän kuitenkin olen epäileväinen meikinpoiston tehossa, mutta katsotaan miten käy :D.

2.täysikokoisena oli Unique Haircare Leave-in Conditioner hiuksiin jätettävä hoitoainesuihke (Biodellyllä 14e/150ml).
Soveltuu auringon kuivattamille hiuksille, kosteuttaa ja auttaa värin säilyttämisessä.
Tätä ei ole vielä Jolien valikoimassa, käsittääkseni laittavat bokseihin myös merkkejä, joita ehkä suunnittelevat ottavansa valikoimaan.
Jälleen outo merkki itselleni :D. Olen ehtinyt kertaalleen testata, mutta pitää vielä useampia kertoja kokeilla (ja käyttöön tämä on nyt lähtenytkin), ennen kuin voi isompia sanoa. Käytän kylläkin niin paljon tököttejä pesun jälkeen hiuksiin, etten välttämättä osaa tämän vaikutuksesta yksinääm isommin kertoa :p.
Pitäisi ehkä uskaltautua yhtä tuotetta käyttämään kerrallaan, vaan se on ehkä loma-ajan asioita, kun ei tarvitse ihmisten ilmoille lähteä :p.

Oudoilla merkeillä jatketaan, kun seuraavaksi löytyi Doft Kikatus Salvia & Appelsiini Palasaippua (9e/100g).
Kyseessä on kahden helsinkiläisen naisen saippuabrändi, jonka tuotteet syntyvät käsityönä ja lähituotteina ja sisältävät eteerisiä öljyjä sekä kasvipohjaisia rasvoja.
Juuri tätä tuoksua ei löydy Jolielta tällä hetkellä, mutta muita kyllä.
Mä kyllä tykkään että valikoimasta löytyy myös tällaisia pienempiä suomalaisia merkkejä!! Enemmänkin voisin kokeilla näitä ja innolla tulen tämänkin saippuan kokeilemaan!

Tutuimpana tuotteena löytyi Hurraw! Papaya Pineapple Lip Balm huulivoide (5,50-5,90e/kpl).
Myöskään tätä tuoksua ei löydy vielä valikoimasta, mutta useita muita kyllä.
Itse omistan ennestään yhden Hurraw!-rasvan, Lakritsin, joka oli ihanan lakritsainen :). Nämä ovat muodoltaan jotenkin hauskoja, ihan miellyttäviä käyttää. Kyllä tämäkin tulee jossain vaiheessa käytettyä, mutta hetki saattaa mennä, kun rasvoja löytyy "muutama" jo ennestään :p.

Viimeisenä täysikokoisena oli tämä Velea Fina Silk Adriatic Sea Sponge for Facial Cleansing puhdistussieni.
Tätä ei löytynyt oikein mistään, mutta jostain blogista huomasin, että ebay myy tätä noin 15e hintaan.
Sientä kerätään Kroatiasta Adrianmeren alueelta ja se on luonnostaan antiseptinen ja hypoallergeeninen. Sopii myös herkkäihoisille ja lapsille.
Tämä oli kyllä todella veikeän näköinen ja tuntuinen tapaus :D. Aika erilainen kuin konjac-sieni, mutta ei todellakaan jää kauas taakse! Yhtä kivan tuntuiseksi tämä jättää oman ihoni kuin konjac-sienikin.
Erittäin mielelläni olen alkanut käyttää tätä vuorollaan (toinen on aina kuivumassa)!

Minikokoisina löytyi 5ml Acorelle SPF30 Sun Gel aurinkogeeli (Lifessa 29,90e/30ml).
Joliesta löysin aurinkosuojabalmin kasvoille, mutta tuolla geeli-nimellä ei löytynyt sieltä. Paperiin on kylläkin laitettu Sunbalm/Gel-merkinnällä.
Olen nyt muutamana päivänä tätä laittanut kasvoille, kun aurinko on viimein suvainnut pitkästä aikaa näyttäytyä täälläkin päin Suomea. Tuollaista keltaista geeliä on, mutta iholla läpinäkyvää, ei siis jää valkoiseksi.
Silti tämäkin on liian jankkia varsinkin mun tällä hetkellä kauheasti rasvaa ulos puskevalle otsalleni, mutta se ei ole tämän vika. En usko, että millään kasvorasvalla otsani pysyisi tällä hetkellä kiillottomana paria tuntia kauempaa :p.
Tuoksu ei ihan hirveästi miellyttänyt omaa nenääni, mutta eiköhän tämä tule käytettyä, jos ei muuten niin kropalle menee nopeasti (olettaen, että tännekin päin joskus helteitä tulisi).

Toisena minikokoisena oli 10ml Little Butterfly London Love Eternal Baby Massage Oil vauvaöljy (25,50e/50ml).
Sopii toki aikuisillekin :D.
Oon kokeillut tätä pari tippaa käsiin; kivalta tuntui ja mukavan sitruksinen tuoksu, käytettyä tulee :).

Jälleen mukana oli näytepussukoita ja ne olivat tällä kertaa:
* Mossa BB-voide (1,5ml) (~16,90e/50ml normihinta, Sokos)
* Mossa Cleansing Creme-mousse (5ml) (~11,90e normihinta, Sokos)
* Absolution vartalomaito (3ml) (30,80e/200ml)
* Absolution suihkugeeli (3ml) (26,40e/200ml)
* John Masters Organics Spearmint & Meadowsweet Scalp Stimulating Shampoo (10ml) (32e/236ml, Biodelly)
Näistä pussukoista saattaa tulla sitten jossain oheessa muutamalla sanalla mielipidettä, mutta listoihin en lisännyt näitä.
Kyllä mun varmaan se näyte-kuukausi pitäisi pitää joskus :p.

Huh, tässäpä taas tämä runsas paketti oli! Kyllä meni tämä kuukausi nyt heittämällä plussalle xD.
Pidin itse ehkä ihan hivenen enemmän edellisestä boksista, mutta ei tämä paljoa taakse jäänyt kuitenkaan!!
Jälleen itselleni tuli monta uutta merkkiä kokeiltavaksi ja arvokkaita tuotteita löytyi, sai siis taas enemmän kuin mitä boksista olin maksanut!
Eniten tykästyin ehkä tuohon saippuapalaan ja kasvosieneen ja näytepusseista kiinnostuin Mossan kasvoputsarista ja John Masters Organicsin shampoosta.
Mossan putsaria olen jonkin aikaa suunnitellut ostavani kokeiluun (Hullareilta ostamani kasvoöljy on aivan ihana!) ja hiuspohjan ongelmia kyllä löytyy!
Kasvosienestä taas toivon olevan apua nyt, kun kesäaikaan tuo otsa puskee rasvaa muidenkin tarpeeseen... Lähinnä pidän sormia ristissä, ettei finnejä tulisi ihan niin paljoa...
Kaiken kaikkiaan olen taas tyytyväinen sisältöön, koska jälleen sain sitä, mitä näiltä bokselta haen eli uusien merkkien ja tuotteiden testailua :). En todellakaan kadu tilausta edelleenkään!
Miltäs teidän silmiin sisältö näytti?

Vaan nyt lähden suihkuun ja kuluttamaan noita purkkeja, josko jotain saisin vielä loppumaan tälle kuulle :p. Palataan seuraavaksi Livboxin kanssa!
Miumoi <3

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ne Tilaukset

Päätinkin tähän väliin laittaa vielä tulleet tilaukset, kun en saanut aikaiseksi vielä boksi-kuvia muokata :p. Vaatii hieman enemmän kuin tämä seuraava kolmen kuvan postaus :D.
Muutenkin kunhan Mr.Insinööri saa tuossa ruokaa hieman sulateltua, niin käydään lyhyellä mutta reippaalla kävelylenkillä ja itse mietin, että sen jälkeen kävisin vielä taloyhtin kuntosalilla Cross trainerilla liikkumassa, niin saisi taas hartiatkin liikettä... Josko ensi viikolla taas pääsisi jumppaamaankin enemmän!

Mutta niin, mulla oli siis Avonin tilauksen aika viime viikolla ja nyt keskiviikkona sain hakea paketin. Tästä 9.jaksosta tulikin pitkästä aikaa pikkuisen isompi tilaus kuin aiemmista, kun sain peräti alet sekä ilmaiset postarit :D.
Tosin tilasin kyllä itsellenikin nyt vähän enemmän kuin aiemmin...

Ja eiköhän tästä kuvasta jäänyt myös yksi tuote pois, kun en huomannut sitä ensin laatikon pohjalla :D. Puuttuva oli siis Super Extend Precise Liquid Liner sävyssä Black.
Tykästyin todella siihen Lumenen versioon, niin piti nyt ostaa myös seuraavaksi Avonilta samanlainen kokeiluun :D. Ulkonäöltään näytti aika lailla identtiseltä Lumenen kanssa, katsotaan sitten onko tussi myös samanlainen :).
Muut kuvassa näkyvät ovatkin aika pitkälti uutuuksia:
* Naturals-sarjan kookos-tähtihedelmän tuoksuiset suihkari, kroppasuihke ja -emulsio
* Narurals granaattiomena-mango suihkujelly
* Kynsilakan korjaussivellin
* Scent Essence Passion Fruit EdT näyte
* AT-sarjan UV-suoja hiuksille

Tuo setti oli 6,95e joten oli vaan pakko ostaa kokeiluun tuohon hintaan, en voinut vastustaa kiusausta... :D Suihkugeeliä testasin ja oli oikein kivan tuoksuinen, ehkä olisi hivenen voimakkaamminkin voinut tuoksua! Hedelmäistä ja kookoksista oli, sellainen raikkaan makea. Ylsi yhdeksi suosikiksi näistä Naturals-tuoksuista!
Tuo jelly oli vaan pakko ostaa kokeiluun, koska kaikista lempparein tuoksu tuossa sarjassa ja muutenkin halusin kokeilla, millaisen jellyn olivat saaneet aikaan :D.
Ei ollut Lush-jelly kuitenkaan, vaan sellaista kiinteähkön hillomaista, hitaasti liikkuvaa geeliä. Hyvin pelitti ainakin pesuvampussa! Voin suositella kokeilemaan tätä, jos Lushin jellyt ovat liian kiinteitä ja liukkaita (itse kyllä rakastan niitäkin) :D.
Tuon UV-suihkeen nyt ostin kokeiluun, vaikka tuskin se isompia tekee kuolleelle hiuksille :p. Meni vielä varastoon, kun mulla on Keratasen vastaavaa vielä puoli pulloa jäljellä. Tuskin nuista haittaakaan on kesällä :).

Sitten piti tehdä pikkutilaus myös The Body Shopille, koska ale ja ilmaiset postikulut.
Lähinnä tein tilauksen tuon vaalean sävymikserin takia, sitä oli vihdoin tullut varastoon!! Oli normaaliin 16,50e hintaan, mutta ei haittaa. Kiva päästä viimein huomenna testaamaan!
Teepuu-puhdistusvaahto ja greippi-kuorinta olivat alessa 10e/kpl. Otinkin nyt loppukesäksi tuon teepuu-putsarin aamu-käyttöön, kun otsa puskee taas enemmän rasvaa ulos...
Lisäksi mukana tuli nuo 4 näytepussukkaa; seerumi, 2 yönaamiota ja kasvovoide.

Mun pitäisi varmaan joku kuukausi pitää sellainen näytteiden käyttökuukausi, kun alkaa niitä olla melkoisen paljon kaapissa :p. Toki silloin ei muuten varastot juuri tyhjene (eikä siis tännekään tulisi isommin postailuja), mutta saisipahan noita pusseja pois :p.

Tällaista siis tänne! Hieman tullut taas purkkeja, varsinkin kun boksitkin olivat tässä kuussa melko runsaita :p. Vaan tällaista tämä on :D.
Yritän saada itseäni niskasta kiinni ja illalla muokattua kuvia, jos huomenna tulisi vihdoin ensimmäinen boksi-esittely :).
Miumoi <3

Suositut tekstit