Näytetään tekstit, joissa on tunniste Louis Widmer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Louis Widmer. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. marraskuuta 2022

Loppuneet meikit, Marraskuu 2022

Heips taas pitkästä aikaa!
Jälleen kerran näyttää siltä, että kiire taitaa tulla loppuneiden esittelyn kanssa :D.
Nyt tuleekin sitten pidempi postaus, kun tässä porukassa oli monta yllättäen loppunutta tuotetta!
Eli meikkituotteita seuraavaksi!

Päädyin tuossa alkukuusta pitkästä aikaa leikkimään jälleen mun Fixy Repair Kitillä, kun huomasin tämän 22g Avon Ideal Flawless CC Colour Corrector Pearls korostuspuuteri-helmien olevan todella vähissä.
Nämä on siis alun perin olleet helmiä, mutta aloin leikkiä tuolla Fixyllä, niin tämä päätyi jauheeksi :D.

Niinpä sain nyt tuon purkin vihdoin tyhjäksi!
Tämä toimi paljon paremmin näin kuin helminä ollessaan, kun mitään ei silloin irronnut siveltimeen ja iholle.
Antoi kasvoille kivasti kuulautta ja ihan vähän juonteita ja ryppyjä häivytti vähemmän näkyviksi.
2 vuotta näköjään kesti :D. Oon onnellinen, että sain tämän tällä tavalla kulutettua ja toki tuo pannullinen on vielä jäljellä.
Katson tämän kuitenkin nyt loppuneeksi, kun saan purkin heivata pois!

Vaan ei hätää, sillä se entinen kosmetiikka-addikti hamsteri oli ostanut Dermosililtä vastaavan tuotteen aikanaan :D.
Tässä ainakin toistaiseksi toimii helmi-muoto ja kippaan tuosta pannusta irtoavan puuterin aina tähän rasiaan.
Nyt sitten kulutellaan tätä Dermosiliä seuraavat vuodet :D. Varmaan tämänkin jauhan jauheeksi, jos jossain vaiheessa alkaa näissäkin helmissä pinta kovettua.

Ja Deck of Panning-projektissa ainakin yksi tavoite saavutettu ;).
Eli tämä Oriflame Very Me Heartbreaker Eye Pencil, Turquoise Rocks rajauskynä loppuikin vähän yllättäen, kun teroittaessa terä katosikin sitten johonkin :D.
Ehdin onneksi tuon meikin tehdä, niin tuosta edes näkyy sävy iholla.
Lokakuussa käytin 8 kertaa ja nyt marraskuussa ehdin käyttää 5 kertaa eli yhteensä 13 käyttökertaa meni.
Vanha kynä tämä jo oli, joten onneksi on taas yksi vähempänä laatikossa.

Tehokäyttöön päätin ottaa taas uuden sinisen kynän (näitä piisaa) ja sitten tuon Avonin Pearly valkean helmiäissävyn, kun olin mennyt 2 tilaamaan aikanaan...
Katsotaan, käykö tuuri Deck of Panning-päivityksessä ja saisin ottaa jomman kumman mukaan projektiin!
Oon alkanut kuitenkin seurata näiden käyttöä, vaikka näitä ei vielä mukaan projektiin saisikaan :).

Noh, sitten tässä tietokone-pöydällä käytössä ollut 5ml minikokoinen 
Clarins Instant Light Natural Lip Perfector, 05 Candy Shimmer sävyttävä huulivoide loppui.
Tai päätin, että tämä loppui, sillä mun sormivoimat ei enää riittänyt puristamaan enää yhtään pisaraa tuolta ulos. On tämä asiansa hoitanut :D.
Oon aiemmin käyttänyt eri sävyn, mutta en isoa eroa huulilla huomannut sävyssä.
Valitettavasti en muistanut ottaa huulista kuvaa ja kun muistin, niin ei tosiaan voimat riittänyt puristamaan ulos enää yhtään tuotetta.
Tämä on kyllä ihana tuote, kosteuttaa jonkin aikaa huulia. Voisin ostaa täysikokoisenakin.
Valitettavasti huulituote-varasto on katastrofin partaalla, joten pakko kulutella ne ensin vähemmäksi :p.

Tässä työpöydällä on toisena tuotteena ollut käytössä Avonin ikivanha glitterinen huulipuna (meikkauspäivinä) ja nyt otin meikittömiä päiviä varten käyttöön tuon Colourpopin sinisen hohtoisen huulivoiteen.

Ja sainpas vielä toisenkin huulituotteen käytettyä eli tämä töissä käytössä ollut 3.65g Alima Pure Lip Tint, Daisy sävyttävä huulivoide loppui.
Tullut aikanaan Jolie-boxista ja en ala enää näistä vanhoista tuotteista kaivelemaan enempää tavaraa ulos :p.

Tai sen verran kaivelin, että sain otettua kuvan sävystä huulilla. Ja tietty suun pieli auki, valitettavasti...
Noh, joka tapauksessa, ei ollut kovin kosteuttava tapaus, mutta saipahan käytettyä pois!
Tuskin tulen ostamaan uudelleen. Varastosta tosiaan löytyy vielä kertyneitä tuotteita...

Ja töihin lähtikin seuraavaksi käyttöön tämä vanha Labello, onkohan Bette Boxin aikana tullut.
Niin ja tähän väliin onkin huippua sanoa, että mulla tulee taas työt jatkumaan ainakin ensi kesäkuun loppuun \o/.
Käyttöä tulee siis tälle huulirasvalle siellä :D.

No tästä 10g Lumene Blur Longwear Powder Foundation SPF15, 1 Kultahiekka / Classic Beige meikkipuuterista ei ole enää hirveästi sanottavaa :D.
Taas yksi käytetty (reunat meni taas purkkiin murskattuna) ja uusi lähti käyttöön.
Tätä siis kuluu tasaisesti, vaikka olen toki enemmän myös nestemäistäkin pohjaa käyttänyt.
Mistä puheen ollen...

Lisää sekoitusta tehdessäni loppui tämä 4.5ml minikokoinen Louis Widmer 6-in-1 CC Cream, Naturel 01 CC-voide, että...

...tämä 15ml minikokoinen Absolution La Crème du Teint Makeup & Care, Light ja onko tämä nyt sävyttävä päivävoide vai meikkivoide...
No yksinään en kumpaakaan käyttänyt, sillä...

Tämän takia teen purkkiin sekoituksia :D.
Uuteen sekoitukseen meni lähes pelkästään tuo Widmerin ja Absolutionin loppu (toki vanhaakin oli vähän pohjalla) ja yksittäiset pumppaukset muita väärän sävyisiä, bokseista tulleita meikki-/CC-voiteita, sekä Lumenen heleyttäviä tippoja ja TBS vaalentavia sävytippoja.
Mä niiiiiin odotan sitä päivää, että saan pois nuo nestemäiset pohjat... Avaamattomiahan mulla odottaa edelleen 4 tuubia laatikossa...
Onneksi oon nyt alkanut enemmän käyttämään, niin toivoa on saada ne tässä vähenemään.
Harmittaa tosi paljon, etten aikanaan laittanut heti niitä eteenpäin bokseista tultua :/.
Oppitunteja jälleen!

No sitten yllättäen päätin myös heivata tämän 10ml 
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion, Original luomenpohjustajan eli rakkaan Holy Grail-tuotteeni UDPP:n <3.
Tätäkin oon saanut jo pitkään puristella, että saa tuotetta ulos ja nyt tämä tuntui alkavan haista, joten parempi viimein luopua. On tästä varmasti 97% käytetty!
Uusi tuubihan mulla lähti käyttöön, varastosta vielä löytyi! Vaan nyt täytyy alkaa miettimään, mistä saa seuraavan hommattua helpoiten, kun myynti loppui Suomesta :(.
Onneksi sitä ehtii pähkäillä tuon viimeisen tuubin kanssa ja on mulla lisäksi M.A.C.:in pohjustaja myös, kun testiin sen aiemmin ostin. KVD Beautyn pohjustajaakin on vielä jäljellä sekä NYXin glitter-primeria :D.
Pitää tehdä enemmän sitten glitter-meikkejä :D.

Ja viimeisenä porukasta loppui tämä 25ml Wet ‘n‘ Wild PhotoFocus Matte Face Primer kasvojen pohjustusaine.
Oon tilannut vuosi sitten syksyllä Hullareilta eli pitkään kesti :p.
Oon toki tuota samassa tilauksessa ollutta Marshmallow-primeria käyttänyt myös, mutta kevät- ja kesäaikaan tämä Matte-versio on ollut enemmän käytössä.
En mä tosin lopulta kovin isosti mitään eroa huomaa, käytin tai olin käyttämättä pohjustajaa, ehkä talviaikana tuo lisää kosteuttavuutta iholle.
Plussaa tälle siitä kuitenkin, ettei tämä lähtenyt rullaamaan iholla muun meikin mukana!
Uusi, eri matta-versio on nyt odottamassa kevättä ja kesää, nyt syksyn ja talven käytän vähän kosteuttavampia :).

Puuuuhhh...
Nyt loppui tämän kategorian tuotteet :D.
Tästä voittekin jo aika hyvin päätellä, että aika hyvä yhteenveto on tälle kuulle tulossa!
Mun on pitänyt jo jättää joitakin loppuvia purkkeja käyttämättä, että ensi kuulle jäisi vielä jotain loppuvaa :D.
Oon niin ylpeä itsestäni jo nyt!

Plussaa ei ole vielä tullut tälle kuulle, mutta pari päivää sitten tein tilauksen, kun Mr.Insinöörin sisko infosi tekevänsä tilauksen Dermosilille.
Oikein maltillinen täydennystilaus tuli vain (muutama tuote varastoon Mr.Insinöörillekin), kun edellinen Dermosilin tilaus on ollut maaliskuussa :).
Katsotaan, ehtiikö vielä tälle kuulle tuotteet!

Niin ja kun tosiaan sain pari päivää sitten tietää, että mulla jatkuukin työt ensi vuoden kesäkuuhun asti ainakin, niin päätin pyörtää päätökseni ja eilen illalla tein tilauksen Clionadh Cosmeticsille ja tilasin muutaman Stained Glass Collection-luomivärin.
Siellä on nyt 28.11. asti Black Friday-ale menossa ja esim. nuo SGC-luomivärit oli -10% ja näköjään vaikuttajien alekooditkin toimi, jolloin sai vielä toiset 10% hinnasta pois.
Clionadhille on tullut myös kynsilakkoja myyntiin ja nyt he pystyvät postittamaan niitä maailmanlaajuisesti (ennen oli vain Kanada ja USA vaihtoehtoina). Mietin, että olisin yhden tilannut kokeiluun, mutta luomivärit voitti tällä kertaa :D. Pystyyhän nuita multichrome-luomivärejä siihenkin käyttämään, jos alkaa siltä tuntua :D.
Ehkä pitää saada entisiä muutama pullo kulutettua pois ennen uusien ostoa :p.
Mutta katsotaan, ehtiikö tilaus mulle tämän vuoden puolella vai meneekö tammikuulle :D.

Mutta alan tässä aikani kuluksi jo vähän suunnitella tuota Deck of Panning-päivityspostaustakin tässä, muihin postauksiin on jo kuvat valmiina!
Palaillaan siis pian asiaan!
Miumoi <3

lauantai 20. toukokuuta 2017

Toukokuun raavinta-aineet

Heipsböö!
Nyt on hyvä aika postata pikaisesti ennen Suomi-Ruotsi-ottelua, josta tulee varmasti piinaava :D.
Kuten otsikosta voi päätellä, niin jälleen tuttuun tapaan olen saanut kuorintoja kulutettua!

Tämän 200g Dermosil Crystal Sugar Body Scrub vartalokuorinnan sain käytettyä aika lailla kuun alkupuoliskolla.
Sain tämän joululahjaksi Mr.Insinöörin siskolta MP:ltä, jossa oli mukana myös teetä :). Se oli siis viime joulun Limited Edition-setti.
Teetä en ole ehtinyt vielä maistaa, kun olen muutamaa muuta vanhempaa teetä yrittänyt saada käytettyä loppuun :).
Tämä oli perinteinen sokerikuorinta eli tehoja löytyi hyvin! Vaan se tuoksu, voi hitsi, miten ihana se oli <3. Se oli vielä ihanampi kuin vanilja-versiossa!! En vaan tiedä yhtään mikä siinä tuoksui, mutta makea tapaus oli kuitenkin!
Tämä ei ole kuitenkaan heille hyvä vaihtoehto, jotka eivät tykkää siitä öljyisen kosteuttavasta fiiliksestä. Tässä iho jäi jopa omaan makuuni hivenen liian öljyisen tuntuiseksi, suihkugeelikään ei vaahdonnut kovin helpolla tämän jälkeen!!
Voisin kuitenkin ilolla ostaa tätä lisää, jos tulee vielä myyntiin, tuoksu oli niin ihana ja talvella ei haittaa tuo kosteuttava fiilis :).

Sitten tämän kuun Jolie-Boxista tulleen 30ml minikokoisen Evolve Organic Beauty Tropical Blossom Body Polish kroppakuorinnan sain myös käytettyä!
Sokerikuorinta myös kyseessä, mutta olomuoto muuttui veden kanssa maitomaiseksi. Hyvin kuori kuitenkin ja tässä ei yllättäen yhtä kosteuttava fiilis jäänyt kuin tuosta Dermosilistä eli sopii myös sitä vihaaville :D.
Tuoksu oli myös tosi kiva, ei liian kukkainen, vaan sopivan makea ^_^.
Tästä vaan ei riittänyt kuin 2 käyttökertaan eli vähän liian tyyris on mun käyttöön, hemmottelutuotteeksi varmasti kiva :D.
Voisin tosiaan hemmottelukäyttöön ostaa joskus täysikokoisen purkin, oli sen verran kiva kokemus!!

Viimeisenä tällä erää on 50ml Louis Widmer Skin Appeal Face Peeling kasvokuorinta, joka loppui Tallinnan reissulla ja jota en enää takaisin roudannut :).
Oon jo aiemminkin tästä sanonut, että kuorintatehot ovat ihanan raapivat. Se on vain myös raastavaa, että kuorivat rakeet ovat tässä muovia :(.
En siis osta enää uudelleen, sillä onneksi olen löytänyt sen täydellisen korvaajan ja täydellisen kasvokuorinnan etsintä on viimein päättynyt.
Muovia lukuunottamatta oli siis tosi kiva kuorinta!

Tässäpäs tämänkertaiset jutut.
Niin kuin vähän pelkäsinkin, tämä kuukausi ei ole ollut kovin hyvä loppuneiden suhteen, kun viime kuu meni niin hyvin :/. Noh, on tässä vielä 11 päivää aikaa :D.
Mutta nyt alan valmistella vähän kisastudiota, kun olen täällä huomiseen yksin, saa siis rauhassa hermoilla Leijonien puolesta :D.
Mä palaan todennäköisesti huomenna taas asiaan!
Miumoi <3

tiistai 24. toukokuuta 2016

Käsiä hellitty

Heissan taas!
Nyt onkin kunnolla vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta ja tässä on muun muassa jännitetty Leijonien puolesta (mahtava turnaus, vaikka hopeaan piti tyytyä), vietetty Mr.Insinöörin synttäreitä, käyty kampaajalla (instagramia katsoneet varmaan sieltä nähneetkin nyt rokkaavammat hiukset :D), jumppailtu, shoppailtu kavereiden kanssa, päivitetty konetta ja koettu tämän astisen elämäni paskin bändikeikka viikonloppuna. Kyllä, jos olette netissä surffailleet, niin olette varmasti hoksanneet uutisoinnin surullisesta 69 Silmien keikasta... Onneksi ovat anteeksi pyytäneet ja korvaava keikka on luvassa syksyllä, niin jospa odotukset sitten viimein täyttyvät :).
Tuolle illalle tein ihan kivan meikinkin, pitäisi se(kin) tänne laittaa :D.

Vaan nyt jatkan loppuneistä tuotteista, joissa yhteisenä tekijänä ovat kädet.

Varastoni ainoa käsien kuorinta-aine Lush Salted Coconut Hand Scrub loppui.
Viimeisellä kerralla tosin käytin myös rintakehälle kuorintana :D.
Tehot olivat oikein hyvät, merisuolaa kun kuorivana aineena löytyy eli ei ole sen suhteen valitettavaa.
Tuoksu ei ollut niin herkku kuin toivoin. Se ei ollut paha, mutta ei yltänyt suosikiksikaan. En osaa kuvailla tuoksua, mutta sellainen tosi jännä se oli, ei ollut selkeästi kookoksinen kuitenkaan.
Niin kuin olen aiemminkin sanonut, niin onhan tällaiset vähän turhia, kun kroppaa kuoriessa varmasti kädetkin saa kuorittua. Kiva oli silti testata, mutta samaa en varmaan uudelleen osta. Vannomatta toki paras :D.

Sitten on käsisaippuaakin kulunut.
Päätin heivata tämän Lush Magnificent Soap palasaippuan jämät viimein pussiin kaappiin.
Tuoksun kanssa oli aika lailla sama ongelma kuin muillakin eli kun on ehtinyt olla sen 1-3 vuotta kaapissa, niin tuoksu on haihtunut suureksi osaksi. Makeahko mango sieltä kuitenkin vähän leijaili eli ihan kiva oli!
Pesutehot normaaliluokkaa muiden palojen kanssa, kuivatti runsaalla pesulla myös käsiä.
Lisää tätä ei taida pystyä enää hankkimaan...? Mutta kiva oli kokeilla :).

Nyt olen ottanut käyttöön taas seuraavan Lushin palasaippuan varastosta, tämäkin ehtinyt olla kaapissa jonkin aikaa :D.

Nestemäistä saippuaa on myös käytetty, nyt oli vuorossa OriolaNetshopista tilaamani 300ml Freshderm Vanilla Hand Soap.
Tähän oli sellaista keltaista geeliä koostumukseltaan, pesutehot oli hyvät, mutta ei ihan samalla lailla ehkä kuivattanut käsiä, vaikka paljon käyttikin.
Tuoksusta tykkäsin tosi paljon, vaikka melko makea vaniljan tuoksu olikin. Se ei kuitenkaan ollut liikaa ja tuoksu tuli pestessä leijailemaan, ei tarvinnut käsiä laittaa nenään kiinni :).
Voisin kuvitella ostavani lisääkin tätä joskus, oli kiva!!

Seuraavaksi nestemäiseksi päätin ottaa täyttöpullon taas käyttöön, joten siihen piti jotain tyhjentääkin. Siihen tyhjeni sitten kaksi mini-suihkugeeliä, joista ensimmäinen oli työkaverilta saatu 100ml Louis Widmer Summer Edition Shower Gel.
Sain tämän, koska heidän makuunsa tuoksu oli liian voimakas ja niin se kyllä oli minunkin makuuni. Se oli vielä todella kukkainen tuoksu, niin en tosiaan itsekään tykännyt suuremmin.
Geeli oli sellaista läpikuultavan vaaleaa, ei kuitenkaan "kermaista".
Käsisaippuana tosiaan menee, mutta en olisi suihkussa pystynyt käyttää edes tätä pientä tuubia tuon tuoksun takia.

Toisen suihkugeelin, jonka tyhjensin pumppupulloon, oli tämä Katrilta saamani 100ml Mades Cosmetics Body Resort Tropical Mango Bath & Shower Gel.
Pullosta nuuhkittuna tämä tuoksui kivalle, mutta sitten kun kokeilin suihkussa, niin tästä tuli esiin jokin pistävä pohjatuoksu tuon mangon lisäksi, jonka takia päätin siirtää tämänkin käsisaippuaksi.
Ei siis tämäkään yltänyt suosikiksi, vaikka alku vaikuttikin lupaavalta.

Tässäpä nämä oli tällä erää!
Yritän taas huomenna kirjoitella, kun sääennuste lupaili vesisadetta ja Mr.Insinööri lähti jo tänään kotikotiinsa, tuli kaikkia mahdollista tekemistä päällekkäin taas yhdellä kertaa (metsän istutusta, autojen laittoa, isovanhempien vahtimista ym)... Olen nyt sitten koko viikon sunnuntaihin asti yksikseni kattien kanssa, niin aikaa olisi ainakin kirjoitella :D.
Pitää katsoa, jaksanko käydä iltajumpissa sitten, kun olen ensin kissat käynyt ruokkimassa töistä tullessa :).
Mutta hengissä siis täällä ollaan eli palaillaan taas asiaan :D.
Miumoi <3

maanantai 28. joulukuuta 2015

Ruusukultaa Ripsillä ja Pieni Piristys

Tänään oli taas työpäivä ja sen päätteeksi kävin tosiaan lääkärissä.
Sieltä sain taas tutun reseptin, jota pitää uudelleen lähteä syömään puoleksi vuodeksi ja jälleen sen jälkeen katsoa, miten menee sen loputtua. Täytyy toivoa, että tulisi sitten pidempi seesteisempi pätkä kuin kuukausi -.-
Päätin sitten apteekissa ollessani piristää itseäni vielä tälle kuulle ja ostin lisäksi tämän:
Louis Widmerin kasvokuorinta, johon ihastuin kun Livboxista tuli aikanaan pieni mini-koko.
Huomasin nyt kyllä, että tässä olevat kuorivat rakeet ovat valitettavasti muovia, mutta nyt halusin ajatella vain itseäni, joten käytän tämän yhden tuubin kuitenkin :).
Harmittaa kyllä ihan pirusti tuo muovi, koska tämä olisi muuten täsmälleen mun unelma-kasvokuorinta :/.
Bernard Cassieren suklaakuorinta on tehoiltaan yhtä ihana, mutta hintaa on yli 3 kertaa enemmän (tämä maksoi reilut 14e) :/.
Eli edelleen sitä hinnaltaan, koostumukseltaan ja tehoiltaan täydellistä kasvokuorintaa etsitään!

Mutta muutamat loppuneetkin on vielä esiteltävänä ja tämä on niistä seuraava.
Eli päätin, että tämä Avon Luxe Volume Extravagance Mascara sävyssä Caviar Black on tullut tiensä päähän, kun alkoi jo alkukuusta paakuttamaan selvästi ripsiä.
Tämä kesti käytössä noin 1½kk eli enemmänkin saisi vielä omaan makuuni kestää, edes sen 3kk.

Tässä on kuvaa ripsissä vielä.
Ylin ja keskimmäinen kuva ovat ensimmäiseltä käyttökerralta ja alin kuva on otettu 2 viikkoa ennen pois laittamista.
Tuosta alakuvasta ei näe kovin selvästi, mutta todellisuudessa ripset olivat jo melko paakkuiset, kun ripsiväri oli jo aika kuivaa.
Tällä kyllä sai aikaan kivat ja suhteellisen näyttävätkin ripset, harja oli suht pehmeä ja pieni, että pääsin aika helposti nurkkaripsiinkin käsiksi.
Tykästyin myös hylsyn ihanaan ruusukullan sävyyn, jonka takia mun oli pakko tämä ostaakin :D.
Ostaessani tämä oli tarjouksessa muistaakseni 6,95e, joka ei nyt ihan mahdoton hinta ole, mutta kyllä käyttöaika saisi olla vähintään sen 3kk, että olisi kunnollinen ripsari.
Eli tämäkin oli aikalailla samaa laatua kuin muutkin Avonin ripsarit keston perusteella.
Ruusukultainen versio ei ole enää myynnissä, mutta normaalia pakkausta on varmaan(kin??).
Nykyisillä varastoilla en aio nyt uudelleen ostaa tätä, ellei tule todella hyvään tarjoukseen (esim. 4-5e :)).

Nyt on käytössä ollut Livboxista tullut Rimmelin Scandal Eyes Retro Glam ripsari.
Yritin katsella, mutta en ole varmaan taaskaan vaihteeksi muistanut ottaa kuvaa ensimmäisestä käytöstä :p.
Noh, pitää vielä selailla kansioita :D. Mutta tästä tulee juttua sitten, kun loppuu ja kuivuu :).

Tässäpä tämänkertaiset höpöttelyt, palaillaan taas asiaan!
Miumoi <3

torstai 28. marraskuuta 2013

Sekalaista seurakuntaa loppunut vol.2.

Nyt sitten edellisen postauksen perään esittelyt parista seuraavasta loppuneesta!

Jälleen sain aamukäytössä käytettyä yhden minikokoisen, 25ml Louis Widmerin Cleansing Milk kasvopesun.
Tämä oli Syyskuun 2013 Livboxin mukana eli suhteellisen nopeasti sain tämän kuitenkin käyttöön, vaikka tuolloin sitä epäilinkin :D.
Käytin tämän tosiaan aamupesussa, mutta pari kertaa kokeilin myös meikkejä pestä tällä. Ei tullut mielestäni niin puhdasta jälkeä kuin toivoin, hieman jäi kasvovesi-lappuun likaa. Itse pidän iltapesussa ennemmin siitä narskuvasta tuloksesta, jota puhdistusmaito ei siis jätä, siitä tunnen että ainakin suurin osa naamasta on puhdistunut :).
Pidin tätä ihan mukiinmenevänä aamupesussa, vaikka jäikin se perinteinen "kalvomainen" tunne iholle. Eipähän unenpöpperössä tarvitse hirveää kiirettä pitää kosteusvoiteen kanssa :D. Kuivaihoisillehan nämä "maidot" on enimmäkseen tarkoitettu.
Mutta en aio ostaa tätä täyttä kokoa, ei kuitenkaan sen isommin säväyttänyt suuntaan tai toiseen. Jälleen: kiva oli kokeilla!!

Toinen loppunut oli sitten tämä muutaman vuoden vanha The Body Shopin Concealer Pencil, muistaakseni sävyssä 01 (vaalein mahdollinen sävy).
En saa millään päähäni, mikä vuosi se oli, mutta sain joululahjaksi MP:ltä lahjakortin Body Shopiin, jolla sitten tämän ostin. Varovaisesti voisin arvella vuoden olleen jokin välillä 2008-2010...
Noh kuitenkin, vihdoin sain tämän käytettyä ja kieltämättä peiteaineiden käyttö on mulle melko tuskaisaa, osittain johtuen siitä, että niitä on kertynyt "muutama"... Mutta tämä oli ihan asiallinen peittokynä, jolla sai pahimmat finni-punoitukset ja tummat silmänaluset piiloon.
Yksinään tämä(kään) ei omille, rakenteellisesti todella tummille, silmänalusilleni riittänyt, vaan käytin myös toista peiteainetta ja lisäksi sitä yhtä ihonsävyistä luomiväriä sekä puuteria. Näin menettelen kaikkien peiteaineiden kanssa, että varmasti saan silmänaluset vaaleammiksi :).
Kaiken kaikkiaan voisin ostaa tätä uudelleenkin, mutta sitä ei taida tapahtua vielä pariin vuoteen, ei ennen kuin saan muut aineet käytettyä (joo, kuinkahan monta ehtii tulla uusia tähän väliin...) :D.

Nyt on tehokäyttöön päässyt tämä, 2009 kesällä entisen opiskelukaverini kautta Lontoosta "tilaamani" Bobby Brownin Creamy Concealer, jossa oli myös puuteri mukana.

Tämän näköisiä ovat sisältä katsottuna.
Tästä tulee sitten juttua joskus, toivottavasti ensi vuoden puolella jo :).




Mutta olisikohan tälle päivää postailtu tarpeeksi :D. Jatkuu siis huomenna!
Miumoi <3

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Synttäri-juttuja ja Kuoriva Loppuja

Eilen oli taas vanhenemispäivä ja kaiken kaikkiaan kiva päivä oli, vaikka töissä meinasi mennä päivä täysin pilalle, kun avasin sähköpostin...
Saan kyllä olla niin onnellinen, että mulla on mahtavat työkaverit, joille saa pahan mielen oksentaa ulos ja ne vieläpä ymmärtävät täysin sen fiiliksen, kun ovat myös samassa/samankaltaisessa tilanteessa olleet joskus! Mitähän mä tekisinkään ilman heitä <3.
Noh, illalla tuli sitten lähdettyä syömään Mr.Insinöörin kanssa.
Kokeiltiin ensin Kauppuri 5:sta, mutta siellä oli sen verran porukkaa, ettei olisi hyvää istumapaikkaa saanut. Suunnattiin sitten Amarilloon pitkästä aikaa ja vihdoin päätin ottaa jotain muuta sen ainaisen Chicken Bolillon sijaan :D.

Otin sitten "Ranchero Lamb & Chévre"-annoksen, jossa oli:
"Vuohenjuustolla kuorrutettua, mureaksi marinoitua karitsan paahtopaistia, punaviinikastiketta, paholaisenkastiketta, coleslawta, jääsalaattia ja Crispy Slice-perunoita". Juomana Pepsi Max <3.
Jaksoin ihme kyllä syödä kaiken ja oli kyllä todella hyvää!!! Otan ehdottomasti tuota uudelleenkin!

Ruuan jälkeen lähdettiin metsästämään mulle himoitsemaani synttärikakkua. Käytiin ensin tuloksetta Anttilassa, sitten välimutka apteekissa ja lopulta Stockmannilla, josta tämän ainoan Fazerina-kakun löysin <3. Oli todella hyvää, mutta yllätti, ettei tämä ollut läheskään yhtä makeaa kuin Fazerina-suklaa! Petollista syötävää näin ollen :D.
Lisäksi ostettiin muuta evästä ja Piparitaikinaa :D. Muotit vaan puuttuu eli ne täytyy varmaan käydä ostamassa, niin pääsee viikonloppuna pipareita tekemään ensimmäistä kertaa itse (jos taikinaa on sitten vielä jäljellä...)!!

Mutta nytpä esittelen seuraavan mini-kokoisen loppuneen:
Ja se oli Lokakuun Livboxista tullut 12ml Louis Widmer Skin Appeal Peeling kasvokuorinta.
Ja omaan makuuni tämä oli lähes täydellinen!!!! Tämä oli nimittäin todella kuoriva, melkein ettenkö sanoisi jopa raapiva, mutta mä vaan niin rakastan oikein karkeita kuorintoja <3.
Tämän takia ei minunkaan tarvinnut käyttää tätä kovinkaan paljoa, kun sain tarpeeksi kuorivuutta jo ihan pienellä määrällä.
Voisin siis sanoa, ettei kovinkaan herkälle iholle ole sopiva, jos iholla on taipumus herkästi ärtymään. Hyvin pienellä määrällä (pienemmällä kuin herneen kokoisella) veteen sekoitettuna voi varovasti hieroa varmaan herkällekin iholle, mutta saa tosiaan silloin varovainen olla.
Itsehän hinkkasin ihan kunnolla, ah ihanuutta :D.
Nihkeän ja siloisen pinnan tämä jätti käytön jälkeen.
Tykkäsin siis todella paljon tästä ja taisin viimein löytää yhden potentiaalisen kasvokuorinnan HG-listalle!!!
Ehdottomasti aion ostaa täysikokoisena tämän jossain vaiheessa <3.

Tällaista tänne tällä kertaa! Jälleen pidin jumppavapaatakin, mutta jospa huomenna ehtisin seminaarin teon tuskan jälkeen myös Satsille hikoilemaan... Tuossa aiemmin illalla sai tehdä vaihteeksi melko ison tilauksen Avonille. Täytyy toivoa, etten unohtanut mitään, kun tilauksia oli nyt enemmän :D. Nuo joulukuvastot on kyllä hyviä, pääsen jopa pari euroa voitollekin, jos en vain itse innostu isoa tilausta tekemään :D. Nyt pysyi kosmetiikka-ostokset kurissa, ihme kyllä!
Mutta palataan huomenna seuraavan loppuneen pariin!
Miumoi <3

Suositut tekstit