Näytetään tekstit, joissa on tunniste Macadamia Professional. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Macadamia Professional. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. joulukuuta 2018

Hoitavia Hiustuotteita

Heippa!
Nyt olisi seuraavana esittelyvuorossa hiustuotteita, joten käydään niiden kimppuun suoraan!

Tämä 90ml minikokoinen Macadamia Natural Oil Flawless 6-in-1 Cleansing Conditioner hoitoaine loppui ensin.
Luulin, että tämä olisi ollut sellaista vaahtomaista, kun tuollaisessa painepullossa oli, mutta aika tiiviinä voiteena tämä tuli pullosta ulos. Tykkäsin silti koostumuksesta.
Hoitotehot olivat melko hyvät. Aikanaan kun tämän sain ja asuttiin entisessä kämpässä, niin siellä tämä teki hiukset silkinpehmeiksi ja takuttomiksi jo pienellä määrällä, mutta nyt tätä piti enemmän käyttää saman lopputuloksen saamiseksi.
En kylläkään muista, minkä pituiset hiukset mulla silloin aiemmin oli, koska tuntuu, että nyt ei meinaa mitkään hoitsikat selvittää takkuja, ellei niitä käytä reippaammin (pituus hiuksilla nyt lapaluiden yläpuolelle/olkapäiden alle).
Tilasin tämän aikanaan eleveniltä, mutta tätä ei ole ollut saatavilla pitkään aikaan :/.
Voisin kyllä ostaa uudelleenkin ja isomman pullon!

Myös tässä 250ml Marc Anthony Repairing Macadamia Oil Sulfate Free Conditioner hoitoaineessa (joka tuli Helmikuun Bette-boxista) oli samaa "vikaa" eli tätäkin joutui runsaammin käyttämään ja antaa vaikuttaa jonkin aikaa, että suurimmat takut oikenivat.
Pehmeäksi tämä kuitenkin teki hiukset.
Ei tämä kuitenkaan täysin saanut sydäntä läpättämään eli en oikein tiedä, tuleeko uudelleen tätä ostettua...
Pitää ehkä enemmän tutustua kuitenkin merkkiin, kun tämä hoitsikka oli ensikosketus.

Sitten kulutin pois myös tämän 125ml Avon Naturals Soft & Sleek Aloe & Macadamia Treatment Hair Mask hiusnaamion.
Mintunvihreää voidetta koostumukseltaan ja myös tätä jouduin lähes kourallisen ottamaan käteeni, että sain edes joten kuten tyydyttävän lopputuloksen hiuksilleni.
En aio ostaa uudelleen, tulee halvasta hinnasta huolimatta kalliiksi pidemmän päälle, kun ei tämä montaa kertaa tuolla käyttämälläni määrällä riittäisi :/.

Sitten vielä yksi hiusnaamio, joka oli tämä 215ml Sim Sensitive System 4 Oil Cure Hair Mask, 0.
Tämän oon myös itse ostanut päänahkaa rauhoittamaan ja kyllä huomasin nyt eron, kun käytin jokaisella hiustenpesukerralla päänahkaan!
Selvästi rauhoitti kutinaa ja en ollut repimässä päänahkaa verille, vaikka edellisestä pesusta olisi kulunut 2-3 päivää!
Pituuksiin käytin eri hoitsikkaa/ naamiota.
Kyllä mun pitää varmaan käydä ostamassa tai tilata uusi pullo, en taida muuten tätä talvea selvitä...

Sainpa myös nestemäistä shampoota käytettyä, kun tämä 200ml Herbina Gloss & Shine Shampoo loppui. Tämä tuli myös samassa Helmikuun Bette-boksissa kuin tuo Marc Anthonyn hoitoaine.
Mielestäni ihan perussampoota, joka yllättäen pesi melko narskuvaksi hiukset.
Tuoksu oli melko voimakas ja makea, mistä kyllä itse pidin.
Jos tätä on vielä myynnissä, niin voisin kyllä pitää mielessäni uusintaostoa varten, kunhan saan varastosta shampoita vähemmäksi ensin :).

Totutusti taas kuivashampootakin kului kaksin kappalein.
Ensin loppui Batiste Stylist XXL Volume Spray Dry Shampoo, jota olen käyttänyt aiemminkin ja sitten loppui Batiste Pretty & Delicate Rose Gold Dry Shampo, jota olen myös käyttänyt aiemmin.
Ja tiedättekö, mä olin ihan satavarma, että olen näistä molemmista ottanut kuvat hiuksissani aiemmin, niin en sitten kuvannut niitä, mutta kappas vain, eipä hiuskuvia noista postauksista sitten löytynytkään...
Nooh, ei nämä hirveästi eroa muista Batiste-kuivashampoista, mitä olen kuvannut, mutta pitää yrittää muistaa seuraavalla kerralla tuo kuitenkin :D.
Eli aion ostaa siis vastaisuudessakin ja tuota Rose Goldia löytyykin vielä 2 tai 3 pulloa varastosta :D. Otin kuitenkin muuta käyttöön nyt vaihtelun vuoksi :).

Tässäpä oli tämänkertaiset purkit, huomenna taas toivottavasti lisää!
Miumoi <3

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Toukokuun 2018 viimeiset loppuneet

No niin, vihdoinkin tässä tulee menneen kuukauden loput kulutetut purkit, joista puolet on peräti hiustuotteita :).

Aloitetaan muista tuotteista ensin.
Jälleen yksi 300ml pullo Avon Simply Delicate Cotton Breeze pH Balanced Feminine Wash with Aloe Vera & Chamomile intiimipesuainetta käytetty tyhjäksi.
Ei näistä ole mitään sen isompaa sanottavaa, hellävaraista oli tämäkin versio, eikä minun nenään tuoksunut oikein millekään.
Asiansa nämä ajaa, ovat halpoja (3e paikkeilla yleensä tarjouksessa) ja kestää pitkään.
Samanlainen pullo on lähtenyt käyttöön ja yksi pullo eri tuoksussa on lisäksi varastossa, kun viimeksi näitä tarjouksesta tilasin.

Kun ollaan päästy Mr.Insinöörin kanssa naapuriin melkein viikottain tai parin viikon välein saunomaan, niin alkaa nämä minikokoisetkin tuotteet, varsinkin suihkugeelit, vähitellen huveta kaapista.
Nyt oli vuorossa tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Les Plaisirs Malaysian Coconut Shower Gel suihkugeeli.
On ehtinyt olla varastossa muutaman vuoden, mutta ihana kookoksen tuoksu oli havaittavissa edelleen.
Mun pitäisi pitkästä aikaa selailla Yvesin sivuja ja katsoa, mitä siellä on nykyisin myynnissä. Olen siinä käsityksessä, että tämä sarja on "uusiutunut"? En siis tiedä, onko tätä tällaisenaan enää myynnissä.
Voisi kyllä jossain vaiheessa tänä vuonna tehdä pitkästä aikaa tilausta Yvesille!

Toukokuun viimeinen yllätysloppuja oli tämä 50ml Avon On Duty Invisible Protection Roll-on Anti-perspirant Deodorant roll-on dödö.
Näitäkin on tullut muutama pullo käytettyä eri tuoksuissa.
Iso rulla ja hieman liikaa välillä tulee voidemaista dödöä ulos eli kuluu normaalia nopeampaa.
Perushikoilun pitää kurissa. En hoksannut paitoja katsoa, että jättikö jälkiä, kun piti ilmeisesti olla näkymätön.
Itse kuitenkin laitan dödön kainaloihin ennen meikkausta jo, joten se ehtii kyllä rauhassa kuivua ennen kuin pääsen vaatteet päälle pukemaan.
Kyllä näitä tilaa ja käyttää! Seuraava on jo käytössä, kun löytyi vielä varastosta, mutta vaihtelunhaluisena ostan muitakin kokeiluun.

Sitten ne hiustuotteet.
Ensin sain loppuun tämän 30ml näytteen Macadamia Natural Oil Deep Repair Masque hiusnaamion.
Riitti muistaakseni 3 tai 4 kertaan, piti siis runsaammin käyttää, että sain takut ojennukseen. Pehmeät hiukset oli, mutta laitoin vielä jätettävät hoidotkin, että sai ne sileämmiksi.
En ostaisi tätä täysikokoisena.

Jeeee, 250ml täysikokoinen Naturativ Regeneration Hair Mask hiusnaamio loppui myös!
Tämä on tullut Huhtikuussa 2017 Jolie Boxista.
Tuoksu oli sellainen sitruksen tyyppinen, mikä oli kiva, kun en pidä siitä "normaalista" luonnonkosmetiikan yrttisestä tuoksusta.
Kuitenkaan tässäkään ei takkujen selvitystehot riittäneet mun hiuksille, melko runsaasti sai kerralla käyttää (jopa kourallisen niihin mun puolen selän mittaisiin hiuksiin).
Pakko se on uskoa, että mun hiukset vaatii silikoneja silottuakseen :D.
Pehmeät hiukset tämäkin kyllä teki siitä huolimatta.
En ostaisi uudelleen, mutta oli kiva kokeilla!

Tämä 15ml näytekokoinen Philip B White Truffle Nourishing & Conditioning Crème hoitoaine tuli kaupan päälle Cult Beauty-tilauksen mukana ja riitti 2 käyttökertaan.
En jotenkin saanut irti tästä mitään, ei myöskään tuolla määrällä täysin selvittänyt hiuksia, en tiedä, olisiko koko tuubi pitänyt iskeä sitten päähän :D.
En lämmennyt eli tuskin tulee ostettua täysikokoista. Jos tämän voi taas tilauksen mukaan ilmaiseksi näytteeksi valita, niin sen voisin uudelleen tehdä.

Viimeisenä hiustuotteena sain kuin sainkin kulutettua tämän 250ml Kératase Discipline Bain Fluidealiste Smooth-in-Motion Shampoon, jonka ostin muistaakseni parisen vuotta sitten Jörö-Jukassa kampaajalla käydessä.
Nämä Kératasen tuotteet sopii kyllä mun hiuksille tosi kivasti ja tykkään näiden tuoksuistakin. Tässä oli hieman parfyymimaisempi tuoksu, mutta siitä tuli sellainen yleellinen fiilis :).
Ja tuo ruusukultainen pullo oli lisäksi vastustamaton :D.
Vaikka on kallis merkki, niin mulla nämä on todella riittoisia, max euron kolikon koon verran riittää hyvin puhdistamaan möhnät hiuksista. Ei kuitenkaan jätä hiuksia kovin takkuisiksi, mikä oli kiva asia!
Voisin kyllä ostaa uudelleen, mutta tykkään testailla näistä eri sarjoja ^_^.

Huomenna päivitän sitten viimein myös Toukokuun yhteenvedon, niin päästään tämän kuluvan kesäkuun kimppuun sen jälkeen. Yksi tuotekin on jo loppu :D. Hyvin meni kyllä tuo toukokuu, mutta uskoisin (tämän työttömyyden takia) myös kesäkuun menevän kohtuudella. Palataan ennustuksiin sitten enemmän myöhemmin!
Miumoi <3

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Loppuneet Hiustuotteet ja Yhteenveto Maaliskuu 2018

Heissan!
Sen verran aikaisin tuli taas tänään herättyä, että katsoin parhaaksi muokata kuvat ja valmistella postaus taas läppärillä sohvan nurkassa kirjoitettavaksi :p.
Nyt siis tulee vielä viimeisten kulutettujen purkkien esittelyt ja lopussa on sitten samaan syssyyn Maaliskuun yhteenveto, josta oon todella innoissani!
Mutta tässä viimeisessä esittelysatsissa on nyt hiustuotteet.

Ensimmäisenä porukasta loppui tuttuun tapaan kuivashampoota ja vuorossa oli tämä 150ml Matrix Total Results Miracle Extender Dry Shampoo.
Kyseisen pullon tilasin kokeiluun monen muun kuiviksen kanssa eleveniltä (näyttää näköjään hiustuotteet olevan nyt -15% alessa sekä tuplapisteet vielä huomiseen 3.4. asti!), mutta merkistä ei ollut aiempaa kokemusta itselläni.
Suuri plussa siitä, että tässä ei ollut sitä ärsyttävää kilkatinta, vaan sekoitus onnistui äänettömästi :D. Vaikka nyt ok-talossa asutaankin, eikä tarvitse meteliä pelätä, niin kyllä mua näissä kuivashampoissa se mahdollinen sekoittaja-pallo ärsyttää, sen verran kovaääninen kuitenkin on :p.
Mua harmittaa, kun en koskaan muista laittaa itselleni muistiin näistä tuotteista asioita heti käytettyäni... Esimerkiksi tämän tuoksusta ei ole mitään muistikuvaa, mutta toisaalta, koska itse en ole mitenkään tuoksuherkkä, niin eihän siihen sillä tavalla tule kiinnitettyä huomiota.
Kyllähän näissä se tuotteen ominaistuoksu aina on, mutta muistelen, ettei tästä tullut mitään mielenyhtymiä mihinkään suuntaan.

Tässäpä sitten kuvaa tehosta hiuksissa.
Olisin itse halunnut vielä parempaa tehoa, varsinkin kun suihkin todella reippaasti aina hiuksiin ja kuvassa näkyy lopputulos.
Ei siis päässyt tämäkään kuivashampoo lähellekään Batistea minulla eli uutta pulloa en tule hankkimaan.

Sitten sain kulutettua vähän pidempään käytössä olleen tuotteen, joka oli tämä 150ml Oriflame HairX CC Cream Hair Care Beautifier hiuksiin jätettävä hoitoaine.
Tämä oli koostumukseltaan voidemaista, vaikka pullossa oli suihkemekanismi eli tuotetta suihkutettiin hiuksiin. Itse kuitenkin käytin tätä lähes aina käden kautta.
Jälleen sanon, etten oikein todellisista tehoista näiden jätettävien osalta osaa koskaan sanoa, kun käytän varmaan 3 eri tuotetta hiuksiin pesunkin jälkeen, riippuen mitä shampoota ja hoitoainetta/naamiota olen käyttänyt pestessä.
Omassa käytössäni ei tästäkään toki mitään haittaa ollut, tällä hetkellä hiukseni on sen verran pitkät ja ohuet, että ne takkuuntuvat todella helposti. Kaikki tuotteet, jotka tuota edes vähän helpottaa, tulee tarpeeseen :D.
Epäilen kuitenkin, etten tule uudelleen ostamaan tätä, koska hyvin harvoin olen näissä jätettävissä tuotteissa jämähtänyt yhteen ja samaan pulloon.

Sain myös vihdoin käytettyä tämän 200ml Cutrin Sensitive Multispray hiussuihkeen, joka tuli Maaliskuussa 2016 Livboxista.
Käytin tätä oikeastaan vain hiuskiinteenä eli kuten tuossa postauksessa olen laittanut, niin kiinni olevat hiukset silotan vielä vähän päältä, etteivät hapsota.
Vaikka näköjään olin ollut ensimmäisen kokeilun jälkeen tyytyväinen tähän, niin ei tässä sitten kuitenkaan ollut omaan makuuni tarpeeksi pitoa, ainakaan pyöräilyä ajatellen.
Muuhun käyttöön en nyt tätä kokeillut, joten tuskin tulen ostamaan itse uutta pulloa. Kaapista löytyy suuri määrä muotoiluaineita, joita tulee muutenkin tosi vähän käytettyä ja Cutrinin Chooz-sarjan hiuskiinne on huomattavasti pitävämpää mulle :).

Sain myös kulutettua tämän 30ml näytteen Macadamia Professional Ultra Rich Moisture Masque hiusnaamion, jonka olen tilannut joko eleveniltä tai MyLookista tilatessani sen JOIKin joulukalenterin.
Tämä toimi taas vaihteeksi ihan kivasti mun hiuksissa; selvitti suurimman osan takuista ja jätti kivan pehmeiksi hiukset! Piti kuitenkin vähän runsaammin käyttää saadakseni takut pois eli ei aivan yltänyt esimerkiksi tämän Christophe Robinin naamion tasolle.
Voisin kuitenkin joskus ostaa isommankin purkin, kun vielä en ole tuota Christophe Robinia raaskinut tilata (vaikka monesti sitä olen katsellut sillä silmällä). Tämä Macadamia on kuitenkin hieman halvempaa ;).

Mutta viimeisenä tästä porukasta kului loppuun tämä 100ml minikokoinen TRESemmé Keratin Smooth Shampoo, joka tuli viime vuoden Toukokuussa Bette Boxista.
Tämä jätti kyllä jotenkin kylmäksi. Joo, pesutehot olivat ihan ok, mutta kuitenkin tuntui, että hiukset likaantui sitten nopeammin... Tai jotain... Kun välillä näytti, että olisin voinut kuivashampoota laittaa jo pesua seuraavana päivänä.
Ehkä tämä oli sitten liian hoitava mun hiuksille?
Taidan jättää ostamatta uudelleen. Hoitsikka odottaa vielä loppumistaan!

Tässä oli viimeiset esittelyt eli nyt päästään viimeiseen asiaan, Maaliskuun yhteenvetoon!
Aloitetaan vuorostaan plussa-tuotteilla:

+Too Faced Hangover Replenishing Face Primer (40ml)
+SkinFood Black Sugar Perfect Essential Face Scrub 2X (10g mini)
+Nivea Cellular Anti-Age Volume Filling Pearls Serum (30ml)
+Ziaja Natural Olive Face Cream (10ml mini)
+Manna Kadar Beauty HD Volumizing Mascara, Jet Black (4ml mini)
+Lumene Lähde Pure Arctic Miracle Bi-Phase Micellar Water (50ml mini)
+Becca Under Eye Brightening Setting Powder (2.7g)
+Too Faced Primed & Poreless Skin Smoothing Pressed Powder (10g)
+Too Faced Mermaid Tears Magic Crystal Mystical Effects Lip Topper (3.2ml)
+Too Faced Unicorn Tears La Crème Mystical Effects Lipstick (3.2g)
+Too Faced Life's A Festival Ethereal Eyeshadow and Highlighter Palette

Yhteensä 8 täysikokoista ja 4 minikokoista tuotetta tullut.
Sitten miinus-tuotteet:

-Estelle & Thild Lip Balm, Poppy Pearl (15ml)
-Sensai Silky Purifying Cleansing Oil Step 1 (150ml)
-Avon Brazil Beat Body Mist (100ml)
-Avon Calming Effects Liquid Concealer, Medium (6ml)
-Zuii Certified Organic Flora Maxi Lash Mascara, Granite (7g)
-Aco Quick Dry Mild and Effective Roll-on Anti-perspirant (50ml)
-Simple Eye Make-up Remover Pads (30kpl/pkt)
-Lumene Vitamin C+ Dry Skin Comfort Radiance Cocktail (30ml)
-Dermosil Spa & Sauna Exfoliating Socks (sukat)
-Oriflame Giordani Gold Lip Elixir (4g)
-Clinique Clarifying Lotion 1 Face Toner (200ml)
-Matrix Total Results Miracle Extender Dry Shampoo (150ml)
-Être Belle Hyaluronic Triple Effect Quicklift Day & Night Serum (5ml mini)
-Oriflame HairX CC Cream Hair Care Beautifier (150ml)
-JOIK Juicy Apple Shower Foam (50ml mini)
-Cutrin Sensitive Multispray (200ml)
-L’Oreal Skin Perfection Unifying Day Moisturiser (50ml)
-Macadamia Professional Ultra Rich Moisture Masque (30ml näyte)
-The Body Shop Piñita Colada Shower Gel (250ml)
-Rituals…The Ritual of Hammam Warming Ginger & Eucalyptus Sea Salt Hot Scrub (125g mini)
-Avon Caribbean Paradise Eau de Toilette (50ml)
-Sensai Cellular Performance Emulsion II (Moist) (20ml mini)
-JOIK Apple & Elderflower Foaming Handwash (50ml mini)
-Balance Me Wonder Eye Cream (7ml mini)
-TRESemmé Keratin Smooth Shampoo (100ml mini)
-Vichy Minéral 89 Fortifying and Plumping Daily Booster (5ml mini)
-Avon Senses 2 in 1 Cleanse & Care Happiness Pomegranate and Freesia Daily Hand Wash (250ml)
-Yves Rocher Les Plaisirs Nature Organic Rasberry Shower Gel (50ml mini)


Yhteensä 18 täysikokoisella 9 minikokoisella ja 1 näytteellä vähentynyt.
Nettona Maaliskuu meni piiiiiitkästä aikaa oikeasti miinukselle peräti 10 täysikokoisella ja 5 minikokoisella tuotteella sekä 1 näytteellä!! WUHUU \o/ !!! :D
Pakko kerrankin iloita kunnolla, kun tämä tilanne on yleensä ollut aina vain 1krt/vuosi :D. En nyt pahemmin repsahdellut ostamaan kosmetiikkaa, kun jäi esim. Sokoksen Kauneuden Juhlaa sekä 3+1 Päivät käymättä! Tosin rahallisesti en kyllä kovin paljoa vähemmän käyttänyt aiempiin kuukausiin verrattuna, kun nuo vähät tuotteet sitten maksoi kuitenkin reippaasti enemmän :p.
Erittäin mielenkiinnolla odotan, mitä tämän Huhtikuun aikana tapahtuu!
Luvassa olisi nimittäin tulevana perjantaina 1 yön reissu Tampereelle, joka oli tarkoitettu Hullut Päivät-reissuksi, mutta kun Hullarit onkin vasta seuraavalla viikolla, niin suunnitelma tuleekin muuttumaan :p. Mietittiin, jos oltaisiin liput vaihdettu, mutta nyt näyttää siltä, että pysymme alkuperäisessä suunnitelmassa. Onpahan aikaa sitten kiertää muuallakin kuin Stockalla :p.
Ja ensi viikolla pitää käyttää molempia kissoja eläinlääkärissä, niin eipä kovin paljoa ylimääräistä jääkään shoppailuihin tuhlattavaksi...
Voi siis olla, ettei tämäkään kuukausi kovin huonosti tule menemään, vaikkei nyt maaliskuun hyvän saldon takia purkkeja loppuisikaan niin paljoa!
Mites teillä sujui Maaliskuu purkkien osalta, saitteko varastoja pienennettyä?

En ole vielä jaksanut kuvata ennustus-postaukseen purkkeja, katsotaan, jaksaisinko sen tehdä vielä tänään. Tuntuu nyt tuo räkävaihe pahenevan ja huomenna on taas pakko raahautua töihin tekemään väikkäriin tulos-osioon vielä muutama uusi kuva ja taulukko, joihin sain viime viikolla menemään yllättävän paljon aikaa jo ilman flunssakin...
Mutta kyllä mä ne ennusteet tänne räpellän pian!! Haluan itsekin nähdä, miltä mahdollisuudet näyttävät tässä kuussa :D.
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

maanantai 26. helmikuuta 2018

Kicks-tilaus, loppuneita ja JOIK-kalenterin 21.-24.luukut

Heipsan ja pahoittelut jälleen pienestä tauosta.
Tai noh, ennakoinhan mä edellisessä postauksessa, että aikaa voi hetken viedä muut jutut. Mr.Insinööri kotiutui, saatiin talo ihan ok lämpimäksi (noin +18-19C), oli hautajaiset ja viikonloppu meni sitten muuten vain ollessa. Tosin nähtiin piiiiitkästä aikaa ihanan HS:n kanssa meillä lauantaina, edellisestä näkemisestä on kuukausia, ellei jopa vuosi :D. Huippua oli siis muutama tunti rupatella ja päivittää kuulumisia <3.

Mutta nyt voisi vähän kosmetiikkaan perehtyä!
Sain eilen haettua mun ensimmäisen Kicks-tilaukseni. Mähän sinne sitten tein tilauksen, kun siellä oli Batisten kuivikset -20% alessa :D. Lisäksi yhdestä normihintaisesta tuotteesta sai -20% alen ensitilaajana eli piti taas yksi pidempään himoitsemani tuote ostaa pikkuisen halvemmalla :D.

Tällaiselta siis näytti tilaus!
4 pulloa Batisten kuivashampoota ja Linda Hallbergin LH Cosmetics Enchanted Secrets Palette <3.
Näytteinä tuli Originsin kasvovoide ja Coachin hajuvesi ^_^.
Tein tilauksen 17.2. ja paketti oli ollut haettavissa 24.2. Hieman jännitti, kun Postnordin seurannassa ei tapahtunut mitään liikettä, vaikka sitä päivittäin seurasin, mutta sitten tuli tuolloin lauantaina tekstari.
Ihan hyvin oli myös tuotteet pakattu, oli laitettu muovilla kiinni, etteivät hölskyneet ollenkaan laatikossa. Vähän olisin toivonut sekaan jotain pehmustetta, mutta onneksi paletti oli ehjä :D.

Ja olihan tuo Enchanted Secrets paletti siis aivan ihana <3.
Vaikea kuvattava, varsinkin jos ei osaa kameraa yhtään käyttää (niin kuin mä) :p.
Tämä on otettu vaan suoraan salamalla.

Tässä otettu ikkunan edessä ilman salamaa.

Tässä yritin muka leikkiä kameralla siinä onnistumatta, tuli liian sininen :p.

Tässä sama yllä oleva kuva, mutta leikin Gimpillä :'D.

Tässä otettu kuva ikkunan edessä ja paletti hieman eri asennossa.
Nuo sävyt tosiaan muuttuu täysin valosta riippuen, koska ovat duochromeja.
Aivan ihania <3. Vihdoin huomenna saan ottaa käyttöön, kun paletti on kuvattu :D.
Toivottavasti laatu on hyvä!
Hieman kyllä harmittaa alkaa käyttämään tuota, kun on niin kaunis tuo kuviointikin...

Eli sellaista lähti kokeiluun!
Nyt esittelen parit loppuneet tähän väliin, kun meni vaihteeksi tämä loppukuu höpöksi!

Hiustuotteita kului pari pientä.
Tämä 30ml näytekokoinen Macadamia Professional Weightless Moisture Hair Masque hiusnaamio riitti muistaakseni 4 kertaan.
Tätä mun piti käyttää hieman enemmän kuin edellistä kokeilemaani naamiota samaiselta merkiltä saadakseni hiukset selviksi takuista. On siis varmaan "kevyempi" hoitavuudeltaan. Nyt nämä nykyiset pitkät hiukset haluaa enemmän hoitoa selvitäkseen, mutta pitää kokeilla tätä uudelleen, jos päädyn joskus lyhyempiin hiuksiin :D.
Huippua kuitenkin, että on näitä pieniä pusseja kokeiltavaksi!

Toinen loppunut oli sitten tämä 50ml minikokoinen Dove Advanced Hair Series Regenerate Nourishment Conditioner hoitoaine, joka on tullut Kesäkuussa 2016 Livboxista.
Tämä toimi vielä vähemmän mun nykyisissä hiuksissa, mutta muistelisin, että tuolloin heti saatuani ja kokeiltuani tämä selvitti takut ihan ok. Silloin hiukset toki taisi olla puolet lyhyemmät vielä :D.
Ei tästä kuitenkaan jäänyt mitään sen isompia fiiliksiä, oli jotenkin tylsä ja mitäänsanomaton.
En usko, että tulen ostamaan täysikokoista pulloa, vaikka ei tämä sillä tavalla huono ollut kuitenkaan. Perushoitoaine mun hiuksille.

Ja tähän loppuun vielä viimeiset JOIK-kalenterin luukut ja muutama sananen kalenterista yleensä!

21.luukusta ilmestyi minikokoinen Deep Moisturising All-over Balm salva (hinta JOIKin omalla sivulla 14,90e/50ml).
Taaskaan purkissa ei ollut merkintää koosta, mutta epäilisin olevan noin 25g eli noin puolikkaan kokoinen, oli ääriään myöten täysi tuo purkki.
Vielä en ole kunnolla testannut, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa!

22.luukusta paljastui 50ml minikokoinen Apple & Elderflower Foaming Handwash käsisaippua (hinta MyLookissa 12,90e/250ml).
Olin innoissani tästä ja heti lähti käyttöön :D. Nuo vaahdot ovat kyllä niin kivoja ja käsisaippuaa kuluu aina!!

23.luukusta tuli 50ml minikokoinen Rasberry Bon Bon Body Butter erikoiserä vartalovoi (hinnat MyLookissa noin 12,90e/150ml).
Hieman pettynyt olin, kun tämä oli kuitenkin jo 5.kroppavoide ja aiemmin oli tullut myös vartalovoi... Tuoksu kuulostaa ihanalta toki!

Jouluaaton luukusta tuli sitten täysikokoinen Spiced Cranberry Scented Candle kynttilä (hinta MyLookissa 13,90e).
Kynttilöiden rakastajana olin tästä todella iloinen, varsinkin kun oli täysikokoinen, eikä pelkkä tuikku :D. Tätä polttaa varmasti monta tuntia!

Siinäpä oli tämä JOIK-kalenteri!
Mä ostin tämän siis tarjouksesta tuolta MyLookista 74,95e (normi 120e) ja mitä laskin tuotteiden arvoja, niin sain arvoksi pikkuisen vajaa 145e. Sai siis rahan edestä tuotteita, vaikka nyt olenkin tyytyväinen, että sen sain alella :D.
Tosi laajasti pääsee kokeilemaan tuolla merkin tuotteita, mutta tosiaan kroppavoiteista ehkä pari sekä toisen palasaippuan olisi voinut korvata vaikka esimerkiksi hiusnaamiolla, kasvonaamiolla, käsivoiteella, dödöllä tai silmämeikin puhdistusöljyllä. Vielä olisi siis jäänyt testattavia tuotteita :D. Olen kuitenkin iloinen, että tilasin kalenterin ja pääsen kokeilemaan hurjasti lisää merkin tuotteita. Ei tarvitse arkailla tulevaisuudessa, että mitä ostaisin, sillä nyt on jo löytynyt suosikkeja :D. Voisin kalenterinkin ostaa uudelleen, kunhan oon nämä tuotteet ensin käyttänyt pois :D.
Miltä teidän silmiin näytti kalenterin sisältö, houkuttelisiko ostaa kalenterin, jos tulee tulevaisuudessa jälleen jouluksi myyntiin?

Mutta nyt lähden syömään ja odottelemaan The Walking Deadin kauden jatkoa!
Mulla nyt nuo loppuneiden esittelyt jatkuu taas maaliskuulle, mutta ei anneta sen häiritä ;).
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Majoneesia, kosteutusta ja sitruksista kuivapesua hiuksille

Käydäänpäs nyt seuraavien loppuneiden kimppuun, jotka ovat hiustuotteita!

Ensin sain kulumaan tämän 60ml minikokoisen Macadamia Professional Nourishing Moisture Masque hiusnaamion.
Lyhyesti sanottuna: Rakastuin <3. Selvitti takut, pehmitti ja silotti hiukset hyvin pienellä määrällä jo eli tämä minipurkkikin kesti yllättävän pitkään!
Ainoa miinuspuoli on se, että tämä on tyyriimpi sarja, 60ml purkki oli esim. elevenillä (josta tilasinkin tämän) 11,80e ja 236ml purkki 36e. Toki olen rakastunut paljon kalliimpiinkin tuotteisiin, joten ei tämä paha ole siihen verrattuna :D.
Aion todellakin ostaa lisää taas jossain vaiheessa!
Aion myös nyt säästää tuon purkin vielä hetkeksi, koska mulla on tilaamiani 30ml näyte-pusseja kyseiseltä merkiltä kaapissa, niin voisin ne tyhjentää tuohon purkkiin aina :).

No sitten, taas hyvin tuttuun tapaan, sain loppuun kuivashampoota, ensin tyhjeni tämä melko vanha Lush No Drought Dry Shampoo.
Oli aivan ihana sitruksen tuoksu!
Oli tarkoitus ottaa kuvia hiuksissa, mutta sepä sitten aina unohtui... Hyvin tämä hoiti hommansa kuitenkin!
Miinuksena tosin sitten se, että kun oli oikeasti puuteria tuo ja pullosta puristamalla tuli ulos, niin ei pystynyt älyttömän hyvin säätelemään ulostulevaa määrää.
Sai tämän siitä huolimatta melko hyvin katoamaan maantienharmaaseen tyveen.
Voisin ostaa uudelleen, oli matkoillakin kätevä, kun ei ollut painepullossa!

Ja toisenkin kuiviksen sain kulutettua, kyseessä oli Batiste Nice Sweet & Charming Dry Shampoo.
Nämä Batistethan on mun hiuksille hyvin sopivia, tuoksut vaan vaihtelee.
Muistaakseni sellainen kukkaisen makea tuoksu oli, ihan ok!
Kyllä näitä tulee tarjouksesta roudattua kotiin, oli tuoksu mikä tahansa :D.
Ja tiedättekö mitä!
Mulla on kaapissa enää vajaa puoli pulloa yhtä Batistea jäljellä!!! Mulla loppuu kuivashampoo oikeasti :o!!! Ihan kauhea fiilis, siksi on varmaan viikonloppuna pakko käydä Sokoksella pyörähtämässä ja ostamassa jotain, voi sitten rauhassa tehdä isompaa tilausta taas vaikka elevenille. Sinne kun vielä jäi muutamia kuiviksia testattaviksi edellisestä kuivashampoo-tilauksesta :D.

Viimeisenä tästä porukasta loppui vielä 250ml TonyMoly Haeyo Mayo Hair Nutrition Pack Mask hiusnaamio.
Oli mielenkiintoista kokeilla, mutta tuoksuhan oli aika erikoinen, kananmunankeltuaista kun sisälsi... Ei siis omaan nenään ollut kovin miellyttävä...
Lisäksi tämän selvitystehot tuntui vaihtelevan kerrasta toiseen; toisina kertoina selvitti todella hyvin hiukset pienellä määrällä, mutta taas toisilla kerroilla ei meinannut takut selvitä suuremmallakaan annostuksella. En tiedä, mistä ihmeestä tämä johtui...
Pehmeäksi hiukset toki jäi joka kerta.
Jäi siis aika ristiriitaiset fiilikset, mutta luulen, että tuon tuoksun takia en taida ostaa enää uudelleen. Kiva oli toki testata!

Tässäpä tämänkertainen "pika"postaus.
Vielä olisi 3 postaukseen kuvat, tosin voi olla, että tuohon 3.postaukseen laitan yhteen myös yhteenvedon eli viikonloppuna tulee kuitenkin sekin jo :).
Ja heiiii, huomenna saan avata ekan luukun Joikin kalenterista :D. Eli yritän huomenna saada seuraavan postauksen aikaan!
Jospa tämä koomailu loppuisi jälleen hetkeksi!
Miumoi <3

Suositut tekstit