Heissan!
Nyt olisi aika katsoa viimeiset loppuneet tälle kuulle ja vuodelle :). Muut melkein loppuvat säästin taas ensi vuoteen, niin on jälleen sinnekin jotain loppuvaa :D.
Tämän postauksen tuotteet tuovatkin nyt erityisen "puhdas pöytä uuteen vuoteen"-fiiliksen!
Porukasta ensimmäisenä loppui tämä (ikivanha) 3.6g Avon Ultra Colour Rich Moisture Seduction Lipstick, Soft Pink huulipuna.
Kuten oon sanonut näiden huulipunien kohdalla, niin nämä ovat ikivanhoja, joten en ala näitä kaivella enää siveltimellä tuolta hylsystä, jotta saisin aivan loppuunloppuun nämä. Ehkä sitten joskus, kun huulipuna-varasto on siinä kuosissa, ettei ole kuin pari suht uutta jäljellä, niin voin alkaa kaivelemaan :D.
Huulipunan hylsy oli marmoroidun tyylisesti tehty, siksi tämä tuli aikoinaan tilattua, kun oli niin kaunis :p.
Kaunis pinkki sävy oli, oli vaaleampi kuin tässä kuvassa.
Tuli siis hyvin käytettyä samalla, kun meikkasin. Ei toki isommin enää kosteuttanut huulia :p.
Jeejee, sain myös tämän vanhan 2.41g Colourpop Ultra Glossy Lip Lip Gloss, Kink huulikiillon käytettyä!
Tässä alkoi tuoksu muuttua, niin otin tehokäyttöön. Siksi en myöskään alkanut pohjaa kaivaa siveltimellä, niin kuin olen joidenkin muiden kiiltojen kanssa tehnyt.
Mielestäni hyvin käytin tämän.
Tämä oli myös tummimpia omistamiani sävyjä, niin hyvin menee tuossa peilin edessä meikatessa.
Onneksi nykyään ymmärrän, että kun ostan itse taas huulituotteita, niin en sitten osta näitä värikkäitä, kun en osaa kodin ulkopuolella käyttää :p.
Nyt pääsee taas seuraavan vanhentuvan huulikiillon kimppuun!
Yllätykset eivät tuohon loppuneet!
Sain myös tämän ikivanhan minikokoisen Dior Rouge Lip Stick, 999 huulipunan käytettyä :D.
Tämä oli tuollainen rehellinen paloauton punainen ja tämän sain minisetin mukana aikanaan, kun Stockalta (silloin kun Oulussa oli...) ostin sen Jardin-luomiväriviisikon... Eli oli vanha :p.
Tätä en värin vuoksi käyttänyt huulilla, vaan silmänalusilla värinkorjaajana :D.
Mähän siis värkkään aina monta tuotetta mun silmänalusille ja tämän käytin nyt yhtenä niistä.
Ehdin jopa siveltimellä kaivaa hylsyä, joten olen ylpeä käyttöasteesta!
Nyt on aika luopua tästäkin ja siirtyä muuhun tuotteeseen :D.
Kaksi viimeistä kuuluvat jälleen "katkeria oppitunteja"-osastoon.
Ensimmäinen on tämä 10ml (ikivanha) The Body Shop Born Lippy Lip Balm, Rasberry huulivoide, jonka oon ikuisuus sitten saanut joulukalenterista.
Onneksi on viimeinen tuote niiltä ajoilta nyt :p.
Käyttöönottaessani tämän koostumus ja tuoksu olivat ok, mutta se muuttui nyt loppuvuodesta yhtäkkiä täysin, joten riskiin tie nyt vie.
Ei onneksi kovin paljoa jäänyt tavaraa purkkiin, mutta näistä oppitunneista otetaan opiksi!
Ja viimeinen, josta tänä vuonna luovun, on tämä rakkaalta Katrilta joululahjaksi vuosia vuosia sitten saamani 13g Revolution Ultra Professional Blush Palette All About Cream poskipunapaletti.
Harmittaa, että meni myöhään ennen kuin opin tavan käyttää näitä voidemaisia poskipunia, kun olisi saanut enemmän tälle varmasti käyttöä.
Tuota, jossa on isoin pannu näkyvissä, käytin lähinnä myös värinkorjaajana silmänalusille, samoin tuota toista vaaleampaa.
Olisin kyllä pidempäänkin käyttänyt, mutta kesällä tämä alkoi hajumerkkejä osoittaa, joten nyt on parempi lähteä uuteen vuoteen ilman tätä...
Niin kuin oon sanonut, niin uskon kyllä haju- ja koostumusmuutoksia näissä, vaikka kuinka v*tuttaisi :D.
Onneksi nyt edes tuon verran sain tätäkin käytettyä!
En aio itse ostaa voidemaisia poskipunia, koska pidän enemmän puuterisista ja niitäkin löytyy tarpeeksi :p.
Lisäksi niitä voi myös luomiväreistä tehdä lisää, niin täytyy yrittää olla ostamatta puuterisiakaan enää :p.
Haikein, mutta erittäin innostunein fiiliksin lähden nyt uuteen vuoteen, kun on taas yhä vähemmän vanhoja meikkejä varastossa ^_^.
Onneksi oon oppinut näissä monipuolisemman käytön, niin voi taas seuraavia tuotteita ottaa erilaiseen käyttöön ja saada niitä käytettyä nopeammin!
Vaan seuraavaksi pitää varmaan alkaa miettimään yhteenveto-postausta, kun mukaan tulee joulukuun lisäksi totutusti vuodenkin yhteenveto. Paras aika vuodesta siis edessä :D.
Palaillaan pian asiaan!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeup Revolution. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. joulukuuta 2024
perjantai 18. lokakuuta 2024
Katkeria Oppitunteja, Lokakuu 2024
Heissan!
Nyt olisi vuorossa se lupailtu roska-postaus eli pitkästä aikaa katkeria oppitunteja meikkien hamstrauksesta olkaa hyvä!
Kipinä postaukseen lähti liikkeelle tästä Goodieboxista tulleesta 3ml LASplash Cosmetics Wickedly Divine Eyeliner, #13405 Roseline silmänrajauksesta, kun eräs päivä meikkiä tehdessäni ja halutessani käyttää tätä pitkästä aikaa huomasinkin tämän olevan täysin kuiva.
Tämä oli todella kiva, sellainen glitterinen ja ruusukullan värinen rajausväri. Harmittaa, etten aiemmin ottanut kuvaa tästä luomilla.
Todella kimaltava tapaus oli, en tiedä, saisinko yhtä kimaltavaa tehtyä nykyisillä luomiväreillä :D.
Vähän harmittaa, että tämä unohtui laatikkoon kuivumaan :(.
Karsiminen lähti sitten liikkeelle ja päädyin seuraavaksi poistamaan laatikosta myös tämän ikivanhan Avon ColorTrend Eyeliner, Clear rajausvärin.
Tässä oli kosteutta vielä hyvin jäljellä ottaen iän huomioon, mutta päätin luopua vihdoin, kun tätä on tosiaan luomiväreissä dippailtu. Kyllä mä silmään tulevissa tuotteissa yritän järjen pitää hallinnassa ja luopua tuotteista, nestemäisistä varsinkin :p. Toki tästä olisi voinut luopua jo aikaa sitten, kun ei ole tullut käytettyä vuosiin...
Pari tuotetta vielä laatikkoon jäi, joista voisi luopua tässä piakkoin myös...
Karsinnan alkuun kun päästiin, seuraava uhri oli tämä Revolution Lip Liner, Red huultenrajauskynä, jonka oon saanut lahjaksi aikoja sitten.
Selityksiä tuskin tarvitsee...
En muista, tuliko tätä käytettyä millään tavalla, kun punaista huulipunaa en osaa käyttää julkisesti. Ehkä silmärajauksena saatoin käyttää silloin saadessani...
Rajauskynästä rohkaistuneena kävin sitten jälleen nuuhkimistestit läpi huulituotteille ja roskakori-tuomion sai tuoksun perusteella seuraavaksi tämä 2.41g Colourpop Ultra Metallic Lip Lipgloss, J.I.C. huulikiilto...
...Sekä tämä 2.41g Colourpop Ultra Satin Lip Lipstick, Douple Tap huulipuna, jota en itse tilannut, vaan tämä tuli Colourpop-tilauksen mukana yllätystuotteena.
Tuo J.I.C. sävy taisi olla ensimmäisiä tilaamiani huulituotteita Colourpopilta ja kyllä mä siitä tykkäsin sekä käytin, kuten voi tuubista huomata. Tykkään tuollaisesta metallisesta hohteesta, tosin tässä mukana oli myös glitteriä.
Double Tap-punassa en tykännyt tuosta mattaisesta koostumuksesta ja lisäksi se kuivatti omia huulia selvästi.
Molemmissa oli tuoksu nyt selvästi muuttunut, niin päätin jo tässä vaiheessa luopua, kun en olisi molempia ehtinyt tehokäyttää ja haluan ennemmin tehokäyttää pois jäljelle jääneitä, joissa tuoksu ei ole vielä selvästi muuttunut.
Colourpopeja on siis edelleen jäljellä ja herkällä nenällä niitä seurailen ja yritän saada käytettyä mahdollisimman paljon ennen huonoksi menoa.
Viimeisenä lisää Colourpopeja...
Kyseessä ovat 2.1g Colourpop x Hello Kitty Glitter Sheers Super Shock Shadow, Rainbow sekä 2.1g Colourpop Metallic Super Shock Shadow, Flipper luomivärit.
Nämä olivat luomivärejä, joita yritin pelastaa vuosi sitten Heinäkuussa, kun huomasin osan Super Shock sävyistä olevan aika kuivia.
Samojen sävyjen olen nyt huomannut olevan aika kovia, mutta mukana olleet "Kelp Me" sekä "Erotic" ovat sen verran pigmenttisiä, että niitä voi vielä sormella levittäessä käyttää. Siveltimiä sitä vastoin ei voi tuohon kovettuneeseen pintaan käyttää enää...
Päätinkin nyt raskain mielin, että tällä erää luovun näistä kahdesta, koska samantyyppisiä sävyjä löytyy kuitenkin puuterisista luomiväreistä.
Oon kuitenkin iloinen, että ennen pelastusyritystä olin saanut näistä todella kivasti pannut näkyviin, eli olin kyllä käyttänyt molempia.
Tuo Rainbow on myös vanhimmasta päästä...
Jälleen kerran: mikäpä ei mulla olisi vanhemmasta päästä :p.
Tässä oli siis katkerat oppitunnit tällä erää.
Näköjään oppitunteja alkaa tulla luomiväreistäkin tätä menoa enenevässä määrin, varsinkin noissa Super Shockeissa... Noh, kuten sanottu, niin opiksi olen ottanut!
Olisi toki jotain voinut seuraavallekin kuulle jättää, nyt on tulossa reippaasti miinusta tälle kuulle :D.
Vaan seuraavaksi tulee ihan oikeasti loppuneita, niin jatketaan sitten!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Loppuneita, tulleita ja päivän meikkiä
Sekalaista seurakuntaa siis tässä postauksessa vuorossa :). Aloitetaan parista loppuneesta!
Tätä Lush Cup O' Coffee Exfoliating Mask kuorivaa kasvonaamiota en saatuani listannut edes listoihini, kun kuvittelin tämän riittävän vain kertakäyttöön.
Noh, jälleen olin väärässä, koska käytin tästä pienestä määrästä lopulta 7 kertaa!! Täältä voitte lukea muut hehkutukset tuotteesta, oli pakko tehdä oma postauksensa jo tuolloin heti ekan käytön jälkeen :D.
Rakastuin heti ja rakastan edelleen ja taistelen itseni kanssa, etten vielä tilaisi täysikokoista purkkia, koska varastossa on nyt oikeasti ihan liikaa kasvokuorintoja... Jos menen tämän ostamaan, niin en tule muita käyttämään!
Eli kyllä, todellakin aion ostaa todennäköisesti suuremman 325g purkin (toki pienempi 150g riittäisi tällä käytöllä myös ikuisuuden), mutta tyhjennän ensin entisistä kuorinnoista kaappeja!
Tästä taisi tulla nyt Holy Grail-tuote mulle <3.
Toisena pienenä sain käytettyä tämän rakkaalta Katrilta saamani 1,5ml minikokoisen Makeup Revolution Anti Shine Balm pohjustusaineen.
Tämän saatuani piti hieman googletella, sillä en ensin ymmärtänyt mihin käyttöön tämä on :D.
Vaan meikin pohjustamiseen tämä ilmeisesti oli ja siinä sen käytin.
Normaalikoko on ilmeisesti 5g purkki.
Näitäkin on hieman hankala mun arvioida, kun ei koskaan tule töissä vilkuiltua naamaa, että miten se kiiltelee päivän mittaan...
Todella silikoninenhan tämä oli ja incikin sen kertoo.
En mä osaa muusta sanoa kuin siitä, että meikkipohja levittyi ihan hyvin tämän päälle, eikä lähtenyt rullaamaan pois. Eikä se naama rasvaa tihkunut, tosin ei se tähän vuoden aikaan itselläni sitä muutenkaan tee :p.
Ei mulla kuitenkaan aivan samanlaista fiilistä jäänyt tästä, mitä jäi Dermalogican tai Benefitin Porefessional primereilla, mielestäni ne tuntuvat hieman paremmilta kuin tämä.
Tuskin tulen ostamaan/tilaamaan täysikokoista tuotetta, mutta mielenkiintoista oli kyllä testata, kun ei ole merkistä aiemmin ollut kokemusta :).
No tässä on sitten se toinen juttu, jonka sain perjantaina hakea postista eli ostin ja adoptoin Marisalta nämä 2 tuotetta 6e hintaan:
* Dermosil Aloe Gel 100ml
* Lush Reindeer Soap ~100g (2016 versio)
Mullahan on Reindeeristä parin vuoden takainen versio, joka oli punainen ja selkeästi marjainen, mutta tämä ei yllättäen tuoksunutkaan kovin marjaiselle, vaan aika sitruksiselle jopa! Tykkään kuitenkin ja tulee varmasti käytettyä :). Toivottavasti ehdin pian ottaa käyttöön, kun oli jo tuosta vanhemmasta aika paljon tuoksu haihtunut :/. Karvaita oppitunteja jälleen tälle hamstraamiselle...
Aloe Geeliä oon pienen tuubin joskus käyttänyt ja sen perusteella päätin adoptoida tämän vähän isomman tuubin :p. Jonoon siis :D.
Hyvin täällä on maltettu vielä pysyä kaukana suuremmista shoppailuista, katsotaan kestäisinkö vielä pari viikkoa :D.
Tähän loppuun sitten aattelin taas esitellä tämän päiväisen meikin!
Oli taas kiva rauhassa meikkailla, varsinkin, kun eilen pidin meikittömän päivän :).
Silmämeikin tein tuttuun tapaan (nyt ei ole kuvaa erikseen tuotteista):
Pohjustus: UDPP
Sisänurkan rajaus: Avon Glimmerstick Waterproof Eye Liner, Brighten Up Pink
Voidemaiset luomivärit:
* Liikkuva luomi: NYX Jumbo Eye Pencil, 604 Milk
* Yläluomi/kulmaluu: Avon Color Trend Eyeshadow Pencil Non-retractable, Peach Nectar
Sisänurkka: Avon True Colour Mono Eyeshadow, Metal Rose
Natasha Denona 28 Eyeshadow Palette, Purple Blue:
* Keskiosa: 63M Oxide
* Ulkonurkka ja luomivako: 09M Quick Silver
Yläluomi/kulmaluu: Anastasia Beverly Hills Gleam Glow Kit, Starburst
Nestemäinen rajaus: Lumene True Mystic Precise Tip Eyeliner, 01 Mystic Black
Sisäluomen rajaus: The Body Shop Smoky Black Eye Definer
Ripsiväri: Avon Infinitize Mascara, Black
Kulmakarvat: Anastasia Beverly Hills Brow Pro Palette, Auburn (tummempi) ja Medium Brown (vaaleampi)
Sitten kasvot, kun kasvokuvaakin on pitkästä aikaa myös näytillä:
* Meikkipohja: Mossa BB Cream näyte, Soft Beige
* Silmänaluset: Lily Lolo Mineral Concealer, Barely Beige
* Puuteri: NYX HD Studio Photogenic Finishing Powder
*Aurinkopuuteri: Lumene Arctic Sun Bronzer, 1 Fresh Day / Päivän hehku
* Poskipuna: Makeup Revolution Ultra Professional Blush Palette All About Cream (karkkipinkki, alarivin 2.sävy vasemmalta)
* Korostuspuuteri: Anastasia Beverly Hills Gleam Glow Kit, Hard Candy
* Huulikiilto: ColourPop x Amanda Steele Ultra Glossy Lip Gloss, Hack
Tässäpä sitten lopputulosta ja tuttuun tapaan salamalla otettu eli täysin oikeaa kuvaa ei anna meikistä.
Kivaa oli tosiaan värkkäillä ihan kunnolla ajan kanssa :).
Eipä mulla tällä kertaa tämän enempää, jatketaan loppuneilla taas seuraavassa postauksessa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Heippa taas! Tämä viikko on mennyt täysin töitä pakertaessa, kun pari päivää meni tehdessä 9-10h... Ymmärrettävästi halusin sen vähän ajan ...
-
Nonniih, nyt ollaan täällä äitini luona ja voi yrittää alkaa rentoutumaan vähitellen :). Tosin se ei vaan kovin hyvin fyysisesti onnistu, si...