Näytetään tekstit, joissa on tunniste Batiste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Batiste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. elokuuta 2026

Viimeiset Loppuneet, Elokuu 2026

Heippa taas!
Nyt on vuorossa viimeiset loppuneet ja tässä joukossa on kroppa- ja hiustuotteita!

Tämä 200ml Batiste Soft Cashmere Powdery Rose Dry Shampoo kuivahampoo oli kuukauden 3. loppunut ja sitten tulikin reilun parin viikon paussi ennen kuin seuraavat tuotteet loppui.
En ottanut tästäkään kuvaa hiuksissani, kun kaikki nämä Batistet toimii omissa hiuksissa samalla tavalla eli pitää hieman huolellisemmin harjata, ettei jää niin paljoa sameutta näkyviin.
Tuoksu tässä oli sanansa mukaisesti aika mieto ja puuterinen. Ruusua en kyllä tunnistanut omalla nenälläni, mikä ei mua toki haittaa, kun en niin ruusun tuoksusta välitä.
Voisin ostaa hyvin tätäkin uudelleen!
Käyttöön lähti merkin Original-jättipullo ja toinen samanmoinen on vielä varastossa.
Syksyn alepäiviltä pitää siis jälleen kuivashampoota ostaa lisää!

Tämä ikivanha 100g SOAPº Salmiakki Hiilenmusta Saippua pääsi yllättämään, koska en uskonut ennusteita suunnitellessani tämän olevan loppuvien joukossa vielä tässä kuussa.
Lomaviikolla kuitenkin urakoin ja pesin kunnolla mun siveltimet, niin käytin tätäkin siinä hyödyksi, mikä edesauttoi hupenemista.
Tämä jäikin niin ohueksi, ettei enää käsienpesuun ollut oikein kunnollinen.
Nyt hieman yllätyin, kun tämä kestikin käytössä vain noin 4kk, kun huhtikuussa olen ottanut käyttöön!
Vaikka oli ikivanha, niin turhankin hyvin vaahtosi :D.
Käytin tätä siis aina meikin teon jälkeen hankaamalla kädet kunnolla meikistä.
Onhan nämä palasaippuat melko kuivattavia, mutta tuossa käytössä tykkään käyttää palasaippuaa.
Merkki on vielä olemassa käsitykseni mukaan ja voisin kyllä taas joskus ostaa, kunhan saan vielä jäljellä olevat 6 palaa käytettyä pois...

Viime viikolla lähti siis jälleen seuraava pala käyttöön.
En yhtään muista jostain syystä, mistä tämä on mulle tullut...
Epäilen Betteboxia ja Jolie-boksia...
Joo, piti etsiä, kun jäi vaivaamaan, niin Jolie-boxista tullut aikanaan.
Ei tuoksu enää miltään, mutta ihan normaalisti on käyttäytynyt iästään huolimatta, kun olen käyttänyt sitä tässä viime päivät.
Palataan tämänkin kanssa asiaan sitten 4-6kk päästä, kun todennäköisesti loppuu :p.

Sitten viimein loppui tämä 125ml Evoluderm Smoothing Foot Scrub jalkakuorinta, joka on tullut Goodieboxista. Oli siis "hieman" tuoreempi tapaus kuin yleensä :p.
Piti taas pyytää Mr.Insinööriä rutistamaan loput tuubista, kun omat voimat ei enää riittäneet, oli vielä 1 käyttökertaan tuossa purkissa.
Omaan makuun tämä ei ollut kovin karkea, odotan jalkakuorinnan olevan vähän tehokkaampi kuorintatehoiltaan, mutta omiin jalkapohjiin ei ihan täysin tuntunut riittävän.
Nyt on varastossa jäljellä enää ikivanha Lushin Running to the Embassy hoitopala, jota oon toki vuosien varrella käyttänyt jalkakylpyjen ohessa.
Saa nyt alkaa miettiä, onnistunko suihkun ohessa käyttämään miten hyvin, kun joutuu aina yhdellä jalalla tasapainottelemaan.
Hyvä olisi sekin vihdoin saada käytettyä pois...

Viimeiseen asti sain jännittää, vaan onneksi tämä 50ml Löwengrip Count On Me Deodorant Anti-perspirant roll-on deodorantti sitten loppui!
Tätä on tullut muistaakseni 2 tuubia aiemmin käytettyä sekä yksi toisen niminen.
Tekee mitä pitää ja yleensä aina suihkun jälkeen laitoin, kun muistin.
Aamulla sitten lisäsin Dermosilin jätti-rollia vähän lisää.
Tätä on vielä 1 varastossa, mutta otin nyt Rexonan tähän väliin käyttöön.
Mulla on siis 3 roll-onia jäljellä ja mun pitäisi todella taas ajantasaistaa mun excel ja laskea tuotteet, kun excel väittää jäljellä olevan 4 roll-onia.
Jotenkin tuo excel menee aina jossain vaiheessa sekaisin, eikä luvut vaan täsmää enää :D.
Pitää varmaan joululomalla ottaa asiaksi, niin saa ensi vuoden aloittaa todellisilla luvuilla.

Viimeisenä sain tuossa jokunen päivä sitten käytettyä tämän 500ml jättipullon Wella Eimi Mistify Me Strong Hairspray hiuslakkaa.
Olen nyt täysin tyrmistynyt, sillä luulin tämän 500ml koon kestävän ainakin 3 vuotta käytössä, mutta ostin tämän pullon Tammikuussa 2025 :O !!
Siis mulla on aiemmin minikoon (noin 100ml) lakkapullot kestäneet jotain 5kk, niin sen perusteella tuo noin 3v olisi pitänyt olla ihan looginen kesto...
Tästäkin olen minikoon ensin käyttänyt ja hyväksi todettuani päätin tämän jätin ostaa.
En sitten tiedä, käytinkö koon takia jotenkin huolettomammin, niin ei sitten kestänytkään kuin 1v 8kk...
Tämä nyt sai vähän epäilemään, tulenko ostamaan uudelleen tätä jättipulloa, vaikka sinällään kyllä teki ihan hyvin sen mitä piti, eli pörröisyys pysyi kurissa, ellei ihan mahdoton tuuli ollut pyöräillessä.

Oli tosiaan hyvä, että keväällä ostin tämän 250ml Mjuukin hiuslakan, ei näköjään ehtinyt ale-päiviä tulla!
Jos tämä nyt on niin pätevä kuin tämä on parin käyttökerran perusteella ollut, niin tätä tulen varmaan ostamaan vastaisuudessa, jos hinta on alle 6e/250ml alessa.
Tulee halvemmaksi kuin tuo Wella, eikä tarvitse jättipullon kanssa tuskailla, minne saa mahdutettua :p.



Nytpä on pikapikaa katsottu nämä vähät loppuneet, mutta eipähän nollille jääty :D.
Laitan huomenna sitten yhteenvedon, niin näkee kunnolla todellisuuden.
Ihan hyvin meni kuitenkin tämäkin kuukausi ^_^.
Miumoi <3

maanantai 29. kesäkuuta 2026

Viimeiset Loppuneet, Kesäkuu 2026

Heissan!
Nyt piti lupaus, vaikka postailu menikin aikomaani myöhemmäs :D.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli tässä tulee loput kesäkuun loppuneet!

Tämä 200ml Batiste XXL Stylist Volume Dry Shampoo kuivashampoo oli kuitenkin kuukauden ensimmäinen loppunut, joka muistaakseni tapahtui ensimmäisellä viikolla.
Ei ole hiuksista kuvia, kun oon jo aiemmin tätä useamman pullon käyttänyt ja samanlaisen lopputuloksen tekee kuin muutkin Batistet.
Tässä on tosin se ero, että tuuheuttaa enemmän tyveä.
Tykkään edelleen ja aion taas joskus ostaa lisää, kun löytyy tarjouksesta :).

Kuukauden toinen loppuja, kuun puolessa välissä oli tämä 1,1g Lumene Natural Code Eye Intensifier Waterproof Eye Liner Pencil, 2 Pearly Taupe silmänrajauskynä.
On tullut aikanaan muistaakseni Betteboxista... Paitsi oli vieläkin vanhempi eli Livboksista tullut tasan 11 vuotta sitten :p.
Olikin siis aika saada käytettyä pois :D.
Mä päädyin ottamaan tämän tehokäyttöön 19.1.26, kun huomasin, että alkoi jo hieman kovettua käytössä.
Seurasin myös käyttökertoja ja sain käytettyä tässä noin puolessa vuodessa 84 kertaa ja kovin monta kertaa en varmaan ollut tätä ennen käyttänyt. Kyllä on näissä kynissä käytettävää!
Luomivärien alle siis käytin ulkonurkkaa tummentamaan, jossa toimi hyvin, kun oli aika tumma sävyltään.
Oon iloinen, että sain käytettyä loppuun asti!
Nyt on lähtenyt käyttöön Cienin tummanruskea kierrettävä rajaus. Siihen en muistanut alkaa seuraamaan käyttömääriä, mutta 16.6. on lähtenyt käyttämättömänä käyttöön :D.
Katsotaan, loppuuko vielä tämän vuoden puolella!

Puolivahingossa huomasin viime kuun lopulla, että tässä 30ml Hello Sunday The One That’s a Serum SPF45 Day Drops kasvoseerumissa oli enää kaavittava tippa jäljellä tavaraa.
Joitakin kertoja kaivelin tikulla seerumia kasvoille, mutta sitten päätin luovuttaa, kun on tämä varmaan jo 2-3 kesää ollut käytössä (älä tee niin kuin mä teen !!).
En lopulta ihan hirmuisesti pitänyt tämän hieman jankista koostumuksesta, onneksi nykyään on jo tullut paljon kevyitä voiteita, vaikka SPF:ää löytyisikin.
En paljoakaan aikaa vietä ulkona porotuksessa, niin siksi uskallan käyttää "vanhoja" aurinkotuotteita loppuun asti.
Tosin samaisen merkin sy-voide on myös nyt käytössä, mutta sen heivaan tämän kesän jälkeen pois, en siitäkään tykkää yhtään, mutta pakko käyttää vähän vähemmäksi.
Sitten käytössä on nyt lisäksi Avonin vanha SPF50 kasvosuihke.
Ehkäpä ensi kesäksi ostan jotain uutta :p.

Ja viimeisenä sain käytettyä toissapäivänä loppuun tämän 4ml minikokoisen Escada Rockin Rio Eau de Toilette hajuveden.
Nyt kun aloin näitä blogista etsimään vaihteeksi, niin tämän Escadan minisetin oon tilannut syksyllä 2015 Sokoksen 3+1 Päivien aikaan :D.
Fragranticasta löytyy niin vuoden 2005 Edition kuin 2011 Edition ja pullon muodosta uskoisin tämän olevan 2005 editiota :D.
Alkutuoksu: Ananas, Papaija, Mandariiniappelsiini
Sydäntuoksu: Persikka, Sokeriruoko
Pohjatuoksu: Kookos, Santelipuu, Myski

Edelleen tässä oli tuoksua jäljellä, mutta onneksi nyt oon ottanut tavoitteeksi "urakoida" näitä vanhoja tuotteita pois varastosta ennen kuin menevät huonoksi.
Haikeudella jään kaipaamaan tätäkin.
Vielä on 1 jäljellä :D.

Ei kyllä taaskaan ollut mitään tuoteilotulitusta tässä kuussa, mutta hyvä että edes jotain ehti loppua!
Myös ensi kuussa jotain tulee loppumaan :D.
Huomenna tulee sitten jälleen pieni yhteenveto!
Miumoi <3

perjantai 27. maaliskuuta 2026

Loppuneet Tuotteet, Maaliskuu 2026

 Heihoiiii !!
Jooo, hengissä ollaan! Oon vaan ollut todella saamaton istumaan koneelle...
Päänsäryt ja niskakipukin on lisääntynyt, niin ei niidenkään takia ole sitten jaksanut istahtaa päivittämään, vaikka olisikin ollut joinain päivinä suunnitteilla postailu :/.
On sitten tullut vaan jäätyä sohvalle selaamaan kännykkää ja pelailemaan pelejä...
Tänään oli taas vapaa päivä töistä ja kroppa ei nyt varoitellut mistään, niin päätin, että nyt edes nämä loppuneet esittelen yhteen syssyyn!
Ei niitä montaa lopulta tullut tälle kuulle, mutta ensi kuu vaikuttaa taas varovaisen lupaavalta.

Myös se, miksi nyt esittelen kaikki loppuneet samaan syssyyn, niin huomenna toivottavasti esittelen kuukauden plussat, joilla tänään tuhosin tämän kuun miinukset :D.
Vähän pääsi yllättämään nuo Sokoksen 3+1 Päivät viime viikolla, kun kuvasto tuli postilaatikkoon! En jotenkin yhtään muistanut, että jälleen on se aika vuodesta... Päivät vaan menee täysin huomaamatta eteenpäin...
Eli katsotaan, mitä sain loppumaan ja millä vähän oikeutin muutaman tämän päivän ostoksista :p.
Nyt on hyvä mennä tuotteiden kanssa loppumisjärjestyksessä!

Kuukauden ensimmäinen loppunut oli jo ensimmäisinä päivinä tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Coconut Bath & Shower Gel suihkugeeli.
Tämä oli koostumukseltaan hieman sellainen emulsiomainen ja ei tämä ehkä ihan niin paljoa kuivattanut ihoa, mitä yleensä suihkugeelit voi tehdä.
Tuoksussa tunnisti kookoksen, mutta omaan nenään tuoksu ei ollut kovin voimakas.
Ei mikään huono tapaus! Jos jaksaisi alkaa selvittää, että saisi tilata tuotteita (olikohan sähköpostilla), niin mikä ettei voisin tätä tilata uudelleen.
Nyt mulla on nämä minimini-suihkugeelipullot loppuneet, pari 100ml miniä on vielä listoilla.

Seuraavaksi loppui, ihme kyllä, tämä 30ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Namasté Purify Velvety Smooth Cleansing Foam kasvojen puhdistusvaahto, joka tuli muistaakseni Goodieboxista.
Hemmetin riittoisa tuote :D. Tosin melko monet näistä tämän tyyppisistä vaahtoputsareista on mulla todella riittoisia. Tuntui, että puolikkaan herneen kokoinen määräkin saattoi välillä olla liikaa!
Sopii hyvin kaksoispuhdistuksen 2.vaiheeksi, yksinään tekee helposti aika narskuvaksi ihon. Ei siis ole ihanteellinen aivan rutikuivalle ihotyypille, mutta itse tosiaan tykkäsin näin pintakuivalla sekaiholla talvellakin käyttää 2.vaiheen puhdistuksessa. Kesäaikaan voisin varmaan yksinäänkin käyttää aamuisin, kun iho rasvoittuu enemmän.
Voisin kyllä ilolla ostaa täysikokoisena, jos tulee joskus vastaan. En tosin tiedä, onko tätä Namastea enää myynnissä...

Ja jälleen yksi ikivanha boksituote loppui! Kyseessä oli tämä 100ml Formula 10.0.6 Be Berry Bright Exfoliating Mud Mask kasvonaamio, joka taisi tulla Betteboxin aikaan...
Käytin saunassa yleensä vaikka onkin savinaamio. Ei päässyt täysin kuivumaan iholle siellä :D. Viimeisen kerran käytin ihan viikonloppuaamuna kunnon puhdistavana naamiona ja kyllä tämä kuivuessaan hieman kiristi iholla :D.
Jotain kuorivia rakeita tässä oli, mutta omaan makuuni ei ollut kovin kuoriva. Mä toki oon "raastavien" kuorintojen ystävä ja sellaisia ei nykyään pahemmin tule vastaan.
Vaan tulipahan nyt tämäkin käytettyä ja pääsee testaamaan jotain muuta savinaamiota seuraavaksi, joskus tulevaisuudessa!

Sitten loppui tämä 200ml Oriflame Love Nature Energising Fragrance Mist with Organic Mint & Rasberry vartalosuihke, jonka taisin viime vuonna tilata tarjouksesta ihan pääasiallisesti vessatuoksuksi.
Käytin toki joitain kertoja kropalle ja siinäkin toimi oikein hyvin sekä oli oikein kivan tuoksuinen.
Nyt on vaan pitkän aikaa sitten käytetty kaikki ei-niin-kivan-tuoksuiset suihkeet ja hajuvedet vessatuoksuina pois, että täytyy siihen käyttöön tilata aina oma pullo :D.
Tätäkin voisin kyllä tilata uudelleen, kivan tuoksuinen sarja!

Toinenkin Yves Rocher-tuote loppui eli tämä 75ml Hydra Végétal Intense Moisturizing Care Day/Night Cream & Night Mask monikäyttöinen kasvovoide.
Tämän olin listannut yönaamioksi eli iltaisin käytin (en edelleenkään täysin ymmärrä yövoiteen ja yönaamion eroa...).
Todella hyvin tämä kosteutti näin talviaikaan yllättävän pienellä määrällä ja pienesti jää ikävä tätä nyt...

Kuukauden viimeisenä tuotteena loppui tämä 350ml jättipullo Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo kuivashampoota.
Tämä on niin tuttu tuote täällä, ettei mitään uutta sanottavaa ole, takuuvarma tuote itselleni. Varastossa oli vielä 1 samanlainen pullo, mutta käyttöön on lähtenyt seuraavaksi 200ml XXL-versio.
Saattoi tänään tulla jotain vielä varastoon ;).


Puuhhh, tässäpä ne oli... Ei mitään ilotulitusta tosiaankaan, mutta onneksi nollille ei edelleenkään jääty :D.
Nytpä tuo niska alkoi taas varoitella kivun alulla, joten lopetanpa tämän nyt tähän ja palataan toivottavasti huomenna plussien kanssa asiaan!
Miumoi <3

torstai 29. toukokuuta 2025

Viimeiset Loppuneet, Toukokuu 2025

Heippa hei!
Menikin nuo etäpäivät tiiviisti kouluhommissa ja saatiin vielä maanantaina tietää opettajalta, että olisi mahdollinen kesätyö-/harjoittelupaikka haussa, niin piti sinne sitten hakemuskin tehdä.
Eilen oli sitten pikainen haastattelu paikassa ja huomenna tulee tieto, onko onni myöten. Meitä oli 3 vai 4 hakijaa sinne, niin vähän jännittää, kuka sen saa :D. Vaikutti kyllä omiin silmiin tosi mielenkiintoiselta paikalta ja olisi mahdollisuus ehkä jopa 2-3 näyttöön siellä, niin vähän harmittaa, jos ei onni nyt osu :p. Mä kun tarvisin vielä 4 näyttöä tutkintoon, niin tuo olisi aika iso harppaus opinnoissa eteenpäin!
Toki jos ei arpaonni osu, niin aattelin kyllä kysyä, josko syksylle olisi harjoittelu siellä mahdollista :).

Mutta nyt kosmetiikkaan!
Päädyin siis yhdistämään viimeiset loppuneet, kun meni näin tämä alkuviikko. Eli käydään asiaan!

Sain pari hiustuotetta loppumaan, joista ensimmäisenä koki loppunsa jo alkukuusta tämä 30ml minikokoinen Beaver The Perfect Hair Oil hiusöljy, joka on näköjään tullut Goodieboxista Marraskuussa 2020... Hitto, mihin tämä aika on oikein mennyt?!?
Mä muistelin, ettei tämä nyt ihan noin vanha ollut :o !!
Noh, viimein on pullo käytetty :D.
Ihan perusöljyltä vaikutti, annostelu oli vähän haastavaa, kun tipoittain tuli pienestä reijästä. Ei lähmännyt hiuksia, kun laittoi tarpeeksi vähän.
Ei siis mitään huonoa sanottavaa, mutta ei tämä mitenkään mieleenkään jäänyt, joten jatketaan eteenpäin.
Oon ehkä enemmän seerumien ja jätettävien hoitsikoiden (suihkeet tai voiteet) ystävä, niin voi olla, että hiusöljyt jää hommaamatta tulevaisuudessa. Toki vannomatta paras :p.

No sitten tuossa viime viikolla loppui tämä 200ml Batiste Tropical Exotic Coconut Dry Shampoo kuivashampoo.
Tuttu tapaus täällä ja Batiste kuuluu vakikalustoon, ei siis mitään uutta sanottavaa :D.
Nyt otin seuraavaksi käyttöön kuitenkin viime Hullareilta tilaamani Ida Wargin kuiviksen, joten jotain uutta tulee ehkä ensi kuussa :D.



Sain myös käytettyä tämän ikivanhan 2ml näytteen Police Legend for Woman Eau de Parfum  hajuvedestä.
Fragrantican mukaan:
Ensituoksu: Mustaherukka, Punaherukka, Bergamotti
Sydäntuoksu: Jasmiini, Meripihka, Magnolia, Appelsiininkukka, Ruusu
Pohjatuoksu: Patsuli, Vanilja, Kashmerepuu

Tämä oli toki jo ikivanha, mutta ei tämä näin vanhana ainakaan kovin ärsyttänyt nenää :D.
Mutta onhan tuo sydän aika kukkainen, joten en tiedä, tulisiko "tuoreena" käytettyä.
En aio ostaa täysikokoista, tosin liekö enää myynnissäkään.

Viimeisenä viime viikolla sain loppumaan vielä tämän 100ml Avon Senses Italian Escape Body Mist vartalosuihkeen, jossa oli granaattiomenaa ja pinkkiä greippiä (?).
Mukavan makeahko tuoksu ja muutenkin samanlainen kuin muutkin nämä Avonin kroppasuihkeet.
Alkaa nämäkin vähiin käydä, mulla on enää 4 Avonin suihketta varastossa ja vessatuoksuna Oriflamen suihke eli täytyy viimeistään loppuvuodesta alkaa hommaamaan jotain kroppasuihketta lisää :D.
Notinostahan saisi jotain Avonin tuotteita, täytyy pohtia, kokeileeko sitä vai jotain muuta.

Vaan tässäpä oli toukokuun tuotteet.
Mä edelleen oon kahden vaiheilla, teenkö Dermosilille sen tilauksen alekoodilla. Joitakin tuotteita olisi kyllä kiva sieltä taas tilata ja kokeilla... Todennäköisesti päädyn tilaukseen :p.
Yhteenveto tulee joko huomenna tai ylihuomenna.
Ei mulla hirveästi muuta tekemistä ole nyt, kun Mr.Insinööri aloitti taas reissutyöhommat rallicrossin puolella (nyt lähti Portugaliin) eli oon täällä kattivahtina maanantaiyöhön asti... Ellei sitten Finnair peru niitä lentoja, joilla hän on takaisin päin tulossa...
Jännitystä on siis ilmassa monella kantilla :p.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

lauantai 26. huhtikuuta 2025

Loppuneet Hiustuotteet, Huhtikuu 2025

Moikka taas!
Syytän taas tuota selkää, mutta ei voi mitään, tämä nyt taitaa olla oman elämän uusi normaali seuraavaksi :/. Koulussa kun joutuu istumaan niin paljon, niin kotiin päästessä kipu on jotain jäätävää... Eikä nukkuminenkaan enää vie kipua pois, mikä helpotti vielä silloin ensimmäiset pari viikkoa, kun tuo selkä meni flussan jälkimainingeissa maaliskuun lopulla.
Noh, nyt oon taas parit kuvat muokannut, niin käydään ne läpi!

Mikään yllätys ei ole, että taas on kuivashampoota loppunut, tällä kertaa tuttu 350ml Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo, joka loppui alkukuusta.
Ei näihin ole enää uutta sanottavaa, kun nämä täällä säännöllisesti kiertää, enkä aio kovin helpolla Batistesta luopua :D. Halpaa ja sopii mun hiuksille.
Nyt on käyttöön lähtenyt normikokoinen Tropical-pullo, jonka alkuvuodesta ostin Normalista.
Näitähän tulee joko sieltä tai ale-päiviltä ostettua. Tätä jätti-Originalia on myös varastossa siis uusi pullo odottamassa.
Otan kuitenkin tuon Tropicalin jälkeen käyttöön jomman kumman uuden merkin, jonka nyt tässä kuussa siis hommasin 3+1Päiviltä ja Hullareilta.
Pitkästä aikaa vaihtelua tällekin saralle :D.

No sain myös nestemäistä shampoota käytettyä, kun tämä 75ml minikokoinen Zenz Shampoo Sweet Sense no.4 loppui tuossa menneellä viikolla.
Tämä on tullut Goodieboxista Syyskuussa 2023.
Ei tämä mitenkään isommin jäänyt mieleen, ihan perusshampoo eli pesi hyvin. Ei pessyt ihan niin narskuvaksi, mitä jotkut shampoot voi tehdä, mutta hoitoaine oli hyvä laittaa tämän jälkeen.
Ei jää ikävä, mutta ihan jees oli päästä testaamaan uusia merkkejä, kun boksi vielä tuli.

Hiustuotteita ei tosiaan enempää tule tässä kuussa loppumaan ja taidan nyt muutkin ehkä lopuillaan olevat säästää ensi kuulle :D.
ihan kohtuullinen määrä tuli tälle kuulle loppuneita!
Yritän taas huomenna laittaa seuraavan satsin eetteriin, mutta nyt lähden taas lämmittämään selkää lämpömaton päälle!
Miumoi <3

perjantai 27. joulukuuta 2024

Muutamat loppuneet, Joulukuu 2024

Heipähei!
Näköjään joulu meni sitten enemmän lukiessa kuin koneella naputellessa :p. Olkoon se nyt sallittua!
Eilen oli tosin naputtelu mielessä, mutta kaupassa käydessämme pääsi sitten elämäni 4. aurallinen migreenikohtaus yllättämään -.- eli loppupäivä meni sitten kotiin tullessa lääkkeiden ottoon, syöntiin ja parin tunnin päikkäreihin.
Katsotaan siis tähän väliin seuraavat loppuneet!

Tämä 200ml Batiste Radiant Rose Rose Gold Dry Shampoo kuivashampoo pääsi yllättämään itsenikin loppumisellaan, koska en edes ennusteisiin osannut tätä laittaa :D.
Luulin, että runsaiden vapaapäivien takia ei tule tarvetta kuivashampoolle niin paljoa, mutta luulin näköjään väärin!
Tämä on tuttu Batiste-pullo täällä ja on tullut pullo jos toinenkin käytettyä vuosien aikana. Nyt tässä ehkä itse pullossa saattoi olla joku vika, sillä tämä roiski sitä valkoista kuivashampoo-möhnää myös ympäri pullon suuta sekä loppuvaiheessa myös muutenkin ympäriinsä :(. Koskaan aiemmin mikään Batisten kuivis ei ole tällaista sotkua tehnyt, joten toivon, että pullo oli nyt vain huono-onninen maanantaikappale!
Kuivashampoona toimi kuitenkin kuten ennenkin.
Nyt on lähtenyt käyttöön Original-pullo 350ml koossa ja varastossa on se Normalista aiemmin joulukuussa ostettu 200ml Tropical-pullo.

Sitten sain tyhjennettyä myös tämän 250ml Four Reasons Toning Shampoo, Rose Gold sävyttävän shampoon, jonka hankin toukokuussa Sokokselta hiusten värjäyksen jälkeen.
En tiedä, eikö ollut vain niin selkeä, mutta omiin silmiin en ihan sävyttävyyttä hoksannut tämän kanssa. Silloin yhtenä vuonna, kun värjäsin violetiksi ja ostin samaisen merkin sävyttävän hoitoaineen, niin siinä huomasin selkeästi sävyn hiuksissa. Voi siis riippua paljon hiusväristä.
En ehkä tätä tule ostamaan uudelleen, jos taas joskus ruusukullan vaaleaksi värjäytän hiukset.
Tuosta jämäpurkista oon nyt kerran käyttänyt ja ehkä vielä 1-2 kertaan on shampoota jäljellä. Aika reippaalla kädellä laitoin shampoota aina 5min ajaksi vaikuttamaan :D.

Viimeisenä tällä erää sain loppuun myös tämän 150ml Fenty Skin Fat Water Pore-refining Toner Serum kasvoveden tai hoitoveden.
Ostin tämän ja sen vaaleanpunertavan peiteaineen silloin, kun Fenty tuli Sokokselle myyntiin eli on siitä jo toista vuotta!
Käytin tätä aamuisin toisen kasvoveden (se Clinique-jätti) kanssa hoitoveden tapaan.
Tässä oli tuollainen kierreaukko, josta monesti hurahti vähän liikaakin nestettä eli annostelu oli mielestäni välillä haastavaa ja olisi saanut säästettyä pidempäänkin, jos pullonsuu olisi ollut erilainen.
Kyllä tämä lisäkosteutta toi, mutta ei tämä niin mielettömän erinomainen ollut, että haluaisin uudelleen ostaa. Nyt on uteliaisuus tyydytetty ja voin ostaa jotain muuta ja kenties halvempaa :D.
Se peiteaine on ollut pätevää, mutta nyt on alkanut kiinnostaa vastaavan tyyppinen suomalainen Ikilalon versio. Ehkä tässä jossain vaiheessa tilaan sen kokeiluun :).

Katsotaan, josko huomenna ei tapahdu mitään katastrofaalista, niin voisin ne meikkituotteet sitten esitellä.
Saa sitten alkaa katsoa joulukuun ja vuoden yhteenvetoa kuntoon :D.
Miumoi <3

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Loppuneet Hiustuotteet, Marraskuu 2024

Heips!
Jälleen tulee pikkupostaus loppuneista ja tällä kertaa ne ovat hiustuotteita.

Taas kerran tuttu tuote täällä eli jälleen loppui yksi 350ml Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo kuivashampoo.
Batiste on vaan luottotuote mulle kuivashampoissa, toimii vuodesta toiseen.
Nyt on lähtenyt käyttöön normikokoinen Rose Gold ja varastossa on vielä yksi tätä Original-kuivista jättikoossa.
Ensi vuoden alussa pitää siis käydä täydentämässä varastoa!

Ja toinen loppunut oli sitten tämä syksyn 3+1 Päiviltä testiin ostamani 60ml minikokoinen Four Reasons Moisture Conditioner hoitoaine.
Iso miinus tulee tämän mini-pullon muovista, oli aivan järkyttävän kovaa ja sai tehdä töitä puristamisessa, että sai tavaraa ulos. Otinkin ensimmäisen kerran jälkeen aina tuon valkoisen korkin kokonaan pois, tällä tavalla sai tavaraa helpommin kädelle.
Tehoiltaan tämä ei ollut huonommasta päästä, mutta toivoin silti parempaa, kun vähän jäi takkuja selvitettäväksi. Parhain tulos tuli saunassa muhittelemalla.
Haluan kuitenkin tehojen olevan hyvät myös pelkästään suihkussa käydessä, niin sen takia ei olisi ykkösvalinta ostaa täysikokoisena.
Tästä on vielä kosteuttavampi versio olemassa eli jos löytyy minikokoisena, niin sen voisin ostaa vielä testiin.
Ei nämä kalliita kuitenkaan ole ostaa ale-päiviltä, joten jos olisi entisestään tiukempi rahatilanne ja hoitoaine lopussa, niin voisin jättipänikän ostaa rahan säästämiseksi.

Katsotaan, miten ensi viikko menee ajallisesti harjoittelussa, josko jaksaisin jakaa viimeiset loppuneet vielä 2 postaukseen... Oon ohessa myös koulujuttuja tehnyt, kun on tullut yllättäviä vapaapäiviä sekaan... Hartiat ei vaan tykkää yhtään tästä koneella istumisesta :/.
Palaillaan siis toivon mukaan pian asiaan!
Miumoi <3

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Muutamat hiustuotteet pois hyllyiltä, Heinäkuu 2024

Heips taas!
Nyt on "hyvä" päivittää seuraava postaus pari astetta "viileämmässä" kämpässä :p.
Seuraavaksi olisi siis vuorossa muutamat loppuneet hiustuotteet!

Sain viimein loppuun tämän 700ml Avon Naturals Full Volume Rasberry & Hibiscus Shampoo pullon, jonka olin tilannut Elokuussa 2022.
Varmaan olisi nopeamminkin kulunut, jos ei olisi ollut monia muita shampoita käytössä samaan aikaan :D.
Tehoiltaan oli omille hiuksille oikein näppärä perusshampoo.
Jää kyllä ikävä lähinnä tuoksunsa puolesta. Mä rakastin tätä hibiskus-vadelma tuoksusarjaa todella paljon, jospa jostain löytyisi vielä vastaava.

Ja säännöllisesti loppui taas 350ml Batiste Blush Fruity Floral Dry Shampoo kuivashampoo.
Batistesta en tule luopumaan, sillä se vaan on paras kuivis omille hiuksilleni.
Ei siis ole edelleenkään mitään uutta sanottavaa :D. 
Samankokoinen original-pullo lähti seuraavaksi käyttöön, sitten on varastossa vielä normikokoinen Rose Gold odottamassa.
Onneksi ei tarvitse välttämättä ale-myyntejä odottaa enää, kun Normalista saa samaan hintaan koko ajan.
Toki saa nähdä, miten alv-korotus vaikuttaa syksyllä hintoihin...

Sitten kulutin tämän 30ml minikokoisen Oriflame Love Nature Repairing Hair Smoothie Mask with Organic Papaya hiusnaamion, että...

...tämän 30ml minikokoisen  Oriflame Love Nature Stregthening Hair Smoothie Mask with Organic Banana hiusnaamion.
Papaija-versio riitti 3 kertaan, kun hieman ahnehdin sitä käyttäessa.
Banaani-versio riitti sitten 4 kertaan, kun hillitymmin annostelin hiuksiin :D.
Molemmat vaati tosiaan vaikutusajan, että pahimmat takut lähti, mutta piti myös hiuksiin jätettävää hoitoa laittaa, että sai pörröisyyden taltutettua.
Oli siis ihan kivoja ja alesta voisin tilata taas silloin tällöin uudelleen.

Mun pitää alkaa hoitoaineita pitämään silmällä syksyn ale-päivillä, sillä jäljellä on enää noin 200ml Maria Nilan Heal-hoitoainetta (litran pullosta) ja suunnilleen saman verran toista hoitoainetta!
Shampoita on jäljellä ensi vuoteen :D.
Pariin pikkupostaukseen on vielä loppuneita, niin ehkä saan tämän kuukauden pakettiin ajoissa ennen koulun alkua :D.
Jatkan taas toivon mukaan huomenna!
Miumoi <3

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Viimeiset Loppuneet, Maaliskuu 2024

Hellou!
Näinpä siinä jälleen (ei niin yllättäen) kävi, että täytyy nyt tämä iso joukko loppuneita purkkeja esitellä kerralla, niin jos huomenna saan sitten yhteenvedon tänne :p.
Käydään siis suoraan asiaan!

Kuukauden ensimmäinen loppunut oli tämä 75ml Avon Care Revitalising with Banana Hand Cream käsivoide.
Selkeä ja itselleni ihan kiva banaanin tuoksu.
Kosteutusteho oli ihan ok, aika nopeasti imeytyi ja piti pariin kertaan laittaa, että sai kunnon kosteuttavan tunteen.
Ehkä kevät-puolelle parempi käsivoide kuin ydintalveen.
Huomisen jälkeen Avonia ei saa Suomesta, eikä tätä tainnut enää olla myynnissäkään.
Joulukuun tilauksessa tilasin vielä yhden Care-sarjan käsivoiteen, joten se on vielä Avonilta jäljellä.
Lisäksi on vielä 2 muuta täysikokoista ja 3 miniä.

Loppupuolella kuuta sain käytettyä myös tämän 40ml minikokoisen Dermosil Holly Jolly Winter Fruits Hand Cream käsivoiteen, joka oli tässä työpöydällä käytössä.
Tätä olen jo yhden tuubin aiemmin käyttänyt, kun sain nämä kiitos-lahjana osallistumisesta kohortti-terveystutkimukseen vuoden 2020 alussa :D..
Tämäkin oli aika samanlainen kosteutustehoiltaan näin talviaikaan kuin yllä oleva. Ihan jees siis, mutta kului nopeampaa, kun piti pariin otteeseen kerrostaa.
Näissä oli kuitenkin se hyvä, että imeytyivät, eivätkä jääneet lähmäiseksi ihon pinnalle pyörimään.
Tätäkään ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavilla :p.
Dermosililta toki jatkan käsivoiteiden testailua taas, kun joskus tilausta sinne tulee.

Seuraavana kuun puolivälin paikkeilla loppui tämä 30ml Dermosil Skin Solutions Winter Glow Facial Serum kasvoseerumi.
Käytin tätä enimmäkseen syksy-talviaikaan yötä vasten ja oli mielestäni erittäin loistava seerumi.
Tuntui iho jo todella kosteutetulta tämän laiton jälkeen ennen kuin lisäsin yövoiteen päälle. Toki alla oli tietenkin kosteuttavat kasvovedet ym.
Olisin kyllä mielelläni tilannut tätä lisää talveksi, mutta tietenkin tätä(kään) ei ole enää myynnissä :(.
Onneksi alkaa kohta nuo varastot olla siinä kuosissa, että piakkoin saa alkaa reaaliaikaisesti ostamaan ja käyttämään seerumejakin.
Toki mun täytyy ne kangasnaamiot käyttää tässä pois, niin niistä saa hyvin kosteuttavaa seerumia käytettäväksi lisäksi.
Jäljellä olevia seerumeja (3 täysikokoista ja 1 mini) mulla on jokaista alle puoli pulloa jäljellä, parissa taitaa olla enää 1/3 pullo jäljellä tarkalleen ottaen!

Ennustuspostauk-sen kuvista jäi vahingossa tämä Avon Clearskin Blemish Clearing Patches finnitarra-paketti pois, vaikka tarroja oli enää 2kpl jäljellä.
Sain siis käytettyä ne, kun sopivasti otsaan kasvoi ihonalainen finni.
En tiedä, eroaako nämä juurikaan muista finnitarroista, selvästi pienensi ja kuivatti finnejä, kun parina yönä käytti.
Kalliitahan nämä oli, kun tuo 12 tarraa maksoi normaaliin hintaan yli 8e.
BeautyBayltä tilasin silloin viime vuoden puolella heidän oman finnitarra-paketin, jossa oli 72 tarraa (osa isompia ja osa pienempiä) ja hinta on tällä hetkellä tarjouksessa alle 12e (normihinta 15e).
Eli näitä Avonin versioita ei jää ikävä, kun halvempia on tarjolla :).
Normal-liikkeessäkin näytti olevan 36 tarran paketti 4e luokkaa eli testailut jatkuu muilla merkeillä.

No sitten, olikohan kuun loppupuolella, loppui tämä 5ml minikokoinen  Lancôme Youth Activating & Light Infusing Eye Cream silmänympärysvoide, joka tuli ostamassani viime kevään Sokoksen 3+1 Päivien setissä.
Käytin tätä iltaisin enimmäkseen, nyt loppuvaiheessa myös aamuisin.
Ja joo, mä pienesti rakastuin tähän... En hoksannut ottaa ulkonäöstä kuvaa, mutta oli sellainen helmiäismäinen voide ja kosteutti juuri sopivasti. Oli omalle sy-alueelle hyvä sekä aamuisin että iltaisin, vaikka oli talviaikakin.
En keksi tästä mitään huonoa sanottavaa ja voisin riemusta kiljuen ostaa uudelleen ja vaikka täysikokoisena. 
Tai miinusta taitaa tulla hinnasta, en ole uskaltanut katsoa normikoon hintaa... Tuo setti, jossa oli 50ml päivävoide, 15ml yövoide ja tämä, maksoi silloin muistaakseni noin 50e.
Ja voin jo tähän spoilata, että huhtikuussa tulee loppumaan nuo muut ja nekin on ihania... Perkele.

Ja sain loppumaan myös tämän 5ml minikokoisen Clinique All About Eyes Eye Cream silmänympärysvoiteen, joka vuorostaan tuli tilaamassani viime kevään Stockmannin Hullujen Päivien setissä.
Oon vuosia sitten kokeillut sen Rich-version, josta pidin muistaakseni aika paljon, joten innolla avasin tämänkin purkin.
Ei tämäkään huono ollut, mutta koostumus oli selvästi kevyempi ja tämä jätti vähän sellaisen silikonimaisen tunteen iholle.
Ei kuitenkaan rullautunut meikin alla eli sopi itselläni siihenkin. Tuon Lancômen loputtua käytin kuitenkin iltaisin loppuun, kun se ihofiilis ei oikein jättänyt rauhaan.
En ostaisi täysikokoisena uudelleen, mutta jos tämä minikoko sattuu olemaan jossain kiinnostavassa Cliniquen setissä mukana, niin silloin toki voin tämän käyttää.
Ei kuitenkaan saanut minua riemusta hyppimään.
Nyt mulla on käytössä tämä Syksyn 2021 Hullareilta tilatun Bobby Brown setin 3ml sy-voide, joka on ainoa sy-voiteeni!
Aion siis käydä nyt ensi viikolla kiertämässä Sokoksen 3+1 Päivät, josko sy-voiteen ostaisin. Pitää myös vitamiinivarasto täydentää. 
Kuvastossa ei näkynyt oikein kiinnostavia sy-voiteita, niin täytyy katsoa löytyykö paikan päältä, vai olisiko sitten Hullareilla jotain tarjolla.
Uskoisin tuon Bobby Brownin kestävän syksyyn, joten mitään kovin kiirettä ostamiseen ei onneksi vielä ole.

Sitten sain loppumaan tuosta samasta Hullari-tilauksesta viime keväänä myös tämän 150ml Cosrx Propolis Synergy Toner kosteuttavan kasvoveden.
Otin tämän muistaakseni käyttöön aika lailla heti tilauksen saatuani, mutta käytin sitä vain iltaisin, kun aamuisin on käytössä Cliniquen kasvovesi, jonka sain Lykolta korvauksena tilaamastani vuotaneesta pullosta.
Tämä oli siis riittoisa tapaus, kun vuoden kesti! Eikä tätä tosiaan montaa tippaa tarvinnut laittaa kerrallaan. Pari kerrosta kuitenkin kerrostin varsinkin nyt talvella.
Tykkäsin kyllä tästä! Ei mitään huonoa sanottavaa, teki mitä pitikin.
Oon kaiken kaikkiaan selvinnyt tänä talvena ilman kuivia länttejä kasvoissa tai silmäluomilla eli käyttämäni tuotteet ovat toimineet hyvin ^_^.
Voisin kyllä ostaa uudelleenkin ja edelleen jatkaa merkin testailua.

Ja mitä olisi kuukausi ilman suihkugeeliä tai käsisaippuaa!
Kuten sanoin viime kuussa, niin aion nyt käyttää nämä omistamani uudet Avonin suihkugeelit käsisaippuoina, kun pumppu sopi pulloihin.
Tämä 250ml Avon Senses Dancing Skies Shower Cream oli siis seuraava loppunut.
Käytin tätä pariin otteeseen myös suihkussa, mutta vaikka ulkonäkö oli ihana (tästä tilaus-postauksesta näkyy vihreä hehku), niin en sitten tuoksuun tykästynyt niin paljoa.
Pullo loppui muistaakseni täsmälleen kuun puolessa välissä, joten seuraavaa suihkugeeliäkin on jo melkoisesti käytetty tähän mennessä :).
Täytyy katsoa, otanko sen jälkeen hetken paussin ja käytän täyttöpumppua.

Toisenkin sain käytettyä, kun tämä 50ml minikokoinen Yves Rocher Bourbon Vanilla Bath & Shower Gel kylpy- ja suihkugeeli loppui.
Tätä käytin vain suihkussa, tai pikkuisen täytin myös täyttöpumppu-pulloa.
Tästä mulla on myös 400ml pullo, jonka sain ilmaiseksi tilauksen mukana, niin päädyin käyttämään tässä välissä pois tämän minin. On vielä 3 miniä jäljellä siitä setistä, jonka tilasin :).
Tämä on oikein kiva vanilja-suihkugeeli niille, jotka vaniljasta tykkäävät.
Toki Yves Rocherkin lopetti Suomessa, joten näitäkään ei enää helposti saa :/.
Onneksi on vielä pitkäksi aikaa eri tuoksuja jäljellä :p.

Tämä 150ml Urang Natural Cleansing Oil puhdistusöljy ei tainnut olla muistaakseni ennusteissa mukana, mutta päädyin tuossa kuun puolen välin paikkeilla, että heivaan pullon jämät (oli ehkä 1-2cm pohjalla) tuohon kellarin kylppärissä olevaan Huxleyn pulloon.
Tämän tilasin viime syksyllä Hullareilta.
Tämäkään ei yltänyt minun parhaiden puhdistusöljyjen listalle.
Oli työläämpi puhdistaa veden kanssa pois kasvoilta ja ripsiväriä jäi jonkin verran silmien alle pesun jälkeen, mutta toisen vaiheen putsari senkin onneksi puhdisti.
Ihan hitusen tämä myös ärsytti silmiä, joten senkään takia ei suosikiksi yltänyt.
En siis aio enää tätä(kään) ostaa uudelleen, mutta saipahan testattua :).

Sitten sain tehokäytettyä pois tämän kellarin kylppärissä oleilleen vanhan 200ml Ziaja Antioxidation Acai Berry Micellar Cleansing Face Scrub Gel puhdistusgeelin.
Tätähän tuli mulle aikanaan Betteboxista 2 pulloa, kun ensimmäisen boksin luulin kadonneen teille tietymättömille ja se sitten ilmestyikin haettavaksi parin kuukauden jälkeen :D.
Tässä oli siis pieniä kuorivia rakeita ja tämä tuntui olevan parhaimmillaan kesäaikaan ja aamupesuun. Toisen vaiheen putsariksi ei ollut täydellinen, kun jäi kyllä kasvovesilappuun edelleen meikistä jämiä tämän jälkeen.
Meikittömien kasvojen puhdistuksen siis on ihan jees, mutta tuskin tulen uudelleen enää hommaamaan.

Viimeisenä loppujana tälle kuulle oli sitten kuivashampoota eli 200ml Batiste Ocean Breeze Dry Shampoo.
Samanlainen oli kuin muutkin Batistet eli toimii mun hiuksissa ^_^.
Tuoksukin oli ihan jees omaan makuun, vaikka se Rose Gold on edelleen oma suosikki.
Voisin kyllä tätäkin ostaa uudelleen, jos tulee vastaan vielä jossain.


Siinäpä ne oli!
Lopulta tämä kuukausi meni yllättävän hyvin, jota tosin saa kiittää sitä kynsituotteiden declutterointia...
Mielenkiinnolla odotan, mitä huhtikuussa tapahtuu, varsinkin kun työttömyys alkaa ja kotona on enemmän!
Mutta yritän saada huomenna sen yhteenvedon tänne, niin pysytään suunnilleen aikataulussa!
Miumoi <3

torstai 28. joulukuuta 2023

Parit Loppuneet Hiustuotteet, Joulukuu 2023

Heips taas!
Tuossa ensin pähkäilin, kumman postauksen teen ensin; loppuneet hiustuotteet vai kroppatuotteet.
Yksi purkki on ihan lopuillaan kroppatuotteissa, niin yritän sen saada vielä tälle vuodelle käytettyä eli hiustuotteiden esittely on siis vuorossa!
Tälle porukalle ei enää ehdi tulla lisää loppuneita, niin katsotaan nämä nyt :).

Tuttuun tapaan sain taas kuivashampoota kulutettua ja itse asiassa kuukauden ensimmäinen loppunut oli tämä 200ml Batiste Stylist XXL Volume Spray.
Tämähän on nykyään enemmän muotoiluun tarkoitettu, mutta kuivashampoona edelleen itse käytän.
Tuuheutta tuo kyllä kivasti, varsinkin nyt kun omat hiukset ovat ohentuneet hirveästi, kun tosiaan hiuksia on lähtenyt mulla kourakaupalla useita kuukausia jostain syystä. Onneksi se näyttää nyt hieman rauhoittuneen ja onneksi myös näyttää uusia hiuksia kasvavan takaisin.
En harmittavasti tajunnut ottaa nyt kuvia hiuksista tällä hetkellä ja tuon Batisten kanssa, hyvän vertailun olisi varmaan saanut.
Aion kuitenkin edelleen ostaa tätä(kin) Batistea taas uudelleen.

Käyttöön lähti tämä Klippoteketin kuivis ja aika vähiin pääsi tämäkin. Loppuu varmasti tammikuun aikana :).
Mutta tulipahan tämän käyttöönoton aikaan muistiini, miksi en ole ostanut tätä vuosiin... Siitä lisää ensi kuussa, kun tämä loppuu!

No sitten sain myös nestemäistä shampoota käytettyä, kun tämä 200ml Dermosil Hair Care Sea Salt Shampoo loppui viimein.
Oon nuo molemmat ostanut peräkkäisissä tilauksissa, mutta harmillisesti en ollut niihin päivämäärää laittanut.
Uskoisin, että tuon tyhjentyneen ostin vuoden 2021 alussa (tai 2020 joulukuussa, kun joulutuotteita oli mukana EDIT: löytyi postaus 2020 Marraskuussa :D) ja täyden ehkä vuoden 2022 alussa, kun tyhjentynyttä oli jäljellä noin puolet. Luulin, että se ehtii loppua ennen seuraavaa tilausta, niin piti ostaa varastoon...
No se loppui vasta nyt, vuoden 2023 joulukuussa :D.
On siis hemmetin riittoisa tapaus, toki tuo oli mulla käytössä vain saunailtoina, että saa hiukset kunnon syväpuhdistuksen noin kerran viikossa.
Tuota tarvitsi myös ihan oikeasti todella vähän, puolikas teelusikallinenkin oli varmaan liikaa ja monesti sormilla ottaessa sitä tuli ihan liikaa eli olisi riittänyt vieläkin pidemmälle, jos olisi ollut kunnollinen spaatteli ottamiseen :D.
Suolarakeet oli ihan kunnon merisuolarakeita ja ne tipahteli herkästi pois. Vaahtosi kuitenkin runsaasti ja hiuksista tuli narskuvan takkuiset eli omat hiukset vaati kunnon hoitoaineen tämän jälkeen.
Rauhoitti kuitenkin kutisevaa päänahkaa hyvin eli tykkäsin tästä tosi paljon.
Ilolla käytän siis seuraavat 2-3 vuotta tuota toista purkkia :D.
Ostan myös varmasti taas purkin varastoon ja kiinnostaisi kokeilla se hoitoaine-versiokin tästä!

Hiustuotteita ei siis taaskaan isommin loppunut, mutta onhan nämäkin aina eteenpäin.
Ja tietysti loppuneiden yhteenveto näyttää aina paremmalta, oli loppuneet mitä vaan :D.
Yritän tosiaan saada vielä tuon yhden kroppatuotteen kulutettua ennen kuin esittelen ne, toivon mukaan tänään tai huomenna se loppuu ^_^.
Pääsee sitten heti tekemään yhteenvedon ja suunnittelemaan muita postauksia!
Palaillaan siis piakkoin asiaan!
Miumoi <3

lauantai 23. syyskuuta 2023

Ostoksia ja Loppuneita vol.1, Syyskuu 2023

Hellouu!
Näköjään näitä päivityksiä on mahdollista tehdä vain noin kerran viikossa viikonloppuisin :p.
Eilinen ilta oli pakko pyhittää puutöille, kun oli hyvä ilma ulkona ja piha täysi puutavaraa... Remontti siis etenee hitaasti mutta varmasti. Kauhean näköistä tuolla yläkerrassa nyt on ja meinasi jopa itkettää, kun kuvasin kierroksen omassa huoneessa. Täytyy vaan hokea itselle, että "trust the process", kyllä siitä vielä kaunis meikkihuone tulee ja entistä ehompi :p. Ja toki myös muista tiloista tulee nättejä varmasti.

Mutta nyt voisi käydä läpi ensimmäiset plussat, niitä ehti tulla lisääkin vielä alkuperäisestä :D.
Vastaavasti esittelen myös muutaman loppuneen, joilla sitten ostot osin perustelin... No okei, muutama loppui ihan yllättäen paljon ostosreissujen jälkeen :D.

Tässä ensin alkuperäiset ensimmäiset ostokset eli Sokoksen Kutsu Kauneuteen-alesta.
Batisteen oli perusteet, mutta tuolle 35ml Givenchy L’interdit Eau de Toilette hajuvesipullolle ei ollut mitään muuta kuin että oon kyseisen tuoksun halunnut täysikokoisena niin kauan kuin näytesuihkeet oon käyttänyt (Täällä EdT ja Täällä EdP).

Tosiaankin EdP olisi ollut vielä parempi, mutta sitä en nähnyt hyllyssä. Tosi ihana on ollut tuo EdT myös, joten ei harmita, että ostin sen <3. Kannatti odottaa 4 vuotta :D.
-20% alennuksen jälkeen pulitin tuoksusta 60e, Batiste oli normihintaan 5,90e.
Hintava toki edelleen, mutta tuo tulee kestämään vuosia ja tässä nykytilanteessa on tuonut jo sen verran iloa, että en jaksa harmitella yhtään.
Kuva taas on yksi testi, miten voisin tuotteista ottaa kuvia.
Mun meikkipöydän peilin päällä :p. Toimii läpinäkyviin pulloihin ihan kohtuudella!

Pienenä synninpäästönä kuitenkin, sain laitettua yllättäen eteenpäin ystävälle tämän vuosia vanhan, kaupan päällisenä saadun 5ml Dior J’Adore Eau de Parfym miniatyyri-hajuveden.
Ystävä oli laittanut kuvan tästä tuoksusta Insta-stooreihin ja haaveili ostavansa joskus tämän. Laitoin sitten viestiä, että mulla on tämä miniatyyri-pullo, jonka voin ilomielin antaa, jos tämä vielä näin vanhana tuoksuu hänen nenäänsä yhtään samalle :D.
Viime maanantaina sain antaa tämän hänelle, joten nyt on mun kokoelmassa yksi tuoksu vähemmän.

Fragrantican mukaan:
Ensituoksu: Päärynä, Meloni, Magnolia, Persikka, Mandariiniappelsiini, Bergamotti
Sydäntuoksu: Jasmiini, Kielo, Tuberoosa, Freesia, Ruusu, Orkidea, Luumu, Orvokki
Pohjatuoksu: Myski, Vanilja, Karhunvatukka, Seetri

Käytin tätä kyllä itsekin silloin tällöin ja ei ollut huono tuoksu!
Ei kuitenkaan lempi-tuoksuksi yltänyt, niin kiva antaa jollekin joka tosissaan tykkää ja nyt itselle jää tilaa niille tuoksuille, joita todella rakastan ^_^.

Ja niin tuossa muuan päivä sitten koki loppunsa myös tämä 200ml Batiste Rose Gold Dry Shampoo kuivashampoo.
Tätä tuoksuahan oon jo pullo kaupalla käyttänyt, joten ei ole mitään uutta sanottavaa.
Lisää ostan taas jos ja kun tarjouksesta bongaan.
Käyttöön lähti samaisen merkin se XXL versio, joka on ilmeisesti nykyään ennemmin muotoilutuote, mutta ihan hyvin käytän kuivashampoona edelleen.
Nyt siis tuo ostettu Ocean Breeze-versio on ainoa varastossa oleva eli tulevilta 3+1 Päiviltä ja/tai Hullareilta on pakko ostaa kuivashampoota lisää :).

No nämä toiset ostokset tuli vähän yllättäen viime viikonloppuna, kun tavattiin rakkaan R:n kanssa ja mun piti käydä apteekissa...
Yliopiston Apteekissa oli silloin vielä kanta-asiakasale-päivät eli taas -20% houkutteli...
Näitä en voi oikein perustella muulla kuin, että halusin taas piristystä.
Okei, tuota 50ml Vichy Minéral 89 Fortifying and Plumping Daily Booster seerumia oon miettinyt myös pitkään, kun joskus oon jonkin näytteen käyttänyt...
Pian mulla on öljyputsareita loppumassa kaksin kappalein, niin aattelin taas uuden ottaa testiin ja tuo 100ml YA Naturae Ravitseva Puhdistusöljy oli sopivan pieni kokeiluun.
Valitettavasti tämäkään ei yllä mun tarkkoihin kriteereihin, mitä oon tällä viikolla kokeillut...

Mutta tämä Vichyn seerumi on niin kaunis <3.
Ja tehokas sekä riittoisa, 1 pumppaus on riittänyt, kun iltaisin olen käyttänyt.
Tälle jäi hintaa vajaa 20e, mikä on oikein hyvä hinta 50ml pullolle <3.

Pientä tasapainoa tuli jo puhdistusöljyn ostolle, kun yllättäen sain tyhjätä tämän 30ml Caudalíe Vinopure Purifying Gel Cleanser puhdistusgeelin jämät 30ml hiusnaamiopurkkiin (samaan, mihin oon aina muitakin jämiä aina tyhjännyt).
Tämä on tullut muistaakseni joko 2017 tai 2018 Eleven-joulukalenterista...
Oli siis aika saada pois kaapista :D.
Tykkäsin tästä, toimi hyvin niin aamupesussa kuin kaksoispuhdistuksen 2.vaiheessa (kunhan 1.vaihekin toimi).
Hieman yrttimäinen tuoksu ei ollut ihan mun makuun, mutta sen sieti kyllä.
Haluaisin kokeilla lisää merkin tuotteita! Harmittavan vähäksi on jäänyt, kun ne mitä on päässyt kokeilemaan, on toiminut ihan hyvin!

Tässäpä oli tällainen tasapainotteleva postaus :D.
Mä toivon, että josko huomenna olisi aikaa ja jaksamista postailla vielä tämän kuun Goodiebox ja taas siinä ohessa muutama loppunut.
Syyskuu on mennyt oikein kivasti, kiitokset muutamille yllätysloppujille :D. Ei siis nuo muutamat extra-plussat jaksa harmittaa!
Illalla pääsen ensimmäistä kertaa sitten k*ronan alun keikalle eli Insta-stoorit voi täyttyä videoista ja kuvista :D.
Poisonblackilla on Oulun toinen keikka heidän ekan levyn Escapextacyn 20v julkaisun kunniaksi (en mä helkkari vieköön voi olla näin vanha...) <3. En malta odottaa!
Eli palaillaan taas toivottavasti pian asiaan!
Miumoi <3

Suositut tekstit