Yllättäen tänään loppuikin ensimmäinen tuote tälle kuulle!
Jotain hyötyä siis tästä flunssastakin on näköjään ollut kuitenkin :).
Eli käsivoidetta olisi jälleen kulunut loppuun. Tällä kertaa kyseessä oli työkäytössä ollut I Love...-sarjan Mango & Papaya Super Soft Hand Lotion.
Suhtauduin tähän melkoisen varautuneesti, kun petyin sen verran aiemmin käyttämääni kuorivaan suihku-smoothieen.
Mutta positiivisena yllätyksenä tykkäsinkin paljon sekä tämän tuoksusta että tehosta! Tuoksun tunnisti mango-papayaksi selkeästi, mutta oli sopivan hento, ettei hyökännyt nenään liikaa. Voiteissa ei tarvitse mun puolesta olla liikaa tuoksua, kun ne jää iholle pidemmäksi aikaa, mutta suihkutuotteissa sitä saa taas olla ihan reippaastikin :). Tässä tuoksu oli sopivassa suhteessa.
Teho oli myös mielestäni ihan kelpo, pari kertaa piti tosin pienet määrät lisätä ennen kuin kosteutti sopivasti omia käsiä. Kesäaikaan varmasti ihan sopiva olisi kosteutusteholtaan.
Tästä jäi kaiken kaikkiaan sen verran positiivinen fiilis, että voisin ostaa tätä käsivoidetta lisääkin tai kokeilla jossain eri tuoksussa!
Sain sitten vihdoin ja viimein päätettyä seuraavat voiteet käyttöön töihin ja kotiin :D.
Kotona on ollut käytössä Soap & Glory ja nyt töihin päätin ottaa Burt's Bees-voiteen. Kun äänestyksessä tuli tasapeli muutaman voiteen suhteen, niin näihin päädyin sitten lähinnä tuubien kokojen puolesta. Kotona kuluu hitaammin käsivoide nykyisin, joten 50ml tuubi on hyvä ja töissä taas kuluu enempi voidetta kaikkien pesujen ja hanskoissa haudutusten takia, niin tuo 73.5g on sopiva sinne ja saan näin kummatkin ehkä kohtuuajassa käytettyä :).
Täällä edelleen tauti jatkuu, eikä kuumetta nosta... Aamulla mittasin, niin pientä lämmönnousua vain havaittavissa, 37C. Oma normaalilämpö kun on 36.5C tuntumassa, niin en tuota kuumeeksi vielä laske, tosin ei edes ole sellainen olokaan... Huomenna siis töihin, täytyy toivoa, että saan siitä seminaarista tehtyä jotenkin järkevän, ajatus kun ei meinaa oikein skarppina olla...
Huomenna en varmaankaan kirjoittele tänne, panikoin sitä seminaaria illan :p.
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
lauantai 4. toukokuuta 2013
Sairastuvalta terveisiä...
Halusin jotain tänne kirjoitella, vaikkei aivot pelitäkään juuri ollenkaan...
Tää mun ihme tauti otti sitten kunnon askeleen taaksepäin ja tänään meinannut olla aika surkea olo :/. Hirveää yskimistä, köhinää ja nenän niistämistä ollut koko päivän, aamulla 8 aikaan jo heräsin, eikä enää yskimisestä tullut loppua, että olisin voinut unia jatkaa :/.
Kaiken tämän lisäksi mun oikea silmä vuotaa kuin seula, joka on todella rasittavaa! Kerran aiemminkin mulla on ollut tätä flunssan aikana ja varmaan reilu viikko meni ennen kuin silmävuoto suostui loppumaan...
Mua jo valmiiksi ketuttaa ensi viikko, jos en taaskaan jumppiin pääse... Alan oikeasti kohta hyppiä pitkin seiniä, kun ei pääse liikkumaan! Otan kaikki vinkit vastaan, miten saisin kunnon kuumeen nostettua, että tää pirulainen pöpö häipyisi nopeammin mun kropasta!! Kuumeinen olo ei nimittäin ole yhtään ja mitään lääkkeitä en ole nyt edes syönyt, josko se kuume vielä tulisi kuitenkin...
Noh, ollaanpas saatu ainakin digiboksia tyhjennettyä nauhoituksista tämän päivän aikana :). Tässä nyt mussutan maustamatonta jugurttia jäisillä vadelmilla, kurkku tuntuu hitusen paremmalta sen ansiosta.
Josko alkaisin keksimään lisää piristystä tähän oloon, niin huomenna voisi käydä noiden artikkelien kimppuun ja tehdä esitelmää eteenpäin...
Jos jotain positiivista tästä yrittää löytää, niin ainakin käsisaippuaa ja -voidetta on kulunut nyt mukavasti ;D. Jospa tämä tästä!

perjantai 3. toukokuuta 2013
No se minun huijaus-pakettini!
No niin, nyt olisi vihdoin vuorossa se minun muutaman päivän vaatehuoneessa säilyttämäni Avonin paketin sisältö! Minähän hain sen jo 29.4., mutta kun olisi pitänyt ängetä silloin postaukseen niin paljon juttuja, niin päätin sitten pistää tuotteet toukokuun harmiksi :p.
Tämän näköinen ja kokoinen oli 6.jakso. Jälleen jäi alennukset saamatta, kun oli niin pieni tilaus... Olen tässäkin kehittynyt jo melko paljon sen suhteen, etten ala itselleni tilata sitten puuttuvan summan edestä purkkeja, että varmasti alet saisin :D.
Ja nämä jutut tuli sitten itselleni... Ilmaiseksi sain uuden TTA Forever Amour EdP-tuoksunäytteen ja 8.jakson kuvastojen lisäksi mun piti sitten tilata kokeiluun uusi Naturals-vartalosarja Aprikoosi-Shea ja uusi Senses-tuoksu Citrus Burst käsisaippuana.
Noita kahta muuta tuotetta en sitten voi oikein hirveän järkevästi selittää... Muuta kuin erittäin halvalla hinnalla!! Sehän on aina kelpo syy, eikö?!!??
Tuossa 6.jaksossa oli erillinen lehdykkä kuvaston lisäksi ja siinä lehdykässä oli yhdellä aukeamalla tuotteita "osta 2 hintaan 6,90e".
Siinä oli sitten mm. Shine Attract-huulipunat tietyissä sävyissä ja BB-voide, niin pakkohan ne oli ostaa tuohon hintaan! Tuota huulipunaa olen miettinyt jo siitä asti, kun se tuli myyntiin ja kokeiltuani pikkuisen tuubin BB-voidetta, päätin nyt halvalla napata sitten tuon täysikokoisenkin :p. Normaali hinta noilla molemmilla olisi 13e, joten varsin mukava ale tuli, kun maksoin noista nyt vain 3,45e/kpl :D.
Tässäpä oli jälleen nämä kootut selitykset kuudelle uudelle plussailulleni...
Se olisi taas viikonloppu edessä, mutta meninpä sen sitten heti alkuun pilaamaan, kun otin sitten työt kotiin... Perkele... Ahdistaa niin mielettömästi, kun tiistaina olisi seminaarin pito ja tänään sain vasta 10 slidea siihen tehtyä, eikä niissäkään ollut vielä mitään kunnon asiaa... Otin sitten 7 artikkelia tänne, josko saisin jotain selvää niistä kotona lukiessani... Plaah...
Noh, katsotaan miten ämmän sitten tiistaina käy, pitäisi keksiä jotain tarjottavaakin sinne...
Täytyy tämä ilta nyt vaan yrittää rentoutua!
Mutta katsotaan, olisiko mulla huomiseksi mitään järkevää kirjoiteltavaa, vielä ei ole nimittäin mitään loppunut...

torstai 2. toukokuuta 2013
Toukokuun ennustelut
Täytyy sanoa, että tästä kuukaudesta ei ole loppumisten osalta tulossa kovin hääppöinen... Sain melkein etsimällä etsiä purkkeja, että mitkä voisi ehkä jopa mahdollisesti loppua ja aika ikävän saaliin sain raavittua kasaan, enkä näistäkään sitten todellakaan ole varma, tuleeko puoletkaan loppumaan :p.
Tässä siis koko huikea määrä, mahtui hyvin jopa samaan kuvaan kaikki... Ja katti vielä lisäksi...
Mutta joo, noista varmimmat loppujat ovat hius-jutut, käsijutut ja vartalokuorinnat sekä kropparasva. Täytyy katsoa, maltanko tuon ripsivärinkin jo heittää menemään, vielähän tuo on joten kuten pelittänyt...
Kuvasta puuttuu jälleen pakasteessa säilyttämäni Lushin pari naamiota, ne loppuvat ihan varmasti, kun 3-4 kertaan riittää kummastakin jäljellä olevasta :).
Kaiken kaikkiaan siis yritän saada 17 tuotetta pois kaapista tässä kuussa *EvilMe nauraa jo ivallisesti epäonnistumiselle*
Täytyy yrittää vaikka tuoksunäytteitä käyttää vaihteeksi tässä kuussa muutama pois, josko sitten tulisi kirjoituksen aiheita lisää :).
Tästä kuusta tulee siis aika varmasti plussa-kuukausi, paketteja kun on joka puolelta tulossa ja houkutuksia liiaksi... Täytyy toivoa, että syksyä kohti tahti rauhoittuu, tulevien osalta siis ;).
Mutta huomenna tulisi sitten vuoroon ensimmäiset plussat, se mun Avonin huijaus-paketti siis :).

keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Huhtikuun Yhteenveto
Nonniih, jälleen olisi yhden kuukauden tulleiden ja loppuneiden tuotteiden yhteenvetämisen aika :). Ihan suhteellisen kivasti meni huhtikuu, sen pienen huijauksen avustamana, mutta toukokuu onkin sitten täynnä plussailuja :p.
Pidemmittä puheitta ensin ne plussat:
Eli 16 täysikokoista ja 3 minikokoista tuotetta tullut tähän talouteen...
Sitten ne vähennykset:
Eli 20 täysikokoista ja 1 minikokoinen tuote loppunut. Nettona huhtikuussa siis loppui 4 täysikokoista tuotetta ja 2 minikokoista tuli asumaan varastoihin. En siis taaskaan päässyt siihen mun 2/1-lupaukseen... Syytän Hulluja Päiviä, sieltä nuo suurin osa plussista tuli ;).
Tässä on vielä yhteenvetokuvaa loppuneista. Mulla oli näköjään nuo naamiopurkit tallessa kaapissa, niin sain nekin laittaa kuvaan :).
Tässä oon yrittänyt tänne blogiin kuvailla juttuja, että olisi sitten jutun tynkää sen ajan, että alkaa noita purkkeja taas loppua :). Nyt pitäisi alkaa maksella laskuja ja tekemään budjettisuunnitelmaa tälle kuulle, joten palataan huomenna sitten mahdollisten loppujien kanssa (jos Blogger suostuu kuvien kanssa yhteistyöhön...).
Miumoi <3
Pidemmittä puheitta ensin ne plussat:
+Lily
Lolo Mineral Eye Colour, Amethyst
+Lancôme
Bi-Facil Instant Cleanser for sensitive Eyes (125ml)
+Lancôme
Galatéis Douceur Gentle Softening Cleansing Fluid (125ml)
+Lancôme
Tonique Douceur Gentle Softening Hydrating Toner (125ml)
+L'Occitane
Shea Dry Skin Hand Cream
+Avon
Ideal Luminous Loose Face Powder
+Klippoteket
Dry Shampoo
+Klippoteket
Dry Shampoo
+Burt's
Bees Honey & Grapeseed Hand Cream
+Burt's
Bees Beeswax Lip Balm
+Burt's
Bees Naturally Nourishing Milk & Honey Body Lotion (25g)
+Burt's
Bees Coconut Foot Cream (20g)
+Burt's
Bees Soap Bark & Chamomille Deep Cleansing Cream (20g)
+JOIK
Grapefruit & Mandarin Body Scrub with White Sugar
+Burberry
Brit Eau de Toilette (30ml)
+Oriflame
Tender Care Coconut Protecting Balm
+Oriflame
VolumeBuild Mascara
+Avon
Naturals Moisturising Banana & Coconut Milk Detangling Cream for
Dry, Damaged Hair
+Avon
Advance Techniques Moisture Sleek Smoothing Serum
Eli 16 täysikokoista ja 3 minikokoista tuotetta tullut tähän talouteen...
Sitten ne vähennykset:
-Sebamed
Shower Gel with Pomegranate
-Dermosil
Liniment Cream
-Lush
Catastrophe Cosmetic Fresh Face Mask
-Dermosil
Lime Body Peeling
-Oriflame
EcoBeauty Smoothing Day Cream
-Lush
Retro Ibiza Party Shampoo (100g)
-Avon
Naturals Protecting Papaya & Kiwi Yogurt Hair Mask
-Cliniderm
by Aco Pure Renewal Cleansing Foam
-Yves
Rocher NutriSpecific Pehmeä Täyteläinen Kasvovesi
-Klorane
Extra-gentle Dry Shampoo (50ml)
-Lumene
Birch & Honey Body Scrub
-Avon
Ultra Colour Rich 24K Rose Gold Lip Stick, Rose Lustre
-Oriflame
Discover Colombia Deep Woods Soap Bar
-Lush
Retro Antiphilitron A Fresh Lemon Shampoo (100g)
-Dermosil
Amber Shower Gel
-Clinique
Dramatically Different Moisturising Gel
-The
Body Shop Candied Ginger Hand Cream
-Avon
Perfect Wear Velvet Eye Shadow Cream, Vanilla
-Avon
Naturals Moisturising Banana & Coconut Milk Detangling Cream for
Dry, Damaged Hair
-Lush
Oatifix Fresh Face Mask
-Avon
Naturals Rasberry & Hibiscus Daily Hair Refresher
Eli 20 täysikokoista ja 1 minikokoinen tuote loppunut. Nettona huhtikuussa siis loppui 4 täysikokoista tuotetta ja 2 minikokoista tuli asumaan varastoihin. En siis taaskaan päässyt siihen mun 2/1-lupaukseen... Syytän Hulluja Päiviä, sieltä nuo suurin osa plussista tuli ;).
Tässä on vielä yhteenvetokuvaa loppuneista. Mulla oli näköjään nuo naamiopurkit tallessa kaapissa, niin sain nekin laittaa kuvaan :).
Tässä oon yrittänyt tänne blogiin kuvailla juttuja, että olisi sitten jutun tynkää sen ajan, että alkaa noita purkkeja taas loppua :). Nyt pitäisi alkaa maksella laskuja ja tekemään budjettisuunnitelmaa tälle kuulle, joten palataan huomenna sitten mahdollisten loppujien kanssa (jos Blogger suostuu kuvien kanssa yhteistyöhön...).
Miumoi <3
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Suositut tekstit
-
Oon tosiaan muutaman kuukauden ajan suunnitellut ja keräillyt arvontaa varten jotain arvottavaa ja päätin tosiaan ihan huvin vuoksi tämän ny...
-
Arvonta blogissani :D. Päätinpä sittenkin tähän väliin laittaa tämän arvonnan, kun ei nuita purkkeja vaan lopu, että olisi jotain järkevämp...
-
Tuossa huhti-toukokuun vaihteessa tuli koettua yksi pienen pieni virstanpylväs tämän vajaan 2 vuoden bloggauksen aikana. Leuka lähes kolaht...