No niin, vihdoinkin pääsee taas loppuneiden purkkien kimppuun! Tosin vielä ei ole ollut isompaa kulutusjuhlaa valitettavasti, vaikka kuinka yritän käyttää kaikkia mahdollisia :D. Mä luotan kuitenkin vakaasti, että jälleen loppukuusta olisi enemmän kerrottavaa!
Kuukauden ensimmäiseksi loppujaksi pääsi sitten tämä minikokoinen 40ml Dermosilin Red Orange Shower Gel suihkugeeli.
Tuttu punaisen appelsiinin tuoksuhan tässä oli ja mähän olen käyttänyt kropparasvaa, dödöä, shampoota ja käsirasvaa tässä tuoksussa eli tutuksi on kyseinen haisu jo tullut.
Pesutehoiltaan oli normaalia suihkugeeliä, vaahtosikin hyvin. Ei ehkä ihan samalla tavalla tuntunut kuivattavan ihoa kuin jotkut suihkarit tekee. Tuoksu pysyi mukavana tässä, mutta varmaan kyllästyisin isomman pullon kohdalla :). Minikokoisena voisin ostaa silloin tällöin uudelleenkin :).
Jälleen on taas viikonloppukin kulunut ja oli kyllä kiva ystäviäkin nähdä ^_^.
Huomenna sitten taas töihin ja pitäisi myös mekkovalikoimaa käydä katselemassa iltasella. Josko ihan täältä löytyisi se täydellinen musta mekko ;D.
Mutta nyt tv:tä katselemaan loppuillaksi!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Hullareiden Kosme-saldo
Heipsansaa!
Tuli siellä Hulluilla Päivillä sitten käytyä eilen ja tänään, mutta lähes kaikki ostokset tein Herkun puolella :p.
Caesar-salaattia ja muita salaatteja, aaverahkaa ja suklaamoussea purkit, leipää, loimulohta ja katkarapu- ja lohisalaattia, juustoja, töihin teetä ja cappuccino-pusseja sekä Kokkikartanon keittoja ym. "pientä" tuli ostettua :).
Kosmetiikka-puolelta tuli ostettua karvanpoistovoiteen, vanupuikkojen ja -lappujen lisäksi vain nämä:
Eilen nappasin mukaan pienen mietinnän jälkeen tuon Clarinsin kasvoputsarin, jonka 20ml minikoko Livboxista on tosin vielä lähes käyttämättä :p. Vaikutti kyllä yhden kerran perusteella kesään sopivalta putsarilta, niin otin sitten mukaani. Tänään en nähnyt enää tätä myynnissä.
Sitten piti ostaa kokeiluun Four Reasonsin hiuspuuterin minikoko. Kehuja tästä olen kuullut ja lukenut, niin pitäähän se testata :).
Ja tänään nappasin mukaani tämän Greenscapen Sheavoi-käsisaippuan. Tätä sarjaa olen jo muutamia kertoja vilkuillut Stockalla käydessäni, niin nappasin mukaan, kun muutama euro tuli nyt alennusta.
Mr.Insinöörin piti sitten heilutella tuota pulloa tahallaan, niin vaahtosi sitten tuolla lailla...
Huomenna en enää hullareilla käy, niin nämä jäi nyt tähän :).
Tuliko teillä käytyä ja mitä tarttui mukaan vai jätittekö väliin?
Taas on ollut hääjutut mielessä viimeisimpinä päivinä ja olisi nyt tosiaan myös kirkko ja hääpaikka varattuna uuden vuoden aatolle.
Innostukseen tuli vaan todella paha kolaus tuossa pari päivää sitten, enkä ole nyt sen jälkeen kovin innokas ollut...
Muun muassa mekko-suunnitelmani lytättiin aivan maanrakoon, enkä ilmeisesti saisi tällä hetkellä haluamani väriseen (mustaan) mekkoon pukeutua hääpäivänäni, vaan näyttäisin siinä "surupuvussa" ihan hirveältä, enkä välttämättä saisi kirkossa mennä se päällä naimisiin...
Samoin esim. valokuvaaja-suunnitelmani sai vettä niskaansa, kun on muka niin kallis ja yleisesti ottaen pitäisi miettiä, kuinka paljon meidän kannattaa kuluttaa häihimme ja "minun hömpötyksiin", kun kaikkea ei voi saada, jos ei ole rikasta miestä. Muut kun ovat saaneet halvemmallakin häät tehtyä.
En muista, milloin olisin ollut niin raivona ja surullinen kuin olin tuolloin...
Ensinnäkin tuosta mekko-asiasta; itse EN KOSKAAN edes kehtaisi mennä sanomaan mielipiteitä morsiamelle hänen mekostaan, varsinkaan JOS MIELIPIDETTÄ EI KYSYTÄ. Ja varsinkaan haukkumaan asiaa, jonka morsian on jo ehkä päättänyt.
Mielessään saa toki ajatella ihan mitä haluaa, mutta morsiamen kuullen pidetään "turpa kiinni ja hymyillään", ihanan työkaverini/hääneuvonantajani sanoin.
Suoraan sanottuna, kenenkään p***ua ei pitäisi se kutittaa, vaikka mä menisin naimisiin jätesäkissä. Kyllä mä ennemmin olen aidosti onnellinen ja täysin oma itseni mustassa mekossa kuin naama norsun v***lla jossain valkoisessa kermakakku-mekossa, jossa en osaa itseäni ollenkaan kuvitella (eikä kuulemma kovin moni muukaan).
Ja jos mä olen viimeiset vuodet enempi ja vähempi suunnitellut mahdollisia häitäni, niin enköhän mä tiedä parhaiten, mitä haluan ja mihin on varaa panostaa... Tarvittaessa voisin säästöilläni maksaa koko hela hoidon, jos rahasta aletaan vääntämään ja aikaakin tässä on vielä edelleen säästää monta kuukautta.
En tiedä... Oon ollut nyt tuon asian suhteen melkoisen pitkä k**pä otsassa, mutta onneksi monet ihanat läheiset ovat piristäneet mua ja äitinikin sanoi, että mitä se kellekään kuuluu, mikä mekko on päällä, tärkeintä on se, että naimisiin menemme <3.
Jospa tämä taas iloksi muuttuu :).
Tällaista siis tänne tällä erää! Huomenna voisin ensimmäisestä loppujasta kirjoitella, jos ei mitään yllättävää tule :).

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Huhtikuun Livbox 2014
Nyt olisi minun vuoroni myös liittyä tämän kuun Livboxin esittelijöiden joukkoon :).
Olin jo eilen aatellut, että jos ei pakettikorttia ole tullut, niin alan sitten spoilailla itseäni lukemalla muista blogeista sisältöjä :D. En ollutkaan ehtinyt spoilata itseäni, kun hääjutut on vienyt suurimman osan mun aivokapasiteetista :D. Eipähän myöskään tarvinnut spoilata itseä, kun pakettikortti oli tullut ja kävin boksin sitten hakemassa.
Mulla meinasikin käydä hassusti, etten olisi tämän kuun boksia saanut, sillä mulla tuli silloin viime kuussa viesti, että boksin veloitus oli epäonnistunut... Muutaman sekunnin siinä mietin, mitä ihmettä oli voinut tapahtua, kunnes älysin, että hemmetti mähän olin pankkikortin vaihtanut vasta, enkä ollut muistanut käydä sen tietoja vaihtamassa sivuilleni.
Eipä siinä muuta kuin äkkiä ne tiedot korjaamaan ja sähköpostia perään, että eikö millään onnistuisi enää veloittaa huhtikuun boksia, ettei tulisi väliä. Tulikin sitten viesti takaisin, että älä hätäile, veloitus on muutettu alkavaksi huhtikuussa eli saan boksin :D. Kivi vierähti harteilta ja onneksi sain tuon, sillä sisältö oli tosi mielenkiintoinen!
Huhtikuun väriteemana oli vaaleanvihreä, luononmukaisella teemalla.
Tällainen oli oman boksini sisältö, jossa oli oman tulkintani mukaan (ja miten aion merkitä varastolistaan) 2 täysikokoista, 3 minikokoista ja 1 näytekokoinen tuote.
Ensimmäinen täysikokoinen tuote (ja jota ei tarvitse listaan merkitä) oli Lady Vita Beauty ravintolisä (ovh 18e/120tabl.).
Tämän pitäisi olla apuna kynsien, hiusten ja ihon terveyden ylläpidossa.
Ilomielin otan tämän käyttöön, mutta en tiedä saanko tästä sen suurempaa hyötyä, kun en muista joka päivä noita tabletteja kuitenkaan syödä, sama pätee muihinkin vitamiini-juttuihin :D.
Eipähän tarvitse nyt erikseen biotiinia ostaa, kun näissä on sitä(kin).
Toinen täysikokoinen oli sitten Herbinan Rose Biodegradable Cleansing Foam kasvojen puhdistusvaahto (ovh 5,50e/150ml).
Puuhdistusvaahdot ovat aina itseni mieleen, joten erittäin mielelläni myös tämän käytän! Tuossa aukaisin ja nuuhkin nestettä, mutta yllättäen tämä ei tuoksunutkaan ruusulle :o !! Positiivista minulle, joka ei hirveästi ruusun tuoksusta välitä :).
Näytekokoiseksi tuotteeksi laskin tämän 30ml Nivea Pure & Natural Organic Argan Oil Body Lotion vartaloemulsion (ohv 5,20e/250ml).
Tuoksuu ihan ok:lta, ei ihastuta eikä vihastuta, joten testiin lähtee. Tästä ei varmaan riitä omalla käytölläni kuin 2-3 kokeiluun.
Sitten minikokoisena tuli hiuksille testiin Sim Argan Care 20ml Moisture Shot Hydrating Styling Cream muotoiluvoide (ovh 24e/150ml) ja 20ml Healing Smoothie Reconstructive Hair Mask hiusnaamio (ovh 36e/300ml).
Innolla testaan nämäkin, kun aiemmat Simin tuotteet ovat olleet kivoja :).
Pystyy myös hiusnaamion osalta nyt vertailemaan tätä ja Maroccanoilin naamiota!
Viimeisenä minikokoisena oli sitten hyvän kokoinen 25ml Ella Baché Crème Tomate L'originale Vitamin Radiance Cream kasvovoide (ovh 59e/50ml).
Tätä pystyy käyttämään niin päivä- kuin yövoiteena, joten innolla otan tämän yövoide-käyttöön sitten aikanaan! Jälleen mun toiveeseen vastattiin :D.
Kohta mä voisinkin ottaa käyttöön taas noita mulle kertyneitä minikokoisia päivävoiteita, kun nyt on yöksikin sitten voidetta tarjolla hyvin :D.
Samalla lailla en innosta hihkunut niin kuin hihkuin viime boksin kanssa, mutta oli silti erittäin mielenkiintoisia ja monipuolisia tuotteita jälleen ja olen erittäin iloinen, että sain tämän boksin ^_^.
Tosin mulla nyt on ollut isompiakin hehkutuksen aiheita, niin nyt boksi ei yltänyt niiden kanssa samalle tasolle ymmärrettävästi :D.
Mitä te piditte Huhtikuun boxista?
Oliko samanlainen sisältö vai vaihteliko tuotteet paljon? En ole ehtinyt tosiaan lukemaan muita blogeja tämän suhteen, niin en tiedä edes vaihtelevuuden määrästä mitään :).
Ja jälleen pitää hehkuttaa hääjuttuja ja niiden edistymistä!!
Me saatiin kuin saatiinkin valokuvaajaksi Janica Karasti \o/ !! Hän vastasi mulle toissapäivänä illalla ja oli kuin olikin se yksi aika vielä vapaana ja olipahan vielä tuo 31.12. vapaa :D.
En voi uskoa, että kävi näin hyvä tuuri tuon suhteen :p.
Noh, sitten sormus-asiakin on edennyt; maksoin varausmaksun ja nyt saan odotella Auto Cad-malleja vaihtoehdoista, niin osaan sitten paremmin päättää, mitä sormuksiin lopulta tulee :).
Sitten sain mietittyä, että kysyn tässä jossain vaiheessa meikin ja kampauksen WellHottarilta, se tulee varmaan halvemmaksi, vielä kun hintaan kuuluu sulhon siistiminenkin :).
Ja ja mitäs muuta... Tänään Mr.Insinööri varasi tilan Maikkulan Kartanosta, tarkemmat tiedot tulee sähköpostiin sitten. Ei siis tarvitse huolehtia ruuista, juomista, siivouksista yms. Itse asiassa Mr.Insinööri kallistui melkein mua enemmän tähän "valmiiseen" suuntaan, kun sanoin, että tämäkin voi olla yhtenä vaihtoehtona :).
Kirkkoa ei vielä saatu varattua, kun kukaan ei vastannut puhelimeen... Huomenna uusi yritys sen suhteen...
Kysely meijän hääkappaleen sovituksestakin on lähtenyt eteenpäin, joten sitäkin saa jännätä, onnistuuko ja millä hinnalla :D.
Ja mekkovalikoimaa kävästään maanantaina katselemassa parissa paikkaa, että voisi nähdä värit ja mallit, jotka sopii päälle :).
Hommat siis edelleen etenee kivasti!
Tänne ei siis tämän ihmeempiä! Häähuumaa, suunnittelua, töitä ja vähän jumppailua. Illat on menneet melko myöhään, kun ei suunnittelua malta lopettaa :D. Töissäkin oli tänään ihan jees päivä ja vähän taas kehujakin peräti tuli, joten kait nuo hommat etenee, vaikka itestä on nämä viime päivät tuntunut, ettei mikään etene mihinkään :p. Jospa tämä tästä!
Mutta nyt alan tehdä mini-tilauksen Avonille, niin palaillaan taas!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Vaaleanpunaisia, stressaantuneita fiiliksiä
Niin kuin eilenkin jo sanoin, oon täällä ollut koko menneen viikon ihan höperönä ja ehkä hitusen myös jo pienessä stressissä, vaikka uuden vuoden aattoon on vielä reippaasti aikaa :D.
Tai noh, monethan suunnittelee häitä parikin vuotta, niin ehkä sitä jonkinlaisessa stressissä pitäisi nyt tässä vaiheessa ollakin :p. Tässä ehkä tuo ajankohta stressaa eniten, kun ei yhtään tiedä, esim. mitkä paikat ovat talvella auki (jos haluaa sellaisen omat ruuat + juomat paikan) ja tekevätkö catering-firmat uuden vuoden aattona keikkoja tai kuinka ruuhkaisaa aikaa tuo uusi vuosi on vihkimisten ym. juttujen suhteen eli olisiko tuolle ajankohdalle pitänyt esim. kirkko varata jo 2 vuotta takaperin :D.
Vieläkään ei siis olla ehditty sopia vihkipaikkaa, juhlapaikkaa tai edes tehdä alustavaa vieraslistaa, jonka pohjalta edes tuota juhlapaikkaa voisi suunnitella, kun vierasmäärästähän se riippuu, kuinka iso tai pieni paikan pitää olla... Toisaalta itse oon muutaman kuvan perusteella näyttämässä toistaiseksi peukkua Oulunsuun pirtille, siellä ei ainakaan ahdasta tulisi ja olisi tilaa myös tanssia. Villa Onnelakin näytti kauniilta, mutta todennäköisesti tulee olemaan liian pieni... Sellaisista paikoista, joissa ruuat ja juomat tulee talon puolesta, vaihtoehtoina voisi olla ainakin Maikkulan kartano ja Lasaretti, muita ravintoloita en ole vielä tarkemmin ehtinyt miettiä. Myös Jazzvintti näytti kivalta kuvissa, mutta se on valitettavasti käytössä vain kesäaikaan...
Vihkipaikoissa (eli kirkoissa) sitten mietyttää se, kuinka kylmiä ne ovat tuolloin talviaikaan... Mutta ovat kai kirkot yleensä hyvin lämmitettyjä talvella...?! Mietinnässä olisi tällä hetkellä Oulujoen kirkko, Kastellin kirkko ja Tuomiokirkko, joka tosin on omaan makuuni vähän turhan iso paikka :D.
Yhtenä vaihtoehtona oon pyöritellyt myös sitä, että vihkiminen tapahtuisi hääjuhlapaikalla papin tai siviilivihkijän toimesta... Myös ulkona vihkimistä pyöriteltiin työkaverini kanssa, mutta tuleva sulhanen ei tälle idealle yllättäen lämmennyt :D.
Omalta puolelta oon jo vieraslistaa alustavasti kuitenkin tehnyt ja nyt pitäisi sulho saada kotiin tekemään oma puoliskonsa listasta sekä sitten yhdessä käydä nuo kirkot läpi, niin helpottaisi hieman asiaa :).
Valokuvaajaakin oon jo vähän pohtinut ja haluaisin kuvaajaksi Janica Karastin, mutta todennäköisesti en huonolla tuurillani saa häntä kuvaajaksemme, kun hän on todella suosittu, eikä hän tee kuin 10 hääkuvausta vuodessa ja tälle vuodelle oli enää 1 vapaa aika... Viestin kuitenkin hänelle laitoin jo silloin kihlajaispäivänä ja nyt täytyy vain odotella vastausta...
Puku- ja sormus-asiat ovat sentään joten kuten hallinnassa :D.
Mulle ei todellakaan tule "perinteistä" hääpukua, vaan haluan iltapuvun (tummansininen, tummanvihreä tai musta), jota voin käyttää myös häiden jälkeen, esim. karonkoissa. Olenkin viettänyt runsaasti aikaa JJ'sHousen sivuilla ja sieltä olenkin jo monta potentiaalista mekkoa löytänyt, todennäköisesti jopa sen The One mekon.
Työkaveri on tuolta tilannut karonkkoja varten mekon itselleen omilla mitoilla ja se näytti hänen päällään kauniilta, joten sen rohkaisemana ehkä uskallan myös tilata tuolta.
Ajattelin kuitenkin käydä varmuudeksi tässä lähiviikkoina sovittelemassa sekä iltapukuja että kuitenkin myös niitä perinteisiä hääpukuja, jotta näen mikä malli ja tyyli todella sopii ja mikä ei mun kropalle. Ja eihän sitä tiedä, vaikka löytyisikin yllättäen joku iskevä mekko täältä :). Ja olisi ehkä kiva päästä Helsingissä käymään katselemassa myös runsaampia valikoimia...
Yksi asia on sentään melko pitkällä, nimittäin mun sormukset :).
Pitkän aikaa oon jo tiennyt, että jos joskus kihloihin ja naimisiin pääsen, niin haluan teettää omat uniikit sormukset ja niin siinä nyt kävi!
Laitoin heti kihlajaispäivän iltana viestiä PolarKorulle, että haluaisin heidän kautta teettää sekä kihla- että vihkisormukseni, kun olin pidemmän aikaa myös heidän Facebook-sivuillaan ihaillut koruja.
Mukaan laitoin muutaman kuvan, joihin olin kerännyt muutaman kymmentä sormusta, jotka jollain tavalla itseäni miellytti ja nyt tänä aamuna tuli sähköpostia, että Jari oli katsonut kuvat ja valinnut kaksi sormusta, joiden pohjalta mun sormukset suunniteltaisiin. Ensimmäiset ideat kuulostivat todella loistavilta ja kerroin kuitenkin vielä lisää itsestäni, jos siitä vielä saa lisäideaa sormuksiin :).
Nyt vaan odottelen innolla ensimmäisiä mallinnuksia ja hinta-arvioita sormuksista, jännittävää :D. Kelta- ja punakultaa, vihreitä smaragdeja ja timantteja mahdollisesti ainakin luvassa ;).
Eilen illalla ja tänään oon kaikkia "lässynlää"-biisejä kuunnellut ja aloitellut biisilistan tekoa, kun suurella todennäköisyydellä juhlassa soitetaan musiikkia vain koneelta/spotifystä/ym. Mielestäni sopii ihan hyvin tuollaisiin uuden vuoden pippaloihin, vaikkei olekaan bändiä soittamassa :).
Yksi ongelma vaan tulee eteen... Haluaisin tuon kyseisen Sentencedin You are the one-biisin olevan häätanssinamme, mutta kyseinen biisi pitäisi saada todennäköisesti hitaaksi sovitukseksi, kun alkuperäinen versio on hitaaseen tanssiin vähän liian nopeatempoinen :/. Paitsi ellei sitten kävisi tekemässä tuohon jotain tanssi-koreografiaa jossain tanssikoulussa :p. Äääh, en tiedä vielä miten tämän saisin ratkaistua parhaiten... Biisistä en aio tinkiä, sillä oon tämänkin asian kohdalla jo vuosia sitten sanonut ja päättänyt, että jos naimisiin joskus menen, niin tämä biisi tulee olemaan häätanssina, piste.
Tämä on mulle ollut aina se "meidän biisi", eikä mikään muu biisi voi vaan paremmin kertoa meidän suhteesta ja mun tunteista :). Plus että tämä on Sentencedin, mun elämäni bändin, kipale.
Mutta tällaisia sekavia fiiliksiä täällä siis tällä hetkellä on :D. Muita yksityiskohtia en vielä uskalla alkaa edes ajatella, tuntuu, että pää posahtaa jo näistä jutuista :p.
Tai no kampausta ja meikkiä oon vähän pohdiskellut, että jos kampauksen saisin teetettyä Jörö-Jukassa "vaki"kampaajallani Marialla ja sitten meikin mahdollisesti WellHottarilla... Tosin tuolla WellHottarilla saisi sitten sekä meikin, kampauksen ja sulhasen laiton lähes samaan hintaan kuin Jörö-Jukassa on kampaus... Ja ainakin MP:n häämeikki ja kampaus olivat omiin silmiini todella kauniit ja ne oli WellHottarilla tehty :). Ja tietty tuo meijän päivämäärä voi tähänkin asiaan tuoda mutkia matkaan... Päätöksiä päätöksiä...
Nyt lopettelen tällä erää tähän ja toivon, että ensi viikko menee edes töiden suhteen paremmin, kun oon nyt vähän saanut näitä asioita pohdiskella alulle :D.
Yritän tässä taas kirjoitella, kun tulee jotain kirjoiteltavaa eli kun jotain purkkeja loppuu.

lauantai 5. huhtikuuta 2014
Huhtikuun Ennusteet
Täällä on päivät kuluneet pilvilinnoissa leijaillessa, hääjuttuja miettiessä, jumpissa, äidin luona kyläillessä, meidän tiedekunnan henkilökunnan virkistyspäivän vietossa Haaparannassa (Rajalla + Ikea) ja olenpa viimein myös MP:n pikku-prinsessankin ehtinyt pariin otteeseen nähdä.
Blogi-maailmaan ja kosmetiikan pariin on ollut melkoinen ikävä, mutta tunnit ja päivät tuntuvat vain suhahtavan huomaamatta ohitse :/.
Vihdoin ja viimein tuossa aamupäivästä sain katsottua jälleen kosmetiikkapurkkeja rauhassa ja kuvattua mahdollisesti tässä kuussa loppuvat jutut, niin mennään nyt niihin suoraan :).
Ensimmäisenä olisi kropalle tarkoitetut jutut.
Tuttuun tapaan käsisaippuaa kuluu varmasti loppuun ja saattaa olla, että jos käytän ja täytän taas täyttöpumppupullon, niin jokin suihkugeelikin voi lisäksi loppua :).
Ajattelin myös vihdoin yrittää kuluttaa pois noita mun minikokoisia suihkugeelejä, kun niitäkin on ihan kohtuullinen määrä varastohyllyillä odottelemassa ja matkustelua ei niin paljoa ole tiedossa, että siinä käytössä ehtisivät loppua kovinkaan nopeasti.
Fruttinin käsivoidetta käytän tosiaan jaloille, mutta se ja tuo kroppavoide ovat hieman epävarmoja, ehtivätkö tässä kuussa loppua. Ovat suhteellisen riittoisia tapauksia ja välillä käytän myös tuota kroppavoidetta jaloille, että saisin sitä nopeammin käytettyä...
Ja tässä olisi sitten kasvoille tarkoitetut purnukat ja täällä on jälleen aiemmilta kuukausilta tuttuja purkkeja.
Uusina tällä kertaa ovat seuraavat:
Puhdistusmaito ja kasvovesi, joilla on realistiset mahdollisuudet loppua. Anew-silmänympärysvoide, joka loppuu varmasti, sillä aion käyttää siitä loput kaulan/dekolteen alueelle.
Lushin edellisen tilauksen mukana tulleet näytteet kasvovoiteesta ja kasvoputsarista loppuvat varmasti.
Eucerin-monikäyttövoide sekä töissä käytössä oleva huulikiilto loppuvat melko suurella todennäköisyydellä nyt.
Toivon myös noiden aiemmin näkyneiden tuubien viimein loppuvan :).
Ja viimeisenä taas hyvinkin tuttuja hiustuotteita.
En edelleenkään luovu toivosta noiden muotoilutuotteiden suhteen, vaikka tuntuukin siltä, ettei ne kuukausien aikana kulu juuri yhtään :p. Olen kuitenkin enemmän yrittänyt jollain tavalla hiuksia laittaa viime aikoina, niin toivossa on hyvä elää edelleen :).
Shampoo ja hoitoaine loppuvat varmasti, seerumi ja boosteri myös melko todennäköisesti.
Eli 17 täysikokoista, 6 minikokoista ja pari näytettä olisi tarkoitus nyt yrittää vähentää ainakin.
Lisäksi varmaan voi kroppakuorintaakin loppua, en nyt osannut päättää, otanko jonkun tehokäyttöön vai käytänkö tasaisesti kaikkia vuorollaan. Sitten saatan mielialan mukaan käytellä taas tuoksunäytteitä pois.
Nyt on kuitenkin mahdollista, että purkkeja ei ihan mahdottomasti tulisi kaappeihin lisää, kun ajattelin nekin rahat säästää tuleviin hääkuluihin.
Toki Livbox tulee edelleen ja ne jo tilaamani parin jakson Oriflamen tuotteet tulee tämän kuun aikana, mutta yritän ainakin tulevissa Avonin tilauksissa hillitä itseäni ja näyttipä siltä, kun pikaisesti katselin Hullujen Päivien kuvastoa, ettei sielläkään tuntunut olevan mitään "pakko saada"-juttuja :o !!
Eli katsotaan, millä lailla tämä kuukausi etenee vai jäikö nämä jutut taas pelkiksi puheiksi :D.
Mulla on nyt jotenkin tämä mun "normaali" päivärytmi mennyt täysin sekaisin, niin en lupaa postailevani päivittäin, paitsi jos saan jotain loppumaan. Hääjuttuja saatan tänne rustailla silloin tällöin, kun välillä pää on niin täynnä ajatuksia, että niitä pitäisi saada pois sieltä pyörimästä :D.
Ottaisinkin kaikkia vinkkejä ilomielin vastaan siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon nimenomaan talvihäitä suunnitellessa!!
Voisin ehkä huomenna kirjoitella, mitä pientä olen jo nyt mietiskellyt ja mitä vinkkejä oon saanut, niin saisi tosiaan tuota pääkoppaa selkeämmäksi :).
Tällaista siis tänne kuuluilee tällä hetkellä!
Nyt täytyy alkaa ihan tämän kuun budjettisuunnitelmaa tekemään, kun sekin on jäänyt tekemättä :p.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Suositut tekstit
-
Heihoi! Pitkästä aikaa!! Viime viikon lopulla loppui vasta vähän enemmän purkkeja, niin päätin esitellä ne vasta isommissa satseissa, kun vä...
-
Heipsan! Nyt olisi viimein aika katsastaa tämän kuukauden pienet ennusteet mahdollisista loppuvista tuotteista. Kroppatuotteita löytyi vain ...
-
Terveiset mökiltä, Oulujärven rannalta :). Katit, tai no Siiri lähinnä, huutaa eivätkä tiedä mitä tekisivät :). Jospa ne tässä päivän mitta...