lauantai 27. elokuuta 2016

Hedelmiä ja marjoja kropalle ja käsille

Täällä se saamaton bloggaaja taas terve!!
Sainpa edes tähän kuvat muokattua ja saamattomuudestani johtuen esittelenkin 2 postaukseen tarkoittamani tuotteet nyt kerralla :p.
Olisi siis luvassa muutama käsille ja kropalle tarkoitettu loppunut tuote ja postauksen lopussa on vielä pari plussaakin tälle kuulle, kun käväisin Anttilassa Mr.Insinöörin kanssa viikolla...

Aloitetaan ensin tuoksuista. Toukokuussa käyttöön ottamani Avon Care Fresh & Soft Roll-on Anti-Perspirant Deodorant koki nyt viikolla loppunsa.
Tämä olikin melko nopeasti kuluva, kun edellinen kesti kuitenkin 5kk!
Tuoksu oli tällä kevyen sitruksinen.
Näissä Avonin Roll-on dödöissä on se plussa, että levityspallo on suhteellisen suurikokoinen, mutta se on hitusen liian löysästi purkissa, kun aika runsaasti tulee aina tavaraa ulos. En tämän kanssa pystynytkään kovin paljoa rullaamaan ja pyörittelemään, vaan oli pienen pyöräytyksen takia pakko "töpötellä" ulos tullut tavara kainaloon.
Sai siis myös hetken aikaa odotella kuivumista ja monesti laitoinkin tätä ennen meikkausta, että ehtii kuivua rauhassa.
Tässä oli myös sama juttu kuin aiemmassa eli ei Rexonaan verrattuna kunnolla pitänyt hajua, eikä myöskään kuivana kainaloitani työmatkapyöräilyn jälkeen.
En siis varmaan enää aio Avonilta näitä rolleja suuremmin tilata, kun ei tällä hetkellä toimi aivan täysin omissa kainaloissa.
Nyt otin käyttöön The Body Shopin mansikka-version, katsotaan kuinka kauan se tulee kestämään :).

Ahkerasti oon myös suihkinut kroppasuihkeita! Olen jo aiemmin sanonutkin, että tuo töihin pyöräily saa kropan ja selän aina hikoontumaan, niin pakko vähän yrittää sitä lieventää näillä suihkeilla.
Nyt siis tyhjeni Avon Naturals Vibrant Orchid & Blueberry Scented Spritz.
Näissä on tosiaan se vika, että alkoholi haiskahtaa hetken voimakkaasti laittaessa (kunnes siihen tottuu) ja siksi tämän "päätuoksua" ei kunnolla meinaa erottaa. Piti käydä samaisen sarjan suihkugeeliä nuuhkimassa, niin ei tämä suihke ollut lähellekään niin makea ja marjainen kuin se oli :(. Kyllä se tuoksu siellä taustalla oli, mutta se alkoholin tympeähkö haju tunki varmaan enemmän nenään.
Kunhan saan vielä muutaman varastossa olevan suihkeen käytettyä, niin en aio enää varmaan näitä Avonin suihkeitakaan ostaa (tosin nytkin ne ovat tulleet aina setin mukana, kun ollut halvempi niin tilata) :/.
Nyt ajattelin vähän aikaa käyttää Victoria's Secretin suihkeita, mutta kyllä mä piakkoin otan taas seuraavan Avonin suihkeen aktiiviseen käyttöön. Nämä menee nopeasti mun käytössä :D.

Sitten oon saanut pitkästä aikaa taas käsivoidettakin kulutettua, nyt oli vuorossa 40ml minikokoinen Dermosil Sea Buckthorn Hand Cream.
Huomaa, että kesä on ollut, kun tämän minikoon käyttöön meni 4kk :D.
Paitsi näköjään käytössä on ollut myös vielä pienempikin minikoko yhtä aikaa :p.
Hyvin sopi kyllä näin kesäksi ja rakastan tämän tyrnin tuoksua <3. Kynsinauhat on mulla kovat ja rutikuivat, niin niihin ei tämänkään tehot riittänyt.
Piti etsiä tässä välissä blogista, kun tuli muistikuva, että varmasti oon tätä aiemmin käyttänyt ja löytyihän se lyhyt postaus helmikuulta 2012 :p. Hitsi, miten voi nuo vanhat postaukset nolottaa näin paljon, en ole osannut näköjään _yhtään_ muokata kuvia...
No mutta, kesäisin voisin kyllä tätä käyttää ja vaikka rakastinkin tuoksua, niin 200ml tuubia en edelleenkään usko pystyväni käyttämään kyllästymättä :D. Nämä pienet ovat kivoja :).
Nyt oon ottanut käyttöön samanlaisen tuubin, mutta saksanpähkinä-tuoksussa!

Tuttuun tapaan tällä kertaa on tullut käsisaippuaa käytettyä ja nyt loppui Katrilta saamani 250ml Palmolive Magic Softness Foaming Hand Wash.
Oon käyttänyt jo aiemmin vadelmaisen version ja ei tämä oranssi mandariini(?)-versio hävinnyt sille juurikaan! Aivan ihana tuoksu ja siis edelleen rakastan näitä vaahtoutuvia tuotteita <3.
Voisin ostaa niin tätä kuin vadelmaakin uudelleen!!

Mutta ennen kuin isommin ostelen lisää, niin pakko saada suihkareitakin käytettyä... Siirsinkin eräänä päivänä käsisaippua-käyttöön suihkugeelejä ja nyt niiden käyttö siinä on jatkunut. Tyhjäksi sain siis 75ml minikokoisen Dermosil Energie Shower Gel suihkugeelin.
Tämä oli etäisesti sitruksisen tuoksuinen ja sinällään ihan kiva, mutta niin kuin olen jo aiemminkin sanonut, ei "ihan kiva" riitä enää suihkukäyttöön näillä varastoilla...
Jos joskus saan varastoja tyhjemmiksi (joo, unelmoi vaan...), niin voisin ehkä ostaa uudelleen, mutta tätä ei tule lähitulevaisuudessa tapahtumaan, koska haluan uusiakin suihkareita testailla :p.

Toinen, jonka sain myös tyhjennettyä käsisaippua-käyttöön oli tämä Oriflame Solar Shower Gel.
Mullahan on tämä edt-tuoksu eli tykkäsin kyllä tämän tuoksusta, mutta jossain mielenhäiriössä (=järkeäni kuunnellen) oli pakko siirtää tämäkin nyt käsisaippuaksi. Kivan hedelmäinen oli ja jälleen, jos ei varastoja olisi.....

Sain vielä tämän ikivanhan Avon Strawberries & Cream Bubble Bath kylpyvaahdonkin siirrettyä täyttö-pumppupulloon.
Sain tässä vuosien varrella puolet pullosta käytettyä suihkussa, mutta nyt viimein siirsin loput käsisaippuaksi, koska tuoksu alkoi olla suht tunkkainen, eikä enää niin kivan makea mitä aluksi.
Kaikki näistä kolmesta olivat oikein kivoja ja peseviä, ei mitään pahaa sanottavaa. Nyt täytyy vaan yrittää vanhimmasta päästä saada käytettyä pois näitä uusien tieltä (kyllä, diilauksissa tuli taas muuan suihkari mukaan...).
Tämä mansikka-jämä on nyt tosiaan pumppupullossa, mutta olen ottanut käsisaippuaksi käyttöön Oriflamen feikki-L'Occitane verbena-saippuan. Ensi kuussa varmasti loppuu sekin :).

Noh, sain mä ihan suihkukäytössäkin peräti jotain loppumaan!
Loppumisen kunnian saivat 2x 30ml minipulloa L'Occitane Verbena Swer Gel suihkugeeliä.
Kumpainenkin pullo riitti muistaakseni 6 käyttökertaan. Toinen on tullut Kesäkuun 2015 Livboxista ja toisen sain ilmaiseksi kaupan päälle, kun ostin aikanaan muutaman käytetyn hajuveden ja kyseisen tuoksun 10ml edt:n ostin silloin myös.
Onhan tämä kertakaikkisen hurmaava tapaus ihanalla sitrustuoksullaan, piristää kyllä niin loistavasti mieltä <3.
Onneksi kaapissa odottaa vielä Hullareilta ostettu 500ml pumppupullo tätä :D. Ja sitä EN laita mistään hinnasta käsisaippuaksi!
Voisi melkein säästää toisen näistä minipulloista ja täyttää siitä pumppupullosta käyttöön ;).

Huhhui, tässäpä oli tämänkertaiset loppuneet!
Nyt ne (toivottavasti viimeiset) plussat:
Jo muuan viikko takaperin Anttilassa käydessä pyörittelin näitä käsissäni, mutta nyt vasta päätin napata mukaan. Reilut 6e jäi hintaa, ihan ok ja kun ihastuin aikanaan tuohon vasemman puolimmaiseen kosteuttavaan naamioon, niin oli tosiaan nyt pakko ostaa varastoon sitä ja kokeiluun myös tuo toinen :),

Tässäpä oli viimein tämä postaus.
Jospa mä huomenna saan sen diilaus-postauksenkin aikaan, niin sitten olisi kaikki tulleet synnit esitelty :p.
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

tiistai 23. elokuuta 2016

Avonin 11.jakson 2016 tilaus

Mennään jälleen sieltä, mistä aita on matalin :D.
Ei taas meinaa ehtiä ja jaksaa kaiken muun oheessa päivittää blogia. Viikonloppukin meni nopeaa, kun lauantai oltiin Ouluzonessa katsomassa Rallicross SM-osakilpailua (Mr.Insinööri sai sinne ilmaisliput ja kyllä se ihan hauskaa katsottavaa oli!) ja illalla iski inhottava vatsakipu, jota potiessa meni sitten yö ja sunnuntai, että selviän töihin.
Eilinen meni sitten diilaus-pakettia purkaessa (on se vaan niin huippua, kun Marisa on suostunut mun diileriksi <3) sekä työhakemusta/CV:tä päivittäessä. Lisäksi Mr.Insinöörillä on ollut nyt aamuvuoroviikko, jonka takia sillä soi herätyskello ennen klo 5 eli en itsekään enää kunnolla saa unta oman herätyskelloni soittoon klo 6 asti... Väsymystä siis myös ilmassa :p.
Mutta katsotaan, josko saisin taas ryhtiliikettä itsestäni esiin, kun alkaa näköjään päivät huveta ja esiteltäviä olisi muutamaan postaukseen :p.

Nyt aattelin kuitenkin esitellä pienen Avonin 11.jakson tilaukseni, johon retkahdin, kun tuli äidiltä ja veljeni kihlatulta pikkutilaukset mukaan...
Tältä näytti koko paketti.

Ja tällainen oli sitten oma tilaukseni. Tulipas otettua aika typerä kuva :p.
Noh, kuvastosta tilasin uuden Planet Spa-suihkuvaahdon ja Anew Clinical-sarjan yönaamion ja nettitarjouksessa oli tuo Anew Vitale-silmänympärysvoide.
Vaahdot nyt on mun heikkous, yönaamiota on monet kehuneet ja sy-voidetta löytyy enää ½-tuubi kaapista käytöstä (ihme kun Livboxista ei ole tullut pitkään aikaan nuita!!). Eipä nuo kummempiä selityksiä vaadi :p.
Katsotaan, pidänkö nyt 12.jakson paussia ja tilaan vasta 13.jaksosta :). Ehkä olisi paussi aiheellinen listoja katsoessa :p.

Lisää tunnustuksia ja plussia on siis diilaus-paketin myötä tulossa, kunhan kuvat ehdin muokata. Seuraavaksi saattaa tulla kuitenkin vähän loppuneita :).
Miumoi <3

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kropan Hoitoa

Heissan!
Nyt kun oon saanut viimein ne eleven-nettikaupan toivelistat tehtyä, niin voin viimein muuhunkin keskittyä :D. Tilaus vaan pitäisi jossain vaiheessa tehdä...
Mutta nyt, vihdoin ja viimein, parit loppuneiden esittelyt!

Aloitetaan tällä eli sain käytettyä 100g Lush Sugar Scrub kroppakuorinnan ja koska siitähän ei jäänyt mitään jäljelle, niin piti sitten Suomi-Lushin sivuilta muokata edes inci-lista (tai tuo on jo aikaa sitten muokattu, silloin kun sain kuorinnan) :D.
Oli siis täyttä sokeria oleva kuorinta, mutta en käyttänyt tätä suoraan kropalle, vaan laitoin tämän tyhjään purkkiin ja päälle pikkuisen vettä.
Veden laitossa pitää tosiaan olla varovainen, ettei liikaa laita, muuten tuo varmasti sulaa todella nopeasti!
Laitoin aina vähän kerrallaan ja kun sain pehmenemään sen verran, että sai sormiin mössöä kaavittua, niin se oli hyvä ja kuorintatehoakin oli hyvin. Tässä pystyy siis hyvin säätelemään veden avulla, kuinka karkean kuorinnan haluaa.
Tuoksu ei ollut kovin voimakas tai erikoinen, ihan jees. Työläämpiähän nämä on käyttää kuin purkissa olevia, joten tätä en varmaan uudelleen osta, kun on nyt tullut testattua. Erilaisia toki voin ostaa kokeiluun :).

Sitten loppui myös tämä ensimmäisestä, kesäkuun Jolie-boksista tullut  150ml Marine Crystals Revitalising Body Scrub kuorinta.
Hieman varauksella suhtauduin tähän, mutta sainkin yllättyä todella positiivisesti!
En muistanut kuvata inciä, enkä näin äkkiseltään montaa ainesosaa tuosta tunnista, mutta koostumus (milloinhan sitä näitäkin kuvia muistaisi ottaa...) oli sellaista valkeaa, vähän läpikuultavaa geeliä, jossa oli paljon pienempiä valkoisia ja vähän isompia tummia rakeita.
Edit. Olisinhan voinut lukea paketin lappusesta, että sisältää suolakiteitä ja unikonsiemeniä :p.
Ja tämähän kuori oikein loistavasti, tyydytti hyvin minun raapivuutta haluavaa mieltä :D. Iho jäi pehmeäksi, mutta piti käyttää voidetta suihkun jälkeen, ei siis sillä tavalla kosteuttanut ihoa, vaikka poispestessä iho liukkaalta tuntuikin ensin.
Tuoksu nyt oli sellainen aika yrttinen, mikä nyt vähän nyrpistytti nenää, mutta kyllä mä ehkä voisin tarjouksesta tätä ostaa satunnaiseen käyttöön. Aktiiviseen käyttöön tulee liian kalliiksi, kun ei tästä 150ml tuubista moneen käyttökertaan riitä mulla.

Katastrofia taas hieman helpotettu, kun jälleen yksi purkki, tällä kertaa Lush Vanilla Dee-lite Body Lotion kroppavoidetta kohtasi loppunsa.
Tästä mä kuvittelin, että tämä on tosi kosteuttavaa voidetta, vaan jälleen sain yllättyä! Melko juoksevaa oli koostumukseltaan ja imeytyi tosi nopeasti ihoon, mutta silti kroppa jäi odottamaan kosteuttavampaa tunnetta. Talvella tämä tuskin olisi mihinkään riittänyt, joten hyvä, että tuli käytettyä näin kesäaikaan!

Tuoksuhan tässä oli kyllä aivan taivaallisen ihana, siitä ei ole yhtään pahaa sanottavaa <3. Vanilja oli kyllä selvästi tunnistettavissa ^_^.
Tämä menee siis kesävoiteena ja sellaiselle, joilla ei iho suuremmin kuivu, mutta haluaa vähän jotain hemmottelua. Jalkavoiteeksi (kokeilin :p) ei myöskään riittänyt lähellekään kosteustehot.
En varmaankaan osta uudelleen, tai kesäksi ehkä. Tosin moneen vuoteen ei kyllä voiteista tarvisi haaveilla...

Onneksi siis jälleen sain seuraavan voiteen jonosta käyttöön.
Tosiaan vuosi laahataan edelleen jäljessä, mutta hyvin tuotakin on pystynyt käyttämään :).
Lisäksi on myös aiemmin täällä näkyneet Victoria's Secretin rasva satunnaisessa käytössä ja Avonin kaakaovoi-rasva jaloille, jaloille tosin nyt ollut kokeilussa monikäyttövoiteitakin, kiitos jalkapohjan paranevan rakon :p.
Ehkä nuo rasvat tuosta pikku hiljaa vähenisi.

Tällaisia tällä erää!
Jumpassa en ole jaksanut vielä lähtä käymään, tänään olisi kyllä ollut kaunis ilma käydä, kun yleensä sadellut vettä.
Mr.Insinööri on viihtynyt töissä, onhan tuo ollut outoa, kun illalla vasta lähempänä puoli 11 tullut tällä viikolla kotiin. Ensi viikko on taas helpompi omalta kannalta, kun on mahdollisuus suoraan töistä käydä jumpassa :). Miestä tuskin isosti houkuttaa ennen klo 5 herätä :p.
Sain itsekin jälleen tänään harrastaa pohdiskelua, kun tuli houkutteleva työilmoitus postituslistalle. Tänne päin Suomea sellaisia tulee ehkä kerran 5 vuodessa (siltä ainakin tuntuu), niin houkuttaisi hakea...
Oon tässä nyt "entä jos"sitellut ja "mitä jos"sitellut, mutta eipä sitä päätöksiä tarvitse vielä tehdä. Ainahan sinne hakemuksen voi laittaa ja todennäköisesti "muutama" muukin sinne on varmasti hakemassa, kun harvinainen tilaisuus tällä alalla varmasti tuo on, joten mahdollisuudet on melko pienet :p!
En tiedä, miksi tuo tuntuu nyt jotenkin suuremmalta, kun aiemmin keväälläkin laitoin yhteen paikkaan hakemuksen vetämään (johon olin todennäköisesti ylikoulutettu, eikä sieltä kuulunut mitään) :D.
Vaan jatketaan taas kosmetiikan parissa myöhemmin, nyt yritän rauhoitella itseäni ja katsella vähän olympialaisia. Palaillaan!
Miumoi <3

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Livbox Elokuu 2016

No niin, täällä taas yksi laiskuri viimein kirjoittelee :p.
Kyllä vaan tuo töiden alkaminen sai stressitasot nousuun uudestaan, niin ei vaan ole ollut paukkuja ajatella postausten tekemistä... Oon vaan tehnyt eleven-verkkokauppaan itselleni toivelistoja, jos sinne jossain vaiheessa saisi tilausta tehtyä ensimmäistä kertaa. Ihan heti tuota ei varmaan ehdi tapahtua, kun nyt olen viikon verran tehnyt nuita listoja (laskin, että 19 eri listaa...) ja olen tällä hetkellä merkkien läpikäynnissä O-kirjaimen kohdalla... Uskaltaisin ehkä sanoa, että kun olen kaikki käynyt läpi, niin listoilta löytyy jotain 2000-3000 tuotetta, joita ois kiva päästä kokeilemaan... :D
Alappa tuosta määrästä tehdä sitten seuraavaksi ostoslistaa :D.
Vaan mukavaa aivojen nollausta tuo on kyllä ollut ^_^.

Mutta mennäänpäs otsikon aiheeseen eli käydään läpi Elokuun Livbox!
Tässä taas aloituskuva, jos nyt joku ei ole vielä omaansa saanut.
Jälleen harmi, etteivät enää vaihtele tuota silkkipaperin väriä :(.

Teemana oli uudet tuulet ja tältä näytti sitten kokonaisuudessaan sisältö. Mukana oli 4 täysikokoista tuotetta, 3 minikokoa ja yksi näyte.

Tämä Issey Miyake L'eau D'issey Pure tuoksunäyte-läpyskä oli ylimääräisenä, kun ei ollut kortissakaan mainittu.
Ei ollut omaan makuuni, liian kukkainen ja oli itselleni sellainen "päänsärky-riski" tuoksu :/.

Täysikokoiset tuotteet oli seuraavat:
Pepsodent White Now Glossy Chic Toothpaste hammastahna (ovh 4e/75ml).
Vaikka olenkin enemmän sitä mieltä, ettei hammastahnat ehkä tähän boksiin kuulu, niin tämän tahnan pakkaus on niin söpö, ettei tällä kertaa haittaa ollenkaan :D.
Pakkaus siis voi pelastaa paljon ;). Ja käyttöön lähtee siis, onneksi montaa tahnaa ei olekaan enää kaapissa.

Lumene Glow Reveal 60 Second Facial Treatment kirkastava pikakasvohoito (ovh 13,90e/150ml).
Tästä olen muutamasta blogista lukenut ylistäviä kehuja, joten erittäin suurella mielenkiinnolla kokeilen ja katson, saako tämä mun stressaantuneilla kasvoilla mitään aikaan :p.

Cien Waterproof Mascara vedenkestävä ripsiväri (ovh 3,99e/10ml).
Lidlin kosmetiikasta olen myös lukenut paljon hyviä kommentteja, joten kiva, että nyt sain tätä kautta kokeiluun jotain merkiltä :D. En ole saanut itselle perusteltua, miksi ostaisin näitä kokeiluun (joo, ei ole tässä mitään logiikkaa, kun nettikaupoista tilaan kuitenkin :p), niin olen saanut pidettyä itseni vielä kurissa :D.
Vähän jännitän, kun tuo on vedenkestävä, että miten saa poistettua, kun normiripsareidenkin kanssa poistaminen ottaa aikansa mulla :p. Vaan kyllä tämä käyttöön tulee, kunhan saan muut jonossa olevat ensin käytettyä... Tosin pitäisiköhän ottaa tämä sadepäiviksi jo nyt käyttöön...

Viimeisenä täysikokoisena oli Maybelline Color Sensational Vivid Matte Liquid Lip Color mattahuuliväri sävyssä 20 Coral Courage (ovh 9,90e/7.7ml).

Olen jo pari kertaa kokeillut huulille, kerran ilman rajausta ja tässä rajauksen kanssa.
En uskalla ihmisten ilmoille lähtä näin värikkäässä punassa, koska esim. juominen saa tämän näköjään leviämään :p. Kotona ollessa voin kyllä tällä piristää pärstääni aina välillä (nyt ei ollut muuta naamassa kuin rasvat, niin en viitsinyt ottaa koko naamaa kuvaan).

Minikokoisina löytyi seuraavat:
Cutrin RepairISM Conditioner 75ml hoitoaine (ovh 11,90e/200ml).
Olen "vähän" jäljessä lueskellut Ostolakossa-blogia nyt viime kuukaudet ja siellä aika vasta luin ylistyspostauksen liittyen tähän hoitsikkaan, joten suurella mielenkiinnolla tulen kyllä kokeilemaan ja käyttämään tämän ^_^.

Neutrogena Visibly Clear Correct & Perfect Complexion Scrub 15ml kasvojen kuorintavoide (ovh 8,55e/150ml).
Tämä oli pikkuisen plaah, koska sain tällaisen samaisen miniputelin viime kuussa käydessäni Sokoksella ostoksilla, mutta tämä oli kuitenkin positiivinen yllättäjä, niin oikein mielelläni käytän tämänkin pois ^_^.

Viimeisenä löytyi sitten Vichy Idéalia Smoothing and Illuminating Cream 15ml kasvovoide (ovh 32,90/50ml).
Normaalisti tulisi jälleen valitusta, koska olen saanut tämän jo aiemmin Livboxista ja siis käyttänytkin pois sen 1½ vuotta sitten, mutta rakastuin voiteeseen täysin, niin riemusta kiljuen käytän tämänkin pois tulevana talvena :D.

Tällaiselta näytti siis tämän kuun boksi, mitäs tykkäsitte??
Mähän spoilasin itseni jo aikoja sitten ja ensimmäisenä luin sisällön Facesta Nordic Style & Beauty-ryhmästä, jossa tosi moni teilasi boksin lähes alimpaan h**vettiin. Tästä jäi itselleni jotenkin negatiivinen kuva, enkä kovin innolla odottanutkaan boksia. Mä aloin oikeesti jo miettiä, että ottaisin seuraavaksi pisteillä saatavat ilmaisboksit ja alkaisin tilaamaan vain joka toisen boksin!
Vaan kun blogeihin alkoi tulla tarkempia analyysejä sisällöstä (sain hakea oman boksini vasta toissa päivänä, kun piti odottaa Mr.Insinöörin kyytiä, meijän lähipakettiautomaatti oli nyt pois käytöstä remontin takia, etten sieltä saanut boksia) ja monet olivatkin tyytyväisiä boksiin, aloin itsekin uudelleen ajatella kunnolla nuita tuotteita.
Kun sitten viimein sain boksin käteeni ja pääsin tuotteita hiplaamaan, niin kyllä mä vaan tykkäsin tosi paljon, vaikka jälleen olikin tuollainen "marketti-painotteinen" boksi. Sen verran monta kehuttua tuotetta, joita kiinnosti itsekin päästä joskus kokeilemaan ja nyt sitten sain ne, niin eihän siitä voi olla kuin iloinen :D.
Yllätyin, kuinka paljon nyt jostain syystä annoin toisten mielipiteiden vaikuttaa omaan odotukseeni :O. Täytyy varmaan nyt tästä lähin yrittää olla spoilaamatta itseäni, niin ei tule mihinkään suuntaan ennakko-odotuksia :). Käykö teille monesti samalla lailla jossain asioissa?

Yritän nyt tulevalla viikolla saada pikkuisen ahkerammin postailtua!
Mr.Insinööri sai reilun 2kk työpätkän, joka on 2-vuorotyötä ja ensi viikko sillä on iltavuoroa, niin mulla on yksinäisiä iltoja tiedossa, ellen sitten päädy välillä jossain jumpassa käymään (jalkapohjan rakkokin on jo hyvällä mallilla parantumassa) :). Katsotaan, saanko otettua itseäni niskasta kiinni!
Miumoi <3

tiistai 9. elokuuta 2016

Jolie-Box Elokuu 2016

Heissan taas!
Jälleen pienehkö hiljaisuus tuli tänne :p. Lähinnä olen jalkaani nyt parannellut, sillä sunnuntaina käytiin Mr.Insinöörin kanssa lenkillä (mies rulliksilla, mä hölkäten hitaasti) ja lenkki venähti "vähän" liian pitkäksi siihen nähden, että se oli 2.kerta tässä aikuisiällä kun hölkkäsin ja olin ensimmäisellä kerralla pari viikkoa sitten (vajaa 9km lenkki) saanut pikkuisen rakon oikean jalan sisäsyrjään jalkapohjan puolelle. Noh, nyt vajaan 13km lenkin jälkeen samaiseen kohtaan tuli läpimitaltaan 3cm pyöreä rakko, samoin pottuvarpaaseen tuli pieni 1cm kokoinen rakko ja oikea lonkankoukistaja huusi tuskasta... Pahin päivä oli eilinen, mutta tänään on jo onneksi paremmin, kun sain rakot varovasti tyhjennettyä nesteestä.

Sain kuitenkin eilen sen verran kinkkastua jalkani kanssa, että pääsin elokuvissa käyntimme jälkeen (Ice Age: Törmäyskurssilla, oli hyvä niin kuin muutkin :D) hakemaan Elokuun Jolie-boxin!
Nyt oli boksin teemana helliä auringon paahtamaa ihoa sekä mukana oli myös pari juttua vielä loppukesän lookkia varten.

Ja tällaiselta sisältö sitten näytti!
Mukana oli tällä kertaa 2 täysikokoista tuotetta, 2 minikokoa ja 2 näytettä (lasken tuon naamion myös näytteeksi).

Eli boksista löytyi kangaskasvonaamio, joka oli L'Atélier des Délicates Moisturising Fiber Mask.
Tätä ei löydy Jolien valikoimasta vielä, mutta pikaisesti googlettamalla löytyi EcoChic-nimisen nettisivun google-hausta maininta (nettisivua en saanut auki), että tämä maksaisi 10,50e/kpl.
Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta tuotteelta ja varmasti testaan! Kunhan saisin käytettyä myös pöydällä odottelevat Sephoran vastaavat naamiot... :D
Kyllä mä tämän käytän :D.

Näytteenä löytyi myös tämä 2ml pussukka Naturativ Revitalising Hand Cream Cranberry Lemon käsivoide.
Myöskään tätä ei löydy vielä Jolien valikoimasta. Biodellyllä on merkin tuotteita, muttei tätä käsivoidetta. Googlella löytyi kuitenkin ecoeuphoria-niminen nettikauppa, jossa tämä käsivoide löytyy 100ml pullossa hintaan 8,70£.
Käsivoiteita tarvitsee aina ja varsinkin nyt, kun alkaa ilmat viilentyä vähitellen! Käyttöön siis tulee tämäkin ja vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta!
En lisää tätä kuitenkaan listoihin, näytepussista kun on kyse :).

Minikokoisena löytyi sitten tämä 60ml John Masters Organic Sea Mist Sea Salt Spray with Lavender suolasuihke hiuksille (12e/60ml, 30e/226ml).
Suolasuihketta on tullut välillä käytettyä (kaapista löytyy Kicksin pullo puolillaan), mutta viime aikoina on taas laiskuus iskenyt hiusten laitossa... Käytän arkena käytettävissä olevan ajan ennemmin meikkaamiseen kuin hiusten laittoon :D.
Vaan koska hiukset ovat kasvaneet jo melko pitkiksi, niin tyvi vaatisi kyllä kunnon kohotusta eli pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas käyttämään näitä! Kyllä tämä siis tulee varmasti testattua!

Toisena minikokona löytyi 30ml Weleda Skin Food for Dry and Rough Skin monikäyttövoide.
Tätäkään ei löydy Jolielta vielä, mutta Biodellyllä on (30ml/11,30e, 50ml/14,75e).
Kieltämättä alkaa nyt näitä monikäyttövoiteita kertyä pöydälle ja vanhimpia pitäisi eka käyttää pois :D.
Mutta vähän testailin jo käsiin ja kivalta vaikutti. Täytyy kyllä kokeilla noihin jalan rakkuloihin, että paranevatko nopeampaa, kunhan saan rakkolaastarit ensin pois vaikuttamasta!
Tuoksu tässä oli jälleen sellainen perinteisen yrttinen. Oli näköjään vähän tuo laatikko ruhjeilla, mutta itse tuubi oli kunnossa :).

Täysikokoisena löytyi sitten Patyka Almond Blossom Moisturising Body Milk vartalovoide (150ml/26e).
Tätä en taida uskaltaa vielä tässä vaiheessa avata, koska kuten ehkä tiedätte, mulla on kroppavoiteiden kanssa menossa katastrofi-tilanne, kun pulloja löytyy ennestään kolmattakymmentä ja "parasta ennen"-päivämäärät ovat osassa paukkuneet jo viime vuoden puolella (olen koko ajan noin vuoden verran noiden kanssa jäljessä...) eli vanhimpia on pakko käyttää ensin pois...
Eiköhän tämä muutaman kuukauden säily kaapissa, otan tämän kuitenkin hyvissä ajoin käyttöön, kun luonnonkosmetiikan säilyvyys on varmasti hieman eri luokkaa... Onneksi on "vain" 150ml tuubi :D.

Toisena täysikokona ja viimeisenä tuotteena löytyi Couleur Caramel Twist & Lips Lipstick Pencil sävyssä 403 Dark Rose (3g/19,50e).
Seiltyksessä tämän sanotaan olevan läpikuultava karhunvadelman sävyinen, mutta kyllä tällä omaan makuuni vähän liiankin tummanviininpunaiset huulet saa aikaan :D. Toki kevyemmin sipaisten saa myös tuon läpikuultavuuden hyvin lopputulokseksi. Vähän kuitenkin se harmitti, että tässä oli mukana glitterhippusia, jotka eivät onneksi huulilla tunnu juurikaan. Kosteuttava fiilis tästä jäi huulille levitettäessä, mutta nuo glitterit saattavat olla pitkin huulten ympäryksiä, jos ei tarkkana peilin kanssa laita :p. Eli kotona käytettäväksi tämä tulee jäämään.

Tällaiselta näytti sitten tämänkertainen boksi! Mitäs tykkäsitte?
Itse kyllä jälleen tykkäsin, vaikkakin vähän nyt tuo kroppavoide kirpaisi ja lisäksi aloin miettiä, että tuli taas peräjälkeen tuo John Masters Organicsin tuote, vaikka toki näytteenä olikin viime kuussa se shampoo. Toivottavasti ei nyt samat merkit alkaisi kiertää koko ajan näissä ;).
Mutta jälleen tuli uusia merkkejä kokeiluun eli siitä kuitenkin peukut ylös!
Kyllä edelleen innolla odotan seuraavien 3 boksin tuloa, mutta saa nähdä, pidänkö sitten taukoa (jälleen pientä kosmetiikka-ähkyä on havaittavissa...).

Seuraavaksi odotellaan sitten Livboxia, oon kylläkin spoilannut itseni muiden blogeissa :D. Tänään aloin katsoa missä se oikein viipyy, niin meijän pakettiautomaatti on poiskäytöstä (tekevät samaan paikkaan postin pakettien noutopisteen) ja boksi onkin nyt tällä kertaa siirretty postiin haettavaksi... Huomenna varmaan tulee ilmoitus siitä.
Eli seuraavaksi sitten sen esittely luvassa ja sen jälkeen päästään viimein loppuneiden kimppuun :D.
Miumoi <3

Suositut tekstit