maanantai 29. joulukuuta 2014

Sairastuvalla jotain pientä loppunutkin!

Terveiset täältä sairastuvalta eräältä tällä hetkellä aika kyrpiintyneeltä morsiamelta!
Niin se sitten tosissaan kävi, että flunssa iski voimalla ja eilen makasin sohvalla lähes +39C asteen kuumeessa :(.
Nyt ei onneksi enää kuumetta ole, mutta yskä on tullut seuraksi ja tukkoisuus sekä nenänvuoto vaan jatkuu... Lisäksi jälleen iski päälle tuttu kroonistunut tulehdus ja toissapäivänä söin viimeiset lääkkeet siihen... Tänään käytiin apteekissa, kun olin alkukuussa käynyt reseptit siellä laittamassa uusittavaksi, mutta selvisikin, että niitä ei oltukaan uusittu... Ne oli sitten kuitenkin unohtunut siellä laittaa eteenpäin... Eipä sit muuta kuin tk:hon kysymään, pystyisikö millään edes sitä yhtä reseptiä kiirehtimään ja vastaanottovirkailija laittoi menemään sen päivystävälle lääkärille. Täytyy nyt toivoa, että saisin sen huomiseksi, ettei hääpäivä menisi omalta osalta täysin pilalle tuon vaivan takia :/.

Ja eipä tässä vielä ollut kaikki! Päivällä soitti sitten kanttori, että mitä biisejä tulee sitten marsseiksi ja virsiksi ja minä hämmentyneenä sanon, että ilmoitettiin ne silloin papille kun tavattiin... Eipä ollut sitten kanttori saanut papilta informaatiota :(.
Sitten se sanoi meijän sisääntulomarssista, ettei tiedä ehtiikö harjoitella näin lyhyellä ajalla sitä, kun viimeksi sen soittanut pari vuotta sitten, että olisiko muita vaihtoehtoja... Minä sitten siihen, ettei oikeen tule mieleen muita kiinnostavia ja muutenkin meinaa flunssassa olla vaikeaa ajatella noin äkkiä enää muuta... Aikoi sitten koittaa ehtiä jonkun version harjoitella...
Ja ihan kuin ei tuokin olisi tähän riittänyt, niin juhlapaikasta tuli myös soittoa, että valitsemani servetit oli loppunut varastosta, että kävisikö toiset. Onneksi oli samaa värimaailmaa ne vaihtoehtoiset, niin ei täysin sekin muuttunut...

Eihän nuo marssit tai servetit vaikuta mitenkään siihen, etteikö naimisiin päästäisi, mutta nyt vaan turhauttaa niin hemmetisti, kun ei nuo pienimmätkään jutut voi vaan onnistua!!
Kaikki vaan tuntuu nyt kaatuvan päälle, eikä vaan millään jaksaisi tässä puolinaisessa kunnossa ottaa niitä kerralla vastaan :(.
Noh, huomenna ehtii mennä vielä hiusten värjäys perseelleen, joten sehän sitten kruunaisi vaan tämän kaiken!
Päätinpäs myös, että taidan nyt uhastakin syödä pari konvehtia, mun henkinen hyvinvointi nyt vaan vaatii niitä! Naamaa koristaa jo yksi kipeä iso paukama kulmakarvojen välissä, joten samapa tuon on, jos nyt suklaata ottaa...

Mutta jos nyt vähän kosmetiikkaakin, niin ehkä mieli pikkiriikkisen paranee!
Tässäpä ensin vielä viimeisen luukun sisältö TBS-kalenterista eli sehän oli 10ml White Musk Eau de Toilette tuoksu.
Oli sellainen ihan ok tuoksu, mutta ei mitään Wau-huuhdahdusta saanut aikaan. Niinpä päätin, että vien äitille, kun se pitää myskin tuoksusta. Tuostakin hän piti, joten sinne se jäi :).
Kaiken kaikkiaan oli taas kiva kalenteri, mutta aika paljon samoja tuotteita oli kuin viime vuonna. Sen takia täytyy miettiä, ostanko ensi vuonna tätä vai pidänkö välivuoden :). Täytyy katsoa sisältöä sitten ja päättää sen mukaan :).

Joululahjoja ei isommin saatu ja myös ihan pyynnöstäkin tämä. Ei myöskään mekään annettu, kun nuo häät nyt saa olla sellainen lahja sitten läheisille :p.
Mutta parit pienet paketit kuitenkin saatiin. Äiti antoi meille molemmille parit suklaarasiat ja pienen summan rahaa, Mr.Insinöörin sisko antoi meille Berliinin tuliaisena suklaata (en muistanut tähän ottaa kuvaa, mutta näyttävät todella suloisilta ^_^. Pitää kuva napata, ennen kuin aloitetaan se) ja anoppilasta saatiin molemmat sukkia, pienen arpa-paketin (mä sain yhdestä arvasta 5e :D), hiustuotteita (mä sain nuo kuvassa olevat shampoon ja hoitoaineen) ja mä sain myös topin ja olohousut. Yhteisenä saatiin myös sellainen pieni "kirsikkapuu", jossa on led-valot, nätti oli :).
Kivoja ja hyödyllisiä lahjoja oli ^_^.

Mutta oon tosiaan muutamat pienet tuotteet saanut taas loppumaan, tämä Lushin Mmmelting Marshmallow Moment Bath Melt kylpysula loppui aikalailla jo alkukuusta.
Tämäkin oli tuttuun tapaan käytössä jalkakylvyissä ja mielestäni nämä kylpysulat kyllä sopii siihenkin käyttöön varsin oivallisesti!
Tuoksua ei hirveästi saa niin pienellä määrällä irti, mutta tämä oli sellainen sokerisen makea. Tykkäsin siitä ja samoin pidin myös kosteutuksesta, jonka jätti jalkoihin. Samaan aikaan tosin käytin myös kylpyvaahtopalaa, joka myös tuo kosteutta, mutta kaiken kaikkiaan nämä Lushin kylpytuotteet toimii hyvin pelkille jaloillekin :). Ostan lisää, kunhan saan entisiä käytettyä ensin pois!

Tässä on vielä Britti-Lushin sivuilta inci-listaa kiinnostuneille.
Tuon kylpysulan muoto on ehtinyt näköjään tässä välissä muuttuakin aika paljon :).

Sitten sain taas piiitkästä aikaa käytettyä huulikiillon!!
Tämä töissä käytössä ollut Avonin Color Trend-sarjan Lovely Lip Gloss sävyssä Berry Burst koki loppunsa ja mun piti etsiä tämän nimi vanhoista kuvastoista, kun teksti oli tuubista kulunut pois :).
Tämä tuli myyntiin toukokuussa 2010 :D!!!
Eli aika hidasta on tämä käyttökierto mulla :p.
Tämä oli ihan kiva kiilto, kosteutti vähän huulia, mutta sisälsi tuota glitteriä vähän liikaa. Huomasin monesti, että hitusia oli myös huulien ulkopuolellakin välillä eli ei ollut täydellinen sellaiseen "sutaisen nopeasti ilman peiliä"-tilanteeseen, miten yleensä huulipunia ja -kiiltoja tykkään itse käyttää.
Tässä oli suht makea tuoksu ja maku, en tosin mitään marjaisaa erottanut.
Ihan kiva oli kokeilla, mutten ostaisi uudelleen, jos olisi vielä myynnissä :).

Viimeisenä tällä erää sain käytettyä myös yhden kroppakuorinnan, tällä kertaa se oli tämä Dermosilin Primo Vanilla Sugar Body Scrub.
Tästä ei isompia sanomisia ole, kun olen jo pari purkkia käyttänyt aiemmin.
En ole edelleenkään kyllästynyt tähän ja uusi purkki löytyi jo varastosta, tätä pitää ostaa taas heti purkki varastoon, kun MP tekee tilauksen seuraavan kerran Dermolle.
Tykkään tykkään tykkään!!!

Tässäpä nämä oli tällä erää, huomenna esittelen iltasella viimeiset loppuneet :).
Yhteenveto taitaa jäädä sitten tammikuun alkuun, ellen sitten innostu kahta postausta tekemään perä jälkeen huomenna ja laittamaan ajastuksella julkaisuun :).
Nyt lepäämään!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. No jopas on käynyt huono tuuri noissa hääjutuissa! Kaikkihan menikin niin pitkään putkeen. :D Mutta tosiaan älä huoli, hyvin ne juhlat menee, eikä nuo vastoinkäymiset koske varsinaisesti sitä naimisiinmenoa. ;) Ja hyvä että tulivat edes tässä vaiheessa ilmi! Vaikkakin mun mielestä oudon myöhään sekä kanttorilta, että hääjuhlapaikasta. Inhimillisiä virheitä kaikki, joita sattuu. Siltikin, olen tässä vuosien varrella törmännyt niin moniin kymmeniin (tai satoihin?) vastaaviin "rikkinäinen puhelin -efekteihin", enimmäkseen töissä mutta myös henk.koht. elämässä, että olen kyynistynyt, enkä luota enää KEHENKÄÄN enkä mihinkään!!! Siis en yksinkertaisesti k-e-h-e-n-k-ä-ä-n. Kunnon paasaamista. :D

    Mutta tsemppiä hirmuisesti, kyllä kaikki tulee vielä menemään hyvin!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, inhimmillisiä virheitähän nuo on, mutta onneksi servetti-asia järjestyikin hyvin ^_^.

      Heheh joo, kyllä sitä välillä meinaa kyynistyä, mutta kyllä sitä on huomannut myöskin että usein ne asiat vaan sitten lopulta järjestyy tavalla tai toisella :).

      Kiitos, eiköhän tuo mene tosiaan hyvin ^_^.

      Poista
  2. Mekin saatiin joululahjaksi led-kirsikkapuu! :D En oo tosin vielä jaksanut laittaa sitä kuntoon, meni hermot niiden kukkasten asettelujen kanssa. Ja miten noi oksat saa levitettyä ilman että katkeilee? Tarvii ihan älyttömästi voimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, kyllä me ne oksat saatiin väännettyä ihan kohtuu hyvin, yksi oksa oli vähän löysä.. Toki muut oli vähn tiukempia, mutta ihan ok siitä tuli :D.
      Ilmeisesti ne on jotain voimakkaampaa rautalankaa eli kyllä niitä jonkin verran kärsii taivuttaakin :)

      Poista
  3. Laiska kommentoija (ja muutenkaa viime aikoina ei oo tullu niin paljon luettua blogeja) ilmoittautuu ja lähettää morsiamelle valtavasti parantavia ajatuksia, toivottavasti olo on helpottanut =)

    Oon kyllä vähän ällistyneenä seurannu tuon Body Shopin joulukalenterisi esittelyä, mitä ideaa on tehdä peräkkäisinä vuosina kalenteri jossa on paljon samoja tuotteita... =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että nyt ehdit laittaa kommenttia taas ^_^.. En kyllä itsekään hirmuisesti ole nyt ehtinyt blogeja lueskella, mutta pian helpottaa :D.

      Joo, mäkin sieltä takaa sisältöä lukiessa vähän mietin, että aika paljon samoja tuotteita oli kuin viime vuonna, mutta ostin tuon nyt kuitenkin... Täytyy tosiaan ensi vuonna miettiä, jätänkö väliin ja ostan jotain joulu-tuotteita sit erikseen. Pitää taas tosiaan sisältö lukea ;D.

      Poista

Suositut tekstit