tiistai 23. joulukuuta 2014

Timantit on ikuisia, mutta ei niitä saanut sittenkään...

Nonniih, nyt olisi sitten kynnet ja ripsetkin laitettu, kaasoille pikkuiset kiitos-lahjat hankittu ja saatu kyytikin kirkolta hääpaikalle varattua (ihan vaan taksilla mennään, jossa ei ole mainoksia eikä kylttiä), niin pitäisi ehkä vähitellen päästä joulun tunnelmaan... Mutta kun sitä ei vaan kerta kaikkisesti ole :/.
Mä pelkäsinkin tätä, että kun tekeminen alkaa loppua, niin alkaa sitten miettiä kaiken maailman vähäpätöisiä asioita, joilla ei tule olemaan minkään maailman merkitystä kuitenkaan itse hääjuhlassa... Mutta kun silti vaan tuntuu ikävältä...

Tässäpä taas tuttuun tapaan ensin luukun sisältö ja toiseksi viimeisestä luukusta tuli sitten50ml minikokoinen Shea Body Butter vartalovoi.
Tämäkin taisi muistaakseni (?) tulla viime vuonna luukusta. En muista olenko sitä aiempaa nuuhkinut, mutta suihkuvoide oli ihan jees, niin eiköhän tämäkin tuoksunsa puolesta mene ihan hyvin. Katsotaan sitten myöhemmin, pääsenkö tähän ollenkaan käsiksi, vai meneekö arvontaan tai lahjoitanko jollekin tutulle. Noita kroppavoiteita alkaisi kyllä olla ihan kiitettävästi, vaikka nämä minikokoiset tulee sitten nopeasti varmasti kulumaan.

Mutta tosiaan tänään piti siis käydä vielä kynnet ja ripset siistimässä WellHottarilla.
Homma aloitettiin kynsistä ja otin tosiaan vain oman kynnen geelauksen.
Ja tällaiset niistä tuli.
Kynnet viilattiin sen mittaiseksi kuin mitä mulla oli lyhimmät kynnet eli aika onnettomathan nuo on, mutta mun on turha haaveilla pitkistä kynsistä ainakaan nykyisessä työssä, kun nitriilihanskat hapristuttaa ja lopulta sitten katkoo ne lyhyiksi...
Mutta kyllä nuitakin nyt vähän sai koristeltua ja ehkä ne hivenen ehtisivät kasvaakin tässä viikon aikana! Nyt ei ainakaan tarvitse katkeamista pelätä, kivan sileät ja kovat ovat :).

Sitten ne ripset. Otin kotona ennen lähtöä taas kuvan ja tällaiset mun ripset siis ovat luonnollisina.
Pituutta niissä on ihan kivasti, mutta kovin tummat ne eivät ole.
Pyysinkin, ettei pituutta hirveästi laitettaisi, koska silmälasit saattavat tuottaa ongelmia.
Mulle sitten laitettiin pisimmillään 10mm ripsiä, jotka oli 1-2mm omia ripsiäni pidemmät.
Sanoin myös, että olisi kiva saada myös pienet kivet ripsiin ja mietittiin, että sähkönsiniset voisi olla kivat, kun mulla kimpussa on sähkönsinisiä höyheniä.

Ja tässäpä sitten lopputulosta.
Ja niin kuin ajattelinkin, niin lasit tulee vastaan :(.
Ja tuolla WellHottarilla ei ole tuon kaarevampia ripsiä käytössä eli pakko nyt pärjätä näillä...
Piti sitten käydä Optiholmilla kysymässä tyynyt laseihin, jos niillä saisi sitten vähän kohotettua niitä, ettei tarvisi olla koko ajan ripsistä tietoinen. Ihan varmasti koko ajan räpeltäisin lasien kanssa, enkä pystyisi muuhun keskittymään...
Sain niitä tyynyjä 2paria mukaan ja ajattelin ensi viikkoon sinnitellä, että ne säästyvät, kun laseja pestessä ne tyynyt sitten irtoaisivat (ovat tarramaiset).

Noh, entä missä ne sähkönsiniset kivet on? Siinäpä hyvä kysymys... Niitä ei sitten näköjään laitettu ja huomasin asian vasta kotona, kun keskityin vain tuohon silmälasiongelmaan siellä paikan päällä, enkä ollenkaan huomannut niiden puuttumista :(.
Olisin ne kyllä mielelläni samaan hintaan ottanut, kun nyt kerran elämässä (tuskin laitan enää ripsiä, kun liian hankalaksi lasien kanssa näköjään menee) irtoripset oon laittanut...
Tuo oli sitten viimeinen niitti sen eilisen tukka- ja meikkiongelman jälkeen, että pillahdin sinnittelyistä huolimatta itkuun, mikä ei nyt varmaan hirveästi auta pysymään nuita ripsiä paikallaan... Sainkin yhden ripsen jo heti kotiin päästyäni irrotettua, kun yritin saada noita yhdestä supusta irti varovasti ripsikammalla.... Omat ripset kun ovat pelkkää sumppua, niin samalla lailla se kait on sitten irtoripsilläkin...

Kun ei vaan vittu voi asiat enää mennä ollenkaan hyvin, vaan päin vastoin näyttää siltä, että ne alkaa menemään yhä enemmän päin helvettiä, mitä lähemmäksi tuo päivä tulee...
Tosin turhaan kai mä noiden sinisten kivien perään itken, kun jälleen mun tuurilla (joka on jo todistettu olevan tällä hetkellä paska) juuri ne ripset, joihin ne kivet kiinnitetään, olisi kuitenkin ennen ensi viikkoa tippuneet pois... Mutta olisi sillä nyt edes tältä väsyneeltä itkulta säästynyt ja saanut ehkä nuo muut ripset siten pysymään pidempään...
Noh, todennäköisesti tätä menoa saa siis kuitenkin turvautua ripsitupsuihin sitten meikissä, mutta onpahan nyt tämäkin kerran testattu ja rahaa tuhlattu \o/.

Ei siis ole oikein ilo ylimmillään tällä hetkellä, mutta jospa se huomenna vähän helpottaisi, kun pääsee päiväksi äitin tykö ja saa hetkeksi unohtaa nämä hääjutut, seuraavaksi kun pitäisi alkaa pilaamaan ne pöytiin tulevat kortit sekä nimikyltit.
Onneksi edes kynnet ovat toivottavasti sitten vielä hyvännäköiset, niin saa edes sormuksista hyvät kuvat!
Ja onneksi sormuksissa niitä kiviä on sitten ripsistä puuttuvienkin edestä, kunhan ne vain saa yhdessä pysymään sormessa, eivätkä tipahda pois (kun se koko ei myöskään voinut mennä silloin putkeen...)!!
Aaaaa ja senkin vielä unohdin, että en sitten muistanut varata ajoissa mekon höyrysilitystäkään, kun sanoin silloin sille mun ompelijalle, että voidaan itsekin silittää se. Unohtui vain se pieni juttu, ettei täällä kissan karvojen seassa sitä viitsisi kuitenkaan tehdä ja nyt se ompelija on jäänyt lomalle...
Eli homssuinen morsian ryppyisen puvun kanssa on siis tulossa, mutta eikös se ole aika täydellistä rock-teeman mukaisesti :p.

Joo, jatkan nyt tätä omassa itsesäälissä rypemistä vielä loppuillan, niin huomenna on sitten taas vähän parempi (tai sitten ei)! Katsotaan huomenna illalla, onko ripset jo mennyttä :p.
Miumoi <3

11 kommenttia:

  1. Olet kaunis sekä tilanttien kanssa sekä ilman! Oot nyt käyttänyt niin paljon energiaa häihin, että varmasti kiukuttaa ja turhauttaa... Hyvin kaikki menee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh... Siis timanttien kanssa sekä ilman :)

      Poista
    2. Jooo, plus että nyt on menossa myös punaiset päivät, enkä myöskään saa sitä perhanan suklaata syödä enkä käydä huomenna saunassa tai tai tai...
      Kyl tämä tästä, näitä itkupotku-päiviä nyt vaan välillä tarvii :).

      Poista
  2. Menkat ja häästressi (+ se että näitä hääjuttuja on sulla nyt pää kurkkua myöten täys!) on omiaan aiheuttamaan ketutusta. Kyllä se siitä taas helpottaa kun pääset toivottavasti rentoutumaan äitisi luona :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva päivä oli äitin luona ja takas kämpille ajaessa nähtiin revontuliakin <3
      Täällä oli -22C pakkasta ja kirkas taivas, niin hyvin näkyi kyllä tähdet ja valosaasteesta huolimatta niitä revontuliakin ^_^.
      Ja söin äitin luona kuitenkin yhen vaalean piparin, yhden tiikerikakkupalan ja yhden äitin tekemän (suklaisen ja rasvaisen) kääretorttupalan :p. Hitto, jos tosta tulee karseet finnit naamaan niin ei voi mitään, saa sitten valokuvaaja käyttää photoshoppia urakalla ;D.
      Eli joo, on jo parempi fiilis :D.

      Poista
  3. Koita olla ajattelematta, tai ajattele korkeintaan sitä kaikkea suklaata jonka jo ihan kohta saat syödä! :D Hyvin se päivä menee, millään muulla ei ole mitään väliä, kuin että muistaa sanoa sen "tahdon" ;)

    Äläkä stressaa noista ripsistä, ne ON vittumaiset. Ei niiden kanssa voi elää, mutta onhan ne hyvän näköiset! ;) Se kuuluu asiaan, että osa niistä tippuu ensimmäisinä päivinä, mutta älä huoli, ei sitä lopputuloksessa huomaa, ne on kuitenkin näyttävämmät kuin omat. Mutta älä missään nimessä koita oikoa niitä tai muutenkaan turhaan koske niihin nyt, ettei niitä turhaan tippuisi.
    Ja mitä niihin timantteihin tulee, niin laita sinne sähköpostia asiasta että osaavat varautua laittamaan ne sitten aamulla, siinähän ei kauaa mene, ja ovatpahan tallessa sitten ainakin vielä kuvissa! :D

    - M.P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta oon ripsienpidennysten kanssa elänyt ja hyvin on onnistunut. ;)

      Poista
    2. MP: Tänks, pitääpä laittaa mailia, josko se Marjo pystyisi ne kivet sitten lisäämään silloin aamulla (olettaen, että on vielä ripsiä joihin ne kiinnittää :p)!
      Täytyy yrittää malttaa olla härppimättä niitä nyt :D
      Tosin aamulla herätessä tuli hierottua niitä, kunnes kahen sekunnin jälkeen muistin, ett perkele nuo ripset :D.
      Nyt ei oo tähän mennessä lähteny vasta kuin yhteensä 2kpl ja vaikuttaa siltä että alkaa pikkuisen asettumaan myös noiden lasien kanssa... Pitää sit hääpäivänä katsoa, lisäänkö laseihin ne tyynyt vai en :).

      Kissis: Kyl mä vaan luulen, ettei itselläni ole pelkoa koukkuuntua näihin, ei vaan jaksaisi tätä varomista koko ajan :D.
      Seuraavan kerran laitan korkeintaan omaan väitös-päivääni (jos se päivä tulee eteen), mutta muuten taidan pärjätä vallan hyvin ilmankin :D.
      Mä kaipaan jo nyt mun ripsivärejä ja luomivärejä...

      Poista
  4. Hei kaks vuotta ripsienpidennyksiä yhtäjaksoisesti pitäneenä voin lohduttaa, että kyllä niitä ripsiä irtoo ihan jatkuvasti joka tapauksessa, eikä itkeminen niitä mitenkään irrota! :D Eli ihan rauhassa voit itkeä, toivottavasti pian ilostakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpaitsi tosi nätit ovat ilman mitään timangejakin! <3

      Poista
    2. Okei, kun aattelin että tosiaan tää 2 päivää on ne kriittisimmät, ett pitäis olla kastelematta, niin heti mä sitten vedän itku-kilarit :D.
      Mutta ei oo tähän mennessä lähteny kuin 2kpl vasta, joten jospa niitä vielä viikon päästä olisi jäljellä :).
      Eikä mua onneksi enää niin isosti harmita ne timanttien poisjäänti, mutta täytyy varalta laittaa mailia, jos ne pystyy sit hääpäivänä laittamaan vielä, kunnolla nyt kerrankin blingiä joka paikkaan :D.
      Onneksi nuo alkaa vähitellen asettua, ettei lasejakaan yhtä pahasti paina :).

      Ja pohjustusmeikkiin keksin ehkä vähän kiiltoa helpottavan ratkaisun:
      Aco face young mattapintaistava päivävoide + Dermalogica primer + Avon Luxe velvet matte meikkivoide + Maybelline Fit me-puuteri, ei nyt tänään yhtä pahasti kiiltänyt otsa eli pitää varmaan nuokin ottaa mukaan sen 168-luomiväripaletin ja UDPP:n kanssa :D.

      Poista

Suositut tekstit