maanantai 19. huhtikuuta 2021

Goodiebox Huhtikuu 2021

Hellou!
Niin se sitten eilen menikin myöhempään remppaamisen kanssa, niin en jaksanut enää koneelle raahautua.
Mutta lauantaina sain käsiini kuukauden Goodieboxin, niin sen verran sain eilen aikaiseksi, että otin kuvat valmiiksi ja listasin purkit :D.
Eli loppuneiden sijaan katsotaankin tässä välissä vielä (toivon mukaan) tämän kuun viimeiset plussat!

Tämän kerran teema oli "The Upside Down" Box. Tarkoituksena olisi uskaltaa haastaa itsensä eli poistua mukavuusalueelta ja katsoa, mitä tapahtuu elämässä, kun ei teekään asioita ennalta opitun rutiinin mukaan.

Boksista löytyi nyt (oman listaukseni mukaan) 3 täysikokoista ja 2 minikokoista tuotetta sekä 1 näyte.
Tällä kertaa listoihini ja varastoihini tuli kaikki tuotteet :p.

Ensimmäinen täysikokoinen oli meikkituote eli MCo Beauty Glow Highlighter Stick Creamy Illuminating Balm, Rose korostuspuikko (ovh. 24e/14g).
Merkistä en ole jälleen aiemmin kuullut, mutta ilmeisesti australialainen firma ja heidän sivujen mukaan tuo maksaa $24 AUD eli tämän hetken kurssin mukaan vajaa 16e.
Todella kiva sävy! Tänään laitoin poskille asti ja oli kyllä ihan kiva :). Kyllä mä tätä aion käyttää ehdottomasti, kivempi olisi ollut jokin vähän pienempikin versio :D.

Kynsille tuli toinen täysikokoinen tuote, joka oli Nails Inc. Nailkale Superfood Base Coat pohjalakka (ovh. 15e/14ml).
Tässäkin hinnat vaihtelee googlettaessa (Kicks 19e, Stockmann 21,90e, Feelunique 13,70e, Ruotsin Sephorassa merkin tuotteet 20e paikkeilla).
Aiemmin on tullut boksista päällyslakka, joten jälleen löytyy yhdeltä merkiltä mulla nyt molemmat lakat :D. Vielä kun oikeasti saisi aikaiseksi alkaa aktiivisesti lakkaamaan nuita kynsiä, niin olisi oikein mukavaa!

Viimeisenä täysikokoisena tuotteena oli Able Skincare 3-1 Glycolic Acid Molecular Boost Eye Serum silmänympärysseerumi (ovh. 85e/15ml).
Huhhuh taas tuota ovh-hintaa :O !! Näköjään heidän sivuillaan hinnaksi tulee euroiksi käännettynä 129e :O.
Mä nyt vaan aloin miettiä, että käytetäänkö tätä yhdessä sy-voiteen kanssa eli tätä alle ja sitten sy-voide vielä päälle...? Pitää varmaan ottaa nyt suoraan käyttöön, kun alkanut luomet kuivua todella pahasti (ei näköjään nykyinen sy-voide riitä mihinkään...).
En ole tästäkään merkistä kuullut aiemmin, mutta kiva päästä näinkin halvalla kokeilemaan täysikokoinen tuubi, varaa tuskin on hommata uudelleen :D.

No sitten, hiuksille tuli minikokoisena 100ml Schwarzkopf got2b Extra Fresh Dry Shampoo kuivashampoo (ovh. 5,99e/200ml).
Epäilen, ettei tule voittamaan Batistea, mutta mulle on aina kuivashampoot lämpimästi tervetulleita kokeiluun :D. Käytettyä tulee siis varmasti!

Toisena minikokoisena tuli kasvoille 10ml Ecooking Vitamin C Serum kasvoseerumi (ovh. 52e/20ml).
Mä luulin ensin, että vastahan tämä sama seerumi tuli boksista, mutta ei se tullutkaan Goodiesta vaan LookFantasticin joulukalenterista :D.
Noh, nyt mulla on tuota täyden koon verran kokeilla :p.
Mulla on vielä Avonin versio käytössä, joten nämä pullot saa odottaa varastossa vielä hetken. Kiinnostaisi kyllä ottaa jo käyttöön!

Viimeisenä tuotteena löytyi Tonymoly I’m Seaweed Skin Purifying Mask Sheet kangasnaamio (ovh. 5,90e/21ml/kpl).
Tämän listasin tuttuun tapaan näytteeksi, vaikka onkin täysikokoinen :).
Ja ilomielin tällä tavalla testailen näitä kangasnaamioita, kun en itse kovin mielelläni yleensä halua ostaa (toki oon mielenkiinnolla kyllä haaveillut testaavani monia :D).
Katsotaan, saisinko naamiojonoa lyhennettyä, että voisi kesällä kokeilla tätä, kun lupailee puhdistavaa vaikutusta!

Tällainen oli tällä kertaa sisältö! Mitä tykkäsitte?
Mun mielestä oli ihan jees, vaikken aluslakkaa ja tuota kasvoseerumia ilolla hihkunutkaan tällä kertaa.
Tämä olikin nyt viimeinen boksi ennen 2kk taukoa, mulle tulee seuraava boksi sitten heinäkuussa!
Ihan hyvä idea tämä tauotus, niin ehtii edes vähän käyttää varastoja pois :p.

Listaus näyttää tällä hetkellä hieman huonolta aiempiin kuukausiin verrattuna, mutta katsotaan miten käy! On tässä vielä 1½ viikkoa aikaa tehdä loppukiri :D.
Jatketaan siis loppuneilla seuraavalla kerralla!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit