torstai 29. syyskuuta 2022

Loppuneet vartalotuotteet, Syyskuu 2022

Heissan!
Nyt olisi vuorossa seuraavana tämän kuun loppuneet kroppatuotteet! Porukkaan pääsi pari yllättäjääkin :D.

Ensimmäisenä tyhjensin täyttöpulloihin tämän 300ml Avon Simply Delicate Calming Feminine Wash intiimipesuaineen.
Täydensin siis sekä kellarin että keskikerroksen kylppärin pullot tällä.
Tämä Calming-versio on noussut nyt suosikiksi, kun monet muut ovat olleet lirua koostumukseltaan tai liian voimakkaan tuoksuisia.
Tämä on just sopiva kaikin puolin eli tämän ostoa jatkan aina tulevissa tilauksissa. Nythän viimeksi laitoin taas pullon tilaukseen, joten seuraavaa tarvitsee miettiä joskus ensi vuonna :p.

Sitten kroppavoide-katastrofi laantuu laantumistaan, kun jälleen yksi purkki on pois tämän 100ml minikokoisen Dermosil Aloe Gel geelin muodossa.
Ostin tämän vuosia sitten kosmediileriltäni Marisalta halvalla :D.
Kesällä oli hyvä käyttää niin jaloille kuin kropallekin. Ei hirveästi kosteuttanut, mutta kesäaikaan kuumassa asunnossa mukavampi käyttää tällaista nopeasti imeytyvää geeliä. Auringosta ärtyneelle iholle ei tarvinnut käyttää, kun en aurinkoa ottanut, mutta muutaman kerran kutiseviin kohtiin kokeilin. Ei kyllä mitään huikeaa rauhoittavuutta tehnyt iholle.
En ehkä uudelleen hommaa tätä välttämättä, mutta kesäajalle olisi hyvä olla geelimäinen tuote käyttöön.

No sitten vähän itseni yllätin ja päätin käydä piiiiiitkästä aikaa kylvyssä, kun niska oli niin järkyttävässä tuskassa alkukuusta. Aattelin, josko kuuma kylpy auttaisi vähän paremmin kuin suihku.
Päätin sitten laittaa tämän 80g Avon Mood Soaks Soak & Sleep Bath Salts kylpysuolapussin kylpyyn ja paljon paria kylpyvaahtoa.
Kirkkaita kiteitä ja lisäksi pieniä laventelin paloja oli vain, niin en ottanut kuvaa.
Tuoksua antoi enemmän käyttämäni kylpyvaahdot :D.
Tätä sarjaa on vielä 2 muuta pussia odottamassa. Katsotaan, pystyisikö edes siihen 1krt/kk tahtiin palaamaan, on tuo kylvyssä rentoutuminen aina erilaista kuin suihkun alla :).
Meillä lämpiää vesi ja siis myös koko talo puulla (varana on öljy ja ihan viimeisessä hädässä sähkö), joten sen suhteen ei tarvitsisi miettiä kylpyjä, mutta kun haluan oikeasti kuumaa vettä kylpyyn, niin se on aina oma vaivansa lämmittää puulla, varsinkin yksin ollessa, jota on todella usein...
Katsotaan, saisinko edes vähän useammin kuitenkin jälleen käytyä, kun se olisi itselleni hyvää lihashuoltoa.
Kylpytuotteita löytyy edelleen hyllystä ihan kiitettävästi myös :p.

No sitten tuttuun tapaan mulla loppui jälleen käsisaippuaa, mutta huomasin saman sarjan suihkugeelinkin...

...joten päätin sitten vaihtaa vielä toisin päin purkit :D.

Eli nyt loppui "ensin" tämä 250ml Avon Senses Wild Strawberry Dreams Strawberry & Natural Yoghurt Shower Creme suihkugeeli.
Ehdin tosiaan suihkussakin vähän käyttää.
Olomuodoltaan oli tuollaista vähän voidemaista geeliä, mutta ulos tuli "klöntteinä", jotka herkästi valui kropalta viemäriin. Näissä uudemmissa Senses-tuotteissa on ollut mielestäni yleisesti tuo ongelma, mistä en hirveästi tykkää.
Muuten oli ihan perussuihkari, tuoksu oli omaan nenään aika laimea, mutta hajusteherkät varmaan erottaa voimakkaammin sen.
Vähän pettymys oli siis tämä, eikä tarvi enää uudesta pullosta haaveilla.

Viimeinen yllättäjä oli tämä 50ml Rexona Maximum Protection Confidence Roll-on Anti-perspirant roll-on deodorantti, joka otti ja tosiaan yllättäen loppui eilen.
Lyhyestä virsi kaunis: taattua Rexona-laatua, pitää kyllä ostaa lisää näitä aina, kun tarjouksessa on ja nyt näyttäisi olevan sekä Hullareilla että 3+1 Päivillä.
Aattelin, josko lauantaina kävisi pyörähtämässä Sokoksella niin ruoka- kuin kosmepuolella katsomassa, mitä silloin on jäljellä.
Hullareilta mietin, josko tilaisin heijastavan laukun, joka olisi 30e ja todella kätevä talviajalle työlaukuksi... Pohdintoja pohdintoja :).

Mutta käyttöön otin seuraavaksi dödöksi tämän Löwengripin.
Nämäkin eri versiot näytti olevan Hullareilla tarjouksessa :D.









Mutta tällaista tänne, nyt lähden syömään, kun on niin hirveä nälkä!
Palataan taas huomenna asiaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Wild Strawberry Dreams ei muistaakseni itseänikään oikein tuoksullansa sykähdyttänyt :D

    Mie tein Sokokselle pienen tilauksen mm. LuLuLun -kasvonaamiopaketti lähti mukaan, 36 naamioita hintaan 24.90 €! (norm.39.90 €).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo Wild Strawberry Dreams jätti vähän pläääähh-fiiliksen :/.

      Mä katoin kans, että nyt oli nuita naamioita paljon myynnissä niin Hullareilla kuin 3+1:sillä!
      Mutta kun sen verran harvoin käytän kangasnaamioita, niin ehkä tällä kertaa jätän ainakin ton jättipaketin ostamatta. Ehkä voisi jotain yksittäistä kokeilla ensin :D.

      Poista

Suositut tekstit