Heissan!
Nyt olisi vuorossa loppuneita kasvotuotteita, joten pidemmittä puheitta mennään asiaan!
Tästä porukasta ensimmäisenä "loppui" jo alkukuusta tämä 25ml HideHere Hyaluronic Eye Cream silmänympärysvoide, jonka ostin muistaakseni vuosi sitten keväällä 3+1 Päiviltä.
Ja kuten näkyy, niin vielä tämä ei ole loppuloppu, mutta siirsin alkukuusta loput jämät tuohon 5ml sy-voidepurkkiin.
Hoksasin sitten, että olisi kannattanut jo alusta astikin käyttää purkin kautta, niin ei olisi liikaa tullut käytettyä kerralla :D.
Tuossa pussissa on kuitenkin aika iso tuo suuaukko, niin aina tuli tavaraa ulos useamman nuppineulan pään kokoinen määrä, vaikka kuinka vähän yritti puristaa ulos. Muutaman kerran kävi myös pieni onnettomuus, että tuli ruutattua vahingossa satsi lavuaariinkin...
On siis riittoisaa toki, kun on noin iso pussi ja lisäksi kosteuttaa kyllä tarpeeksi sy-aluetta.
Plussaa myös halvasta hinnasta, normihinta taisi olla 9e paikkeilla ja alessa lähti vielä pari euroa muistaakseni pois.
Aion kyllä ostaa varmasti tätä uudelleenkin, nyt pärjään vielä tuolla jämällä sekä toisella sy-voiteella syksyyn ja kesäksi on spf-voide käytössä.
Sitten tuossa toissa viikolla sain saunassa käytettyä viimeiset rippeet tästä 10ml minikokoisesta Oriflame Love Nature Up-Loved Nourishing Face Mask with Upcycled Banana Flower & Orcanic Acai kasvonaamiosta.
Näitä poispestäviä tulee siis käytettyä nykyään lähinnä saunasuojana kasvoille ja tämäkin toimi siinä ihan kohtuudella.
Pussista riitti muistaakseni 5 käyttökertaan ja ihme kyllä ei kuivunut, vaikka pussi olikin avoin tuon käyttöajan.
Pieni hedelmäinen tuoksu tässä oli ja ulkonäöltään oli vaaleanlilaa voidetta.
Voisin kyllä tätä tilata uudelleenkin samaiseen käyttöön.
Sitten viime viikolla sain käytettyä viimeiset rippeet myös tästä 150ml The Inkey List Oat Cleansing Balm kasvopuhdistuksesta tai puhdistusvoiteesta.
Tämä tuli
tilattua Hullareilta vuosi sitten keväällä, kun oli setti myyynnissä.
Tämä oli sitten pettymys. Koostumus oli aika suhteellisen tiivistä tavaraa tuubiin, mutta kesäaikana voide suli myös osittain öljyksi, joka sitten valui ulos hallitsemattomasti. Oli siis itselläni haasteita käytön kanssa, kun täällä meidän kämpässä lämpötilat vaihtelee niin älyttömästi...
Mutta puhdistustehoissakin toivoin parempaa, ripsiväriä ei aina täydellisesti poistanut (tai sitten syy oli ripsivärin).
Tuubi piti tosiaan avata, että sai kaikki käytettyä, kun suuaukosta ei enää saanut mitään ulos, vaikka tavaraa oli vielä useaan käyttökertaan.
En siis aio tätä ostaa enää uudelleen, mutta tulipahan uteliaisuus tyydytettyä ja kokeiltua.
Sy-voide on tosiaan vielä tästä setistä käytössä :).
Viimeisenä tästä porukasta sain eilen käytettyä tämän ikivanhan 40g Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powder kuorintapuuterin.
Tämäkin purkki on niitä peruja, kun Oulussa oli vielä Stocka :p.
Tämä siis oli sellainen kuorintajauhe ja rakeet oli osin valkoisia ja vaaleansinertäviä.
Annostelun kanssa sai taiteilla, sillä jos puuteria tuli vähänkin liikaa, niin se "klimppiytyi" isoksi kasaksi, eikä sellaisena tehnyt oikein mitään :D. Tämä ei myöskään ollut mikään mekaaninen kuorinta, koska tarpeeksi vähän siroteltuna puuteri liukeni vaahdoksi ja käytinkin tätä lähinnä 2.vaiheen puhdistajana. Iho jäi suhteellisen narskuvan tuntuiseksi.
Ja nyt kun "fiksuna" tässä samalla kvg:tin, niin entsyymikuorintahan tämä on :p.
Niin kuin oon sanonut, niin oon huomannut, että tykkään kuorinnoista mekaanisina, joten en aio enää tätä hommata uudelleen. Toki ei olisi enää varaakaan :D.
Kesäaikaan tämä olisi sopinut paremmin, mutta halusin nyt vihdoin tämänkin pois kaapista, kun niin vanha jo oli.
Nyt on vielä muutama tuote jäljellä viimeiseen loppuneiden postaukseen ja toivon mukaan ehkä huomenna voisin saada sen tänne, kun on lyhyempi päivä koulussa. Tiistai-ilta menee sitten kokeeseen lukiessa, kun sellainen olisi keskiviikkona :p.
Katsotaan kuitenkin, millaisessa kunnossa selkä on huomenna koulun jälkeen!
Miumoi <3