En ole kyseistä otsikon leffaa nähnyt, mutta se mun pitäisi ihan oikeasti jossain vaiheessa katsoa.
Mitä ollaan työkavereiden kanssa juteltu, niin tuntuu, että mun elämä on tällä hetkellä päivästä toiseen pelkkää työtä ja sitä yhtä ja samaa, jota teen tietyssä järjestyksessä viikosta toiseen ja juuri mikään ei pääse muuttumaan vielä 2-3 kuukauteen...
Maanantain olen ristinyt PCR-päiväksi, kun teen näytteilleni keskimäärin 4 eri PCR-reaktiota (yhteensä noin 240kpl tuotteita tulee noista neljästä), sitten tarkistan geelillä tuotteet, että ovat varmasti onnistuneet. Jos kaikki on mennyt putkeen, niin sitten teen näytteille CSGE:tä varten sekoitukset yleensä 2 PCR-pleitistä ja sekoituksia tulee sitten 4 pleittiä. Sitten lopuksi valmistelen seuraavaa päivää varten CSGE-lasit ja tavarat paikoilleen, niin mun ei tarvitse muuta kuin alkaa tekemään geelit. Töistä yleensä menen suoraan johonkin jumppaan, ellei ole kauppapäivä ja kotona olen yleensä 8 jälkeen.
Tiistai on sitten latauspäivä, jolloin teen ja lataan 2kpl CSGE-geeliä. Latausten välissä (tunnin välein) valmistelen seuraavat näytteet latauksia varten ja toivon joka kerta, etten mokaa pipetoinnissa. Samoin myös tiskaan tavaroita ja kirjoitan ylös geelien latausjärjestykset vihkoon, mahdollisesti päivitän sitten päiväkirjan pikaisesti, jos ehdin. Jälleen mahdollisesti jumppaan suoraan töistä ja myöhään illalla kotiin.
Keskiviikko on purkupäivä, jolloin puran, värjään ja kuvaan geelit ja toivon, ettei ne 1mm paksuiset geelit repeä kriittisellä hetkellä kriittisestä kohdasta. Tuon jälkeen menee aikaa tiskatessa ja puhdistaessa geelilasit ja muut tavarat.
Sitten teen seuraavien PCR:ien sekoitukset valmiiksi seuraavaa päivää varten ja laitan taas lasit ja tavarat valmiiksi. Taas töiden jälkeen jumppaan ja kotiin...
Torstai on samanlainen kuin tiistai ja perjantai lähes samanlainen kuin keskiviikko erona vain, että ehkä ehdin sitten nuo 4 geelin tulokset analysoida tarkemmin.
Varmasti monessa työssä on yhtä puuduttavaa ja saman toistoa päivästä toiseen ja tuossa eräänä päivänä aloin järkyttyneenä miettiä, että tätäkö tämä aikuisuus sitten on?!
Tätäkö tämä väikkärin teko tosiaan on, etten mä ehdi näkemään kunnolla edes poikaystävääni, saati sitten kavereita... Sitten tosiaan joutuu pelon kanssa elämään, että saako apurahoja, vai tyssääkö tämä homma jo alkuunsa ja saako apurahaa edes sen 4kk verran, että saisi eläkettä kertymään. Järkytyin nimittäin tällä viikolla eläkeotetta, joka sanoi eläkettä kertyneen tähän mennessä huikeat 16e/kk...
Yksi työkavereista on tällä hetkellä siinä tilanteessa, että hän joutuu saattamaan väikkärinsä loppuun opintotuella (jäänyt kuukausia käyttämättä), kun apurahoja ei ole hakemisesta huolimatta saanut. Hänellä 3 lasta ja talon rakennuskin meneillään, joten ei käy kateeksi tilanne... Nyt hän toivoo, että pääsisi syksyllä hakemaansa maisteriohjelmaan, josta saisi terveystieteiden maisterin paperit ja näin ollen voisi hakea myös hallinnollisiin tehtäviin töihin.
Keskusteltiinkin menneellä viikolla, että melko huijattu fiilis meinaa olla, kun aikanaan on jankutettu, että opiskelemalla paljon varmasti saa töitä ja palkkaa. Ja paskat. Eipä ainakaan meijän alalla eikä varsinkaan täällä pohjoisessa ole asialla hurraamista. Tosin eräs entinen opiskelukaveri teki Helsingissä pari vuotta väikkäriä, kunnes yhtäkkiä projekti loppui rahoituksen puutteeseen ja näin ollen hän joutuu etsimään uuden paikan ja aloittamaan taas alusta...
Mua ihan oikeasti mietityttää, mitä mä haluan tehdä elämälläni. Mä rakastan omaa tutkimusprojektiani ja pidän labrahommista ihan mielettömästi (vaikkei tästä valittamiswesta sitä kuvaa saakaan kovin helposti :D). Totuus on kuitenkin, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä teen tätä valmistuakseni työttömäksi tohtoriksi. Ja oikeastaan väittelyn jälkeen on varmaan ainoa mahdollisuus lähtä tekemään ensin post doc-jaksot ulkomaille ja kun 2 jaksoa on niitä tehnyt, niin ilmeisesti pitäisi alkaa perustaa oma tutkimusryhmä (tästä kuulin yhdeltä entiseltä opiskelukaverilta, kun oli jollain luennolla käynyt) ja sen mä tiedän 100% varmasti, etten halua todellakaan omaa tutkimusryhmää perustaa, koska se olisi vain pelkkää apurahojen hakemista, edustamista ym. mikä ei todellakaan ole mua! Mä haluan ennemmin pysyä siellä labran puolella, mulla ei ole haluja edetä miksikään dosentiksi tai professoriksi...
Näin ollen mun täytyisi keksiä, mitä mä haluan haluan tehdä tämän homman jälkeen. Ohjaajani ovat optimisteja sen suhteen, että tämä meijän projekti vielä laajenee ja hommaa piisaa paljon, sitä minäkin haluaisin ja varovaisen positiivinen olen alustavien tulosten suhteen, että tästä voisikin löytyä jotain merkittävää... Mutta kun mutta kun mutta kun... Mä haluaisin jonkun plan B:n, jos ei kaikki menekään niin kuin Strömssössä.
Tuntuu, että niin monella tutulla ja työkaverilla on jo se plan B olemassa ja itse ei vaan sitä löydä, vaikka olen miettinyt pääni puhki, missä muussa mä voisin olla hyvä... Vai eikö mulla sitten ole vieläkään tässä 27 vuoden iässä tarpeeksi itseluottamusta, että mä oikeasti tuntisin olevani jossain muussakin asiassa hyvä...
Mä luin tosiaan tuossa jokin aika sitten yläaste-lukio aikaisia päiväkirjoja ja kyllähän mä oon päässyt ihan helvetin pitkälle niistä ajoista, vaikka silloin ajattelin, ettei mulla ole mitään syytä elää, etten mä edes ansaitsisi elää täällä ja ettei mun elämällä ole mitään muuta tarkoitusta kuin kärsiä ja sitten lopulta kuolla nuorena...
Noh, täällä sitä edelleen tallustellaan kaikkien epäilijöiden riesana, joten ehkä sitä itsekin vielä oppii täysin luottamaan itseensä :p.
Yksi juttu, mitä olen myös viime aikoina miettinyt töiden takia, on mun liikkuminen.
Jotenkin tuntuu, etten ole vähään aikaan saanut liikunnasta sitä samaa hyvää oloa, mitä olen joskus saanut. Ehkä osasyynä on pitkät päivät ja kun syömisetkin menee sen takia ihan vituralleen, niin jaksankin paljon huonommin.
Eilen menin taas tosiaan Combatiin töiden jälkeen ja kaikeksi iloksi oli miksauksia taas luvassa ja monta mun lemppari-biisiä vanhemmista ohjelmista siinä, vaan ei perhana jaksanut tehdä mitään kunnolla... Tosin ei kovin monella muullakaan ollut hyvä päivä siellä, mutta ketutti ihan järjettömästi, kun niin mahtava miksaussetti oli kyseessä, niin ei vaan pystynyt antamaan kaikkeaan eikä sykkeet noussu, vaikka mitä yritti.
Muutenkin on tuntunut, että tällä hetkellä käyn jumpissa vain siksi, että pysyn työkykyisenä, enkä siksi että todella haluaisin mennä... Mä niin haluaisin taas löytää sen liikkumisen ilon jälleen!
Mä niin toivon, että nuo lumet sulaisi helvettiin ja pääsisin taas pyörällä kulkemaan, kun suureksi osaksi juuri bussilla kulkeminen pidentää mun päiviä ihan älyttömästi. Vaikka teoriassa voisi lähtä töistä aiemmin ja käydä kotona syömässä, niin ei vaan jaksa sitä bussiaikataulujen säätöä, joten on helpompi olla siihen asti töissä, että voi sitten suoraan salille lähtä.
Ja kun tämän kaiken lisäksi haluaisi yrittää pitää huolta kaveri-ja parisuhteista, niin välillä tuntuu, etten mä vaan kykene tähän tahtiin, tähän tasapainoiluun ja siten tahtomattani varsinkin kaverisuhteiden ylläpito on jäänyt ihan säälittävän vähälle. Eniten tässä on harmittanut ehkä se, kun yksi kaveri muutti nyt Etelä-Suomeen, enkä saanut aikaiseksi järjestettyä ja kysyttyä aikaa tapaamiseen ja nytpä se ei oo sitten enää mahdollista...
Tämänkin takia, kun pohdin noita työ- ja tutkimuskuvioita, mulle selkeni, etten todellakaan halua miksikään tutkimusryhmän johtajaksi tai mitään isompaa. Mä en todellakaan halua työnarkomaaniksi ja mä todellakin toivon, että tämä 4 kuukauden tiivistahtinen työmäärä ei tule toistumaan vähään aikaan, tai sitten mulla ei ole varmaan yhtään ystävää jäljellä, jos/kun joskus väittelen...
 |
| Ilkeyksiä keksimässä |
 |
| Putkessa on hyvä nukkua ja Ikea-hiiri on ollut lemppari-lelu |
 |
| Jee, Siiristäkin kuvaa :D. Ei vaan arvosta salamavaloa... |
Ollaankin nyt mietitty, että ehkä pitää seuraavaksi niitä ruokinta-automaatteja kuitenkin kokeilla, vaikken itse kyllä usko niiden tuovan helpotusta asiaan, kun tuntee ja tietää Neffin ja Siirin ruokahalut/-haluttomuuden. Jos ne kuitenkin toimisi ja näin ollen saataisiin nukkua edes siihen herätyskellon soittoon ja viikonloppuisin vähän pidempään kuin klo 7 asti :).
Jos joku tänne asti on jaksanut lukea, niin tähän postaukseen tuli sitten kirjoiteltua arvonta-postauksessa teidän mainitsemista toiveista :D. Ja kävin vastaamassa myös jokaiselle kommentteihin, käykäähän nekin lukemassa (jos jaksatte tämän luku-urakan jälkeen)!
Nyt mulla alkaa taas pää olla tyhjempi ajatuksista, tosin eipä mikään ole vielä selkeää, mutta onpahan suurimmat ajatukset pois päästä pyörimästä :).
Mä toivon, että ehtisin tähän blogiinkin enempi panostaa taas, mutta ylläolevista syistä postauksia saatttaa tulla välillä vain joka toinen päivä... Toivottavasti pysytte silti mukana, oli kyllä niin mukava lukea teidän kommentteja!! Pääsi oikeasti jotenkin yllättämään, että minunkin pikkuista blogia jaksaa ja haluaa noinkin moni seurata :o.
Tämä on kyllä ollut mulle sellainen omanlaisensa "pakopaikka", joten tästä en kovin hevillä luovu :).
Nyt olenkin saanut purkkeja loppumaan sen verran hyvin, että juttua riittäisi niiden kanssa ihan kuun viimeiselle päivälle asti!
Mutta nyt alan taas rentoutua tällaisten herkkujen parissa loppuillan, kun kävin eilen pikaisesti Stokkalla:
Mukavaa lauantai-iltaa!
Miumoi <3
Samassa veneessä taas ollaan. Isot tsemppaukset! Ei se auta kuin uskoa, että joku päivä työkuviot ja tulevaisuuden haaveet selkenevät :)
VastaaPoistaJuu, eiköhän tämä tästä :).
PoistaSe on vaan nyt vahvemmin taas mielessä, kun meijän ryhmänjohtajakaan ei ole vielä rahoitusta saanut tälle loppuvuodelle, niin kaikki on nyt tämän kevään aivan auki ja joudutaan säästämään kaikessa missä vaan pystyy... Ja sitten kun osalla työkavereista on tuollainen ikävämpi tilanne, niin töissä ei oo ilmapiiri aivan täysin ylimmillään.
Mutta ei auta kuin toivoa, että johonkin veteen heitetyistä ongista tarttuisi isompi saalis ja tilanne sitä myöten helpottaa :).
Mähän oon koulutukseltani vaan yo-merkonomi ja kuten tunnettua, meitä on liikaa ja sen huomaa =( Tuo on tosi ettei aina korkeakaan koulutus takaa taattua työpaikkaa, mun sisko opiskeli yliopistosssa ja kyllähän hänellä oli välillä töitä, mutta mitään vakipaikkaa ei koskaan saanut. Vuosi sitten lähtikin opiskelemaan ihan uutta alaa ja sillä alalla toivottavasti on töitä tulevaisuudessa. Ja lähtihän miun mieskin opiskelemaan kun irtisanottiin pitkäaikaisesta työstä. Mä vaan jumitan kun en oikein tiedä mitä haluan ja mitään pitkää koulutusta en haluais...
VastaaPoistaTuo sun tahti kuulostaa kyllä hurjalta, älä nyt itteäs sentään polta loppuun =( Ja tuli mieleen tosta liikunnasta, et mitä jos pitäisit siitä taukoa/vähentäisit kertoja, ehkä se into liikkumiseen tulisi sitten jossain vaiheessa takaisin?
Btw, mä ostin kans tuota Milkan suklaata ja hyväähän se on! =P
Todella turhauttavaa :(.
PoistaMeilläkin Mr. Insinööri aikoo keväällä hakea opiskelemaan katsastusinsinööriksi, kun ei täällä oo nykyisellä alalla töitä ja kun sai nyt virallisesti lopputilin entisestä työpaikastaan. Täytyy toivoa, että saa opiskelupaikan ja sitä myöten taas töitä, vaikkei sillä ole tekemisen puutetta ollut nyt lomautettuna ja työttömänä ollessaankaan :D.
Hitsi, kun itselläkin olisi tuollainen varmuus siitä, mitä haluaisin tehdä...
Tää tahti alkaa kyllä vähitellen tuntumaan, mutta toisaalta ajattelen, että tää nyt on rangaistus siitä, että viime syksy meni mulla niin penkin alle ja jos olisin saanut silloin tehtyä aikataulussa hommia, niin nyt ei olisi näin tiukka aikataulu... Koen siis ansaitsevani tämän oikeutetusti tällä hetkellä, vaikkei helppoa olekaan..
Ja kyllä mulla liikkumisen suhteen on ollut viikkoja, etten ole käynyt kuin kerran Satsilla ja sitten välillä on ollut 3-5 kerran viikkoja. Nyt joudun ainakin hellittämään ensi viikolla, kun tuo mun käsi ollut niin ärtynyt, ettei se tykännyt oikein combatistakaan eilen... Ensi viikolla ainakin tiistai ja torstai on vapaita iltoja, kun ei taida käsi kestää spinningkiä tai pumppia ja muita sopivia jumppia ei niille päiville ollut.
Eli kyllä se liikunta tulee nyt pakostakin vähentymään hetkeksi, että pysyy käsi toimintakunnossa töissä.
Ärsyttää vaan sen takia, kun kuitenkin maksaa 65e/kk niin haluaisi myös käydä sen edestä jumpissa...
Tuo suklaa on kyllä ihan ylihyvää :p. Ja juuri näiden herkkujen syönninkin takia mun pitäs käydä liikkumassa, että olisi edes hypoteettinen mahollisuus päästä rantakuntoon kesäkuuhun mennessä ;D.
Tervetuloa työelämään! Mä oon monesti miettinyt, kuinka ne jotkut taipuu vielä hoitamaan ne lapsetkin siinä sivussa...
VastaaPoistaIlmoittauduin salilla pidettyyn ravintoluentoon, johon sitten ihan totaalisesti unohdin mennä! En käsitä miten, vissiin pikkusen liikaa asioita viimeaikoina ollu mielenpäällä..
No jokatapuksessa sain vähä niitä matskuja käsiini sieltä, ja kyllähän siinä ne tiedossa olleet tosiasiat taas kerrattiin. Eli liikunnalla ei voi oikeasti laihtua, ellei katso mitä syö. Se suhde taisi olla jotain 20/80 tai 30/70 en muista kumpi. Eli 20 prosenttia on liikuntaa ja 80 syömistä. Koska kenenkään kellossa ei riitä enää aika liikkua niin paljoa että se kaikki energia mitä syö olisi mahdollista kuluttaa liikkumalla, on pakko rajoittaa syömistä. Hetken huuma suussa, ikuinen riesa vyötäröllä.
Ja koska viikonloppu on käytännössä noin kolmannes koko viikosta, ei ole ihan sama mitä silloinkaan syö. Toki mitään ei saa totaalikieltää itseltään, se ei johda mihinkään. Eikä syömistä saa missään nimessä lopettaa, päin vastoin, on vaan katsottava mitä suuhunsa laittaa.
Ajattelin nyt itse sisäistää tämän opin siihen rantakuntoon tähtäämisessä, saas nähdä miten käy, ainakin aika ankialta tuntuu näin alkuunsa! Mutta kun ajattelee montako tuntia pitäisi siellä salilla taas aikaa viettää että se yksi patukka olisi tuhottu, saatika päästy vielä miinukselle, niin laiskan on helpompi jättää syömättä :D
Mä oon tuolla töissä ottanut nyt sen asenteen, että teen vain parhaani ja olen aktiivisesti ajattelematta niitä seuraavia tekemättömiä töitä. Jokatapauksessahan ne joutuu sitten aikanaan tekemään, mutta sillä tavalla ne ei stressaa koko ajan ajatuksissa. Kun ei ne sillä miettimisellä kuitenkaan valmistu, niin miksi niitä sitten edes miettisi. Kyllä ne siinä odottaa. Toisekseen jos tekee kiireellä, tekee monesti virheitä ja joutuu tekemään saman asian kahdesti. Lopulta se aika ei kulje yhtään sen nopeampaa tai hitaampaa kiirehti sitä tekemistä tai ei. Rauhassa tehden saa vain lopulta samassa ajassa enemmän tulosta.
Kannattaa kokeilla jos tulee sellainen tilanne ja tunne, ettei kerkeä mitään ja kaikki vaan kasaantuu ja kaatuu päälle.
Ja se itseluottamus tulee sieltä kyllä pikkuhiljaa, se on vaan niin viheliäistä, että niin kauan kuin et luota, ei mikään oikein onnistu, mutta sitten kun uskaltaa luottaa itseensä, niin moni asia tapahtuu ja ovet aukeaa vähän niin kuin itsestään! Ja siitä se luottamus taas kasvaa.
Kyllä se siitä vielä, ja sitten kun on helpompi jakso niin sitä osaa onneksi eri tavalla arvostaa :)
Kokeilkaa ihmeessä niihin kissoihin kaikki mahdollinen, ei siitä nyt ainakaan haittaa ole! Kyllä nuo rauhassa nukutut aamut vaan on sen arvoisia että se vaiva kannattaa nähdä. Meillä on nyt tuo matto toiminut älyttömän hyvin, ainakin tähän asti ;)
- MN
Joo, en kyllä itse enää lapsista selviäisi tässä härdellissä, en itsekään käsitä miten jotkut kykenee vielä siihenkin :D.
PoistaJa itsekin tosiaan nyt vain yritän parhaani ja pysyä suunnitellussa aikataulussa, hyvin olen ainakin toistaiseksi pysynyt tahdissa mukana. On vaan välillä pelottanut, että jos liikaa rutinoituu, niin sitä alkaa tehdä robottimaisesti ja ajattelematta tuota ja yhtäkkiä säpsähtääkin siihen, että mitä ihmettä mä oon tehnyt viimeiset puoli tuntia.
Tosin nyt ei ole sitä pelkoa, kun aikaa menee pipetin ja siihen ei-niin-täydellisesti sopivien kärkien kanssa tapellessa (paremmat kärjet loppumassa eikä uusia ole pystytty tilaamaan), että kaikkia näytteitä tulee saman verran ym. Mutta univelka ei hirveästi tässäkään asiassa auta :D. Niin kauan kuin en oo ihan hillittömän väsynyt, niin kaikki on mennyt suht ok :).
Ja tosiaankin kaikki on tuosta ravinnon ja liikunnan suhteesta tiedossa, vielä kun saisi tuon miehen käsittämään, että mä en oikeasti halua joka päivä herkkuja tänne asuntoon, niin sitten menisi jo huomattavasti paremmin. Mutta kun toinen mussuttaa joka päivä jotain herkkua vieressä, niin todella vaikeaa se meinaa olla itsellä myös ottamasta niitä herkkuja :/. Ja oon myös sen huomannut, että mä oikeasti pystyn olemaan herkuitta parikin viikkoa, vaan sitten kun sen yhden suklaa-palan otan pitkästä aikaa niin kaikki räjähtää käsiin.
Ja kun itsellä keskivartaloon on kaikki jämähtänyt, niin mä en todellakaan enää jumppaamalla voi saada enempää vatsalihaksia treenattua, mitä oon nyt treenannut eli sillä syömisellä nyt pitäisi saada tuo rasva tuosta lihasten edestä pois (ja mä en suostu muuta uskomaan kuin, että kaiken tän rääkkäämisen jälkeen mulla täytyy olla oikeasti vatsalihakset tuon rasvakerroksen alla :D).
Oon vakavasti harkitsemassa, että ostaisin muutaman Personal trainer kerran tässä jossain vaiheessa, jos saisin kunnon ravintovinkkejäkin sitten, vaikka varmasti paljon tuttua tietoa tuleekin.
Mutta nämä pitkät päivät mun pitäisi saada tasattua, niin helpompaa olisi tuo syöminenkin :).
Kyllä sitä huomaa todellakin tuon unen tärkeyden! Tuossa aamulla heräsin ilman vaikeuksia puoli 9 aikaan suht levänneenä, kun ei tosiaan ole montaa kertaa yön aikana säpsähtänyt hereille milloin minkäkin syyn takia. Nyt taas tuntuu, että jaksaa paremmin painaa töissä hetken aikaa :).
Pitää tosiaan kokeilla automaatit ja ehkä jopa se mattokin jossain vaiheessa, jos sitten alkaisi aamut helpottaa. Onneksi päivät pitenee ja aurinkokin yrittää paistaa, niin sekin jo osaltaan piristää :).