Eilen oli niin ajatukset muualla, etten saanut aikaiseksi kirjoitella mitään järkevää (ihan kuin nämä mun tekstit normaalistikaan olisi mitään järkeviä :p ).
Tuli vaan taas elämän realiteetit pitkästä aikaa päin kasvoja ja aloin jälleen vaan miettiä, miksi mun pitää olla tällainen outo lintu, joka ajattelee kaikesta niin erilailla kuin muut... Hivenen oli ja on edelleen havaittavissa pientä ahdistuksen nousua mielessä, kun yksi toisensa jälkeen tekee niin kuin "normaalit" ihmiset "yleensä" tekee ja itse taas haluaisin mennä ihan "väärään" suuntaan... Se taas näyttää johtavan siihen, ettei omat pienet haaveeni näin ollen näytä toteutuvan koskaan ja se ahdistaa myös, kun muut pääsevät myös niissä "pienissä" asioissa etenemään... Ihan typerää se on toisaalta ahdistua, kun ne asiat joista haaveilen, eivät muuta elämääni oikeastikaan suuntaan tai toiseen... Mutta silti niiden toteutuminen tekisi minut iloiseksi ja saisi aikaan tunteen, että minunkin elämä kuitenkin etenee taas yhdellä askeleella...
No joo, eipähän ollut taaskaan päätä eikä häntää tuossa tekstissä, joten älkää välittäkö (siis te jotka jaksoitte edes lukea tuon) :D.
Mennään nyt aiheeseen eli seuraavaan loppuneeseen!
Tämä oli kyllä Turkissakin mukana, mutta en tosiaan tiedä, mikä tämän perimmäinen toimintaperiaate oli ja kun ei nuissa purkeissa lue mitään UV-suojastakaan... Fiksummat voisi selittää tälle tyhmälle, mikä näissä on ideana :D.
Mutta ei nyt mielestäni ihan kauheasti hiukset kärsineet, vaikka paljon auringossa tulikin oltua ja ilman hattuakin välillä. Suihkin tätä siis kuiviin hiuksiin aina silloin, kun oli aurinkoisia päiviä.
Ei tämä siis haittaakaan tehnyt, joten ihan sellainen neutraalin positiivinen fiilis tästä jäi. Voisin vaikka joskus uudelleenkin hommata, jos myynnissä on vielä sitten, kun sen aika tulee :).
Mutta nyt taidan lähteä suuntaamaan suihkuun, kun kävin taas kroppaa rääkkäämässä Piloxingissa ja Pumpissa. Kivaa oli taas yhden päivän tauon jälkeen, eilen kun tuli käytyä kaverin luona kyläilemässä työkaverin kanssa. On se kyllä mukava aina kavereitakin nähdä, varsinkin jos edellisestä kunnon tapaamiskerrasta on pitkä aika!!
Mutta nyt alkaa aivot tökkiä, joten huomiseen!
Miumoi <3
Joku sanoi joskus, että "älä ajattele vaan tee sitä mikä tekee sinut onnelliseksi". Miehet kuulemma tekee näin.. ja paljon! Naiselle se on vähän helpommin sanottu kuin tehty. Mutta siihen kai häätyypi pyrkiä. Kaikkien ei aina tarvitse mennä sitä samaa reittiä kuin muiden ja joskus onnistumiseen tarvitaan ne muutamat epäonnistumiset. Hei, samassa veneessä ollaan edelleenkin! Tsemppiä!
VastaaPoistaMuuten kyllä ihan varmasti tekisinkin, jos olisi vain ja ainoastaan yksistään minusta kiinni :D.
PoistaMutta eipä tässä oo mitään hengenhätää, katellaan mitä se elämä tuo tullessaan, se kun varmasti osaa yllättää silloin kun sitä vähiten osaa odottaa :).
Mä oon miettinyt tuota onnellisuus juttua tänä vuonna aika paljon, sattuneesta syystä. Se on aika jännää. Mulla ajattelu yleensäkin vähentää onnellisuutta, varsinkin menneiden miettiminen. Sen sijaan kannattaa panostaa ajatukset siihen, mitä on ja mistä ei haluaisi luopua. Äkkiä sitä huomaa olevansa aika onnellisessa asemassa.
VastaaPoistaJa niin kuin eräs ystäväme on todennut, sillon ku oikein vituttaa ja kaikki on syvältä, lue Tuksun blogia, se piristää kun huomaa, että aina jollakin menee huomattavasti huonommin! :D
Ja mitä tuohon normaaliuteen tulee, niin tunnenkohan ketään normaalia ihmistä.. Millasia ne oikeastaan on? Jos oikein asiaa miettii, niin aika vaikea olisi edes kahta kategoriaa tuttavista luoda, joihin ryhmiin kaikki mahtuisi. Jokainen pelaa tämän pasianssin omilla korteillaan :)
En minäkään olisi vaikka kolme vuotta sitten edes halunnut olla tässä tilanteessa kuin nyt, vaikka nyt kaikki on tässä ihan ok! Älä turhaa vertaile itseäsi muihin, se sillä ole mitään merkitystä mitä muut tekee.
Positiivinen asenne päälle vaan, vaikka se alussa voikin olla vaikeaa, mutta ei niitä negatiivisia asioita kannata edes ajatella, jos niitä ei muista, niitä ei tapahdu! :D Ja antaa asioiden lutviutua mitä sitten tapahtuukin. Niin kuin joku tuntematon on lausunut, onnellisuus ei ole päämäärä, se on tapa matkustaa <3
-MN
No siis tuolla "normaalilla" tarkoitin lähinnä sitä, että yleensä suurin osa ihmisistä tekee tietyt jutut elämässään tietyssä järjestyksessä... tai ehkei tietyssä järjestyksessä, mutta kuitenkin niin, että tietyt jutut tapahtuu ja ne ovat myös ns. "normi"-juttuja ihmiskunnassa ja normi-juttuja suurimmalle osalle ihmisistä ja kaikkia muita, jotka päättävätkin tehdä erilailla, katsotaan ehkä kieroon ja ihmetellään, että mikä sua vaivaa ja mikset tee näin kun muutkin tekee.
PoistaJa en tarkoita, että kaverini katsois mua kieroon, vaan ihan yleisesti ottaen :).
Ja vaikket sä olisi silloin 3v sitten halunnut olla nykyisessä tilanteessa, niin oon käsittäny, että sulla on ne tietyt "normi"jutut olleet kuitenkin jossain vaiheessa elämää tarkoitus toteuttaa? Vai oonko käsittäny ihan väärin :D ??
Ja toisaalta sekin mua ahdistaa, kun itsestä oikeasti tuntuu etten halua tiettyjä asioita tehdä elämässäni, niin monet tulee kertomaan, että "niin minäki olin tuota mieltä sillon ja tällön, vaan mieli muuttui ja niin se tulee sullakin muuttumaan"...
Siis mullahan on ollut joskus aikoja sitten kyllä tavoitteena tietyt asiat, mutta mitä vanhemmaksi oon tullu, niin sitä varmemmaksi oon tullu siitä, etten haluakaan tehdä sitä tai tätä.
Ja sitten tulee ihmiset kertomaan, että ihan varmasti mieli muuttuu... Tuossa alkaa just tuntumaan siltä, ettei hyväksytä erilaista ajattelua ja erilaista tapaa elää, vaan ollaan varmoja, että se on vaan jokin vaihe joka menee ohi ja tuokin tekee sitten ne jutut, joita kuuluukin "normaalisti" tehdä. Se tuntuu hieman painostavalta omalla tavallaan...
Selvitinköhän yhtään selvemmin mun outoa ajatuskulkua :D.
En sitä sano, etteikö mieli ehdi vielä uudelleen muuttua, mutta kun tosiaan yrittää elää omalla tavallaan tässä hetkessa ja oon kyllä tyytyväinen tilanteeseen, niin se on monien mielestä "väärin".
Sen erään pienen jutun tosiaan haluaisin tapahtuvan pikku hiljaa, mutta se ei oo yksin mun päätettävissä ja se ei tosiaan elämään vaikuta noin muuten millään tavalla... Mutta tuntuisi kuitenkin siltä, että tässä edistytään edes jossain asiassa :).
Mutta siis all in all, ei tämä sinänsä mussa liikaa ahdistusta aiheuta oikeasti, mutta aina välillä vaan todellisuus iskee vasten kasvoja ja pieni paniikinpoikanen yrittää saada valtaansa :D.
Kyllä mä oon tällä hetkellä huomattavasti onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni, kuin mitä oon koskaan aiemmin ollut ja mulla taas päin vastoin menneiden miettiminen saa tajuamaan, kuinka pitkälle oon päässyt ja kuinka elämä kuitenkin kannattelee, vaikkei siinä paniikin vallassa aina siltä tunnukaan :).
Olen tuosta kyllä hieman eri mieltä :) Tokihan yhteiskunnassa on ne vanhat normit, minkä mukaan kuvitellaan että kaikki menee silloin kun se menee "oikein", mutta en mä kyllä sanoisi että sitä enää mitenkään kummallisena pidetään, nykyään kun ne normit on muuttunut niin hirveästi, kun sallitaan se oma vapaus.
VastaaPoistaEsimerkiksi tuo klassinen seurustellaan, mennään naimisiin, hankitaan pari mukulaa ja omakotilato. Ja jos oikein normaalisti mennään, niin seursustellaan, menäään naimisiin, hankitaan pari mukulaa ja talo, erotoaan, tapellaan mukuloista ja talosta, seurustellaan taas, hankitaan lisää mukuloita ja uusi talo ja erotaan taas...
Ehkä se voi olla sitä, että jos se asia on itsellä mielessä, siihen liittyville kommenteille ja mielipiteille on paljon herkempi kuin jos se ei itseä askarruttaisi.
Esimerksiki minä en ole koskaan sanonut etten varmasti tee lapsia, mutta en ole koskaan niitä varsinaisesti halunnutkaan. Voisin elää ilmankin jos luonto ei niitä suo, tällä hetkellä en ainakaan koe että siitä mitenkään katkeroituisin. Naimisiin en olisi halunnut todella ollenkaan vielä vuosi sitten, se on minusta aivan turha instituutio. No parisuhde on kompromisseja, kun ei se sivilisääty muuta mitään, niin nyt sitten mennään koska se on toiselle tärkeää.
Tottahan on että monella mielipide lapsista muuttuu vanhempana. Ehkä se on sitä, kun huomaa ettei elämällä ole enää tarpeeksi sisältöä, eikä itsellä mitään annettavaa. Paljon on jo nähty ja koettu, mitä sitten? Perhe-elämä on aivan uusi maailma, kyllähän se jossain vaiheessa voi alkaa kiehtoa. Esim mun yks kaveri vannoi vielä 25v ettei ikinä tee lapsia. Sitten iski se halu saada "oikea" perhe lukuisten eläinlapsien lisäksi, ihan yllättäen. Mies kun oli aikoinaan valittu samalla mielipiteellä varustettu, se meni vaihtoon, ja uuden kanssa taitaa olla nyt jo kolmas lapsi tulossa. Niin se mieli muuttui ;)
Mutta toiset kokee sen elämänsä elämisen arvoisena muutenkin, eikä ne muuta mieltään. Tunnen tämmöisiäkin henkilöitä lukuisia. Sitten on vielä se ryhmä, joka ei ole edes saanut itse valita, vaan syystä tai toisesta ovat pakotettuja johonkin tiehen. Sekin kannattaa muistaa. Varsinkin jos itsellä on kuitenkin valta valita. Se on aika onnekasta.
Enempi se on sitä, hyväksytkö itse todella sen oman valinnan, jos hyväksyt, ei sitä kukaan muukaan tuomitse, mutta jos et, niin voihan se tuntua että joka paikassa arvostellaan! Vaikka mäkin olen jo kauan sitten ohittanut sen ajan kun mämä kaikki "normaalit" hommat olis pitänyt hoitaa, en minä koe että koskaan olisi kukaan mun elämäntilannetta tullut arvostelemaan tai pitänyt outona tai katsonut kieroon. Tokihan sanojia ja kyselijöitä on aina, mutta kun ei sillä ole ollut mitään merkitystä itselle, niin ei niihin ole kiinnittänyt huomiotakaan. Voi johtua kyllä myös siitä, kun ympärillä on koko ajan ollut muitakin ihmisiä samassa tai vielä "kummallisemmassa" tilanteessa, niin sitä on aina pitänyt itseään ihan normaalina siinä joukossa :D
Pääasia on että on sinut itsensä kanssa ja tuntee että ne tehdyt valinnat on oikeita, tai ainakin sillä hetkellä oikeita. Naisellahan on toki oikeus vaihtaa mielipidettään sopivaksi katsomallaan hetkellä ;D
-MN
-MN
Se on varmaan tuo, että kun omassa tuttavapiirissä yllättävän monet on menneet tuolla normikaavalla (ennemmin tai myöhemmin ja toki tuttavapiiriin on ilmaantunut myös näitä omalla tavallani ajatteleviakin), niin nyt sitten on vaan jotenkin iskenyt päin kasvoja, että pitäiskö muka itsekin tehdä näin...
PoistaJa ei ehkä asiaa auta myöskään se, että menee joskus joitain keskustelupalstoja lukemaan ja provosoitumaan ;D.
Tai ehkä tää on vaan jotain ennenaikaista kolmenkympin kriiseilyä ;).
Mutta katsotaan, käytänkö jossain vaiheessa tätä naisen oikeutta muuttaa mieltäni ;D.
Piti vielä lisätä, että ehkä se kertoo jotain nykyajasta, kun hämmästyin tavatessani kerran erään mun ikäisen ihmisen, joka oli ollut jo 10 vuotta naimisissa saman miehen kanssa, ja jolla oli 3 lasta, minusta SE oli outoa! :D En tiedä miksi, mutta se jotenkin hätkäytti.
VastaaPoistaSyykin tähän kyllä selvisi myöhemmin, mutta tämä on tosiaan ainoa tuntemiani ihmisiä joka on noudattanut tätä "normaalia" kaavaa :)
- MN
No itse kyllä myös hämmästelisin tuota, varsinkin kun noin kauan naimisissakin ehtineet olla :D. Jotenkin tuntuu, että nykyisin noinkin pitkät liitot alkaa olla ennemminkin harvinaisia.
PoistaHöpönlöpöt, siis ei todellakaan kannata tuntea itseään oudoksi! Munhan pitäis kans tuntea itseni sellaiseksi, oon harvakseltaan pätkätöissä eli mistään uraputkesta ei voi puhua, olen lapseton vielä näin 38-vuotiaanakin (ja sellaisena on tarkoitus pysyäkin, vahingon sattuessa toki varmaan tulee mietittyä uudelleen mutta tarkoituksella en taida lapsosia alkaa yrittelemään), asun avoliitossa ja asutaan vuokrakämpässä eli ei ole mitään tyyliin 'oma talo, farmari-Volvo tmv. ja hurjat lainat'.
VastaaPoistaEn oo onnekseni kokenut mitään ympäristön paineita, mitä nyt äiti välillä höpäjää kuinka meidän tulisi mennä naimisiin =D No, näin vanhemmiten oon alkanu miettimään jotta onkohan tuo edes mikään välttämättömyys avioitua. Toki vastaan myöntävästi jos mies kosii, mutta mitään pakottavaa tarvetta en tunne siihenkään. En tietenkään tiedä mikä sulla on mielen päällä, mutta oon ihan varma siitä ettei moisesta kannata otta stressiä, ollaan jokainen sellaisia kuin itse halutaan, eikös =)
Juu, ei tämä mielen päällä yleensä olekaan, mutta kun tuttavapiirissä on tapahtunut paljon muutoksia parin vuoden sisään, niin sitten välillä alkaa panikoimaan ja kyseenalaistamaan omaa elämää :).
PoistaEhkä tää helpottaa, kun pääsen tuon kolmenkympin rajapyykin yli ;D
Mun on aivan pakko kommentoida tätä ketjua:)Et kuule todellakaan ole ajatustesi kanssa yksin.Minä jos kuka edustan sitä todellista friikkiyttä tässä nomiyhteiskunnassamme.Tämänhetkinen elämäni ei todellakaan vastaa sitä,mitä siitä ja sen kulusta ajattelin 10-15 vuotta sitten.Se on tietyllä tavalla kova pettymys,sillä suvussamme on totuttu menemään niiden tiettyjen normien mukaisesti.Onneksi kuitenkin nyky-yhteiskunnassa ei enää niin paljon korosteta sitä,että jokaisen elämä tulisi mennä saman ohjekirjan mukaan,mikä on mielestäni vain hyvä asia.Joka päivä on kuitenkin sulattelemista sen totuuden kanssa,että ehkä omalta osaltani juna meni jo.En ole saavuttanut mielestäni mitään siitä,mitä olisin halunnut,ja ikääkin jo on ihan tarpeeksi:)Aina olen uskonut esimerkiksi hyvän koulutuksen ja ahkeruuden palkitsevan elämässä/työllistymisessä,vaan siihen en enää usko.Samoin rakas harrastukseni oli vuosikausia,jopa pari vuosikymmentä,todella tärkeä osa minua,mutta tämänhetkinen tilanne sen suhteen ei palkitse millään tavalla.Siihen harrastukseen tarvitaan rahaa,jota juuri nyt ei pahemmin ole.Tähän harrastukseen meni sitten aiemmin myös melkein kaikki liikenevä vapaa-aika, jolloin ehkä se muu elämä jäi sitten vähemmälle. Samoin uskoin ennen,että lapsia en halua,mutta veljen lapsen tultua maailmaan tajusin,että ehkä voisin sittenkin joustaa ja yhden tekaista,mutta you know,siinäkin on minun kohdallani tiettyjä teknisiä ongelmia, yksinhuoltajaksi en ala:)Samoin uskoin tuohon omaan asuntoon jne. materiajuttuihin,mutta en usko enää -ilman työpaikkaa ja rahaa (lue kunnon palkkaa) nykyihminen ei ole mitään.Olen ehdottomasti sitä mieltä, että raha tuo onnea.Ilman rahaa on kurjempaa ja elämän toteuttaminen hankalampaa.Samoin joskus aiemmin ajattelin,että miestä en tarvi enkä ota,mutta kumma kyllä sekin ajatus on tainnut muuttua:) Pelkään yksinäisyyttä tulevassa elämässäni.Noh,eihän sitä enää osingoille pääsisikään näillä vuosirenkailla, ja vain huonot vaihtoehdot on todennäköisesti jäljellä.Nirsohan olen luonteeltani erityisesti,enkä huonoa ota,mieluummin olen ilman:)Tilannettahan ei paranna myöskään se fakta,että ne jotka kiinnostuvat minusta ovat yleensä niitä pelottavimpia friikkejä.Minua kiinnostavat henkilöt ovat taas pääsääntöisesti varattuja,kuinkas muutenkaan:D Sitä vain näin vuosien kuluessa ja elämän mennessä huomaa todella sen tilanteen,että muut ihmiset/kaverit/sukulaiset vaan porskuttaa elämässä askel askeleelta eteenpäin,mutta minä tyttö aina vain jaksan tarpoa paikoillani vuodesta toiseen.Toki voin syyttää itseäni tietynlaisesta saamattomuudesta,ujoudesta,epävarmuuden sietokyvystä jne,mutta ei se tilannetta paranna:)Toki olen mielissäni ja onnellinen siitä,että muilla elämä sujuu.Tottahan on myös se,että kulissien takana voi ihmisillä olla se elämä toisenlaista kuin miltä se päällepäin näyttää.Sekin on todettu sukulaispiirissä,miten "täydellinen kiiltokuvaelämä" osoittautuukin täysin paskaksi,ihmistä kuluttavaksi suoksi.Onneksi minua on siunattu kuitenkin ihanilla ystävillä,jotka eivät ainakaan tietääkseni:)ole minua friikkiydestäni tuominneet ja aivan outona pitäneet.Päältäpäin moni luulee minusta ihan muuta kuin mitä oikeasti olen:)Se mikä näkyy, on vuosien kuluessa kasvanut suojaava ulkokuori,jotta en paljastaisi syvimpääni kaikille vastaantulijoille ja sulautuisin paremmin massaan.Mielestäni elämässä on kuitenkin kaikkien osalta tärkeintä se,että itse voi toteuttaa elämäänsä niin kuin hyvältä ja oikealta tuntuu juuri tässä hetkessä.Ympäröivä maailma ei saisi enää tänä päivänä olla este yhdenkään ihmisen pyrkimykselle elää omaa elämäänsä omalla tavallaan ilman paineita siitä,mitä pitäisi olla ja mitä tulisi tehdä.Elämässä ihminen on erehtyväinen,tekee virheitä,epäilee itseään,pelkää tai on epävarma tai vain ajan kuluessa vaihtaa mielipidettään asioista.Se on osa inhimillistä elämää!Tästähän tuli varsinainen filosofistinen pohdinta ja valitusvirsi:)Aina on syytä muistaa se Tuksun blogin olemassaolo ja sen lukemisen positiiviset vaikutukset omaan mielenterveyteen:D
VastaaPoistaKN
Kiva huomata, että sinäkin lueskelet mun höpötyksiä täällä :D !!
PoistaJa hienoa, että ajatuksia herää ja keskustelua syntyy!
Itse en oo sua ainakaan koskaan "friikkinä" pitänyt, pikemminkin päin vastoin jollain tavalla kadehtinut ja ihaillut, että olet uskaltanut mennä sieltä, mistä tämä normiyhteiskunta ei yleensä kannusta menemään ja näin sanonut piut paut muille sellaista vaativille :).
Sulla oli tosi hyviä pointteja ja lähes kaikki allekirjoitan myös. Tosin omasta mielestäni raha ei onnea tuo, mutta kyllähän se helpottaa elämistä huomattavasti tässä meidän järkyttävän kalliissa yhteiskunnassamme... Ja onhan se kuitenkin ehkä mukavampaa itkeä siellä hienon lämpimän auton takapenkillä kuin vintatessa pyörän selässä ;).
Mutta tosiaan, ei täällä tunnu mitään saavan enää nykyisin, jos ei ole kunnon työpaikkaa eikä se koulutuskaan enää yhtään mitään takaa, valitettavasti :(. Siinä on myös itselläni mennyt täysin usko...
Kuitenkin olen itse myös saanut huomata, että jollain tavalla ne asiat aina järjestyy ja kaikella mitä koemme, on jokin merkitys, vaikkei se tällä hetkellä olisikaan selkeää... Ei kyllä omakaan elämä ole sellaista tällä hetkellä mitä kuvittelin 10-15v sitten, tosin olin itse siinä jamassa, etten kuvitellut olevani tai edes välttämättä halunnutkaan olla hengissä tässä vaiheessa...
Eli parempaan olen itse tullut kuin mitä kuvittelin, mutta samalla ne möröt kulkee edelleen mukana ja todellakin ehkä myös jopa estää elämästä niin kuin tämä yhteiskunta haluaa.
Samalla mulla on jäänyt silloin aikanaan kokematta paljon asioita, joita esim. ehkä sä oot jo päässyt kokemaan, esimerkiksi matkustelu ja maailman näkeminen :).
Itselläni ei ole siihen ollut mitään mahdollisuutta, enkä ole juuri edes uskaltanut siitä haaveillakaan, ettei tulisi pettymyksiä.
Nyt kun on päässyt sitäkin jo vähän maistamaan ja uskaltaa jopa haaveilla, niin en ole senkään takia vielä valmis elämään tämän yhteiskunnan normien mukaan. Ja saattaa olla, että tämän takia myös itselläni vilahtaa se juna ohitse, kun alan olla joskus ehkä valmis asettumaan ja jos mieli muuttuu... Mutta siihen myös kyllä vaadin sen kunnon työpaikankin eli se juna viuhahtaa hyvinkin ohitse :p.
Sinuna en välttämättä täysin luopuisi toivosta miehen suhteen :). Monesti se iskee juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa! Itse tosin olin jo 19v valmis heittämään hanskat tiskiin miesten suhteen, kun kaikki oli ollut siihen mennessä vain yksipuolista, niin en enää niitä sydänsuruja jaksanut. Vaan mitenkäs sitten kävikään...
Toki lasten saamisen osalta aika on rajallinen, jos niitä haluaa, mutta eipä se yksinhuoltajuus ole mitään herkkua ja ei sitä tosiaan kannata tyytyä huonoon suhteeseenkaan, itsensä siinä vain rikkoo!
Mutta yritä muistaa, ettet täysin umpeen kasvattaisi ympärillesi sitä kuorta, silloin tosiaan saattaa joku kiva ihminenkin jäädä huomaamatta ympärilläsi :).
Ja niin se vain menee, ettei loppupeleissä toisten elämää ja niiden kulkua kannata kadehtia, kun ei tosiaan tiedä, mitä siellä kulisseissa tapahtuu.
Ja tosiaan ihmiset tekevät elämässään kaikenlaisia päätöksiä, niin hyviä kuin huonojakin ja joutuvat elämään sen mukaan sitten, mutta usein sitä myöhemmin jälkikäteen saattaa huomatakin, ettei haluaisikaan muuttaa mitään niistä jutuista. Silloinhan ei olisi se ihminen, joka nyt on ja ei olisi oppinut ja kasvanut niiden ansiosta :).
Mutta tosiaan täytyy tuo Tuksun blogi muistaa, kun elämä potkii päähän ja heittelee sitruunoita päin näköä ;D.