Tällä kertaa seuraava esittelyssä oleva loppunut onkin jo aiemmin täällä lyhyesti esitelty :).
Kyseessä on siis Avonin Simply Delicate-sarjan pH Balanced Feminine Wash intiimipesuaine.
Ja eipä tuohon edelliseen esittelyyn ole juuri lisättävää; toimiva peruspesuaine, eikä ärsyttänyt tai kuivattanut herkkiä paikkoja tai ihoa. Erittäin riittoisaakin oli, pari pumppausta maksimissaan riitti pesuun.
Voisin ostaa uudelleen, mutta ajattelin ostaa seuraavaksi kokeiluun tässä jossain vaiheessa uutta, vasta myyntiin tullutta vaahto-versiota :).
Hyllystä kuitenkin ennestään löytyi tämä jo satunnaisessa käytössä ollut voidemaisempi pesuaine, joka on tarkoitettu erityisesti punaisten päivien aikaan käytettäväksi. Tätä ei ole enää myynnissä, kun poistui purkkiuudistuksen aikaan.
Tänne ei edelleenkään kummoisempia kuulu. Olo alkaa olla suht normaali, mutta aamuisin olo on edelleen todella tukkoinen ja rähjääntynyt. Nenää niistäessäkin alkoi toinen sierain vuotaa verta -.- Ilmeisesti limakalvot päässeet kuivumaan, todella ärsyttävää...
Kroppakin tuntuu tosi jäykältä tämän monen päivän liikkumattomuuden jäljiltä, mutta keskiviikkona jos vihdoin liikkeelle pääsisi, kun olisi kaverin synttärikahvittelut alkuillasta. Saa vaan nähdä, uskallanko pyörällä enää ajaa, kun lunta ja jäätä tullut maahan tänä aikana....
Mutta palaillaan taas asiaan huomenna!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Hellouuu! Tässäpä tulee tämän kuukauden loppuneiden The Postaus, josta olen todella ylpeä !! Kuten otsikosta selviää, niin luomivärejä on lo...
-
Heissan taas pitkästä aikaa! Hitaasti on loppunut purkkeja ja oon aatellut kategorioittain esitellä ne. Nyt kun kuukausi lähenee loppuaan, n...
-
Heiheihei!! Vähän meni suunnitelmat uusiksi, kun flunssa saavutti minutkin, kun ensin Mr.Insinööri sai sen töistä vappuna... Sain tuossa vii...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti