Vihdoin jotain päivitettävää tännekin, sillä sain haettua tänään Avonin 6.jakson tilauksenkin!
Luulin, että tuo suihkugeeli olisi ollut jo aiemmin myynnissä eri nimellä, mutta itselläni ei löytynyt kuitenkaan tuon tuoksuista suihkaria, vaikka tuoksu tuntuu ihan hemmetin tutulle! Ihanan piristävän hedelmäinen ja kesäinen tuoksu ainakin pullon suusta nuuhkittuna ja räkänenästä huolimatta, joten en kadu yhtään ostoa!
Rajauskynää pitää huomenna testata, mutta sekin vaikutti sävyltään ihan kivalta, viininpunaiseen menevältä violetilta.
Noin muuten täällä on sitten aika mennyt töissä, aivoja ulos niistäessä (mistä tuota räkää oikeasti voi riittää näin paljon?!) sekä murehtiessa ja pohtiessa kaiken maailman asioita...
Yhtenä suurimpana asiana se, kun alkuviikosta puhuessani puhelimessa äitini kanssa hän meinasi tukehtua yskäänsä... Hetken aikaa pohdin vakavissani, että soitan sinne ambulanssin, mutta kun äiti sai sen verran kähistyä sen yskinnän ohessa, ettei tarvitse, niin piti sitten puhelun loputtua puoli tuntia odotella, kunnes hän laittoi mulle hyvänyön toivotus-viestin, niin kuin tekee joka ilta. Aamulla piti sitten laittaa viestiä heti, että onhan se hengissä siellä ja vastauksena tuli, että joo, mutta ääntä ei lähde ollenkaan...
Tuo yskä on tuntunut pahentuneen tässä parin vuoden aikana, eikä tuo ollut ensimmäinen kerta kun sain tosissani pelätä, pitääkö mun olla todistamassa äitini tukehtumista, kun se ei yskältään henkeä saa.
Oon mä tässä menettämisen pelossa elänyt jo enempi ja vähempi 15-vuotiaasta asti, mutta tuo huoli on nyt vain konkretisoitunut siitä, kun äitillä todettiin keuhkoahtaumatauti muutama vuosi takaperin. Mä oon vaan niin helvetin surullinen ja vihainen siitä, että hän on itsekkäästi mennyt tuhoamaan terveytensä tupakoimalla ja sen takia aiheuttanut näin valtavaa huolta minulle, omalle lapselleen.
Tuolloin alkuviikosta iski vain mieleen ihan tosissaan, että onko mun äiti tätä menoa enää loppuvuodesta todistamassa mun alttarille kävelyä... Suurimmaksi osaksi äitin takia halusin pitää "oikeat" häät, että hän saisi nähdä tyttärensä lipuvan avioliiton satamaan ja juhlivan sitä kanssamme...
Huoh, en tiedä... Ei auta kuin toivoa, ettei yksi pahimmista peloistani tapahtuisi vielä pitkään aikaan, mä kyllä tekisin mitä vaan, ettei niin kävisi...
Pahoittelut ankeasta postauksen lopusta, mutta hieman ankea fiilis täällä kyllä on ollutkin. Jospa tästä taas fiilikset hieman nousisi, ettei häiden suunnittelu aivan täysin tyssäisi.
Mä taas yritän postailla lähipäivinä, huomenna ajattelin kokeilla mennä töihin pyörällä ja käydä Pilateksessa. Tuossa alkuviikosta ilmeni myös, että kun Sats ja Elixia yhdistyy, niin Oulun Satsit on myyty Fressi-nimiselle keskukselle. Saa nähdä, miten asiat muuttuu tässä lähiviikkoina ja kuukausina.
Mutta nyt, Miumoi <3
Ainahan lapsilla on vanhemmistaan huoli.. se huoli kääntyy toisinpäin. Huolissaan täälläkin ollaan. Sairasteltu on nyt urakalla joulun jälkeen ja hommat jatkuu. Mutta mä voin sitte kertoo näistä tarkemmin kun nähdään :) Pitää vain toivoa parasta, eiks je?
VastaaPoistaNäinhän se menee, eikä se tosiaan auta muu kuin toivoa parasta :).
PoistaTäytyypä yrittää vihdoin piakkoin nähdellä, tuo tauti vaan pitkittyny taas itsellä :p.