Nyt voisi esitellä taas loppuneita, itse asiassa tämän kuukauden ensimmäisen sellaisen... Eihän kuukausi ole vasta kuin loppupuolella :D. Hyvin tässä siis vielä kerkiää ;).
Ensimmäiseksi päätin ottaa esittelyyn tämän 50ml minikokoisen Dermosil Primo Yoghurt Body Butter kroppavoin.
Viime kuussahan sain käytettyä suklaa-version samasta setistä ja eipä tämä jugurttinen versio juurikaan tuosta suklaasta eronnut. Aika lailla sama tunkkainen tuoksu tässäkin oli ja samantyyppinen kiristävä "kalvo" jäi hetkeksi iholle levityksen jälkeen. Kosteutti ihoa, mutta olisin odottanut vieläkin parempia tehoja, vartalovoi kun oli kyseessä. Kesällä tehot olisivat varmasti tarpeeksi.
Jätti siis kylmäksi, eikä tullut hinkua ostaa täysikokoista (uudistunutta?) versiota käyttöön. En kuitenkaan kadu tämän minisetin ostoa :).
Nyt olen sitten ottanut seuraavaksi käyttöön peräti 2 rasvaa!
Oriflame on nyt selvä eli "parasta ennen"-päivämäärä on paukkunut jo "hetki" sitten, mutta lisäksi päätin ottaa vuorottelukäyttöön myös tuon Lushin voiteen, ihan vaan siksi, koska Lushin tuotteissahan ei ole samalla lailla säilöntäaineita, niin tuo ehtii varmasti mennä nopeampaa pilalle.
Käytän näitä siis vuorokerroin ja on mulla myös Victoria's Secretinkin rasva aina ollut pöydällä hemmottelukäyttöä varten :).
Nyt siis taitaa mennä 2-4kk ennen kuin jotain kropparasvaa täällä loppuu seuraavan kerran :p.
Kerrankin sain pidettyä postauksen lyhyenä ja asiassa :D. Jatketaan tätä taas huomenna!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Heissan! Nyt kai se olisi aika esitellä kuukauden repsahdus eli Dermosilin ale-tilaus! Tämä on siis ihan ensimmäinen itse tekemäni tilaus De...
-
Heippa hei! Täällä on nyt loma viimein alkanut ja koulu jatkuu elokuun alkupuolella ^_^. Joitakin tehtäviä jäi vielä rästiin, mutta teen nii...
-
Heissan taas pitkästä aikaa! Purkkeja alkoi lupaavasti loppua alkukuusta, mutta sitten se tyssähti yhtä nopeasti kuin alkoikin :D. Aattelin ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti