maanantai 26. helmikuuta 2018

Kicks-tilaus, loppuneita ja JOIK-kalenterin 21.-24.luukut

Heipsan ja pahoittelut jälleen pienestä tauosta.
Tai noh, ennakoinhan mä edellisessä postauksessa, että aikaa voi hetken viedä muut jutut. Mr.Insinööri kotiutui, saatiin talo ihan ok lämpimäksi (noin +18-19C), oli hautajaiset ja viikonloppu meni sitten muuten vain ollessa. Tosin nähtiin piiiiitkästä aikaa ihanan HS:n kanssa meillä lauantaina, edellisestä näkemisestä on kuukausia, ellei jopa vuosi :D. Huippua oli siis muutama tunti rupatella ja päivittää kuulumisia <3.

Mutta nyt voisi vähän kosmetiikkaan perehtyä!
Sain eilen haettua mun ensimmäisen Kicks-tilaukseni. Mähän sinne sitten tein tilauksen, kun siellä oli Batisten kuivikset -20% alessa :D. Lisäksi yhdestä normihintaisesta tuotteesta sai -20% alen ensitilaajana eli piti taas yksi pidempään himoitsemani tuote ostaa pikkuisen halvemmalla :D.

Tällaiselta siis näytti tilaus!
4 pulloa Batisten kuivashampoota ja Linda Hallbergin LH Cosmetics Enchanted Secrets Palette <3.
Näytteinä tuli Originsin kasvovoide ja Coachin hajuvesi ^_^.
Tein tilauksen 17.2. ja paketti oli ollut haettavissa 24.2. Hieman jännitti, kun Postnordin seurannassa ei tapahtunut mitään liikettä, vaikka sitä päivittäin seurasin, mutta sitten tuli tuolloin lauantaina tekstari.
Ihan hyvin oli myös tuotteet pakattu, oli laitettu muovilla kiinni, etteivät hölskyneet ollenkaan laatikossa. Vähän olisin toivonut sekaan jotain pehmustetta, mutta onneksi paletti oli ehjä :D.

Ja olihan tuo Enchanted Secrets paletti siis aivan ihana <3.
Vaikea kuvattava, varsinkin jos ei osaa kameraa yhtään käyttää (niin kuin mä) :p.
Tämä on otettu vaan suoraan salamalla.

Tässä otettu ikkunan edessä ilman salamaa.

Tässä yritin muka leikkiä kameralla siinä onnistumatta, tuli liian sininen :p.

Tässä sama yllä oleva kuva, mutta leikin Gimpillä :'D.

Tässä otettu kuva ikkunan edessä ja paletti hieman eri asennossa.
Nuo sävyt tosiaan muuttuu täysin valosta riippuen, koska ovat duochromeja.
Aivan ihania <3. Vihdoin huomenna saan ottaa käyttöön, kun paletti on kuvattu :D.
Toivottavasti laatu on hyvä!
Hieman kyllä harmittaa alkaa käyttämään tuota, kun on niin kaunis tuo kuviointikin...

Eli sellaista lähti kokeiluun!
Nyt esittelen parit loppuneet tähän väliin, kun meni vaihteeksi tämä loppukuu höpöksi!

Hiustuotteita kului pari pientä.
Tämä 30ml näytekokoinen Macadamia Professional Weightless Moisture Hair Masque hiusnaamio riitti muistaakseni 4 kertaan.
Tätä mun piti käyttää hieman enemmän kuin edellistä kokeilemaani naamiota samaiselta merkiltä saadakseni hiukset selviksi takuista. On siis varmaan "kevyempi" hoitavuudeltaan. Nyt nämä nykyiset pitkät hiukset haluaa enemmän hoitoa selvitäkseen, mutta pitää kokeilla tätä uudelleen, jos päädyn joskus lyhyempiin hiuksiin :D.
Huippua kuitenkin, että on näitä pieniä pusseja kokeiltavaksi!

Toinen loppunut oli sitten tämä 50ml minikokoinen Dove Advanced Hair Series Regenerate Nourishment Conditioner hoitoaine, joka on tullut Kesäkuussa 2016 Livboxista.
Tämä toimi vielä vähemmän mun nykyisissä hiuksissa, mutta muistelisin, että tuolloin heti saatuani ja kokeiltuani tämä selvitti takut ihan ok. Silloin hiukset toki taisi olla puolet lyhyemmät vielä :D.
Ei tästä kuitenkaan jäänyt mitään sen isompia fiiliksiä, oli jotenkin tylsä ja mitäänsanomaton.
En usko, että tulen ostamaan täysikokoista pulloa, vaikka ei tämä sillä tavalla huono ollut kuitenkaan. Perushoitoaine mun hiuksille.

Ja tähän loppuun vielä viimeiset JOIK-kalenterin luukut ja muutama sananen kalenterista yleensä!

21.luukusta ilmestyi minikokoinen Deep Moisturising All-over Balm salva (hinta JOIKin omalla sivulla 14,90e/50ml).
Taaskaan purkissa ei ollut merkintää koosta, mutta epäilisin olevan noin 25g eli noin puolikkaan kokoinen, oli ääriään myöten täysi tuo purkki.
Vielä en ole kunnolla testannut, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa!

22.luukusta paljastui 50ml minikokoinen Apple & Elderflower Foaming Handwash käsisaippua (hinta MyLookissa 12,90e/250ml).
Olin innoissani tästä ja heti lähti käyttöön :D. Nuo vaahdot ovat kyllä niin kivoja ja käsisaippuaa kuluu aina!!

23.luukusta tuli 50ml minikokoinen Rasberry Bon Bon Body Butter erikoiserä vartalovoi (hinnat MyLookissa noin 12,90e/150ml).
Hieman pettynyt olin, kun tämä oli kuitenkin jo 5.kroppavoide ja aiemmin oli tullut myös vartalovoi... Tuoksu kuulostaa ihanalta toki!

Jouluaaton luukusta tuli sitten täysikokoinen Spiced Cranberry Scented Candle kynttilä (hinta MyLookissa 13,90e).
Kynttilöiden rakastajana olin tästä todella iloinen, varsinkin kun oli täysikokoinen, eikä pelkkä tuikku :D. Tätä polttaa varmasti monta tuntia!

Siinäpä oli tämä JOIK-kalenteri!
Mä ostin tämän siis tarjouksesta tuolta MyLookista 74,95e (normi 120e) ja mitä laskin tuotteiden arvoja, niin sain arvoksi pikkuisen vajaa 145e. Sai siis rahan edestä tuotteita, vaikka nyt olenkin tyytyväinen, että sen sain alella :D.
Tosi laajasti pääsee kokeilemaan tuolla merkin tuotteita, mutta tosiaan kroppavoiteista ehkä pari sekä toisen palasaippuan olisi voinut korvata vaikka esimerkiksi hiusnaamiolla, kasvonaamiolla, käsivoiteella, dödöllä tai silmämeikin puhdistusöljyllä. Vielä olisi siis jäänyt testattavia tuotteita :D. Olen kuitenkin iloinen, että tilasin kalenterin ja pääsen kokeilemaan hurjasti lisää merkin tuotteita. Ei tarvitse arkailla tulevaisuudessa, että mitä ostaisin, sillä nyt on jo löytynyt suosikkeja :D. Voisin kalenterinkin ostaa uudelleen, kunhan oon nämä tuotteet ensin käyttänyt pois :D.
Miltä teidän silmiin näytti kalenterin sisältö, houkuttelisiko ostaa kalenterin, jos tulee tulevaisuudessa jälleen jouluksi myyntiin?

Mutta nyt lähden syömään ja odottelemaan The Walking Deadin kauden jatkoa!
Mulla nyt nuo loppuneiden esittelyt jatkuu taas maaliskuulle, mutta ei anneta sen häiritä ;).
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Mä ostin kans alesta tuon Joikin kalenterin ja availin luukut helmikuussa. Ostin sen Tallinnasta ja hintaa sille jäi reilut 56 euroa. Yhtään enempää en näin jälkikäteen olisi siitä halunnut maksaakaan. Jos olisin normihinnalla ostanut niin olisi harmittanut. Kuten harmitti joulukuussa Clarinsin kalenteri josta maksoin sata euroa, oli tää sentään paljon parempi! Mullakin ärsytti, kun kaikista tuotteista ei nähnyt minkä verran ne sisältää tuotetta. Viimeisen luukun jälkeen huomasin, että ne lukee siellä takakannessa kaikki. Varmaan säkin olet jo huomannut saman? Kiitos vielä kivasta blogista sulle : )
    - Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, sä oot kyllä hyvään hintaan saanut tuon kalenterin!!
      Itseäni vähän harmittaa, kun tuo olisi ollut MyLookissa vielä 10e halvempi alle 2vkoa sen jälkeen kun itselleni tilasin :D. Nooh, aina ei voi voittaa!
      Olihan tuossa onneksi kuitenkin rahoille vastinetta tuolle 75e hintaan myös, mutta normihintaan ostettuna olisi voinut jäädä kyllä hieman harmittamaan, vaikka tosi kivoja tuotteita olikin!

      Mitä Clarinsin kalenterissa oli? Arvokas kalenteri sekin on ollut! Toki onhan ne tuotteet muutenkin hieman hintavampia.

      Äääähh, enhän mäkään ollut tuota muistanut, että siellä kalenterin takana oli koot kerrottu :D. Ei näköjään paljoa menny omat arviot pieleen, joten ei tullut isoa vahinkoa :D.

      Kiitokset kivasta kommentista itsellesi ^_^. Aina on ilo kuulla, jos jotakuta kiinnostaa edes vähän nämä mun höpötykset :D.

      Poista
  2. Heips, vähän vastaaminen viivästyi! Olihan Clarinisin kalenterin arvo yli 200 euroa, mutta silti se jäi harmittamaan. Parissa luukussa oli joku rihkaman oloinen avaimenperä ja kolmessa muistaakseni halvan oloinen ranne- tai muu koru. Olihan siellä tietty hyviäkin tuotteita, esim. huuliöljy täysikokoisena, higlighter/poskipuna, käsivoide ja kroppavoide, beauty flash balmia täysikokoinen tuubija ripsari täysikokoisena. Ai niin ja sitten yhdessä luukussa pakettikortteja....Ärsyttävää että selekalenterissa on noin paljon muuta sinne kuulumatonta, en tosiaan enää toiste haksahda Clarinsiin. Silleen tuo Joik oli hyvä että siellä ei ollut mitään tyhjänpäiväistä rihkamaa. Mut joo, onneks mulla oli Clarinsin lisäksi joulukuussa Look Fastasticin ja Artdecon kalenterit, niin ei niin paljon harmittanut : ) LF oli jo kolmatta kertaa ja varmasti hommaan sen tänäkin vuonn, aina ollut niin hyvä.
    - Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh, onpa ollu Clarinsissa paljon krääsää!!! :o
      Ei kyllä tuon hintaisessa kalenterissa tarvisi olla noin runsaasti turhaa ylimääräistä täytettä, ennemmin vaikka näytekokoja joistain tuotteista :).

      LookFantastic oli kyllä loistava toissa vuonna, kun itsellänikin se oli! Viime vuonna oli tosiaan elevenin ja Ritualsin kalenterit, mutta täytyy katsoa pitäisikö taas tänä vuonna tilata LF :). Riippuu mitä muita kalentereita tulee myyntiin ^_^.

      Poista

Suositut tekstit