sunnuntai 15. tammikuuta 2023

BeautyBay-tilaus, Tammikuu 2023

Heissan!
Vihdoin jotain postailtavaa! Siis tämä kuukausi on mennyt todella surkeasti purkkien kanssa, tällä hetkellä 4 tuotetta vasta loppunut :/.
Toki tämä oli odotettavissa, mutta silti ärsyttää :D. Oon mä yhden jutun päättänyt loppukuusta tehdä, että lähtee vielä muuan tuote pois, mutta katsotaan mihin suuntaan tammikuu sitten lopulta jää...
Nyt nimittäin tuli taas plussaa, kun eilen sain käsiini tekemäni BeautyBayn tilaukseni!

Järkeni pidin aika hyvin päässä tämän tilauksen kanssa, vaikka muutama hieman "turha" tuotekin mukaan tuli :p.

Tällainen sekalainen seurakunta sieltä lähti mukaan.
Käydään sisältö läpi pienemmissä erissä!

Eli se pääsyy tilaukseen oli siis tuo Inglotin Duraline miksausneste, jota otin sitten suoraan 2, ettei tarvitse stressata loppuunmyynnistä ym :p.
Sitten otin pesupussin kestovanulapuille, kun edellisen tilauksen pussin vetoketjun menin rikkomaan täysin. Jospa tuo olisi vähän kestävämpi :p.

Finni-taisteluita varten otin kokeiluun BeautyBayn omia finnitarroja ja Brushworks-merkin Blackhead Remover kitin.
Mulla rikkoutui aikaa sitten Oriflamen hyvä rauta (toiseksi alimman raudan pienempi luuppi samanlainen) ja nyt oon huonompaa Avonin versiota käyttänyt (sen "luuppi" on paljon paksumpi eli vaikeampi käyttää), niin päätin ottaa kokeiluun tuon kitin.
Nyt saa sekä keskikerroksen vessaan, että mun omaan huoneeseen raudat käyttöön :).

Nämä oli ostoslistalla.
Nykyinen banaani-puuteri on loppumaisillaan (ollut käytössä jo reilu 2 vuotta, 2020 tilattu), joten päätin ottaa Revolutionin version kokeiluun.
Eilen testasin ja ihan ok:lta vaikutti.
En mielellään Revolutioniakaan haluaisi tukea, mutta tuo 32g purkki on sen verran halpa (5,95e), että menin nyt se edellä. Ja jos mulla on tuo nykyinen 8g purkki kestänyt yli 2 vuotta, niin mun tarvitsee ostaa seuraava purkki ehkä 6-7 vuoden päästä :D.
RCMA puuterista oon kuullut paljon hyvää, niin nyt kun oli -20% alessa, päätin ostaa kokeiluun. Peruspuuteritkin alkaa olla melko vähissä jo, niin oli sama ostaa varastoon tuokin. Ja tuo 85g riittää myös vuosia, liekö jopa vuosikymmenen :D.
Jospa oon sitten vielä hengissä käyttämässä loppuun nämä :p.

Ilmaisiin postareihin jäi muutama euro, niin päätin sitten ostaa kokeiluun nämä minikokoiset hiunaamiot.
Kyseessä on:
* 50ml Bleach London Reincarnation Hair Mask 
* 59ml Shea Moisture Manuka Honey & Mafura Oil Intensive Hydration Hair Masque
Molemmat oli alle 4e.
Pitää kellarin kylppäriin viedä käyttöön nämä :).

Viimeisenä sitten päätin antaa mieliteolle periksi ja ostaa kokeiluun tämän Lethal Cosmetics Pressed Multichrome Shadow, Dark Matter luomivärin.
Oon haaveillut Devinah Cosmeticsin "Midnight Sun"-luomiväristä, mutta kun en ollut ensimmäisen tilauksen perusteella ihan vakuuttunut heidän luomivärien koostumuksesta, niin sain sitten tietooni Instagramissa dupe-sävyjä eri merkeiltä ja tämä Lethal Cosmeticsin "Dark Matter" oli yksi niistä.
Ensimmäinen kosketukseni kyseiseen merkkiin :D.
En saanut pannu-kuviin näkyviin vihreän sävyä, joka tulee kylmemmässä valaistuksessa esiin.
Iso kuva on otettu salamalla,
Alavasen on otettu ilman salamaa ikkunan edessä ja oikea lämpimän lampun alla.

Nämä on otettu puhelimella, paitsi yläkeski kuva on kameralla salamalla.
Eilen testasin Clionadh Cosmeticsin Diadem-sävyn päällä, mutta siinä näytti enemmän vain tummalta.
Täytyy testailla vielä pelkästään yksistään :).
Mutta olin vähän pettynyt, ettei näytä olevan tuon hohtavampi...
Mun siis täytyy jäädä odottelemaan, josko Clionadh tekisi oman version tästä, kun heidän multichrome-koostumus on mun mieleen :D.
Tosin mietin, että voisi olla hyvä mahdollisuus testata Terra Moons-merkin "Blood Moon" tai Klarity Cosmeticsin "Maleficent" vastaavat sävyt :D.
Mutta luulen, että tämän perusteella en himoitse enää Lethalin muita luomivärejä yhtä paljon, vaan katson tosiaan muihin merkkeihin päin ^_^.

Tällainen oli siis vuoden toinen törsäykseni.
Ei onneksi kovin paha :D. Nyt ei taas tiettyjä tuotteita tarvitse hankkia pitkään aikaan!
Seuraava törsäyskohteeni on varmaan se Lykon tilaus ja se samperin siveltimien putsarisuihke :D. Toki varmaan jotain muuta siihenkin tilaukseen lähtee sitten mukaan, mutta aika järkeviksi nämä tilaukset ja ostokset alkaa muuttua!

Eipä mulla tämän ihmeempää ole nyt.
Ehkä tässä pitää nuita vähäisiä loppuneita alkaa esittelemään pikkuhiljaa, jos nyt sattuu, että kuun viimeisellä viikolla rysähtää isompi määrä purkkeja tyhjäksi :D.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Taisi aika nopeasti Beauty Bayn tilaus tulla? Vai kuvittelenko vain :D Niillä joskus kesti ihan älyttömän kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ihan kohtuuajassa tuli, kun tilauksen tein 5.1. ja oli siis haettavissa 14.1. ^_^

      Poista
    2. Oho, tuohan on jo aika hyvin :D Muistan silloin 5-7 vuotta sitten, kun paketteja sai helposti odotella sen 3 + viikkoakin ja aina jännätä tuleeko ne ehjänä.

      Poista
    3. No joo, tuohon entiseen vauhtiin verrattuna tuli kyllä salaman nopeasti :D.

      Poista
  2. Mä tilasin ennen joulua ja ei tullut perille lainkaan,koska eivät olleet hoittaneet luvattuja tullejaan. Ei tullut edes Suomeen ja nyt joudun paypalin kautta vaatimaan rahojani. Ovat luvanneet palauttaa rahat,mutta eivät palauta.Paypal päätti,että he eskaloivat tapauksen riidaksi,koska homma ei toimi. En enää uskalla tilata paypalilta varmaan ikinä. Tuntuu olevan tuurista kiinni,mitä tapahtuu,ku sieltä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, onpa sulla käynyt huono tuuri :O.
      Ihme kyllä itselläni ei ole ollut vielä ongelmia (koputtaa puuta) BeautyBayn kanssa, mitä oon vuosien varrella tilauksia tehnyt sieltä, vaikka aina jännittää nuo ulkomaan tilaukset. Itse maksan luottokortilla aina ensin tilaukset.

      Ainoa tapaus, minkä muistan, niin Colourpopilta ei tullut yhtä tilausta koskaan, se oli silloin rona-ajan alussa 2020. Silloinkin sain kyllä rahan takaisin luottokortille, toisena vaihtoehtona oli paketin uudelleen lähetys, mutta sitä riskiä en sitten ottanut, kun jos sekin olisi kadonnut, niin sitten en olisi rahoja enää saanut takaisin heidän mukaansa.

      Poista

Suositut tekstit