perjantai 21. heinäkuuta 2023

Kasvojen puhdistusaineita loppu, Heinäkuu 2023

Heiheihei!
Tulipa sitten taas pidempi tauko, mutta kämppä on jälleen ollut tukahduttava :/.
Lisäksi oon yrittänyt lueskella kirjaakin pitkästä aikaa (Apulannan "elämäkerta"), niin kone on jäänyt vähän paitsioon jälleen.
Nyt onneksi on alkanut kämppä taas viilentyä ja purkkeja loppua enemmän, niin voisin yrittää aktivoitua :D.
Tässä tulisi siis tämän kuun loppuneet kasvopesut!

Noh, kuvasta voitte päätellä vähän, mitä päätin tälle 150ml Aco Gentle Cleanse Oil puhdistusöljylle tehdä :D.
Tämän taisin hommata ex tempore kokeiluun tammi-helmikuussa Yliopiston apteekista.
Tämä ei kirvellyt silmiä, mistä iso plussa.
Mutta puhdistusteho ei ihan täysin riittänyt omille meikeille, mikä oli pettymys. Varsinkin silmämeikkiä piti melko pitkään muhitella ja hangata.
Jälleen siis yksi pettymyksen tuottanut öljy-kokeilu, en ostaisi uudelleen.

Pullon jämäthän siirtyi kellarin suihkuun käyttöön tuohon Huxleyn täyttöpulloon.
Enpä muistanut ottaa kuvaa, mutta seuraavaksi 1.vaiheen putsariksi lähti Madaran Melting oil balm, joka tuubimuodon takia täytyy sellaisenaan käyttää loppuun asti :D.

Sitten mulla loppui tämä 150ml Avon Planet Spa The Freshness Ritual Cleansing Mousse puhdistusmousse.
Tämä on mulla ollut pitkään käytössä vapaapäivinä aamupesuissa.
Toimi siinä oikein mallikkaasti puhdistustehojensa puolesta.
Vaahto ei ollut sellainen pehmeän kermavaahtomainen, mitä aina toivon näissä tuotteissa (oli sitten kasvoille tai kropalle), mutta se ei ollut myöskään liian "harvaa", vaan pysyi ihan hyvin kasassa.
Mutta tuoksu tässä oli aika voimakas, mistä en välittänyt. Varmaan tuo moringa teki sen, etten pitänyt tuoksusta. Oli vähän sellainen kukkaisyrttimäinen.
En ostaisi uudelleen.

Tuohon vapaa-aamujen käyttöön lähti nyt seuraavaksi tämä muutaman vuoden vanha joulukalenterista tullut Caudalie-minigeeli.

2.vaiheen putsariksi otin lavuaarin ääreen käyttöön Huxley-jämien loputtua tämän ikivanhan 30ml minikokoisen Sensai Step 2 Silky Purifying Creamy Soap putsarin, jota olen pitänyt matkaputsarina.
Mähän en ole matkustellut mihinkään sitten vuoden 2019 eli on tällä jo hieman ikää...
Tämä on tehoiltaan ja riittoisuudeltaan lähes identtinen Hyxleyn kanssa, mutta tässä koostumus oli ihan hitusen juoksevampaa, jonka takia tuubista säännöstely oli todella hankalaa ja monesti kädelle tuli kerralla varmaan 5 käyttökerran määrä :(.
Siksi päädyin tuubin jämät tyhjentämään taas tuohon pikkupurkkiin, että käyttömäärän otto olisi helpompaa sormella.
Lisäksi huuhdoin jämiä tuubista reilun viikon :D.
Eli puolen herneen kokoisella annoksella pääsee pitkälle.
Kasvot tuli tällä narkuvan puhtaiksi eli jos ei siitä tunteesta tykkää, niin tämä ei ole sulle.
Tässä näyttää nykyään olevan 125ml tuubin hinta 45-55e ympärillä, joten sen takia en ehkä tätä ostaisi enää, vaan ennemmin ostaisin Huxleyn 100ml tuubin, joka on halvempi ja yhtä riittoisa, ellei jopa riittoisampikin.

Oon taas iloinen, että muutama vanhempi tuote on jälleen vähempänä kaapissa!
Yritän tässä tosiaan aktivoitua, kun tänään tai huomenna tyhjenee lisää purkkeja eli pikku hiljaa tulee jälleen kiire, kun kuukauden loppu häämöttää :D.
Vaan nyt on taas päivittäisen niskajumpan aika ja sitten jatkan lukemista!
Palaillaan asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit