sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Ensimmäinen Notino-tilaukseni

Heissan!
Nytpä olisi syntien tunnustusaika, hyvä tehdä näin pääsiäisenä :p.
No olihan tämä ihan tarkoituksella suunniteltu tilaus, mutta mukaan tarttui myös muutama ei-suunniteltu purkki...
Eli viimein päädyin tekemään ensimmäisen tilaukseni Notinon nettikauppaan, vaikka onhan se jo pitkään ollut Suomeen saatavilla. Varsinkin, kun kuulin aikanaan, että joitakin Avonin tuotteita on siellä tilattavissa, niin se oli lohdullinen tieto, jos ikävä tulee joitain tuotteita :D.
Ja lisäksi siellä on myös Oriflamea sekä Yves Rocheriakin! Täytyy sanoa, että hieman yllätyin näistä...
Onhan tuo suomen kieli kieltämättä vähän tönkköä paikoin sivulla, mutta kyllä siitä onneksi selvän sai. Samoin nyt, kun selailin sivuja, niin hinnatkin näyttää muuttuvan melko nopeasti tuotteilla!
Vaan koska vartalosuihkeet alkoi huventua varastosta, niin päädyin pääasiallisesti niiden takia tämän nyt testaamaan.

Paketti oli pakattu hyvin, muovi oli jännästi venytetty tuonne tuotteiden alle, jolloin se toimi myös pehmusteena. Ehjänä tuli perille!
Mitäs tuolta paketista sitten löytyi?

Noh, pitihän se saada noita aiemmin mainittuja merkkejä :D.
Avonilta nappasin tuollaisen 200ml kroppasuihkeen tai oikeastaan tuo on Eau de Cologne.
Oli niin mielenkiintoinen tuoksuyhdistelmä (Mustikkamuffinssi, Karamelli, Kaakaojauhe), että pakko kokeilla :D. En ole avannut vielä tuoksuteltavaksi. Ja tällä hetkellä ei näköjään ole saatavilla sivuilla, nopeasti muuttuu tilanteet.
Oriflamelta halusin tuon vedenkestävän silmämeikin poistoaineen, kun sitäkään ei enää kaapissa ole.
Vuosia oon tuota käyttänyt eri pulloissa ja hyväksi todennut. Toivottavasti ei ole tässä välissä muuttunut!
Katsoin ensin Oriflamen omat sivut, mutta oli nykyisessä jaksossa normaaliin hintaan (noin 19e), joten otin nyt täältä, kun hinta oli alle 9e.
Ja sitten tosiaan huomasin selaillessa, että Yvesiäkin täältä saa :o.
Harmittelin, kun tein viimeisen tilauksen Yvesiltä, etten ottanut tuota kahvin tuoksuista suihkugeeliä isommassa 400ml koossa (oli ihanan tuoksuinen), niin sepäs oli Notinolla saatavilla. 
Kuten ennusteissa nähtiin, niin tuolloin aiemmin tilattu 200ml pullo on loppumassa, mutta nyt ei tarvitse vielä luopua tuoksusta :D.

Vaan sitten niitä kroppasuihkeita.
Nappailin ostoskoriin täysin tuoksukuvausten ja hinnan perusteella :D.

* 200ml La Rive Sweet Memory: Persikka, Mansikka, Mustikka; Jasmiini, Luumun Kukka, Kuusama; Vanilja, Karamelli
* 150ml Revuele Nutty Caramel Snug: Karamelli, Pähkinät
* 75ml Chanson D’eau Vanilla: Päärynä; Jasmiininektari; Paahdettu Vanilja
* 250ml Skil Strawberry Fizz: Minttu, Ahomansikka, Makeiset; Mansikka, Orvokki, Appelsiininkukka; Persikka, Vanilja, Vadelma

On näköjään taas alekoodi ja hinnat tosiaan muuttuneet. Oli silloinkin alekoodi, kun tein tilauksen, mutta en muista enää yhtään, mistä tuotteista se tuli. Kaikkiin koodi ei käynyt.

Sitten oli vaan pakko ottaa mukaan vielä tämä tuoksumuistelu eli Victoria's Secret Amber Romance suihke ja kroppavoide.
Tuoksu: Meripihka, Vanilja, Makeat Vivahteet, Sokeri, Maito, Santelipuu, Kirsikka, Kamomilla, Aloe Vera.
Näissä on nyt reippaampi ale tällä hetkellä, kun itse maksoin muistaakseni täyden hinnan molemmista (21e suihkeesta ja 24e voiteesta)... Tai liekkö nuistakin tuli sen 15% alea...
Harmittavasti ei näy tuossa sähköpostiin tulleessa tilausvahvistuksessa yksittäiset tuotteiden alet, oli vaan tuotteiden yhteisale rapiat 12e.

Tämä Treaclemoon-setti oli täysin hetken mielijohde, koska tämä oli poistoalessa vain noin 5e (nyt taas hinta muuttunut vähän kalliimmaksi).
Tuossa oli siis 80g kylpypommi, 50ml kroppavoide ja 100ml suihkugeeli sekä kroppasuihke.
En vaan tuohon hintaan voinut jättää klikkaamatta ostoskoriin :D.

Ja viimeiset mieliteot oli sitten nämä Frudia-tuotteet...
Oon pitkään halunnut testata merkkiä, mutta monesti tilausta jonnekin tehdessä (jossa tämä myynnissä) on ollut monet tuotteet loppu.
Nyt sitten nappasin testiin Persikka-suihkugeelin, Mango-kasvojen puhdistusvaahdon ja kasvovoide-minisetin.
Olin klikkaillut noita 10g mini-kasvovoiteita jo koriin, mutta tuo setti tuli paljon halvemmaksi, sillä yksittäin nuo minivoiteet olisi ollut 3,40-6,50e/kpl.

Siis en kestä, miten sööttejä nuo kasvovoidepurkit oli <3.
Ja itse voiteet on ollut myös hyviä!
Päädyin laittamaan iltakäyttöön Avocadon, Pomegranaten ja Intensive Blueberryn ja aamukäyttöön muut kolme.

Plussaa siis tuli ihan "kivasti" :p.
Ja mähän sitten meninkin vielä katsomaan, mitä Hullareilla olisi tarjolla... Ei olisi pitänyt... Saattaa olla, että pyhistä ajatuksista huolimatta teen sinnekin tilauksen...
Eniten pähkäilen varsinkin sitä, kun olisi 500ml Maria Nila Heal shampoo-hoitissetti tarjouksessa 62e... Shampoota en tarvisi, mutta se hoitoaine olisi nyt tuossa setissä halvemmalla litrahinnalla...
Peeveli !!!
Ärsyttää, kun ehdin Sokokselta sen Redkenin hoitiksen jo täydentää :/.
Ankaraa pähkäilyä täällä siis, oli kyllä paljon mielenkiintoisia tuotteita tuollakin nyt myynnissä.
Katsotaan, mihin repsahdan lopulta!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä ja ostoksia! :) Treaclemoonin setti on kyllä ollut edullinen.

    VastaaPoista
  2. Ihana tilaus :) Notino on yksi suosikeistani!

    VastaaPoista

Suositut tekstit