sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesäkuu 2020, loppuneet kasvotuotteet

Hellou!
Nyt on vaikeimmat ja raskaimmat päivät ehkä takana (toki surutyö jatkuu), niin voin taas vähitellen uppoutua enemmän kosmetiikkahömppään.
Tähän postaukseen tulee nyt kaikki kesäkuussa loppuneet kasvotuotteet ja samalla näette myös jäljellä olevia varastoja tuoteperheistä!

Jo kuukauden alussa sain käytettyä loppuun tämän vuosi sitten heinäkuussa Bette Boxista tulleen 50ml Ziaja Goat’s Milk Energising & Smoothing Serum kasvoseerumin.
Käytin tätä pääosin kaulalle ja dekoltee-alueelle, kun kasvoille oli sitten muita seerumeja.
Tuoksu tässä oli se tietty, mikä tässä vuohenmaito-sarjassa on. Ei ole mun lemppari, mutta se on kuitenkin niin mieto, ettei häiritse liikaa.
Mielestäni oli ihan jees perusseerumi, joka teki hommansa eli kosteutti ainakin mun sekaihon yhdessä muiden ihonhoitotuotteiden kanssa!
Tuo pumppu rikkoutui onneksi vasta, kun oli pakko spaattelilla jo kaivella seerumia ulos.
Tämä ei kuitenkaan mullistanut elämääni niin paljoa, että haluaisin uutta pulloa aivan heti ostaa, mutta joskus kun taloudellinen tilanne on tiukempi, niin tämä seerumi on varmasti hyvä hankinta.

Kuitenkin varastostani löytyy vielä kohtuullisen hyvä määrä seerumeja eli hetkeen ei tarvitse ostamalla ostaa uutta :D.
Ja itseasiassa tuo Bette/Goodiebox on pitänyt hyvin huolen, ettei itse tarvitse ostaa seerumejakaan :p.
Ainoastaan tuo Avon Anew ja Lumene on mun ostamia, muut on tulleet Goodieboxista, paitsi Herbina oli Instagram-arvontapalkinnossa.

Sitten loppui seuraavaksi, vihdoin ja viimein, tämä 125ml Absolution Bi-phase Moisturising Mist kasvosuihke, joka on tullut jo Syyskuussa 2017 Jolie Lux Boxista.
Tämä oli siis 2-faasinen kasvosuihke, jossa oli vihreä öljyisempi faasi ja kirkas vesifaasi.
Tuoksu oli se tuttu luonnonkosmetiikkamainen vihreä tuoksu, joka ei ole mun lemppari edelleenkään. Ajan kuluessa aloin kuitenkin tottumaan siihen.
Tämä oli mulla enemmän talvisin ja iltaisin käytössä ja tämä ainakin mun iholla korvasi hoitoveden ja seerumin täysin.
Kosteutti todella loistavasti ihon (ehkä välillä jopa liikaakin) ja mulle riitti 1 suihkaus kasvoille ja 1 suihkaus kaulalle/dekolteelle (kädellä levitin).
Tykkäsin tästä melko paljon, mutta toki ehdin kyllästyäkin, kun oli niin riittoisa tuote :D. Tämän voisin kyllä joskus ostaa uudelleen tuoksusta huolimatta (jos tätä on vielä saatavissa?), mutta nyt täytyy pitää paussia :).
Tämän ehkä ostaisin ennemmin kuin sen Sensain hoitoveden, ihan jo vähän halvemman hinnankin takia.

Nämä kasvosuihkeet löytyy minulta vielä varastosta, uusimpana tuo Origins.
Herbina oli myös arvonta-palkinnossa ja sitä on enää 1,5cm pohjalla jäljellä.
Goodieboxin suihkettakin on tullut jo hyvin kulutettua eli ehkä tuo Oriolasta tilaamani Origins oli ihan sallittu ostos :p.

Sain loppumaan myös tämän 100ml Avon Naturals Herbal Dog Rose & Aloe Toner kasvoveden.
Tämä on tullut äitin tavaroista ja pullossa oli noin puolet jäljellä, kun otin sen käyttöön.
Käytin tätä puhdistavana kasvovetenä vanun kanssa ja mä siis haluan käyttää kaksoispuhdistuksenkin jälkeen vielä puhdistavaa kasvovettä, kun mulla aina jää kaulalle ja hiusrajaan meikkiä varsinkin lavuaarin ääressä meikkejä pestessä.
Oli oikein asiallinen kasvovesi, hoiti hommansa niin kuin piti.
Tätä ei ole ollut enää vuosiin myynnissä Avonilla, joten uudelleen ei voi enää ostaa.

Tässä on mun jäljellä olevat puhdistavat (eli vanulla käyttämäni) kasvovedet. Pullojen koko on 500ml :D.
On siis vielä hetkeksi käytettävää näissä, vaikka voitonpuolella molemmissa ollaankin jo.
Pixiä en tosin pysty käyttämään kuin max 1-2krt/vko, sillä iho alkaa selvästi kuivua runsaammasta käytöstä.
Toki nyt kesällä ja aurinkoisella säällä en hirveästi ole uskaltanut sitä muutenkaan käyttää.

Noh, sitten viime viikolla sain kulutettua tämän Maaliskuun Goodieboxista tulleen 50ml minikokoisen Ivy Aïa Micellar Water miselliveden.
Käytin tämän yksinomaan aamuisin vesipesun korvikkeena ja toimi siinä oikein hyvin!
Lisäksi yllätyin hoitavasta tunteesta, jonka tämä jätti iholle eli kosteuttavaa kasvovettä en laittanut tämän käytön jälkeen, mikä myös nopeutti vähän aamurutiinia työaamuina!
Ehkä voisin ostaa uudelleen joskus, kun haluan nopeuttaa aamuja!

Tässä on sitten mun misellivesi-varastot eli Oriola-repsahduksen tuotteet.
Näitä nyt sitten käytetään aamuisin tulevat kuukaudet :p.

Viimeisenä vetenä sain käytettyä tuossa muuan päivä sitten tämän 300ml G9Skin White in Milk Toner kosteuttavan kasvoveden.
Tuo puhdistava ja tämä kosteuttava on ostettu samaan aikaan eleveniltä viime vuonna, muistaakseni loppukesästä eli ovat kyllä halpoja ja riittoisia tuotteita.
Tämä oli siis vaaleaa nestettä, ei ihan niin juoksevaa kuin vesi, vaan viskositeettiä oli ihan hivenen enemmän.
Ulkonäöstä saattoi myös tulla kaksimielisille eräs neste mieleen :D.
Mutta siis tykkäsin ja tätä pystyi myös kerrostamaan kasvoille, antoi hyvän kosteuttavan pohjan iholle.
Tähänkin ehdin vaan kyllästyä ison koon takia, mutta tiukassa rahatilanteessa on oikein hyvä vaihtoehto ostaa jälleen uudelleen.

Kosteuttavia kasvovesiä mulla on enää vain tämä Huxley jäljellä, jonka tilasin keväällä Stockan Hulluilta Päiviltä.
Annostelua en ole vieläkään tämän kanssa oppinut eli on tullut turhaan käytettyä liikaakin tätä.
Mutta on tämä halvempaa kuin Sensain hoitovesi!

Ja onneksi mulla on vielä varastossa nämä pari hoitovettä eli Holika Holika muistaakseni viime syksynä tilattu ja Origins oli nyt Oriolalta.
Holika Holikaa käytän 1-2 pumppausta aina kasvovesien ja -suihkeiden jälkeen, ennen seerumia. Riittoisaa on tällä käytöllä, kun noin 1/3 pulloa on vieläkin jäljellä.

Tässäpä tämänkertaiset!
Vähän taas näitte varastojani pitkästä aikaa, onneksi nämä tuoteperheet eivät kovin räjähtäneitä ole, vaan ovat vielä joten kuten hallinnassa :p.
Mutta viimeiset loppuneet tulee esittelyyn toivottavasti huomenna, niin saisin tämän kesäkuun ajoissa pakettiin!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit