sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Toukokuun viimeiset loppuneet tuotteet

Heissan!
Tässä päivityksessä menikin aikaa sitten aikomuksiani pidempään..
Tein menneellä viikolla sen verran paljon hommia labrassa, että hartiat eivät siitä kovin hyvää tykänneet... Yritin pitää pääni sen verran kasassa, ettei huimauskohtaus iske perjantaiksi, kun oli äitin siunaustilaisuus ja siinä onnistuinkin; huimaus iski sitten eilen, mutta onneksi ei kovin pahana...
Nyt voisi ainakin nämä viimeiset loppuneet esitellä, kun pitää muutenkin koneelle pakosta raahautua, Neffille ruokatilausta tekemään.
Eli nyt siis toukokuun viimeiset loppuneet!

Sain tämän 15ml minikokoisen Elemis Herbal Lavender Repair Mask naamion viimein käytettyä. Tämä tuli jo vuoden 2017 eleven-joulukalenterista.
En käyttänyt tätä oikeastaan muuten kuin saunaan mennessä kasvojen "suojana" ja siinä toimi mielestäni ihan hyvin. Kasvot eivät mielestäni punoittaneet samalla lailla kuin olisi punoittanut ilman mitään naamiota.
Iho tuntui myös kosteutetulta ja pehmeältä.
Tuoksussa erottui laventeli, mutta onneksi se ei ollut kovin voimakas.
Käytin myös muita naamioita samassa tehtävässä ja nekin toimivat hyvin eli en tule tätä naamiota ainakaan itse ostamaan uudelleen, lähinnä hintansa ja sitten tuon tuoksunsa takia.
Kiva oli silti kokeilla tällaista kalliimpaa merkkiä jälleen!

Sitten kulutin tämän 50ml Dove Original Moisturising Cream 0% Alcohol Deodorant roll-on dödön, joka on tullut Kesäkuussa 2018 Bette Boxista.
Oli kotona ollessa hyvä käyttää pois tämä deodorantti, kun ei tarvinnut miettiä, että pitääkö hien hajun pois vai ei.
Ja kotikaranteenissa tämä olikin ihan riittävä, mutta jos vähänkään hikoilin (esim. remontoinnissa), niin hiki tuli läpi.
Eli anti-perspirantti on edelleen itselleni se pakollinen, jos ihmisten ilmoille lähden.
En siis osta itse uudelleen.

Käytin myös tämän 50ml minikokoisen Schwarzkopf Mad About Lengths Root to Tip Cleanser Shampoon, joka tuli viime Lokakuussa Bettestä.
Oli ihan perusshampoo, joka pesi tarpeeksi, hitusen takkuiseksi jätti hiukset 2 vaahdotuksella, mutta ei ollut ihan niin pesevä, mitä vaikka syväpuhdistavat on.
Ei tästä muuta sanottavaa tullut mieleen, hyvillä mielin käytin pois. En tiedä, ostaisinko kuitenkaan uudelleen itse.
Varmaan nuo boksit pitää huolen, että shampoota tulee lisää, vaikkei itse sitä ostaisi :D.

Sitten loppui 250ml Dermosil Luna Shower Gel suihkugeeli.
Käytin reilu puolet pois suihkugeelinä kellarin suihkussa, mutta sitten kun korona tuli, niin siirsin loput käsisaippuaksi, kun käsisaippuat alkoi mulla olla vähissä.
Tuoksultaan oli oikein miellyttävä käyttää, sellainen hedelmäinen vai marjainen... Hitsi kun nyt ei tule enää yhtään mieleen tämän tuoksu :o.
Pidin tästä kuitenkin paljon, sen muistan! Harmi, että oli vain silloin toissa joulun aikaan rajattuna eränä myynnissä :/.
Voisin uudelleenkin ostaa, jos joskus vielä uudelleen myyntiin tulee!

Toisenkin suihkugeelin sain käytettyä pois, kun tämä 50ml ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Happy Buddha Sweet Orange & Cedar Happy Foaming Shower Gel loppui.
Tämän sain silloin viime vuonna (vai toissa vuonna?) anopin tuliaisena tuomassa lahjasetissä, mutta tätä tuoksua olen jo yhden vai kaksikin pulloa käyttänyt aiemmin.
Ritualsin suihkuvaahdot ovat edelleen ihania ja niitä on jostain syystä ihana käyttää varsinkin aina saunomisen yhteydessä :). Tämä tuli siis saunailtoina käytettyä.
Tässä sarjassa on kiva sitruksinen tuoksu ja edelleen voisin uudelleen ostaa.
Nyt on lähtenytkin käyttöön täysikokoinen pullo varastosta.
Sitten mulla onkin enää vain täysikokoinen pullo kirsikankukan tuoksuisena (se valkoinen sarja).
Suihkugeelitkin siis hiljalleen vähenee kaapista!

Sain käytettyä kasvoille tämän 6ml minikokoisen Pestle & Mortar Pure Hyaluronic Serum seerumin, joka tuli Huhtikuusta Goodieboxista.
Ensin en tajunnut, miten tuolta saa tavaran ulos, mutta sitten muutaman minuutin pulloa pyörittäessä tajusin, että pohjasta painetaan sormella :D.
Itselläni riitti noin 4-5 tippaa kerrallaan kasvoille ja kaulalle/dekolteelle. Päälle laitoin vielä toisen seerumin myös, alle meni pari kerrosta kasvovettä ja kasvosuihketta.
Oli ihan kiva kokeilla, mutta ei tämä muiden testaamieni hyaluronihappo-seerumien jälkeen mullistanut maailmaani. Yhtä hyvin toimii käytössä oleva halvempi Holika Holikan iso 3 Seconds Starter pullo. Toki vaihtelunhaluisena oli kiva käyttää tämä pullo välissä pois :D.

Viimeisenä sitten sain tyhjäksi tämän 171ml Fourth Ray Beauty AM to PM Gel Cleanser kasvojen puhdistusgeelin.
Oon siis ollut aika lailla kaikkiin merkiltä testaamiini tuotteisiin erittäin tyytyväinen, eikä tämäkään tuonut muutosta asiaan!
Itse asiassa taisin vähän jopa rakastua tähän!
Vaikka tämä oli geeliputsari, niin yksi pumppaus riitti todella hyvin eli pullo oli todella riittoisa, vaikka käytin tätä aamuin illoin.
Se puhdistusöljyhän loppui jo huomattavasti aiemmin :D.
Tämä ei myöskään kuivattanut ihoa yhtään, vaan jätti ihon aivan ihanan pehmeäksi, eikä iho myöskään huutanut kosteutusta heti pesun jälkeen.
Uskaltaisin sanoa, että itselleni tämä oli varmaan yksi parhaimpia kokeilemiani kasvojen puhdistusgeelejä eli voisin todellakin ostaa uudelleen <3.
Saattaapi olla, että innostun ehkä tekemään Colourpopille tässä jossain vaiheessa tilauksen, kun saan ensimmäisen palkkani/apurahani (vähän ihastuin niihin nyt vasta julkaistuihin pastellisiin luomiväripaletteihin...), niin tämän puhdistusgeelinkin voisin klikata samalla ostoskoriin (muutaman muunkin Fourth Ray Beauty -tuotteen kanssa)!

Tässä oli siis viimeiset toukokuun loppuneet!
Jos tässä innostun, niin ehkä illalla saatan vielä naputella sen Toukokuun yhteenvedonkin samaan syssyyn, niin saa vihdoin toukokuun paketoitua!
Vaan on nyt tässä vähän alustavasti taas lukemista teille!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit