maanantai 21. elokuuta 2017

UD Naked Heat: Tulinen iltameikki

Heissan taas!
Kuten otsikosta voi päätellä, niin vieläkään ei onnistunut mulla luomivärien ostolakko :'D.

Retkahdin siis tähän, jo monessa paikkaa hehkutettuun, kuumaan Urban Decay-uutuuteen eli Naked Heat Eyeshadow Palette luomiväripalettiin.
Tämä postaus on tehty yhtä aikaa muutaman muun ihanan kauneusbloggaajan kanssa, sillä Mizz Annie kyseli joukostamme, olisiko innostusta tehdä porukalla silmämeikki-inspiraatiopostauksia tällä paletilla, kun todella moni bloggaaaja aikoi paletin itselleen hankkia. Itse tuolloin vastasin, etten taida ehtiä hankkia palettia, kun haluan ale-kuponkia tai vastaavaa odottaa.
Kappas vain, muutamaa päivää myöhemmin se sitten tapahtui, kun viime torstaina täällä oli Korttelihaipakka-tapahtuma, jolloin esim. Sokoksella oli kaikki normihintaiset tuotteet s-etukortilla -20% alessa :p. Siitäpä se alamäki sitten taas lähti, mutta muuta en sieltä ostanut :D.
Postauksen lopussa on siis linkit näihin tähän toteutukseen mukaan lähteneisiin blogeihin, joten käykäähän ehdottomasti katsomassa kaikki upeat meikit läpi ^_^.
En malta odottaa, että pääsen ne myös itse näkemään ja saamaan lisää vinkkejä paletin käytölle!!

Tuttuun tapaan esittelen ensin paletin, että on sitten tulevaisuutta varten täällä blogissa muistissa ja linkattavana, kun teen meikkejä :).
Naked Heat siis on todella lämpimiä sävyjä sisältävä paletti ja hitusen mietin, kannattaako mun tätä hankkia, kun omistan jo Naked 3:n. Noh, sanomattakin taitaa olla selvää, että nämä kaksi palettia ovat täysin erilaisia eli ostaminen oli hieman oikeutetumpi :p.
Tässä Heatissa pahvipakkaus oli erilainen kuin aiemmissa Naked-paleteissa; se oli tuollainen ulos työnnettävä!

Ja olihan tuo pahvipakkauskin todella upea, kuumaa ja tulista todellakin!

Ja sitten se itse paletti, HOT HOT HOT <3.
Paletti on samaa kovaa muovia kuin Smokyssa ja sulkumekanismi jämäkkä magneetti.
Sitten nuo sävyt, tarvitseeko edes sanoa mitään?! :D

Tässä vielä lähempää sävyjen nimet.
Ylempi salamalla, alempi auringossa parvekkeella otettu.
En nyt sen kummemmin taaskaan swatchaillut sävyjä, mutta muun muassa Glitz & Glamin Minnalta löytyy ihana postaus paletista!

Sitten siihen mun tekemääni meikkiin.
Päätin viikonloppuna harjoitella tulevaa perjantaita varten ja tehdä iltameikin, sillä työkaverillani on tuolloin väitös ja illalla karonkka, johon saan kunnian osallistua ^_^.

Tässä kokonaiskuva kaikista käyttämistäni tuotteista silmille ja naamaani :p.

Silmämeikin tein seuraavanlaisesti:
* Pohjustus: Urban Decay Eyeshadow Primer Potion, Original (ei kuvassa)
* Liikkuva luomi: NYX Jumbo Eye Pencil, 604 Milk
* Yläluomi/kulmaluu: Avon Big Colour Eye Pencil, Flipping Out Pink
* Naked Heat:
  -- Kulmaluu: Ounce
  -- Luomivako: Chaser + Sauced + Cayenne (vaaleimmasta tummimpaan)
  -- Sisänurkka: Lumbre
  -- Ulkonurkka: Ashes (alle) + Ember (päälle)
* Sisärajaus: The Body Shop Smoky Black Eye Definer
* Ripsiväri: Maybelline Faux Cils Push Up Angel Mascara, Very Black
* Kulmat: Anastasia Beverly Hills Brow Pro Palette, Auburn

Tässä tuttuun tapaan ensin silmät ja salamalla otettuna.

Ja tässä meikki vielä päivänvalossa.
Luomivärit käyttäytyivät hyvin minulla, eivätkä varisseetkaan mielestäni ehkä yhtä paljoa, mitä jotkut sävyt ovat Smokyssa tai Naked 3:ssa tehneet. Tuntui, että tässä Heatissa värit olivat jotenkin tiiviimpiä, eikä ihan niin pöllyäviä. Tykkäsin siis!
Sen, minkä totesin tästä meikistä itselleni, niin aion käyttää karonkka-meikkiin ulkonurkkaan joko Naked 3:n Blackheartia, Smokyn Black Marketia, Full Spectrumin Platonicia tai Moondust Mono-luomiväriä Scorpiota.
Nuo Heatin Ashes ja Ember eivät ole mun makuun valitettavasti tarpeeksi tummia yksinään, tykkään vieläkin vahvemmasta kontrastista :D.
En vaan tajua, miten Glitz&Glamin Minna on tässä tutoriaalissa saanut niin ihanan tumman meikin tehtyä, kun vähän samaa tyyliä yritin (toki vähän eri sävyillä)... Tai noh, ammattilaisiltahan se onnistuu mikä vain :D.
Nyt tajusin tuota tutorialia katsoessani, että olisihan tuota omaa luomivaon sävytystäni voinut kohottaa rohkeammin paljon ylemmäksikin!! Katsotaan, muistanko tehdä sen perjantaina :D.

Vaan sitten vielä myös koko pärstäkuvia...
Muut kasvoille käyttämäni tuotteet:
* Manna Kadar Step 1 Prime Time Primer
* Rimmel BB Cream 9-In-1 Skin Perfecting Super Makeup, Light
* Eucerin CC Cream SPF50, Medium
* The Body Shop Lightening Shade Adjusting Drops
* MaxFactor Panstick, 12 True Beige
* Oriflame Beauty Concealer Kit
* Isadora Perfect Loose Powder, 01 Velvet Transparent
* Paese Kashmir Matte Eyeshadow, 605 (ei kuvassa)
* Lumene Arctic Sun Bronzer, 1 Fresh Day / Päivän Hehku
* The Balm The Manizer Sisters The Luminizing Collection, Betty-Lou
* Too Faced Sweet Peach Glow Peach Infused Highlighting Palette
* Guerlain Météorites Flocons Enchantés Light-Enhancing Powder
* Lush Latte Lip Tint

Vähän sivummasta profiili ilman silmälaseja, päivänvalossa.

Sama silmälasit päässä.

Sitten vielä edestä ilman laseja.

Ja sama lasien kanssa.
Jotenkin outoa laittaa näin monta pärstäkuvaa, mutta en osannut päättää, mikä olisi "paras", tosin ei nuista isommin selvää saa, kun käsi tärisi kuvaa ottaessa :D.





Tässäpä lopuksi vielä ne linkit muihin blogeihin, jotka ovat tehneet omat upean kuumat versionsa samaisella paletilla:

Mizz Annie
Fantasya
Hannamaria
Pakolliset - tai ainakin melkein!
Fashioned in Finland
Charming Nails
Glitz & Glam
Miss Aria

Oletteko te hankkineet tämän kuuman paletin jo itsellenne, vai onko se ollenkaan teidän juttu?
Vaan mä yritän palata ruotuun ja jatkaa loppuneiden esittelyjä :D. Josko nyt olisi tältä kuulta ostokset ostettu!
Miumoi <3

17 kommenttia:

  1. Oikein ihanan meikin olet tällä tehnyt ja hyvät kuvat, mistä se näkyy. Sun silmät näyttää jotenkin super sinisiltä :) Tää paletti oli itselle kans sellainen, ihan pakko saada, vaikka ei kyllä olis ollut yhtään varaa laittaa meikkeihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^. Tällä oli kyllä niin hauskaa leikkiä!
      Ja en tosiaan tiedä, onko mulla sitten oikeasti enemmänkin sinistä silmiin jäänyt (välillä vaan näyttää todella harmailta), mutta tuossa makuuhuoneen ikkunan edessä pilvisenä päivänä kuvatessa sinisyys tulee kyllä ihmeellisesti esiin! Tai sitten tämä sävymaailma todella auttaa korostamaan sitä :D.
      Mutta kameraa en osaa käyttää (automaatilla otan aina) ja kuvakäsittelyssä osaan vain rajata, pienentää ja lisätä/vähentää kontrastia/kirkkautta eli niitäkään ei voi syyttää :D.

      On kyllä niin kauheaa, kun aina tulee tällaisia ihania uutuuksia ja haluaisi saada ne tännehetimulle :D. Viimeisimpänä olen kuolannut uutta Too Facedin Chocolate Gold-palettia, jonka näin Trendmoodin instassa joitain päiviä sitten... :D
      Vaan kun itsekin oon 3vkon päästä työttömänä ja haaveena isompi asunto ja asuntolaina, niin oikeasti pitäisi laittaa kukkaronnyörejä tiukemmalle :p...
      Joskus sekin onnistuu :D

      Poista
  2. Jösses, miten siniset silmät! Wau! Sinulle todellakin istuu tämä paletti ja sen sävymaailma. On muuten totta, että nuo Naked Heatin tummimmat sävyt eivät ole todella tummia, eikä se sisällä vaaleitakaan. Jotenkin itse kaipaan tuohon palettiin enemmän ääripäitä. Mutta onhan se ihana, vaikka ei ihan ole minulla sellainen nappiosuma sävymaailmansa vuoksi. Sinulla huikea!

    Kiinnitin huomiota, että sinulla on jotain sellaista, mitä itsekin haluaisin. Tuo Too Facedin highlight-persikkapaletti! Minulla on persikoista poskipuna ja luomiväripaletti. Pihiys iski Sephorassa, niin en enää tuota highlight-palettia raaskinut ostaa, kun oli paljon muutakin shoppailtavaa sieltä Sephorasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^! Niin kuin yllä sanoin, niin en tiedä mistä tuo sinisyys johtuu, kun hätkähdin sitä vähän itsekin :o !!
      Jos se on osin tuon paletin ansiota, niin ei todellakaan ollut turha ostos :D.
      Sinäkin kyllä sait paletin todella mahtavasti toimimaan, vaikka viileämpi oletkin <3.

      Joo siis mullahan kävi aivan huima tuuri, kun osuin sinne meijän bloggaajien kirppis-kuvakansioon oikeaan aikaan ja tuo highlight-persikkapaletti oli siellä vähän käytettynä myynnissä! Sitä pelkkää poskipunaakin oon kuolannut, mutta tuo paletti taitaa itselleni nyt riittää ^_^.
      Sen persikka-luomaripaletin hommasin Kvartsiharakan kautta silloin, kun se tuli ihan enimmäisen kerran myyntiin Limited Editionina (tuli myöhemmin uudelleen myyntiin perusvalikoimaan) :).
      Sephora on kyllä paha... Itsekin haaveilen sinne pääsystä joskus, rahaa tosin pitäisi olla reippaasti silloin :D.
      Viimeisin himotuksen kohde on nyt sitten Too Facedin Chocolate Gold-paletti, joka oli Trendmoodin instassa... :D

      Poista
  3. Upeesti korostaa sun silmiä! Käy tosi hyvin lasienkin kanssa, ite välillä kohtaan sitä että lasit syö meikin todella tehottomaksi mutta tässä ei sitä käy!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D !
      Itsekin tuijotin hetken jos toisenkin nuita kuvia, että onko kaikki niissä nyt ok :D. Mutta kyllä ne silmät ilmeisesti siniset on oikeassa valossa ja oikeansävyisellä meikillä :D.

      Ja tuttu ongelma mullakin, varsinkin kun on vahvan väriset sangat laseissa! Olen sitten aina ottanut kaikki irti tuosta ja käyttänyt todella vahvojakin luomivärejä, kun lasien kanssa ne eivät menekään överiksi :D.

      Poista
  4. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, sun silmät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaww, kiitos ^_^ <3.
      Itsekin yllätyin todella kuvia katsoessa, että voiko olla totta, mutta voi se varmaan olla, kun en muutakaan keksi :D.

      Poista
  5. Uuuuh miten kuuma ja upea meikki <3 jos en Heatia omistaisi niin kyllä alkaisi himottamaan ostaa se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ^_^ <3.
      Nyt kun ehdin viimein katsoa sun meikin sekä sun paletin esittely-postauksen, niin olisi kyllä alkanut itseänikin himottamaan ostaminen, kun näin nuo sun upeat meikit!!

      Poista
  6. Ihana! Korostaa todellakin sinisiä silmiäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^_^!!
      Tää on kyllä huikea paletti!!

      Poista
  7. Aivan mahtavasti sopii sinulle näköjään Heatin värimaailma! Aivan ihana meikki! Kyllähän Heatin oranssihtavat ja punertavat sävyt korostavat myös sinisiä silmiä, niin kuin sinunkin kuvistasi huomaa. Kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^_^.
      Juu, mä kyllä yllätyin todella tästä lopputuloksesta ja tämä sai kyllä ihastumaan vielä lisää tähän palettiin :D.

      Poista
  8. No nyt on kyllä superonnistuneet kasvokuvat sinusta! Näytätpä kauniilta. ♥

    Mua ei oo tää heat -paletti jotenkin inspannut yhtään, ehkä siksi kun ostin just Smashit:n paletin joka on täynnä punertavia sävyjä niin en tarvii tätä :) Mutta tosi kivan näköinen meikki kuitenkin sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Mä näin viime viikolla että Kicksiin oli tullut myyntiin se Anastasia Beverly Hillsin Aurora -highlighter -paletti ja ai juma että sydämeni itki verta kun ei ollut rahaa ostaa sitä... :'( :D :D 63e... ihan törkeen hintanen :D Mut hipelöin sitä varmaan puol tuntia.

      Poista
    2. Kiitos muru <3.
      Tuo on ihan järkevää ajattelua, että jos on jo samantyylinen paletti, niin turhaanhan sitä toista ostaa :D.
      Mulla nyt ei ole tuollaista lämmintä palettia, niin sille oli hyvä rako mun kokoelmassa ^_^.

      Oih, voi että! Se on kyllä ihana paletti <3.
      Kannattaa katsastaa BeautyBay ja ABH:n uk-sivut, niissä voi olla vähän halvempi, jos et Kicksin hintaa raaski maksaa. Ja kyllähän tuolla FB-kirppareillakin välillä näkee nuita myynnissä, joten kannattaa pitää silmät auki sielläkin :).

      Poista

Suositut tekstit