Heissan!
Pidemmittä puheitta, tähän postaukseen tulee parit meikkituotteet sekä viimeinen heinäkuussa kuvaamani meikki ^_^.
Tämän tilasin vuosi sitten syksyllä Hullareilta.
Käyttöönotto on tapahtunut nyt maaliskuussa eli kesti omassa käytössäni 5kk, mikä on 10ml määrälle hyvin.
Toki ripsivärejä olisi hyvä vaihtaa ehkä hieman tiheämmin, mutta tässä nykyisessä rahallisessa tilanteessa käytän niin kauan, kunnes massa alkaa kuivua :p.
Harja oli tässä paljon jämäkämpi kuin aiemmassa sky High-ripsarissa.
Tälläkin sain itselleni ripset hyvin esiin. Kuvan otin tosin vasta nyt torstaina, kun päätin heivata pois eli työtä saa tehdä loppuvaiheessa.
Pois pesemisessä oli tosin hankaluuksia. Tuntui, että tämä taisi olla sellainen lämpimällä vedellä poistettava, kun pesuaineilla sai kyllä käyttää aikaa ja silti meinasi jäädä ripsiin tavaraa.
Tämä onkin syy, miksen osta uudelleen, koska meillä veden lämpötila voi heitellä, niin ennemmin sellaista ripsiväriä käytän, jonka saa tököteillä varmasti pois.
Tämä tapahtui sitten eilen eli minun viimeinen 1.6g Avon Big Colour Eye Pencil, Lavender luomivärikynä koki loppunsa hieman yllättäen.
Tai no tuosta jämästä vielä käyttää tulevalla viikolla, mutta kynää ei tarvitse enää teroittaa.
Mullahan oli näitä lisäksi vaaleanpunainen ja minttu ja tykkäsin todella paljon käyttää kulmaluulle pohjalle luomiväreille.
Toi häivyttäessä tuollaisen hennon hohtavan pinnan.
Tulee kyllä ikävä näitä <3.
Samaiseen käyttöön löytyy vielä kyniä ja muita luomivärejä, joten poiskuluttaminen jatkuu seuraavien tuotteiden kanssa.
Sitten tähän loppuun se viimeinen heinäkuun meikki, joka tuli tehtyä 11.7.:
Mä niin tykkäsin tästä meikistä, jonka tein vanhalla Coloupop x My Little Pony paletilla. Sillä saa kyllä edelleen tehtyä todella ihania väriyhdistelmiä <3.
Tässä sitten sävyt, joita käytin:
Kynät pohjana
*Sisäluomi: MLP “Butterscotch“ + “Starshine“
*Keskiluomi: MLP “Minty“ + “Blossom“
*Ulkoluomi: MPL “Twilight“ + “Snuzzle“
*Kulmaluu: MLP “Skydancer“ + “Bluebell“
*Sisänurkka: ABH Aurora Glow Kit “Lyra“
Saa nähdä, milloin lie ehtii taas meikkejä kuvailemaan... Todennäköisesti syysloma voi olla seuraava mahdollisuus.
Oon silti iloinen että sain kesältä tänne muistiin meikkejä, joista tykkäsin.
Todennäköisesti tiistaina ja torstaina postaan viimeiset loppuneet, kun on vapaapäivät. Tietty pitää tehdä muutamia koulujuttujakin samalla :).
Palaillaan asiaan!
Miumoi <3
Harmi ettei asuta lähempänä, mielellään antaisin muutaman ripsarin sulle..itse kun mieluiten käytän 38 ripsareita ja oon saanut lahjaksi pari muuta. Mä otan usein päikkärit fibromyalgian takia ja en kestä pesukarhuja sen jälkeen..Eikä silmän ympäryksetkään. Just korkkasin kaverilta saamani Estee Lauderin..aiemmin se oli lempparini..Mutta ei ikävä kyllä enää.
VastaaPoista