perjantai 17. marraskuuta 2023

Eleven-tilaus, Marraskuu 2023

Heissan!
Puuuhhh, tämä viikko on ollut töissä normaalia kiireisempi ja päivät ovat olleet normaalia pidempiä, etten ole iltaisin ehtinyt ja jaksanut edes remonttiavuksi.
Lisäksi mulla oli toissapäivänä viimein aikuisikäni ensimmäinen kunnollinen neurologilla käynti, kun kesäkuussa se mun hammaslääkäri laittoi lähetteen menemään eteenpäin (syynä siis botox-hoidon mahdollisuus, kun mulla on siis CP-vamma, migreeni ja nyt uutena tuli vielä pruksismi).
Luulin, että se on max 15-30min käynti ja hämmästys oli suuri, kun aikaa meni lähemmäs tunti ja vielä sen jälkeen oli hoitajan luona "yhteenveto" kaikesta, mitä oli neurologi päättänyt laittaa eteenpäin pyyntöjä/ lähetteitä :D.
Nyt odotan sitten fysioterapeutin aikaa, kuntoutusohjaajan yhteydenottoa, MRI-kuvausaikaa ja myös siihen botox-hoitoarvioon lähti vielä lähete. Lisäksi sain myös uuden lihasrelaksantin kokeiluun, joka on tässä parin päivän aikana tuntunut jo varovaisen positiiviselta! Siinä pitää nyt viikottain nostaa annosta vähitellen, niin hetki menee vielä ennen kuin lopullinen totuus selviää.
Mutta olen tästä kaikesta positiivisen hämmentynyt, että tulikin noin paljon kaikkea, mitä en osannut edes odottaa :D. Ehkä tässä saa kroppaa vähitellen parempaan suuntaan, että työkyky pysyisi yllä!

No joo, mennään nyt itse otsikon aiheeseen :D.
Eli mähän sitten tein extempore tilauksen elevenille tuossa ihan lokakuun viimeisinä päivinä.

Erittäin pieni tilaus tuli kuitenkin ja kaikki tuotteet eivät menneet listauksiinkaan :D.

Pääasiallisena syynähän oli sitten se, mistä olen paljon puhunut eli siveltimien puhdistussuihke.
Mulla oli alunperin aikomuksena laittaa tilaus LookFantasticille, kun siellä on myynnissä 500ml pöniköitä.
Vaan arvatkaapa, miten kävi, kun menin ostoskoriin ja siirryin kassalle maksamaan?
"Sorry, we are unable to send these items to your chosen delivery address. Please remove the items from your basket."
Juuri kävin jälleen uudelleen kokeilemassa taas...
Niinku v*ttu kiitos...
Kummallista, kun ilmeisesti LookFantastic Boxeissa on joskus ollut nuita IsoClean-merkin puhdistussuihkeita (ja nyt olisi ollut kalenterissakin minikoko) ja ne on käsittääkseni lähetetty normaalisti...
Noh, eipä siinä.
Menin seuraavaksi Lykon sivuille, kun sieltä ostin viimeksi heidän omaa suihketta eli aattelin ostaa nyt useamman niitä 75ml pulloja, mutta perkele eivät enää myyneet sitäkään!
Aloin sitten siinä kaikessa v*tutuksessani vertailla, mitä Lykolla oli ja mitä Elevenillä oli silloin ja päädyin sitten Eleveniin.
Tilasin lopulta tuon Cliniquen 236ml pullon ja Idunin 150ml pullon.
Hitto, että tämän pitää olla hankalaa... 
Pliiiisss, ilmiantakaa mulle paikka, mistä saisi isoja pulloja tilattua ongelmitta Suomeen ihan mitä tahansa suihkeputsaria!
Nämä on niin käteviä käyttää siinä meikatessa, kun ei tarvitse odottaa kauaa kuivumista.
Mulla on myös se Duroyn geelimäinen putsari, mutta sen kanssa joutuu odottamaan jonkin aikaa, että enimmät haihtuu siveltimestä pois.
Noh, onneksi nyt hetken näillä kahdella pärjään, mutta huomattavasti kalliimpia nämä on kuin mitä olisi ollut se 500ml jättipullo :/.
Nyt kun katsoin, niin Lykolle on tullut tässä välissä jokin 500ml pullo myyntiin. Siinä ei suihkemekanismia ole, mutta hyvin sitä pystyisi siirtämään varmasti omaan suihkepulloon... Täytyy seurata tilannetta...

Siinä ketutuksen kourissa päätin ottaa mukaan kokeiluun vielä parit punaisuutta hälventävää pohjustajaa.
Revolutionin 28ml täysikokoinen tuubi ja Smashboxin 10ml minikoko.
Valitettavasti täytyy sanoa, etten kyllä huomaa mitään eroa punaisuudessa kummallakaan ja pakko laittaa lisänä vielä Dermosilin vihreää peittaria.
Toivoin niin kovasti, että nämä olisi auttaneet jo yksinään, mutta ei tämäkään toive toteutunut.
Lisää täytyy taas ostaa kokeiluun eri merkeiltä, kunhan nämä saan ensin kulutettua pois...

Tilaukseen tuli vielä kaupan päälliseksi tämä 20ml minikokoinen Kératase Resistance Resurfacing Strengthening Milk, joka on ilmeisesti hiuksiin jätettävä lämpösuojallinen hoito.
Tulee käytettyä, vaikuttaa ihan ok:lta!




Eli tällaisia syntejä vaihteeksi!
Tosiaan Yves Rocherille tein tilauksen ja paketin sain hakea alkuviikosta.
Sen tilauksen damage mun varastoille on vuorossa seuraavaksi :D.
Aion myös tänä viikonloppuna tehdä sinne Avonillekin tilauksen tähän samaan konkurssiin, niin ei tarvi sitäkään miettiä seuraavaan vuoteen :p.
Palataan siis toivottavasti pian asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Marraskuun 2023 Ennustuksia

Hellou!
Kuten luvattu, niin tänään tulisi viimein Marraskuun kristallipallo-katsaus!
Tosin niin kuin oon vihjaillut aiemmin, niin tulee olemaan aika hiljainen kuukausi... Vieläkään ei ole yhtään purkkia loppunut tälle kuulle, mutta muutama on onneksi ihan viittä vaille lopuillaan eli tulevan viikon aikana uskoisin useamman vihdoin tyhjenevän.

Kuten sanottua, nyt sain epätoivoisesti katsella kaappeja ja hyllyjä läpi ja hiustuotteita löysin nämä.
Tuo Tigin kuivahoitoaine on ikivanha, joten toivon saavani sen viimein pois hyllyltä, ainakin ennen vuoden loppua, jos ei tämän kuun aikana vielä tyhjene.
Lisäksi kellarissa on 1 täysikokoinen hiustuotepurkki loppumaisillaan, sitäkin yritän tyhjentää.

Kasvotuotteissa en onnistunut sen paremmin ja voi olla, että näistä vain tuo Ginzing loppuu.
Jälleen muistin jälkikäteen, että kellarin kylppärissä on 1 minikokoinen tuote, jonka suhteen olen toiveikas.

Kroppatuotteissa jatketaan "toivotaan toivotaan"-linjaa, muut paitsi voiteet ehkä loppuu.
Yllättävän riittoisia ollut nuo kroppavoiteet, toki ehkä niitäkin voisi käyttää vähän runsaammin :D.
Niin joo, töissä on minikäsivoide loppumaisillaan eli sieltä on myös yksi miinus tulossa sentään!

Muutama päivä noiden kuvien oton jälkeen tajusin, että matkasta unohtui vielä aika monta tuotetta, niin piti tämä sekalainen joukko ottaa mukaan, kun en ollut postausta ehtinyt tekemään :D.
Vihreä peiteaine on rajoilla, mutta muut loppuu aika satavarmasti.
Avonista käytän vain hajuvettä, huulikiiltoa en ole vuosiin enää käyttänyt :D.
Ripsiväri on jo aika jankkia, mutta yritän vielä hetken sinnitellä sen kanssa, niin pärjään varastossa olevilla 2 ripsarilla kevääseen.
Voi myös olla, että käytän toisenkin minikokoisen puhdistusbalmin.

Eli yritän tässä kuussa vähentää 12 täysikokoista ja 7 minikokoista tuotetta...
Nyt ei ole edes mitään yllätyksiäkään luvassa, koska kyttäsin aika tarkkaan kaikki läpi, että sain edes nämä mukaan :D.
Plussaa on tulossa sitä vastoin reippaasti, koska retkahdin sitten siihen viimeiseen Yves Rocherin tilaukseen... Saa nähdä, tuleeko paketti tulevalla viikolla.
Enimmäkseen suihkugeelejä tuli tilattua eli ne on suhteellisen helppo ja nopea käyttää käsisaippuoinakin, kun nestesaippuoita ei varastossa ole.
Niin ja yksi pikku paketti tuli jo alkukuusta Eleveniltä, esittelen sen kootut selitykset sitten seuraavaksi :D.
Lisäksi olen tehnyt listaa Avonille ja todennäköisesti sen tilauksen laitan menemään loppukuusta.
Katsoin, että edellisen tilauksen olen Avonille tehnyt vuosi sitten elokuussa, joten ehkä voin taas testiin ostaa "uutuuksia" kokeiluun :p.
Minituoksuja, kroppasuihkeita ja suihkugeelejä/ kylpyvaahtoja aika lailla tilaus olisi täynnä. Saa nähdä, onko kaikkia enää tilausvaiheessa sitten saatavilla, mutta ehkä ensi viikonloppuna teen tilauksen, niin välttää black friday- ja joulupaketti-kaaoksen, toivottavasti...
Saattaa siis vuoden yhteenveto ottaa nyt osumaa, mutta onneksi on vielä joulukuu aikaa vähentää :D.

Tällaista siis luvassa tämän kuun aikana. Toivon todella, että nuo vähennykset lähtee kohta käyntiin, hieman huolestuttaa, kun ollaan jo kuun puolessa välissä :p.
Vaan yritän saada tuon seuraavan postauksen tänne piakkoin, mutta katsotaan, meneeko taas loppuviikkoon.
Miumoi <3

lauantai 11. marraskuuta 2023

Deck of Panning-projekti, Päivitys nro15, Marraskuu 2023

Heipsan!
Niin se taas joko väsymys tai remppaillat otti vallan itsestäni, mutta nyt on tämä ilta ja huomispäivä vapaata postailua varten :p.
Seuraavaksi siis vihdoin Marraskuun Deck of Panning-päivitys! 
Totutusti Täällä Intro-postaus ja Täällä Päivitys nro 14. Kortit on katsottu uudestaan pyöritetystä Lokakuun pelialustasta, joka oli tullut saataville kuun puolessa välissä.

Sain kuin sainkin 3 tavoitetta täyteen \o/.

Paletit sain siis odotetusti käytettyä, mutta hajuvesi oli pieni yllätys :D.
Colourpopin Super Shockeja tuli käytettyä vähän vähemmän kuin luulin, mutta Lokakuussa olikin aika paljon samantyyppisiä sävyjä käytössä.
Kynsilakka jäi yhteen käyttöön... Katsotaan, kuinka monta kuukautta se vielä roikkuu mukana, sillä nyt on alkanut kädet ja sormet mennä huonoon kuntoon kuivumisen takia... Ei ole lakkaaminen ollut nytkään hirveästi mielessä.

Tässä näkyy Colourpopin Super Shockien tilanne 8 ja 18 käyttökerran jälkeen tämän projektin aikana.

Tässä sitten mielenkiinnosta kynsilakan ja hajuveden tilanne.
Luomiväripaletteja en kuvannut läheltä, kun ei eroa näy, vaikka sainkin kaikkia sävyjä käytettyä muutaman kerran. Oon iloinen, että käyttöä tuli :).

Nostin nytkin 3 korttia, että saa edelleen vaihtelua kuukausittain, kun nuita pidempiaikaisia tuotteita on toinen puoli :D.

Ja tällaiselta sitten näyttää Marraskuun taulukko!
Onneksi tuli ihan kivat kortit!
Tässä kuussa jatkaa siis edelleen kynsilakka ja odotetusti Colourpopin Super Shock Shadow luomivärit Telepathy ja Weenie.

Ensimmäisenä korttina tuli pelottavasti Risti Ässä, mutta se olikin onneksi "Focus = Reflect on the panning goals you set at the beginning of the year".
Helppo oli katsoa, mitä olin tämän vuoden Pannu-projektiin laittanut tuotteita ja sieltä päädyin ottamaan mukaan tuon uudelleen pannutetun vanhan Avonin violetin sävyn!
Pannu-projektin alussa ei ollut edes pannua ja nyt tuo kuva on otettu 39 käyttökerran jälkeen!
Uudelleen pannutus kannattaa, kun tavara on paljon "löysempänä" kiinni :D.
On tuosta palasiakin irronnut, mutta olen säästänyt ne tunnollisesti ja käytän nekin murut kyllä lopuksi.
Tavoitteeksi otin käyttää tämä loppuun ja uskoisin sen oikeasti tapahtuvan viimeistään joulukuun loppuun mennessä!
Oon jo 9 kertaa käyttänyt tälle kuulle ja hyvin on huvennut tuostakin (taas muutama palakin lähtenyt) eli on ihan realistinen tavoite!

Toisena korttina tuli Pata 8, joka oli "Matte".
Ootte varmaan huomanneet, etten ole matta-luomivärien ystävä, joten tämä olikin oivallinen mahdollisuus saada kyseisiä luomivärejä vähän enemmän käyttöön :D.
Niinpä otinkin niitä mukaan peräti 5kpl ja tavoitteeksi käyttää jokaista sävyä 5 kertaa.
Mukaan valitsin Sydney Gracen "Crashing Waves" (tämä oli ilmainen yllätys kaupan päällinen, kun tein sen Christmas in July ale-tilauksen, se postaus kyllä tulee vielä tänne :D), Terra Moons Cosmeticsin "Estella" ja "Salvaje" (tämäkin tilauspostaus tulee vielä :D) ja Colourpopin vanhat "Stay Golden" ja "Silver Lining".
Tämäkin on jo tässä vaiheessa yllättävän hyvällä mallilla!

Viimeisenä korttina tuli Ruutu 4, joka oli "Glowy".
Tämä oli helppo pienen mietinnän jälkeen eli Goodieboxista tullut MCo Beauty Glow Highlighter Stick, Rose korostuspuikko, koska mullehan on tullut niitä 2kpl.
Avatun otin siis mukaan ja sitä on tuon verran kuvan oton aikaan käytetty (rullattu niin alas kuin menee).
Tuohan on järkyttävän 14g kokoinen eli vuosia saisi käyttää ainoana korostustuotteena jo yhtä puikkoa, saati sitten kahta...
Noh, nyt otin käyttötavoitteeksi 10 kertaa, että saan kortteja nostaa joulukuussakin.
Aion varmasti jatkaa käyttöä nyt tämän jälkeenkin, kun oon laittanut tätä poskipunan alle "pohjustukseksi". Hyvin tulee käytettyä siinä!

Tällaiselta siis näyttää Marraskuun porukka!
Outoja väriyhdistelmiä on tullut tehtyä luomille, mutta oon myös yrittänyt mätsätä sävy sävyynkin Muita paletteja käyttäen) :D.
Saan nostaa ensi kuussa ainakin 2 korttia, kun ei ehkä vielä tuo Avonin sävy lopu ja en ole kynsilakan suhteen enää ollenkaan toiveikas :D.
Saa sitten nähdä, yllätänkö itseni :p. Voisin jopa tämän postailun jälkeen taas lakata nuo kynnet, niin saa edes sen yhden kerran tehtyä :D.

Mutta koska mulla on vielä huominen aamupäivä aikaa, niin saan seuraavaksi ennusteetkin tänne!
En vaan ole vieläkään saanut yhtään tuotetta loppumaan ja kuu olisi kohta puolessa välissä... Muutama on onneksi jo siinä rajoilla, joten ehkä se miinustelu tässä aukeaa piakkoin!
Palaillaan tarkemmin asiaan huomenna!
Miumoi <3

maanantai 6. marraskuuta 2023

Yhteenveto Lokakuu 2023

Hellouuuu!
Tänään sainkin vapaa illan remontista :p.
Olivat ilmeisesti saaneet päivän aikana kaikki täällä olleet ensimmäisen kerroksen seinävillat suunnilleen seiniin ja yritettiin käydä ostamassa lisää, kun muutaman säkin vielä tarvitsisi, mutta eipä niitä ollut K-raudassa tänään... Joudutaan siis odottamaan uutta kuormaa. Olivat myös kattoon saaneet aloitettua viimeistä villakerrosta, huomenna pitää vielä toiselle puolelle kattoa laittaa välipuut, niin sillekin puolelle saa sitten seuraavan villakerroksen latoa.
Täytyy toivoa, että kohta puoliin alkaisi lämpö pysyä sisällä tuolla ylhäälläkin!

Mutta nyt onkin sitten Lokakuun yhteenvedon aika!
Sain yllättyä lopputuloksesta erittäin positiivisesti :D.
Aloitetaan tuttuun tapaan loppuneista:

-Avon ColorTrend Ice Sheers Flavoured Lip Balm, Delicious Berry (4g)
-Colourpop Crystal Lip Balm, Aquamarine (3.25g)
-Omorovicza Silver Skin Savior Face Mask (15ml mini)
-Victoria’s Secret Pure Daydream Eau de Toilette (30ml)
-Avon Naturals Hula Hula Hibiscus Hibiscus & Passionfruit Scented Spritz (100ml)
-Lush Yog Nog Roulade Soap (100g)
-Rituals… The Ritual of Sakura Pearlescent Body Scrub (100ml mini)
-Corps Volatils Encapsulated Sun Eau de Parfum Natural Spray (10ml mini)
-Clinique Colour Surge Butter Shine Lipstick, 37 Pink-a-boo (4g)
-Avon Red Berries Bubble Bath (500ml)
-Mádara Melting Cleansing Oil (100ml)
-Herbina Kevyt Kasvovoide (50ml)
-Avon Naturals Cocktail Collection Rasberry & Cassis Scented Spritz (100ml)
-Klippoteket Argan Oil Styling Firm Hold & Shine Hair Spray (50ml mini)
-FancyHandy Red Grape Face Serum (60ml)
-Nivea In-shower Body Milk Skin Conditioner (400ml)
-Oriflame ikivanha Huulivoide (3g?)
-Faith in Nature Coconut Hand Wash (400ml)
-Origins Ginzing Refreshing Eye Cream (5ml mini)
-Dermalogica Calm Water Gel (10ml mini)
-The Body Shop Peppermint Candy Cane Fragranced Shower Gel (250ml)
-Clinique Moisture Surge Hydrating Lotion (400ml)

Yhteensä 16 täysikokoisella ja 6 minikokoisella vähentynyt
Sitten Plussat:

+Ziaja Baltic Home Spa Wellness Chocolate & Coffee Medium-grained Body Scrub (300ml)
+Ziaja Baltic Home Spa Wellness Coconut & Almond Shower Gel (500ml)
+Fluff Makeup Removing Melting Balm with Rasberries and Almonds (50ml)
+SkinProud Face Melt Gentle Hydrating Cleansing Balm (70g)
+TonyMoly Panda’s Dream Smudge Out Mascara, 01 Volume (10g)
+Lumene [Lumo] Nordic Bloom Anti-Wrinkle & Firm Moisturizing V-shape Serum (30ml)
+Lumene [Lumo] Nordic Bloom Vegan Collagen Essence (30ml)
+Wella Oil Reflections Luminous Instant Conditioner (200ml)
+Wella SP LuxeOil Keratin Conditioner (200ml)
+Wella Eimi Mistify Me Strong Hairspray (75ml mini)
+Klippoteket Maximum XX Strong Hairspray (80ml mini)
+Klippoteket Super Extra Strong Hairspray (80ml mini)
+Klippoteket Dry Shampoo, Blonde Hair (200ml)
+Batiste Rose Gold Radiant Rose Dry Shampoo (200ml)
+Batiste Original Classic Fresh Dry Shampoo (350ml)
+Batiste Blush Flirty Floral Dry Shampoo (350ml)
+Clinique Antiperspirant Deodorant Roll-on (75ml)
+Löwengrip Count on Me Anti-perspirant Deodorant Roll-on (50ml)
+Urang Natural Cleansing Oil (150ml)
+Evolve Gentle Cleansing Melt (120ml)
+Mizon Cicaluronic Cleansing Balm (80ml)
+Banila Co Clean It Zero Original Cleansing Balm (7ml mini)
+Banila Co Clean It Zero Revitalizing Cleansing Balm (7ml mini)
+Banila Co Clean It Zero Purifying Cleansing Balm (7ml mini)
+Banila Co Clean It Zero Nourishing Cleansing Balm (7ml mini)
+Masque Me Up & Gaia Bergamot & Lemon Deodorant (60g)
+Rituals… The Ritual of Sakura Instant Care Hand Lotion (70ml)
+Able Skincare Illuminating & Antioxidant Eight Hour Hyaluronic Facial Serum (30ml)
+Phase Zero Metal Foil Duo Eyeshadow, B300 (3g)
+Elemis Papaya Enzyme Peel Enzymatic Cream Exfoliator (15ml mini)

Yhteensä 22 täysikokoisella ja 8 minikokoisella lisääntynyt.
Lokakuussa nettona varastot lisääntyi vain 6 täysikokoisella ja 2 minikokoisella tuotteella!
Oon todella iloinen tästä saldosta :D.
Katsoin mun muistiinpanoja, niin syyskuussa on täsmälleen sama määrä vähentynyt eli tämä kuukausi nollasi vain sen ja vuositasolla ollaan edelleen ihan hyvällä mallilla ^_^.

TOSIN... Nyt mä tuossa ennen tätä postailua viihdytin itseäni Yves Rocherin sivuilla ja mietin pääni puhki, pitäisikö sinne tehdä nyt vielä viimeisen kerran tilaus, kun nettikauppa loppuu ainakin Pohjoismaista vuoden lopulla...
Aika paljon oli näköjään hinnat nousseet, eikä enää mitään kovin tuttuja sarjoja ollut myynnissä, mutta jos nyt viimeisen kerran ostaisi isomman satsin kokeiluun...
Enimmäkseen tulisi valittua taas suihkugeelejä, kun ne on niin helppoja :D.
Jos tuon teen, niin Marraskuukin tulee olemaan varmasti plussa-kuukausi, mutta en sitten tule hankkimaan joulukalenteria :D.
Samoin Dermosilille oli tullut nyt aika kivoja joulujuttuja, pitkästä aikaa innostuin useista tuotteista...
Noh, pähkäilen vielä hetken näitä eli katsotaan ennusteissa sitten, miten kävi!
Ennen ennusteita tulee kuitenkin Deck of Panning-päivitys, jonka toivon saavani myös piakkoin tänne.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Viimeiset Loppuneet, Lokakuu 2023

Heissan!
Viikkopostauksen aika taas :p.
Nämä päivät on nyt vaan pelkkää työtä, remppaa, kipua ja väsymystä, mutta hyvä että edes kerran viikossa pääsen hetkeksi upottamaan itseni purkkimereen :p.
Sain tuossa kuvattua viimein ennustekuvatkin, venähti näköjään sekin.
Ja onpa mulle yksi pikkupakettikin jo ehtinyt tulla! Kootut selitykset tulee sitten, kun päästään kyseiseen postaukseen joskus :p.

Vaan katsotaan nyt vihdoin viimeiset lokakuun loppuneet!

Tästä porukasta ensimmäisenä loppui tämä 30ml Victoria’s Secret Pure Daydream Eau de Toilette.
Vajaa puolet oli pullosta jäljellä, kun päätin siirtää vessatuoksu-käyttöön.
Tässä ei siis ollut mitään vikaa, aivan ihana tuoksu, mutta nyt alan tehdä itselleni tarkempaa suunnitelmaa hajuvesistä, jotka haluan omistaa ja joita käytän ilolla, niin nämä, mitä ei ehkä enää saa mistään, saa jäädä pois siitä kokoelmasta.
Fragranticassa ei ollut näköjään montaa lausetta tästä :D.
Tuoksunuotit: Punaherukka ja Orkidea.
Eli kuten sanottu, niin mun tyylinen makea tuoksu, mutta on aika jatkaa matkaa.

Vessatuoksu-käytössä oli sitten myös tämä 10ml minikokoinen Corps Volatils Encapsulated Sun Eau de Parfum Natural Spray hajuvesi, joka tuli Goodieboxista Elokuussa.
En koskaan käyttänyt tätä iholla, kun ei sitten innostanut yhtään. Oli kuitenkin suhteellisen neutraali tuoksu ja sopi hyvin vessatuoksuksi :D.
Fragranticassa ei taaskaan ole montaa lausetta.
Tuoksunuotit: Kookos, Heinä, Tonkapapu, Vanilja, Manteli, Kumariini.
Ei muuta sanottavaa, ei herättänyt tunteita oikein mihinkään suuntaan.

Raskain sydämin käytin myös tämän 100ml Avon Naturals Cocktail Collection Rasberry & Cassis Scented Spritz vartalosuihkeen enimmäkseen vessatuoksuna.
Mulla ei vaan enää ole mitään ei-niin-hyväntuoksuisia suihkeita tai hajuvesiä, joita voisi tuohon tehtävään laittaa, niin nyt kuluu näitä ihanan tuoksuisiakin siihen.
Tämä tuoksusarja on siis yksi lempituoksuista ja onneksi on vielä suihkugeeli ja kylpyvaahto jäljellä <3.

Ja ihan kropalle sain kulutettua tämän 100ml Avon Naturals Hula Hula Hibiscus Hibiscus & Passionfruit Scented Spritz vartalosuihkeen.
Tätä jemmasin 3 pulloa aikanaan, aivan ihana tuoksu myös <3.
Viimeinen pullo lähti nyt käyttöön ja onneksi on myös suihkugeeliä jäljellä.

Sitten pitkästä aikaa sain käytettyä palasaippuan!
tästä 100g Lush Yog Nog Roulade Soap palasta ei jäänyt mitään jäljelle, mutta onneksi oli tämä vanha kuva tallessa.
Vanha tämä saippua oli muutenkin, mutta vielä oli pikkuisen alkuperäistä makean mausteista tuoksua tunnistettavissa.
Saippuan muodosta en välittänyt, sillä se hajosi muutamaan osaan aika nopeasti ja tuo "keski"osa oli todella pehmeää eli kului sen takia todella nopeasti sitten, kun sitä alkoi käyttää.
Näitä roulade-saippuoita en enää ostaisi tuon pehmeyden takia uudelleen, tosin ei varmaan taida olla enää myynnissäkään, mitä joskus sivuja katsonut läpi.
Mutta tuota Yog Nog tuoksua haluaisin kyllä jossain muodossa lisää :D.

Seuraava vanha saippua Lushilta on nyt lähtenyt käyttöön, saa nähdä, kuinka kauan menee tämän kanssa :p.

Ja tuttuun tapaan nestemäistä saippuaa myös kului, kun tämä 400ml Faith in Nature Coconut Hand Wash loppui.
Tämän tilasin vasta Fiksuruualta kokeiluun.
Perussaippua, teki mitä piti, mutta kookoksen tuoksua en oikein erottanut eli sen suhteen oli pettymys.
Kyllähän näitä voi hävikkiä estääkseen aina välillä tilailla mukaan uudelleenkin, mutta ei minusta mikään fani näiden suhteen vielä tullut.
Nyt ei ole taaskaan varastossa käsisaippuaa (kellarin vessassa on edelleen Dermosilin saippua), joten täyttöpumppu on lähtenyt käyttöön jälleen keskikerroksen kylppäriin.

Tämä 500ml Avon Red Berries Bubble Bath kylpyvaahto oli sinänsä yllätysloppuja, koska tuli käytyä kylvyssä pitkästä aikaa vähän suunnittelematta.
Tästä oli suurin osa käytetty käsisaippuana, mutta nyt jämät meni sitten kylpyyn :).
Tuoksultaan oli sellainen mausteisen marjainen.
Tykkään tosi paljon näistä Avonin vaahdoista, tulee runsas vaahto ja se säilyykin melko pitkään.
Paljon löytyy vielä vaahtoja käytettäväksi ja saa nähdä, tuleeko nyt se kerta kuussa tahti kylvyille, kun tuntuu, että oon jäässä koko ajan, varsinkin remppa-iltojen jälkeen, kun tuolla yläkerrassa on yhtä kylmä kuin mitä ulkona on...

Sitten myös vähän yllättäen päätin, että tämän ikivanhan 400ml Nivea In-shower Body Milk Skin Conditioner suihkuvoiteen purkin on aika lähteä :D.
Käytin pulloa niin pitkään kuin pystyin itse puristamaan tavaraa ulos ja sen jälkeen pyysin Mr.Insinööriä puristamaan loput tuohon puuterirasiaan eli muutamaan kertaan jäi vielä käytettävää.
Tuota tarvi laittaa yllättävän vähän ja sai silti sen kosteutetun tunteen iholle.
Nyt oonkin enemmän tuota käyttänyt, kun ei tarkene yhtään pidempään rasvailla itseä suihkun jälkeen :D.
En tiedä, onko tuota enää myynnissä, mutta vähän jään kaipaamaan, kun jämät loppuu. Erittäin kätevä tuote itselleni ollut!

Ja nyt pari kuukautta suihkussa tehokäytössä ollut melko vanha 250ml The Body Shop Peppermint Candy Cane Fragranced Shower Gel suihkugeelikin loppui.
Tämä ei näin syksylle ja talvelle ollut ihan optimaalinen, koska antoi pienesti viilentävän tunteen :D. Eli ennemmin kesällä olisin käyttänyt, mutta en jaksanut enää sinne asti jemmailla, kun haluan nyt näistä vanhoista pulloista viimein eroon!
Eli jos joskus tulee vielä myyntiin, niin kesäajalle voisin ottaa käyttöön :D.

Samassa elokuun Goodieboxissa tullut 100ml minikokoinen Rituals… The Ritual of Sakura Pearlescent Body Scrub vartalokuorinta loppui myös.
Tässä oli kuorivuus todella kiva! Toki tykkään vieläkin karkeammasta, mutta tässä oli oikein hyvin jo yritystä :D.
Nyt oon kuorintoja käyttänyt enemmän kainaloihin, kun käytössä on voidemaiset dödöt, niin ei meinaa muuten saada niiden jäämiä irtoamaan suihkussa.
Voisin kyllä hommata tätä uudelleenkin, tuo tuubikin on ulkonäöltään aivan ihana <3.

Viimeisenä loppui tämä 50ml minikokoinen Klippoteket Argan Oil Styling Firm Hold & Shine Hair Spray hiuslakka.
Onneksi kesti siihen asti, että ehdin Hullareilta saada uudet hiuslakat :D.
Tämän oon ostanut keväällä Sokoksen 3+1 Päiviltä (myös sen toisen Herbinan 50ml suihkeen) eli 100ml riittää mulla näköjään noin puoli vuotta.
Tämä oli ihan kiva, suhteellisen pitävä, mutta ehkä muut Klippoteketin versiot on pitävämpiä.
En siis tätä versiota aio enää hommata, mutta nythän mulla on taas 2 muuta versiota käytössä sekä Eimi-merkin lakka, joilla pärjään ehkä 1,5 vuotta :D.

Puuh, tässäpä ne oli!
En viitsi yhteenvetoa enää tähän perään laittaa, niin se tulee omassa postauksessa sitten joskus :p.
Mutta aika kivasti lokakuu meni loppuneiden osalta! Mikä toki tarkoittaa huonoa saldoa tälle kuulle :p.
Vaan katsotaan lopputulos yhteenvedossa!
Toivon todella, että tuleva viikko olisi vähän rauhallisempi kaiken suhteen, että jaksaisin koneelle useammin...
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

Suositut tekstit