torstai 24. heinäkuuta 2014

Aurinkorasvaa loppunut ja Viktorian salaisuuksia julki

Nyt kun helteitä on pidellyt jo useamman viikon, niin yllättäen on myös aurinkorasvaa saanut kulutettua pois, vaikken rannalle ole vielä mennyt aurinkoa ottamaan :).
Tässä siis seuraavaksi niistä lyhkäset esittelyt:

Enpä mä loppujen lopuksi ehtinyt kuin ihan muutaman kerran tätä Avonin 150ml Sun+ SPF20 Quick Dry Clear Spray aurinkosuihketta suihkia ennen töihin pyöräilyä, kun tämä jo loppui.
Tämä on muistaakseni parin vuoden takainen ostos ja suurimman osan taisin käyttää viime kesänä Turkin reissulla.
Ei mulla tästä ole oikein mitään sen kummempaa sanottavaa kuin että suojasi ihan hyvin omaa ihoani ja ei jäänyt tahmeaksi kerrokseksi iholle. Sen takia tykkäänkin näistä suihkutettavista versioista enemmän.

Sitten tänään sain loppumaan viimein tämän 30ml minikokoisen Dermosilin Sun Protection Cream SPF30 aurinkovoiteen.
Myös tämä on mun muistini mukaan parin vuoden takaa ja suurimman osan käytin taas Turkin reissulla. Kuvan otin pari viikkoa sitten mökillä ollessamme, kun kuvittelin saavani tämän loppumaan jo siellä. Ei loppunut :D.
Mutta tämäkin oli suojaavuudeltaan ihan hyvä, ei sen suhteen sanomista.
Tämä on kuitenkin sellainen hitusen tahmaiseksi jättävä ja hetken ajan tätä saa hieroa ihoon, että imeytyy eikä jää valkoiseksi kerrokseksi näkyviin.
Nämä voide-versiot eivät siis ole yhtään mun makuun :).

Nyt mulla on varastossa (tai nyt siis käytössä) viime kesänä ostamani Avonin SPF15 aurinkosuihke, joka myös taisi olla Turkissa mukana.
Tätä on kuitenkin vielä noin puolet jäljellä, joten enköhän tämän loppukesän tällä pärjää :).
Ja onhan mulla sitten se Heinäkuun Livboxista tullut SPF50 kasvovoide, jota voisi myös kropalle kokeilla :).

Ja aurinkovoide on kyllä huomenna ja lauantaina tarpeen, kun helteet edelleen jatkuu, mutta sitten olisi taas Qstockin aika!!!
Joka ikinen vuosi tuolla Qskassa tuntuu olevan helle, joten yleensä kyllä pitänyt suojaa ottaa mukaan :).
Innolla taas odotan festareita! Bändeistä on ihan pakko nähdä Sonata Arctica, The 69 Eyes, Poisonblack ja Volbeat.
Sitten sellaiset muut "ihan kiva nähdä"-bändit ovat: Happoradio, Erin, Viikate, Michael Monroe, Jenni Vartiainen, Jukka Poika, Kaija Koo, Cheek, Haloo Helsinki!, Apulanta ja Megadeth.
Saa taas rantalavan ja päälavan väliä juosta koko ajan... Huomenna juoksu alkaa heti klo 16 ja jatkuu klo 00.30 asti tuolla välillä ollen vain yksi tunnin tauko :D.
Lauantaina sitten pitäisi olla paikalla klo 13-00.30, mutta sillon on sentään alkupäivästä yksi 2h tauko ja yksi tunnin tauko :).
Kyllä mä siltikin taidan olla melkoisen rikki tuon reissun jälkeen...

Mutta vielä tähän loppuun jälleen muutaman plussan esittely :D.
Sain tänään hakea postista paketin, josta löytyi taas ulkomailta diilattua kosmetiikkaa :D.
Tällä kertaa ihana Marisa oli käynyt Amsterdamissa ja oli aiemmin sanonut, että jos jotain kosmetiikkaa haluan, niin hän voi tuoda. Pakkohan se on tuollainen tilaisuus hyödyntää :D.
Tällaiset jutut sieltä sitten paljastui:

Vicroria's Secret tuotteita <3.
Vihdoin mä pääsen näitä kokeilemaan ja päätinkin tuossa just, että aion käyttää näitä muiden käytössä olevien tuotteiden ohella sellaisina "Luksus"-tuotteina, ettei vaan käy niin, että nämä pääsisivät pilaantumaan niin kuin Nonnulle kävi taannoin...
Amsterdamissa oli VS:n liike, jossa oli suht pieni valikoima kuulemma ja tuotteet oli 9e/kpl. Pyysin Marisaa ottamaan sieltä sitten Vanilla Lace Fragrance Mist kroppasuihkeen sekä Amber Romance Hydrating Body Lotion kroppaemulsion.
Lentokentällä oli ollut myös liike ja siellä oli VS:n tuotteet 3kpl/30e eli 10e/kpl.
Sieltä pyysin ottamaan Mango Temptation Fragrance Mist kroppasuihkeen sekä Passion Struck Body Wash suihkugeelin. Marisa otti itselleen sitten kolmannen tuotteen, kun en kolmatta keksinyt itselleni :D. Hyvin saan jo näilläkin jotain mielikuvaa tuotteista ja mitä nuuhkin purkkeja, niin kaikki kyllä miellyttävät kovasti omaa nenääni ^_^. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan pian näitä ihan kunnolla!!

Yllätyksekseni paketista löytyi muutakin, mitä en odottanut!
Rituals-merkin 50ml minikokoinen T'ai Chi White Lotus & Green Tea Foaming Shower Gel Sensation vaahtosuihkugeeli sekä 12ml näytepussit kasvonaamioita; Hema Chocolate Orange Face Mask ja Hema Fruity Feast Face Mask.
Näyttävät todella ihanilta ja erittäin mielelläni nämäkin otan kokeiluun!!!
Kiitos Marisa ihan mielettömästi näistä kaikista ja että viitsit diilata ja lähettää nämä mulle <3. Kosmetiikka-narkkari kiittää sydämensä pohjasta (vaikkei varastot kiitäkään) sekä näistä, että myös aiemmista Tallinnan diilauksista rakasta MP:tä :D.
Kyllä nyt on huippufiilis, kun saa "uusia" juttuja kokeilla ^_^.

Tällaista siis tänne tällä kertaa!
Katsotaan, tuleeko ennen sunnuntaita seuraavaa postausta ja miten aikataulut menee :). Nyt mulla onkin pe-ma pidennetty viikonloppu vapaa, pikkuinen miniloma siis nyt luvassa :).
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva että sait jo paketin ja pääsit tuoksuttelemaan kaikkia. :) Hitsi kun unohdin sen saatekirjeen, ja unohdin lähettää sen mailissakin. :D Olen kotona taas vasta la tai su.

    Itseasiassa nuo pari ekaa VS:ää ovat paikallisesta Etos-kempparista (tuotteet taisivat tulla sulle niiden pussissa? :D ), jossa sattui olemaan pieni erä noita VS:iä. Kaupungilla ei siis ole VS-liikettä, vaan kentällä. Tosi kiva että tuoksut miellyttää!! :)

    Lisäksi laitoin sulle tosiaan yllätystuliaisia, kiva jos nekin oli mieluisia. :) Tuo suihkuvaahto on tooosi riittoisa ja musta ne on ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kävi kyllä tuuri, kun sain paketin haettua ^_^. Ihanan tuoksuisia ovat olleet <3.
      Kiitokset vielä tarkennuksesta tuon VS:n suhteen!
      Ja yllätystuliaiset oli kyllä ihania, vielä en ole ehtinyt testaamaan, mutta sekin asia kyllä korjaantuu lähiaikoina!
      Kiitos vielä kerran vaivannäöstä <3

      Poista

Suositut tekstit