keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pää sekavana Ennustamaan

Heipsan jälleen!
Taas pitää sanoa, että oli oikeasti tarkoitus kirjoittaa tämä ennustelupostaus jo aiemmin, mutta toissa päivänä päätettiin lähteä illalla leffaan Mr.Insinöörin kanssa, eikä sitten ennen sitä hoksannut postata. Käytiin katsomassa ihkun Johnny Deppin leffa Mortdecai ja me ainakin tykättiin siitä todella paljon!
Jos tykkää Deppin leffoista ja komediasta, niin käykää ihmeessä katsomassa, sai kyllä nauraa :D.

Noh, eilinen meni sitten täysin perseelleen jo iltapäivästä, kun 1 jälkeen iski töissä taas pitkästä aikaa huimauskohtaus... Kroppa alkaa näköjään itse sitten vaatimaan sitä liikkumista ja hieronnassa käyntiä, jos akka itse ei sitä vapaaehtoisesti tajua tehdä...
Noh kuvittelin, että selviän siitä parissa tunnissa, kun otan vaan puolikkaan Dolanin (lihasrelaksantti), että jaksan sitten ohimenon jälkeen vielä töitä vähän tehdä... No eihän se mihkään lähtenyt ja puoli 3 aikaan piti ottaa toinen puolikas. Sitten se tuntui hitusen hellittävän, kun puolittain tuolille torkahdin, mutta 3 jälkeen se pyöriminen alkoi vaan taas kiihtyä -.-
Työkaverit lähti puoli 4 jälkeen ja päätin sitten seiniä pitkin kävellä makoilemaan sängylle, joka löytyy labran vierestä (siinä yksi ryhmä ottaa aina verinäytteitä tutkimukseen), josko makuultaan olo helpottaisi. Piti sitten Mr.Insinöörillekin laittaa kyselyä, olisiko sillä yhtään taukoa luentojen välissä, että ehtisi heivata mut kotiin, kun en uskalla lähtä bussipysäkille kävelemään ja vielä vähemman pyörän selkään...
Yksi työkaveri jäi mun seuraksi siihen rupattelemaan ja otin taas yhden puolikkaan lääkettä, kun alkoi jo etova olokin tulla. Onneksi Mr.Insinööri vastasi puoli 5 jälkeen, että hänellä on pieni paussi niin tulee viemään mut kotiin ja olinkin sitten 5 jälkeen kotona. Piti vaan katit ruokkia ja siivota karvapallo-oksennukset makkarin lattialta, ennen kuin pääsin kaatumaan sänkyyn..
Puoli 7 jälkeen havahduin, kun Mr.Insinööri kotiutui ja loppuilta meni sitten vain sohvalla maatessa enkä avannutkaan konetta.
Ei ole oikein vieläkään normaali olo, vaan väsyttää ja yläkroppaa jomottaa, ilmeisesti jännitys nyt lauennut sieltä, niin lihakset ovat kipeänä ja kireänä nyt :/.
Jospa tämä olo pian normalisoituisi...

Mutta tässäpä olisi sitten yhdessä (huonossa) kuvassa tuotteet, joiden arvelen ja toivon loppuvan tässä kuussa. Ei siis ole taaskaan mitään kulutusjuhlaa tiedossa :(.
Mulla on meikkaaminen ja ihon jynssääminen ollut todellista pakkopullaa, kun mulla on silmissä vielä nuita ripsipidennyksiä jäljellä ja niiden varominen on oikeasti todella v*ttumaista... En pysty kunnolla silmiä kastelemaan, kun niitä alkaa hieman kirvellä sitten.
En siis todellakaan jäänyt koukkuun näihin pidennyksiin! En vaan ole uskaltanut hirveästi alkaa repimään niitä irti, ettei omat ripset kärsisi, niin olen nyt hampaita kiristellen yrittänyt olla isompia meikkaamatta ja odotellut luonnollista tippumista... Luomivärejä oon käyttänyt tässä noin 6 viikon aikana ehkä 5-6 kertaa, ripsivärien peseminenkin on niin syvältä arsesta näiden kanssa, ettei vaan kiinnosta käyttää juuri mitään meikkejä tai pesuaineita...

Tämän takia mulla onkin tullut käytettyä tuota kuvassa 2. vasemmalla näkyvää Oriflamen misellivettä, mutta sekin täytyy sanoa jo nyt, että se on täyttä kuraa... Odotan innolla, että saan sen pois käytettyä varastoistani! Tosin nähtäväksi jää, saanko vieläkään sitä kulutettua loppuun...
Muita varmasti loppuvia on:
- Mini Bernard Cassiere-yönaamio
- Ahava-päivävoide
- Oriflame Nature-käsirasvat
- Oriflame-huulirasva
- Avon Senses-suihkugeeli
- Toivottavasti muutama näyte
- Palasaippualla heitän ehkä vesilintua...

Toivon toki, että saisin nuo muutkin jutut käytettyä, mutta kun on nyt tämä kosmetiikka-masennus menossa, niin en nyt revi itsestäni liikaa irti. Kunhan saan viimeisenkin ripsen silmistäni pois, niin alan taas nauttimaan tästä kuluttamisestakin, kun saan luomivärit piristämään naamaani :).

Mä nyt katson, miten tässä tulen postailemaan ja miten nyt tuotteita loppuu.
Kunhan tuon lihanjäykkyyden saisi vähentymään, niin tämä koneella oleminenkin olisi siedettävämpää...
Hääkuvia voisin kyllä fiilistellä täällä piakkoin :). Mutta katsellaan!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Hyi, tommoset huimaukset on äärimmäisen inhottavia =/ Mulla kerran vuosia sitten iski töissä semmonen keinuttava huimaus ja se oli riesana kauan (siis päiväkausia), fysioterapia onneksi sitten alkoi auttamaan. Oli se vähän jopeloa kun yht'äkkiä vaikkapa kaupassa alkoi tuntumaan siltä kuin lattia hytkyis sun alla ylös ja alas.

    Mutta hei, ihan hyvältähän tuo ennustelu näyttää jos toteutuu, jokainen purkki on saavutus itsessään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hitsi, en kyllä tiiä mitä tekisin, jos tuo huimaus kestäisi päiviä :O !!!
      Tuntuu jo tuo useampi tunti sellaselta, että tuun hulluksi :/.

      Ite vaan haluisin, että olisi enemmän täysikokoisia loppuvia, mutta jospa ne taas jossain vaiheessa alkaa vähentyä :).

      Poista
    2. Onneksi se huimaus ei muistaakseni ollu sellaista jatkuvaa, iski aina välillä ja silloin kyllä keinutteli mukavasti. Mutta silloin kun oli pahimmillaan, niin esmes vessakäynnitki oli inhottavia kun ei olis saanu liikuttaa päätänsä yhtään (tai niskaa/hartioita missä se jumitus oli). Jälkeenpäin melkein naurattaa, on se kumma kun ei vessassakaa saanu olla rauhassa joltain huimaukselta =D

      Poista
    3. No hui, silti kuulostaa tosi inhalta, vaikka ei ollutkaan jatkuvaa :/
      Onneksi nuihin löytyy usein apu melko helposti, niin ei tarvitse pitkään kärsiä!

      Poista
  2. Toivottavasti oot tosiaan jo, tai ainakin pian, parempi! Ja toivotaan, että ripsetkin tippuis jo. :D Mulla on sitä ripsien poistoainetta, mutta seki on aika kuraa. :D Tai sitten en osaa käyttää sitä... Ja musta on tosi loogista, että ripsen tyveen tarkotettu aine on jotain supermyrkyllistä, siinä on varoitustekstit, että jos sitä joutuu silmiin, niin heti huuhtelemaan ja lääkäriin! Ehhh.... Tieto lisää tuskaa, eikö? ;D

    Täällä muuten toinen, jonka helmikuu loppuneiden suhteen tulee menee ihan penkin alle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo olo jo vähän parempi on, mutta nyt kyllä niskaa ja hartioita meinaa kiristää aika kiitettävästi... Ja tietty en muistanu soittaa ja varata tänäänkään aikaa hierontaan...
      Noh haaveilen, josko lauantaina saisin itseni edes Combatiin taas pitkästä aikaa...

      Aaah, ihanaa etten ole yksin tässä tuskassa, nimim. tuli tehtyä alkuillasta "pieni" Avonin tilaus...

      Poista

Suositut tekstit