torstai 29. kesäkuuta 2017

Onnettomuuksia ja Katkeria Oppitunteja

Heissan!
Tässä postauksessa on vuorossa yksi oikeasti loppunut ja tuotteita, joista sain jälleen kerran katkeran opetuksen...

Mennään ensin siihen loppuneeseen eli päätin tänään, että tämä Essence Forbidden Volume Mascara ripsiväri on nyt tullut tiensä päähän.
Tämä on tullut viime vuoden kesäkuun Livboxista.

Piti tarkistaa, milloin olen ottanut tämän käyttöön ja yllättäen tämä ei sitten ollutkaan kuin reilut 2kk käytössä, vaikka tavaraa tässä oli kuitenkin 12ml! Toisaalta tällä hinnalla (alle 4e) en viitsi edes valittaa kestosta, varsinkin kun tämä oli todella loistava omiin ripsiini!!
Tämä menee oikeasti samaan kategoriaan kuin rakastamani Estée Lauderin ripsiväri :o.
Loistavaa jälkeä teki jo 1 kerroksella (toiseksi alin kuva), mutta ei paakuttanut kahdellakaan (alin kuva). Ei myöskään sotkenut juurikaan, kun massa ei ollut niin märkää, vaan voidemaista ja harja erotteli kivasti ripset. Puhdistaminen oli myös kohtuullisen helppoa, mutta käytin suosiolla vedenkestävälle meikille tarkoitettua putsaria :).
Jatkoon menee että heilahtaa! Täytyy toivoa, että tätä vielä saa ostettua tai tilattua jostain!! Vai saako?!?
Noh, seuraavaksi käyttöön lähtee LookFantastic-kalenterista tullut Pürminerals mini-ripsari.

Noh, sitten niihin otsikon tuotteisiin.
Joku voisi iloita näillä meikäläisen luomiväri-varastoilla, kun luomiväri loppuu, mutta tälle Huhtikuun Bette-boxista tulleelle Lumene Nordic Chic Pure Color Eyeshadow luomivärille (sävy 8 Before Sunrise, Ennen Auringonnousua) kävi vähän eri tavalla...

Olin perhana yläosasta saanut jo puolen sentin läpimittaisen kaistaleen pannua näkyviin, kunnes sitten viime viikolla tämä tipahti peilikaapista lavuaariin...
Katsoin, että joo, ei vielä rikkoutunut kuin vähän siitä pannu-kohdasta, niin koputan varovasti irronneet hituset lavuaariin... Lopputulos tästä ideasta on nähtävillä kuvassa...
Tykkäsin siis todella paljon tästä, oli tosi kiva mattainen pohja-/häivytyssävy meikkeihin!!
Ei voi mitään, vaikka tuolloin muuan ärräpää pääsikin ilmoille...
En varmaan tässä vaiheessa aio ostaa uutta tilalle, koska paleteista ja muutenkin löytyy kyllä korvaavia sävyjä tälle. Kulutan niitä nyt vähemmäksi :).

Sitten piti töihin viedä käyttöön uusi huulikiilto ja siitä seurasikin se, että jouduin inventaariota tekemään huulikiilto-laatikolla... Oli näissä joko koostumus tai tuoksu muuttunut eli roskiin lähti seuraavat:
2. Oriflame Beauty Savannah Lip Gloss, Sunrise Romance
3. Avon ColorTrend Sweet Twist Lip Gloss, Chocolate Mint
4. Avon ColorTrend Fruity Lip Gloss, Fresh Berry
5. Avon Glazewear Metallic Lip Gloss, Pink Shine

Halusin kuitenkin ottaa kuvat sävyistä huulilla, niin uhrauduin vielä sen verran näiden kanssa :D.
1. kuva on siis ilman mitään ja muut menevät yllä olevan järjestyksen mukaan.
Muistan, että tuota Savannahia käytin aikanaan tosi paljon, mutta sitten se unohtui... Glazewearia käytin häissä ja silloin oli vielä ok. Sweet Twistissä ja Fruityssä oli aivan ihanat tuoksut ostaessa, mutta enpä ehtinyt montaa kertaa käyttää :(.
Karvastelee siis jälleen tämä oppitunti, ettei oikeasti pitäisi ostella näitä enempäänsä... Onneksi suht hyvin olen tässä pitäytynyt, mutta bokseissa on tullut melko paljon nyt kiiltoja/punia ja ColourPopin tuotteiden kanssa on vähän lepsunut... Niissä tosin tuotetta on yllättävän vähän, vain 2.41g!

Tällaista siis tällä erää! Ei siis ihan putkeen ole tässä kuussa mennyt näiden purtiloiden kanssa :p.
Jatketaan huomenna vähän kivemmissa merkeissä, on niitä ihan loppuneitakin vielä jäljellä esiteltäviksi :D.
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. essencen ripsari on poistunut valikoimasta. Eli jostain alelaarista voi löytyä, mutta ei hyllyistä :(

    Itselläni ei ole luomiväri mennyt viemäristä alas, vaan kupliva kasvonaamio hulahti purkista :'D En saanut välikantta pois, sitten se lähtikin ja purkki oli tietysti kallellaan, joten ainetta valui puolet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei p*rse voi olla totta! Just tän takia mä en tykkää jumiutua yhteen tuotteeseen, kun tietysti sitä ei enää saa jonkun ajan päästä :(.

      Äää, voi ei!! Ei oo tuokaan sen kivempi tapa "vähentää" varastoja :D.

      Poista
  2. Minullakin on yksi sun toinen tuote päättänyt maallisen vaelluksensa juurikin noin ja se on aina yhtä harmittavaa! Onneksi olit edes jonkin verran ehtinyt luomiväriä käyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on niiiiin ärsyttävää :(.
      Toivon todella, että pystyisimme ostamaan sen isomman asunnon lähitulevaisuudessa... Saisin uudelleen järjestää kosmetiikkani ja meikkini, eikä tarvisi yhteen paikkaan aina tavaraa pinota, jolloin ne sitten tippuvat pitkin poikin ja menevät rikki...
      Onneksi ehdin ihan hyvin käyttämään ja tekemään kunnon kuopan siihen, harmi vaan, etten sitten ehtinyt pannu-projektiin sitä kuvata :/.

      Poista

Suositut tekstit