keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Bette Box Tammikuu 2019

Heissan!
Täällä ollaan muun muassa paleltu pakkasen takia ja lisäksi jatkettu stressaamista työnhaun ja väikkärin osalta, niin ei ole sitten jaksanut enää postailla.
Jälleen olen hieman pulassa noiden loppuneiden esittelyjen kanssa, kun päiviä ei ole enää montaa jäljellä, mutta pitää vaan jatkaa niitä yhdistelmä-postauksia :D.
Nyt kuitenkin olisi vuorossa se Tammikuun Bette Box!

Bette Box on ilmeisesti taas uudistanut ilmettään ja konseptiaan, joten mielenkiinnolla odotan, millaisia bokseja tänä vuonna tulee!

Tammikuun boksilla oli reippaasti painoa ja syykin oli selvä: tällä kertaa sisältä löytyi 4 täysikokoista ja 2 minikokoista tuotetta sekä tuoksutesteri-pahvin.
Ted Bakerilta tulee uusia tuoksuja ja tuosta pahvista taisi löytyä 3 testeriä.
Vielä en ole niitä tuoksuttanut, kun en ole muistanut ja nyt päätä särkee sen verran, etten tässä kirjoittaessa uskalla alkaa niitä nuuhkimaan.

Ensimmäisinä täysikokoisina tuotteina löytyi itselleni uusi hiustuotemerkki eli J.Mäki Professional Color Shampoo J.Mäki Professional Color Conditioner (ovh. 13,90e/300ml setti).
Vaihtoehtoina oli lisäksi toinen setti, joka oli tuuheuttava ja sitten oli 2 erilaista hiusnaamiota ja hiusnaamion hinta oli 15,90e/200ml.
Kerran olen ehtinyt testata ja asiallisilta vaikuttivat.
Hoitoaineen pumppu oli tosi jäykkä, enkä saanut sitä auki ilman Mr.Insinöörin apua, kun itselläni aukesi vain tuo koko höskä. Pumpusta tuli myös tosi vähän ainetta kerrallaan. Olisi pitänyt malttaa odottaa, että tuo pumppu nousee hitaasti kokonaan ylös. Siksi tuntuikin, että pumppasin tavaraa varmaan 30 kertaa ulos :D.
Shampoo-pulloon olisin myös toivonut kierrekorkin sijaan sitä nostettavaa "liparetta" ennemmin.
Pitää seuraavalla käyttökerralla keskittyä pakkauksen sijaan pelkkään sisältöön, nyt se jäi sivuosaan :D.

Toisena täysikokoisena tuli Love Beauty and Planet Muru Muru Butter & Rose Petal Polish Face Scrub kasvokuorinta (ovh. 12,90e/125ml).
Kerran testattu ja aika pliisu kuorintatehoiltaan, minä kun edelleen tykkään niistä raapivista tapauksista :).
Pumppu toimi paremmin sentään tässä, vaikka sai myös hetken aikaa pyöritellä auki. 

Viimeisenä täysikokoisena tuli Ziaja Goat’s Milk Face & Neck Enzyme Peeling kasvokuorinta (ovh. 8,90e/75ml).
Tämä on siis entsymaattinen kuorinta eli ei sisällä kuorivia rakeita.
En ymmärrä, miksi taas 2 "samanlaista" tuotetta on laitettu samaan boksiin :/. Tästä olen monesti palautetta laittanut Bettelle.
Tätäkin olen kertaalleen kokeillut, mutta en ole päässyt yhteisymmärrykseen näiden poispestävien rakeettomien kuorintojen kanssa. Haluan saada heti sen tuntuman iholle ja näissä sen saa (?) vasta ajan kanssa. Ehkä jos olisi herkempi iho, niin voisin ymmärtää näitä paremmin.
Nooh, kyllä tämäkin "siinä sivussa" tulee käytettyä pois.

Ainoana meikkituotteena tuli tällä kertaa uusi merkki, joka oli Cougar 3 Shades of Nude Eyeshadow Trio Palette luomiväritrio (ovh. 13£/6 sävyn paletti).
Tämä on tosiaan "mini"tuote, mutta omiin listoihini merkitsin täysikokoiseksi, koska on kuitenkin trio-luomiväripaletti.
Ensin olin hieman pettynyt kun näin tuon pahvipakkauksen, mutta onneksi ei sävyt olleetkaan yhtään sen kanssa samanlaiset todellisuudessa eli olivat voimakkaamman sävyiset ja matan sijaan hohtavia.
Vaikken tällaisista rusehtavista ja luonnollisista sävyistä itse kovin välitä, niin sain tällä kuitenkin tehtyä kivan, tummahkon silmämeikin. Mustaa pohjasävyä vaatisi kuitenkin vielä parempaan ja kontrastisempaan meikkiin, mutta nopeaan arkimeikkiin tuo oli ihan kiva paletti.
Cougar on brittiläinen merkki, mutta jälleen särähti tuo "made in China"... En sitten tiedä, onko itse pakkaus ja pakkaaminen vain tehty siellä, kun ilmeisesti se on "Designed and Formulated in UK"...
Tuskin tulee siis itse ostettua tuolta muuta.

Viimeisenä tuotteena löytyi 15ml minikokoinen Himalaya Herbals Purifying Neem Face Wash kasvojen puhdistusaine (ovh n. 6e/150ml).
Tätä en ole vielä ehtinyt testaamaan. Tämä on tarkoitettu enemmän seka- ja rasvoittuvalle iholle ja kun nyt on ollut niin kovat pakkaset, niin en ole halunnut ottaa riskiä entisestään kuivuvalle iholle.
Kokeilen tämän kyllä jossain vaiheessa, mutta taidan kunnollisen käytön säästää kesäaikaan, kun iho alkaa taas rasvaa puskemaan enempi :).

Tällaiselta näytti vuoden ensimmäinen ja uudistunut Bette Box!
Millainen fiilis teille jäi?
Kyllä tämä sen Joulukuun pettymyksen itselläni voitti ja sai kyllä jälleen ihan kivoja juttuja kokeiluun, joihin ei esim. kaupassa tai tilausta tehdessä olisi itse tarttunut :).
Tällä hetkellä on kuitenkin sellainen tunne itselläni, että olisi mahtava saada pitkästä aikaa jotain luksus-tuotteita eli jotain selektiivistä merkkiä...
Toki tällä hetkellä on mieliala sellainen, ettei sitä saa kovin helposti oikein millään piristettyä :p.

Nythän on tullut myyntiin se ruotsalainen (?) Glossy Box! Sitä tuossa muuan päivä takaperin pähkäilin laittaisiko tilaukseen, mutta katsottuani yhden blogipostauksen ensimmäisestä sisällöstä, niin se ei vakuuttanut vielä täysin. Ehkä siis odotan pari kuukautta ja katselen, miltä se alkaa näyttää ja teen sitten päätöksen tilauksesta :).
Mutta joo, yritän aktivoitua nyt, että saisin ne loppuneet esiteltyä ajallaan! Katsotaan, miten todellisuudessa käy :D.
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Mie pistin tuon Ziajan kuorinnan eteenpäin ja miulle tuli se hiusnaamio (vaihtoehto nro 4). En ole mitään vielä kerennyt kokeilemaan :D

    Yllättävän monessa on muuten tuo made in China teksti mm. NYX Cosmeticsin ja Zoella Beautyn, Avonilla oli mm. niissä Planet Span kangasnaamioissa myös Kiina valmistusmaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi tuon Kiinan kanssa :(.
      No tietääpähän, etten nuita Avonin Naamioita ainakaan tilaa :p.
      NYXiltä mulla ei taida olla tällä hetkellä muuta kuin se saatu luomiväripaletti ja sitten itse ostettuna glitter glue, josta en tosin haluaisi luopua. Sen verran hyvä tuote...

      Poista

Suositut tekstit