lauantai 20. marraskuuta 2021

Avon-tilaus Marraskuu 2021, Loppuneita ja uudet hiukset

Hellou!
Jälleen kerran pahoittelut katoamisesta! Taas laiskuus on vetänyt pidemmän korren, mutta toisaalta purkkeja on nyt loppunut turkasen hitaasti eli niiden esittelyn kanssa ei ole ollut mikään kiirekään!
Nyt tuo koko vuoden kestänyt runsas miinustelu on tässä kuussa vaikuttanut selvästi ja tahti on hidastunut.
Mutta esittelen tässä postauksessa tulleita tuotteita, joita perustelen samalla parilla loppuneella :D.
Ja toissa päivänä sain uudet hiuksetkin itselleni, kun kävin kampaajan penkissä istumassa pitkästä aikaa eilisen syntymäpäiväni kunniaksi ^_^.
Katsotaan ensin tuo Avonin tilaus!

Rakas ystäväni R kyseli tosiaan, että oonko tekemässä vielä tänä vuonna tilausta ja sanoin, että tietysti voin tehdä tilauksen, jos on tilattavaa.
Ja enhän mä koskaan tyhjin käsin itsekään lähde tilaussivulta :D.

Joulutuotteita oli jo nyt ja tietty piti ostaa kokeiluun niitä :).
Ginger Bread piparin tuoksuiset kroppasuihke ja käsisaippua sekä Berry Cake kroppasuihke.
Katsotaan, meneekö osittain käyttöön vessasuihkeiksi joulukuulle :D.
Käsisaippuan otan ainakin joulukuulle käyttöön!

Noh, en taaskaan voinut kylpyvaahtoja vastustaa eli uutuuksia kokeiluun.
Näitä nyt on onneksi helppo käyttää myös käsisaippuana, jos ei ole omaan makuun, mutta pullon suusta nuuhkittuna vaikutti kivoilta!
Harmi, ettei tuo Apple Pie voinut tulla ensin 500ml pullossa... Nooh, kun tämä korona-p*ska vaan jatkuu ja jatkuu, niin käsiä tulee kyllä pestyä...

Lisää suihkugeelejä... 
Oon heikko, tiedän!
Mutta onneksi ovat helppoja käytettäviä ja kuluu koko ajan.
Nämä ovat suht uusia Senses-sarjan suihkuvoiteita eli pitäisi varmaan olla hieman kosteuttavampia kuin normaalit suihkugeelit.
Näissä pullokoko oli "valitettavasti" 400ml, mutta kyllä nämäkin tulee kulutettua aikaa myöten :).
Laitoin jo näytteet R:lle kaikista näistä minigrippeihin, eli muutama millilitra jo vähentyi pulloista :D.

Viimeisenä sekalaisempi seurakunta.
Okei, oon vannonut, etten itse osta kangasnaamioita, mutta tuli nyt tilattua kokeiluun, että onko nämä Avonin versiot mistään kotoisin!
Testiin uusi hiusnaamio ja tähän tulen varmaan lopussa nähtävää tuotetta sekoittamaan!
Intiimipesu tuli ihan tarpeeseen, koska...

Keskikerroksen suihkusta loppui tämä 300ml Avon Simply Delicate Odour Neutralising Feminine Wash intiimipesu.
Oli mulla kaapissa vielä yksi pullo odottamassa, joka lähti jo alkukuusta käyttöön, mutta hyvä olla taas varastossa yksi pullo, kun harvemmin näitä tilauksia tulee tehtyä. 
Toki kellarin kylppärissä on oma pullonsa käytössä myös :).
Mutta näitä Simply Delicate-pesuja on tullut käytettyä vuosia eli sen suhteen ei tullut yllätyksiä.
Tässä versiossa oli kuitenkin tuoksu vähän luotaantyöntävä ja lisäksi koostumus oli yllättäen jotenkin todella vesimäinen!
En siis aio tätä Odour-versiota ostaa uudelleen, vaikka se olisi ollut nyt tuossa marraskuun kuvastossa vähän halvempi kuin tuo tilaamani Calming-versio.

Ja loppui mulla yksi suihkugeelikin, joten se pikkuisen antaa anteeksi nuo uudet pullot :D.
Loppunut oli siis 250ml Avon Senses Gelato Moments Vanilla Ice Cream Moisturising Shower Creme suihkuvoide.
En nyt tiedä, oliko tämä kesäinen versio kovin paljoa kosteuttavampi / vähemmän ihoa kuivattava kuin normaalit suihkarit.
Mutta jos on vaniljaisen tuoksun rakastaja, niin tämä oli kyllä sellainen.
Saattoi ehkä olla jopa liiankin makea :D.
Tykkäsin tästä kyllä ja oli hauskaa vaihtelua hedelmäisiin tuoksuihin.
Tätä ei taida olla enää myynnissä, oon tilannut tämän 2019 huhtikuussa :D.

Eli en ole nollille jäänyt kuitenkaan vähennyksissä, vaikka nyt saatetaan tuon tilauksen takia mennä jälleen ehkä vähän plussalle...
On tässä toki muutama päivä kuukautta jäljellä eli mitä vaan voi vielä tapahtua!
Mutta tähän loppuun kuvaa uusista hiuksista:

Kiitos taas olemattoman päivän valon tämä salamalla otettu kuva ei taaskaan näytä todellista sävyä, koska sävy on reilusti kylmempi violetti kuin tässä näkyy :).
Sävy laitettiin vaaleiden raitojen päälle eli kun tuo joskus peseytyy pois, niin jäljelle pitäisi jäädä kylmänvaaleat raidat.

Mulla oli Jörö-Jukkaan kantiskortti, joka tuli nyt täyteen ja sillä sai joka 7. käynnillä ilmaisen tuotteen.
Nyt päädyin sitten ottamaan tuon Four Reasons Color Maskin sävyn ylläpitoon, kun ilmaiseksi sen sain :D.
Jospa saan tämän tässä seuraavien kuukausien aikana käytettyä pois!


Tällaista siis täällä muun muassa tapahtunut :D.
Mä nyt sain tässä päätettyä, että en tilaa kosmetiikka-joulukalenteria tänä vuonna.
Tein sen sijaan tilauksen tuossa aamulla Clionadh Cosmeticsille eli päädyin tilaamaan muutaman multichrome-luomivärin lisää kokoelmaani ja oli siellä pari "normaalia" luomiväriä myös mukana :D.

Muun muassa Multichrome-sävyt (eli Stained Glass Collection) on -15% alessa ja jos ostaa 6-9 sävyä, koodilla CROSS FORMULA 6 saa vielä 0.50cad per sävy pois. 
Jos ostaa 10 tai yli sävyä, koodilla CROSS FORMULA saa 1 cad per sävy pois.
Muissa tuotteissa on isommat ale %, mutta tällä kertaa he restockasivat vain tuon SGC-kokoelman eli muut tuotteet saattavat olla loppuunmyytyjä.
Köyhdyin itse toimituskuluineen ja tilauksen suojauksen kanssa 80e:lla 3 normi sävyllä ja 6 multichromella (suoja oli 1,24cad ja toimitus 17 cad), toki tuohon tulee verot ja postin käsittelymaksu lisää, kunhan tulee joskus Suomeen.
Ei kaduta, kun mulla tulee niin paljon näitä käytettyä :D. Yhdessä sävyssä on jo pannu näkyvissä ja toiseen tulee varmaan aika pian pannu näkyviin.
Pitää katsoa, millaiset sitten uudet yli 40 sävyä on, jotka julkaisevat ehkä joulukuussa eli tuleeko taas lisää tilattua :D.
Jäi mulla toivelistalle edelleen muutama sävy, joten kyllä tässä ehtii tilauksia vielä tehdä ensi vuonnakin :D.

Vaan eipä mulla tällä kertaa tämän kummempia!
Voisin yrittää huomennakin saada jonkun postauksen aikaan, kun nyt oon taas yksi kotona ^_^.
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Tuo Ginger bread tuoksuu miun nenään hieman palaneelle sokerille, eli siinä on melkein sellainen kinuskinen vivahde, jossa mukana mausteisuutta.

    Tuo hiusnaamio on itselläni ostoslistalla, kunhan käyttelen muita purkkeja ensin, kun ei sovi tuohon hyllyyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuoksutin nopeesti vaan tuon kroppasuihkeen pullon suusta, niin siihen ei täysin voi luottaa alkoholin takia :D.
      Täytyy katsoa, millanen tuo käsisaippua on ^_^.

      Taidan tänään testata tuon naamion (sekä jomman kumman nuista milk-senseseistä), kun käyn suihkussa :D.
      Pitää munkin nyt hetken taas olla ostamatta hoitsikoita. Oon nyt varautunut sen Maria Nilan jättiläisen loppumiseen :D.

      Poista

Suositut tekstit