lauantai 27. huhtikuuta 2024

Kasvoja hoidettu, Huhtikuu 2024

Heissan taas!
Käytiin jo tuossa aamupäivästä yläkerrassa vähän remppahommissa, niin nyt ehtii hyvin vielä seuraavat loppuneetkin tänne päivittää :D.
Tai Mr.Insinööri muurasi toista piippua ja mä sirkkelöin jämäpuita polttoon. Puulattia on saatu jo makuuhuoneen puolelle vähän alulle, niin siitä on jäänyt jämäpaloja, joita ei voi käyttää oksaisuuden takia ja sitten aiemmin säästettyjä puupaloja ja rimoja ei enää tarvitse.
Riittää taas muutamaksi päiväksi lämmittää vettä ja saunapuitakin tuli muutamaan kertaan käytettäväksi!

Mutta käydään kosmetiikan kimppuun.
Muutaman kasvojen hoitotuotteenkin sain kuluteltua tässä kuussa.

Porukasta ensimmäisenä loppui tämä 10ml minikokoinen Avon Anew Renewal Power Serum ja tällaisen olen jo aiemminkin käyttänyt.
Viimeisessä tilauksessa tämän tilasin ja kieltämättä vähän kirvelee, ettei tullut täysikokoistakin tilattua varastoon.
Kivasti tuntui kosteuttavan ja toimi hyvin niin meikin alla kuin iltaisin käytettynä.
Tietysti myös tämän vaaleanpunainen ulkonäkö hiveli omaa silmää, niin se täysikokoinen pullo olisi ollut kiva senkin takia :D.

Sitten loppui tämä 15ml minikokoinen Elemis Papaya Enzyme Peel Enzymatic Cream Exfoliator kasvokuorinta, joka on tullut Goodieboxista.
Enimmäkseen käytin tätä saunassa kasvojen suojana, eikä tämänkään kanssa kasvot punoittanut niin paljoa kuin olisi ilman sitä punoittanut.
Omalla iholla en vaan näiden entsymaattisten kuorintojen tehoa huomaa, haluan ennemmin mekaanisen kuorinnan.
En siis aio ostaa uudelleen, mutta kivahan näitä minejä on kokeilla kalliimmista tuotteista :).

Myös Goodieboxista (vai peräti Betteboxista) tullut 100ml Bioderma Sensibio Soothing Micellar Cleansing Foaming Gel kasvojen pesuaine tuli tiensä päähän tuossa viime viikolla.
Suihkupäivinä käytin suihkussa 2.vaiheen puhdistuksessa, mutta toimi mielestäni paremmin meikittömien päivien kasvojen puhdistuksessa tai aamuisin kasvojen pesussa. 
Toki 1.vaiheen öljyn puhdistusteho on ensisijainen, mutta välillä tuntui, että meikkiä jäi iholle.
Ei siis jää ikävä tätäkään, tuskin ostan uudelleen.

Ja viimeisenä tuossa alkuviikosta loppui sitten tämä 30ml Lumene [Lumo] Nordic Bloom Anti-wrinkle & Firm Moisturizing V-shape Serum kasvoseerumi, jonka hommasin settinä viime syksynä Stockan Hullareilta.
Valitettavasti tämä ei toiminut kovin hyvin omalla ihollani, varsinkaan meikin alla.
Lähti rullaamaan murusina pois iholta, samoin silloin vaikka käytti iltaisin. Tuntui, että 3 pumppausta oli liikaa, mutta 2 pumppausta ei tuntunut riittävän omalle iholle (kasvot + kaula/dekoltee).
Ei siis tarvitse tuhlata tähän enää uudelleen rahoja :D.
Setissä ollut toinen seerumi on vielä käytössä, katsotaan, loppuuko se sattumoisin toukokuun aikana!

Tässäpä oli tämänkertaiset!
Katsotaan, jos saisin huomennakin pikkupostauksen tehtyä, niin aikataulu pysyy ennallaan :D.
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit