tiistai 30. huhtikuuta 2024

Viimeiset Loppuneet, Huhtikuu 2024

Heipsheips!
Niinpä se pienoinen laiskuus iski, mutta eipä hätä ole tämän näköinen; käydään nyt kaikki viimeiset loppuneet läpi kerralla :D.
Ne ovat meikkejä ja hiustuotteita!

Aloitetaan hiustuotteista.
Hitto, mä sain kuin sainkin tämän ikuisuuden kestäneen ikivanhan 300ml Tigi Rockaholic Dirty Secret Dry Conditioner kuivahoitoaineen vihdoin loppumaan!
Olin kuitenkin vuosia sitten (asuttiin jo tässä talossa kuvan perusteella) ottanut vertailukuvaa hiuksissa tätä käyttäessä.

Tässä siis vasemman puoleisessa on kuivashampoo ja oikeanpuoleisessa on lisätty tuo kuivahoitoaine.
Häivytti siis sen kuivashampoon "jauhoisuutta" ja toi takaisin kiiltoa hiuksiin.
Huomasin myös, että vei sähköisyyttä pois hiuksista.
Tuntuu siltä, että tätä ei ole varmaan aikoihin ollut enää myynnissä, mutta voisin kyllä testata taas, jos tulee jollain merkillä vastaan vastaavanlainen. Oli ihan mielenkiintoinen tuote!
En kuitenkaan varta vasten ala etsimään tällaista tähän hetkeen :).

Ja toisena tuotteena sain käytettyä tämän 400ml Garnier Fructis Hydrating Aloe Vera Hair Food 3-in-1 Hair Mask hiusnaamion.
Niin kuin ensimmäisen banaani-version kanssa, myöskään tämä ei ollut kovinkaan täydellinen omille hiuksille.
Saunassa kun muhitteli lämpimässä tätä, niin takut oikeni, mutta ilman sitä jäi kyllä hieman takkuja selvitettäväksi.
Toimi itselläni parhaiten ehkä kuitenkin hiuksiin jätettävänä hoitona, mutta siihen tämä 400ml törppö on aivan liian iso :D.
Haluaisin kyllä testata ihan vaan tuoksujen takia vielä ne papaija- ja ananas-versiot, mutta tehoista ei ole kyllä enää odotuksia näiden aiempien takia :D.
Ehkä joskus ostan ne alesta.

Sitten meikkituotteisiin.
Tälläkin puolella sain ikivanhoja pois varastosta, kun kuukauden ensimmäinen loppuja oli tämä 3.6g Avon Ultra Colour Rich White Gold Lipstick, Glazed Coral huulipuna.
Olisi toki vielä ollut kaiveltavaa, mutta koska nämä nyt omistamani punat ovat oikeasti ikivanhoja, niin en ala kaivella enää, vaan käytän vain näkyvän osan ja siirryn seuraavaan :p.
Kyllä ne hintansa on haukkuneet :D.

Tuollainen oranssiin menevä sävy oli ja glitteriä löytyi myös. Se ei kuitenkaan kovin pahasti onneksi levinnyt pitkin naamaa :D.
Mä käytän näitä voimakkaamman sävyisiä nykyään vaan kotona ja yleensä meikatessa "kosteuttamaan" huulia. Nämähän ei siis enää kosteuta yhtään mitään :p. Saapahan kulutettua jotenkin pois...

Seuraavaksi kuukauden alussa päätin luopua myös tästä 8ml Esteé Lauder Sumptuous Extreme Lash Multiplying Mascara, 01 Extreme Black ripsiväristä.
Massa alkoi olla jo niin kuivahtanutta, ettei harjaa enää kunnolla saanut ripsistä "läpi" :D.
Piti katsoa, milloin otin käyttöön tämän, niin aika lailla 4kk taisi olla käytössä!
Ihan hyvä saavutus 8ml määrälle!
Kyllähän tämä oli edelleen ihana ripsien tuuheuttaja <3.

Tämä on viimeiseltä meikkauskerralta kyseisen ripsarin kanssa eli ei tullut enää kovin optimaalisia kuvia. Muistaakseni aiemmin oon tainnut ottaa "paremmat" kuvat tästä ripsissä, mutta tässä nyt vähän näkyy viimeiset jankit :D.
Ihan siistin tuloksen kyllä sain silloinkin, mutta vaati hieman enemmän aikaa harjailla.
Kyllä tätä tulee varmasti taas joskus alesta ostettua, kun on paremmissa rahoissa. On edelleen yksi suosikeista ripsiväreissä.

Sitten aika tarkalleen 2 vuotta sitten tuli Hullareilta tilattua vähän ex tempore tämä 25ml Elizabeth Arden Flawless Start Hydrating Serum Primer kasvojen pohjustusaine testiin ja nyt se epäsäännöllisen käytön jälkeen loppui.
Tästä kaivelin spaattelin varrella kaiken, minkä irti sain :D.
En mä tiedä, onko näillä eri primereilla koskaan juuri mitään merkitystä oman kasvomeikin pitoon, mutta tämä kyllä kivasti antoi lisäkosteutusta.
Olihan tämä myös esteettisesti kaunista katseltavaa pöydällä eli kivan mielen tämä ainakin toi, jos ei muuta :D.
En varmaan uudelleen osta, ellen sitten huomaa radikaalia muutosta ihollani johonkin suuntaan. Kiva oli kokeilla!

No sitten huulivoidekatastrofikin taas hieman pienentyi, kun sain viimeiset rippeet käytettyä tästä 7.5g/8.4ml Carmex Classic Moisturising Lip Balm huulivoidepurkista.
Yleensä iltaisin laitoin tätä huuliin ja en hirveästi innostunut siitä viilentävästä tunteesta, jonka tämä tuo.
Tulikohan tuo joskus peräti Livboxista ja vielä toinenkin tuli samaisesta tai myöhemmästä boksista, joka nyt lähti käyttöön...
Toivottavasti saan vuoden sisään kulutettua pois! Ei tullut minusta tämän fania...

Kääääkkk!!
Kokoelmasta lähti pois vielä 1 kynsilakka !!!
Kyseessä oli tämä äitini jäämistöstä ottamani 8ml Anytime Colour You Life Nail Polish, 11 Haave/Fantasy, joka oli viime vuonna ja tänä vuonna Pannu-projektissa mukana.
Kuun alussa päätin taas pitkästä aikaa lakata kynnet ja avasin sitten tämän.
Huomasin, että olikin alkanut selkeästi jankkiintumaan, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lakata tällä kynnet niin monta kertaa kuin pystyin (lisäilin aina kun edelliset rapisi irti).
Ehdin käyttää 4 kertaa ja viimeisellä kerralla en saanut kaivettua kuin 1 "kerrokseen" kaikkiin kynsiin.
Tykkäsin kyllä tämän läpinäkyvästä vaaleanpunaisesta sävystä, joka hohti vihreään.
Normaalin juoksevaa tämä oli kyllä vielä alkuvuodesta, mutta ilmeisesti oli tullut nyt aika täyteen, kun muuttui venyvämmäksi :p.
Toinen Pannu-projektissa mukana oleva lakka on vielä juoksevaa, mutta tämä tapahtuma saa nyt ottamaan itseäni niskasta kiinni ja aion lakata silläkin nyt useammin, että saan pullon mahdollisimman tyhjäksi ennen kuin menee huonoksi! Sekin kun on äitin jäämistöstä...
Onneksi ei tuota Anytimeakaan paljoa ollut jäljellä. Mutta pitkään nuo lakat voi näköjään hyvällä tuurilla säilyä :D.

Noin, tässäpä ne sitten oli!
Yhteenveto tulee olemaan kyllä ihan kiva :D.
Yritän saada sen tänne toivottavasti huomenna, mutta parempi olla lupaamatta mitään :p.
Hyvää Vappua kuitenkin ja palataan pian asiaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Aika mielenkiintoinen tuo kuivahoitoaine :D Ei nyt ihan ekana tulisi mieleen, että tuommoisen tarvitsisin.

    Garnierin purnukat on kyllä valtavia, hiusnaamionakin/hoitoaineena ne kestää todella pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä yllättävän kiva!
      Jotkut kuivashampoot sähköisti hiuksia, niin siinä oli kyllä todella kätevä, kun tuo hoitis selvästi vei sen sähköisyyden mennessään.
      Nyt mulla on yksi (jälleen) ikivanha tuote kulutuksessa, joka myös vähentää sähköisyyttä, niin vielä en siihen tehtävään kaipaa tuotetta, mutta kyllä vähän kiinnostaisi kokeilla muiltakin merkeiltä, jos nuita kuivahoitoaineita sattuisi löytymään vielä :D.

      Poista

Suositut tekstit