tiistai 29. huhtikuuta 2014

Täysikokoisiakin loppunut urakalla!!!

Täällä ollaan pää paineessa ja nostihan se vihdoin ihan kunnon kuumeenkin (38.6C) täksi aamuksi.
Pakko oli kuitenkin töissä käydä alkavan kurssin takia ja kyllä tuo yli asteella sitten laskikin, kun yhden Burana-C:n otin. Huomisen kun vielä jaksaisi (2 palaveria luvassa), niin sitten lepään kunnolla :).
Mutta nyt tulisi lisää loppuneita! En vanno, että saan tällä kipeällä päällä kummoisempaa tekstiä aikaan, mutta jos nyt kuitenkin muutaman sanan pystyn sanomaan, niin kiva :).

Tuttuun tyyliin sain taas yhden kroppakuorinnan loppumaan ja se oli tämä viime Joulukuussa saamani 200ml Fruttini Pineapple Prosecco Shower Peeling Sorbet.
Kun luin tekstiä, jonka olin tehnyt samaisesta tuotteesta, mutta mansikka-tähtihedelmä tuoksussa, niin en täysin voi samaa sanoa tehoista tämän tuoksun kohdalla. Melko paljon tätä sain laittaa saadakseni kuorivuutta, tuntui että tämä oli enemmän geelimäisempi kuin tuo mansikka-versio.
Tuoksu oli mukavan makea ananas, eikä isommin alkanut ällöttää.
Kyllä mä edelleenkin mielelläni näitä Fruttineja testaan ja nyt tietää, että nämä suihku-sorbetit on huomattavasti hellävaraisempia.

No sitten väliin minikokoistakin eli käytin pois tämän 50ml Yves Rocherin Tradition de Hammam Oriental Shower Milk suihkugeelin.
Sain tämän edellisen Yvesin tilauksen mukana ilmaiseksi ja ihan hyvä niin...
Tämä ei nimittäin ollut yhtään minun makuun tuoksultaan, vaan se oli sellainen parfyymimaisen mausteinen tuoksu.
Pesutehot oli ihan ok, eikä tämä kuivattanut ihoa.
En ostaisi tuoksun takia täysikokoista mistään hinnasta :D.

Yksi "jätti"tuotekin on myös käytetty ja se oli tämä 150ml Freeman Chocolate & Strawberry Facial Clay Mask kasvonaamio-tuubi.
Tämä oli koostumukseltaan todella kiinteää, tuubista puristettuna tuli sellaisena nauhapötkönä ulos :). Väriltään oli vaaleanruskeaa ja tätä naamalle levitettäessä tuntui kuin maitosuklaata levittäisi kasvoille.
Tuoksu oli kyllä herkullisen suklainen ja varmaan tuo mansikka toi sellaisen tietyn vivahteen mukaan.
Pieni miinus tulee vain siitä, että tämän jälkeen kun kasvovesivanulla pyyhki kasvot, niin siihen jäi vaaleanruskeaa jämää eli ei huuhtoutunut kunnolla pois, vaikka kuinka yritin hangata :/. Aika monesti pesin kasvot vielä Sebamedin saippualla tämän jälkeen, kun huomasin tuon ongelman.
En noin muuten mitään isompaa muutosta ihollani nähnyt tätä käyttäessäni, mutta tuoksu oli niin terapeuttinen, että ehkä joskus saatan ostaa uudelleenkin tätä, vaikka onkin jättiläinen käyttää.

Viimeinen tuote tällä erää on sitten 125ml Avonin Naturals-sarjan Peach and Cotton Toner kasvovesi.
Tämä oli ihan perushyvä kasvovesi, puhdisti ihan hyvin myös iltapesun jälkeen loput mahdolliset meikin rippeet. Tuoksu oli myös ihanan makea, puuterinen persikka.
Ainoa vaan, että tämä kuitenkin tuntui "katoavan" iholta todella nopeasti, vaikka kuinka paljon yritti laittaa vanuun tätä. Tuon takia jäi sitten sellainen vähän laimea fiilis tästä, vaikkei periaatteessa muuta vikaa ollut kuitenkaan.
Ehkä voisin uudemman kerran ostaa, jos ei muuta keksi testata :).

Yksi piristys sentään tänään tuli, kun tulin kotiin. Sain nimittäin söhköpostiin alustavat mallinnukset mun kihlasormuksesta <3. Täytyy vielä vihkisormuksen mallit odotella, niin voi sitten lopullisen päätöksen tehdä. Mutta kyllä niistä taitaa ihan minun näköiset tulla <3.
Mutta nyt täytyy lähteä levähtelemään, tosin suihkuunkin pitäisi jaksaa raahautua...
Palataan taas huomenissa viimeisten juttujen kanssa :).
Miumoi <3.

2 kommenttia:

  1. Yks parhaimmista Fruttinin 'tuoksuista' on Pineapple Prosecco =) Hassua, mä muistelen että tuo Avonin kasvovesi olis tuoksunu sellaiselle ihan pikkasen tunkkaiselle persikalle ja vaikkei se nyt paha tuoksu ollut, niin parempiakin persikkaisia tuoksuja oon tuoksutellut.

    Voi kamala tuota sun tautia, miten kummassa se ei vieläkään oo menny täysin ohi =( Epäilemättä kuitenkin sormuksen mallinnuksen näkeminen piristi! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo oli kyllä tosi pirtsakan tuoksuinen ^_^. Hitsi kun noita Fruttineja saisi helpommin :/.
      Hih, se voi olla täysin nenäkohtaista, mille mikäkin tuoksuu :D. Mulla ei tullut mieleen tunkkainen persikka vaan juurikin tuollainen puuterisen makea persikka (tuo puuterinen tuoksu tulee varmaan siitä puuvillasta) eli tuoksusta kyllä pidin paljon :).

      Joo, tää alkuvuosi on kyllä ollut tosi arsesta näin terveyden suhteen :(.
      Liekö nyt tuli jotain äkäisempiä pöpöjä sekaan, kun nyt tuli oikeasti se flunssa kunnolla päälle ja yllättäen tuon kuumeenki vielä nosti, kun viimeiset 3kk on ollut pelkästään sitä enemmän ja vähemmän tukkoista oloa...
      Mutta nyt mä todella toivon, että vihdoin tällä kunnollisella sairastamisella tuo tauti viimein antautuisi!
      Tuo sormus-mallien ihailu kyllä helpotti paljon fiilistä ^_^.

      Poista

Suositut tekstit