lauantai 10. lokakuuta 2015

Livbox Lokakuu 2015

Taas sitä saa siunailla, miten tuo aika menee niin jäätävää vauhtia, sillä jälleen olisi aika esitellä Livbox!!
Keskiviikkona jo tämän hain, mutta vasta tänään ehdin kuvat muokata tätä postausta varten.

Teemana oli yllättäen syksy ja tuotteet oli pakattu kultaiseen paperiin, joka oli omaan silmääni ihan kaunis.

Ja tässä sisältö, joka oli jälleen melko painava. Boksista löytyi 3 täysikokoista tuotetta ja 3 hyvän kokoista minituotetta, pitkäaikaistilaajille tuote, pari alekoodia sekä tuollainen SkinGain kollageenijuomajauhe-näyte.

Aloitetaan täysikokoisista, joista ensimmäisenä Pepsodent White Now Gold Toothpaste hammastahna (Ovh 4e/75ml).
Hammastahnaa tulee toki käytettyä, mutta silti olen siinä rajalla mielipiteessäni, että kuuluuko ne tähän boksiin kuitenkaan...
Tätä Gold-versiota en ole kokeillut, joten kiva päästä kuitenkin testaamaan.

Ja niin, sitten oli jälleen Lumenea, tällä kertaa Nude Perfection Glow Foundation meikkivoide sävyssä 2 Hunajapilvi/Soft Honey (Ovh 17,90e/30ml).
Vaikka Lumene onkin hyvä merkki ja olen useita mahtavia tuotteita sieltä löytänyt, niin kyllä tämä alkaa jo puuduttamaan, kun vuoden jokaisessa boksissa on ollut jotain Lumenelta :/. Vaihtelua merkkeihin, kiitos!!
Testasin tätä jo pikkuisen kädelle ja tämä sävy saattaa olla hivenen liian tumma mulle...
MUTTA, tänään bongasin The Body Shopin instagramissa uusiin tuotteisiin, nimittäin sävyn vaalentajaan ja sävyn tummentajaan!!!
Saattaapi olla hyvin todennäköistä, että tilaan/käyn ostamassa nämä itselleni jossain vaiheessa, kun on noita tummia meikkivoiteita alkanut näistä Livboxeista nyt uhkaavasti kertyä.
Olen jo jonkin aikaa myös miettinyt, että ostaisin vaalentajaksi Chanelin Le Blanc de Chanel-voiteen, kun luin tämän postauksen Sensaisti-blogista aikoinaan, mutta nyt alkoi myös nuo TBS:t kiinnostaa...
Täytyy vielä pähkäillä, mutta tässäpä teillekin vinkeiksi, jos väärän värisiä meikkivoiteita kaapista löytyy!

Kolmas täysikokoinen oli Vaseline Intense Care Spray Moisturiser suihkutettava vartaloemulsio (Ovh 5,50e/190ml).
Voitte varmaan kuvitella, että mun voide-varastoilla en riemusta kiljunut tämän nähdessäni :D. Lisäksi olen äitini luona saunoessa tämän testannut, kun hän sai tämän lähi-K-marketistaan kaupan päälle.
Hyvältä tuotteelta vaikutti, mutta tämä meni mun makkarin kaapin hyllyn perälle vanhempien voiteiden taakse... Ehkä tämä sieltä joskus ilmaantuu käytettäväksi :p.

Sitten se pitkäaikaistilaajan lahja oli tämä Bellápierre Cosmetics Glow Powder hohtopuuteri sävyssä Champagne (Ovh 12,99e/2.35g).
Tätä voi käyttää luomivärinä, korostuksena kasvoilla tai sirotella kynsilakkaan/huulikiiltoon ym. mitä tahansa keksiikään.
Tästä tykkäsin! Olen jo parit meikit tällä tehnyt, käytin siis vain luomivärinä. Oli todella hienojakoista jauhetta, mutta silti tämä ei varissut yhtään luomille levitettäessä poskille, mistä olin todella ihmeissäni!!
Todella kaunis kultainen sävy ja aion vielä kokeilla tätä jossain vaiheessa myös tummempien, mattaisten luomivärien päälle!! Tällä pystyy leikittelemään todella runsaasti! Huippua!

Minikokoisista ensimmäinen oli tämä 35ml L'Occitane Amande Shower Oil suihkuöljy (Ovh 19,50e/250ml).
Tämä vaikutti mielenkiintoiselta! Vielä en ole ehtinyt testata, mutta ehkä tänään voisin ottaa tulleista uutuuksista tämän seuraavaksi kokeiluun :).
Manteli tuoksuna tosin epäilyttää, että meneeköhän marsipaaniseksi, josta en pidä ollenkaan... Katsotaan, miten käy!

Ja viimeisinä löytyi sitten 30ml Schwarzkopf BonaCure Excellium Taming Shampoo ja 50ml Schwarzkopf BonaCure Excellium Plumping Spray tuuheuttava hoitosuihke (Ohv molemmat 17,50e/200ml).
Tuuheuttavat tuotteet kiinnostaa aina ja shampookin alkoi kiinnostamaan, vaikka niitäkin on tullut jo muutama viime bokseissa.
Shampoon ehdinkin jo testata ja vaikuttaa oikein pätevältä eli jatkan kyllä mielelläni testailuja!
Koitan myös tänään testata tuon hoitosuihkeen.

Tällainen boksi tällä kertaa!
Ei tämä saanut riemun kiljahtelua aikaan, mutta löytyi kyllä onneksi taas mielenkiintoisia testattavia juttuja. Tämä oli mulle sellainen ihan kiva perusboksi. Varmasti olisin enemmänkin tykännyt, jos ei kosmetiikkaa olisi kaapissa niin paljoa ja jos en muutenkaan olisi samaan syssyyn ollut tilannut niitä lisää :D. En silti edelleenkään halua tilausta laittaa katkolle :p.
Mitäs te tykkäsitte?
Nuo Schwarzkopfin tuotteet ilmeisesti vaihteli nyt ja olen itse tyytyväinen, että sain nimenomaan nämä :). Tosin olisi ne vaihtoehtoisetkin tulleet käytettyä :).

Mutta josko huomenna alkaisin viimein niitä loppuneitakin jo esittelemään :D. Kyllä niitäkin on jo muutama päässyt tässä kertymään :p.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Ai hitsi, sait kivemmat hiustuotteet. Olisi minullakin ollut enemmän käyttöä noille. :) Mutta tykkäsin boksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä näinkin päin, kun tuon meikkivoiteen kanssa taas tuli huti :D.

      Poista
  2. Täh, sävyn vaalentaja/tummentaja??? :O Never heard! Aina näköjään oppii uutta, kiitos tästä tiedosta!! :) Pitääkin alkaa tutkailla tarkemmin. :D

    Sain saman boksin ku sä, musta oli kyllä huippuboksi! :) Tosi mielenkiintosia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Aina tosiaan oppii uutta !!
      Tokihan olin oppinut nuo jo tuosta Chanelin tuotteesta, mutta kiva että tulee vähän halvempaakin kokeiluun!
      Tokihan varmaan saman ajaisi 2 sävyn sekoittaminen, mutta kun halu testata uusia juttuja... :D

      Joo, kiva boksi tuo toki oli, mutta en vaan tiedä, mikä on mulle nyt tullut, ettei jaksa täysillä innostua :D. Ehkä jos saisi jonkun kunnon miinus-kuukauden alle, niin sitten voisi uudella innolla inspiroitua :p. Sitä odotellessa :D.

      Poista

Suositut tekstit