tiistai 29. marraskuuta 2016

Hiustököttejä sittenkin loppui!

Olen tässä koko päivän ollut odottavalla kannalla, että tuleeko huimauskohtaus taas päälle vai ei ja jäinkin varalta kotiin. Vielä ei ole tullut, mutta olo on tympeä ja korvat tinnittää niin, etten omia ajatuksia meinaa kuulla :/. Huomenna se sitten tietysti iskee, kun en voi toista päivää olla pois töistä ja lisäksi jäin nyt yksikseni tänne kattien kanssa lauantaihin saakka :p.
Mutta esittelen nyt pois pari seuraavaa loppunutta tuotetta, niin jää muille päiville parit pidemmät postaukset!

Tämän 150ml Avon Advance Techniques BB Absolute Perfection Hair Treatment Mask hiusnaamion sain käytettyä pois jo alkukuusta, jolloin oli vielä 10cm hamppua latvoissa ja kulahtanut hiusväri.
Jouduin käyttämään tätä todella paljon saadakseni takut silottumaan, mutta tuota tuntui olevan kaikilla hoitoaineilla ja naamioilla, kun oli nuo "pidemmät" hamppuhiukset mukana.
Katsoin tuossa pikaisesti läpi kuun vaihteessa voimaan tulevan Avonin 17.jakson kuvaston, mutta en nähnyt siinä tätä sarjaa, enkä näin äkkiseltään muista, tuleeko tämä vielä takaisin, kun tuo AT-sarjan ulkonäkö on uusittu tässä loppuvuodesta.
Tämä jätti kuitenkin itseni jotenkin kylmäksi eli en varmaan osta enää uudelleen kokeiluun näille nykyisille hiuksille, vaikka myyntiin vielä tulisikin. Käytetään entiset pois ja jatketaan uusiin seikkailuihin :).

Sitten tänään sain käytettyä (olin tosiaan ensin lähdössä töihin normaalisti, kunnes kenkiä jalkaan laittaessani aloin miettiä asiaa toiseen kertaan..) tämän toisen purkin 238ml Tigi Bed Head Oh Bee Hive! Matte Dry Shampoo kuivashampoon.
Tätähän olen jo yhden purkin aiemmin käyttänyt, mutta nyt olin sentään kuvat napsinut tästä hiuksissa:

Vasemmalla likaiset hiukset, keskellä kuivashampoo suihkittu ja oikealla lopputulos.
Kuva on taas salamalla otettu, mutta kyllä tämä ihan suhteellisen puhdasta jälkeä teki. Ei nyt hirveästi ole tuohon edelliseen tekstiin lisättävää, mutta lopullisena tuomiona voisin sanoa, että ei voittanut minulla Batisten-kuiviksia. Hieman enemmän jäin puhtautta vielä kaipaamaan. En siis aio todennäköisesti enää tuota ostaa, kun halvemmalla saa tosiaan esim. Batistea :). Kiva oli kuitenkin kokeilla!!

Tässä katselin tuota mun yhteenvetolistaa, eikä tämä marraskuu onneksi kovin mahdottomalta näytä, vaikka sitä pelkäsin :D. Tosin sen voin jo sanoa, että joulukuulle tuleekin ihan älytön määrä plussaa, kun kaikki tilaukset (eleven, ColourPop, Avon) saan käsiini + boksit + joulukalenteri... :p
Nooh, sitten voi taas ensi vuoden alussa potea kosmetiikkaähkyä ja olla ostamatta mitään pariin kuukauteen (saahan sitä aina toivoa...) :D.

Ai niin, tähän loppuun halusin kysyä vielä, kun sain kommenttia että anonyyminä kommentoidessa tulisi aina varmistuksia? Onko kaikilla anonyymeillä sama ongelma??
Katsoin omat asetukseni ja en ole päälle laittanut mitään varmennuksia kommentointiin, joten se voi olla sitten jokin Bloggerin oma juttu, jolle en voi mitään :(.
Pitää yrittää vielä kysyä neuvoa, jos se on aivan yleinen ongelma, että saisi sen pois.
Kiva olisi kommentteja saada, mutta ymmärrän kyllä, että ne varmistukset ärsyttää :/.

Mutta kirjoittelen taas huomenna, ellei olo sitten äidy pahaksi!
Miumoi <3

11 kommenttia:

  1. No mutta hei, joulu(kuu) on vain kerran vuodessa ;)
    Heh, heti kun sanoin tosta varmistuksesta niin seuraava kommentti meni läpi ilman mitään, saa tässä kommentoidessa vähän jännitystä elämään kun ei tiedä mitä tapahtuu :D eipä tuolle varmaan mitään voi tehdä, iteki oon sen asetuksen poistanut käytöstä mutta en tiedä miten toimii omassa blogissa..
    -meliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy lohduttautua sillä ;D. Ja täytyy mun ensi vuonna alkaa vähän enemmän säästämään rahaa, jos väitöskaronkka ym. jutut tulee eteen :D.
      Oho, no toivotaan ettei niitä varmistuksia tulisi enää!

      Poista
  2. Mulla ei oo edelleenkään yhtäkään joulukalenteria vaikka oli suunnitelmissa eka 2-3... Plus se Jolie LuxBox. :D Mulla vaan ei ollu yhtään rahaa sillon kun noita kaikkia kalentereita (lähinnä L'Occitane ja Look Fantastic) oli vielä jäljellä, joten niiden osalta ei ollu omasta saamattomuudesta kyse. :P Sitten harmittais jos en ois vaan muuten saanu aikaseks tilata, mut nyt kun rahaa ei yksinkertasesti vaan ollut mihinkään ni ei niin harmita ku en voinu asialle mitään. :D The Body Shop ois vielä tarkotus metsästää, tää on kyllä aika paljon omaa saamattomuutta ku en oo vielä tilannu.

    Mulla tulee ihan järjettömän hyvä marraskuu, on loppunut ihan hirvee määrä tuotteita!!! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä vähillä rahoilla viitsikään ostaa mitään kalliimpaa. Jospa ensi vuonna olisi parempi tilanne ^_^.

      Kiitti, väännä vaan veistä haavassa, kun mulla ei ole loppunut juuri mitään ;D.
      Ei vaan toivottavasti sama tahti jatkuu sulla ^_^. Jospa mullakin joulukuussa taas piristyy loppuvat :D.

      Poista
    2. No ei mulla ihan sama tahti jatku joulukuussa. :D Jokunen loppuva kyllä tiedossa mut ei mitään kulutusjuhlaa kumminkaan enää. Ja hei, moni marraskuunkin loppuva oli pienehkö koko / matkakoko, joten litroissa ei niin hirveesti... ;) Mut lasketaan silti. :P

      Joulukuussa mullekin tulee paljon tavaraa kun sain tänään nyt TBS:n kalenterin yllätyksenä ja saatoin tehä eilen (jätti)tilauksen Avonille.... Hups.

      Poista
    3. Mites unohdinkin mainita ton Avonin ekassa viestissä... ;D

      Poista
    4. Tuohan se on niin ärsyttävää, kun ei sitten seuraavassa kuussa juuri mitään lopu :D. Mut parempi edes vähän kuin ei ollenkaan!

      Oii, huippua, että sä sait myös kalenterin itsellesi, tästä kuusta tulee paljon miellyttävämpi niin :D.
      Mä en tehnyt 16.jaksosta tilausta, mutta sitten tuosta vuoden viimeisestä aattelin tehdä pienesti. En nyt jotenkin kovin paljoa mistään innostunut, aloin jopa miettiä pitäisinkö jopa pidempiä taukoja tilauksista, kun ei oo nyt muiltakaan tullut juuri tilauksia, niin ei inspiroi postikuluja maksella edes joka toinen jakso :/.
      Tulehan sitten kertomaan, mitä tilasit :D.

      Poista
    5. Tilasin kuule ihan kaikkea. 😄 88 e ol arvio alennusten jälkeen... Et silleen. Voin tulla kertoo. 😊

      Poista
    6. Ohoh, sullahan on tullu tilausta :D. Onko kaikki itselle vai meneekö osa lahjoiksi? :D

      Poista
    7. Olo siinä jokunen lahjakin. 😄

      Poista
    8. Hahah, no näin mä vähän ajattelinkin :D.

      Poista

Suositut tekstit