keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Huhtikuun Livbox 2014

Nyt olisi minun vuoroni myös liittyä tämän kuun Livboxin esittelijöiden joukkoon :).
Olin jo eilen aatellut, että jos ei pakettikorttia ole tullut, niin alan sitten spoilailla itseäni lukemalla muista blogeista sisältöjä :D. En ollutkaan ehtinyt spoilata itseäni, kun hääjutut on vienyt suurimman osan mun aivokapasiteetista :D. Eipähän myöskään tarvinnut spoilata itseä, kun pakettikortti oli tullut ja kävin boksin sitten hakemassa.
Mulla meinasikin käydä hassusti, etten olisi tämän kuun boksia saanut, sillä mulla tuli silloin viime kuussa viesti, että boksin veloitus oli epäonnistunut... Muutaman sekunnin siinä mietin, mitä ihmettä oli voinut tapahtua, kunnes älysin, että hemmetti mähän olin pankkikortin vaihtanut vasta, enkä ollut muistanut käydä sen tietoja vaihtamassa sivuilleni.
Eipä siinä muuta kuin äkkiä ne tiedot korjaamaan ja sähköpostia perään, että eikö millään onnistuisi enää veloittaa huhtikuun boksia, ettei tulisi väliä. Tulikin sitten viesti takaisin, että älä hätäile, veloitus on muutettu alkavaksi huhtikuussa eli saan boksin :D. Kivi vierähti harteilta ja onneksi sain tuon, sillä sisältö oli tosi mielenkiintoinen!

Huhtikuun väriteemana oli vaaleanvihreä, luononmukaisella teemalla.

Tällainen oli oman boksini sisältö, jossa oli oman tulkintani mukaan (ja miten aion merkitä varastolistaan) 2 täysikokoista, 3 minikokoista ja 1 näytekokoinen tuote.

Ensimmäinen täysikokoinen tuote (ja jota ei tarvitse listaan merkitä) oli Lady Vita Beauty ravintolisä (ovh 18e/120tabl.).
Tämän pitäisi olla apuna kynsien, hiusten ja ihon terveyden ylläpidossa.
Ilomielin otan tämän käyttöön, mutta en tiedä saanko tästä sen suurempaa hyötyä, kun en muista joka päivä noita tabletteja kuitenkaan syödä, sama pätee muihinkin vitamiini-juttuihin :D.
Eipähän tarvitse nyt erikseen biotiinia ostaa, kun näissä on sitä(kin).

Toinen täysikokoinen oli sitten Herbinan Rose Biodegradable Cleansing Foam kasvojen puhdistusvaahto (ovh 5,50e/150ml).
Puuhdistusvaahdot ovat aina itseni mieleen, joten erittäin mielelläni myös tämän käytän! Tuossa aukaisin ja nuuhkin nestettä, mutta yllättäen tämä ei tuoksunutkaan ruusulle :o !! Positiivista minulle, joka ei hirveästi ruusun tuoksusta välitä :).

Näytekokoiseksi tuotteeksi laskin tämän 30ml Nivea Pure & Natural Organic Argan Oil Body Lotion vartaloemulsion (ohv 5,20e/250ml).
Tuoksuu ihan ok:lta, ei ihastuta eikä vihastuta, joten testiin lähtee. Tästä ei varmaan riitä omalla käytölläni kuin 2-3 kokeiluun.

Sitten minikokoisena tuli hiuksille testiin Sim Argan Care 20ml Moisture Shot Hydrating Styling Cream muotoiluvoide (ovh 24e/150ml) ja 20ml Healing Smoothie Reconstructive Hair Mask hiusnaamio (ovh 36e/300ml).
Innolla testaan nämäkin, kun aiemmat Simin tuotteet ovat olleet kivoja :).
Pystyy myös hiusnaamion osalta nyt vertailemaan tätä ja Maroccanoilin naamiota!

Viimeisenä minikokoisena oli sitten hyvän kokoinen 25ml Ella Baché Crème Tomate L'originale Vitamin Radiance Cream kasvovoide (ovh 59e/50ml).
Tätä pystyy käyttämään niin päivä- kuin yövoiteena, joten innolla otan tämän yövoide-käyttöön sitten aikanaan! Jälleen mun toiveeseen vastattiin :D.
Kohta mä voisinkin ottaa käyttöön taas noita mulle kertyneitä minikokoisia päivävoiteita, kun nyt on yöksikin sitten voidetta tarjolla hyvin :D.

Samalla lailla en innosta hihkunut niin kuin hihkuin viime boksin kanssa, mutta oli silti erittäin mielenkiintoisia ja monipuolisia tuotteita jälleen ja olen erittäin iloinen, että sain tämän boksin ^_^.
Tosin mulla nyt on ollut isompiakin hehkutuksen aiheita, niin nyt boksi ei yltänyt niiden kanssa samalle tasolle ymmärrettävästi :D.
Mitä te piditte Huhtikuun boxista?
Oliko samanlainen sisältö vai vaihteliko tuotteet paljon? En ole ehtinyt tosiaan lukemaan muita blogeja tämän suhteen, niin en tiedä edes vaihtelevuuden määrästä mitään :).

Ja jälleen pitää hehkuttaa hääjuttuja ja niiden edistymistä!!
Me saatiin kuin saatiinkin valokuvaajaksi Janica Karasti \o/ !! Hän vastasi mulle toissapäivänä illalla ja oli kuin olikin se yksi aika vielä vapaana ja olipahan vielä tuo 31.12. vapaa :D.
En voi uskoa, että kävi näin hyvä tuuri tuon suhteen :p.
Noh, sitten sormus-asiakin on edennyt; maksoin varausmaksun ja nyt saan odotella Auto Cad-malleja vaihtoehdoista, niin osaan sitten paremmin päättää, mitä sormuksiin lopulta tulee :).
Sitten sain mietittyä, että kysyn tässä jossain vaiheessa meikin ja kampauksen WellHottarilta, se tulee varmaan halvemmaksi, vielä kun hintaan kuuluu sulhon siistiminenkin :).
Ja ja mitäs muuta... Tänään Mr.Insinööri varasi tilan Maikkulan Kartanosta, tarkemmat tiedot tulee sähköpostiin sitten. Ei siis tarvitse huolehtia ruuista, juomista, siivouksista yms. Itse asiassa Mr.Insinööri kallistui melkein mua enemmän tähän "valmiiseen" suuntaan, kun sanoin, että tämäkin voi olla yhtenä vaihtoehtona :).
Kirkkoa ei vielä saatu varattua, kun kukaan ei vastannut puhelimeen... Huomenna uusi yritys sen suhteen...
Kysely meijän hääkappaleen sovituksestakin on lähtenyt eteenpäin, joten sitäkin saa jännätä, onnistuuko ja millä hinnalla :D.
Ja mekkovalikoimaa kävästään maanantaina katselemassa parissa paikkaa, että voisi nähdä värit ja mallit, jotka sopii päälle :).
Hommat siis edelleen etenee kivasti!

Tänne ei siis tämän ihmeempiä! Häähuumaa, suunnittelua, töitä ja vähän jumppailua. Illat on menneet melko myöhään, kun ei suunnittelua malta lopettaa :D. Töissäkin oli tänään ihan jees päivä ja vähän taas kehujakin peräti tuli, joten kait nuo hommat etenee, vaikka itestä on nämä viime päivät tuntunut, ettei mikään etene mihinkään :p. Jospa tämä tästä!
Mutta nyt alan tehdä mini-tilauksen Avonille, niin palaillaan taas!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Mä sain samanlaisen boksin ku sinä ja tykkäsin tosi paljon! Erittäin kiva boksi. Ykköstuotteena tietty toi tomaattivoide, ihan mahtavaa päästä kokeilemaan sitä! :) Varaa ei olisi ostaa sitä pitkään aikaan.... Herbinan putsari kiinnostaa myös, samaten nuo Simin näytteet, oon niitäkin joskus kuolannut. :D Nivea taitaa mulla kulua kertaheitolla, mutta ihan ok tuote varmasti. Nuo ravintolisät oli ihan hauska yllätys myös. En itse syö juuri mitään vitamiineja tai tabletteja, että ehkä siksi nuo oli kivat, niin ei tarvitse itse ostaa. :D Mutta kiva idea mun mielestä.

    Sulla on tosi vauhdilla lähtenyt hääjärjestelyt käyntiin, mahtavaa!! Tosi siistiä, että kaikki on mennyt just eikä melkein putkeen!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että sä olit myös tyytyväinen boksiin ja sait kokeiluun paljon himoitsemiasi tuotteita ^_^.
      Tuo ravintolisä yllätti kyllä, mutta oli samalla tosi hauska idea!

      Juu, yllättävän kivuttomasti nämä hääjutut on lähtenyt sujumaan, mikä yllätti mut kyllä täysin :o.
      Tosin oonhan mä tässä enemmän ja vähemmän aktiivisesti viimeiset muutamat vuodet suunnitellut näitä, niin varmaan siksi melko sulavasti toistaiseksi sujunut :D.
      Nyt vaan meinaa tuo vihkiajan kanssa takkuilla, mutta jospa sekin tässä vielä toteutuu :).

      Poista
  2. Ihan ok boksi vaikka pettymyksiäkin tuli... Ja voi ei, mä olisin niiiin halunnut tuon tomaattivoiteen, mutta mulla oli Garnierin voide =/ No, aina ei voi voittaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi :/ !!
      Toivottavasti seuraava boksi ois taas sinullekin parempi :).
      Pitää yrittää taas sinunkin blogitekstit lukea, näköjään taas tässä häähuumassa jäänyt kaikki mahdollinen melkein lukematta :D.

      Poista

Suositut tekstit